Tilaaja – havaitse työperäisen hyväksikäytön riskit

Työperäinen hyväksikäyttö tarkoittaa tilannetta, jossa työntekijä joutuu tekemään työtä epäoikeudenmukaisissa tai lainvastaisissa oloissa. Se voi sisältää esimerkiksi alipalkkausta, uhkailua tai työntekoa ilman todellista mahdollisuutta kieltäytyä työstä. Hyväksikäyttö voi olla eri asteista, ja pahimmillaan se täyttää ihmiskaupan tunnusmerkit.

Työperäinen hyväksikäyttö on kasvava ilmiö, jota selittävät muun muassa lisääntynyt muuttoliike Eurooppaan, työmarkkinoiden muutokset sekä ilmiön parempi tunnistaminen.

Huonoja työolosuhteita ja työvoiman hyväksikäyttöä voi esiintyä kaikilla liiketoiminnan aloilla. Erityisesti pitkissä alihankintaketjuissa on vaikeaa valvoa alihankkijoiden toimia, jolloin yrityksellä on kohonnut riski joutua osalliseksi työperäiseen hyväksikäyttöön alihankkijan työolosuhteisiin liittyvien väärinkäytösten tai laiminlyöntien vuoksi.

Yritykselle sen alihankintaketjussa paljastunut työperäinen hyväksikäyttö voi tulla kalliiksi. Väärinkäytökset herättävät usein laajaa huomiota mediassa, minkä seurauksena asiakkaat ja kansalaisyhteiskunta muuttavat suhtautumistaan yritykseen. Negatiivinen julkisuus voi vahingoittaa yrityksen mainetta ja siten vähentää tuotteiden tai palvelujen kysyntää. Pahimmassa tapauksessa työvoiman hyväksikäyttötapaukset voivat johtaa jopa vuosia kestävään rikostutkintaan ja tuomioon.

Suomessa on havaintoja työvoiman hyväksikäytöstä erityisesti siivous-, ravintola-, palvelu-, rakennus- ja marjanpoiminta-aloilla. Aloilla, joilla ulkomaisen työvoiman käyttö on laajaa, on kohonnut hyväksikäytön riski.

Työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan tunnusmerkkejä

  • Erehdyttäminen ja harhaanjohtaminen: Työntekijä suostuu työhön, mutta todelliset työolosuhteet, kuten palkka, työajat tai asuminen, ovat huonommat kuin alun perin luvattiin.
  • Painostus ja uhkailu: Työntekijä ei voi vapaasti poistua työstä ilman pelkoa rangaistuksesta, kostosta tai muista kielteisistä seurauksista.
  • Riippuvuussuhde työnantajaan: Työntekijällä on puutteellinen kielitaito, velka tai tietämättömyys oikeuksistaan.
  • Vaihtoehtojen puute: Työsuhteessa pysytään, koska ei ole todellisia mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa tai hakea apua taikka riski on muutoin liian suuri.

Näin yritys voi tahtomattaan ajautua osalliseksi työperäiseen hyväksikäyttöön

  • Alihankinta:
    • Tilaaja tai pääurakoitsija sallii pitkät alihankintaketjut, joissa työnsuorittajien ja työolosuhteiden valvominen on vaikeaa.
      • Muista, että tilaajavastuulaki velvoittaa tilaajaa selvittämään sopimuskumppanin taustat ennen sopimuksen solmimista. Tämä koskee muun muassa rekisteröitymistä, verovelkoja ja eläkevakuutuksia. Lain tarkoituksena on torjua harmaata taloutta ja edistää vastuullista alihankintaa.
  • Lähetetyt työntekijät:
    • Urakoitsija käyttää ulkomaisia lähetettyjä työntekijöitä ilman riittävää valvontaa, jolloin työsuhteen vähimmäisehtoja ei välttämättä noudateta.
  • Tuotteiden tai palveluiden käyttö:
    • Palvelun tai tuotteen tarjoaja esimerkiksi myy uhrien kuljettamiseen tai majoittamiseen palveluita, eikä tarjoaja ole tietoinen toimintaan liittyvistä väärinkäytöksistä. 

Miten yritykset voivat ehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä?

  1. Tunnista riskit – erityisesti alihankintaketjuissa ja ulkomaisen työvoiman käytössä.

    Tunnista hyväksikäytön riskit jo ennen kuin solmit sopimuksen. Ole tarkkana, ettet tahtomattasi mahdollista työperäistä hyväksikäyttöä.

    Jos jokin tulevissa työskentelyolosuhteissa tai sopimusehdoissa herättää epäilyksen, ettei kyse olisikaan aidosta yrittäjätyöstä, pysähdy pohtimaan vaatiiko asia lisäselvittelyä ennen kuin työ aloitetaan. Hälytystekijöitä ovat esimerkiksi:
    • työmaalle on tulossa runsaasti alihankkijoita, jotka käyttävät laskutusosuuskuntaa tai vastaavaa palvelua, taikka toimivat väitetysti itsenäisinä työnsuorittajina,
    • sopimukseen perustuva työ on sellaista, ettei siinä toteudu yrittäjän vapaus ja työ vaatii työnjohdon ja valvonnan alaisuutta ja/tai vastuuta urakan laadusta, jota ei voi uskottavasti jakaa usealle yksittäiselle yrittäjälle (esimerkiksi laajapinta-alainen valu-urakka, raudoitusurakka, vaativa asbestipurku-urakka),
    • asiassa ilmenee muita viitteitä heikommassa asemassa olevien henkilöiden hyväksikäytöstä, esimerkiksi heikko tai olematon kielitaito ja sitä kautta vajavaiset tiedot omista oikeuksista.
  1. Laadi suositukset rekrytointia ja palkkaamista varten työperäisen hyväksikäytön estämisen näkökulmasta – omalle henkilöstölle sekä alihankkijoille.
  2. Kouluta ja tiedota – sekä omaa henkilöstöä että alihankkijoita.
  3. Toimi heti, jos epäilet hyväksikäyttöä – ota yhteyttä viranomaisiin.

Mihin voit ottaa yhteyttä?

Work Help Finland -sovellus on tarkoitettu ulkomaisille työntekijöille, jotka tulevat tai jo asuvat Suomessa. Sovelluksessa on tietoa työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista Suomessa, sekä tietoa mistä saa apua, jos epäilee tulleensa väärin kohdelluksi. Työnantajan näkökulmasta sovellus auttaa varmistamaan, että ulkomaiset työntekijät saavat tarvitsemaansa tietoa ja tukea, mikä edistää tasavertaista ja oikeudenmukaista kohtelua työpaikalla.

Lue lisää:

HEUNI: Opas yrityksille ja työnantajille riskienhallintaan erityisesti alihankintaketjuissa - Työvoiman hyväksikäytön ja ihmiskaupan ennaltaehkäisy Suomessa

Aluehallintoviraston Työsuojelun ulkomaalaisvalvonnan havainnoista


Sivu on viimeksi päivitetty 9.9.2025