Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Elinkeinotoiminnan veroilmoituksen (5) täyttöohje

Tässä ilmoittamisen ohjeessa kerrotaan, mitä tietoja yksityisen elinkeinonharjoittajan eli liikkeen- tai ammatinharjoittajan pitää antaa veroilmoituksessa. Yksityistä elinkeinonharjoittajaa kutsutaan usein myös toiminimiyrittäjäksi.

Anna veroilmoitus OmaVerossa

Paperilomake 5 (palautusosoite on lomakkeen etusivulla)

Katso veroilmoitusten palautuspäivät

Jos olet antanut veroilmoituksen muulla tavalla kuin OmaVerossa, esimerkiksi paperilla, tiedot näkyvät OmaVerossa myöhemmin. Jos OmaVerossa näkyy muistutus puuttuvasta ilmoituksesta, mutta olet antanut ilmoituksen toisessa kanavassa tai paperilla, muistutus on tarpeeton. Se poistuu, kun ilmoituksesi on siirtynyt OmaVeroon.

Elinkeinotoiminnan veroilmoitus OmaVerossa

Tämä täyttöohje etenee OmaVeron veroilmoituksen mukaan. Jos ilmoitat paperilomakkeella, lomakkeen kohtien otsikko ja järjestys on erilainen.

Ilmoita tulot ja menot ilman niihin sisältyvää arvonlisäveroa. Jos et ole arvonlisäverovelvollinen, merkitse menot kuitenkin arvonlisäverollisina.

Yleisiä ohjeita

Toimiala näkyy veroilmoituksella Tilastokeskuksen toimialaluokituksen mukaisena. 

Näin korjaat OmaVerossa 

Valitse etusivulta välilehti Asiakastiedot ja kohta Yritystoiminta. Valitse painike Muuta toimiala. OmaVerossa ilmoitettu toimialan muutos välittyy myös Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään. 

Näin korjaat paperilla 

Ilmoita muutoksesta paperilomakkeella Y6, jonka saat osoitteesta ytj.fi.  

Huomaa, että paperisella veroilmoituslomakkeella 5 ilmoitettu toimialan muutos ei välity Verohallintoon eikä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään. 

OmaVeroon ja muihin verkkopalveluihin voit kirjautua omilla verkkopankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella.

Jos haluat valtuuttaa asianhoitajan (esimerkiksi tilitoimiston) hoitamaan veroasioita puolestasi, anna asianhoitajalle valtuudet osoitteessa suomi.fi/valtuudet. OmaVerossa asianhoitaja tarvitsee veroilmoituksen antamiseen valtuuden "veroasioiden hoito".

Lue lisää valtuuksien laajuudesta ja niiden käytöstä eri verkkopalveluissa

Jos annat veroilmoituksen ja sen liitteet paperilomakkeilla:

  • Merkitse kaikille sivuille henkilö- tai Y-tunnus ja verovuosi niille varattuihin kohtiin.
  • Älä niittaa lomakkeita tai niiden sivuja yhteen. 
  • Jos veroilmoituksessa on tulo- tai menoerän kohdalla sekä Muistiinpano- että Verotus-sarake, täytä molemmat sarakkeet, vaikka luvut olisivat yhtä suuret.
  • Allekirjoita veroilmoitus ja merkitse myös allekirjoituspäivä. Veroilmoituksen allekirjoittaa joko elinkeinoharjoittaja itse tai hänen valtuuttamansa henkilö.
  • Lähetä veroilmoitus lomakkeen etusivulla olevaan osoitteeseen. 

Tarkista verotoimistojen aukioloajat

Tulosta paperilomake lomakesivulta
Voit myös tilata lomakkeen ja palautuskuoren puhelimitse numerosta 029 497 030 (Lomaketilaukset, puhelun hinta pvm./mpm.). Jos tilaat lomakkeet puhelimitse, varaa riittävästi aikaa postin kulkuun

Katso ohjeita paperilla asiointiin

Jos tilinumerosi on muuttunut tai et ole vielä ilmoittanut sitä Verohallinnolle, lisää ajantasainen tilinumero OmaVerossa etusivulla kohdassa Asiakastiedot.

Yrittäjävähennystä ei tarvitse erikseen vaatia veroilmoituksessa, vaan Verohallinto laskee vähennyksen puolestasi.
Lue lisää yrittäjävähennyksestä

Elinkeinotoiminnan veroilmoitus (lomake 5) täytyy antaa aina – myös silloin, jos toimintaa ei ole ollut.

OmaVerossa on sekä vaiheessa Tulot että vaiheessa Menot ja varaukset sivun alussa kohta, johon voit laittaa rastin, jos toimintaa ei ole ollut. Merkitse rasti kohtaan: En ilmoita tietoja Tuotot-vaiheessa ja En ilmoita tietoja Menot ja varaukset -vaiheessa.

Jos ilmoitat paperilomakkeella, palauta tyhjä lomake allekirjoitettuna.

Taustatiedot

Jos puolisosi työskentelee yrityksen hyväksi, yrityksestä saatu tulo jaetaan verotuksessa teidän molempien kesken, vaikka puolisosi työskentely yrityksessä olisi vähäistäkin.

Yritystulo jaetaan ansiotuloon ja pääomatuloon.

Pääomatulo-osuus jaetaan verotuksessa sinun ja puolisosi kesken sen mukaan, kuinka suuren osuuden yrityksen nettovarallisuudesta kumpikin omistaa. Ansiotulo-osuus taas jaetaan sen mukaan, minkä osuuden yrityksen hyväksi tehdystä työstä kumpikin on tehnyt. Ilmoita kummankin puolisoiden osuudet prosenttiyksikköinä veroilmoituksessa.

Jos pidät kahdenkertaista kirjanpitoa, ilmoita seuraavat tiedot:

  • Oma pääoma tilikauden alussa
  • Yksityisnostot tai -sijoitukset tilikauden aikana. Merkitse nostojen ja sijoitusten erotus.
  • Tilikauden voitto tai tappio kirjanpidosta
  • Oma pääoma tilikauden lopussa

Ilmoita myös rahan nostot ja sijoitukset rahana kalenterivuonna, jos pidät kahdenkertaista kirjanpitoa:

  • kuinka paljon rahaa olet nostanut yrityksen tililtä omaan käyttöösi kalenterivuoden aikana.
  • kuinka paljon olet sijoittanut yrityksen tilille yhteensä.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Kun vastaat Kyllä kysymykseen Käytätkö kahdenkertaista kirjanpitoa?, OmaVerossa aukeaa Oman pääoman erittely.

Ilmoita tiedot ja OmaVero laskee automaattisesti oman pääoman positiivisen tai negatiivisen määrän tilikauden lopussa. OmaVero myös siirtää tämän tiedon seuraavan vuoden veroilmoitukselle kohtaan Oma pääoma tilikauden alussa.

Jos oma pääoma on yksityisottojen vuoksi negatiivinen ja yksityisottoja on jouduttu rahoittamaan vieraalla pääomalla, kohdistuu osa lainoista yksityisottojen rahoittamiseen eikä elinkeinotoimintaan. Tällaisesta lainasta aiheutuneita korkoja ei voi vähentää elinkeinotoiminnan kuluna.

Laske tässä kohdassa, mitä osaa korkokuluista et voi vähentää elinkeinotoiminnan tuotoista negatiivisen oman pääoman vuoksi.

Korkojen vähennysoikeuteen voi liittyä rajoituksia myös silloin, kun oma pääoma on arvonkorotuksen vuoksi positiivinen. 

Lue lisää korkojen vähennysoikeuden rajoituksesta (Verohallituksen kannanottoja yritysverokysymyksiin, 1531/345/2003).

Jos negatiivisen oman pääoman jäännöksen perusteella lasketun koron voi tuloverolain säännösten mukaan vähentää henkilökohtaisessa tulolähteessä, voit tehdä vähennyksen esitäytetyn veroilmoituksesi yhteydessä pääomatuloista.

Näin ilmoitat OmaVerossa

OmaVero näyttää tämän kohdan, jos oma pääoma on negatiivinen. OmaVero laskee  vähennyskelvottoman korkokulun määrän.

Näin ilmoitat paperilla

Laske ja ilmoita vähennyskelvottomat korkokulut seuraavasti:

  • Ilmoita tilikauden lopun taseen mukainen negatiivinen oma pääoma (ilman etumerkkiä).
  • Lisää omaan pääomaan sisältyvät arvonkorotukset tilikauden lopun taseen negatiiviseen omaan pääomaan. 
  • Vähennä saadusta summasta tilikauden tappio sekä ne aikaisempien tilikausien tappiot, joiden kattamiseen ei ole kertynyt voittovaroja.
  • Merkitse tulos kohtaan "Oikaistu negatiivinen oma pääoma" ja siirrä oikaistu negatiivinen oma pääoma varallisuuslaskelman osan 12.2 (Elinkeinotoiminnan velat) alakohtaan "Oikaistu negatiivinen oma pääoma" (ei kuitenkaan enempää kuin elinkeinotoiminnan velkojen yhteismäärä on).
  • Kerro oikaistu negatiivinen oma pääoma tilinpäätöshetken mukaisella peruskorolla, johon on lisätty yksi prosenttiyksikkö. Ilmoita kertolaskun tulos kohdassa "Korot, jotka eivät ole vähennyskelpoisia elinkeinotoiminnan tulolähteen tulosta". Peruskorko oli 2,5 % ajalla 1.1.2023 -30.6.2023 ja peruskorko oli 3,75 % ajalla 1.7.2023 - 31.12.2023.
  • Vähennä tämä vähennyskelvoton korko elinkeinotoiminnan korkojen kokonaismäärästä lomakkeen osan 2.3 kohdassa Korkokulut. Ilmoita erotus alakohdassa "Vähennyskelpoinen osuus". Vähennyskelvottomia korkoja ei voi olla enempää kuin korkokuluja yhteensä.

Jos käytät autoa sekä yksityisajoihin että elinkeinotoiminnassa, katso ohjeet

Jos otat yrityksestä tavaroita tai muita tuotteita omaan käyttöösi, kirjaa niiden arvo elinkeinotoiminnan tuotoksi (tuloutus yksityiskäytöstä) yrityksen kirjanpitoon. Voit käyttää arvona alkuperäistä ostohintaa. Jos todennäköinen myyntihinta olisi pienempi, voit käyttää myös sitä.

Esimerkki: Antti on ostanut yritykselleen 6 samanlaista myyntiin tarkoitettua urheiluvälinettä yhteensä 3 000 eurolla vuonna 2023. Yhden urheiluvälineen alkuperäinen ostohinta on siis ollut 500 euroa. Antti ottaa kaksi urheiluvälinettä omaan käyttöönsä. Hän kirjaa siis elinkeinotoiminnan tuotoksi 1 000 euroa (2 x 500 euroa). 

Yksityisotto: jos nostat yrityksen rahoja omaan käyttöösi

Et voi maksaa palkkaa itsellesi etkä puolisollesi tai alle 14-vuotiaalle lapsellesi. Jos nostat rahaa yrityksesi tililtä, nosto on yksityisotto. Älä merkitse sitä kirjanpitoon yrityksen kuluksi.

Jos puolisosi työskentelee yrityksessä, yritystulo jaetaan verotuksessa puolisoiden kesken.

Tiedot tuotoista

Liikevaihtoa ovat varsinaisen toiminnan myyntituotot. Ilmoita tuotot ilman niihin sisältyvää arvonlisäveroa. Vähennä tuotoista myös muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot (esimerkiksi apteekkareilla apteekkivero) ja asiakkaille myöntämäsi alennukset.

Autot, asunto, työmatkat ja yksityiskäyttö

Tässä kohdassa ilmoitetaan sellaisten ajoneuvojen tiedot, jotka kuuluvat elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen. Ajoneuvo kuuluu elinkeinotoiminnan kalustoon, kun elinkeinotoiminnan ajojen määrä on yli puolet verovuonna ajettujen kilometrien kokonaismäärästä.

Kuinka vähennän auton yksityisajot, kun auto kuuluu elinkeinotoiminnan kalustoon?

Yksityisajojen kuluja et voi vähentää yrityksen verotuksessa. Yksityisajojen osuus lasketaan veroilmoituksella jakamalla autokulujen kokonaismäärä ja auton vuotuinen poisto ajokilometrien yhteismäärällä ja saatu luku kerrotaan ajopäiväkirjan mukaisella yksityisajojen kilometrimäärällä.

Jos olet vähentänyt myös yksityisajoja yrityksen kirjanpidossa, yrityksen tuottoihin pitää lisätä vastaava summa. 

Katso ohjeet kuinka pidät ajopäiväkirjaa ja kuinka lasketaan yksityiskäytön osuus.

Näin ilmoitat Omaverossa

  • Ilmoita kokonaiskulut vaiheessa Tuotot kohdassa Elinkeinotoiminnan kalustoon kuuluvat ajoneuvot. Laske näihin kuluihin myös ajoneuvoista tehdyt poistot.
  • Ilmoita myös ajoneuvon poisto vaiheessa Kulut kohdassa Poistot. Katso ohjeet poistojen ilmoittamiseen
  • Merkitse kohtaan Kokonaismenot kirjanpidon mukaiset kokonaismenot. Kuluja ovat esimerkiksi polttoaineet, huollot, vakuutukset ja auton poisto eli auton arvon väheneminen (yritystoiminnan osuus). Verotuksessa vähennetään todelliset, kirjanpitoon merkityt kulut.
  • Jos olet merkinnyt kirjanpitoon kaikki auton kulut (mukaan lukien yksityisajojen osuuden), valitse Yksityisajojen kulut on vähennetty kirjanpidossa. OmaVero laskee yksityisajojen osuuden kuluista, ja merkitsee tämän summan tuottoihin automaattisesti.
  • Jos olet merkinnyt kirjanpitoon vain elinkeinotoiminnan ajojen osuuden kuluista, valitse Yksityisajojen kuluja ei ole vähennetty kirjanpidossa.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

  • Erittele ajot ja laske kulut veroilmoituksen osassa 6. Ajot eritellään elinkeinotoiminnan ajoihin ja yksityisajoihin.
  • Osan 6 kohdassa Yksityisajojen osuus kuluista ilmoitettu summa ilmoitetaan  veroilmoituksen osan 2.1 kohdan Tuloutus yksityiskäytöstä, alakohdassa Tuloutus yksityiskäytöstä - auton yksityiskäyttö, jos yksityiskäytön kulut on vähennetty kirjanpidossa.
  • Ilmoita lisäksi poistot veroilmoituksen osassa 2.3 kohdassa Poistot sekä erittele poistot osassa 5. Katso lisätietoa poistoista.

Tässä kohdassa ilmoitetaan yksityistalouteen kuuluvan ajoneuvon kulut. Ajoneuvo kuuluu yksityistalouteen, jos 50 % tai vähemmän verovuoden ajokilometreistä on elinkeinotoiminnan ajoja. 

Voit saada niin sanotun lisävähennyksen elinkeinotoimintaan liittyvästä matkasta aiheutuneista autokuluista, jos auto kuuluu yksityistalouteen.

Elinkeinotoiminnan ajoista on pidettävä ajopäiväkirjaa tai niistä voi antaa muun vastaavan selvityksen. Älä lähetä ajopäiväkirjaa liitteenä, pyydämme sen tarvittaessa.  

Lisävähennys on enintään yhtä suuri kuin palkansaajan verovapaa kilometrikorvaus:

  • Vuonna 2023 lisävähennys on 0,53 euroa / kilometri.

Tässä kohdassa ilmoitetaan myös puolison lisävähennys, silloin kun elinkeinotoimintaa harjoitetaan yhdessä puolison kanssa.

Jos olet vähentänyt auton kuluja kirjanpidossa, lisävähennystä pienennetään vastaavalla määrällä. Silloin lisävähennys on palkansaajan verovapaan kilometrikorvauksen ja vähentämiesi todellisten kulujen erotus.

Jos olet vähentänyt yksityisvaroihin kuuluvan auton kuluja kirjanpidossa ja kulujen yhteismäärä on suurempi kuin kustannuskorvauspäätöksen mukaan laskettu lisävähennyksen enimmäismäärä, verotuksessa vähennetään todelliset kustannukset. Lisävähennystä ei silloin enää voi tehdä, joten siinä tapauksessa älä täytä tätä kohtaa.

Esimerkki 1: Autolla on ajettu verovuonna 2023 yhteensä 40 000 km, josta elinkeinotoiminnan ajoa on 15 000 km ja yksityisajoa 25 000 km. Koska autolla ajetaan enemmän muita kuin elinkeinotoiminnan ajoja, auto kuuluu yksityisvaroihin. Elinkeinotoiminnan käytöstä aiheutuneita auton kuluja ei ole vähennetty kirjanpidossa, joten saat tehdä lisävähennyksen 15 000 kilometrin perusteella 15 000 km x 0,53 euroa = 7 950 euroa.

Esimerkki 2: Autolla on ajettu verovuonna 2023 yhteensä 30 000 km, josta elinkeinotoiminnan ajoa on 5 000 km ja yksityisajoa 25 000 km. Koska autolla ajetaan enemmän muita kuin elinkeinotoiminnan ajoja, auto kuuluu yksityisvaroihin. Elinkeinotoiminnan käytöstä aiheutuneita kuluja on vähennetty kirjanpidossa seuraavasti: Automenot keskimäärin 5 000 euroa : 30 000 = 0,167 euroa/km. Elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen osuus 5 000 x 0,167 euroa = 835,00 euroa. Verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän perusteella laskettu määrä 5 000 x 0,53 euroa = 2 650,00 euroa. Lisävähennys 2 650 euroa - 835 euroa = 1 815 euroa

Katso ohjeet

Mikä on elinkeinotoiminnan ajoa

Miten ajopäiväkirjaa pidetään 

Näin ilmoitat OmaVerossa

Anna lisäselvitykset yksityistalouteen kuuluvan auton ajetuista kilometrimääristä.

Antamiesi tietojen perusteella OmaVero laskee lisävähennyksen enimmäiseuromäärän yhteensä.

Jos olet vähentänyt elinkeinotoiminnan automenoja kirjanpidossa tai muistiinpanoissa, ilmoita summa, joka on vähennetty kirjanpidossa.

OmaVero laskee annettujen tietojen perusteella lisävähennyksen määrän.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Täytä lisävähennykseen vaadittavat tiedot veroilmoituksen osassa 10 Selvitys yksityisvaroihin kuuluvan auton käytöstä elinkeinotoiminnassa seuraavasti: 

  • Kohta 1: ilmoita perustuvatko käyttötiedot ajopäiväkirjaan vai muuhun vastaavaan selvitykseen.
  • Kohta 2: ilmoita autolla ajettu kokonaiskilometrimäärä verovuoden aikana.
  • Kohta 3: merkitse elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen kilometrimäärä verovuoden aikana.
  • Kohta 4: merkitse lisävähennyksen enimmäismäärä per kilometri verovuonna. Vähennyksen enimmäismäärä vuonna 2023 on 0,53 eur/km. Kilometrikohtaista arvoa voidaan joissain tilanteissa korottaa. Lisätietoa Verohallinnon päätöksestä
  • Kohta 5: laske ja ilmoita vähennyksen enimmäismäärä kokonaisuudessaan (kerro elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen kilometrimäärä vähennyksen kilometrikohtaisella enimmäismäärällä).
  • Kohta 6: ilmoita se määrä, jonka olet kirjanpidossa vähentänyt yksityisvaroihin kuuluvan auton kuluina.
  • Kohta 7: laske lisävähennyksen määrä eli vähennä enimmäismäärästä kustannukset, jotka olet vähentänyt kirjanpidossa. Jos et ole vähentänyt yksityisvaroihin kuuluvan auton kustannuksia lainkaan kirjanpidossa, tähän kohtaan tulee sama luku kuin kohtaan 5.

Laske lisävähennys mukaan veroilmoituksen osan 2.3 kohtaan Lisävähennykset.

Voit saada verotuksessa lisävähennyksen, jos olet tehnyt elinkeinotoimintaan liittyvän tilapäisen työmatkan. Tilapäinen työmatka on matka, jonka olet tehnyt yrityksen tavanomaisen toiminta-alueen ulkopuolelle, esimerkiksi koulutusmatka, tavaroiden noutomatka tai tilapäinen tuotteiden myyntimatka tavallista kauemmas. Jos matkat on tehty yrityksen tavanomaisen toiminta-alueen sisällä, et voi saada lisävähennystä. Lue lisää työmatkakuluihin liittyvien kustannusten vähentämisestä. 

Lisävähennyksen enimmäismäärä on sama kuin palkansaajan päivärahan enimmäismäärä. Katso määrät Verohallinnon päätöksestä

Jos olet vähentänyt lisääntyneitä elantokustannuksia kirjanpidossa ja kulujen yhteismäärä on suurempi kuin kustannuskorvauspäätöksen mukaan laskettu lisävähennyksen enimmäismäärä, verotuksessa vähennetään todelliset kustannukset. Lisävähennystä ei silloin enää voi tehdä, joten siinä tapauksessa älä täytä tätä kohtaa.

Tässä kohdassa ilmoitetaan myös puolison lisävähennys, silloin kun elinkeinotoimintaa harjoitetaan yhdessä puolison kanssa.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Erittele matkapäivät ajan perusteella ja ilmoita matkapäivien lukumäärä.

OmaVero laskee automaattisesti lisävähennyksen määrän.

Jos olet vähentänyt näiden matkojen kuluja osittain tai kokonaan kirjanpidossa, ilmoita kirjanpidossa vähennetty määrä.

OmaVero laskee työmatkoista saatavan lisävähennyksen.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Ilmoita tiedot osassa 9:

Erittele matkapäivät sen mukaan, onko kyseessä

  • yli 6 mutta alle 10 tunnin kotimaan työmatka
  • yli 10 tunnin kotimaan työmatka vai
  • ulkomaan työmatka.

Kohdat 2 - 6:

Kohta 2: Ilmoita erittelyissä matkapäivien lukumäärä  

Kohta 3: ilmoita kotimaanmatkojen vähennyksen enimmäismäärät matkapäivää kohti. Katso määrät Verohallinnon päätöksestä.

Kohta 4: laske ja ilmoita, mikä on vähennyksen enimmäismäärä kaikilta matkapäiviltä yhteensä. Ulkomaanmatkojen vähennyksen enimmäismäärän saat, kun kerrot kunkin maan matkapäivät sen maan ulkomaanpäivärahalla ja lasket eri maiden luvut yhteen. Katso ulkomaanpäivärahojen maakohtaiset määrät Verohallinnon ns. kustannuskorvauspäätöksestä.

Kohta 5: ilmoita kullakin rivillä se osuus tilapäisten työmatkojen lisääntyneistä elantokustannuksista, jonka olet vähentänyt kirjanpidossa.

Kohta 6: Laske lisävähennyksen määrä: vähennä enimmäismäärästä kustannukset, jotka olet vähentänyt kirjanpidossa. Jos et ole vähentänyt lisääntyneitä elantokustannuksia lainkaan kirjanpidossa, tähän kohtaan tulee sama luku kuin sarakkeeseen 4 (Enimmäismäärä yhteensä).

Osa 2.3 kohta Lisävähennykset: Laske lisävähennyksen yhteismäärä

Jos olet käyttänyt elinkeinotoiminnan kuluihin kirjattuja hyödykkeitä yksityistaloudessasi, yksityistalouden osuus kuluista pitää ilmoittaa tulona.

Tavaroiden yksityiskäyttö

Jos tavaroita on otettu yksityistalouden käyttöön, ilmoita niiden alkuperäisten hankintamenojen yhteismäärä ilman arvonlisäveroa.

Muu yksityiskäyttö

Ilmoita yksityiskäytön osuus elinkeinotoimintaan kuuluvan puhelimen, kiinteistön, loma-asunnon tai veneen käytöstä. Jos käytät elinkeinotoimintaan kuuluvaa kiinteistöä yksityistarkoituksiin, ilmoita yksityiskäyttöä vastaava osuus sekä kuluista että kiinteistön poistoista.


Esimerkki: Yksityisen liikkeenharjoittajan omistamasta kiinteistöstä 60 % on työpajana ja 40 % omana asuntona. Kiinteistöön kohdistuu korkokuluja 8 000 euroa. Rakennuksesta tehty poisto on 2 000 euroa. Muut rakennukseen kohdistuvat kulut ovat yhteensä 3 000 euroa. Yrityksen elinkeinotoiminnan tuloon lisätään muuna yksityiskäyttönä 13 000 euron kokonaiskuluista 40 % eli 5 200 euroa.

Älä ilmoita tässä kohdassa rahan nostoja. Ilmoita ne OmaVeron vaiheessa Taustatiedot. Jos ilmoitat paperilomakkeessa, ilmoita ne kohdassa 7.

Lue lisää rahan nostoista ja yksityiskäytöstä kohdasta Rahan nostot ja yksityiskäyttö.

Elinkeinotoiminnan muut tuotot

Avustuksia ja tukia ovat muun muassa elinkeinotoimintaa varten saamasi avustukset, lisät ja tuet, kuten työllistämistuki. Jos olet saanut arvonlisäveron alarajahuojennusta, ilmoita myös se tässä kohdassa.

Huomaa, että tuet pitää ilmoittaa elinkeinotoiminnan veroilmoituksella, vaikka ne näkyisivät myöhemmin saamallasi esitäytetyllä veroilmoituksella, tulosteen kohdassa Muut tiedot.

Ilmoita tässä kohdassa vain suoraan tuloutetut elinkeinotoimintaan liittyvät avustukset ja tuet (TEM, YM, Business Finland jne.).

Älä ilmoita tässä kohdassa julkisyhteisöltä saatuja avustuksia käyttöomaisuuden hankintaan. Tulouta ne epäsuorasti hankintamenon vähennyksenä.

Ilmoita erikseen

  • listatuista yhtiöistä saatujen osinkojen kokonaismäärä ja
  • listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen kokonaismäärä.

Yhtiö on listattu esimerkiksi silloin, kun sen arvopapereilla käydään kauppaa arvopaperipörssissä. 

Elinkeinotoiminnan tulolähteeseen kuuluvien osinkojen veronalainen osuus määräytyy sen mukaan, onko osingon maksaja julkisesti noteerattu (listattu) yhtiö vai ei.

Lisätietoa:

Näin ilmoitat OmaVerossa

OmaVero laskee veronalaisen osuuden ilmoittamasi tietojen perusteella.

Näin ilmoitat paperilla

Ilmoita ja laske osassa 2.1.

Merkitse Osingot julkisesti noteeratuista yhtiöistä  vain veronalainen osuus euromääräisenä.

  • 85 % on veronalaista elinkeinotoiminnan tuloa ja 15 % verovapaata tuloa. 

Merkitse Osingot muista kuin julkisesti noteeratuista yhtiöistä vain veronalainen osuus euromääräisenä.

  •  75 % on veronalaista elinkeinotoiminnan tuloa ja 25 % verovapaata tuloa.  

Ilmoita listatuista osuuskunnista ja listaamattomista osuuskunnista saamasi ylijäämät erikseen. Osuuskunta on listattu eli julkisesti noteerattu esimerkiksi silloin, kun sen osuuksilla käydään kauppaa arvopaperipörssissä.

Veronalainen osuus määräytyy sen mukaan, onko ylijäämän maksaja julkisesti noteerattu  eli listattu osuuskunta vai ei. 

Listaamattoman osuuskunnan ylijäämästä 25 % on veronalaista elinkeinotoiminnan tuloa ja 75 % verovapaata tuloa, kun ylijäämän määrä vuodessa on enintään 5 000 euroa. Sen ylittävästä ylijäämän määrästä veronalaista elinkeinotoiminnan tuloa on 75 % ja verovapaata tuloa 25 %.

Ylijäämiä verotetaan siis lievemmin 5 000 euron yhteismäärään saakka. Tämä 5 000 euron lievennys on asiakaskohtainen, ja sen saa vuosittain vain kertaalleen. Jos harjoitat elinkeinotoimintaa yhdessä puolisosi kanssa, voit käyttää elinkeinotoiminnan veroilmoituksessa myös puolison 5 000 euron lievennyksestä jäljellä olevan osan. 

Jos sinulla on useaan eri tulolähteeseen kuuluvia ylijäämiä, katso ohjeet

Osuuskunnalle vähennyskelpoinen ylijäämänpalautus on aina ylijäämän saajalle kokonaan veronalaista tuloa, kun palautus kuuluu elinkeinotoimintaan.

Veronalaiseksi ilmoittamasi summa saattaa muuttua, koska Verohallinto tarkistaa lievennyksen käytettävissä olevien tietojen perusteella ja päivittää lukua tarvittaessa.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Ilmoita ylijäämät erikseen listatuista ja listaamattomista osuuskunnista. OmaVero laskee listatun osuuskunnan ylijäämien veronalaisen osuuden. Ilmoita listaamattomien osuuskuntien veronalainen osuus itse.

Tässä kohdassa ilmoitetaan esimerkiksi korkotuotot saamisista ja valuuttakurssivoitot.

Toimintavarauksen voi vähentää verotuksessa, jos varaus on tehty kirjanpidossa. Varauksen enimmäismäärä lasketaan vuosittain 12 kuukauden aikana maksettujen palkkojen määrän mukaan. 

Verovuonna ja aikaisemmin tehtyjen purkamattomien toimintavarausten yhteismäärä voi olla enintään 30 % niistä ennakonpidätyksen alaisista palkoista, jotka olet maksanut tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Lue lisää toimintavarauksesta.

Määritä toimintavaraus kunakin verovuonna erikseen. Toimintavarauksen enimmäismäärä voi ylittyä, jos palkkojen määrä on alentunut edellisestä vuodesta. Tällöin enimmäismäärän ylittävä osa aiemmin tehdystä toimintavarauksesta on verovuoden veronalaista tuloa (varauksen vähennys).

Ilmoita edeltäneen verovuoden lopussa jäljellä olleen toimintavarauksen määrä ja verovuonna tekemäsi toimintavarauksen määrä. 

Näin ilmoitat OmaVerossa

Ilmoita kohdassa Tulona ilmoitettava varausten vähennys yhteensä laskennallinen toimintavarauksen vähennys ja lisää siihen mahdolliset muiden varausten vähennykset esimerkiksi käyttämättömänä tuloutettu jälleenhankintavaraus.

Jos olet tehnyt muitakin varauksia kuin toimintavarauksen

Erittele kaikki varaukset lisäksi lomakkeella 62. Lomake 62 on vaiheessa Kulut kohdassa Poistot, Valitse  Kyllä kohdassa Oletko tehnyt poistoja muusta kuin irtaimesta käyttöomaisuudesta?

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Ilmoita tulona Varausten vähennys yhteensä osassa 2.1. kohdassa Varausten vähennys. Jos et ole tehnyt muita varauksia kuin toimintavarauksen, ilmoita toimintavarauksen määrä osassa 14.

Jos olet tehnyt toimintavarauksen lisäksi myös muita varauksia, erittele kaikki varaukset lomakkeella 62.

Tässä kohdassa ilmoitetaan sellaiset veronalaiset tuotot, jotka eivät sisälly muihin kohtiin. Liiketoiminnan muita tuottoja ovat esimerkiksi käyttöomaisuuden luovutusvoitot ja saamasi vahingonkorvaukset. Ilmoita muuna veronalaisena tuottona myös sellaiset veronalaiset tuotot, jotka eivät sisälly tilikauden tuloslaskelmaan.

Tässä kohdassa ilmoitetaan tuloslaskelmaan sisältyvien verovapaiden tuottojen yhteismäärä.

Muita verovapaita tuottoja ovat esimerkiksi

  • palautukset sähkö-, tele-, vesi-, viemäri- tai kaukolämpöverkon liittymismaksuista, jotka olet maksanut verkkoa ylläpitävälle yhteisölle.
  • talletustilien korot, joihin sovelletaan lakia korkotulon lähdeverosta.

Älä sisällytä verovapaita eriä muihin tuloverolaskelman tuottoeriin.

Tiedot kuluista

Tässä kohtaa ilmoitetaan tilikauden aikana luovutettujen hyödykkeiden hankintamenot.

Laske hankintameno niin, että oikaiset tilikauden ostojen määrää niillä muutoksilla, joita valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastossa on tapahtunut.

Laske ostot ja varaston muutokset seuraavalla laskentakaavalla:

Alkuvarasto

+ ostot tilikauden aikana

- loppuvarasto.

Tässä kohdassa ilmoitetaan esimerkiksi varsinaiseen toimintaan liittyvät palvelut, työsuoritukset ja aliurakat, joista on maksettu ulkopuoliselle toimijalle.

Erittele Palkat ja palkkiot sekä Eläke- ja henkilösivukulut.

Ilmoita kohdassa Palkat ja palkkiot:

  • Elinkeinotoiminnassa työskennelleiden henkilöiden palkat ja palkkiot, jotka on vähennetty tilikauden menoina.

Huomaa, että et voi vähentää palkkoja, eläkkeitä tai muita etuuksia, jotka olet maksanut puolisolle tai verovuoden alussa alle 14-vuotiaalle perheenjäsenelle.

Ilmoita kohdassa Eläkkeet ja henkilösivukulut:

  • Henkilösivukuluja ovat esimerkiksi vakuutusmaksut ja vastaavat maksut, jotka johtuvat työntekijöiden ja heidän omaistensa eläke-, sairaus- ja työkyvyttömyysetuuksien tai muiden niiden kaltaisten oikeuksien ja etujen järjestämisestä.
  • Ilmoita tässä kohdassa myös pakolliset YEL-maksut  silloin, kun ne sisältyvät kirjanpitoon.  Voit vähentää YEL-maksut joko elinkeinotoiminnan veroilmoituksessa, henkilökohtaisessa veroilmoituksessa tai puolison veroilmoituksessa. Lue lisää YEL-maksujen vähentämisestä veroilmoituksella.

Lisäksi ilmoita palkat 12 kuukauden ajalta kohdassa Ennakonpidätyksen alaiset palkat, jotka on maksettu verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Tähän kohtaan ilmoitetun palkan perusteella yrityksen nettovarallisuuteen lisätään 30 % näistä palkoista, joten ne vaikuttavat yritystulon jakautumiseen ansio- ja pääomatuloksi. Jos ilmoitat paperilomakkeella, tämä kohta on lomakkeen lopussa kohdassa 15 Maksetut palkat.

  • Poistona vähennetään hankintameno sellaisista hyödykkeistä, joiden todennäköinen taloudellinen käyttöaika on yli 3 vuotta.
  • Irtain käyttöomaisuus käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Ilmoita irtaimen käyttöomaisuuden poistojen arvo kirjanpidossa ja verotuksessa jäljellä oleva poistettava arvo verovuoden alussa.
  • Et voi vähentää verotuksessa enempää poistoja kuin kirjanpidossa on verovuonna tai aikaisemmin vähennetty. Lisäksi verotuksessa vähennettävien poistojen yhteismäärä ei saa ylittää EVL:ssa säädettyä poistojen enimmäismäärää.
  • Voit tehdä uusista, käyttöönotetuista koneista ja laitteista korotetun poiston eli veronhuojennuspoiston verovuosina 2020 - 2025.

Lisätietoa poistot käyttöomaisuudesta.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Poisto vain koneista, kalustosta tai laitteista (irtain käyttöomaisuus)

Vastaa Kyllä kohtaan Poistot, jos olet tehnyt poistoja kirjanpidossa. Jos teet poiston ainoastaan irtaimesta käyttöomaisuudesta kuten koneista, kalustosta tai laitteista, OmaVeroon avautuu automaattisesti poiston erittely. 

OmaVerossa näkyy valmiina edellisenä vuonna vahvistettu poistamaton hankintameno eli menojäännös. OmaVero laskee EVL:n mukaisen enimmäispoiston (25 %). Jos menojäännös on 1200 euroa tai alle, voit poistaa sen kerralla kohdassa Verovuoden poistot. Merkitse verovuoden poisto kohtaan Verovuoden poistot ja mahdollinen lisäpoisto kohtaan Lisäpoisto. Ilmoita myös mahdolliset lisäykset ja luovutukset.

Huomaa, että ilmoitat myös vaiheessa Varallisuuslaskelma tässä kohdassa lasketun Poistamaton arvo eli menojäännös verovuoden lopussa kohdassa Koneet ja kalusto. 

Jos olet edellisenä vuonna ilmoittanut irtaimen käyttöomaisuuden poiston lomakkeella 62, OmaVero kehottaa sinua täyttämään lomakkeen 62 myös tänä vuonna. Jos et enää halua ilmoittaa irtainta omaisuutta lomakkeella 62, poista lomakkeen tiedot ja ilmoita kohdassa Poistot irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenosta.

Jos teet poistoja myös muusta kuin irtaimesta käyttöomaisuudesta kuten rakennuksesta tai veronhuojennuspoiston uusista koneista ja kalustosta

Vastaa lisäksi Kyllä kohtaan Poistot muusta kuin irtaimesta omaisuudesta, jos olet tehnyt poistoja myös muusta kuin irtaimesta käyttöomaisuudesta, esimerkiksi rakennuksista tai olet tehnyt korotettuja poistoja uusista koneista tai kalustosta (veronhuojennuspoistoja), ilmoita silloin tiedot kaikista poistoista lomakkeella 62:

Avaa erittely ja anna tarvittavat tiedot:

Menojäännös on hankintahinta, josta on vähennetty aikaisempina vuosina tehdyt poistot. Edellisenä vuonna vahvistettu menojäännös näkyy valmiina OmaVerossa. Tämä helpottaa veroilmoituksen antamista. Ilmoita myös mahdolliset lisäykset ja luovutukset. OmaVero laskee ja ehdottaa automaattisesti suurinta mahdollista poistomäärää ilman veronhuojennuspoistoa.

Vieritä lomaketta 62 ja valitse se kohta, jonka tietoja olet ilmoittamassa.

Esimerkki: Olet hankkinut uuden koneen, jonka  hankintahinta on 10 000 euroa. Merkitse poisto kenttiin seuraavasti:
kohta Irtain käyttöomaisuus:
Lisäykset: 10 000
Säännönmukainen poisto: 2 500
Lisäpoisto ja veronhuojennuspoisto: 2 500
Kohta Erittely veronhuojennuspoistoista:
Kone- ja laiteinvestoinnit verovuonna: 10 000
Poisto verovuoden kone- ja laiteinvestoinneista: 5 000

Huomaa, että ilmoitat myös vaiheessa Varallisuuslaskelma lomakkeella 62 lasketun Poistamaton arvo eli menojäännös verovuoden lopussa.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Erittely varauksista, arvonmuutoksista ja kuluvan käyttöomaisuuden poistoista: lomake 62

Ilmoita mahdolliset aikaisempina vuosina tehdyt poistot, joita ei ole vähennetty verotuksessa (ns. hyllypoistot) ja jotka haluat vähentää verovuonna.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Valitse Kyllä ja avaa erittely (lomake 12A).

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Lomakkeella 12A (Selvitys verotuksessa vähentämättä jätetyistä poistoista)

Edustuskuluja ovat kirjanpitoon merkityt menot, jotka ovat syntyneet yrityksen liiketoiminnan edistämisestä kestitsemällä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Ilmoita kirjanpidon mukaisten edustuskulujen yhteismäärä.

Edustuskuluista vähennyskelpoista on 50 %.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Ilmoita kokonaismäärä. OmaVero laskee vähennyskelpoisen osuuden edustuskuluista.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Laske itse vähennyskelpoinen osa ja lisää veroilmoituslomakkeelle.

Tässä kohdassa Ilmoitetaan kirjanpidon mukaisten elinkeinotoiminnan vuokrakulujen yhteismäärä. Kuluja voi syntyä esimerkiksi tilojen ja laitteiden vuokraamisesta.

Tässä kohdassa Ilmoitetaan kirjanpidossa vähennettyjen  elinkeinotoiminnan korkokulujen määrä sekä verotuksessa vähennyskelpoinen määrä.

Jos pidät yhdenkertaista kirjanpitoa, ilmoita tässä elinkeinotoimintaan kohdistuvien lainojen korkokulut, jotka olet vähentänyt kirjanpidossa.

Jos pidät kahdenkertaista kirjanpitoa, laske vähennyskelpoinen määrä vähentämällä kaikkien korkokulujen yhteismäärästä mahdollinen vähennyskelvottomien korkokulujen määrä. Vähennyskelvottomat korkokulut eivät voi koskaan olla suuremmat kuin korkokulut yhteensä.

Älä merkitse veronlisäyksiä, viivekorkoja, myöhästymismaksuja eikä veroihin liittyviä viivästyskorkoja tai huojennettuja viivästyskorkoja. Niitä ei voi vähentää verotuksessa.

Näin lasket vähennyskelvottomien korkokulujen määrän OmaVerossa

Tee laskelma OmaVerossa  vaiheessa Taustatiedot kohdassa Laskelma korkokuluista, joita ei voi vähentää elinkeinotoiminnan kuluina.

Tässä kohdassa ilmoitetaan kirjanpidon mukaiset muut rahoituskulut. Tällaisia rahoituskuluja ovat esimerkiksi

  • lainojen hoitokulut
  • limiittipalkkiot
  • takausprovisiot
  • luottovakuutukset
  • kiinnityskulut
  • perimiskulut
  • kurssitappiot.

Tässä kohdassa ilmoitetaan sellaiset vähennyskelpoiset elinkeinotoiminnan muut kulut, jotka sisältyvät tilikauden tuloslaskelmaan ja joita ei ilmoiteta elinkeinotoiminnan kuluina tuloverolaskelman muissa kohdissa. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi matkakulut, ajoneuvokulut, leasingmaksut sekä pienhankinnat ja kirjanpitokulut.

Huomaa: Älä ilmoita matka- ja ajoneuvokulujen perusteella tekemiäsi lisävähennyksiä tässä kohdassa. Autokulujen perusteella tehtävän lisävähennyksen tekeminen on ohjattu ohjeen kohdassa Yksityistalouteen kuuluvan auton käyttö elinkeinotoiminnan ajoihin ja tilapäisen työmatkan perusteella tehtävä lisävähennys kohdassa Lisääntyneet elantokustannukset tilapäisistä työmatkoista.

Tässä kohdassa voi ilmoittaa myös esimerkiksi puhelimen tai tietokoneen kuluja. Lue lisää voitko vähentää hankintahinnan kerralla kuluna vai poistoina.

Jos olet verovuonna tehnyt varausten lisäyksiä enemmän kuin varausten vähennyksiä, ilmoita nettolisäys.

Näin ilmoitat OmaVerossa

OmaVero näyttää toimintavarauksen lisäyksen Taustatiedot-vaiheesta. Jos et ole tehnyt muita varauksia, merkitse sama luku kohtaan Varausten lisäykset.

Jos olet tehnyt muita varauksia kuin toimintavarauksen esimerkiksi jälleenhankintavarauksen, merkitse kaikkien Varausten lisäysten yhteissumma ja erittele varaukset lomakkeella 62.

OmaVerossa lomake 62 on vaiheessa Kulut kohdassa Poistot. Vastaa Kyllä kohdassa Oletko tehnyt poistoja muusta kuin irtaimesta käyttöomaisuudesta?

Voit olla oikeutettu saamaan lisävähennyksiä yksityisauton käytön tai tilapäisistä työmatkoista aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten perusteella.

Lue lisää auto- ja matkakuluihin perustuvasta lisävähennyksestä

Näin ilmoitat OmaVerossa

Tiedot lisävähennyksistä tulee vaiheesta Tuotot antamiesi erittelyjen perusteella.

Jos olet oikeutettu korotettuihin kilometrikorvauksiin, ilmoita ne kohdassa Korotetut kilometrikorvaukset.

OmaVero laskee automaattisesti luvut yhteen.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Erittele lisävähennykset veroilmoituksen osissa 9 ja 10. Laske yhteen rivin Yhteensä luku osan 9 sarakkeesta 6 (Lisävähennys) ja luku osan 10 sarakkeesta 7 (Lisävähennys). Ilmoita lisävähennysten yhteissumma veroilmoituksen osan 2.3 kohdassa Lisävähennykset.

Tässä kohdassa ilmoitetaan kaikki ne elinkeinotoimintaan liittyvät verotuksessa vähennyskelpoiset kulut, jotka eivät sisälly tilikauden tuloslaskelmaan. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi

  • kulut yksityisasunnon käytöstä elinkeinotoiminnassa tai työhuonevähennys
  • koulutusvähennys
  • tutkimus- ja kehittämistoiminnan väliaikainen ja yleinen lisävähennys.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Ilmoita kulut, joita vähennät yksityisasunnon käytöstä elinkeinotoiminnassa tai työhuonevähennyksen avaamalla erittely. Valitse todelliset kustannukset tai työhuonevähennys. Vastaa lisäkysymyksiin. 

Huomaa, että OmaVero antaa automaattisesti työhuonevähennyksen määrän annettujen vastausten perusteella.

Jos vaadit tutkimus- ja kehittämistoiminnan väliaikaista lisävähennystä, anna tarkemmat tiedot lomakkeella 67A. Väliaikaisen lisävähennyksen perusteena ovat tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaation alihankintalaskut.

Jos vaadit tutkimus- ja kehittämistoiminnan yleistä lisävähennystä, anna tarkemmat tiedot lomakkeella 67Y. Yleisen lisävähennyksen perusteena ovat tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkat sekä ostopalvelumenot.

Omavero laskee automaattisesti luvut yhteen.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Jos et ole vähentänyt kuluja tuloslaskelmassa, ilmoita ne osassa 2.3 kohdassa Kirjanpidon ulkopuoliset vähennyskelpoiset kulut joko työhuonevähennys tai elinkeinotoiminnan osuus oman asunnon käytöstä aiheutuneista todellisista kuluista.

Jos kulut sisältyvät kirjanpitoon, ilmoita ne osan 2.3 kohdassa Muut vähennyskelpoiset kulut.

Lisäksi selvitä kulut osassa 8 Selvitys yksityisvaroihin kuuluvan asunnon käyttämisestä elinkeinotoiminnassa.

Ilmoita koulutusvähennys: lomake 79.

Ilmoita tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys: lomake 67A tai lomake 67Y.

Laske ja ilmoita kaikkien kirjanpidon ulkopuolisten vähennyskelpoisten kulujen yhteissumma kohdassa Muut kirjanpidon ulkopuoliset vähennyskelpoiset kulut.

Lue lisää:

Tässä kohdassa ilmoitetaan ne vähennyskelvottomina kuluina kirjanpidossa vähennetyt erät, jotka eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Nämä erät eivät saa sisältyä tuloverolaskelman vähennyskelpoisiin kulueriin.

Välittömät verot ovat  maksettujen tuloverojen ja veronpalautusten erotus.

Jos elinkeinotoiminnan käytössä on kiinteistö, merkitse kiinteistövero elinkeinotoiminnan kuluihin kohtaan Muut vähennyskelpoiset kulut.

Sakot, seuraamusmaksut ja muut rangaistusluoteiset maksut ovat maksuja, joita ei voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta.

Esimerkiksi veronkorotuksia, veronlisäyksiä ja veroihin liittyvää viivekorkoa tai viivästyskorkoa ei voi vähentää verotuksessa. Sillä ei ole merkitystä, mihin veroon ne kohdistuvat. 

Sellaiset kirjanpitoon sisältyvät muut kulut, joita ei voi verotuksessa vähentää elinkeinotoiminnan tulosta. 

Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi yrittäjän tai puolison vapaaehtoiset eläkevakuutusmaksut. Voit myös vähentää ne vaihtoehtoisesti henkilöasiakkaan esitäytetyssä veroilmoituksessa.

Ilmoita pakolliset YEL-maksut tässä kohdassa silloin, kun ne sisältyvät kirjanpitoon, mutta niitä ei ole vähennetty elinkeinotoiminnan kuluissa ja haluat vähentää ne esitäytetyn veroilmoituksesi yhteydessä tai puolisosi verotuksessa.

Merkitse käyttöomaisuuteen kuuluvista osakkeista tehdyt arvonalennuspoistot tähän kohtaan, sillä niitä ei voi vähentää verotuksessa. Vähennyskelpoisia ovat ainoastaan muista arvopapereista kuin osakkeista tehty arvonalennus sekä muusta kulumattomasta käyttöomaisuudesta kuin maa-alueista tehty arvonalennus silloin, kun tällaisen omaisuuden käypä arvo on verovuoden päättyessä olennaisesti pienempi kuin poistamatta oleva hankintameno (EVL 42 §).

Näin ilmoitat OmaVerossa

Älä merkitse tähän kohtaan kuluja, jotka on tuloutettu yksityiskäyttönä Tuotot-vaiheessa kohdassa Tuloutus yksityiskäytöstä.

Verovuoden tappiollinen tulos voidaan joko vahvistaa elinkeinotoiminnan tappioksi tai siirtää kokonaan tai osittain vähennettäväksi elinkeinonharjoittajan pääomatuloista.

Jos puolisot harjoittavat elinkeinotoimintaa yhdessä, vaatimus tappion vähentämisestä pääomatuloista katsotaan yrittäjäpuolisoiden yhteiseksi vaatimukseksi. 

Näin ilmoitat OmaVerossa

Jos verovuoden elinkeinotoiminnan tulos on tappiollinen, kohta Tappion vähentäminen pääomatuloista tulee näkyviin OmaVerossa.

Jos vastaat Ei kohdassa Tappion vähentäminen pääomatuloista, Verohallinto vähentää vahvistetun tappion elinkeinotoiminnan tuloista kymmenen seuraavan verovuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy.

Jos vastaa Kyllä kohdassa Tappion vähentäminen pääomatuloista, tappio tai osa siitä siirretään pääomatulosta tehtäväksi vähennykseksi. Ilmoita se euromääräinen osa tappiosta, jonka haluat siirtää. 

Ilmoita myös vaiheessa Taustatiedot kohdassa Yritystulon jako yrittäjäpuolisoiden kesken puolison työskentelystä liikkeessä. Ilmoita tieto prosentteina.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Jos haluat, että Verohallinto vahvistaa koko verovuoden tappiollisen tuloksen elinkeinotoiminnan tappioksi, jätä täyttämättä veroilmoituksen osa 3. Verohallinto vähentää tällöin vahvistetun tappion elinkeinotoiminnan tuloista kymmenen seuraavan verovuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy.

Jos haluat, että tappio tai osa siitä siirretään pääomatulosta tehtäväksi vähennykseksi, ilmoita veroilmoituksen osassa 3 se euromääräinen osa tappiosta, jonka haluat siirtää.

Verohallinto jakaa vahvistetun tappion vähennettäväksi puolisoiden pääomatuloista työpanosten suhteessa. Ilmoita osassa 4 Yritystulon jako puolisoiden kesken kohdassa Työskentely liikkeessä. Ilmoita tieto prosentteina.

Lue lisää tappioiden vähentämisestä

Elinkeinotoiminnan varat

Ilmoita varallisuustiedot viimeksi päättyneen tilikauden tietojen perusteella. Merkitse varat laskelmaan sen suuruisina kuin niiden verotuksessa poistamatta oleva hankintameno on. Poikkeukset on erikseen mainittu tässä ohjeessa.

Lue lisää milloin kiinteistö tai osakehuoneisto kuuluu elinkeinotoiminnan tulolähteeseen.

Kiinteistöt, rakennukset ja rakennelmat

Erittele tiedot elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvista kiinteistöistä, rakennuksista ja rakennelmista lomakkeella 18B. Kiinteistöön kuuluvat maapohja ja sillä olevat rakennukset. Kiinteistönä pidetään myös sellaista toisen maalla olevaa rakennusta, rakennelmaa tai muuta laitosta, joka voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle niin, että myös hallintaoikeus maahan siirtyy (tuloverolaki 6 §). Ilmoita kunkin kiinteistön osalta sekä verotuksessa poistamatta oleva hankintameno että kiinteistön vertailuarvo (vertailuarvona käytetään sen verovuoden verotusarvoa, jonka päättymishetken nettovarallisuutta lasketaan). Vertailu tehdään kiinteistökohtaisesti ja nettovarallisuuden laskennassa käytetään arvoista suurempaa.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Valitse Avaa erittely ja pääset ilmoittamaan elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvat kiinteistöt, rakennukset ja rakennelmat. OmaVero valitsee kunkin kiinteistön osalta arvoista suuremman ja laskee yhteissumman.

Koneet ja kalusto

Ilmoita elinkeinotoiminnan pysyvään käyttöön tarkoitettujen koneiden ja kaluston arvo. Koneiden ja kaluston arvo on se osa hankintamenosta, joka on poistamatta tuloverotuksessa.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Jos olet täyttänyt vaiheesta Kulut lomakkeen 62 irtaimesta käyttöomaisuudesta, koneiden ja kaluston arvo siirtyy kohtaan Irtain käyttöomaisuus. Merkitse silloin sama luku myös kohtaan Koneet ja kalusto.

Muu käyttöomaisuus

Ilmoita muuhun käyttöomaisuuteen kuuluvien hyödykkeiden arvo. Muuta käyttöomaisuutta ovat esimerkiksi soran- ja savenottopaikat, malmi- ja mineraaliesiintymät, kivilouhokset, turvesuot, rautatiet, padot, sillat ja altaat.

Ilmoita elinkeinotoiminnan varallisuuteen kuuluvien tavaroiden arvo ja muun vaihto-omaisuuden arvo erikseen.

Tavaroita ovat ulkopuoliselta tavarantoimittajalta hankitut, myytäväksi tarkoitetut hyödykkeet. Jos harjoitat tukku- tai vähittäiskauppaa, laske tavaroihin myös tavaroiden myyntiä varten hankitut pakkaustarvikkeet.

Muuta vaihto-omaisuutta ovat muun muassa aineet, tarvikkeet ja itse valmistettavat tuotteet.

Erittele sekä käyttö- että rahoitusomaisuuteen kuuluvat arvopaperit lomakkeelle 8B. Ilmoita elinkeinotoimintaan kuuluvien arvopaperien lukumäärä kunkin omistetun arvopaperin osalta. Ilmoita lisäksi kustakin omistuksesta sekä tuloverotuksessa poistamaton kokonaishankintameno että kappalekohtainen vertailuarvo.

Listatun arvopaperin vertailuarvo on 70 % siitä päätöskurssista, joka arvopaperilla oli liikkeen- ja ammatinharjoittajan tilinpäätöspäivänä. Sijoitusrahasto-osuuden vertailuarvo on 70 % käyvästä arvosta verovuoden lopussa. Listaamattoman osakkeen vertailuarvo on kyseisen yhtiön verotuspäätöksessä ilmoitettu verotusarvo. Aiemmin kuin 1.1.2006 hankittujen asunto-osakeyhtiön osakkeiden vertailuarvona käytetään vuoden 2005 verotusarvoa. 1.1.2006 tai sen jälkeen hankituilla asunto-osakeyhtiön osakkeilla ei ole erillistä vertailuarvoa, joten näissä tapauksissa myös Vertailuarvo-sarakkeeseen merkitään tuloverotuksessa poistamaton hankintameno.

Näin ilmoitat OmaVerossa

Ilmoittamiesi tietojen perusteella OmaVero laskee automaattisesti varallisuuslaskelmassa käytettävän arvon.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Vertaa lomakkeella 8B, kumpi on suurempi: käyttöomaisuuteen ja rahoitusomaisuuteen kuuluvien arvopapereiden tuloverotuksessa poistamatta oleva yhteenlaskettu hankintameno vai yhteenlaskettu vertailuarvo. Vertaa lomakkeen 8B viimeisen rivin (Käyttö- ja rahoitusomaisuus yhteensä) lukuja.

Jos yhteenlaskettu tuloverotuksessa poistamaton hankintameno on suurempi, ilmoita veroilmoituksen osan 12.1 kohdan Käyttöomaisuus alakohdassa Käyttöomaisuusarvopaperit poistamattomien hankintamenojen summa lomakkeen 8B riviltä "Käyttöomaisuus yhteensä" ja veroilmoituksen osan 12.1 kohdan Rahoitusomaisuus alakohdassa Rahoitusomaisuusarvopaperit poistamattomien hankintamenojen summa lomakkeen 8B riviltä "Rahoitusomaisuus yhteensä". Jos yhteenlaskettu vertailuarvo on suurempi, ilmoita samalla rivillä oleva vertailuarvojen yhteismäärä.

Ilmoita myyntisaamiset, käteisvarat ja muu rahoitusomaisuus erikseen.

Myyntisaamisia ovat esimerkiksi pitkä- ja lyhytaikaiset myyntisaamiset sekä osamaksusaamiset. Käteisvaroihin kuuluu liike- ja ammattitoiminnan käteiset kassavarat. Muuta rahoitusomaisuutta ovat esimerkiksi elinkeinotoimintaan liittyvät muut kuin tavaroiden tai palveluiden myyntiin perustuvat saamiset.

Älä laske pankkitalletuksia elinkeinotoiminnan rahoitusomaisuuteen. Pankkitilille kertyvää korkotuloa ei veroteta tuloverolain vaan lähdeverosta annetun lain mukaisesti, joten pankkitilin pääomaakaan ei lasketa elinkeinotoiminnan varallisuuteen.

Elinkeinotoiminnan velat

Ilmoita velkatiedot viimeksi päättyneen tilikauden tietojen perusteella.

Ilmoita sekä lyhytaikaiset että pitkäaikaiset velat. Velkaa pidetään lyhytaikaisena, jos se erääntyy maksettavaksi vuoden tai sitä lyhyemmän ajan kuluessa. Velkaa pidetään pitkäaikaisena, jos se erääntyy maksettavaksi pidemmän ajan kuin yhden vuoden kuluttua. 

Kun nettovarallisuutta lasketaan, kirjanpitolain mukaisia laskennallisia verovelkoja ei pidetä velkoina (kirjanpitolaki 5 luvun 18§).

Näin ilmoitat OmaVerossa

Tieto oikaistusta negatiivisesta omasta pääomasta siirtyy tähän kohtaan vaiheesta Taustatiedot erittelystä. Jos sen määrä on sama tai suurempi kuin lyhyt- ja pitkäaikaisten velkojen yhteismäärä, elinkeinotoiminnan velkojen määrä on 0.

Näin ilmoitat paperilomakkeella

Ilmoita osassa 12.2 oikaistun negatiivisen oman pääoman määrä, jonka olet laskenut veroilmoituksen osassa 11 (Laskelma vähennyskelvottomista korkokuluista), ei kuitenkaan enempää kuin elinkeinotoiminnan velkojen yhteismäärä on. Laske kohdassa Elinkeinotoiminnan velat yhteensä lyhyt- ja pitkäaikaiset velat yhteen ja vähennä saadusta summasta oikaistun negatiivisen oman pääoman määrä.

Muut tiedot ja vaatimukset

Ilmoita tässä kohdassa luovutusvoitot, jotka olet saanut käyttöomaisuuteen kuuluneista arvopapereista ja kiinteistöistä. Luovutusvoitolla tarkoitetaan luovutushinnan ja verotuksessa poistamattoman hankintamenon positiivista erotusta. Laske luovutusvoittojen määrä mukaan myös tuottoihin, jotka ilmoitat veroilmoituksen Tuotot-vaiheessa.

Näistä luovutusvoitoista on annettava erillinen selvitys, koska pääomatuloa on aina vähintään käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopaperien luovutusvoittoja vastaava määrä. Älä kuitenkaan merkitse tähän kohtaan luovutusvoiton sitä osaa, josta on muodostettu jälleenhankintavaraus.

Yritystulo on pääomatuloa siihen määrään saakka, joka vastaa elinkeinotoiminnan edellisen verovuoden nettovarallisuudelle laskettua 20 %:n vuotuista tuottoa.

Voit myös vaatia yritystulon jakoa toisin:

  • Vaadin, että jaettava yritystulo on kokonaan ansiotuloa.

Voit vaatia vain jompaakumpaa vaihtoehtoa. Verotuksellisesti edullisin vaihtoehto määräytyy kunkin elinkeinonharjoittajan ja tämän puolison ansiotulojen sekä niistä tehtävien vähennyksien mukaan.

Jos puolisot harjoittavat elinkeinotoimintaa yhdessä, vaatimus jaettavasta yritystulosta katsotaan yrittäjäpuolisoiden yhteiseksi vaatimukseksi.

Anna tarkempia selvityksiä, jos vaadit hyvitystä ulkomaille maksamistasi veroista, verosopimuksen soveltamista, sinulla on kiinteä toimipaikka ulkomailla tai sinulla on tulo-osuutta ulkomaisesta väliyhteisöstä.

  • Vaaditko hyvitystä ulkomaille maksamistasi veroista?
  • Onko sinulla kiinteä toimipaikka ulkomailla?
  • Oletko saanut tulo-osuutta ulkomaisesta väliyhteisöstä?

Jos vaadit verosopimuksen soveltamista, anna vapaamuotoinen selvitys, jossa kerrot toiminnastasi sekä perustelet miksi Suomella ei ole verotusoikeutta Suomessa harjoittamaasi elinkeinotoimintaan.

Näin ilmoitat Omaverossa

Jos valitset Kyllä edellä mainittuihin kysymyksiin, avaa erittely ja täytä lomakkeen tiedot.

Näin ilmoitat paperilla

Lomakkeella 70 (Vaatimus kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi)

Lomakkeella 75 (Laskelma ulkomailla sijaitsevan kiinteän toimipaikan tuloksesta)

Lomakkeella 74 (Laskelma ulkomaisen väliyhteisön tulo-osuudesta)

Tietojen korjaaminen ja täydentäminen

Voit korjata antamaasi veroilmoitusta OmaVerossa tai paperilla.

Näin korjaat OmaVerossa

OmaVerossa voit käyttää aiempaa ilmoitusta pohjana eli kaikkia tietoja ei tarvitse täyttää uudelleen.

Hae ensin antamasi veroilmoitus:

  1. Valitse osion Henkilön tulovero kohdasta Verovuosi 2023 linkki Avaa elinkeinotoiminnan veroilmoitus (5).
  2. Näet pohjalla aiemmin antamasi ilmoituksen tiedot. Valitse linkki Korjaa. Käy läpi veroilmoituksen vaiheet ja ilmoita uudet tai muuttuneet tiedot.
  3. Siirry lopuksi vaiheeseen Esikatsele ja lähetä valitse sivun lopussa painike Lähetä.

Näin korjaat paperilomakkeella

Jos korjaat aiemmin antamaasi veroilmoitusta, lähetä uusi, korvaava veroilmoitus. Anna kaikki aiemmin antamasi tiedot uudelleen, pelkkä virheellisen tiedon korjaaminen tai uuden tiedon lisääminen ei riitä.

Keskeneräisenä tallennettu ilmoitus säilyy OmaVerossa 3 kuukautta.

Jos jatkat veroilmoituksen täyttämistä tai haluat lähettää valmiiksi tehdyn keskeneräisenä tallennetun veroilmoituksen, valitse välilehti Yhteydenpito. Valitse kohdasta Ilmoitusten ja hakemusten tila linkki Tehdyt ilmoitukset, veroilmoitukset ja hakemukset

Jos olet tallentanut ilmoituksen tai hakemuksen keskeneräisenä, se näkyy välilehdellä Ei lähetetty. Valitse keskeneräisenä tallennettu veroilmoitus. Painikkeella Muokkaa pääset täydentämään ja lähettämään ilmoituksen. Muista lopuksi lähettää veroilmoitus vaiheessa Esikatsele ja lähetä.

Usein kysyttyä

Voit halutessasi tulostaa ohjeen sivun lopussa olevasta Tulosta-linkistä tai pikakomennolla ctrl+p. Silloin kaikki tekstikentät avautuvat tulosteeseen mukaan automaattisesti.

Voit myös hakea ohjeesta tiettyä sanaa hakutoiminnolla ctrl+f. Komento avaa samalla kaikki tekstikentät, joten jokaista ei tarvitse avata erikseen. 

Sivu on viimeksi päivitetty 20.11.2023