Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Kuinka paljon voi lahjoittaa verovapaasti?

Verovapaan eli alle 5 000 euron arvoisen lahjoituksen voi tehdä samalle henkilölle 3 vuoden välein. 

Verovapauden raja on lahjoittajakohtainen eli sama lahjanantaja voi antaa useamman verovapaan lahjan, kunhan raja ei ylity ja lahjansaaja on eri.

Lahjansaaja puolestaan voi saada eri lahjanantajilta verovapaita lahjoja. Verovapauden kannalta merkitystä on vain sillä, että samalta lahjanantajalta saatujen lahjojen arvo on alle 5 000 euroa 3 vuoden aikana.

Esimerkki: Äiti ja isä tekevät kahdelle lapselleen Pekalle ja Mirjalle kumpikin oman 4 999 euron lahjoituksen 5.9.2024. 

Pekka saa siis äidiltään 4 999 euroa ja isältään 4 999 euroa eli yhteensä 9 998 euroa.
Mirja saa myös äidiltään 4 999 euroa ja isältään 4 999 euroa eli yhteensä 9 998 euroa.

Äiti voi lahjoittaa Pekalle ja Mirjalle seuraavan kerran 4 999 euroa verovapaasti 5.9.2027. Myös isä voi lahjoittaa Pekalle ja Mirjalle seuraavan kerran 4 999 euroa verovapaasti 5.9.2027.

Esimerkki: Kummi lahjoittaa kummilapselleen 1 000 euroa 15.2.2024. Kummi on lahjoittanut jo aiemmin 24.12.2022 kummilapselleen 1 500 euroa. Koska lahjojen yhteenlaskettu määrä on alle 5 000 euroa 3 vuoden aikana, kyseessä on verovapaa lahja.

Kun kyseessä on verovapaa lahjoitus, lahjansaajan ei tarvitse tehdä lahjasta veroilmoitusta, ellemme sitä erikseen pyydä. Joissain tilanteissa – esimerkiksi listaamattoman osakeyhtiön osake – myös verottomasta lahjasta kannattaa tehdä lahjaveroilmoitus: kun omaisuudelle on vahvistettu lahjaverotusarvo, voit käyttää arvoa hankintamenona, jos myöhemmin myyt omaisuuden. 

Koti-irtaimisto sekä koulutukseen, kasvatukseen ja elatukseen annettu lahja voi myös olla verovapaa lahjoitus. Lue lisää koti-irtaimistoa tai kasvatusta tai koulutusta varten annetuista lahjoista

Sivu on viimeksi päivitetty 9.8.2023