Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Ulkomaisen työnantajan palvelukseen

Jos lähdet ulkomaille työntekovaltiosta olevan työnantajan palvelukseen, on työntekovaltiolla yleensä oikeus verottaa palkkasi. Sinun on silti annettava Suomeen veroilmoitus. Myös ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka palkkaa ei aina verotetakaan Suomessa. Ulkomaantyöskentelyn aikana muun tulon verotus säilyy yleensä ennallaan. Esimerkiksi pääomatulojen verot maksetaan tavallisesti Suomeen.

Ilmoita ulkomailta sekä Suomesta saamasi tulot veroilmoituksella

Ilmoita tiedot OmaVerossa

Jos et ilmoita sähköisesti, ilmoita tulot paperilomakkeella 16A Selvitys ulkomaantuloista, ansiotulot.

Esitäytetty veroilmoitus - näin ilmoitat OmaVerossa tai paperilla

Jos työntekovaltio verottaa palkkaasi eikä palkka ole kuuden kuukauden säännön perusteella Suomessa verovapaata, voit vaatia, että kaksinkertainen verotus poistetaan Suomessa. Vaatimuksen voit tehdä OmaVerossa tai paperilomakkeella 16A Selvitys ulkomaantuloista, ansiotulot.

  • Ilmoita ulkomaanpalkka, Vaikka kuuden kuukauden sääntö soveltuisi.

  • Suomen kansalainen on Suomessa yleisesti verovelvollinen muuttovuoden sekä kolme seuraavaa vuotta.

Ulkomaan tulojen verotus

Jos työnantajasi on ulkomainen, mutta muusta valtiosta kuin työntekovaltiosta, palkkasi verotetaan yleensä Suomessa. Jos oleskelet työntekovaltiossa enemmän kuin 183 päivää eli noin puoli vuotta, työntekovaltiolla voi olla oikeus verottaa palkkaasi. Eri valtioissa 183 päivää lasketaan joko kalenterivuoden tai perättäisten 12 kuukauden ajalta sen mukaan, mitä laskutavasta on sovittu verosopimuksessa.

Sinun kannattaa käydä työntekovaltion verotoimistossa selvittämässä, verottaako työntekovaltio palkkaasi. Selvitä samalla, onko työntekovaltiossa annettava veroilmoitus ja milloin se on tehtävä. Säilytä palkkaan ja verotukseen liittyvät tositteet ja päätökset, jotka saat työnantajalta ja työntekovaltiolta.

Ulkomailta saamasi palkka voi olla Suomessa verovapaata

Suomen verotuksessa palkkaasi voi soveltua ns. kuuden kuukauden sääntö, jonka mukaan ulkomailta saamastasi palkasta ei tarvitse maksaa veroa Suomeen. Ehtona on, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • Työstä johtuva oleskelusi ulkomaisessa valtiossa kestää vähintään 6 kuukautta.
  • Et oleskele tänä aikana Suomessa enempää kuin keskimäärin 6 päivää kuukaudessa.
  • Suomen ja työntekovaltion välinen verosopimus ei estä palkkasi verottamista työntekovaltiossa.

Kuuden kuukauden säännön soveltumistesti, pdf 

Muutatko pois Suomesta?

Kun muutat pois Suomesta, sinun täytyy tehdä muuttoilmoitus ja huolehtia veroasioista. 

Lue ohjeet: Muutatko pois Suomesta?

Sivu on viimeksi päivitetty 20.10.2023