Ulkomainen kuolinpesä – näin ilmoitat Suomesta saadut tulot
Ulkomainen kuolinpesä muodostuu tilanteessa, jossa henkilö on kuollessaan asunut ulkomailla ja hänellä on ollut Suomessa verotettavaa tuloa.
Ulkomainen kuolinpesä on rajoitetusti verovelvollinen. Se tarkoittaa sitä, että kuolinpesä maksaa veroa vain Suomesta saadusta tulosta. Yleisimpiä ovat tulot, joita ulkomainen kuolinpesä saa Suomessa sijaitsevasta kiinteästä omaisuudesta. Tällaisia tuloja ovat esimerkiksi
- kiinteistöstä ja huoneistosta saatu vuokratulo
- luovutusvoitto
- puun myyntitulo.
Henkilön kuolinvuonna ulkomaista kuolinpesää verotetaan samalla tavalla kuin henkilöä olisi verotettu hänen eläessään. Kuolinvuotta seuraavasta vuodesta alkaen ulkomaista kuolinpesää verotetaan yhteisönä. Ulkomaisen kuolinpesän tuloveroprosentti on siten 20.
Anna veroilmoitus Suomesta saadusta tulosta
Ulkomainen kuolinpesä ei saa esitäytettyä veroilmoitusta kuten kotimaiset kuolinpesät. Jos ulkomainen kuolinpesä saa veronalaista tuloa Suomesta, sen täytyy ilmoittaa tulot oma-aloitteisesti veroilmoituksella 6. Veroilmoitus täytyy antaa verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Veroilmoitus täytyy antaa paperilomakkeella, jos kuolinpesällä ei ole pääsyä OmaVeroon.
Veroilmoituksen 6 lisäksi tulee antaa vapaamuotoinen selvitys siitä, mistä kuolinpesä on saanut Suomesta tuloa, esimerkiksi onko kyseessä huoneiston vuokratulo tai puun myyntitulo.
Veroilmoituksen 6 lomake ja täyttöohjeet
Luovutusvoitto kiinteän omaisuuden myynnistä
Jos ulkomainen kuolinpesä saa luovutusvoittoa kiinteän omaisuuden, kuten asunnon tai kesämökin myynnistä, anna veroilmoituksen 6 lisäksi vapaamuotoinen selvitys, joka sisältää seuraavat tiedot:
- mitä on luovutettu
- luovutuspäivä
- luovutushinta
- hankintahinta (perintöverotuksessa vahvistettu arvo)
- sekä muut mahdolliset vähennyskelpoiset kulut.
Huomaa poikkeus: yhteisönä ulkomainen kuolinpesä ei voi käyttää hankintameno-olettamaa. Jakamattoman kuolinpesän luovutusvoiton tai -tappion määrää laskettaessa omaisuuden hankintamenona pidetään perintöverotuksessa vahvistettua omaisuuden arvoa. Luovutushinnasta voidaan vähentää myös mahdolliset voiton hankkimisesta aiheutuneet menot kuten myyntikulut ja perusparannusmenot.
Kiinteän omaisuuden luovutusvoitto tai -tappio ilmoitetaan veroilmoituksella 6 lähtökohtaisesti muun toiminnan eli henkilökohtaisen tulolähteen tuloksena tai tappiona.
Vuokratulo kiinteistöstä tai huoneistosta
Jos ulkomainen kuolinpesä saa vuokratuloa Suomessa sijaitsevasta kiinteistöstä tai huoneistosta, anna veroilmoituksen 6 lisäksi vapaamuotoinen selvitys, joka sisältää seuraavat tiedot:
- mitä on vuokrattu
- vuokratulot
- vähennyskelpoiset kulut.
Vuokratulo (vähennysten jälkeen) ilmoitetaan veroilmoituksella 6 lähtökohtaisesti muun toiminnan eli henkilökohtaisen tulolähteen tuloksena tai tappiona.
Maa- tai metsätalouteen liittyvä tulo
Jos ulkomainen kuolinpesä saa Suomesta maatalouden toimintaan liittyvää tuloa tai metsätalouden tuloa – esimerkiksi puun myyntituloa – anna veroilmoituksen 6 lisäksi vapaamuotoinen selvitys, joka sisältää seuraavat tiedot:
- mistä tulosta on kyse
- laskelma tuloista ja vähennyskelpoisista kuluista.
Ilmoita maataloudesta saatu tulo veroilmoituksella 6 maatalouden tulolähteen tuloksena tai tappiona. Ilmoita metsätaloudesta saatu tulo muun toiminnan eli henkilökohtaisen tulolähteen tuloksena tai tappiona.
Huomaa: Verovuodesta 2025 alkaen maatalousmaan ja metsän vuokratuloa ei enää veroteta maatalouden tulolähteen tulona vaan muun toiminnan tulolähteen tulona.
Tulo-osuus verotusyhtymästä tai elinkeinoyhtymästä
Jos ulkomainen kuolinpesä saa tulo-osuutta yhtymästä, anna veroilmoituksen 6 lisäksi vapaamuotoinen selvitys, joka sisältää seuraavat tiedot:
- Mistä yhtymästä tulo on saatu?
- Jos tuloa on useammasta yhtymästä, erittele eri yhtymät ja niistä saadut tulo-osuudet.
Voit jättää tulo-osuudet ilmoittamatta veroilmoituksessa silloin, jos veronalainen tulo-osuus ei ole tiedossa, kun annat veroilmoituksen.
Ilmoita tulo-osuus yhtymästä veroilmoituksella 6 saman tulolähteen tulona kuin yhtymän verotuksessa.
Ennakkoveron hakeminen ja muuttaminen
Ulkomainen kuolinpesä voi halutessaan maksaa ennakkoveroa eli ennakkoa etukäteen Suomesta saadusta tulosta. Ennakkoveroa voi hakea, jos saadun tulon määrä vähennysten jälkeen on vähintään 2 500 euroa. Ulkomaisen kuolinpesän pitää antaa myös veroilmoitus 6 verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä, vaikka kuolinpesä olisi jo hakenut ennakkoveroa.
Verohallinto voi tarvittaessa myös määrätä ennakkoveron viimeksi päättyneen verovuoden perusteella.
Ulkomainen kuolinpesä voi hakea ennakkoveroa tai muutosta siihen lomakkeella Yhteisön ennakkoveron hakemus/muutos (5017).
Ennakon korottamista voi hakea, jos ennakko on liian pieni. Ennakon alentamista voi hakea, jos ennakko on määrätty liian suurena. Ennakko voidaan myös poistaa kokonaan, jos lopullista veroa ei tulla määräämään lainkaan. Ennakon on vastattava mahdollisimman tarkoin verovuoden lopullisia veroja.
Merkitse hakemukseen vain sen verovuoden tiedot, jonka ennakkoveroon haet muutosta. Esimerkki: Kuolinpesälle on määrätty vuodelle 2026 ennakkoveroa vuokratulosta ja haet muutosta ennakkoveroon helmikuussa 2026. Täytä lomakkeelle vuokratulo kohtaan Henkilökohtaisen tulolähteen tulos – kuluva verovuosi.
Ulkomaisen kuolinpesän lakkauttaminen
Ulkomainen kuolinpesä lakkaa Suomen verotuksessa sen jälkeen, kun pesän varat on jaettu. Kuolinpesän osakkaan tai asianhoitajan täytyy toimittaa yksi kopio perinnönjakokirjasta tai muu todistus perinnönjaosta Verohallintoon.
Jos olet ulkomaisen kuolinpesän ainoa osakas ja kuolinpesän omaisuus on siirtynyt sinulle, anna tästä selvitys Verohallinnolle, jolloin Verohallinto lakkauttaa kuolinpesän.
Perinnönjättäjän asuinvaltion lainsäädäntö ja muu sääntely voi vaikuttaa perinnönjakoon. Kuolinpesän osakkaiden pitää ilmoittaa Verohallintoon, kun kuolinpesän omaisuus on jaettu tai antaa selvitys, jos perinnönjättäjän asuinvaltion sääntelyn mukaan varat ovat siirtyneet toisen verovelvollisen omistukseen.
Näin lähetät perinnönjakokirjan Verohallintoon
Kuolinpesän asiointi OmaVerossa
Kuolleen henkilön verotietoihin ei pääse enää OmaVeron kautta. OmaVerossa voi kuitenkin hoitaa kuolinpesälle siirtyneitä maatalouden ja metsätalouden veroasioita silloin, kun kuolinpesällä on jo valmiiksi Y-tunnus. Kuolinpesällä säilyy sama Y-tunnus, joka vainajalla oli eläessään.
- Kuolinpesän sähköistä asiointia varten pesän osakkaiden täytyy antaa esimerkiksi yhdelle osakkaalle Suomi.fi-valtuus veroasioiden hoitoa varten. Näin annat Suomi.fi-valtuuden veroasioiden hoitamiseen
- Lisäksi asianhoitajalla täytyy olla esimerkiksi mobiilivarmenne, jotta voi kirjautua OmaVeroon. Kuolinpesän tiedot saa näkyviin OmaVerossa, kun kirjautumisen jälkeen valitsee "Asioi yrityksen puolesta".