Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Suurtyömaa alkaa – mitä työntekijän ja yrityksen on hyvä ottaa huomioon?

Tältä sivulta löydät kootusti ohjeet verotukseen liittyvistä asioista, jotka on hyvä huomioida suurtyömaan toiminnan alkaessa Suomessa. Ohjeet on koottu työntekijän ja yrityksen näkökulmasta. Suurtyömailla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi rakennusalan työmaita ja telakoita.

Ilmoita alkavasta työmaasta Verohallinnolle sidosryhmäyhteistyötä varten

Jos olet päätoteuttaja, pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja tai rakennuttaja, voit ilmoittaa Verohallinnolle rakennus- tai telakkatyömaan alkamisesta. Saatuamme tiedon, otamme yhteyttä yhteistyön tarpeen arvioimiseksi. Yhteistyö voi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä yhteydenpitoa, ohjausta ja neuvontaa, työmaalle ulkomailta saapuvien työntekijöiden veroasioinnin järjestämistä, työnantajan lakisääteisten velvollisuuksien kuten raportoinnin järjestämistä tai harmaan talouden torjuntaa.

Ilmoita työmaan alkamisesta tällä lomakkeella

Ohjeet yritykselle

Lue ohjeet suurtyömaalla työnantajana toimimiseen. Alla olevan apurin avulla saat myös vastaukset siihen, miten voit ohjata työntekijää, mitä voit tehdä työntekijäsi puolesta ja mistä sinun on työnantajana huolehdittava itse.

Työnantajan ohjeet

Työnantaja rakennustyömaalla tai telakka-alueella – näin autat työntekijää veroasioissa

Työntekijä ulkomailta (suomi.fi)

Lue ohjeet ulkomaisen yrityksen toimintaan Suomessa:

Ulkomainen yritys Suomessa

Yrityksen laajentaminen ulkomailta Suomeen (suomi.fi) 

Rakentamisilmoitukset

Tietoa verotuksesta rakennusalan toimijoille: Suomeksi / In English / Eesti keel / Po Polsku / Pусский / Deutsch

Tietoa verotuksesta muilla kielillä (viron, ukrainan, puolan, venäjän, valko-venäjän, kiinan ja thain kielellä)

Ohjeet työntekijälle

Lue ohjeet siitä, miten toimit, kun tulet Suomeen töihin ja tarvitset verokortin ja/tai veronumeron ja niitä varten suomalaisen henkilötunnuksen:

Töihin Suomeen

Katso työntekijän toimintaohjeet, kun tulet töihin rakennustyömaalle tai telakalle Suomeen:

Rakennustyömaalle tai telakalle Suomeen – työntekijän toimintaohjeet

Veronumero on pakollinen rakennustyömaalla ja telakalla

Töihin Suomeen -oppaasta löydät suomalaisten viranomaisten ohjeet:

Töihin Suomeen (suomi.fi)

Tietoa Suomesta ja suomessa asumisesta (infofinland.fi)

Sivu on viimeksi päivitetty 30.1.2023