Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Näin teet varainsiirtoveroilmoituksen OmaVerossa

Tiedot ilmoituksen täyttämistä varten saat esimerkiksi kauppakirjasta tai muusta tekemästäsi sopimuksesta.

Siirry OmaVeroon, jos et ole vielä kirjautunut palveluun (avautuu uuteen ikkunaan)

Toimi näin

  1. Avaa etusivun välilehti Veroasiat.

  2. Valitse kohdasta Varainsiirtovero linkki Tee varainsiirtoveroilmoitus.

  3. Ilmoituksessa on 4 vaihetta. Näet ne vaihepolusta, joka on sivun yläreunassa.

    Vaihe Sopimuksen tiedot:

    • Ilmoita kauppakirjan tai muun sopimuksen allekirjoituspäivä.
    • Valitse ne omaisuuslajit, jotka on hankittu samalla sopimuksella. 
    • Vieritä sivua alaspäin ja valitse sopimuksen tyyppi, eli onko kyseessä kauppa vai esimerkiksi perinnönjako. Sopimuksen tyyppiä ei kysytä, jos olet hankkinut ainoastaan kiinteistön. 

    Jos haluat jatkaa täyttämistä myöhemmin, valitse sivun alareunassa oleva painike Tallenna keskeneräisenä. Tiedot säilyvät tallennettuina 3 kuukautta. Verohallinto käsittelee tiedot vasta, kun olet lähettänyt ne.

  4. Vaihe Omaisuuden tiedot:

    • Valitse painike Lisää uusi omaisuus. Jos kauppaan sisältyy useita kohteita, esimerkiksi kaksi asuntoa, ilmoita ensin yhden kohteen tiedot. 
    • Anna avautuvaan ikkunaan tiedot hankkimastasi omaisuudesta. Vieritä ikkunaa alaspäin, niin näet loput täytettävät tiedot. Jos olet hankkinut omaisuuden jonkun toisen kanssa, ilmoita vain oma osuutesi kauppahinnasta ja muista vastikkeista. Jokainen ostaja antaa oman varainsiirtoveroilmoituksensa.
    • Sivun lopussa näet laskelman varainsiirtoverosta ja veron eräpäivän. Huom. Veron määrä ja eräpäivä näkyvät ilmoituksessa, vaikka olisit jo maksanut veron. Kun tiedot ovat oikein, valitse OK.
    • Jos olet hankkinut myös muuta omaisuutta, pääset ilmoittamaan seuraavan kohteen tiedot painikkeesta Lisää uusi omaisuus.
  5. Vaihe Lisätiedot:

    • Kohdassa Lisätietojen antajan yhteystiedot näkyvät omat yhteystietosi, jos ne ovat Verohallinnon tiedossa. Jos ilmoituksesta antaa lisätietoja joku muu, ilmoita hänen yhteystietonsa.
    • Tässä vaiheessa näet, tarvitaanko ilmoitukseen liitteitä vai riittääkö pelkkä ilmoitus. Jos lisäät liitteitä, valitse painike Lisää tiedosto.
    • Valitse varainsiirtoverotodistuksen toimitustapa. Valintaa ei näytetä ilmoituksella, jos sinulla on Suomi.fi-viestit käytössäsi. Saat silloin todistuksen automaattisesti vain OmaVeroon.
  6. Vaihe Esikatsele ja lähetä:

    • Tarkista varainsiirtoveroilmoituksen tiedot. Tarvittaessa pääset vielä muokkaamaan tietoja linkistä Muokkaa.
    • Kun kaikki tiedot ovat oikein, valitse painike Lähetä.
  7. Lähettämisen jälkeen näet vastaanottokuittauksen antamastasi ilmoituksesta.

    Jos et ole vielä maksanut varainsiirtoveroa, siirry maksamaan vero painikkeesta Maksa heti.

    Voit vaihtoehtoisesti maksaa veron myöhemmin verkkopankissasi. Tarkista varainsiirtoveron viitenumerosi ja Verohallinnon tilinumero OmaVerosta.

    Saat todistuksen varainsiirtoverosta OmaVeroon yleensä noin 2 arkipäivän kuluessa ilmoituksen antamisesta ja veron maksamisesta. Näin löydät todistuksen OmaVerosta.

Usein kysyttyä

Merkitse myyjäksi se, joka on kauppakirjassa myyjänä.

Anna varainsiirtoveroilmoituksessa ne tiedot, jotka kauppakirjassa ovat saatavilla. Jos et esimerkiksi tiedä myyjän henkilö- tai Y-tunnusta, voit merkitä ilmoitukseen pelkän myyjän nimen. 

Sivu on viimeksi päivitetty 28.8.2024