Ohjeita edunvalvojalle – edunvalvojan ja päämiehen veroasiat
Edunvalvojana olet vastuussa valvottavan eli päämiehesi taloudellisista asioista. Sinun pitää hoitaa päämiehen veroasiat hänen puolestaan. Edunvalvojana toimiminen voi vaikuttaa myös omaan verotukseesi.
Huomaa, että edunvalvojana et voi saada päämieheltä verovapaita kustannusten korvauksia, esimerkiksi päivärahoja ja kilometrikorvauksia.
Näin otat edunvalvojan tehtävän huomioon omassa verotuksessasi
Valitse ohje
Tarvitset verokortin työkorvaukselle. Edunvalvojan ja edunvalvottavan välillä ei ole työsuhdetta. Tästä syystä edunvalvontapalkkio on työkorvausta, eikä siihen voi käyttää palkan verokorttia.
Valitse ohjeesta: Näin haet verokortin OmaVerossa kohta Saan työkorvausta- en kuulu arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
Jos kuulut ennakkoperintärekisteriin:
Maksat edunvalvontapalkkiosta ennakkoveroa.
Lue ohjeet ennakkoveron hakemiseen ja maksamiseen.
Ilmoita tiedot paperilomakkeella: Palkkatietoilmoitus (TULOR 6101).
Näin täytät palkkatietoilmoituksen
Jos olet saanut samalta päämieheltä palkkioita ja kulukorvauksia yhteensä enintään 1 500 euroa vuodessa
Ilmoita maksettujen edunvalvontapalkkioiden ja kulukorvausten yhteismäärä tulolajilla Työkorvaus (336) paperilomakkeen kohdassa 3B.
Suorituksista ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä.
Jos olet saanut samalta päämieheltä palkkioita ja kulukorvauksia yhteensä yli 1 500 euroa vuodessa
Ilmoita maksettujen edunvalvontapalkkioiden ja kulukorvausten yhteismäärä tulolajilla Työkorvaus (336) paperilomakkeen kohdassa 3B ja määrästä tehty ennakonpidätys kohdassa 3A Ennakonpidätys yhteensä.
Huomioitavaa:
Työkorvauksista ei anneta työnantajan erillisilmoitusta.
Jos kuulut ennakkoperintärekisteriin, saamiasi palkkioita ei tarvitse ilmoittaa tulorekisteriin.
Vaikka tiedot yleensä ilmoitetaan tulorekisteriin sähköisesti, edunvalvojan palkkiot pitää ilmoittaa paperilomakkeella. Päämiehesi ei voi valtuuttaa sinua asioimaan puolestaan tulorekisterin sähköisessä asiointipalvelussa.
Lue lisää edunvalvojan palkkion ilmoittamisesta tulorekisteriin (tulorekisteri.fi)
Näin maksat ennakonpidätyksen
Tarvitset maksua varten päämiehen oma-aloitteisten verojen viitenumeron sekä Verohallinnon tilinumeron. Nämä saat puhelimitse numerosta 029 497 026 (Maksuliike).
Maksa vero verkkopankissa. Muista käyttää maksaessasi päämiehesi oma-aloitteisten verojen viitettä, ei omaasi.
Näin hoidat päämiehen veroasioita
Edunvalvojana voit hoitaa päämiehen veroasioita paperilomakkeilla. Ohjeita asiointiin paperilomakkeilla.
Sinulla on vahvistettu edunvalvontavaltuutus
Jos sinulla on vahvistettu edunvalvontavaltuutus ja saat palkkiota edunvalvontavaltuutetun tehtävästä, tarvitset verokortin työkorvaukselle. Valitse ohjeesta: Näin haet verokortin OmaVerossa kohta Saan työkorvausta- en kuulu arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
Edunvalvontavaltuutettuna voit hoitaa valtuuttajan veroasioita OmaVerossa automaattisesti. Valitse kirjautumisen jälkeen linkki ”Asioi toisen henkilön puolesta”. Et voi kuitenkaan ilmoittaa tai muuttaa toisen henkilön tilinumeroa.
Seuraavissa tilanteissa tarvitset kuitenkin erillisen Suomi.fi-valtuuden henkilöltä, jonka puolesta asioit:
- Edunvalvontavaltuutettuja on enemmän kuin yksi.
- Oikeus hoitaa taloudellisia asioita koskee tiettyä osaa omaisuudesta tai toimivaltaa on muuten rajattu.
Lisätietoa edunvalvontavaltuutuksesta (Digi- ja väestötietovirasto)
Sivu on viimeksi päivitetty 16.5.2024