Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan vähennykset

Elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavat yritykset ja henkilöt voivat vaatia tutkimus- ja kehittämistoiminnasta erilaisia vähennyksiä. 

Yleinen lisävähennys (verovuodesta 2023 eteenpäin) 

Yleinen lisävähennys on 50 % verovelvollisen omaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvistä palkka- ja ostopalvelumenoista. Yleisen lisävähennyksen enimmäismäärä verovuonna on 500 000 euroa ja alaraja 5 000 euroa. Yleisen lisävähennyksen on voinut tehdä ensimmäisen kerran verovuonna 2023.  

Ylimääräinen lisävähennys (verovuodesta 2024 eteenpäin) 

Ylimääräinen lisävähennys tehdään tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen lisääntymisen perusteella. Verovelvollinen voi saada 45 prosentin suuruisen ylimääräisen lisävähennyksen, jos verovuoden tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen määrä on lisääntynyt verrattuna edelliseen verovuoteen. Ylimääräisen lisävähennyksen verovuosikohtainen enimmäismäärä on 500 000 euroa. Alarajaa ei ole.

Yhdessä yleisestä ja ylimääräisestä lisävähennyksestä käytetään nimeä yhdistelmävähennys

Huomaa, että veroilmoituksen liitteenä täytyy antaa erillinen selvitys vähennyksen perusteena olevasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

Lue lisää tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennyksen täyttöohjeesta

Katso tallenne yhdistelmävähennystä koskevasta verkkoseminaarista (YouTube)

Väliaikainen lisävähennys (verovuosina 2021–2027) 

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan alihankintalaskuihin perustuva väliaikainen lisävähennys on voimassa verovuosina 2021–2027. Väliaikaisen lisävähennyksen perusteena on tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvä alihankintalasku, jonka yritys tai yhteisö maksaa tutkimus- tai tiedonlevittämisorganisaatiolle. Verovuodesta 2022 alkaen väliaikainen lisävähennys on 150 % yrityksen tällaisista alihankintalaskuista. Vähennyksen enimmäismäärä on 500 000 euroa.  

Huomaa, että veroilmoituksen liitteenä täytyy antaa erillinen selvitys vähennyksen perusteena olevasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

Lue lisää tutkimus- ja kehittämistoiminnan väliaikaisen lisävähennyksen täyttöohjeesta

Huomioitavaa

Yleistä lisävähennystä ja väliaikaista lisävähennystä ei voi tehdä samojen menojen perusteella. Ylimääräisen lisävähennyksen tekemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko tehty yleinen lisävähennys tai väliaikainen lisävähennys tai ei kumpaakaan. 

Huomaa myös, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan vähennyksiä ei voi tehdä niistä menoista, joihin yritys on saanut suoraa valtiontukea tai muuta julkista tukea. 

Ennen kuin vaadit tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksiä, suosittelemme perehtymään

  • aihetta käsitteleviin syventäviin vero-ohjeisiin, jossa vähennyksille asetetut edellytykset on käyty tarkemmin läpi, ja
  • lomakkeiden 67A ja 67Y täyttöohjeisiin, joissa käydään tarkemmin läpi muun muassa ilmoituksen liitteenä annettavaa selvitystä.

Jos veroilmoituslomakkeella tehty vähennysvaatimus ei täytä laissa säädettyjä edellytyksiä tai selvitys on annettu puutteellisena tai virheellisenä, Verohallinto voi määrätä verovelvolliselle veronkorotuksen.

Lue lisää

Syventävä vero-ohje tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennyksestä

Syventävä vero-ohje tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä verovuosina 2021–2027


Sivu on viimeksi päivitetty 25.9.2025