Myytkö käytettyjä vaatteita, kodin tavaroita tai muuta omaisuutta?
Tämä ohje koskee tilanteita, joissa myyt omia tai perheesi käytettyjä tavaroita esimerkiksi kirpputoreilla, nettimyyntinä tai muulla tavoin. Useimmiten oman tai perheesi käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynti on verovapaata. Veroa voi kuitenkin tulla maksettavaksi, jos myyntivoitot ylittävät tietyn rajan tai jos myyt muuta omaisuutta kuin tavanomaista koti-irtaimistoa.
Verotuksellinen arviointi voi olla tarpeen myös silloin, kun myyt esimerkiksi kierrätysmateriaaleja, kuten romumetallia. Tällöin verotus riippuu siitä, onko tavara tavanomaiseen koti-irtaimistoon kuuluva vai muu omaisuus.
Myitkö oman tai perheesi käytössä ollutta tavanomaista tavaraa?
Voit myydä oman tai perheesi käytössä ollutta tavanomaista koti-irtaimistoa verovapaasti, jos myyntivoitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa kalenterivuodessa. Myyntivoitto tarkoittaa myyntihinnan ja hankintahinnan välistä erotusta.
Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi vaatteet, astiat, huonekalut, kodin elektroniikka, harrastusvälineet ja kotitalouden käytössä olleet vanhat kultakorut ja -sormukset.
Kun myyt koti-irtaimistoa, sinun on pystyttävä selvittämään luotettavasti sekä hankintahinta että myyntihinta. Jos kalenterivuonna saamasi myyntihinnat ovat yhteensä alle 5 000 euroa, on selvää, että kyse on verovapaasta myynnistä, vaikka et pystyisi luotettavasti selvittämään hankintahintoja. Jos myyntivoitot ylittävät 5 000 euroa vuodessa, maksat veroa 5 000 euroa ylittävästä osasta.
Esimerkki: Liisa osti astiaston 750 eurolla ja myi sen myöhemmin 3 000 eurolla. Myyntihinta: 3 000 euroa. Ostohinta: 750 euroa. Myyntivoitto: 2 250 euroa. Koska kyse on tavanomaisesta koti-irtaimistosta ja myyntivoitto jää alle 5 000 euroon, Liisa ei maksa myynnistä veroa.
Auton, veneen ja muun omaisuuden myynti
Seuraavia käytettyjä tavaroita ei pidetä tavanomaisena koti-irtaimistona eikä niistä saatuihin myyntivoittoihin siis sovelleta 5 000 euron verovapaan myyntivoiton rajaa.
Näitä ovat omassa tai perheen käytössä ja omistuksessa olevat autot, moottoripyörät, veneet sekä vastaavat kulkuvälineet. Veroa on aina maksettava myös myyntivoitoista, jotka on saatu
- tavanomaista arvokkaammista tauluista ja taide-esineistä
- sijoitustarkoituksessa hankituista kultaharkoista sekä muusta sijoitusomaisuudesta
- harrastuksia varten hankituista osakkeista, kuten golfosakkeista.
Yhteenlasketut myyntihinnat alle 1 000 euroa kalenterivuodessa
Jos myyt muuta omaisuutta kuin tavanomaista koti-irtaimistoa, maksat veroa myyntivoitosta, jos omaisuuden yhteenlasketut myyntihinnat ovat yli 1 000 euroa kalenterivuodessa. 1 000 euron raja lasketaan myyntihinnoista, ei myyntivoitoista. Jos 1 000 euron myyntihintojen raja ylittyy, myyntivoitto lasketaan normaalisti koko myynnistä.
Veronalaista myyntivoittoa syntyy vain, jos myyntihinta ylittää verotuksessa hyväksyttävän hankintamenon ja myyntikulut. Myyntivoitosta maksat veroa pääomatulojen veroprosentin mukaan: 30 000 euroon asti 30 % ja 30 000 euroa ylittävältä osalta 34 %.
Esimerkki: Jaakko osti antiikkiauton 14 000 eurolla. Hän käytti auton kunnostamiseen 1 500 euroa ja myi auton 21 000 eurolla. Myyntivoitto on 4 500 euroa (myyntihinta 21 000 e - hankintahinta 14 000 e - kunnostuskulut 1 500 e). Jaakko ilmoittaa myyntivoiton verotuksessa.
Esimerkki: Saat autosta romutuspalkkion 2 500 euroa. Olet ostanut auton aikoinaan 4 500 eurolla. Sinulle ei synny myyntivoittoa eikä verotettavaa tuloa, koska hankintahinta on suurempi kuin romutuspalkkio.
Myyntitappion vähentäminen
Et voi vähentää verotuksessa tappiota, joka syntyy
- koti-irtaimiston myynnistä
- auton myynnistä
- veneen myynnistä tai
- muun henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden myynnistä.
Myitkö kodin tavaraa asuntokaupan yhteydessä?
Kun myyt asuntoa tai kiinteistöä ja myyntihintaan sisältyy esimerkiksi huonekaluja tai muuta koti-irtaimistoa, asunnon ja irtaimiston hinnat pitää erottaa toisistaan. Liitä kauppakirjaan irtaimistoluettelo, jonka myyjä ja ostaja allekirjoittavat. Irtaimistoluettelossa pitää olla myydyt esineet, esineiden hankinta-ajankohta sekä esineiden käypä arvo kaupantekohetkellä. Käytä esineiden arvona niiden todellista käytetyn tavaran arvoa. Älä käytä uuden vastaavan tavaran hintaa tai alkuperäistä ostohintaa. Irtaimiston arvot eivät myöskään saa olla summittaisia. Älä liitä irtaimistoluetteloa veroilmoitukseen. Pyydämme sen tarvittaessa.
Tavanomaisen koti-irtaimiston myyntivoittoihin sovelletaan 5 000 euron verovapaan myyntivoiton rajaa. Kunkin perheenjäsenen omistaman irtaimiston myynnistä saatu voitto lasketaan erikseen.
Mitä asuntoon kuuluvaa omaisuutta ei voi myydä irtaimistona?
Kaikki asuntoon liittyvät tavarat eivät ole koti-irtaimistoa. Asuntoon kuuluvia ainesosia ja tarpeistoja ei voi myydä erillisenä koti-irtaimistona. Ne ovat osa asunto-osakkeen tai kiinteistön kauppaa ja sisältyvät kauppahintaan.
Ainesosia ovat asuntoon tai kiinteistöön kiinteästi kuuluvat varusteet, joita ei voi irrottaa jättämättä selviä jälkiä. Ainesosia ovat esimerkiksi vaatekomerot, keittiökalusteet, kylpyhuonekalusteet, kaiteet ja kasvavat puut ja pensaat.
Asuntoon kuuluvaa tarpeistoa ovat esineet, jotka kuuluvat kiinteistön käyttötarkoitukseen. Tarpeistoa ovat esimerkiksi jää- ja pakastekaapit, sälekaihtimet, ulkona oleva pyykinkuivausteline ja postilaatikko.
Ilmoitusohje
Jos myyt kalenterivuonna
- tavanomaista koti-irtaimistoa siten, että myyntivoitto on yli 5 000 euroa tai
- muuta omassa tai perheen käytössä olevaa omaisuutta siten, että yhteenlasketut myyntihinnat ovat yli 1 000 euroa ja saat myynnistä voittoa,
ilmoita myynnit OmaVerossa esitäytetyllä veroilmoituksella kohdassa Luovutusvoitot.
Lisätietoa esitäytetyn veroilmoituksen antamisesta ja määräpäivistä.
Jos et voi asioida OmaVerossa, ilmoita tiedot paperilomakkeella 9 Luovutusvoitto tai -tappio.
Oletko myynyt tavaroita sovelluksen tai verkkosivuston kautta? Verohallinto saa tietoa tuloista, jotka olet saanut digitaalisen alustan kautta sekä Suomesta että ulkomailta ja valvoo näiden tietojen ilmoittamista verotuksessa. Muista ilmoittaa tulot esitäytetyllä veroilmoituksella. Lue lisää myynnistä digitaalisen alustan kautta.
Itse valmistettujen tuotteiden myynti
Kun myyt itse valmistettuja tuotteita, esimerkiksi villasukkia, saadut tulot ovat veronalaisia. Tuloista voit vähentää niiden hankkimisesta aiheutuneet menot, esimerkiksi kulut villalangasta tai muista materiaaleista.
Ilmoita tulot veroilmoituksen kohdassa Muut ansiotulot. Ilmoita tulonhankkimismenot veroilmoituksen vaiheessa Muut vähennykset, kohdassa Tulonhankkimismenot – Muiden kuin palkkatulojen tulonhankkimismenot.
Onko myynti jatkuvaa ja ammattimaista?
Jos tavaroiden myynti on jatkuvaa ja ammattimaista, sitä pidetään elinkeinotoimintana. Tällaisessa toiminnassa on yleensä kyse uusien tavaroiden myynnistä, omasta valmistuksesta tai käytetyn tavaran osto- ja myyntitoiminnasta.
Satunnainen käytettyjen tavaroiden myynti ei yleensä ole elinkeinotoimintaa.
Elinkeinotoiminnan keskeinen tunnusmerkki on, että toimintaa harjoitetaan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa. Jos uutta tai vanhaa tavaraa ostetaan ja myydään säännöllisesti ja ansaintatarkoituksessa, saadut myyntivoitot ovat verotettavaa elinkeinotoiminnan tuloa. Ilmoita tulot elinkeinotoiminnan veroilmoituksella (5)
Arvonlisäverovelvollisuus
Jos tavaroiden myynnin liikevaihto ylittää vähäisen liiketoiminnan rajan 20 000 euroa kalenterivuodessa, sinun pitää rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi.
Lue lisää arvonlisäverovelvollisuudesta ja alv-rekisteristä.
Esimerkki: Pirkko ostaa astioita kotimaisesta myymälästä ja myy niitä edelleen internetissä toimivalla kirpputorilla. Hän on rekisteröitynyt arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, koska hänen kalenterivuoden liikevaihtonsa (ilman arvonlisäveroa) on 22 000 euroa, joka ylittää vähäisen toiminnan rajan.
Astioiden myyntihinnat ovat yhteensä 27 610 euroa (22 000 e + alv 25,5 % 5 610 e), ostohinnat kuluineen 22 590 euroa (18 000 e + alv 25,5 % 4 590 e) ja toiminnan muut kulut 500 euroa (ei sis. alv).
Pirkko ilmoittaa myyntiensä arvonlisäveron ja astioiden ostohintojen sisältämän arvonlisäveron ja maksaa erotuksen 1 020 euroa (5 610 – 4 590) OmaVerossa. Elinkeinotoiminnan tuloksi muodostuu 3 500 euroa (22 000 e – 18 000 e – 500 e). Tämän tulon Pirkko ilmoittaa elinkeinotoiminnan veroilmoituksella.