Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Näin haet ennakkoveroa OmaVerossa – ohje yrittäjille ja henkilöasiakkaille

Ohje on tarkoitettu henkilöasiakkaille, liikkeen- ja ammatinharjoittajille, avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön yhtiömiehille ja maatalousyrittäjille.

Jos toimintasi on pienimuotoista ja sinulla on myös esimerkiksi palkkatuloja, yritystoiminnan tulo voidaan huomioida verokortissa. Tee verokorttihakemus OmaVerossa.

Siirry OmaVeroon, jos et ole vielä kirjautunut palveluun (avautuu uuteen ikkunaan)

Toimi näin

  1. Valitse osion Henkilön tulovero kohdasta Verokortti ja ennakkovero 2024 linkki Verokortit ja ennakkovero.

  2. Vieritä sivua kohtaan Ennakkovero. Valitse sitten, minkä verovuoden ennakkoveroa haluat hakea tai muuttaa.

    Valitse painike, jonka teksti on joko Hae ennakkoveroa tai Muuta ennakkoveroa sen mukaan, onko sinulla ennestään ennakkoveroja samalle verovuodelle.

  3. Hakemuksessa on 6 vaihetta. Näet ne vaihepolusta, joka on sivun yläreunassa. Täytä uudet tai muuttuneet tiedot hakemuksen eri vaiheissa.

    Ensimmäinen vaihe on Taustatiedot. Tässä vaiheessa näet verotukseen vaikuttavat asiakastietosi.

  4. Vaihe Esitäytetyt tulot ja vähennykset: Korjaa esitäytettyjä tietoja, jos aiemmin ilmoittamasi tulot tai vähennykset ovat muuttuneet.

    Huom.! Jos teet etätöitä ulkomaiselle työnantajalle ja haet ennakkoveroa palkkaa varten, älä muuta palkan tietoja tässä vaiheessa vaan siirry suoraan vaiheeseen Muut tulot.

  5. Vaihe Muut tulot: Jos haet ennakkoveroa kokonaan uusien tulojen perusteella, ilmoita tällaiset tulot tässä vaiheessa.

    Voit ilmoittaa esimerkiksi uusia yritystuloja, vuokratuloja tai omaisuuden luovutusvoittoja.

    Esimerkiksi elinkeinotoiminnan tulot pääset ilmoittamaan, kun valitset kohdassa Ennakkoveron alaiset yritystulot vaihtoehdon Kyllä.

    Jos haet ennakkoveroa palkalle, vieritä sivun loppuun ja valitse linkki Näytä lisää. Valitse kohdassa Muut ennakkoveron alaiset tulot linkki Kyllä. Merkitse palkka kohtaan Ennakkoveron alaiset palkat, josta määrätään sairaanhoito- ja päivärahamaksu.

  6. Vaihe Muut vähennykset: Voit ilmoittaa muut mahdolliset vähennykset.

  7. Vaihe Toimitustapa: Saat uuden ennakkoveropäätöksen OmaVeroon, kun hakemuksesi on käsitelty.

    Jos toimintasi on kausiluonteista, voit valita, haluatko jakaa ennakkoveron maksuerät vain sille ajanjaksolle, jolloin sinulla on toimintaa.

  8. Vaihe Esikatsele ja lähetä: Tarkista, että tiedot ovat oikein. Pääset korjaamaan tietoja, kun valitset Muokkaa tai Edellinen.

    Jos haluat jatkaa täyttämistä myöhemmin, valitse Tallenna keskeneräisenä. Tiedot säilyvät tallennettuina 1 kuukauden. Verohallinto ei käsittele tietoja, ennen kuin olet lähettänyt ne.

    Kun kaikki tiedot ovat oikein, valitse painike Lähetä. Sen jälkeen saat kuittauksen, että hakemuksesi on vastaanotettu.

  9. Jos olet ottanut käyttöön Suomi.fi-viestit, saat viestin, kun ennakkoveropäätöksesi on OmaVerossa. Jos sinulla ei ole Suomi.fi-viestejä käytössä, saat päätöksen postissa.

    Näin löydät verotuspäätöksen, verotustodistuksen tai kirjeen OmaVerossa

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2024