Kun hoidat veroasioita elinkeinonharjoittajana, maataloudenharjoittajana tai metsätaloudenharjoittajana, valitse OmaVeroon kirjautumisen jälkeen linkki Hoida omia veroasioita. Tämän linkin kautta pääset hoitamaan kaikkia veroasioitasi. Lue lisää: Uutta OmaVerossa
Miksi kiinteistövero on noussut, vaikka en ole itse muuttanut kiinteistön tietoja?
Kiinteistövero voi nousta esimerkiksi, jos
- kunta on tarkistanut ja korjannut alueellaan olevien rakennusten tietoja ja ilmoittanut muutoksista Verohallinnolle
- kunta on korottanut kiinteistöveroprosenttia
- Verohallinto on korjannut maapohjan virheellisiä tietoja, esimerkiksi tontin kaavatietoja tai muita ominaisuuksia.
Verohallinto on alkuvuodesta 2026 tehnyt korjauksia pienten, alle 2 hehtaarin metsien tietoihin. Pienet metsäpalstat eivät ole verovapaita, vaan niistä maksetaan kiinteistöveroa maapohjan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Korjatut tiedot näkyvät kiinteistöverotuspäätöksillä keväällä 2026.