Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Ennakollinen keskustelu palvelee yhteisöjä haastavissa verokysymyksissä

Yhteisöillä, kuten osakeyhtiöillä, on mahdollisuus pyytää Verohallinnolta ennakollista keskustelua haastaviin verokysymyksiin liittyen.

Verotuksessa yhteisöllä tarkoitetaan

  • osakeyhtiötä
  • osuuskuntaa
  • valtiota ja sen laitosta
  • kuntaa ja kuntayhtymää
  • hyvinvointialuetta ja hyvinvointiyhtymää
  • sijoitusrahastoa
  • taloudellista ja aatteellista yhdistystä.

Ennakollisessa keskustelussa voidaan käsitellä vain yhteisön omaan verotukseen liittyviä kysymyksiä. Ennakollinen keskustelu ei siis sovellu henkilö- tai osakasverotuksen verokysymyksiin.

Keskustelun tarkoituksena on tarjota ennustettavuutta verokysymyksen arviointiin sekä ohjata yhteisöä toimimaan verotuksellisesti oikein esimerkiksi liiketoiminnan muutostilanteessa. Tavoitteena on myös sujuvoittaa verotukseen liittyvien asioiden käsittelyä ja parantaa Verohallinnon toiminnan läpinäkyvyyttä. Ennakolliset keskustelut ovat maksuttomia.

Minkälaisiin tilanteisiin ennakollinen keskustelu soveltuu?

Jos yhteisöllä on toimintaansa tai sen muutoksiin liittyen verokysymys, johon ei löydy vastausta Verohallinnon ohjeista, yhteisö voi pyytää Verohallinnolta ennakollista keskustelua. Ennakollinen menettely on suositeltava erityisesti silloin, kun järjestely tai liiketoimi on sellaisessa vaiheessa, että yhteisö voi vielä ottaa huomioon Verohallinnon antaman ohjauksen. Yhteisön tulisi kuvata selkeästi verokysymys ja siihen liittyvä ohjaustarpeensa sekä valmistautua antamaan selvitys asiaan vaikuttavista tosiseikoista.

Verohallinto arvioi tapauskohtaisesti, soveltuuko ennakollinen keskustelu yhteisön esittämään tapaukseen ja verokysymykseen. Myös käytävän keskustelun ja Verohallinnon antaman ohjauksen taso voi vaihdella yleisemmästä yksityiskohtaisempaan riippuen yhteisön Verohallinnolle antaman selvityksen sisällöstä ja laadusta.  

Verohallinto voi esimerkiksi antaa ennakollisessa keskustelussa ohjausta yhteisön suunnitteleman yritysjärjestelyn verokohteluun. Tällöin yhteisö esittää Verohallinnolle selvityksen siitä, minkälaista järjestelyä se suunnittelee ja miten se itse arvioi järjestelyn verovaikutuksia. Yhteisön antaman suullisen ja kirjallisen selvityksen perusteella Verohallinto voi ottaa kantaa järjestelyn verokohteluun. Yhteisö kuitenkin itse päättää, miten toteuttaa järjestelyn. Jos verokohtelusta ei voi antaa ohjausta ennakollisessa keskustelussa, Verohallinto voi ohjata yhteisöä hakemaan ennakkoratkaisua.

Ennakollisessa keskustelussa voidaan selvittää myös jo toteutettujen toimenpiteiden verokohtelua tilanteissa, joissa keskustelussa käsiteltävän toimenpiteen osalta veroilmoitusta ei ole vielä annettu tai veroa maksettu. Ennakollista keskustelua tulee pyytää hyvissä ajoin ennen veroilmoituksen määräpäivää, jotta mahdollinen ohjaus on yhteisön käytettävissä ilmoitusta annettaessa.

Miten ennakollinen keskustelu käydään?

Keskusteluun osallistuu aina vähintään kaksi asiantuntijaa Verohallinnosta ja yhteisön edustaja (tai edustajia). Edustaja voi olla myös yhteisön valtuuttama asianhoitaja. Keskustelu voidaan käydä yhteisön tai Verohallinnon toimitiloissa tai etäyhteyksin. 

Katso kuva  ennakollisen keskustelun etenemisestä (pdf).

Keskustelun kuluessa Verohallinto voi suullisesti ohjata yhteisöä toimimaan verotuksellisesti oikein yhteisön esittämässä tapauksessa ja verokysymyksessä. Keskustelun päätteeksi Verohallinto laatii aina kirjallisen muistion ja voi sisällyttää muistioon myös ohjauksen. Jos samasta veroasiasta on mahdollisesti pidetty useampi keskustelutilaisuus, Verohallinto voi laatia niistä yhden muistion. Jos ennakollinen keskustelu koskee eri verolajeja, Verohallinto voi laatia keskustelusta erilliset verolajikohtaiset muistiot.

Verohallinto varaa yhteisölle tarvittaessa mahdollisuuden kommentoida muistioluonnosta ennen lopullisen muistion toimittamista. Verohallinto toimittaa lopullisen muistion yhteisölle OmaVeroon. Yhteisön pyynnöstä muistio voidaan jättää toimittamatta OmaVeroon. Katso alta, mitä muistio sisältää.

Muistio ennakollisesta keskustelusta sisältää muun muassa seuraavat tiedot:

  • Yhteisön esittämä peruste tai tausta ennakolliselle keskustelulle
  • Keskustelun aika ja paikka sekä keskusteluun osallistuneiden henkilöiden nimet
  • Kuvaus keskustelun kulusta
  • Yhteisön esittämä selvitys keskusteltavasta tapauksesta ja verokysymyksestä sekä oma näkemys tai tulkinta verokohtelusta
  • Verohallinnon mahdollisesti antama ohjaus ja yhteisön siihen mahdollisesti ilmoittama vastaus

Ennakollinen keskustelu siirtohinnoittelukysymyksissä

Yhteisö voi pyytää ennakollista keskustelua myös siirtohinnoittelukysymyksiin liittyen. Rajat ylittävissä tilanteissa voidaan joidenkin valtioiden kanssa käyttää Cross-Border Dialogue -menettelyä ennakollisen keskustelun sijaan. Lue alta tarkempia ohjeita ennakolliseen keskusteluun siirtohinnoittelukysymyksissä.

Ennakollisen keskustelun tarkoituksena on keskustella etuyhteysliiketoimen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuudesta, ja Verohallinto voi antaa ohjausta markkinaehtoisen hinnoittelun todentamiseksi.

Yhteisön tulee ennen varsinaista keskustelua kertoa, mihin siirtohinnoittelukysymykseen se pyytää keskustelua ja ohjausta Verohallinnolta. Lisäksi yhteisön tulee valmistautua esittämään Verohallinnolle selvityksensä keskustelun kohteena olevasta etuyhteysliiketoimesta ja arvionsa sen markkinaehtoisesta hinnoittelusta sekä mahdollisista havaitsemistaan ongelmakohdista.

Ennakollinen keskustelu voi soveltua esimerkiksi seuraavanlaisiin siirtohinnoittelukysymyksiin:

  • Suunnitteilla olevan tai toteutetun etuyhteysliiketoimen siirtohinnoittelun markkinaehtoisuus
  • Suunnitteilla oleva konsernin siirtohinnoittelumallin päivitys
  • Yhteisön suunnitteleman liiketoiminnan uudelleenjärjestelyn vaikutukset etuyhteysliiketoimien siirtohinnoitteluun (Katso Siirtohinnoittelu liiketoiminnan muutostilanteissa)
  • Yhteisön suunnittelema aineettomien oikeuksien siirto konsernissa ja sen vaikutukset etuyhteysliiketoimien siirtohinnoitteluun (Katso Aineettoman omaisuuden siirtohinnoittelu)
  • Konsernin sisäisten rahoitusliiketoimien hinnoittelun markkinaehtoisuus tai konsernin rahoitustoiminnon järjestämiseen liittyvät siirtohinnoittelukysymykset (Katso Konsernin sisäisen rahoituksen siirtohinnoittelu)

Verohallinto arvioi aina tapauskohtaisesti ennakollisen keskustelun soveltuvuutta ja mahdollisuuttaan antaa ohjausta yhteisön esittämään siirtohinnoittelukysymykseen yhteisön esittämän selvityksen perusteella.  Keskusteluja voidaan järjestää useampia, jos ne ovat tarpeen siirtohinnoittelukysymyksen arvioimiseksi. Verohallinto voi myös pyytää yhteisöltä muutakin kirjallista selvitystä tai laskelmia, mikä voi vaikuttaa menettelyn kokonaiskestoon.

Jokaisessa siirtohinnoittelun ennakollisessa keskustelussa Verohallinnon ei välttämättä ole mahdollista varmistua etuyhteysliiketoimen markkinaehtoisuudesta yhteisön esittämän selvityksen perusteella. Verohallinto voi päättää menettelyn, jos se arvioi, että keskustelun ja siirtohinnoittelukysymyksen selvittämisen jatkaminen ennakollisessa keskustelussa ei ole enää tarkoituksenmukaista. Tällöinkin Verohallinto voi sisällyttää muistioon yleisemmän tason ohjauksen ja siten auttaa yhteisöä markkinaehtoperiaatteen noudattamisessa. Joissain tapauksissa Verohallinto voi myös olla antamatta varsinaista ohjausta, vaikka keskustelua siirtohinnoittelukysymyksestä onkin käyty.

Verohallinto suosittelee, että yhteisö arvioi etuyhteysliiketoimen ehtoja ja hinnoittelua markkinaehtoperiaatteen näkökulmasta jo liiketoimea suunnitellessaan. Ennakollinen keskustelu siirtohinnoittelukysymyksestä olisikin suositeltavaa käydä juuri tässä suunnitteluvaiheessa, jolloin yhteisön on mahdollista ottaa Verohallinnon mahdollisesti antama ohjaus huomioon. Verohallinnon näkökulmasta keskustelu siirtohinnoittelukysymyksestä on aikataulullisesti mahdollista käydä myös toteutetun liiketoimen jälkeen, mutta kuitenkin viimeistään niin, että yhteisö voi noudattaa mahdollista ohjausta jo verovuoden aikana ja veroilmoituksellaan.

Cross-Border Dialogue -menettelyn tavoite on sama kuin ennakollisen keskustelun eli ohjata ennakolta yhteisöä toimimaan verotuksellisesti oikein. Cross-Border Dialogue soveltuu rajat ylittäviin tilanteisiin, joissa yhteisön tavoitteena on saada ohjausta verokysymykseensä kahden tai useamman valtion veroviranomaiselta. Siirtohinnoittelua koskevat kysymykset soveltuvat erityisen hyvin keskusteltavaksi Cross-Border Dialogue -menettelyssä.

Eri valtioiden veroviranomaisten tulkinta yhteisön esittämään verokysymykseen ja niiden antaman ohjauksen sitovuus perustuu kyseisen valtion kansalliseen lainsäädäntöön. Suomessa veroviranomaisen antama kirjallinen ohjaus on Suomen veroviranomaista sitova silloin, kun verotusmenettelylain (VML 26 §) mukaiset edellytykset täyttyvät. Cross-Border Dialogue ei korvaa kotimaisia tai kansainvälisiä muutoksenhakukelpoisia ennakkoratkaisumenettelyjä tai ennakkosopimusmenettelyjä. Lue lisää:  Siirtohinnoittelun ennakkosopimus (APA).

Luottamuksensuoja ennakollisesta keskustelusta

Jos yhteisön keskustelussa esittämiin kysymyksiin on olemassa vakiintunutta verotus- tai oikeuskäytäntöä, voi yhteisö saada keskustelun tuloksena Verohallinnolta kirjallisen ohjauksen. Tämä ohjaus on Verohallintoa sitova silloin, kun verotusmenettelylain mukaiset edellytykset täyttyvät (Laki verotusmenettelystä 26 § tai Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 6 §).

Ennakollisten keskustelujen yhteydessä Verohallinnon antama ohjaus voi joissain verokysymyksissä rinnastua esimerkiksi verotarkastuksen tai valvontakäynnin yhteydessä annettuun ohjaukseen. Verohallinnon antama ohjaus perustuu aina yhteisön keskustelussa esittämään selvitykseen.

Jos yhteisön keskustelussa esittämiin kysymyksiin ei ole olemassa vakiintunutta verotus- tai oikeuskäytäntöä tai osapuolet ovat asian verotuksellisesta tulkinnasta erimielisiä, Verohallinto ohjaa yhteisöä esimerkiksi hakemaan kirjallista muutoksenhakukelpoista ennakkoratkaisua. Ennakkoratkaisu on maksullinen. Lue lisää ennakkoratkaisusta.

Miten ennakollista keskustelua pyydetään?

Ennakollinen keskustelu on tarkoitettu yhteisöjen haastaviin verokysymyksiin, joihin ei löydy vastausta Verohallinnon ohjeista. Muissa asioissa pyydämme tutustumaan vero.fi-ohjeisiin ja tarvittaessa olemaan yhteydessä palvelunumeroihimme.

Yhteisö voi pyytää ennakollista keskustelua OmaVerossa. Tunnistautumisen jälkeen valitse OmaVerossa linkki Ilmoita tai pyydä tietoja rajoitetusti. Kun asianhoitaja pyytää yhteisölle ennakollista keskustelua OmaVerossa, tiedot eivät yhdisty millään tavalla hänen henkilökohtaisiin verotietoihinsa.

Tee pyyntö ennakollisesta keskustelusta

Verohallinnon on mahdollista käsitellä ennakollisen keskustelun pyyntö nopeammin, jos yhteisö on kertonut riittävät taustatiedot asiasta ja kysymyksestä pyynnön yhteydessä. Verohallinto arvioi tapauskohtaisesti, soveltuuko ennakollinen keskustelu yhteisön esittämään kysymykseen.

Jos ennakollinen keskustelu koskee sisäpiiriasiaa, yhteisön tulee olla yhteydessä Verohallintoon puhelimitse tai toimittaa pyyntö mahdollisine taustamateriaaleineen osoitteeseen: Verohallinto, PL 10, 00052 VERO.


Sivu on viimeksi päivitetty 24.4.2025