Mitä yhdistys ilmoittaa tulorekisteriin?

Ilmoita yhdistyksen, säätiön tai urheiluseuran maksama palkka, palkkio tai korvaus tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella. Tee ilmoitus yhdistyksen Y-tunnuksella.

Mitä tietoja tarvitsen palkkatietoilmoitukseen?

Missä voin tehdä ilmoituksen?

Kuka voi ilmoittaa ja korjata tietoja sekä antaa valtuuksia yhdistyksen puolesta?

Ilmoita tiedot 5 päivän kuluessa maksupäivästä. Tietyillä yhdistyksen kertasuorituksilla ja luontoiseduilla on pidempi määräaika.

Yhdistys maksaa palkkaa tai korvauksia omalle työntekijälle

Yhdistys maksaa palkkaa, jos se on tehnyt työsopimuksen työntekijän kanssa. Esimerkiksi urheiluseuran valmentaja voi olla palkattu työntekijä.

Jos yhdistys on maksanut palkkaa, anna siltä kuukaudelta palkkatietoilmoitusten lisäksi myös yksi työnantajan erillisilmoitus. Ilmoita sillä työnantajan sairausvakuutusmaksujen yhteismäärä. Laske määrä kaikista yhdistyksen siinä kuussa maksamista palkoista.

Ilmoita tiedot palkkatietoilmoituksella jokaisesta henkilöstä ja maksusta erikseen.

Yhdistys maksaa palkkaa tai korvauksia omalle työntekijälle
Maksu Tulolaji
palkka bruttona 100- tai 200-sarjan tulolajit, esimerkiksi Aikapalkka (201) 
kokouspalkkiot Kokouspalkkio (210), liitä tulolajiin vakuuttamistiedon tyyppi: "Sosiaalivakuutusmaksujen alainen: Kyllä"
urheilijalle maksettu palkka 100- tai 200-sarjan tulolajit, esimerkiksi Aikapalkka (201), tulonsaajan lisätietona "Urheilija"
hallituksen jäsenelle maksettavat palkkiot Hallintoelimen jäsenyydestä maksettu palkkio (308), liitä tulolajiin vakuuttamistiedon tyyppi: "Sosiaalivakuutusmaksujen alainen: Kyllä"
luontoisedut eritellysti esimerkiksi Puhelinetu (330) ja Ravintoetu (334) tai yhteissummana Muu luontoisetu (317)
työmatkoilta maksettavat kilometrikorvaukset, päivärahat ja ateriat (ilman euromääräisiä ylärajoja) Kilometrikorvaus (verovapaa) (311)
Päiväraha (331)
Ateriakorvaus (303)
työmatkoilta maksettavat bussiliput ja muut matkaliput, jotka yhdistys maksaa kuittia vastaan (muut kuin kodin ja työpaikan väliset matkat) ei ilmoiteta tulorekisteriin
työssä käytettävä yhdistyksen nimissä oleva nettiyhteys työntekijän kotiin ei ilmoiteta tulorekisteriin
työntekijän oman puhelinliittymän tai nettiyhteyden kulujen korvaaminen työkäytön osuus: Veronalainen kustannusten korvaus (353)
yksityiskäytön osuus: Muu maksettu lisä (216)
palkasta vähentämäsi ennakonpidätys Ennakonpidätys (402)
palkasta vähentämäsi työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut Työntekijän työeläkevakuutusmaksu (413)
Työntekijän työttömyysvakuutusmaksu (414)

Yhdistys maksaa korvauksia muille henkilöille

Yhdistys maksaa työkorvausta tai palkkiota, jos se maksaa korvauksia henkilöille, jotka eivät ole työsuhteessa yhdistykseen. Esimerkiksi urheiluseura voi tilata palveluita tai tiekunta voi maksaa palkkioita tilintarkastajalle.

Ilmoita työkorvaus tulorekisteriin vain, jos saaja ei ole ennakkoperintärekisterissä.

Katso työkorvauksen ilmoittamisen ohjeet

Jos yhdistys maksaa korvauksia vapaaehtoistyöntekijälle, katso ohjeet alempaa osiosta "Yleishyödyllinen yhdistys maksaa korvauksia".

Ilmoita tiedot palkkatietoilmoituksella jokaisesta henkilöstä ja maksusta erikseen.

Yhdistys maksaa korvauksia muille henkilöille
Maksu Tulolaji
palkkiot Työkorvaus (336)
kilometrikorvaukset, päivärahat ja muut kustannusten korvaukset – myös bussiliput ja muut matkaliput, työvälineet ja materiaalit, jotka yhdistys maksaa kuittia vastaan Työkorvaus (336)
henkilön oman puhelinliittymän ja nettiyhteyden kulujen korvaaminen tai yhdistyksen nimissä oleva nettiyhteys henkilön kotiin Työkorvaus (336)
kokouspalkkiot Kokouspalkkio (210)
hallituksen jäsenelle maksettavat palkkiot Hallintoelimen jäsenyydestä maksettu palkkio (308)
erotuomarin ja kilpailutuomarin palkkio (jos yhdistys ei ole yleishyödyllinen, lisää palkkioon myös kilometrikorvaukset ja ilmoita yhteissumma) Työkorvaus (336)

urheilijalle maksettu palkkio (laske mukaan myös veronalaiset kustannusten korvaukset)

 

jos maksat urheilijalle lisäksi verovapaita kilometrikorvauksia

Työkorvaus (336), tulonsaajan lisätietona "Urheilija"

Kilometrikorvaus (verovapaa) (311), tulonsaajan lisätietona "Urheilija"

Jos vähensit veronalaisista korvauksista ennakonpidätyksen, ilmoita se korvausten kanssa samalla palkkatietoilmoituksella tulolajilla Ennakonpidätys (402).

Yleishyödyllinen yhdistys maksaa korvauksia vastikkeettomasta vapaaehtoistyöstä

Jos yhdistys on yleishyödyllinen, se voi maksaa vapaaehtoisilleen verovapaasti tiettyjä korvauksia esimerkiksi talkootyöstä.

Tarkista Verohallinnon ohjeesta, milloin yhdistys tai säätiö on yleishyödyllinen

Jos maksat vapaaehtoistyöntekijälle muita korvauksia tai palkkaa, työ ei ole enää vastikkeetonta. Katso silloin ohjeet edellisistä osioista.

Ilmoita nämä korvaukset palkkatietoilmoituksella jokaisesta henkilöstä ja maksusta erikseen.

Yleishyödyllinen yhdistys maksaa korvauksia vastikkeettomasta vapaaehtoistyöstä
Maksu Tulolaji
verovapaat kilometrikorvaukset vastikkeettomaan vapaaehtoistyöhön osallistuvalle henkilölle (myös erotuomarille tai kilpailutuomarille), enintään 3 000 euroa vuodessa / henkilö Yleishyödyllisen yhteisön maksama kilometrikorvaus (357), kilometrien määrää ei ilmoiteta
verovapaat päivärahat vastikkeettomaan vapaaehtoistyöhön osallistuvalle henkilölle (myös erotuomarille tai kilpailutuomarille), enintään 20 päivää vuodessa / henkilö Yleishyödyllisen yhteisön maksama päiväraha (358)
kilometrikorvauksien ja päivärahojen ne osuudet, jotka ylittävät verovapaat enimmäismäärät Työkorvaus (336)
vapaaehtoisen oman puhelinliittymän tai nettiyhteyden kulujen korvaaminen Muu veronalainen ansiotulo (316)
enintään 100 euron arvoiset vaatteet, esimerkiksi t-paidat ja verryttelyasut, jotka yhdistys antaa jäsenilleen ei ilmoiteta tulorekisteriin
yli 100 euron arvoiset vaatteet, muut varusteet ja edut, jotka yhdistys antaa jäsenilleen Muu veronalainen ansiotulo (316)
bussiliput ja muut matkaliput, jotka yhdistys maksaa kuittia vastaan ei ilmoiteta tulorekisteriin
yhdistykselle hankitut tuotteet, jotka yhdistys maksaa kuittia vastaan ei ilmoiteta tulorekisteriin

Yhdistys antaa kilpailupalkintoja

Yhdistys voi antaa erilaisia palkintoja esimerkiksi koiranäyttelystä tai urheilukilpailuista.

Jos palkinnon antaa useampi yhdistys yhdessä, sopikaa, mikä yhdistys ilmoittaa palkinnot tulorekisteriin omalla Y-tunnuksellaan. Ilmoittamiseen vaikuttaa se, millainen palkinto on ja kenelle yhdistys sen antaa.

Ilmoita tiedot palkkatietoilmoituksella jokaisesta henkilöstä ja maksusta erikseen.

Yhdistys antaa kilpailupalkintoja
Enintään 100 euron arvoinen palkinto Tulolaji
arvoltaan merkityksetön tavarapalkinto, esimerkiksi mitali, pokaali, lippis, pehmolelu tai kahvipaketti ei ilmoiteta tulorekisteriin
enintään 100 euron arvoinen palkinto, jonka saaja ei ole yhdistyksen työntekijä ei ilmoiteta tulorekisteriin
palkinto yhdistyksen omalle työntekijälle – arvolla ei ole väliä, ilmoita palkinto aina rahana annettu palkinto: Muu maksettu lisä (216)
muuna kuin rahana annettu palkinto: Muu luontoisetu (317)
Yli 100 euron arvoinen palkinto Tulolaji
palkinto, jonka saaja ei ole yhdistyksen työntekijä, myös eläimen omistajalle tai kasvattajalle annetut palkinnot Muu veronalainen ansiotulo (316)
palkinto urheilijalle, ratsastajalle tai eläimen ohjastajalle harraste- tai kilpaurheilusta Työkorvaus (336), tulonsaajan lisätietona "Urheilija"
muulle kuin urheilijalle annettu palkinto, joka on työkorvausta Työkorvaus (336)
palkinto, joka on käyttökorvausta, esimerkiksi taidekilpailusta annettu palkinto Käyttökorvaus ansiotuloa (313)

Jos vähensit rahana maksetusta palkinnosta ennakonpidätyksen, ilmoita se palkinnon kanssa samalla palkkatietoilmoituksella tulolajilla Ennakonpidätys (402).

Yksityiskohtaiset ohjeet ja esimerkit

Tutustu esimerkkeihin ja lue lisää erilaisista palkkioista ja palkinnoista:

Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin: työntekijän palkitseminen, yrittäjälle maksettavat suoritukset ja muut erityistilanteet

Selvitä Verohallinnon ratkaisuapurin avulla, miten palkinto verotetaan

Verohallinnon syventävä ohje: Urheiluseura suoritusten maksajana

Verohallinnon syventävä ohje: Yleishyödyllisten yhteisöjen ja julkisyhteisöjen vapaaehtoistoiminnan ennakkoperintäkysymykset

Sivu on viimeksi päivitetty 12.7.2024