Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Yhdistysten ja kuntien veroilmoitus 6C uudistuu verovuodesta 2023 alkaen

Uutinen, 24.2.2023

Veroilmoitus 6C eli yhdistysten, säätiöiden, kuntien ja eräiden muiden yhteisöjen veroilmoitus uudistuu verovuodesta 2023 alkaen. Uudistus koskee ensimmäisenä niitä yhteisöjä, joiden tilikausi on päättynyt tammikuussa 2023. Ilmoituksen määräpäivä on tällöin 31.5.2023. 

Jos yhteisön tilikausi on päättynyt joulukuussa 2022, antaa yhteisö vielä vanhan rakenteen mukaisen ilmoituksen, viimeistään 2.5.2023. OmaVerossa ilmoitus on aina automaattisesti oikean verovuoden mukainen.

Verovuodelta 2023 annettava ilmoitus on uudistunut rakenteen osalta. OmaVerossa ilmoittaessa ilmoituksessa näkyvät vain ne kohdat, jotka kyseisen yhteisön tarvitsee täyttää. Nämä määräytyvät yhteisömuodon mukaan, eli sillä perusteella, onko kyseessä esimerkiksi yhdistys vai kunta. Täytettäviin kohtiin vaikuttavat myös ne valinnat, jotka teet ilmoitusta täyttäessäsi. Esimerkiksi tieto siitä, onko yhdistys tai säätiö yleishyödyllinen tai harjoittaako se elinkeinotoimintaa vaikuttaa siihen, mitä kohtia yhteisölle tulee täytettäväksi. 

Yhteisöjen on annettava veroilmoituksensa sähköisesti. Jos yhteisö erityisestä syystä ilmoittaa paperilomakkeella, on lomake kaikille 6C:llä ilmoittaville yhteisöille sama. Varmistathan, että täytät ilmoituksella vain sellaiset kohdat, jotka koskevat edustamaasi yhteisöä. Ota tämä huomioon myös silloin, jos ilmoitat muissa sähköisissä kanavissa kuin OmaVerossa.

Uudistetun veroilmoituksen täyttöohje on julkaistu ja se noudattaa OmaVeron kohtien järjestystä ja otsikointia. Voit kuitenkin käyttää täyttöohjetta riippumatta siitä, mitä kautta ilmoituksen annat.

Katso uudistuneen 6C-veroilmoituksen täyttöohje.

Sivu on viimeksi päivitetty 24.2.2023