Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Tietopyynnöt tieteellistä tutkimusta tai tilastointia sekä viranomaisen suunnittelu- ja selvitystyötä varten (julkisuuslaki 28 §)

Verotustiedot ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä (Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta 1346/1999). Verohallinto voi yksittäistapauksissa antaa luvan tietojen saamiseen salassa pidettävästä asiakirjastaan tieteellistä tutkimusta, tilastointia tai viranomaisen suunnittelu- tai selvitystyötä varten, jos on ilmeistä, ettei tietojen luovuttaminen loukkaa niitä etuja, joiden suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja salassapidosta 621/1999). Lupaharkinnassa Verohallinto selvittää luvan hakijan tiedonsaantioikeuden lisäksi muun muassa pyydettyjen tietojen käyttöön ja suojaukseen sekä tietoturvaan liittyviä seikkoja. Lupa myönnetään määräajaksi ja se voidaan perustellusta syystä myös peruuttaa.

Tutkimuksen tieteellisyys

Tietojen luovuttaminen tieteellistä tutkimusta varten edellyttää, että tutkimus täyttää tieteellisen tutkimuksen kriteerit. Oikeuskäytännössä (KHO 181:2013) tieteellisen tutkimuksen tunnusmerkkeinä on salassa pidettävien tietojen luovutuksen yhteydessä pidetty asianmukaista tutkimussuunnitelmaa, tekijöiden riittävää tieteellistä pätevyyttä, autonomisuuden ja julkisuuden vaatimuksia, sekä tutkimuksen tieteellisiä päätavoitteita.

Verohallinto ei pääsääntöisesti luovuta salassa pidettäviä tietoja opinnäytetöitä varten, koska niiden ei katsota olevan julkisuuslain 28 §:n mukaisia tieteellisiä tutkimuksia.

Maksullisuus

Tietojen luovuttaminen on maksullista ja kustannukset ilmoitetaan tietoluvan hakijalle ennen tietojen luovuttamista. Lisää tietoa tietoluovutusten maksullisuudesta ohjeessa Verohallinnon suoritteiden maksullisuus.

Lupahakemus

Lupaa haetaan valmiilla lomakkeella

Tietolupahakemus tieteellistä tutkimusta tai tilastointia varten

Lupahakemuksen tulisi sisältää muun muassa seuraavat tiedot

  • tutkimuksen, tilaston tai selvitystyön vastuutaho ja -henkilö sekä tutkimusryhmän jäsenet ja muut tietojen käyttäjät
  • tutkimuksen, tilaston tai selvityksen suorituspaikka tai organisaatio
  • selvitys tietojen suojaamisesta ja hävittämisestä
  • tutkimuksen, tilaston tai selvityksen aikataulu
  • mitä verotustietoja pyydetään ja miltä ajalta
  • missä muodossa tietoja pyydetään (kopioina, nähtäville muistiinpanoja varten, sähköisessä muodossa)
  • pyydettävien tietojen käyttötarkoitus (tutkimus, tilasto, viranomaisen suunnittelu- tai selvitystyö)

Lupahakemuksen liitteenä tulee toimittaa muun muassa

  • ajantasainen tutkimus- tai tilastointisuunnitelma tai kuvaus suunnittelu- ja selvitystyöstä
  • luettelo pyydettävistä tiedoista
  • tietosuojaseloste
  • tietosuojan vaikutustenarviointi (DPIA)
  • ohjaavan professorin lausunto tutkimuksesta

Allekirjoitettu tietolupahakemuslomake liitteineen tulee lähettää skannattuna osoitteeseen verohallinto(at)vero.fi tai postitse osoitteeseen Verohallinto, PL 325, 00052 Vero.

Ohjeita muualla verkossa:

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Avoin data - vero.fi


Sivu on viimeksi päivitetty 29.4.2025