Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Lähes 1,7 miljoonan suomalaisen pitää tarkistaa veroilmoitus heti pääsiäisen jälkeen

Verohallinnon tiedote, 17.4.2025

1,65 miljoonan palkan-, etuuden- ja eläkkeensaajan pitää muistaa tarkistaa ja tarvittaessa täydentää esitäytettyä veroilmoitustaan viimeistään pääsiäisen jälkeisenä tiistaina, 22.4.

Suurimmalla osalla esitäytetyn veroilmoituksen tiedot ovat oikein eikä heidän tarvitse tehdä niihin muutoksia. Esitäytetty veroilmoitus pitää silti aina tarkistaa. Viime vuonna Verohallinto lähetti esitäytetyn veroilmoituksen noin 5,5 miljoonalle henkilölle, joista noin neljännes teki siihen täydennyksiä.

Palkan- ja etuudensaajilla sekä eläkeläisillä veroilmoittamisen määräpäiviä on huhtikuussa kolme. Vajaalla 1,7 miljoonalla henkilöllä määräpäivä oli jo 15.4. Lopuilla 1,7 miljoonalla henkilöllä on määräpäivä vielä 29.4. Oma määräpäivä selviää esitäytetyltä veroilmoitukselta.

Verohallinto muistuttaa Aktia-pankin asiakkaita tänään klo 20 alkavasta ja koko pääsiäisen kestävästä pankin palvelukatkosta. Sen aikana Aktia-pankin tunnuksilla ei pääse kirjautumaan palveluihin, myöskään OmaVeroon. Verohallinto kehottaa niitä Aktian asiakkaita, joilla on veroilmotuksen määräpäivä 22.4., hoitamaan veroilmoituksensa joko ennen klo 20:tä tänään tai tiistaina 22.4. klo 6 alkaen.

Unohditko määräpäiväsi? Toimi pian

Jos veroilmoitustaan täydentää myöhässä, voi joutua maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen. Vaikka oma määräpäivä olisi jo mennyt, kannattaa kuitenkin edelleen täydentää veroilmoitusta OmaVerossa mahdollisimman nopeasti.

Jos oman veroilmoituksensa on jo täydentänyt ja huomaa vielä unohtaneensa siltä tietoja, nekin kannattaa ilmoittaa jälkikäteen OmaVerossa. Täydentäminen on mahdollista verotuksen päättymiseen asti. Oman verotuksensa päättymispäivän voi tarkistaa verotuspäätökseltä.

Tarkista erityisesti nämä – ja muista ilmoittaa tilinumero

Esitäytetyllä veroilmoituksella näkyy valmiina paljon tietoja, mutta jotkut tulot ja vähennykset pitää jokaisen ilmoittaa itse. Tyypillisiä itse ilmoitettavia vähennyksiä ovat

  • kotitalousvähennys
  • etätyöhön liittyvät vähennykset ja muut tulonhankkimismenot
  • viime vuoden aikana kertyneet kodin ja työpaikan väliset matkakulut.

Tuloista puolestaan itse pitää ilmoittaa esimerkiksi

  • vuokratulot esimerkiksi asunnon, mökin tai veneen vuokraamisesta
  • virtuaalivaluuttatulot
  • ulkomaisilta välittäjiltä saadut osingot tai arvopaperikaupat
  • somen sisällöntuotannosta saadut tulot.

Samalla kun esitäytetyn veroilmoituksensa tarkistaa, kannattaa myös tarkistaa Verohallinnon tiedossa oleva tilinumero, jotta mahdollisen veronpalautuksen saa tililleen heti veronpalautuspäivänä.

Ohjeita veroilmoittamiseen:

Esitäytetty veroilmoitus

Unohditko ilmoittaa tietoja?



Sivu on viimeksi päivitetty 17.4.2025