Vain harva käy enää verotoimistossa – valtaosa hoitaa veroasiansa OmaVerossa

Verohallinnon tiedote, 19.1.2022

Viime vuonna peräti 92 prosenttia veroasioista hoidettiin OmaVerossa, vain prosentti toimistolla ja loput puhelinpalvelussa. Korona-aika on nopeuttanut asioimisessa tapahtunutta muutosta, joka alkoi jo ennen pandemiaa.

Entistäkin useampi veroasia hoitui vuonna 2021 OmaVerossa. Kirjautumiset OmaVeroon lisääntyivät lähes 10 prosentilla edellisvuodesta, kun taas sekä soitot puhelinpalveluun että käynnit verotoimistoissa vähenivät.

Kaikkiaan 92 prosenttia veroasioista hoidettiin viime vuonna OmaVerossa, 7 prosenttia puhelimitse ja 1 prosentti verotoimistossa asioimalla.

Verotoimistoissa asiointi on vähentynyt roimasti jo monen vuoden ajan. Siinä missä vielä viisi vuotta sitten verotoimistoissa asioi vuoden aikana 675 000 henkilöä, viime vuonna toimistoissa kävi asiakkaita lähes 70 prosenttia vähemmän, hieman yli 210 000 asiakasta.

- Jo ennen koronaa moni asiakas oli huomannut, ettei veroasioiden hoitaminen vaadi käyntiä toimistolla. Pandemia nopeutti tätä kehitystä entisestään. Nyt ehdoton valtaosa veroasioista hoidetaan OmaVerossa, joka saa asiakkailta hyvää palautetta, sanoo asiakaskokemusjohtaja Marja Koskimäki Verohallinnosta.

Koronapandemian aikana verotoimistojen aukioloaikoja on jonkin verran supistettu.

OmaVerossa viime vuonna 3,1 miljoonaa uniikkia henkilöasiakasta

Vaikka käynnit verotoimistoilla ovat vähentyneet, soitot puhelinpalveluun eivät ole lisääntyneet. Päinvastoin: puheluita tuli viime vuonna yli 20 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019 ennen korona-aikaa.

- Tämä osoittaa, että OmaVerossa asioiminen on suurelle osalle asiakkaista luonteva tapa asioida. Kannattaa huomata, että on paljon asiakkaita – etenkin eläkeläisiä, joiden ei vuoden aikana tarvitse tehdä veroasioilleen mitään, Koskimäki sanoo.

85 prosenttia OmaVeroa käyttäneistä asiakkaista oli vuonna 2021 tyytyväisiä palveluun. Tyytyväisten käyttäjien määrä on noussut hieman edellisvuodesta.

Vuonna 2021 OmaVero-kirjautumisia oli lähes 28 miljoonaa ja sinne kirjautui 3,1 miljoonaa uniikkia henkilöasiakasta.

Vero.fi ja veroasiat somessa kiinnostavat asiakkaita

Verohallinnon vero.fi-verkkosivulla käytiin viime vuonna 38,3 miljoonaa kertaa. Verkkosivuvierailuiden määrä laski reilulla kolmella prosentilla edellisvuodesta, jolloin vierailuja oli ennätyksellisen paljon.

Veroasiat kiinnostavat myös sosiaalisen median kanavissa. Verohallinnon somesisällöillä oli vuonna 2021 yhteensä 22,2 miljoonaa näyttökertaa ja 200 000 seuraajaa. Somekanavien kautta tuli vuoden 2021 aikana 20 000 kysymystä ja lähes 50 000 uutta seuraajaa.

Lue lisää:

Tässä tärkeät päivämäärät kevään veroilmoituksille – maa- ja metsätaloudenharjoittajien sekä toiminimiyrittäjien veroilmoitukset ovat OmaVerossa nyt

Eläkkeelle jäävä, tee uusi verokortti – 140 000 henkilön pitää tänä vuonna muistaa toimia, jotta ensimmäistä eläkettä ei veroteta liikaa