Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Perintöveroilmoitus – perinnönjättäjä asui ulkomailla, täyttöohje

1 Perinnönsaaja

Ilmoita tässä perillisen, testamentinsaajan tai trustin edunsaajan tiedot.
Jos suomalaista henkilötunnusta ei ole, merkitse sen tilalle syntymäaika muodossa ppkkvvvv.

Asuinvaltio kuolinpäivänä, ellei Suomi

Ilmoita, missä maassa perinnönsaaja asui perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Jos asuinvaltio oli Suomi, jätä kohta tyhjäksi. Henkilön katsotaan asuvan siinä valtiossa, jossa hänellä on varsinainen asunto ja koti.

Veroluokka

Merkitse rasti veroluokkaan 1., jos olet:

  • perinnönjättäjän puoliso. Puolisoiksi katsotaan henkilöt, jotka ovat keskenään naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Puolisoiksi katsotaan myös avopuolisot, jos he ovat aiemmin olleet avioliitossa keskenään tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi.
  • perinnönjättäjän sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa, esimerkiksi lapsi, lapsenlapsi, vanhempi tai isovanhempi. (Ottolapset ja -vanhemmat ovat verotuksessa samassa asemassa biologisten sukulaisten kanssa.)
  • perinnönjättäjän aviopuolison (tai entisen aviopuolison) sukulainen suoraan alenevassa polvessa, esimerkiksi lapsi tai lapsenlapsi.

Merkitse rasti veroluokkaan 2., jos:

  • olet saanut perinnön kaukaisemmalta sukulaiselta (kuten sisarukselta, serkulta, sedältä, tädiltä, enolta tai appivanhemmalta) tai perheen ja suvun ulkopuoliselta henkilöltä.
  • täytät ilmoituksen yrityksen tai muun yhteisön puolesta (eli perinnönsaajana on yhteisö).

Oikeus alaikäisyysvähennykseen

Merkitse rasti, jos perinnönsaaja oli perinnönjättäjän kuolinpäivänä alle 18-vuotias ja hän oli perimysjärjestyksessä lähinnä perinnönjättäjää. Alaikäisyysvähennystä ei voi saada esimerkiksi:

  • alaikäinen perinnönsaaja, jonka saama perintö perustuu siihen, että hänen vanhempansa ovat luopuneet perinnöstä tai testamentista
  • alaikäinen perinnönsaaja, jonka saama perintö perustuu suoraan testamenttimääräykseen, jossa on ohitettu hänen elossa oleva vanhempansa.

Oikeus puolisovähennykseen

Merkitse rasti, jos perinnönsaaja on perinnönjättäjän aviopuoliso tai rekisteröidyssä parisuhteessa perinnönjättäjän kanssa. Merkitse rasti myös silloin, jos perinnönsaaja ja perinnönjättäjä ovat avopuolisoita ja he ovat aiemmin olleet avioliitossa keskenään tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi.

2 Lisätietojen antaja (perinnönsaaja tai valtuutettu asiamies)

Merkitse tähän sen henkilön tiedot, joka antaa lisätietoja perintöverotusta varten. Täytä tiedot, vaikka lisätietojen antaja olisi sama henkilö kuin perinnönsaaja.

Ilmoita puhelinnumero kansainvälisessä muodossa (esimerkiksi +358 40123 4567). Ilmoita myös sähköpostiosoite.

3 Perinnönjättäjä

Merkitse tähän perinnönjättäjän tiedot.

Jos suomalaista henkilötunnusta ei ole, merkitse sen tilalle syntymäaika muodossa ppkkvvvv.

Asuinvaltio

Merkitse asuinvaltioksi se valtio, jossa perinnönjättäjä kuollessaan asui. Henkilön katsotaan asuvan siinä valtiossa, jossa hänellä on varsinainen asunto ja koti.

Kotipaikkavaltio

Jos kotipaikkavaltio on eri maa kuin asuinvaltio, merkitse kotipaikkavaltioksi se valtio, jossa perinnönjättäjän oli tarkoitus asua pysyvästi. Jos perinnönjättäjä oli asunut kotipaikkavaltiossa yhtäjaksoisesti vähintään 5 viimeistä vuotta, merkitse rasti kohtaan ”Perinnönjättäjä on asunut kotipaikkavaltiossa vähintään 5 viimeistä vuotta”.

Perinnönjättäjällä on ollut kotipaikka Suomessa

Valitse sopiva vaihtoehto. Jos perinnönjättäjällä ei ollut kotipaikkaa Suomessa, jätä kohta tyhjäksi.

Kuolinpesän asianhoitaja

Merkitse rasti, jos kuolinpesän osakkaat ovat valtuuttaneet jonkun toimimaan kuolinpesän asianhoitajana. Merkitse asianhoitajan nimi ja osoite. Liitä valtakirja perintöveroilmoitukseen.

Jos kuolinpesä ei ole valtuuttanut asianhoitajaa, merkitse tähän sen perillisen tiedot, joka toimii kuolinpesän yhteyshenkilönä ja jolle esimerkiksi kuolinpesän veroposti halutaan.

4 Perinnönjättäjältä saamasi lahjat

Jos olet saanut perinnönjättäjältä alle 5 000 euron arvosta lahjoja hänen kuolemaansa edeltäneiden kolmen vuoden aikana, merkitse lahjojen yhteismäärä tähän. Älä kuitenkaan laske mukaan sellaisia lahjoja, joista olet jo aiemmin antanut lahjaveroilmoituksen.

Tällaisia lahjoja ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos sekä lahjanantaja että lahjansaaja asuivat lahjoitushetkellä ulkomailla ja molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät:

  • lahjoitettu varallisuus ei ollut Suomessa sijaitsevaa kiinteää varallisuutta
  • lahjoitettu varallisuus ei ollut osakkeita tai osuuksia yhteisössä, jonka varoista yli 50 % on Suomessa sijaitsevaa kiinteää varallisuutta.

5 Sukupolvenvaihdoshuojennusta ja ennakkoratkaisun soveltamista koskevat vaatimukset

Voit saada huojennuksen sukupolvenvaihdoksen perusteella silloin, jos jatkat maatalouden, maa- ja metsätalouden tai muun yritystoiminnan harjoittamista maatilalla tai yrityksessä, jonka olet saanut perintönä. Huomaa, että pelkän metsätalouden harjoittaminen ei oikeuta huojennukseen.

Merkitse rasti, jos vaadit, että perintöveroa huojennetaan sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevan säännöksen perusteella. Merkitse rasti, jos vaadit lisäksi, että perintöveron maksuaikaa pidennetään.

Liitä perintöveroilmoitukseen erillinen selvitys siitä, miten jatkat yritystoimintaa tai maa- tai maa- ja metsätalouden harjoittamista perinnöksi saamallasi varallisuudella.

Jos vaadit sukupolvenvaihdoshuojennusta täysin perusteettomasti, voit joutua maksamaan veronkorotusta. Lue lisää veronkorotuksesta Verohallinnon sivulta Perintöveroilmoitus myöhässä, puutteellinen, virheellinen tai antamatta.

Merkitse rasti, jos saamasi perinnön perintöverosta on aikaisemmin pyydetty maksullista ennakkoratkaisua ja vaadit, että ennakkoratkaisua sovelletaan perintöverotuksessa.

Perintöveroilmoituksen toinen sivu

Merkitse tunnistetiedoksi perinnönsaajan suomalainen henkilötunnus. Jos suomalaista henkilötunnusta ei ole, merkitse sen tilalle syntymäaika muodossa ppkkvvvv.

6 Osuus perinnöstä (osuus varoista ja veloista)

Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista

Oma osuutesi perinnönjättäjän kuolinpäivän mukaisesta varallisuudesta, joka sinulle kuuluu lain, testamentin tai trustin mukaan riippumatta siitä, missä valtiossa omaisuus sijaitsee.

Merkitse saamasi varallisuuden käypä arvo kuolinpäivänä. Laske mukaan myös kohdan Erittely osuudestasi varallisuus.

Edunsaajamääräyksen perusteella saadut vakuutuskorvaukset ilmoitetaan erikseen kohdassa 8 (Edunsaajamääräyksen perusteella saamasi vakuutuskorvaukset). Älä laske niitä mukaan tähän osuuteen. Jos kuolinpesälle on maksettu vakuutuskorvauksia, liitä perintöveroilmoitukseen erillinen selvitys niistä.

Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista veloista ja vähennyksistä

Merkitse tähän se osuus perinnönjättäjän kuolinpäivän mukaisista veloista ja vähennyksistä, joka kohdistuu omaan perintö- tai testamenttiosuuteesi. Tällaisia velkoja ja vähennyksiä voivat olla esimerkiksi perinnönjättäjän elinaikaan kohdistuvat velat ja laskut. Voit vähentää myös omaan perintö- tai testamenttiosuuteesi kohdistuvat perunkirjoitus- ja hautauskulut. Esim. Jos perit varallisuudesta ¼, merkitse veloista ja vähennyksistä ¼.

Erittely osuudestasi

Jos lomakkeessa ei ole tarpeeksi rivejä kaikille varallisuuserille, anna lomakkeen rivejä vastaavat tiedot lopuista varallisuuseristä vapaamuotoisella liitteellä. Jos saamasi perintö sisältää osuuden Y-tunnuksellisesta jakamattomasta kuolinpesästä, ilmoita osuuden tiedot erillisellä vapaamuotoisella liitteellä.

6.1. Suomessa sijaitseva kiinteä varallisuus

Poikkeus: kiinteää varallisuutta ei ole osuus jakamattomasta kuolinpesästä.

Jos saamasi perintö sisältää kiinteistöjä, merkitse tähän jokaisen kiinteistön kiinteistötunnus. Merkitse tunnus muodossa xxx-yyy-nnnn-zzzz, esimerkiksi 091-011-0022-0033. Täytä tunnuksen jokaiseen osaan esimerkin mukainen määrä numeroita. Jos tunnuksen osasta puuttuu numeroita, lisää osan alkuun nollia.

Jos saamasi perintö sisältää kiinteistön määräalan, merkitse sen kiinteistötunnus muodossa xxx-yyy-nnnn-zzzz-M1111, esimerkiksi 091-012-0044-0055-M0601. Täytä tunnuksen jokaiseen osaan esimerkin mukainen määrä numeroita. Jos tunnuksen osasta puuttuu numeroita, lisää osan alkuun nollia. Viimeisessä M-alkuisessa osassa nolla pitää lisätä M-kirjaimen perään.

Merkitse saamasi osuus murtolukuna, esimerkiksi 1/1 tai ¼. Merkitse saamasi osuuden murtoluku suhteessa osuuteen koko kiinteistöstä. Esimerkiksi jos perinnönjättäjä omisti kiinteistön kokonaan ja sait siitä puolet, merkitse osuudeksesi 1/2. Jos perinnönjättäjä omisti kiinteistöstä 1/2 ja sait siitä puolet, merkitse osuudeksesi 1/4.

Merkitse lisäksi saamasi osuuden käypä arvo perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Osuuden arvo sisältyy Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista -kentän arvoon.

6.2. Osakkeet tai osuudet yhteisössä, jonka varoista yli puolet on Suomessa sijaitsevaa kiinteää varallisuutta

Tällaista omaisuutta ovat esimerkiksi osakkeet asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä, joiden kotipaikka on Suomessa.

Asunto-osakeyhtiö tai kiinteistöosakeyhtiö

Jos saamasi perintö sisältää osakehuoneiston tai autopaikan hallintaan oikeuttavia osakkeita, merkitse tähän asunto-osakeyhtiön Y-tunnus ja huoneiston tai autopaikan numero.

Merkitse saamasi osuus osakkeista murtolukuna suhteessa koko osakemäärään vastaavasti kuin kohdassa 6.1 (Suomessa sijaitseva kiinteä varallisuus).

Merkitse lisäksi saamasi osuuden käypä arvo perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Osuuden arvo sisältyy Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista -kentän arvoon.

Täytä nämä kohdat myös silloin, jos olet saanut keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeita.

Noteeraamaton osakeyhtiö

Jos saamasi perintö sisältää noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeita, merkitse tähän yhtiön Y-tunnus, osuuteesi kuuluvien osakkeiden lukumäärä ja niiden käypä arvo perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Osuuden arvo sisältyy Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista -kentän arvoon.

Henkilöyhtiö

Jos saamasi perintö sisältää osuuden kommandiittiyhtiössä (vastuunalaisen yhtiömiehen osuus/äänettömän yhtiömiehen osuus) tai avoimessa yhtiössä, merkitse tähän yhtiön Y-tunnus, saamasi osuus murtolukuna ja osuuden käypä arvo perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Osuuden arvo sisältyy Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista -kentän arvoon.

6.3. Muu Suomessa sijaitseva varallisuus (Huom! vain verosopimuksessa mainitut varallisuuslajit)

Tutustu Verohallinnon syventävän ohjeen Perintö- ja lahjaverotus kansainvälisissä tilanteissa lukuun Verosopimuksilla perintöverosta vapautettu omaisuus. Ohje sisältää verosopimustietoa tilanteisiin, joissa perinnönsaaja asui Suomessa ja perinnönjättäjän asuinpaikka kuolinhetkellä oli Alankomaissa, Islannissa, Ranskassa, Sveitsissä, Tanskassa tai USA:ssa.

Merkitse kenttään ohjeessa mainitun muun varallisuuden käypä arvo perinnönjättäjän kuolinpäivänä. Varallisuuden arvo sisältyy Oma osuutesi kuolinpäivän mukaisista varoista -kentän arvoon. 

Vain kohtien 6.1–6.3 varallisuuteen kohdistuvat velat ja velvoitteet

Jos kohtien 6.1–6.3 varallisuuteen kohdistuu velkoja tai toisella henkilöllä oleva hallintaoikeus, tuotto-oikeus tai muu vastaava oikeus, merkitse tähän se osuus kuolinpäivän mukaisista veloista ja velvoitteista, joka kohdistuu omaan perintö- tai testamenttiosuuteesi. Esimerkiksi jos perit varallisuudesta ¼, merkitse näistä veloista ja velvoitteista ¼.

Ilmoita tässä vain sellaiset velat ja velvoitteet, jotka kohdistuvat Suomessa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen, osakkeisiin tai muuhun varallisuuteen, joka on Suomessa veronalaista kansallisen lainsäädännön mukaan ja johon verosopimus antaa Suomelle verotusoikeuden silloin kun verosopimusta voidaan soveltaa. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi Suomeen maksettava kiinteistövero tai kiinteistöön kohdistuva pankkilaina.

Katso oikeuden arvon laskentaohje Verohallinnon sivulta Hallintaoikeus perintöverotuksessa kohdasta Miten hallintaoikeuden arvo lasketaan?.

Osuuteesi sisältyvä perinnönjättäjän kahden vuoden sisällä perintönä saama varallisuus

Jos perintöosuuteesi sisältyy sellaista varallisuutta, jonka nyt perinnönjättäjänä oleva henkilö on saanut perintönä viimeisen kahden vuoden aikana ennen kuolemaansa, merkitse tällaisen varallisuuden arvo tähän.

Merkitse veroluokka rastilla. Katso tarkemmat ohjeet kohdasta 1 (Perinnönsaaja).

7 Vieraalle valtiolle maksettu vero

Merkitse tähän perintövero, jonka olet maksanut toiselle valtiolle kohdassa 6 (Osuus perinnöstä) ilmoittamastasi osuudesta. Älä kuitenkaan ilmoita osavaltioille tai alueellisille veronsaajille maksamiasi veroja.

8 Edunsaajamääräyksen perusteella saamasi vakuutuskorvaukset

Henkivakuutuskorvaus

Merkitse tähän henkivakuutuskorvaus, jonka olet saanut edunsaajamääräyksen perusteella.

Yksilöllinen eläkevakuutus

Jos vakuutuskorvaus maksetaan yksilöllisen eläkevakuutuksen perusteella, merkitse tähän saamasi eläkevakuutuksen säästösumma.

Merkitse tähän saamasi eläkevakuutuksen säästösumman ylittävä osa.

Merkitse rasti, jos perinnönjättäjä on ottanut yksilöllisen eläkevakuutuksen 18.9.2009 tai sen jälkeen.

Päiväys ja allekirjoitus

Muista allekirjoittaa perintöveroilmoitus. Jos perinnönsaaja on alaikäinen, perintöveroilmoituksen allekirjoittaa hänen huoltajansa tai muu edunvalvoja.

Perintöveroilmoitukseen tulee vain yksi allekirjoitus. Jos perinnönsaajia on useita, kunkin perinnönsaajan on täytettävä ja allekirjoitettava oma perintöveroilmoitus.

Jos perintöveroilmoituksen täyttää perinnönsaajan valtuuttama henkilö, valtuutettu allekirjoittaa ilmoituksen.

Liitteet

Liitä perintöveroilmoitukseen jäljennökset seuraavista asiakirjoista:

  • perukirja tai varallisuusluettelo, josta käy ilmi perinnönjättäjän varat ja velat kuolinpäivänä
  • testamentti
  • toisen valtion veroviranomaisen päätös perintöverosta, jos olet maksanut perintöveroa toiseen maahan
  • trustin perustamisasiakirja
  • vakuutusyhtiön tai muun maksajan päätös vakuutuskorvauksesta
  • perinnönjakokirja tai muu perinnönjaosta laadittu sopimus.

Älä lähetä Verohallinnolle alkuperäisiä asiakirjoja, vaan säilytä ne itselläsi.


Sivu on viimeksi päivitetty 11.9.2018