Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Valmisteverotuksen muutoksia 2027

Alkoholiveroa korotetaan 1.1.2027 lähtien

Alkoholiveroa maksetaan alkoholiverotaulukon mukaisesti vuonna 2026. Vuodesta 2027 alkaen Verohallinto vahvistaa veron määrän Verohallinnon päätöksellä. Päätös julkaistiin 6.8.2026.  Päätös kuitenkin kumoutuu, kun alkoholiverolaissa säädetään uusista verotasoista.  

Hallitus esittää alkoholiveroa korotettavaksi keskimäärin noin 4,5 prosenttia. Korotus kohdistuisi pääosin yli 5,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien juomien valmisteveroon. Korotus ei kuitenkaan koskisi olutta eikä etyylialkoholijuomaryhmän enintään 10-tilavuusprosenttisia juomia, kuten long drink -juomia.  

Korotus tehtäisiin Verohallinnon vuodelle 2027 vahvistamien indeksitarkistettujen verotasojen päälle.  

Laki ja lain liitteenä oleva verotaulukko tulisi voimaan 1.1.2027. 

1.1.2027 lähtien voimassa oleva verotaulukko julkaistaan loppuvuonna 2026. sivulla  Alkoholiverotaulukko 
 
Lue lisää: HE 172/2026 vp 

Tupakkaveroa korotetaan 1.1.2027 

Hallitus esittää, että tupakkatuotteiden tupakkaveroa korotettaisiin. Korotus kohdistuisi savukkeisiin, kääretupakkaan, piippu- ja savuketupakkaan sekä sikareihin ja pikkusikareihin. Veroa korotettaisiin aiemmin säädetyn veronkorotuksen lisäksi keskimäärin viisi prosenttia. 

Laki tulisi voimaan 1.1.2027 

Lue lisää: HE 171/2026 


Sivu on viimeksi päivitetty 14.10.2026