Tulokulma-podcast

Hanne: Jussi seuraatko sinä jotain henkilöä mediassa, joka sun mielestä olis semmonen edelläkävijä tai jopa ajatusjohtaja?

Jussi: Mä olen yrittänyt välttää takertumatta yksittäisten ihmisten ajattelua, että ehkä mieluummin tämmöiseen niinku ryhmäajattelu tyyppiseen. Mutta niin, jos nyt kuitenkin joku pitäisi sanoa, niin mä ehkä sanoisin Homer Simpsonin, että sen ajattelussa on jotain semmoista tiettyä rajoittamatonta lapsenomaista niinku menoa ja meininkiä ja se ainakin itseä viihdyttää. Se muun muassa suunnitteli semmoisen auton, jota edes Elon Musk ei uskalla tehdä.

Hanne: OK, toi oli kyllä aika yllättävä taas, mutta minua kiinnostaisi enemmänkin tietää, että millaisia kompastelu ja kokeiluja tällaisilla ajatusjohtajilla on siellä taustalla.

Jussi: Homerilla on ainakin aika paljon kompastelua.

Hanne: Totta tämä on Tulokulma -podcast, jossa avaamme keskustellen ovea Verohallinnon uudenlaiseen työkulttuuriin ja sen taustalla olevaan johtamiseen, positiiviseen työntekijä- ja asiakaskokemuksen rakentamiseen.

Meidän vieraana on tänään kehittäjä ja kokeilija, mutta myös virkamies Johanna Kotipelto. Mun nimi on Hanna Lotsari veron viestinnästä ja kanssani mikrofonin jakaa Jussi Miettinen virkamies verolta hänkin ja vapaalla vantaalainen farmari.
Jonna tosi kiva, että me saatiin sinut tänne jutusteluhetkeen kertomaan muun muassa kokeiluihin liittyvistä asioista. Mikä on ollut viimeisin semmoinen henkilökohtainen kokeilu sun elämässä.

Johanna: Hauska olla täällä tuota. Kyllä se oikeastaan liittyy noihin kieliin. Eli ei niinkään kitaran kieliin. Niihin mä en koske, mutta tuota. Porukoissa on ihmisiä, jotka ei vielä olen fluentteja ja Suomen kielessä niin mä oon ollu semmonen, joka usein käännän ja sitten ihan sellainenhenkilökohtainen aluevaltaus oli yks biisi,  joka vaan soi ja soi ja mun mielestä se pitäisi laulaa suomeksi. Mä kokeilin, että saisinko mä sen sanoitettua suomeksi, että se on nyt vähän niinku prosessissa, mutta siinä on sitten paljon viranomaisia ja muita oikeuksien omistajia, joita pitää käydä katsomassa.

Hanne: Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta.

Jussi. Joo tossahan on kokeillut jo ihan isollaan kyllä nämä kokeilut. Kuuluu tämmöiseen ketterään tekemiseen vähän samalla tavalla kuin tomaatti spagetti bolognesen ja mä voisin kysyä et millanen sun tie on ollut tämmöisen niinku kokeilujen maailmaan ja miten sinusta tuli tämmöinen kokeileva virkamies Verohallintoon?

Johanna: Jos ei mennä ihan Roomaan saakka mennä, niin se oli aprillipäivä -97, mutta silloin tulin niinku asiantuntijaksi ja mä lähdin kasvamaan ikään kuin henkilöverottajana ja sitten osakeyhtiöiden verottajana ja olipa sfääreissä kansainvälinenverotus jossain kohdassa, mutta hyvin äkkiä mä löysin itseni aina jostakin kehitysprojektista, että mä olin sitten se jolta odotettiin jonkinlaista näkemystä. Ja ehkä jos mä ajattelen sellaista ensimmäistä, joka toi mut niinku lähelle viestintää, niin oli viime vuosituhannen puolella, kun avattiin vero.fi ja silloinen viestintäpäällikkö pyysi, että jos mä voisin vähän miettiä, että mimmoinen sen etusivun pitäisi olla englanninkielisenä.Ja silloin jotenkin tuntui siltä, että ainoa tapa saada se todella toimivaksi olisi niinku kokeilla, että jos se tehtäisiin näin, niin löytääkö kaikki maahantulijat omansa ja entäs sitten kun ne lähtee Suomesta? No sitten osoittautui, että ei nyt ihan noin laajasti olisi pitänyt ajatella, että ihan vaan olisi nyt nämä otsikot tästä käännetty, niin se olisi riittänyt, mutta se jäi sillä lailla niinku hampaankoloon, että mä pitelin sitä tallessa ja taisin viime keväänä esitellä sen jollekin joka sanoi, että meillä on nyt tällaine ajatus, että me laitettaisiin tänne tällainen maahantulija maasta lähtien ja mä ajattelin, että okei, nyt mä voin laittaa tämän roskiin, että se idea on niinku löytynyt, mutta ehkä se on just semmoinen uteliaisuus ja aina ne niinku testaaminen, että toimiiko tämä. Onko täällä joku porukka jolle se ei toimi? Ja mistä me tiedettäisiin, että se voitaisiin saada vielä paremmin toimimaan. Ainainen uteliaisuus, ainainen tyytymättömyys, ehkä jotain sellaista.

Hanne: Niin se on se kuuluisa mindset nyt varmaan mistä sä puhut ja miten sä kuvailet tossa. Mutta sulla on tosi laaja kokemus erilaisista ihan oikeasti isoista hankkeista ja projekteista, joita vuosien varrella täällä on toteutettu hallinnossa. Yksikkö, missä nyt työskentelet on Tuotteetyksikkö nimeltään, eikö näin ole?

Johanna: Kyllä

Hanne: Ja siellähän nimenomaan toteutetaan hyvin pitkälle tämmöisiä isoja ICT-ratkaisuja, mitkä on ihan Verohallinto tasoisia. Avaa meille hieman, että millaisia kokeiluja juuri nyt teillä on menossa.

Johanna: No ihan silleen veron sisällä olevia en ole tälle vuodelle kerinnyt edes katsomaan, koska aika on mennyt aika täysin siinä yrityksen digitalous hankkeen ja siellä sisällä tehtävissä kokeiluissa, joissa siis vero on hyvin vahva edelläkävijä ja visionääri myöskin eli haastamassa kollega virastoja mukaan entistä isommin näkemään isoa kuvaa ja samoin ehkä sellaiset niinku viimeaikaiset, mitkä täällä edelleen niinku odottaa sitä isoa potkua eteenpäin. Läheisen kuolema tällaisena ekosysteemi harjoituksena, mutta myöskin sitten tämä tekoäly ohjelman aikoihin nostettu ihmiskeskeisen yhteiskunnan AuroraAE hanke, niin siellä ihan sellaisia teknologia kokeiluja. Jos mä tohon yrityksen digi talouteen pikkuisen viittaan, niin se ihan kokeilujen ydin, että mistä täällä löytyy asiakkaalle se arvo, että jotain uudenlaista sitä toimivaa nykytilaa kannattaisi lähteä muuttamaan. Ne on ehkä sellaisia asioita, jotka niinku kärkenä.

Hanne: Mulle nousee ensimmäisenä mieleen tekemisestä, eli asiakaslähtöisyys varmaan tuossa on niinku se iso draiveri. Eikö?

Johanna: Näin se on. Ja sitten toisaalta, jos tähän kohtaan heittää, niin se ei olekaan kuitenkaan ihan niin helppoa kuin mitä me ajatellaan. Eli pitää tosissaan haastaa itsensä aina uudestaan kääntämään jotain prosessien ketjua tai tekemisen elinkaariajattelua siihen, että hei, me ollaan edelleen täällä systeemin sisällä tai prosessi ketjujen välissä, että se ei ole niinku asiakkaalle vielä yhtään mitään. Eli pitää todella niinku puskea ja haastaa itseään. Harvoin ne asiat sitten loppupeleissä kuitenkaan on mitään kauhean helppoja, vaikka etukäteen ehkä niin voisi ajatellakin. Joo tosta ehkä tekisi mieli vähän pistellä kuin viherpesu on puhuttu ja kirjoitettu niin viime aikoina myös strategia pesusta. Ja me huomattiin silloin, kun tämä edellisen hallituskauden aikana oli kokeilujen kärkiohjelman niin tuntui siltä, että aika monen projekti sanan tilalle vaihdettiin kokeilu. mutta sitten kun pitäisi oikeasti muuttaa tekemistä, niin se ei ollutkaan niin helppoa. Niinku sä Jussi sanoit vai onko se sellaista että me kuvitellaan ihan oikeasti olemme oivallettu, mutta sitten kun mennään tarpeeksi konkretiaan niin paljastuukin, että ei se ollut niin helppoa. En ole ihan vielä ratkaissut tätä dilemmaa, että kumpaa se on vai onko se kumpaakin surullisen sekaisin.

Jussi: Mutta tuohon asioiden monimutkaisuuteen ja vaikeuteen ehkä kuuluu oleellisena osana tämmöinen niinku epäonnistuminen ja yleensäkin jos puhutaan ketteristä menetelmistä vaikka niin tämä epäonnistuminen ja sitten vielä ehkä mahdollisimman nopea epäonnistuminen, niin tämmöinen fail fast tyyppinen ajattelu kuuluu siihen maailmaan aika selkeästi. Miten sä Jonna näet, mikä on epäonnistumisessa kaikkein pahinta tai ehkä jopa parasta?

Johanna: Hmm… raadollisen kipeä kysymys. Yksilönä kauheinta on varmaan se, että jää yksin vastuuseen siitä, että joku asia epäonnistuu. Ja yhteisönä sanoit taisin melkein niin että. Tragedia on se, jos ei epäonnistuta. Silloista pääministeriä Sipilää lainaten ihan aina haastoi siihen, että jos aina onnistuu niin silloinhan se tarkoittaa vaan sitä, että rima on liian matalalla. Pitäisi vähän haastekerrointa kasvattaa. Ja jotenkin tossa ollaan silloin nimenomaan sen luottamuksen äärellä, eikö niin? Eli jos sä oot jossain porukassa, mutta kaikki ei sitoudu, mutta se on se yks joka sanoi että hei, tää voi kyllä onnistua.Nyt kannattaisi kyllä kokeilla ja sitten se menee yksin ja toiset jää vähän niinku katsomaan, että katsotaan nyt kestääkö se jää vai eikö se kestä niin sehän on tavallaan se kasvojen menettäminen. Yksilölle se tragedia, mutta ehkä mä sitten oppimisen kannalta, joka mun mielestä on niinku se ykkösarvo kokeiluissa niin haastaisin sitä, että jos me ei oikeasti tarkastella sitä tekemistä siltä kannalta että tää on vaan se niinku uudenlainen tapa tehdä projekti, ei niinkään oppia, niin meiltä jää saavuttamatta niitä asioita, joita siinä pitäisi olla. Eli silloin, jos sä ajattelet epäonnistumista ja tässä tietysti äänessä ei kuulu - hipsut, joita teen sormilla täällä teen, tuota epäonnistuminen tarkoittaa, eikö niin sitä, että ei tullut sitä tulosta mitä odotettiin? Mutta mitäs me siis odotettiin? Oliko meidän suunnittelu eli se lähtöhypoteesi alun lähtien väärä ja silloin, jos me epäonnistutaan eli ei pystytä tuottamaan sitä asiaa, mitä vähän niinku luvattiin, niin silloinhan me ollaan opittu. Briteillä taisi olla hallituksen niinku cabinet officen semmoinen kokeilutoimisto, jossa nimenomaan se ajuri oli se ratkaistu, että mikä toimii ja sillä semmoisella tutkimusmatkailija otteella. Mun mielestä meidän pitäisi mennä eteenpäin näissä kokeiluissa. Hakea sitä mitä ei ole vielä tehty ja jos niinku tiedetään jo miten joku vaikka nyt sähkönappula toimii. Eihän siinä nyt ole kokeilemista toimiiko jos mä käännän sen toiseen asentoon?

Hanne: Mutta tavallaan epäonnistuminen on itseasiassa aika kauheata. Meillä jokaisella varmasti on henkilökohtaisia kokemuksia siitä, että kun kompastuu jossain jutussa. Ja tietysti noustaan jaloilleen. Tämä on sitä, että me ihmisenä kasvatettaisiin ja sehän olisi jopa niinku toivottavaa tai jopa tavoiteltavaa. Ja just niinku tossa sanoit, niin oppimisprosessi on erittäin tärkeä. Mutta miten sitten tällaista epäonnistumista pitäisi käsitellä? Jos ajatellaan tällaista työympäristöä, että jokaisella meillä on kuitenkin ne henkilökohtaiset tavat purkaa asioita, mutta jotta päästäisiin eteenpäin, niin onko siihen jotain keinoja? Miten? Miten niinku tiiminä ja organisaationa epäonnistumista pitäisi käsitellä?

Johanna: Niin kyllä se varmaan se jakaminen ja se ikään kuin oppien näkyväksi tekeminen ja ikään kuin irti päästäminen siitä, että tässä olisi tapahtunut jotain isoa ja vakavaa, jos tarkoitus on nopeuttaa sitä oppimisen sykliä. Sehän tavallaan tekee meistä organisaationa. Ehkä tulevaisuus kyvykkäämpiä, jos sitä sanaa käyttäisi, niinku se resilienssin käsite että kun asiat muuttuu toimintaympäristössä, niin organisaation pitäisi pystyä vastaamaan siihen ja se taas vaatii juuri sitä sellaista tasapainottelua, että ympäristö läppää märällä rätillä. Suunnitelma menee ihan pipariksi. Ei muuta kuin roskiin. Mitäs nyt tehdään ja mun mielestä siinä ehkä juuri se kokemuksellisuus. Se, että tästä tuli kokemus ja mitä me tästä opitaan ja miten tämä nimenomainen sudenkuoppa vältetään seuraavalla kerralla, niin ne on ehkä niitä kaikkein arvokkaimpia juttuja. Ja kyllä mä muistan silloin kaksituhattakuusitoista me taidettiin viettää sellaista. Epäonnistumisen päivää sitten niitä varmaan edelleenkin vietetään. Hanke päättyi niin siihenhän se kuivuu kokoon he näin aina Suomessa käy, mutta siinä niin kuin tunnistettiin sellainen siihen oppimiseen,niin se ihan oikeasti tarkoittaa sitä, että sen sijaan että törmätään se koko miljoona, niin voidaan jo 17 000 € kohdalla huomata, että polku on täysin väärä. Säästetään loput rahat suunnitellaan. Kunta uusiksi ja jatketaan sitten. Eli googlelta kai toi fail fast alunperin on saattanut lähteä niin tämmöisiä niinku yhteisöllisyyden oppiminen, jakamisen mentaliteettia sitä mä niinku ehkä pidän näissä kaikkein tärkeimpinä kaveria ei jätetä. Ei tämä ollut semmoinen asia. Sydänkirurgi mieluiten ei saa kokeilla, että toimisiko tämä näin se on liian liian suuri se hinta, mutta me ollaan ehkä vähän toisenlaisissa töissä täällä ja varmaan ihan sellaisessa arkipäivän askelluksen.

Hanne: Muun muassa nämä retrot mitä tähän ketterään ketterään menettelyyn. Kuuluu niin vois olla ehkä vähän semmoisia pehmittävä ja just ohjaa sitä matkaa eteenpäin.

Jussi: Juuri näin ja häpeän tunteeseen tottuu kun usein sattuu, mutta Katri Kallio, joka toimii tuo VTT:llä niin strategiajohtaja niin on sanonut, että Suomessa olisi parannettava sen suhteen, että miten niinku tämmöistä kokeiluissa kertynyttä tietämystä niinku jotenkin systemaattisesti. Hyödynnettäisiin vähän tuota, mitä tuossa äsken sanoit, niin mimmoisia mekanismeja ylipäätänsä on tämmöisten kokeilujen ja niiden tulosten hyödyntämiseksi organisaatioiden sisällä, niin kuin varmaan verolaki tehtiin sitä nyt Kelan ja Veron kanssa kimpassa, että opitaan toistemme kokeiluista ihan niinku siitä tekniikasta minkälaisia hankkeita tai projekteja, jos kokeiluja sellaisina nimitetään niin on eli tullaan tietoisiksi vaikkapa siitä, että miten lohkoketjua voidaan vastata joihinkin tiettyihin uudenlaisiin. Palvelutarpeisiin tämän tyyppisiä asioita. Ylipäänsä se skaalaaminen niin se valitettavasti taitaa koskea muutakin kuin vaan kokeilemista. Eli ihan mitä ikinä on Suomessa tehty, niin liian usein tuntuu siltä, että ne jää ikään kuin hyllyyn, että no niin ja sitten vaihdettiin teemaa ja aloitetaanpa jotakin ihan muuta. Mistä siinä on kysymys, niin en vielä ole juurilla siinäkään. Hmm.. se skaalaaminen ylipäänsä ja se niinku järjestelmällinen haltuunotto on varmaan yks aivan niinku fiksujen. Organisaatioiden ykköskyvykkyyksiä taas yks semmoinen on niin voisi taas pingata. Se on mainittu. Valtionyhtiö motiva sai tehtäväkseen silloin tämän kokeilu kärkihankkeen jälkeen niin rakentaa sellaisen kokeiluista skaalan pelikirja sinne haettiin laajalla joukkoistamisesta parhaita työkaluja, joiden avulla pystytään niinku sitä tekemistä systematic soimaan ja sitten silloin pystytetty alusta, jota myöskin rahoittaa niinkun. Jonka kautta rahoitetaan kokeiluja, niin siellä löytyy niin sanottu kirjasto, mutta kuten tiedetään, niin monissa kunnissa on kokeilu strategioita. Verolla on kokeilupolitiikka ja kokeilubudjetti niin ikään ja niitten saaminen samaan muottiin on tosi tärkeetä ja. Käsi pystyyn. Tulin tänne ja ja sain ikään kuin sen puolen vastattavaksi. Niin, mutta olen kyllä liehunut vähän liikaa, ehkä muualla etten voi sanoa, että tässä se kirjasto on. Ja katsokaa kaikki näin täällä toimitaan eli parannettava on niin kansakunnan kuin varmaan organisaatioiden kohdalla.

Hanne: Hei, mut nyt mä haluaisin vähän kokeilla ja testata teillä tätä ajatusta. Eli mitäs mieltä te olisitte tästä Ollin nostosta eli vedetään vähän henkeä ja kuunnellaan yhteiskuntavaikuttajan ja toimitusjohtaja Leo Straniuksen ajatuksia otsikolla "Kokeilemisen taika - näin voit elää enemmän".

Olli: Satuin katsomaan vuosia sitten Matt Cuttsin TED-puheen Try something new for 30 days. Cutts muistuttaa, että seuraavat 30 päivää tulevat kulumaan joka tapauksessa, halusimme tai emme. Miksi emme siis kokeilisi jotain uutta? Itse olen kokeillut. Viime vuoden aikana kokeilin joka kuukausi jotain uutta tapaa. Harjoittelin esimerkiksi seisomaan käsilläni ja ratkaisemaan rubikin kuution. Opettelin ottamaan kesken työpäivän päivätorkut ja testasin päivittäistä 10 tunnin dieettiä. Kokeilut tekivät arjesta rikasta ja vaihtelevaa. Toki paikoin hyvin kuormittavaakin. Osa kokeilemistani tavoista jäi osaksi arkea, osa ei toiminut lainkaan. Yksi asia kuitenkin yhdisti. Opin paljon uutta ja olen monta kokemusta rikkaampi. 30 päivää on juuri sopiva aika testata jotain uutta tai vastaavasti myös päästä eroon jostain itselle haitallisesta tavasta. Kokeilut ovat siitä hyviä, että silloin voi testata jotain itselle uutta ja vierasta asiaa ilman isoja riskejä ja sitoumusta. Henkinen ja fyysinen investointi on kohtuullinen. Itse aion jatkaa kokeiluja myös vuonna 2022. Jossain vaiheessa voi tulla kuitenkin raja vastaan. Liiasta kokeilemisestahan voi tulla tylsä ja vakiintunut tavallinen tapa.

Jussi: Jossain vaiheessa voi tulla kuitenkin raja vastaan liiasta. Kokeilemisesta voi tulla tylsä ja vakiintunut tavallinen tapa. Kolmenkymmenen päivän henkilökohtainen kokeilu kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, mutta samalla tavalla. Pikkasen ehkä pelottavalta ja vaikeatakin. Eikö se ole niin, että jos ei ole riittävästi semmoista aitoa halua muutokselle, niin tämmöiset uudet toimintatavat ja suunnittelut tuppaa viemään ihan liikaa aikaa ja vaivaa. Ja niistä tulee jotenkin semmoisia niinku hankalia. Miten Jonna ihmisiä niinku inspiroidutaan, innostetaan tai rohkaistaan kokeilemaan? Ja miten niinku sitäyhteistä ymmärrystä siitä, että minkä takia ylipäätänsä kokeillaan, niin pystytään lisäämään.

Johanna: Hmm.. tosi tosi hyvä kysymys.Ehkä tuossa siteeraa sitaatissa tulikin seisoin ja tärkein oivallus esille, että kulttuuri muuttuu tai toimintatavat muuttuu vain tekojen kautta ja kokeilemisesta on nimenomaan tuulen. Sanojen mukaan kyse siitä, että ei uimaan opita tälleen kivasti neukkarissa, vaan kyllä se on mentävä veteen. Ja sitten toinen asia on niinku isojen kokonaisuuksien viittasit siihen suunnitteluun. Mehän ollaan oltu suunnittelu kulttuurin maailmassa. Ja ehkä ajattelen niin, että edelleen me yritetään kromilla vetää vähän semmoisella vesiputouksella, että hallinnan harhan pitää näpit valkoisena kiinni, että minun täytyy tietää mitä tämän kokeilu kauden sprintin lopuksi meillä on käsillä ja jos ei ole, niin se on fail ja sitten siitä pitää tehdä ehkä jopa muutos pyyntö, jotta saadaan hyväksyttyä se, ettei tämä nyt mennyt niinku "strömsössä" se pilkkominen isojen kokonaisuuksien pilkkominen ja sen hypoteesin löytäminen, että mitä me ollaan, sori matemaattinen. Mut et mikä se on se ajatus mitä me ajatellaan, että meidän pitää oppia mitä me lähdetään kokeilemaan ja sitten jos ajattelee tätä toimintatapojen muutoksen. Juttua niin olisiko se niin, että jos vaikka syömisen syömis tapojen muutoksesta lähtisi hakemaan esimerkkiä mediasta? Tuttu lukemani juttu, niin sen sijaan että sä paat koko dieetin uusiksi ja piiskat ja ruoski itseäsi hengettömän ja repsahdus ihan tolkuttomasti niin sä otat pikkuisen vihanneksia lisää kourallinen joka aamu tämä tai keskipäivällä tuo taikka verryttely Teams päivien kesken että kello soimaan neljänkymmenenviiden minuutin jälkeen. Teet sen vaikkapa mitä nämä meidän ergo pro ja tällaiset on ollut eli etsit ne pienet teot onkin niitä asioita jotka muuttaa sitä tekemistä. Se muuttaa ehkä helpommin sitä ajattelua kuin sellainen, että me päätetään se teoria haltuun ja luvataan parantaa tapamme ja repsahdetaan. Olisiko se jotenkin näin? Hmm.. Kyllä kyllä niin kuin jos pitäisi joku taika pilleri tai taikapölyä tähän nyt levittää niin varmaan mä niin kuin tekisin jonkun haastekampanjan että uteliaisuudesta palkitaan se semmoinen uuden oivaltaminen ja ennakkoluulottomuudesta leikkiminen. Uusien asioiden yhdistely olisi jotain sellaista mitä nostettaisiin. Ja niin kuin innostutte taisi lisää. Semmoinen positiivinen voittamisen kierre, niin se ehkä ja tossa oli semmonen inhimillisyyden ymmärrys mukana, joka ainakin itse vetosi aika hyvin.

Hanne: Kyllä, mutta kokeilukulttuurin taustalla ihan tarvitaan, voisiko nyt sanoa jonkinlainen koneisto, joka toimii systemaattisesti ja laadukkaasti vaikka arjen kokeilut jotka ovatkin pieniä ja ketteriä, niin kyllähän tämä sanonta. Elefantti syödään pieninä paloina, pitänee kuitenkin paikkansa. Miten näitä pieniä kokeiluja viedään käytäntöön ja miten ne muuttuvat oikeaksi tekemiseksi ja kuuluuko ylipäätänsä kokeilut ihan jokaiselle tällaisessa isossa organisaatiossa, kuten esimerkiksi Verohallinto?

Johanna: Jos loppupäästä lähtisi liikkeelle, niin kyllä mä sanoisin, että suurimmalle osalle varmaan olisi hyvä että se kuuluisi. Ei niin että lähdetään kaikki päättömästi kohtaamaan ja tekemään jotain, mikä ei lainkaan liity mihinkään. Mutta sitten se juuri mitä viittasin tuossa äsken siihen tekemisen meininkiin, että ne toimintatavat ja se kulttuuri muuttuu vain tekojen kautta, niin silloin siinä arjessa on hyvä saada kokemus siitä, että mitä se kokeileva kehittäminen on. Ja nyt esimerkiksi tässä meidän itseohjautuvuuden uudessa tematiikassa, mikä on tullut jopa kehittämiskokonaisuudeksi ja ohjelmaksi asti, niin mä näkisin, että siinä tarkastellaan sitä sellaista leninki kuuluvaa, että meillä on jokaisella. Vastuu ja meillä on jokaisella osaamista paremmin kuin siellä suunnittelu tornin norsunluutornissa kulma huoneessa. Kuka ties, On hyvä, että jokainen pääsee tarkastelemaan niitä tekemisen tapoja ikään kuin oman työnsä parhaana asiantuntijana, koska se mikä tulee ulkoa, se mikä ohjaa mikä motivoi ulkoa, niin se on aina jollain tapaa päälle liimattu ja se työn merkitys kai kasvaa nimenomaan siitä, että mä osaan oman hommani. Mä olen osa yhteisöä ja me yksi tehdään tätä paremmin. Ehkä tässä kohtaa niinku itseä omaa sydäntä eniten lämmittää se hollantilaisten löytö bourges. Ja, jossa siis se tiimi joka hoitaa arjen sairaanhoitoa on se joka sen suunnittelee ja osaa sen parhaiten että ne. Tulokset on kai ällistyttäviä, jos vertaa sellaiseen perinteisempään suunnittelu malliin,
että ylhäältä sanotaan kuka tekee ja missä tekee ja kauanko siirtymään saa mennä aikaa. Kyllä kyllä.

Jussi: Joo kuulostaa tutulta ainakin muutamien vuosien takaa, että ehkä kuitenkin mekin tossa ollaan jo vähän Verohallinnossa päästy eteenpäin, että ihan ihan semmoista ylhäältä käske, mistä ei kaikki kyllä enää ole. Ei todella, ei todella näin on,mutta ehkä mä juuri niin kuin. Sanoit, taisin vielä sitä haastetta, että Ne tavat on lujassa ne löytää myöskin itsestä, että vaikka niin kun on lupa jäsentää ja niinku itse ohjautua niin sitten tulee niitä tiettyjä paikkoja, joissa ikään kuin taas kaivataankin sitä tukea. Jos ei muuta niin ainakin niiden vertaisten sparria. Apua että mä näkisin tämän tilanteen tällä tavalla, että olenko mä nyt unohtanut jonkun kulman vai voitaisiinko me mennä tällä tavalla eli ehkä sen itseohjautuvuuden sijaan yksi ohjautuminen on on sitten kuitenkin parempi sana. Siihen ja sitten siihen päälle sitä kokeilua, että jos ei kellään ole valmista vastausta että voiko toi toimia niin kokeillaan ja sitten otetaan takaisin jos ei se toimi.

Jussi: Mä huomasin tässä, että mä oon jäänyt vähän jumiin tuon Hannen ekaan kysymykseen tuosta ajatusjohtajuudesta, mutta niin pystyisikö meillä Verohallinnossa joku asiantuntija virkamies? Niin omassa elämässään kehittymään tämmöiseksi, niin kuin ajatus johtajaksi ja. Pystyykö niin kuin organisaatio olemaan niin tämän tyyppinen ajatusjohtaja jotenkin näyttää etukenossa tietä muille.Johanna: Kyllä mä sanoisin ehdottomasti, kyllä kumpaankin. Kuka tahansa. Eihän siihen tarvita oikeastaan kuin intohimoa, yhdistelykykyä, uteliaisuutta.

Hanne: Kuin vain! Joo pieniä juttujahan nuo on hyvässä työyhteisössä.

Johanna: Juuri näin, juuri näin eli tietyllä tapaa se sellainen uteliaisuus ja asenne varmaan on se, joka saa näkemään mahdollisuuksia ja parempia toimintatapoja ja niinku oivaltavat. Niinku reunaehdot ne asettaa niitä rajoitteita, mutta jos sinä pusket päälle, jos sä haet riittävän vankkaa konsensusta siihen, että tämä on yhteinen asia, niin kyllä mä sanoisin että meillä on ekosysteemiharjoituksia, joissa tulokset näkyy ja näyttää hyvältä. Eihän me maalissa vielä olla. Vielä on jännittävää, jos ollaan tässä olympiateemassa. Suorastaan ettei olla ihan valmiita vielä. Mitä tulee sitten organisaatioon, niin aika moni itse asiassa sanoo, että johtajat tai asiantuntijat välillä on jo vähän noloa, kun aina veroa niin suitsutetaan. Jos ajattelee meidän sitä tähänastista kultatuotetta eli esitäytettyä veroilmoitusta, niin kyllähän siinä on ollut vahvaa visionäärisyyttä, mutta myöskin sitä kokeiluosuutta ettei ole vedetty koko isoa palettia kerralla ja kunnolla, vaan on niinku pala kerrallaan katsottu, että mitä sitten tapahtuu esim. rajatussa kohderyhmässä, mikä osaltaan on sitä kokeilevan kehittämisen ydintä ihan selkeästi. Sitten vaan nälän pitäisi kasvaa syödessä, että mitä seuraavaksi.

Jussi: Ihan totta. Mun mielestä semmoisia niinku visionäärejä, niin niitä on ennemminkin vähän liian vähän kuin että olisi ylitarjontaa, että siinä mielessä niin ehkä tuommoisia isoja ideoita ei niinku ihan joka maanantaiaamu tule, mutta niin kunhan nyt aina joskus tulisi edes.

Johanna: Ja ehkä se on juuri yksi syy miksi jokaisen kannattaa ja meiltä
niinku pääjohtajakin oman maakuntakierroksen jälkeen sanoitti, että on valtava määrä osaamista, jonka hän haluaisi saada kaikki käyttöön. Eli se, että kun niitä pallotellaan mekin voitais tässä pallotella kaikenlaisia ideoita ja kun ne osata saatu niin voi olla että siinä joukossa on juuri se yksi joku niin killeri, että ei muuta kuin haaviin eli harjoitus tekee mestarin. Kai tässäkin asiassa..

Hanne: Hmm… ehdottomasti ihan niinku muuten Jonna laulaminen on sellainen asia, eli mä tiedän ainakin, että Jonna on erittäin hyvä laulaja ja sun perhekin on tosi musikaalista porukkaa. Voisiko nyt näin sanoa? Miten sä koet? Onko musiikissa ja kokeilukulttuuri jotain sellaista, mitä sä voisit hyödyntää puolin ja toisin?

Johanna: Oikeastaan ehdottomasti, ehdottomasti siinä on sellainen. Tiedättekö, että taustalla on rytmi ja sun pitää vaan saada siitä kiinni eli se semmoinen jammailua hauskuus. Sallitaanko pieni anekdootti?

Hanne: Tottahan toki

Johanna: Oli kokeiluverkostoja ministeriöistä, virkamiehiä ja sitten joku oli saanut päähänsä että otetaan tähän semmoinen vähän toisenlainen ote ja tota se alkoi se aamupäivä sillä tavalla, että porukka toi sinne rumpuja ja sitten nämä jäykät virkamiehet, meidät jäykät virkamiehet pantiin sitten tiimeihin ja joku sai tehtäväkseen ikään kuin ottaa jonkun perusrytmin, johon toiset sitten tuli mukaan. Ne oli siis loistavia ne ilmeet, kun oli niinku semmoinen pyhä pyöristys, että ja niinku meidän kokousajalla tämmöistä harjoitetaan. Ja se mikä oli minulle aivan niinku semmoinen killeri, että oli sellainen äärettömän arka henkilö ja mä tajusin että syvästi viisas, mutta niin arka että se ajatus ei tahdo millään tulla ulos ja kun hän puhkesi eloon siinä jammailla ja ne täydennykset ja se että miten tällaiseen yhteiseen tekemiseen tullaan mukaan, niin ne on jotakin niin suurenmoista katsottavaa, että sellaista heittäytymistä ja siinä mielessä niinku parhaat jammaili joihin en lue itseäni, mutta olen nähnyt kun sellainen tapahtuu niin se rytmi kantaa ja siinä ollaan sen yhteisen äärellä. Niin kyllä ehdottomasti.

Jussi: No nythän mä jo vanhana kuorolaisia rupean tässä innostuu ihan täysin, että musiikkihan on kuitenkin semmoinen, no vähän niinku verotus että se yhdistää koko maailman ja itse tietysti kun olen koulutukseltani lakimies fanitan tämmöistä Lainhuuto nimistä kuoroa, joka on siis juristien ja oikeustieteen ylioppilaiden kuoro. Mehän voitaisiin verolle pistää pystyyn joku kuoro. Sä varmaan Jonna lähtisi messiin, niin kuorolle joku hyvä nimi vaikka joku "verovalitus".

Johanna: tai joku "huokausten sillalla".

Jussi: Joo. Lähtisitkö Jonna messiin?

Johanna: No ilman muuta. Tottakai. Ja nythän oli korona-aikana näitä tällaisia Zoom-Teams harjoituksia, että ihmiset eri puolilta maailmaa oli osallistunut. Niin kai sellaiseen löytyy aikakin, ei muuta kuin rec -nappi
päälle ja menoksi.

Hanne: Hoi te olette kyllä aika huikeita. Ajatelkaa nyt ihan hieman niinku asiakaslähtöisyyttä eli niitä kuuntelijoita. Mutta mikäs siinä, kyllä täällä sisäisesti voidaan jammailla. Mut hei, tää oli itseasiassa ihan mieletön pläjäys kaiken kaikkinensa vai mitä tuumaat Jussi?

Jussi: Taas kerran samaa mieltä. Nyt oltiin ytimessä eli avoimin mielin kohti kokeilua.

Hanne: Kiitos oikein paljon Jonna sinulle tästä jutteluhetkestä ja ehkäpä me törmäillään jonkun kokeilun tiimoilta

Johanna: ilman muuta. Kiitos, kiitoksia sinulle.