Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Arvio: sähköiseen veropostiin siirtymisestä jopa noin 10 miljoonan vuotuiset säästöt

Verohallinnon tiedote, 15.2.2024

Kun otat Suomi.fi-viestit käyttöön viimeistään 21. helmikuuta, saat esitäytetyn veroilmoituksen ja jatkossa muunkin veropostin ainoastaan sähköisesti OmaVeroon. Veroasioita voi hoitaa digitaalisesti myös toisen henkilön puolesta hänen valtuutuksellaan.

Paperipostin käsittely maksaa Verohallinnolle vuosittain 17 miljoonaa euroa. Kuluja tulee kirjeiden, päätösten ja lomakkeiden tulostamisesta ja postittamisesta sekä asiakkailta tulleen paperipostin käsittelystä.

Suurin osa paperisesta veropostista lähetetään ihmisille, jotka hoitavat veroasiansa sähköisesti OmaVerossa.

Verohallinto arvioi, että sen kulut laskisivat jopa noin 10 miljoonalla eurolla vuodessa, jos kaikki digitaitoiset asiakkaat siirtyisivät sähköiseen viranomaisasiointiin.

− Tällä hetkellä yli neljällä miljoonalla suomalaisella on hyvät digitaidot ja edellytykset toimia sähköisesti, mutta toistaiseksi vain 1,2 miljoonaa henkilöä on tilannut Suomi.fi-viestit eli siirtynyt sähköisen viranomaispostin tilaajaksi. Sähköinen veroposti kannattaa ottaa käyttöön, koska se tulee perille nopeasti ja varmasti, ja OmaVerossa kirjeet ja päätökset pysyvät tallessa, sanoo OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva Verohallinnosta.

Läheisen voi myös valtuuttaa hoitamaan veroasioita sähköisesti puolestaan.

Veroilmoitus vain sähköisessä muodossa? Ota Suomi.fi-viestit käyttöön 21.2. mennessä

Voit siirtyä sähköisen viranomaispostin käyttöön tilaamalla Suomi.fi-viestit. Suomi.fi-viestit voi ottaa helposti käyttöön OmaVerossa. Ohjeet Suomi.fi-viestien tilaamiseen löytyvät vero.fi:stä.

Jos otat Suomi.fi-viestit käyttöön 21.2. mennessä, saat vuoden 2023 esitäytetyn veroilmoituksen ainoastaan sähköisessä muodossa. Kun veroilmoitus on tarkistettavana OmaVerossa, siitä tulee ilmoitus sähköpostiin.

Voit lisäksi halutessasi ladata Suomi.fi-mobiilisovelluksen, jonne saat ilmoituksen uudesta Suomi.fi-viestistä.

Kun Suomi.fi-viestit ovat käytössä, myös muiden palvelua käyttävien viranomaisten ja toimijoiden postit kulkevat vain sähköisesti.

- Meiltä Verohallinnosta Suomi.fi-viestejä lähtee esimerkiksi silloin, kun esitäytetty veroilmoitus on tarkistettavana tai asiakas on saanut uuden verokortin. Tietoturvasyistä Suomi.fi-viesteissä ei ole linkkejä, vaan asiakas kirjautuu OmaVeroon erikseen lukemaan veropostin, Jarva sanoo.

Yhteiskunnalle yhteensä arviolta jopa liki 100 miljoonan säästöt

Nykyisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi tehdä digitaalisesta viranomaisviestinnästä asiakkaille ensisijainen viranomaisviestinnän kanava. Tämä tarkoittaisi, että digitaalisesta viranomaisviestinnästä tulisi pakollista, mutta siitä voisi hakea poikkeusta perustellusta syystä.

Lokakuussa 2023 ministeriryhmä linjasi, että siirtymistä ensisijaisesti digitaaliseen viranomaisviestintään aletaan valmistella. Ministeriryhmä arvioi, että tästä syntyisi yhteiskunnalle noin 58–95 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Ensisijaisesti digitaalinen viranomaisviestintä vaatii toteutuakseen lakimuutoksen.

Lisätietoa aiheesta:

Ota Suomi.fi-viestit käyttöön OmaVerossa

Näin annat Suomi.fi-valtuuden veroasiointiin

Ministerityöryhmä linjasi digitaalisen asioinnin ensisijaisuudesta (VM)

Sivu on viimeksi päivitetty 15.2.2024