Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Veropäivä keskiviikkona: Suomalaisille ennätysmäärä jäännösveroja vuodelta 2021 – syynä pääomatulojen kasvu

Verohallinnon tiedote, 8.11.2022

Verohallinto on saanut vuoden 2021 tuloverotuksen päätökseen. Kauniaislaisilla on sekä suurimmat keskimääräiset jäännösverot että suurimmat keskimääräiset veronpalautukset vuodelta 2021. Vuoden 2021 henkilöverotuksen ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 9.11.

Henkilöasiakkaille tulee maksettavaksi jäännösveroja, eli mätkyjä, vuodelta 2021 yhteensä 1,8 miljardia euroa. Jäännösverojen määrä on kasvanut poikkeuksellisen paljon edellisvuoteen verrattuna, 45,5 prosenttia. Jäännösveroja tulee kaikkiaan 850 000 henkilölle.

– Keskeinen syy jäännösverojen kasvulle on pääomatulojen reipas kasvu vuonna 2021. Moni pääomatuloja saanut ei maksanut lisäennakkoa verovuoden aikana tai pian sen jälkeen, jolloin verot tulevat maksettavaksi jäännösverona, ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta selittää.

Verohallinto puolestaan maksaa henkilöasiakkaille veronpalautuksia, eli liikaa maksettuja tuloveroja, takaisin vuodelta 2021 yhteensä 2,4 miljardia euroa. Palautusten määrä väheni 4,6 prosenttia edellisvuodesta. Palautuksia saa lähes 3,5 miljoonaa henkilöä.

Kuntien välillä suuret erot keskimääräisissä jäännösveroissa ja veronpalautuksissa

Keskimääräinen jäännösvero henkilöasiakasta kohden koko Suomessa on 2 117 euroa. Kuntien välillä on suuria eroa: Kauniaisissa keskimääräiset jäännösverot ovat yli kahdeksankertaiset verrattuna Pyhärantaan.

Keskimääräinen veronpalautus koko Suomessa on puolestaan 704 euroa. Myös keskimääräisissä palautuksissa on eroja eri kunnissa: Kauniaisten keskimääräiset veronpalautukset ovat yli kaksinkertaiset verrattuna Varkauteen.

Kunnat, joissa suurimmat ja pienimmät keskimääräiset jäännösverot 2021, euroa

Suurimmat   Pienimmät  
Kauniainen 8 158 Pyhäranta 1 006
Kökar 7 723 Sodankylä 1 108
Espoo 4 135 Kärkölä 1 118
Aura 4 068 Vimpeli 1 146
Föglö 4 030 Rautavaara 1 159

 

Kunnat, joissa suurimmat ja pienimmät keskimääräiset veronpalautukset 2021, euroa

Suurimmat   Pienimmät  
Kauniainen 1 192 Varkaus 568
Föglö 925 Lieksa 573
Pukkila  925 Kemijärvi 581
Lumparland 919 Pietarsaari 585
Askola 915 Savonlinna 588

 

 

 

– Kauniaisten luvuissa näkyy, että sen asukkailla on monipuolisesti erilaisia tuloja, kuten viime vuonna reippaasti kasvaneita pääomatuloja. Tällöin oikean veron määrän ennakointi ja maksaminen jo verovuoden aikana voi olla vaikeampaa, mistä voi seurata jäännösveroja ja palautuksia. Listan toisessa päässä olevissa kunnissa puolestaan on paljon eläkeläisiä ja muita sellaisia henkilöitä, joiden tulot ja verotus ovat helpommin ennakoitavissa, ja joiden verotus menee kohdilleen jo verovuoden aikana, Luokkanen toteaa.

Kuntakohtaiset tilastot palautuksista ja jäännösveroista löytyvät vero.fi:stä.

Myös yhteisöjen jäännösverot kasvussa

Yhteisöille jäännösveroja puolestaan tulee maksuun 924 miljoonaa euroa, eli 28,1 prosenttia edellisvuotta enemmän. Veronpalautuksia maksettiin yhteisöille 627 miljoonaa euroa, mikä on 12,9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

– Jäännösverojen suuri määrä kertoo siitä, että monella yrityksellä ennakkoverojen taso on verovuoden aikana ollut liian matala, Luokkanen arvioi.

Lisää aiheesta:

Vuonna 2021 yhteisten asioiden hoitoon kerättiin tuloveroja yhteensä 42,4 miljardia euroa – veroja kertyi ennätyksellisen paljon pääomatuloista ja yrityksiltä - vero.fi

Veropäivä keskiviikkona: julkiset verotiedot eivät kerro kaikkea henkilön tuloista - vero.fi

Sivu on viimeksi päivitetty 8.11.2022