Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinto odottaa ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluutoilla voittoja tehneiltä

Verohallinnon tiedote, 15.3.2022

Verohallinto odottaa tänä keväänä ennätyksellisen paljon ilmoituksia virtuaalivaluuttojen käytöstä ja louhinnasta saaduista tuloista. Verohallinnon arvion mukaan ilmoitettavaa on jopa noin 150 000 suomalaisella. Saadut tulot pitää ilmoittaa itse veroilmoitukselle.

Virtuaalivaluuttojen käytöstä ja louhinnasta saaduista tuloista pitää maksaa verot.

Vuonna 2020 yhteensä 3400 henkilöä ilmoitti virtuaalivaluutoista saatua tuloa Verohallinnolle. Vuoden 2020 verotuksessa virtuaalivaluuttojen luovutuksia ilmoitettiin kaikkiaan noin 174 miljoonan euron edestä.

Tänä vuonna Verohallinto odottaa kuitenkin huomattavasti enemmän ilmoituksia. Viime vuoden aikana virtuaalivaluuttoja on markkinoitu aktiivisesti. Virtuaalivaluuttojen arvo nousi voimakkaasti sekä vuoden 2021 alkupuolella että vuoden lopussa.

– Moni on kotiuttanut voittoja viime vuonna ja nyt vaihdoista ja louhinnoista on viimeistään aika maksaa verot. Virtuaalivaluutat eivät ole enää mikään pieni ilmiö, vaan niissä liikkuu paljon suomalaistenkin rahaa, ylitarkastaja Timo Puiro Verohallinnosta sanoo.

Virtuaalivaluuttoihin sijoittavat ennen kaikkea miehet, ymmärrys veroasioista puuttuu usein

Verohallinto selvitti viime vuonna, kenellä on omaisuutta kiinni virtuaalivaluutoissa. Tavoitteena oli ymmärtää sijoittajia paremmin ja auttaa heitä toimimaan veroasioissa oikein. Tyypillisesti virtuaalivaluuttoihin sijoittava on 20–40-vuotias mies.

– Moni virtuaalivaluuttoihin sijoittanut kamppailee perusasioiden kanssa. Esimerkiksi veroilmoituksen teossa voi olla haasteita, voittoja ja tappioita ei osata laskea ja myös tulojen ilmoittaminen koetaan haasteelliseksi. Sijoittaja saattaa myös hämmästellä, että pitääkö tästä todella maksaa veroja, Puiro kertoo.

Verohallinto tekee tälle keväälle parannuksia OmaVeroon, jotta virtuaalivaluuttatulojen ilmoittaminen olisi aiempaa helpompaa.

Tulojen ilmoittaminen ajoissa verotukseen on tärkeää. Verohallinto seuraa ja valvoo tänäkin vuonna virtuaalivaluuttakauppojen ilmoitustietoja ja käyttää seurannassa apuna eri lähteistä saatuja tietoja. Verohallinto lähettää myös oma-aloitteisesti tietoja virtuaalivaluuttakaupoista muihin maihin.

Verohallinnon webinaarit vastaavat sijoittajien kysymyksiin, tule linjoille 22.3.

Verohallinto järjestää tiistaina 22.3. kaksi webinaaria, joiden tarkoitus on auttaa virtuaalivaluuttasijoittajia hoitamaan veroasiat ajoissa ja oikein.

– Olemme saaneet sekä ilmoittautumislomakkeen että Facebookin keskusteluryhmien kautta jo nyt yli sata kysymystä, mihin sijoittajat toivovat vastauksia. Tavoitteena on antaa käytännönläheisiä neuvoja ja tarjota tietoa myös uusista virtuaalivaluuttoihin liittyvistä ilmiöistä, kuten NFT, cashback tai staking, erityisasiantuntija Juho Hasa Verohallinnosta kertoo.

Molemmat webinaarit ovat maksuttomia ja katsottavissa sekä osoitteessa  www.mediaserver.fi/live/vero että Verohallinnon Facebook-kanavalla.

Virtuaalivaluutat ja verotus - yleistä tietoa ja vakiintuneita käytäntöjä alkaa 22.3. klo 13, Virtuaalivaluutat ja verotus - erityistilanteita ja uusia ilmiöitä puolestaan klo 14.

Fakta: välty veronkorotukselta, ilmoita tulot itse

  • Kun tulot virtuaalivaluutoista ilmoittaa itse veroilmoitukselle, välttyy veronkorotukselta, joka määrätään ilmoittamatta jättäneille.
  • Virtuaalivaluutoista on muodostunut verotukseen ilmoitettavia tuloja, jos on viime vuonna
    • vaihtanut virtuaalivaluuttaa euroiksi tai muuhun viralliseen valuuttaan
    • vaihtanut virtuaalivaluuttaa toiseen virtuaalivaluuttaan
    • maksanut virtuaalivaluutalla laskuja
    • ostanut virtuaalivaluutalla tavaroita tai palveluja
    • osallistunut virtuaalivaluutan louhintaan.
  • Virtuaalivaluutan käytöstä saatu tulo verotetaan pääomatulona ja louhinnassa saatu virtuaalivaluutta ansiotulona. Virtuaalivaluutan arvona käytetään sitä vaihtokurssia, joka virtuaalivaluutalla on käytön tai louhinnan hetkellä.
  • Virtuaalivaluutan hankkimisesta aiheutuneet kulut voi vähentää verotuksessa. Myös virtuaalivaluuttaluovutuksista aiheutuneet tappiot ovat vähennyskelpoisia.
  • Palkansaajien esitäytetyt veroilmoitukset tulevat OmaVeroon maalis-huhtikuun aikana. Tiedot voi täydentää, kun oma esitäytetty veroilmoitus löytyy OmaVerosta. Täydentämisen määräpäivät ovat toukokuussa.

Lisätietoja:

Virtuaalivaluutat, näin ilmoitat

Virtuaalivaluuttojen verotus

Tapahtumat, verkkoseminaarit

Sivu on viimeksi päivitetty 15.3.2022