Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Yhdeksän yritystä kymmenestä suhtautuu veroihin myönteisesti – 87 prosenttia arvioi Verohallinnon palvelut toimintavarmoiksi

Verohallinnon tiedote, 14.3.2024

Yrittäjien asenteet verotusta ja Verohallintoa kohtaan ovat pääosin myönteisempiä kuin viisi vuotta sitten, kun Verohallinto viimeksi teetti vastaavan kyselytutkimuksen.

90 prosenttia suomalaisista yrityksistä suhtautuu verotukseen myönteisesti, selviää tuoreesta Verohallinnon teettämästä kyselytutkimuksesta. Verotukseen myönteisesti suhtautuvien yritysten määrä on kasvanut neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2019, jolloin vastaava tutkimus tehtiin edellisen kerran.

- Tuloksen tekee erityisen hyväksi se, että suhdanteet eivät tällä hetkellä ole yrityksille valoisat. Tästä huolimatta asenteet verotusta kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi, mikä hieno uutinen, sanoo asiakkuusjohtaja Eveliina Hannula Verohallinnosta.

Peräti 99 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että verotuksen suhteen oikein toimiminen kannattaa. Vuonna 2019 tätä mieltä oli 95 prosenttia yrityksistä.

Tutkimukseen haastateltiin marraskuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä kaikkiaan 329 yritystä, joista 37 oli tilitoimistoja.

87 % yrityksistä: Verohallinnon palvelut toimintavarmoja

Yrityksistä 87 prosenttia piti Verohallinnon palveluita toimintavarmoina, kun vuonna 2019 tätä mieltä oli 71 prosenttia yrityksistä.

- Viime vuosina olemme tehneet paljon työtä sen eteen, että digitaaliset asiointikanavamme ovat yritysasiakkaille paitsi sujuvia, myös luotettavia ja toimintavarmoja. Se näkyy tuloksissa, Hannula sanoo.

Yrityksistä 79 prosenttia oli samaa mieltä siitä, että yritysten veroasiat pystyy hoitamaan Verohallinnon ohjeiden avulla. Tärkeimmiksi lähteikseen yritysten veroasioissa vastaajat mainitsivat vero.fi-sivuston, kirjanpitäjän tai tilitoimiston sekä muut internet-sivustot.

Tilitoimistot mukana ensimmäistä kertaa

Kyselyssä tiedusteltiin ensimmäistä kertaa erikseen tilitoimistojen näkemyksiä verotuksesta ja Verohallinnosta. Tilitoimistoista verotukseen suhtautui myönteisesti 89 prosenttia vastaajista.

Tilitoimistoista 68 prosenttia oli samaa mieltä siitä, että yritysten veroasiat pystyy hoitamaan Verohallinnon ohjeiden avulla. Verohallinnon palveluita piti toimintavarmoina 62 prosenttia tilitoimistoista.

- Tilitoimistojen vastaukset ovat kriittisempiä kuin yrittäjien, mikä kertoo siitä, että veroasioiden käytännön hoitamiseen on tullut paljon teknisiä muutoksia. Lisäksi iso osa veroasioista on tulkinnanvaraisia, mikä on tietysti kirjanpitäjille haastavaa, Hannula sanoo.

Verohallinto toteutti vuoden 2023 lopussa asiakasymmärrystutkimuksen, joka pureutui ennen kaikkea tilitoimistojen tarpeisiin.

- Tilitoimistot ja kirjanpitäjät ovat Verohallinnolle tärkeä sidosryhmä, ja haluamme, että he voivat hoitaa asiakasyritystensä veroasiat mahdollisimman vaivattomasti ja mutkattomasti. Tiedossa on, että esimerkiksi veronkantolain muuttaminen helpottaisi merkittävästi tilitoimistojen työtä, kun verojen maksu- ja palautussääntöjä yksinkertaistettaisiin, Hannula sanoo.

Yrityksen digitalous -hanke: veroasioiden hoitamisesta mahdollisimman helppoa

Verohallinnon tavoitteena on tehdä veroasioiden hoitamisesta yrittäjille mahdollisimman helppoa, minkä edistämiseksi se on muiden viranomaisten kanssa mukana Yrityksen digitalouden tuottavuushankkeessa.

Yrityksen digitalous -hankkeen tarkoitus on saada taloushallinnon dokumentit, kuten sähköiset laskut, kuitit ja tilaukset sekä tilinpäätöstiedot kulkemaan reaaliaikaisesti ja turvallisesti rajapintoja pitkin viranomaisille sekä yrityksen omaan ja asiakkaan kirjanpitoon.

Tulevaisuudessa yritys voisi saada vero- ja muun viranomaisraportointinsa hoidettua saumattomasti pitkälti rakenteisen taloustiedon pohjalta.

- Kun verotus kulkisi taustalla automaattisesti, yritykselle jäisi aikaa keskittyä omaan liiketoimintaansa. Samalla virheiden ja erilaisten jälkikäteisten selvittelyjen tarve vähenisi, Hannula sanoo.

Lisätietoja medialle:

Raportti yritysasiakkaiden asennetutkimuksesta 2023 (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 14.3.2024