Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Vuodelta 2022 yhteisten asioiden hoitoon kerättiin tuloveroja 43,4 miljardia euroa – yhteisöveroa kertyi ennätyksellisen paljon

Verohallinnon tiedote, 7.11.2023

Verohallinto on saanut vuoden 2022 tuloverotuksen päätökseen. Vuoden 2022 tuloverojen määrä (henkilöiden tuloverot ja yhteisöverot) oli yhteensä 43,4 miljardia euroa, eli 1,0 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2021 (+2,4 %). Keskimäärin suurimmat veronpalautukset ja mätkyt maksettiin Kauniaisissa. Vuoden 2022 henkilö- ja yhteisöverotuksen verotiedot tulevat julkisiksi keskiviikkona 8.11.

Henkilöiden tuloveroja (ansio- ja pääomatuloveroja) kerättiin viime vuodelta 35,4 miljardia euroa, joka oli noin 270 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2021 (+0,9 %). 
Ansiotuloverojen määrä kasvoi noin 920 miljoonalla yhteensä 31,6 miljardiin (+3,0 %). Vuoden 2022 ansiotuloverojen määrässä näkyy vakaa työllisyystilanne.

- Vuonna 2022 palkkatuloa saaneita oli kuukausittain lähes satatuhatta enemmän kuin vuonna 2021, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Matti Luokkanen.

Pääomatuloverojen määrä laski ennätyksellisen pörssivuoden jälkeen

Pääomatuloista erityisesti luovutusvoittojen määrät voivat vaihdella paljon eri vuosien välillä. Siten pääomatuloveroissakin vuosivaihtelut ovat usein varsin suuria. Vuoden 2022 pääomatuloverojen määrä laski 13,9 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Laskua selittää se, että vertailuvuonna 2021 pääomatuloja ja niistä erityisesti luovutusvoittoja saatiin poikkeuksellisen paljon. Lisäksi vuonna 2022 pörssikurssit laskivat selvästi ennätysvuodesta 2021.

Kaikkiaan pääomatuloveroja kertyi vuodelta 2022 maksettavaksi 3,7 miljardia euroa.

- Vaikka pääomatuloverojen määrä laskikin vuoden takaiseen ennätysvuoteen verrattuna, kokonaismäärä oli edelleen korkealla tasolla, Luokkanen toteaa.

Ansio- ja pääomatuloverojen kehitys 2014–2022

Kauniaisissa sekä suurimmat veronpalautukset että mätkyt

Keskimäärin suurimmat veronpalautukset maksettiin verovuodelta 2022 Kauniaisissa (1 337 e), Sievissä (1 070 e) ja Luhangassa (1 053 e). Keskimääräiset jäännösverot eli mätkyt olivat verovuonna 2022 suurimmat Kauniaisissa (8 221 e), Pyhännällä (4 916 e) ja Föglössä (4 614 e).

Kuntakohtaiset tilastot veronpalautuksista ja mätkyistä löytyvät täältä.

Yhteisöveroa maksettiin 2022 enemmän kuin koskaan aiemmin

Yritykset ja muut yhteisöt maksoivat yhteisöveroa viime vuodelta kaikkiaan 8,0 miljardia euroa, mikä on peräti 10,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Nimellisillä euromäärillä tarkasteluna se on kaikkien aikojen ennätys.

- Hintatason nousu huomioiden esimerkiksi vuoden 2000 yhteisöveron määrä 7,4 miljardia on silti suhteessa korkeampi. Kaikkiaan viime vuosi oli kuitenkin yrityksille hyvä: ne tekivät hyvää tulosta, mikä näkyi suurena yhteisöveron tuottona, Luokkanen sanoo.

Yhteisöveron kehitys 2000–2020

Fakta: näin henkilöiden tuloverot kerätään

2022 Tammi–joulukuu

Ennakonpidätykset ja ennakkoverot kasvattavat verokertymää:

  • Ennakonpidätykset otetaan tuloista verokortilla olevan veroprosentin mukaan.
  • Ennakkoveroja maksetaan esimerkiksi vuokratuloista, luovutusvoitoista tai elinkeino- ja maataloudesta saatavista tuloista. 

2023 tammikuu

Lisäennakkoja voi hakea maksuun. Veroja voi maksaa lisäennakolla vuodesta 2022 esimerkiksi, jos on myynyt asunnon tai arvopapereita. Muuten myyntien verot tulevat maksuun vasta myöhemmin jäännösveroina. Lisäennakkoa voi maksaa oman verotuksen päättymiseen asti.

2023 maaliskuu

Esitäytetyt veroilmoitukset saapuvat. Henkilöillä on mahdollisuus täydentää esitäytettyä veroilmoitusta: kertoa verovähennyksiin oikeuttavista kuluista tai sellaisista vuoden 2022 tuloista, jotka eivät ole valmiina esitäytetyllä veroilmoituksella.

2023 huhti–toukokuu

Veroilmoitusten täydentämisen määräpäivät

2023 heinäkuu–2024 helmikuu

Vuoden 2022 veronpalautusten ja mätkyjen eräpäivät. Eräpäivät ovat eri henkilöillä eri aikaan. Oma eräpäivä riippuu mm. siitä, onko tehnyt esitäytettyyn veroilmoitukseen muutoksia. Suurimmalla osalla verotus valmistuu kesä–heinäkuussa 2023: veronpalautusten ja mätkyjen eräpäivät ovat silloin elo- tai syyskuussa.

31.10.2023

Kaikkien suomalaisten vuoden 2022 verotus on valmistunut.

8.11.2023

Henkilöasiakkaiden vuoden 2022 verotiedot julkisiksi.

2023 joulukuu

Verohallinto julkaisee tilastotietoa vuoden 2022 verotuksesta.

Lisätietoja aiheesta:

Verovuoden 2022 veronpalautukset ja jäännösverot kunnittain

Verovuoden 2022 valtakunnallisia tilastoja henkilöasiakkaiden tuloverosta ja yhteisöverosta sekä kuntien saama kiinteistö- ja yhteisöveron määrä

Sivu on viimeksi päivitetty 7.11.2023