Verohallinto keräsi tammi-syyskuussa 2025 veroja yhteensä 63 614 miljoonaa euroa
Verohallinnon verokertymissä ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja, joista euromäärältään merkittävin on Traficomin keräämä ajoneuvovero. Verohallinnon kertymissä ei ole mukana myöskään veronluonteisia maksuja kuten työttömyys- ja eläkevakuutusmaksuja. Verohallinnon keräämiä verotuloja tilitetään valtion lisäksi kunnille, seurakunnille ja Kelalle. Verohallinnon luvut esitetään aina nimellisinä, eli kyseisen vuoden käyvin hinnoin laskettuna eikä vuosivertailuissa ole huomioitu inflaatiovaikutusta.
Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi tammi-syyskuussa 28 996 miljoonaa, joka oli 719 miljoonaa (+2,5 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Tuloveron euromäärältään merkittävintä verolajia eli palkoista, eläkkeistä ja veronalaisista etuuksista tehtäviä ennakonpidätyksiä kertyi 27 787 miljoonaa, joka oli 696 miljoonaa (+2,6 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Lisäksi kertymä nousi pääosin verovuoteen 2024 liittyneissä lisäennakoissa 136 miljoonaa (+29,4 %), mikä indikoi verovuodelta 2024 suurempia pääomatuloja verovuoteen 2023 verrattuna.
Yhteisöveroa kertyi tammi-syyskuussa 5 463 miljoonaa, joka oli 126 miljoonaa (-2,3 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteisöveron verolajeista tammi-syyskuun kertymä laski pääosin verovuoteen 2024 liittyneissä lisäennakoissa 155 miljoonaa (-11,3 %). Tammi-syyskuun ennakkoverokertymä oli sen sijaan niukasti 17 miljoonaa (+0,4 %) vuotta aiempaa suurempi.
Arvonlisäveroa kertyi tammi-syyskuussa 16 824 miljoonaa, joka oli 835 miljoonaa (+5,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammi-syyskuussa ilmoitettiin ja maksettiin pääosin marraskuun 2024 - heinäkuun 2025 verokausien arvonlisäveroa. Siten vuotta aiempaan verrattuna tammi-syyskuun 2025 alv-kertymiä nostivat syyskuun 2024 verokaudesta voimaan astunut yleisen verokannan nousu 24,0 % -> 25,5 % sekä tammikuun 2025 verokaudesta voimaan astunut muutos, jossa suurin osa 10 prosentin arvonlisäveron verokannan soveltamisalaan aiemmin kuuluneista tavaroista ja palveluista siirtyi 14 prosentin soveltamisalaan.
Muista verolajeista tammi-syyskuun merkittävin kertymämuutos tapahtui työnantajan sairausvakuutusmaksussa (+504 milj. = +51,4 %), jossa maksuprosentti nousi 2025 alusta 1,16 prosentista 1,87 prosenttiin maksetuista palkoista.
Yleisesti verovelvollisten korkotulojen lähdeveroa kertyi tammi-syyskuussa yhteensä 372 miljoonaa, joka oli 143 miljoonaa (+62,5 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Nousun taustalla on talletuskorkojen korkotason nousu. Korkotulon lähdeveroa maksavat henkilöasiakkaat pankkitalletusten ja tiettyjen joukkovelkakirjalainojen korkotuloista. Korkotulon lähdevero on 30 prosenttia koron määrästä.
Tammi-syyskuun perintö- ja lahjaverokertymä laski vuotta aiemmasta 179 miljoonaa (-18,1 %). Vuosina 2023 ja 2024 perintö- ja lahjaverokertymiä nosti erityisesti suurempi tapausten käsittelymäärä, kun Verohallinnon työjonoja saatiin purettua.