Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon tilastoja: Henkilö- ja yritysasiakkaiden saamat osingot verovuonna 2020

Henkilöasiakkaiden saamat osingot

Henkilöasiakkaat (ml. kuolinpesät) saivat vuonna 2020 osinkoja yhteensä hieman alle 5,1 miljardia euroa (-9,7 %). Osingoista suurin osa (74,6 %) kertyi listaamattomista yhtiöistä. Listatuista yhtiöistä kertyi noin 23 prosenttia ja loput kertyvät pääasiassa ulkomailta. Listaamattomista yhtiöistä saatujen osinkojen määrä kasvoi edellisvuodesta 1,2 prosenttia kun puolestaan listatuista yhtiöistä saatujen osinkojen määrä laski 33,3 prosenttia. Listatuista yhtiöistä saatujen osinkotulojen laskua selittää koronaepidemian aiheuttama osingonmaksujen lykkääminen sekä EKP:n vuonna 2020 pankeille asettama osingonmaksurajoitus.

Taulukko 1: Henkilöasiakkaiden saamat osingot vuonna 2020

Taulukossa henkilöasiakkaiden saamat osingot vuodelta 2020 euromäärien ja suhteellisten osuuksien mukaan.
  Milj. € Osuus (%)
Listatuista 1 141,3 22,5
Listaamattomista 3 766,6 74,4
Peitelty osinko
(verotuksessa todettu)
1,8 0,2
Ulkomailta 141,9 2,8

Vuonna 2020 yhteensä 822 500 henkilöä ja kuolinpesää sai osinkoja. Osingonsaajien lukumäärä laski vuodesta 2019 (-10,8 %). Eniten osingonsaajia oli listattujen yhtiöiden osingoilla (556 500). Listaamattomista osinkoja sai 314 000 asiakasta. Vuonna 2020 ulkomailta osinkoja sai 175 000 asiakasta.

Listaamattomista yhtiöistä osinkoa jaettiin yhteensä reilu 3,7 miljardia euroa. Tästä reilu 1,6 miljardia maksettiin henkilöille, jotka olivat osinkoa jakaneessa yhtiössä YEL- tai MYEL-vakuutettuja. Tällaisia osingonsaajia oli hieman yli 54 000 henkilöä. Osinkoja ja palkkaa samasta yhtiöstä sai lähes 30 000 henkilöä ja heille nämä yhtiöt maksoivat 0,9 miljardia osinkoja. Suurin osa listaamattomista yhtiöistä osinkoja saaneista henkilöistä ei ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu osinkoa jakaneessa yhtiössä eikä myöskään saanut yhtiöstä palkkaa. Tällaisia henkilöitä oli vuonna 2020 noin 242 000 ja heille näistä yhtiöistä maksettiin osinkoja reilu 1,2 miljardia euroa.

Graafi 1: Henkilöasiakkaiden listaamattomista yhtiöistä saamien osinkojen jakauma osinkojen saajan roolin mukaan vuonna 2020

Suurimmalla osalla henkilöasiakkaista osingot olivat vuonna 2020 varsin pieniä. Alle 5 000 euron osingot jäävät 710 000 asiakkaalla eli 86 prosentilla. Osingoista he saivat 10 prosenttia. Yli 100 000 euron osinkotuloja maksettiin noin 9 000 asiakkaalle (1 prosentti osinkoja saavista). Heidän osuutensa osingoista oli noin 46 prosenttia.

Henkilöasiakkaiden verotuksessa osingot jaetaan pääoma- tai ansiotulona verotettuun ja verovapaaseen tulo-osuuteen. Vuonna 2020 pääomatulona verotettujen osinkojen osuus oli 44,1 prosenttia ja se laski reilulla neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2019. Vastaavasti osinkojen verovapaa tulo-osuus nousi vajaalla neljällä prosenttiyksiköllä 45 prosenttiin.

Graafi 2: Osinkojen verotus henkilöasiakkaiden verotuksessa (milj. €)

Yhteisöjen saamat osingot ja ylijäämät

Verovuonna 2020 osinkotuloa sai noin 30 900 yhteisöä (-1,9 %) yhteensä 15,9 miljardia euroa, mikä on reilut 3,8 miljardia (-19,4 %) vähemmän kuin vuonna 2019. Yhteisöjen osinkotulojen keskiarvo oli 514 000 euroa ja mediaani 2 681 euroa. Osinkoluvuissa ovat mukana myös yhteisöjen saamat ylijäämät.

Yhteisöjen saamista osingoista kokonaan veronalaisia oli yhteensä 1,22 miljardia euroa ja osittain veronalaisia osinkoja noin 770 miljoonaa euroa. Kokonaan verovapaita osinkoja oli noin 13,9 miljardia euroa, joista 5,9 miljardia (42,4 %) oli Suomesta saatua osinkoa ja 6,2 miljardia (44,9 %) toisesta EU/ETA-valtiosta saatua osinkoa. EU:n ja ETA:n ulkopuolelta saatuja verovapaita osinkoja oli puolestaan 1,8 miljardia euroa (12,7 %). Kokonaan verovapaita osinkoja sai noin 18 000 yhteisöä (+0,2 %).

Taulukko 2: Yhteisöjen saamat osingot verovuonna 2020

Taulukossa yhteisöken saamat osingot vuodelta 2020 euromäärien ja suhteellisten osuuksien mukaan.
Osingot ja ylijäämät Mrd. € Osuus (%)
100 % verovapaat 13,9 87,4
100 % veronalaiset 1,2 7,5
Osittain veronalaiset 0,8 5,0

Suurin osa osinkoa saaneista yhteisöistä (77,7 %) oli mikroyrityksiä, joissa työskentelee alle 10 henkilöä. Mikroyritykset saivat yhteisöjen osinkotuloista 12,3 % vuonna 2020 ja osinkotulo oli keskimäärin 81 290 euron suuruinen. Pienten yritysten osuus osinkotuloista oli 6,2 % (keskiarvo 292 000 euroa) ja keskisuurten yritysten osuus 8,9 % (keskiarvo miljoona euroa). Suuryritysten osuus osinkotuloista oli 72,4 % ja keskimääräinen osinkotulo noin 8,2 miljoonaa euroa. Suuryrityksiä ovat yritykset, joissa henkilöstöä on vähintään 250 henkeä. Suuryritysten osuus osinkoa saavista yhteisöistä oli 4,5 %.

Graafi 3: Yhteisöjen saamat osingot yrityskoon mukaan, verovuosi 2020

Yhtymien sekä elinkeinon- ja maatalouden harjoittajien saamat osingot ja ylijäämät

Yhtymät saivat osinkotuloa yhteensä noin 71 miljoonaa euroa ja osinkotuloa saavia yhtymiä oli noin 2 040 kappaletta. Suurimman osan (98,1 %) yhtymien osinkotulosta saivat elinkeinoyhtymät, verotusyhtymät saivat osinkotuloa vuonna 2020 reilut 1,3 miljoonaa euroa.

Yksityiset elinkeinonharjoittajat saivat yritystoiminnassaan osinkotuloa noin 1,9 miljoonaa euroa, josta suurin osa (1,2 milj. euroa) oli julkisesti noteeratuista yhtiöistä. Maatalouden harjoittajat saivat puolestaan yritystoiminnassaan osinkotuloa vuonna 2020 noin 7,5 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Verovuoden 2020 elinkeinoverotilaston tiedot on julkaistu osittain Verohallinnon tilastotietokannassa. Julkaisu sisältää tilastotietoa muun muassa yritysten ja henkilöasiakkaiden saamista osingoista.

Sivu on viimeksi päivitetty 17.2.2022