Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon tilastoja: Yhteisöasiakkaiden tuloverot, veronpalautukset, jäännösverot ja veronsaajien osuudet alueittain verovuonna 2015

Tilastoja yhteisöasiakkaiden tuloveroista, veronpalautuksista ja jäännösveroista sekä veronsaajien osuuksista koko maassa, maakunnittain ja kunnittain verovuonna 2015.

Tuloverot

Yhteisöasiakkaille määrättiin verovuodelta 2015 tuloveroja yhteensä 4,5 miljardia euroa. Nousua vuoteen 2014 verrattuna oli 63,8 miljoonaa euroa (+1,5 %). Tuloveroa maksoi 110 000 yhteisöä verovuonna 2015 (+2,4 %). Monella yrityksellä verovuosi 2015 näyttääkin menneen ihan hyvin. Mistään laajamittaisesta yritystoiminnan piristymisestä ei voida puhua, mutta ei myöskään tilanteen huononemisesta.

Kuva1_Yhteisöjen maksuunpannut tuloverot 2011-2015

Verovuodesta 2014 alkaen yhteisöverokanta alennettiin 24,5 prosentista 20,0 prosenttiin. Verovuosina 2012 ja 2013 yhteisöverokanta oli 24,5 prosenttia, kun se sitä ennen oli 26,0 prosenttia (verovuodesta 2005 lähtien).

Lisäksi yhteisöt maksoivat Yleisradion toiminnan rahoittamiseksi perittävää Yle-veroa 22 miljoonaa euroa vuodelta 2015 (+ 4,3 %).

Veronpalautukset ja jäännösverot

Verotuksen valmistumisen mukainen ennakonpalautusten määrä 47 tuhannelle yhteisölle (+1,6 %) on yhteensä 421 miljoonaa euroa (3,9 %). Keskimääräinen palautus on 8 925 euroa (+2,3 %).

Jäännösveroja tulee maksettavaksi 50 tuhannelle yhteisölle (-1,2 %) yhteensä 357 miljoonaa euroa (+2,5 %). Keskimääräinen jäännösvero on 7 102 euroa (+3,7 %).

Kuva2_Yhteisöjen veronpalautukset ja jäännösverot 2011-2015

Yhteisöjen ennakonpalautukset ja jäännösverot voivat vaihdella vuosittain varsin paljon.

Tämä selittyy yhteisöjen verotettavien tulojen suhdanneherkkyydellä sekä yhteisöjen ennakkoperinnällä, joka ei huomioi kovin reaaliaikaisesti yhteisöjen toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tämä näkyy paitsi ennakon täydennysmaksujen, myös ennakonpalautusten ja jäännösverojen suurina vaihteluina.

Tilastotaulukot:

Veronsaajien osuudet yhteisöjen tuloveroista

Verohallinto tilittää keräämänsä yhteisöasiakkaiden tuloverot valtiolle, kunnille ja seurakunnille.

Verovuonna 2015 yhteisöasiakkaille määrätyistä tuloveroista on

  • valtion osuus 2,7 miljardia euroa (- 0,7 %)
  • kuntien osuus 1,7 miljardia euroa (+ 5,2%)
  • seurakuntien osuus 124,5 miljoonaa euroa (+ 0,4 %).

Kuva3_Veronsaajien osuudet yhteisöjen maksuunpannuista tuloveroista 2011-2015

Kuntien sekä seurakuntien osuuksien kasvut ja valtion osuuden pieneneminen liittyvät yhteisöveron jako-osuuksien muutoksiin verovuodelle 2014, koska verokannan alentamisesta arvioitu verotuottojen menetys kompensoitiin kunnille ja seurakunnille niiden yhteisöveron jako-osuutta korottamalla ja alentamalla valtion osuutta vastaavasti. Verovuoden 2015 jako-osuuksien muutokset ovat  tästä johtuen edellistä vuotta pienempiä.

Veronsaajien jako-osuudet yhteisöverosta eri vuosina on esitetty Veronsaajien palvelut -sivuilla: Jako-osuudet.

Tilastotaulukot:

 

Sivu on viimeksi päivitetty 27.10.2016