Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2024

Antopäivä
16.11.2023
Diaarinumero
VH/6295/00.01.00/2023
Voimassaolo
1.1.2024 - Toistaiseksi

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2024 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

Taulukko matkustamiskustannusten korvausten enimmäismääristä
Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto

57 senttiä kilometriltä, jota korotetaan

  • 10 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 15 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 29 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 4 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 4 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 12 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 100 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 145 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 138 senttiä kilometriltä
mönkijä 130 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 44 senttiä kilometriltä
mopo 23 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 14 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat käyttövoimakulut, hänelle korvattavien käyttövoimakulujen enimmäismäärä on 13 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä
Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 24
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 51
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 24
- yli 6 tunnilla 51

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Taulukko päivärahan enimmäismääristä ulkomailla
Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 59
Alankomaat 83
Albania 81
Algeria 78
Andorra 63
Angola 71
Antigua ja Barbuda 94
Arabiemiirikunnat 73
Argentiina 38
Armenia 61
Aruba 70
Australia 74
Azerbaidžan 70
Azorit 69
Bahama 91
Bahrain 80
Bangladesh 57
Barbados 83
Belgia 77
Belize 52
Benin 47
Bermuda 90
Bhutan 49
Bolivia 48
Bosnia ja Hertsegovina 54
Botswana 41
Brasilia 80
Britannia 79
- Lontoo ja Edinburgh 83
Brunei 45
Bulgaria 64
Burkina Faso 40
Burundi 46
Chile 56
Cookinsaaret 70
Costa Rica 65
Curaçao 58
Djibouti 83
Dominica 61
Dominikaaninen tasavalta 53
Ecuador 63
Egypti 66
El Salvador 60
Eritrea 95
Espanja 74
Eswatini 37
Etelä-Afrikka 50
Etelä-Sudan 102
Etiopia 49
Fidži 52
Filippiinit 69
Färsaaret 61
Gabon 92
Gambia 46
Georgia 49
Ghana 47
Grenada 73
Grönlanti 63
Guadeloupe 53
Guatemala 76
Guinea 83
Guinea-Bissau 41
Guyana 51
Haiti 62
Honduras 58
Indonesia 57
Intia 62
Irak 70
Iran 102
Irlanti 78
Islanti 92
Israel 88
Italia 76
Itä-Timor 46
Itävalta 80
Jamaika 62
Japani 66
Jemen 102
Jordania 90
Kambodža 67
Kamerun 59
Kanada 82
Kanarian saaret 71
Kap Verde 45
Kazakstan 59
Kenia 70
Keski-Afrikan tasavalta 101
Kiina 74
- Hongkong 86
Kirgisia 41
Kolumbia 64
Komorit 42
Kongo (Kongo-Brazzaville) 64
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 51
Korean demokraattinen kansantasavalta(Pohjois-Korea) 70
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 87
Kosovo 58
Kreikka 68
Kroatia 69
Kuuba 68
Kuwait 84
Kypros 65
Laos 32
Latvia 73
Lesotho 34
Libanon 102
Liberia 60
Libya 52
Liechtenstein 79
Liettua 72
Luxemburg 77
Madagaskar 45
Madeira 68
Malawi 77
Malediivit 68
Malesia 50
Mali 47
Malta 71
Marokko 71
Marshallinsaaret 65
Martinique 55
Mauritania 52
Mauritius 53
Meksiko 81
Mikronesia 59
Moldova 73
Monaco 92
Mongolia 42
Montenegro 66
Mosambik 53
Myanmar (Burma) 58
Namibia 36
Neitsytsaaret (USA) 64
Nepal 51
Nicaragua 51
Niger 50
Nigeria 78
Norja 70
Norsunluurannikko 80
Oman 74
Pakistan 29
Palau 99
Palestiinalaisalue 76
Panama 61
Papua-Uusi-Guinea 76
Paraguay 36
Peru 52
Pohjois-Makedonia 64
Portugali 70
Puerto Rico 70
Puola 72
Qatar 78
Ranska 78
Romania 68
Ruanda 37
Ruotsi 64
Saint Kitts ja Nevis 68
Saint Lucia 86
Saint Vincent ja Grenadiinit 85
Saksa 76
Salomonsaaret 63
Sambia 55
Samoa 61
San Marino 59
São Tomé ja Príncipe 102
Saudi-Arabia 80
Senegal 58
Serbia 75
Seychellit 87
Sierra Leone 47
Singapore 79
Slovakia 79
Slovenia 72
Somalia 86
Sri Lanka 29
Sudan 83
Suriname 78
Sveitsi 93
Syyria 91
Tadžikistan 35
Taiwan 69
Tansania 54
Tanska 79
Thaimaa 63
Togo 58
Tonga 62
Trinidad ja Tobago 83
Tšad 47
Tšekki 89
Tunisia 61
Turkki 35
- Istanbul 37
Turkmenistan 92
Uganda 49
Ukraina 64
Unkari 69
Uruguay 59
Uusi-Seelanti 74
Uzbekistan 32
Valko-Venäjä 63
Vanuatu 70
Venezuela 102
Venäjä 66
- Moskova 82
- Pietari 76
Vietnam 69
Viro 75
Yhdysvallat 89
- New York, Los Angeles, Washington 97
Zimbabwe 102
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 52

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 12,75 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 25,50 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 16 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2024. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2024.

Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2023

Pääjohtaja Markku Heikura

Johtava asiantuntija Mia Keskinen

Liite: Ulkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 16.11.2023