Säästödirektiivi (2003/48/EY)

Säästödirektiivi koskee tietojenvaihtoa, jolla mahdollistetaan luonnollisten henkilöiden korkotulojen verottaminen asuinjäsenvaltiossa.

Muutoksia ohjeeseen 17.1.2011

Belgia on siirtynyt vuoden 2010 alusta tietojenvaihtoon. Mansaari ja Guernsey siirtyvät tietojenvaihtoon 1.7.2011 mennessä. Erityinen lähdevero nousee 1.7.2011 alkaen 35 %:in. Vuodesta 2011 alkaen direktiiviä sovelletaan tietyin edellytyksin yritysten ja yhteisöjen osakkeiden tai osuuksien myynnin, takaisinoston ja lunastuksen yhteydessä realisoituneisiin tuloihin, jos yritykset sijoittavat 25 % varoistaan velkasitoumuksiin. Aiemmin tämä raja oli 40 %. Direktiiviä sovelletaan jatkossa myös direktiivin 15 artiklassa tarkoitettuihin siirtokelpoisiin velkakirjoihin. Ohjeeseen on lisäksi tehty eräitä teknisluonteisia muutoksia.

Direktiivin taustaa

Komissio teki vuonna 1989 ensimmäisen ehdotuksen yksityishenkilöiden rajat ylittävien korkotulojen verotusdirektiiviksi eli ns. säästödirektiiviksi. Toinen ehdotus tehtiin 1998, jolloin annettiin myös ehdotus lähiyhtiöiden väliseksi korko-rojalti direktiiviksi. Molempien taustalla oli komission vuoden 1997 tiedonanto ”Toimenpidepaketti vahingollisen verokilpailun poistamiseksi Euroopan unionissa”. Säästödirektiiviin ajateltiin tuolloin kompromissiratkaisua eli ”rinnakkaiselon mallia”, jonka mukaan olisi jäänyt jäsenvaltion vapaaseen valintaan periikö se toisessa jäsenvaltiossa asuvalle maksetusta korosta lähdeveroa vai antaako se tiedot edunsaajan asuinvaltiolle. Direktiiviluonnoksesta antoivat vuonna 1999 lausuntonsa Euroopan Parlamentti sekä Talous– ja sosiaalikomitea ja luonnoksesta käytiin perusteellisia keskusteluja sekä poliittisella että teknisellä tasolla. Näiden keskustelujen kuluessa lähestymistapa muuttui. Ecofin-neuvoston kokouksessa 26.- 27.11.2000 päätettiin yksimielisesti, että rinnakkaiselon mallista luovutaan ja kaikkien jäsenvaltioiden edellytetään lopulta osallistuvan maasta toiseen maksettavia korkotuloja koskevaan tietojenvaihtoon. Komissio veti vuoden 1998 ehdotuksensa pois ja laati uuden direktiiviehdotuksen, jo ka esitettiin 18.6.2001. Neuvosto hyväksyi lopullisen version säästödirektiivistä 3.6.2003.

Tietojenvaihtoformaatti ja lomakkeet

Säästödirektiivin tarkoittamaa tietojenvaihtoa varten on neuvoston verotyöryhmässä valmistettu oma tietojenvaihtoformaatti, joka on vahvistettu 11.2.2002. Komission verotyöryhmässä on lisäksi laadittu todistus- ja lomakemalleja direktiivin tarpeisiin. Näiden mallien pohjalta Verohallinnossa on valmistettu oheiset lomakkeet.

1. Säästödirektiivi koskee tietojenvaihtoa, jolla mahdollistetaan luonnollisten henkilöiden korkotulojen verottaminen asuinjäsenvaltiossa

Säästödirektiivin (Savings Directive) tavoite on, että Euroopan Unionin alueella rajat ylittävät yksityishenkilöiden korot voidaan tietojenvaihdon avulla verottaa asuinjäsenvaltiossa.

Ulkomaiset korkotulot ovat kaikissa jäsenmaissa veronalaista tuloa maassa asuville (yleisesti verovelvollisille) henkilöille. Erilaisten lähdevaltiokäytäntöjen ja tiedonkulun puutteiden takia verovelvolliset ovat kuitenkin usein välttyneet ulkomaisen koron verotukselta asuinvaltiossaan eikä veroa aina ole maksettu mihinkään maahan.

Säästödirektiivin mukaan jäsenmaiden on vaihdettava rajat ylittävistä koronmaksuista tietoja automaattisesti kuuden kuukauden kuluessa kunkin verovuoden päättymisestä. Veroviranomaiset keräävät vaihdettavat tiedot korkoja maksavilta toimijoilta eli maksuasiamiehiltä (paying agents), joita ovat esimerkiksi pankit. 

Itävalta, Luxemburg ja Belgia eivät heti säästödirektiivin voimaantultua pystyneet tietojenvaihtoon, minkä vuoksi niiden kanssa sovittiin siirtymäkaudesta. Tänä aikana kyseiset valtiot eivät ole velvollisia ilmoittamaan tietoja, vaan ne perivät koroista direktiiviin perustuvaa erityistä lähdeveroa. Veron määrä oli siirtymäkauden alussa 15 prosenttia. Siirtymäkauden (transitional period) jatkuessa veron määrä on noussut 20 prosenttiin. Veron määrä nousee lopulta (1.7.2011 alkaen) 35 prosenttiin.

Belgian osalta siirtymäkausi on päättynyt. Belgia on siirtynyt tietojenvaihtoon vuoden 2010 alusta alkaen. Itävalta ja Luxemburg jatkavat erityisen lähdeveron perimistä.

Vaikka Belgia, Itävalta ja Luxemburg eivät siirtymäkauden aikana lähetä tietoja muihin jäsenvaltioihin, nämä ovat velvollisia lähettämään tietoja Belgialle, Itävallalle ja Luxemburgille.

2. Direktiivin soveltamisen alkaminen ja sen edellyttämät järjestelyt

Säästödirektiivin määräykset tulevat sovellettaviksi 1.7.2005 alkaen. Direktiivin määräyksiä sovelletaan kaikkiin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen maksettaviin suorituksiin.

”Kolmannet valtiot”

Direktiivin sovellettavaksi tuleminen edellytti, että myös seuraavat Unionin ulkopuoliset valtiot sitoutuvat soveltamaan direktiivin toimenpiteitä vastaavia toimia: Andorra, Liechtenstein, Monaco, San Marino ja Sveitsi. Direktiivistä puhuttaessa näistä käytetään nimitystä kolmannet valtiot. Kyseiset valtiot ovat sopineet yhteisöjen kanssa vastaavan lähdeveronperimisjärjestelmän soveltamisesta kuin mitä Belgia, Luxemburg ja Itävalta soveltavat. Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan ole velvollisia lähettämään tietoja näille ”kolmansille valtioille”.

”Liitännäisalueet ja säästöverosopimukset”

Direktiivin sovellettavaksi tuleminen edellytti lisäksi, että erityisten säästöverosopimuksien nojalla direktiivin määräyksiä sovelletaan myös jäsenvaltioiden ja seuraavien liitännäisalueiden (associated territories) välisissä suhteissa: Alankomaiden Antillit ja Aruba, Jersey, Guernsey, Mansaari, Anguilla, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Montserrat sekä Turks- ja Caicossaaret. Liitännäisalueiden kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella on laadittu mallisopimukset jäsenvaltioiden ja alueiden välisten sopimusten pohjana käytettäväksi. Alla on tiivistelmä liitännäisalueiden kanssa tehdyissä sopimuksissa asetetuista velvoitteista. Lisäksi tulee huomata, että vaikka liitännäisalue perii siirtymäkaudella lähdeveroa, jäsenmailla on silti velvollisuus antaa sille tietoja, ellei jäljempänä toisin todeta.

* näille alueille esim. Suomi lähettää direktiivin mukaisia tietoja

3. Suomelle direktiivi on merkinnyt lähinnä lisääntynyttä tietojensaantia

Suomen kannalta direktiivin merkitys on ollut lähinnä se, että Suomi saa nykyisin muista valtioista aikaisempaa enemmän ja oikea-aikaisempia vertailutietoja Suomessa asuvien saamista koroista. Suomesta lähetettävien tietojen osalta direktiivin voimaantulo ei juuri muuttanut aikaisempaa tilannetta. Suomalaiset maksajat olivat jo ennen direktiivin voimaantuloa velvollisia ilmoittamaan Verohallinnolle tiedot ulkomailla asuville maksetuista suorituksista, korot mukaan luettuna.

Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista suorituksista (7809) 

Suomi oli niin ikään jo ennen direktiivin voimaantuloa lähettänyt maksajilta kerättyjä tietoja muille Euroopan unionin jäsenvaltioille ja verosopimusvaltioille automaattisen tietojenvaihdon puitteissa. Suomi oli siis omalta osaltaan jo ennestään toteuttanut säästödirektiivin edellyttämää tiedonvaihtoa.

Erona direktiiviä edeltäneen ajan tietojenvaihtoon on ollut se, että direktiivin mukaisia tuloja koskevat vuosi-ilmoitustiedot poimitaan Verohallinnossa erilleen muista tiedoista ja lähetetään toisiin jäsenmaihin tietovälineellä. Lisäksi liitännäisalueiden kanssa tehdyt säästösopimukset ovat lisänneet niiden tahojen määrää, joille tietoja toimitetaan. Näille aluille toimitettavien tietojen määrä on kuitenkin ollut hyvin vähäinen.

Direktiivi on vähäisessä määrin laajentanut vuosi-ilmoituksilla kerättäviä tietoja. Direktiivi edellyttää tietyissä rajatuissa tapauksissa, että suomalainen kommandiittiyhtiö ja avoin yhtiö antaa tietoja ulkomailla asuvan yhtiömiehen tulo-osuudesta, joka sisältää direktiivin tarkoittamaa korkoa (ks. jäljempänä). Tämä on poikennut aikaisemmasta käytännöstä, sillä osuus kommandiittiyhtiön tuloon ei ole sellaista lähdeveron alaista tuloa, jota vuosi-ilmoituksella 7809 on aiemmin ilmoitettu.

Tietojen lähettämiselle direktiivissä asetettu määräaika ei ole muuttanut Suomen käytäntöä. Suomi oli jo ennen direktiivin voimaantuloa automaattisesti lähettänyt toisiin valtioihin vertailutiedot maksuvuotta seuraavan kesäkuun aikana.

Viranomaisten välinen tietojenvaihto ei poista verovelvollisten omaa velvollisuutta ilmoittaa asuinvaltion veroilmoituksessa myös ulkomailta saamansa tulot.

Kun Suomessa asuva henkilö saa muusta jäsenmaasta direktiivin mukaisen suorituksen, Suomen verotuksessa suorituksen laji (esim. korkoa vai luovutusvoittoa) ratkaistaan Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan.

4. Implementointi Suomessa

Komissio edellytti, että direktiivin implementoimistoimet kussakin jäsenvaltiossa suoritettiin 1.1.2004 mennessä. Suomessa implementointi edellytti muutosta lakiin kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta (30.12.2003/1283) (Menetelmälaki). Samalla lisättiin uusi momentti Verohallituksen tiedonantovelvollisuuspäätöksen (28.11.2003/1052) 18 §:ään ja tarkennettiin lakia rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta (30.12.2003/1282) (Lähdeverolaki).

Menetelmälaki (Laki kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta)

Menetelmälain muutos on tehty direktiiviin liittyvän siirtymäkauden tarpeisiin. Sitä sovelletaan nykyisellään lähinnä Itävallassa tai Luxemburgissa korosta perityn veron hyvittämiseen. Jos Suomessa asuva henkilö saa korkoa kyseisistä valtioista, lähdevaltion vero voi siirtymäkauden loppuvuosina olla Suomen veroa suurempi. Menetelmälaissa lähtökohtana on, että Suomessa ei hyvitetä ulkomaista veroa enempää kuin mitä Suomen vero kyseisestä ulkomaan tulosta on. Direktiivi kuitenkin edellyttää, että ulkomainen vero aina hyvitetään kokonaisuudessaan ja tarvittaessa verovelvollinen saa veronpalautuksen. Tästä johtuen menetelmälain 4 §:ään on lisätty uusi 4 momentti, jonka mukaan direktiivitilanteessa hyvitys voi olla Suomen veroa suurempikin. Lisäksi 5 §:ään lisättiin uusi 2 momentti, jonka mukaan vero voidaan vähentää myös muusta tulosta määrättävästä valtion verosta, tai, siltä osin kuin veroa ei voida vähentää, palauttaa verovelvolliselle. Edellä mainituista kolmansista valtioista sekä lähdeveroa periviltä liitännäisalueilta saatujen korkojen osalta vastaava hyvitys myönnetään samalla tavoin – siis myös siltä osin, kuin peritty vero on Suomen veroa suurempi.

Verohallinnon päätös  yleisestä tiedonantovelvollisuudesta

Ilmoitusvelvollisuutta koskevat tarkemmat määräykset ovat Verohallinnon päätöksessä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta (1850/2009). Päätöksen 21 §:n ”Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut suoritukset” 1 momentin mukaan ”Euroopan unionin neuvoston säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta antaman direktiivin (2003/48/EY) 4 artiklassa tarkoitetun maksuasiamiehen on ilmoitettava Verohallinnolle tiedot direktiivin 6 artiklan tarkoittamista koroista ja koronsaajista.” Edellä mainitut määräykset sisältyivät ensimmäistä kertaa vuonna 2003 annetun päätöksen (1052/2003) 18 §:n 1 momenttiin. Ilmoittamisvelvollisuuden alkamisajankohtaa tarkennettiin vuoden 2004 päätöksen (1115/2004) voimaantulosäännöksessä. Päätöksen 35 §:n 5 momentissa todettiin, että 18 §:n 1 momenttia sovelletaan vuodelta 2005 suorituksiin, jotka maksetaan 1.7.2005 tai sen jälkeen.

Lähdeverolaki (Laki rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta)

Lähdeverolain 3 §:ään lisättiin uusi 7 momentti, jonka mukaan ”lähdeveroa ei ole suoritettava Eu-roopan unionin neuvoston säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta antaman direktiivin (2003/48/ETY) soveltamisalaan kuuluvasta korosta, joka maksetaan Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuvalle, direktiivin 2 artiklassa tarkoitetulle tosiasialliselle edunsaajalle”. Lainkohdassa korolla tarkoitetaan kaikkia direktiivin mukaisia suorituksia; sellaisiakin, jotka eivät ole korkoa Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan.

5. Lähdeverolain muuttamisen merkitys

Lähdeverolain muutos tuli voimaan 1.1.2004. Muutoksella ei ollut mainittavaa käytännön merkitystä, koska rajoitetusti verovelvollisen saamat korkotulot olivat jo ennen lainmuutosta vapautettu lähdeverosta.

Erona aikaisempaan oli se, että direktiivissä koron käsite on lähinnä sijoitusrahastolain 47 §:ssä tarkoitetun sijoitusrahaston tuotto-osuudelle maksettavan vuotuisen tuoton (jäljempänä käytetään vero-oikeudessa vakiintunutta termiä ”sijoitusrahaston voitto-osuus”) osalta laajempi kuin Suomen sisäisessä lainsäädännössä. Lähdeverolain 3 §:n 2 momentin mukaan sijoitusrahaston voitto-osuus rinnastetaan osinkoon. Sijoitusrahaston maksamaan tuottoon voi kuitenkin sisältyä tuloa, jossa on kyse direktiivin mukaisesta korkosuorituksesta. Tällöin lähdeverolain 3 §:n 2 momentin luokittelu osingoksi väistyy ja säästödirektiivin määräyksiä sovelletaan tuoton korkotulo-osuuteen.

Käytännössä lähdeverolain muutos ei juuri vaikuttanut Suomesta ulkomaille maksettujen voitto-osuuksien verokohteluun. Suomi ei ennen lainmuutostakaan yleensä verottanut rajoitetusti verovelvollisten Suomesta saamia sijoitusrahaston voitto-osuuksia. Syynä tähän oli se, että voitto-osuus katsotaan Suomessa yleensä verosopimuksen tarkoittamaksi ”muuksi tuloksi” (KHO 1999/1600). Direktiivin voimaantullessa sen hetkisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa tehdyistä verosopimuksista ”muun tulon” verottamisen lähdevaltiossa sallivat vain Baltian maiden sopimukset ja erityisedellytyksin Britannian sekä Irlannin sopimukset. Lisäksi Saksan verosopimus sallii lähdevaltion verotuksen, mikä johtuu siitä, että kyseisessä verosopimuksessa voitto-osuus rinnastetaan osinkotuloon.

6. Miten tietojenvaihdon on tarkoitus toimia Suomesta muihin valtioihin

Tiedot säästödirektiivin mukaista tietojenvaihtoa varten kerätään Suomessa samalla tavalla (vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvolliselle maksetuista suorituksista, lomake 7809 ja sen sähköinen vastine) kuin muutkin rajoitetusti verovelvollisia koskevat tiedot.

Tietojenvaihto toimii siten, että Verohallinto poimii vuosi-ilmoitukselta 7809 eroon direktiivin tarkoittamia suorituksia (näille on omat suorituslajitunnukset) koskevat tiedot. Poimitut tiedot lähetetään jäsenmaihin erillisellä tietovälineellä, jolle tiedot on tallennettu säästödirektiiviä varten valmistetun oman formaattiohjeen mukaisesti. Menettelyä on sovellettu ensimmäisen kerran keväällä 2006, jolloin tiedot poimittiin direktiivin voimaantulovuodelta 2005 annetuista vuosi-ilmoituksista. Muut vuosi-ilmoitukselta 7809 kerättävät tiedot on lähetetty direktiivin voimaantultua samaan tapaan kuin aiemmin.
Vuosi-ilmoituksella 7809 on direktiivin tarkoittamia suorituksia varten omat suorituslajitunnukset S1–S4.

Direktiivin mukaisessa tietojenvaihdossa tehdään ero sille, koskeeko lähetettävä tieto tosiasiallista saajaa (artiklan 9 mukainen tieto, suorituslajit S1 ja S3) vai onko kyseessä artiklan 4.2 mukainen poikkeustapaus, jossa suoritus maksetaan ulkomaiselle maksuasiamieheksi katsottavalle taholle (suorituslajit S2 ja S4). Esimerkiksi maksettaessa korkoja Ruotsiin, artiklan 4.2 mukainen tieto olisi kyseessä, jos maksetaan suoritus sellaiselle handelsbolagetille tai kommanditbolagetille, joka ei ole Ruotsissa hakenut jäljempänä kohdassa 8 tarkoitettua kohtelua yhteissijoitusyrityksenä.

Maksuasiamiesten tulee merkitä vuosi-ilmoitukseen 7809 myös Kyproksen ja liitännäisalueiden osalta maatunnukset, jotka ovat tämän kirjeen lopussa.

7. Maksuasiamiehen käsite ja velvollisuudet

Maksuasiamies on taloudellinen toimija, joka toiseen jäsenmaahan maksaa korkoa tosiasialliselle edunsaajalle tai huolehtii korkojen maksusta tämän välittömäksi hyväksi. Direktiivi koskee tilanteita, joissa sekä maksuasiamies että tosiasiallisena saajana oleva yksityishenkilö molemmat asuvat Euroopan unionin alueella. Suorituksen ei tarvitse kertyä Euroopan unionin jäsenmaasta.

Maksuasiamies voi maksaa koron velallisena suoraan velkojana olevalle luonnolliselle henkilölle. Maksuasiamies on myös se, joka  välikätenä hoitaa suorituksen maksamisen yksityishenkilölle, joka on tulon tosiasiallinen saaja.

Maksuasiamies, joka maksaa suorituksen toisessa jäsenvaltiossa asuvalle luonnolliselle henkilölle on velvollinen antamaan sijoittumisvaltionsa veroviranomaisille saajan yksilöintitiedot ja korkoa koskevat tiedot. Verohallinnon yleisestä tiedonantovelvollisuudesta antamassa päätöksessä (ks. edellä).

Korkojen luokittelu

Direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa kerrotaan, miten maksuasiamiehen on luokiteltava korot. Tämä luokittelu on Suomessa otettu huomioon vuosi-ilmoituksessa 7809 seuraavasti:

Myynnin, takaisinoston tai lunastuksen tuoton määrä ilmoitetaan tunnuksella S3 tai S4. Tuotolla tarkoitetaan tässä yhteydessä luovutusvoiton määrää. Jos maksuasiamiehellä ei ole käytettävissään luovutusvoiton laskemiseksi tarvittavia tietoja, tulee maksuasiamiehen artiklan 6 kohdan 3 mukaisesti ilmoittaa koko myyntihinta.

Koron ja tulojen suorituslajitunnus on S1 tai S2. Tulolla tarkoitetaan tässä yhteydessä direktiivin 6 artiklan 1(c) kohdassa tarkoitettua koronmaksusta kertynyttä tuloa, esimerkiksi korkorahaston jakamaa voitto-osuutta.

Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa todetaan, että jos maksuasiamiehellä ei sijoitusrahaston voitto-osuuden taikka rahasto-osuuden myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoidun voiton osalta ole tietoa siitä, mikä osuus tulosta kertyy koronmaksusta, tulo katsotaan kokonaisuudessaan koroksi. Käytännössä ei siis ole tarpeen pyrkiä erottelemaan koron osuutta tulosta, ellei tätä tietoa ole muutoin saatavilla.

Tulonsaajan asuinvaltio

Rajoitetusti verovelvollisista tulonsaajista on vuosi-ilmoituksella VEROH 7809 jo ennen direktiivin voimaantuloa pitänyt ilmoittaa tulonsaajan asuinvaltio ja osoitetiedot. Näiden tietojen toteamisessa on voitu direktiivin voimaantulon jälkeenkin noudattaa aiemmin vakiintuneita menettelyjä.

Direktiivissä on erityisesti otettu kantaa tilanteeseen, jossa asuinvaltiosta syntyy epätietoisuutta: jos tulonsaaja ilmoittaa asuinvaltiokseen muun valtion kuin passiin merkityn, maksuasiamies voi hyväksyä ilmoitetun valtion asuinvaltioksi vain, jos tulonsaaja esittää asianomaisen valtion veroviranomaisen antaman asumistodistuksen. Todistuksen antoa varten on olemassa komission valmistama lomake (ks. liitteet, Annexe 3).

Tulonsaajan verotunnistetieto (henkilötunnus) asuinvaltiossa

Suomessa oli jo ennen direktiivin voimaantuloa edellytetty, että rajoitetusti verovelvollisista tulonsaajista ilmoitetaan vuosi-ilmoituksella 7809 varsin kattavasti tunnistetietoja. Saajan osoite kotivaltiossa ja luonnollisen henkilön syntymäaika oli edellytetty jo ennestään. Nämä tiedot on ilmoitettava myös direktiivin mukaisten suoritusten osalta. Vuosi-ilmoituksella on lisäksi ollut kohta ulkomaisen henkilötunnuksen ilmoittamiseksi. Direktiivin tarkoittamien suoritusten osalta ulkomainen henkilötunnus tulisi aina ilmoittaa. Jos saajan henkilötunnus kotivaltiossa ei ole tiedossa, ilmoittajan on (korvaavana tietona) säästödirektiivin mukaisista suorituksista merkittävä kohtaan 13 saajan syntymäpaikka. Syntymäpaikan ilmoittaminen perustuu direktiivin 3 artiklaan. Syntymäpaikkatiedon vaatimisen taustalla on eräissä Euroopan unionin jäsenvaltioissa noudatettava käytäntö. Suomessa verovelvollisten yksilöinti ei perustu syntymäpaikkaan.

Verohallinnon käsityksen mukaan suomalaisilla pankeilla ja muilla maksuasiamiehillä on pääsääntöisesti tiedossaan koronsaajien ulkomaiset verotunnistetiedot. Syntymäpaikkatieto ei siten tavallisesti ole tarpeen. Jos verotunnistetietoa ei jostain syystä olisi, maksuasiamiehen on syntymäajan ilmoittamisen lisäksi pyrittävä hankkimaan syntymäpaikkatieto (maa ja kaupunki). Jos maksuasiamies ei saa hankittua tätä tietoa kohtuullisella vaivannäöllä, vuosi-ilmoitus annetaan ilman tietoa.

8. Suorituksen maksaminen muulle kuin luonnolliselle henkilölle

Suorituksen maksaminen Suomesta toiseen jäsenvaltioon

Jos suorituksen tosiasiallinen saaja ei ole luonnollinen henkilö, suoritus ei pääsääntöisesti ole säästödirektiivin tarkoittaman ilmoitusvelvollisuuden alaista. On silti mahdollista, että suorituksesta on annettava veroviranomaiselle muita tietoja. Esimerkiksi Suomessa kaikille rajoitetusti verovelvollisille, mukaan luettuna yhteisöt, maksetuista koroista on annettava tiedot vuosi-ilmoituksella 7809. Tuolloin suorituslaji kuitenkin on C2–C5. Suorituslajeja S1–S4 ei käytetä.

Toisessa jäsenvaltiossa oleva yhteisö voidaan kuitenkin eräin edellytyksin katsoa direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaiseksi maksuasiamieheksi. Jos Suomesta maksetaan säästödirektiivin tarkoittama suoritus tällaiselle taholle, kyseessä on direktiivin mukainen suoritus ja vuosi-ilmoituksella käytetään suorituslajin tunnuksia S2 tai S4.

Ulkomaista yhteisöä ei katsota maksuasiamieheksi, jos maksaja voi uskoa yhteisön esittämän selvityksen perusteella, että

1. kyseessä on oikeushenkilö*) ; tai
2. yhteisön tuloa verotetaan elinkeinoverotuksen säännösten mukaisesti; (tästä yhteisö voi tarvittaessa pyytää kotimaastaan todistuksen komission laatimalle lomakkeelle,ks. liitteet, Annexe 7) tai
3. yhteisö on direktiivin 85/611/ETY (ns. sijoitusrahastodirektiivi) mukaisesti toimiluvan saanut yhteissijoitusyritys eli ns. UCITS (Suomessa useat sijoitusrahastot ovat tällaisia)

*) Direktiivin 4 artiklan 5 kohdan nojalla tässä tarkoitettuna oikeushenkilönä ei pidetä seuraavia:
Ruotsin handelsbolag ja kommanditbolag sekä Suomen avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö

Käytännössä maksuasiamieheksi katsottavia yhteisöjä ovat tämän kohdan nojalla esimerkiksi muissa jäsenvaltioissa asuvat muut kuin sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetut sijoitusrahastot (ns. non-UCITS).

Jos ulkomainen yhteisö hankkii omasta kotivaltiostaan todistuksen kohtelustaan yhteissijoitusyrityksenä (ks. teksti jäljempänä ) ja esittää sen suomalaiselle koronmaksajalle, kyseessä ei ole direktiivissä tarkoitettu suoritus.

Ulkomailta korkoa saava suomalainen kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai erikoissijoitusrahasto

Suomalaisen yhteisön ulkomailta saama korko ei normaalitapauksessa ole direktiivin tarkoittama suoritus. Poikkeuksen voi muodostaa 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tilanne, jossa korko maksetaan Suomeen esimerkiksi kommandiittiyhtiölle, avoimelle yhtiölle tai ns. erikoissijoitusrahastolle. Direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaan tällaisen yhtymän/rahaston muusta jäsenmaasta saama korko katsotaan pääsäännöstä poiketen kyseisen yhtymän/rahaston suorittamaksi koronmaksuksi jo sillä hetkellä, kun korko maksetaan sille tai kirjataan sen tilille. Siten suomalaisen yhtymän/rahaston, jolla on osakkaana toisessa jäsenvaltiossa asuva koronmaksun todelliseksi edunsaajaksi katsottava luonnollinen henkilö, on annettava vuosi-ilmoitustieto tämän osakkaan osuudesta korkoon jo siltä verovuodelta, jolloin korko maksettiin yhtymälle/rahastolle tai merkittiin sen tilille.

Mahdollisuus tulla hakemuksesta kohdelluksi yhteissijoitusyrityksenä

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa on säädetty, että muukin kuin 4 artiklan 2  a)-c) kohdissa tarkoitettu yhteisö voi hakemuksestaan tulla kohdelluksi yhteissijoitusyrityksenä. Yhteisön kotivaltion on annettava tämän vaihtoehdon käyttämisestä todistus, jonka yhteisö toimittaa koron maksavalle toimijalle. Todistuksen antamista varten komissio on laatinut todistuslomakeluonnoksen (ks. liitteet, Annexe 4).

Esimerkiksi suomalainen erikoissijoitusrahasto tai kommandiittiyhtiö, joka saa toisesta jäsenvaltiosta korkoa, voi saada Verohallinnolta (verotuksen toimittavalta verotoimistolta) todistuksen siitä, että sitä kohdellaan yhteissijoitusyrityksenä. Kun todistus hankitaan ja esitetään maksajalle, Suomeen maksettava korko ei ole direktiivin tarkoittama suoritus. Jos yhteisö sittemmin maksaa voitto-osuutta toisessa jäsenvaltiossa asuvalle osakkaalle, kyseessä on direktiivin mukainen suoritus, jonka maksuvuodelta on annettava Suomeen vuosi-ilmoitus 7809.

9. Suoritukset, joita direktiivi koskee

Direktiivin 6 artiklan mukaan direktiivissä tarkoitetaan koronmaksulla:kaikenlaisiin velkasitoumuksiin liittyviä maksettuja tai tilille kirjattuja korkoja riippumatta siitä, onko niiden vakuutena kiinnitys ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta, ja erityisesti valtioiden liikkeelle laskemien arvopapereiden ja joukkovelkakirjalainojen tuottoa mukaan luettuina niihin liittyvät emissiovoitot ja palkkiot (maksun viivästymisestä aiheutuneita sakkomaksuja ei pidetä korkoina);

• (a) alakohdassa tarkoitettujen velkasitoumusten myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneitä tai pääomitettuja korkoja;
• koronmaksusta kertyviä tuloja, joita jakavat joko suoraan tai 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisön välityksellä 
  1. 1. direktiivin 85/611/ETY mukaisesti toimiluvan saaneet yhteissijoitusyritykset,
     2. 4 artiklan 3 kodassa mainitun vaihtoehdon piirissä olevat yhteisöt (jotka siis hakemuksesta oikeutettuja yhteissijoitusyrityksen kohteluun), sekä
     3. yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneet yhteissijoitusyritykset;
• seuraavassa mainittujen yritysten ja yhteisöjen osakkeiden tai osuuksien myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä realisoituneita tuloja, jos kyseiset yritykset tai yhteisöt sijoittavat suoraan tai muiden jäljempänä mainittujen yhteisöjen välityksellä yli 25 % (vuoden 2010 loppuun asti raja oli 40 %) varoistaan (a) alakohdassa tarkoitettuihin velkasitoumuksiin;
  1. 1. direktiivin 85/611/ETY mukaisesti toimiluvan saaneet yhteissijoitusyritykset,
     2. 4 artiklan 3 kohdassa mainitun vaihtoehdon piirissä olevat yhteisöt (hakemuksesta oikeutettuja yhteissijoitusyrityksen kohteluun), sekä
     3. yhteisön ulkopuolelle sijoittuneet yhteissijoitusyritykset.

Suomessa on tehty direktiivin 6 artiklan 6 kohdan sallima rajaus, jonka mukaan edellä c. kohdassa tarkoitetut korot katsotaan direktiivin mukaisiksi suorituksiksi vain siinä tapauksessa, että maksaja on sijoittanut varoistaan velkasitoumuksiin välittömästi tai välillisesti vähintään 15 % (ks. jäljempänä kohta 10).

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa todetaan, että jos maksuasiamiehellä ei ole käytettävissään tietoja, joiden nojalla 1(d) kohdan mukaisen 25 %:n osuuden ylittymisen voisi todeta, tuon osuuden on katsottava olevan yli 25 %. Saman artiklan 8 kohdan mukaan osuuden voidaan katsoa olevan alle 25 %, jos sijoitusrahasto ei sääntöjensä tai sijoitusohjelmansa (esim. yksinkertaistetusta rahastoesitteestä ilmenevän sijoituspolitiikan) mukaan sijoita välittömästi tai välillisesti yli 25 % varoistaan velkasitoumuksiin. Asiaa koskevien sääntöjen tai ohjelman puuttuessa määrittely voidaan toissijaisesti tehdä sijoitusten tosiasiallisen jakautumisen perusteella. Arvioinnin tapahtuessa varojen tosiasiallisen jakautumisen perusteella tulee osuuden olla alle 25 % koko vuoden ajan. Satunnaiset ja lyhytaikaiset, lähinnä käteisvarojen määrän muutoksista johtuvat vaihtelut varojen jakautumisessa voidaan kuitenkin jättää huomiotta.

Esimerkkejä direktiivin mukaisiksi koronmaksuiksi katsottavista suorituksista:

1. pankkien talletustileille maksetut korot (mukaan lukien pankkien kehittämille osakesidonnaisille tileille maksetut lisäkorot, tuotot ja vastaavat erät);
2. joukkovelkakirjalainoille maksetut korot (mukaan lukien joukkovelkakirjalainoille maksetut lisätuotot, tuotot, indeksihyvitykset ja muut vastaavat erät nimikkeestä riippumatta, samoin myynnin, takaisinoston tai lunastuksen yhteydessä kertyneet tai pääomitetut korot);
3. mahdolliset muut indeksihyvitykset, jos kyseessä koronluontoiset erät;
4. joukkovelkakirjalainojen laina-aikana tapahtuvan myynnin yhteydessä kertyneet korot eli jälkimarkkinahyvitykset (mukaan lukien kaupan yhteydessä siirtyvät korot sekä lunastus- tai takaisinostotilanteessa maksettavan koron määrä myös siltä osin, kuin suoritusta on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti verotettu luovutusvoittona);
5. korkorahastojen (ja muiden vähintään 15 % varoistaan velkasitoumuksiin sijoittavien sijoitusrahastojen) vuotuinen tuotto; sekä
6. korkorahastojen (ja muiden vähintään 25 % varoistaan velkasitoumuksiin sijoittavien sijoitusrahastojen) osuuksien lunastuksista tai myynnistä kertyneet tulot.

10. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät suoritukset

Edellä esitetyn mukaisesti direktiivi koskee vain velkasitoumuksiin liittyviä korkoja. On kuitenkin huomattava, että direktiivi soveltuu korkoon riippumatta siitä, onko kyse vuotuisesta korosta vai vasta velkasitoumuksen tai sijoitusrahaston rahasto-osuuden luovutuksen yhteydessä realisoituvasta korosta. Joissain tapauksissa on mahdollista, että esimerkiksi yhdistelmärahaston rahasto-osuuden arvonnousu on osittain muodostunut osakkeiden luovutusvoitoista ja osittain korkotuloista. Realisoitaessa tällainen rahasto-osuus tulee myös luovutusvoitoista kertynyt osuus ilmoitettavaksi direktiivin tarkoittamana korkona.

Direktiivi ei sen sijaan koske mm. seuraavia suorituksia:

• korkotuloja, joiden tosiasiallinen edunsaaja on oikeushenkilö (artiklan 4.2 poikkeusta lukuun ottamatta);
• eläke- ja vakuutusetuuksia;
• maksun viivästymisestä aiheutuvia sakkomaksuja;
• osakkeiden luovutuksesta saatua tuloa; tai
• valuuttakurssivoittoa;

Vuoden 2010 loppuun asti direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäivät eräät direktiivin 15 artiklassa tarkoitetut siirtokelpoiset velkakirjat.

Direktiivin 6 artiklan 6 kohdan mukaan on lisäksi mahdollista, että jäsenvaltio jättää koronmaksun käsitteen ulkopuolelle sellaiset korot, joita sen alueelle sijoittuneet yritykset tai yhteisöt (lähinnä sijoitusrahastot) maksavat, jos tilanne on se, että yritys tai yhteisö ei ole sijoittanut yli 15 % varoistaan velkasitoumuksiin. Valtiovarainministeriö on päättänyt, että Suomi soveltaa tätä mahdollisuutta seuraavasti:

1. Kun korkosuorituksia maksetaan Suomesta ulkomaille, kyseessä ei ole direktiivin tarkoittama suoritus, jos maksava sijoitusrahasto ei sijoita välittömästi tai välillisesti yli 15 % varoistaan velkasitoumuksiin. Prosenttiosuutta arvioitaessa voidaan soveltaa, mitä on aiemmin kohdassa 9 lausuttu 25 %:n rajasta.
2. Jos yhteissijoitusyrityksen kohtelua hakematon suomalainen erikoissijoitusrahasto, kommandiittiyhtiö tai avoin yhtiö saa korkosuorituksen ulkomailta, rahastolle tai yhtiölle syntyy välittömästi velvollisuus antaa seuraavan tammikuun aikana Suomeen vuosi-ilmoitustiedot muussa jäsenvaltiossa asuvan osakkaan tai yhtiömiehen (luonnollisen henkilön) osuudesta em. korkoon. Tätä velvollisuutta ei katsota syntyvän, jos rahasto tai yhtiö on sijoittanut varoistaan alle 15 % direktiivissä tarkoitettuihin velkasitoumuksiin.

11. Menettely ulkomailla asuvan edunsaajan ollessa Suomessa yleisesti verovelvollinen

Suomessa yleisesti verovelvollinen henkilö saattaa olla samaan aikaan myös toisen valtion lainsäädännön mukaan kyseisessä valtiossa asuva (ns. kaksoisasumistilanne). Tällainen tilanne syntyy pääsääntöisesti silloin, kun ulkomaille muuttanut ja toisessa valtiossa verovelvolliseksi tullut Suomen kansalainen on TVL 11 §:n säännöksen (ns. kolmen vuoden sääntö) perusteella Suomessa yleisesti verovelvollinen. Vuosi-ilmoituksella VEROH 7809 ilmoitetaan vain rajoitetusti verovelvollisia tulonsaajia koskevia tietoja. Jos toiseen jäsenvaltioon asettunut Suomen kansalainen on yhä Suomessa yleisesti verovelvollinen, hänen saamistaan koroista ei nykyisillä menettelytavoilla voi automaattisesti lähteä ulkomaille tietoja.

Säästödirektiivin kannalta tämä pieni ryhmä muodostaa ongelman, koska direktiivin edellyttämä tietojenvaihto ei tältä osin toteudu. Sitä vastoin se seikka, että korkotulosta peritään vero Suomessa, ei ole direktiivin vastaista.

Korkotulon lähdeveroa ei kuulu periä sellaiselta yleisesti verovelvolliselta, joka osoittaa että hän verosopimuksen mukaan asuu muussa valtiossa kuin Suomessa ja että kyseinen verosopimus estää koron verottamisen Suomessa. Verovelvollisen tulee tällaisissa tilanteessa ottaa yhteyttä verotoimistoon ja pyytää todistus, jonka perusteella suomalainen maksaja voi jättää lähdeveron perimättä. Ennen kuin verotoimisto antaa todistuksen, verovelvollisen tulee selvittää koron määrä, jotta Verohallinto voi paperimuodossa lähettää tiedot henkilön verosopimuksen mukaiseen asuinvaltioon.

12. Suomessa asuvan saama korko Itävallasta tai Luxemburgista

Tämän kohdan ohjeet koskevat soveltuvin osin myös korkoja ns. kolmansista valtioista sekä niistä liitännäisalueista, jotka soveltavat lähdeveronperimisjärjestelmää. Ohjeita on sovellettu ennen vuotta 2010 myös Belgiasta saatuihin korkoihin.

Direktiivin 10 artiklassa on määräyksiä siirtymäkaudesta, jonka aikana Itävalta ja Luxemburg eivät vielä pysty direktiivin edellyttämään tietojenvaihtoon. Tämän siirtymäkauden aikana näiden valtioiden on kannettava jäsenmaihin maksetuista koroista direktiiviin perustuvaa erityistä lähdeveroa. Veron suuruus on ollut siirtymäkauden kolmena ensimmäisenä vuotena 15 %, kolmena seuraavana 20 % ja tämän jälkeen (1.7.2011 alkaen) 35 %. Itävallan ja Luxemburgin on tilitettävä veron tuotosta 75 % tulonsaajan asuinvaltiolle.

Suomella on Itävallan ja Luxemburgin kanssa verosopimukset, joissa on sovittu koron lähdeveroksi 0 %. Direktiivi menee verosopimuksen määräysten edelle, minkä vuoksi kyseiset valtiot ovat siirtymäkauden aikana velvollisia perimään direktiivin mukaisen erityisen lähdeveron Suomeen maksettavista direktiivin mukaisista koroista.

Miten Itävallan tai Luxemburgin lähdeveron voi välttää?

Jos esimerkin 5 henkilö haluaa välttää Luxemburgin lähdeveron, se on direktiivin mukaan mahdollista. Luxemburgin  on tullut luoda toinen tai molemmat alla olevista ”lähdeveron välttämisjärjestelmistä”, joiden nojalla lähdeveroa ei peritä, jos:

1. tulonsaaja valtuuttaa maksuasiamiehen ilmoittamaan säädetyllä tavalla korot maksuasiamiehen jäsenvaltion (esimerkissä Luxemburgin) veroviranomaisille (Itävalta ja Luxemburg huolehtivat siitä, miten valtuuttaminen ja ilmoittaminen toimivat);
2. tulonsaaja esittää maksuasiamiehelle asuinjäsenvaltionsa (esimerkissä Suomi) antaman asuinpaikkatodistuksen (ks. liitteet, Annexe 5), josta käy edunsaajan ja maksuasiamiehen tunnistetietojen lisäksi ilmi edunsaajan tilinumeron tai sellaisen puuttuessa velkasitoumuksen tunnistetiedot.

Maakoodit

Kypros (CY)
Alankomaiden Antillit (AN)
Aruba (AW)
Jersey (JE)
Guernsey (GG)
Mansaari (IM)
Anguilla (AI)
Brittiläiset Neitsytsaaret (VG)
Caymansaaret (KY)
Montserrat (MS)
Turks ja Caicossaaret (TC)

Liitteenä lomakkeet:

Annex 3 (pdf), Certificate of tax residence in Finland / Todistus Suomessa asumisesta

Annex 4 (pdf), Certificate for treatment as a UCITS / Todistus oikeudesta tulla kohdelluksi yhteissijoitusyrityksenä (UCITS)

Annex 5 (pdf), Certificate for non-deduction of withholding tax / Todistus lähdeverovapauden saamiseksi ulkomaisessa valtiossa

(Annex 6 (pdf), Certificate of withholding tax enabling the elimination of the double taxation - articles 11 and 14 of council directive 2003/48/ec of 3 June 2003 on taxation of savings income in the form of interest payments ("the directive")
Tätä lomaketta käytetään niissä maissa joissa direktiivin mukaisista suorituksista peritään lähdeveroa)

Annex 7 (pdf), Certificate of taxation as business taxation / Todistus elinkeinotulona verottamisesta

Täydentävä ohje: säästödirektiivin mukainen ilmoittamisvelvollisuus sijoitusrahaston kautta saadun koron osalta (Verohallitus 12.1.2006)