Verotuksen muuttaminen viranomaisaloitteisesti

Tässä ohjeessa käsitellään verotuksen muuttamista Verohallinnon aloitteesta verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Ohjeessa käsitellään myös seurannaismuutosta ja verotuksen muuttamista muutoksenhakuviranomaisen päätöksen perusteella.

Ohjeen luvussa 2.1 on huomioitu hallintolain (434/2003, HL) säännökset asian automaattisesta ratkaisemisesta. Ohjeen lukuun 6 on lisätty esimerkkejä. Lisäksi ohjeeseen on tehty eräitä teknisiä muutoksia.

Verotuksen muuttamiseen ja muutoksenhakuun liittyviä kysymyksiä käsitellään tämän ohjeen lisäksi myös esimerkiksi seuraavissa Verohallinnon ohjeissa:

• Muutoksenhaku Verohallinnon päätökseen
• Täydentävä verotuspäätös
• Verotuksen yleiset menettelysäännökset
• Täytäntöönpanon keskeyttäminen
• Verovalitusmenettelyä koskeva ohje

1 Johdanto

Verotuksen muuttamisella viranomaisaloitteisesti tarkoitetaan tilanteita, joissa verotuksen muuttaminen ei perustu verovelvollisen, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön tai muun muutoksenhakuun oikeutetun vireille laittamaan muutoksenhakuun, vaan Verohallinto muuttaa verotusta verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi laissa säädetyin edellytyksin.

Maksuunpantavissa veroissa, kuten tuloverotuksessa, kiinteistöverotuksessa, perintö- ja lahjaverotuksessa sekä autoverotuksessa, toimitetun verotuksen viranomaisaloitteista muuttamista kutsutaan verotuksen oikaisuksi. Autoverotuksessa verotuksen oikaisua koskevat säännökset soveltuvat verotuspäätöksen lisäksi palautushakemukseen annetun päätöksen oikaisuun. Oma-aloitteisissa veroissa, kuten arvonlisäverotuksessa, valmisteverotuksessa, ennakonpidätysten ja lähdeveron suorittamisessa ja varainsiirtoverotuksessa, viranomaisaloitteista verotuksen muuttamista kutsutaan joko veron määräämiseksi tai päätöksen oikaisuksi. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännöksiä veron määräämisestä ja päätöksen oikaisusta sovelletaan myös palautushakemukseen annettuun päätökseen. Kaikkia edellä mainittuja toimia kutsutaan tässä ohjeessa verotuksen muuttamiseksi.

Ohjeessa käsitellään sitä, millä edellytyksillä ja missä määräajassa Verohallinto voi omasta aloitteestaan tehdä verotuksen muuttamista koskevan päätöksen verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Verotuksen muuttamista koskeva päätös voidaan tehdä verovelvollisen lisäksi eri verolajien omien säännösten perusteella muun muassa palautuksen hakijalle, suorituksen maksajalle tai rekisteröidylle autoveroilmoittajalle.

Ohjeessa kerrotaan verotuksen muuttamisen yhteydessä määrättävästä veronkorotuksesta ja viivästyskorosta. Ohjeessa kerrotaan myös tilanteista, joissa Verohallinto tekee seurannaismuutoksen taikka käsittelee tai toimittaa verotuksen uudelleen muutoksenhakuviranomaisen päätöksen perusteella. Lisäksi ohjeessa kerrotaan verotuksen muuttamista koskevien säännösten voimaantulosta ja soveltamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Ohjeessa käsitellään verotuksen muuttamista verolainsäädännön perusteella. Nämä säännökset eivät kuitenkaan sovellu aivan kaikkiin muutostilanteisiin. Eräissä erityistilanteissa asia- tai kirjoitusvirheen korjaamista koskevat hallintolain 50–53 § voivat tulla sovellettavaksi. Virheen korjaamista hallintolain nojalla on käsitelty lähemmin Verohallinnon ohjeessa Verotuksen yleiset menettelysäännökset.

Ohjeessa ei käsitellä muutoksenhakua eikä täydentävää verotuspäätöstä, joita käsitellään Verohallinnon antamissa ohjeissa Muutoksenhaku Verohallinnon päätökseen ja Täydentävä verotuspäätös. Tässä ohjeessa ei käsitellä myöskään autoverotuksen viranomaisaloitteista muuttamista niissä tilanteissa, joissa toimivaltainen veroviranomainen on Liikenne- ja viestintävirasto

2 Verotuksen muuttaminen viranomaisaloitteisesti

2.1 Yleistä

Verohallinto voi laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä muuttaa verotusta jälkikäteen viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Hyväksi ja vahingoksi tehtävän oikaisun edellytykset ja määräajat poikkeavat toisistaan.

Viranomaisaloitteinen verotuksen muuttaminen voi perustua esimerkiksi verotarkastuksessa tai muussa Verohallinnon valvontatoimessa havaittuun seikkaan taikka muun veroasian käsittelyssä havaittuun seikkaan. Viranomaisaloitteinen verotuksen muuttaminen voi perustua myös toiselta viranomaiselta tai muulta ulkopuoliselta taholta saatuun tietoon tai verovelvollisen itsensä antamaan tietoon.

Tuloverotuksessa verotuksen viranomaisaloitteiseen muuttamiseen sovelletaan verotusmenettelystä annettua lakia (1558/1995, verotusmenettelylaki, VML). Kiinteistöverolaissa (654/1992, KiVL) ja tonnistoverolaissa (476/2002) olevien viittaussäännösten nojalla verotusmenettelylakia sovelletaan verotuksen muuttamiseen myös kiinteistöverotuksessa ja tonnistoverotuksessa (KiVL 25 §, tonnistoverolaki 31 §). Autoverotuksen viranomaisaloitteisesta muuttamisesta on säädetty autoverolaissa (777/2020, AutoVL). Oma-aloitteisessa verotuksessa verotuksen viranomaisaloitteiseen muuttamiseen sovelletaan pääsääntöisesti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettua lakia (768/2016, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaki, OVML). Varainsiirtoverotuksessa verotuksen muuttamista koskevat säännökset sisältyvät varainsiirtoverolakiin (931/1996, VSVL) ja perintö- ja lahjaverotuksessa perintö- ja lahjaverolakiin (378/1940, PerVL). Verotusmenettelylain tai oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain säännökset tulevat kuitenkin osittain sovellettavaksi myös näissä verolajeissa viittaussäännösten nojalla.

Verotuksen viranomaisaloitteisissa muutoksissa noudatetaan pääsääntöisesti samoja verotuksen yleisiä menettelysäännöksiä kuin muussakin verotuksessa. Yleisistä menettelyyn sovellettavista säännöistä säädetään verotusmenettelylaissa (VML 26–26 d §) ja oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa (OVML 4–9 §). Nämä säännökset ovat pääosin yhteneviä. Sovellettavaksi tulevat muun ohessa asioiden yhdessä käsittelemistä, päätöksen tiedoksiantoa, veronsaajien kuulemista, veronsaajien ja verovelvollisten etujen tasapuolista huomioimista, luottamuksensuojaa sekä asian selvittämistä ja tutkimista koskevat säännökset. Kyseisiä säännöksiä noudatetaan perintö- ja lahjaverotuksessa, kiinteistöverotuksessa ja varainsiirtoverotuksessa sekä osittain autoverotuksessa viittaussäännösten nojalla (PerVL 59 §, KiVL 22 §:n 4 momentti, VSVL 56 c §, AutoVL 65 §).

Verovelvollista on aina kuultava ennen päätöksen tekemistä, jos verotusta muutetaan viranomaisaloitteisesti verovelvollisen vahingoksi (VML 26 §:n 3 momentti, OVML 7 §). Päätös verotuksen muuttamisesta on myös lähtökohtaisesti perusteltava. Päätös voidaan kuitenkin jättää perustelematta, jos perusteleminen on ilmeisen tarpeetonta (VML 26 b §, OVML 55 §:n 2 momentti, AutoVL 67 §:n 4 momentti). Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun viranomaisaloitteinen muutos tehdään verovelvollisen itse antaman tiedon perusteella.

Verotuksen muuttamista koskeva päätös voidaan ratkaista automaattisesti, jos hallintolain 53 e, f ja g §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Hallintolain 53 e §:n 2 momentin mukaan automaattisesti voidaan ratkaista asia, johon ei sisälly seikkoja, jotka edellyttävät tapauskohtaista harkintaa, tai johon sisältyvät tapauskohtaista harkintaa edellyttävät seikat virkamies tai muu asian käsittelijä on arvioinut. Ratkaisemisen on perustuttava sovellettavan lain ja etukäteisen harkinnan perusteella laadittuihin julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 2 §:n 16 kohdassa tarkoitettuihin käsittelysääntöihin.

Hallintolain 53 e §:n 2 momentin mukaan automaattisesti voidaan ratkaista ensinnäkin asiat, joiden ratkaisu voidaan johtaa riittävän yksiselitteisesti suoraan lainsäädännöstä ja tapauksen tosiseikoista. Toiseksi automaattisesti voidaan ratkaista asiat, joissa päätösten perustana oleva lainsäädäntö sisältää runsaastikin tulkinnanvaraisuutta, mutta viranomaisella on kyseisessä asiaryhmässä vakiintunut ratkaisukäytäntö, jonka mukaan tiettyjen piirteiden mukaiset asiat (tyyppitapaukset) ratkaistaan aina samalla tavalla (hallituksen esitys 145/2022 vp s. 98).

Verohallinto harkitsee etukäteen, mitkä verotusasiat voidaan ratkaista automaattisesti siten, että lopputuloksena on lain mukainen ratkaisu. Lisäksi Verohallinto laatii käsittelysäännöt, joiden perusteella asiat valikoituvat automaatio- tai virkailijakäsittelyyn ja ratkaisu tehdään automaattisessa käsittelyssä. Jokaisesta automaattisesta ratkaisumenettelystä tehdään lisäksi käyttöönottopäätös, joka julkaistaan yleisessä tietoverkossa Verohallinnon verkkosivustolla (Automaattinen päätöksenteko). Käyttöönottopäätöksellä kerrotaan perusteet automaattisen ratkaisumenettelyn käyttöönotolle ja luetellaan keskeinen ratkaisumenettelyä kuvaava dokumentaatio.

2.2 Veronkorotus ja viivästyskorko

Kun verotusta muutetaan verovelvollisen vahingoksi, Verohallinto voi määrätä verovelvollisen maksettavaksi veronkorotusta. Veronkorotusta määrätään kuhunkin verolajiin sovellettavien veronkorotussäännösten edellytysten täyttyessä ja niiden mukaisesti (VML 32–32 b §, OVML 37–38 §, PerVL 36–36 a §, VSVL 36–36 a §, AutoVL 92–93 §). Veronkorotuksista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Seuraamusmaksut tuloverotuksessa, Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa, Seuraamusmaksut perintö- ja lahjaverotuksessa, Seuraamusmaksut kiinteistöverotuksessa, Seuraamusmaksut varainsiirtoverotuksessa ja Seuraamusmaksut autoverotuksessa.

Viivästyskorkoa määrätään VML 57 §:n nojalla maksettavaksi tuloverotuksessa ja kiinteistöverotuksessa, jos verovelvollinen ei ole antanut veroilmoitusta tai hän on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen tai muuten laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa. Vastaavasti autoverotuksessa viivästyskorkoa määrätään verotusta oikaistaessa maksettavaksi, jos autovero on jäänyt kokonaan tai osittain määräämättä tai sitä on palautettu liikaa sen johdosta, että verovelvollinen on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän veroilmoituksen taikka muun tiedon tai asiakirjan (AutoVL 89 §:n 2 momentti).

Viivästyskorkoa lasketaan veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/1995, viivekorkolaki) nojalla jäännösveron tai kiinteistöveron ensimmäistä eräpäivää seuraavasta päivästä verotuksen muutoksen johdosta määrättävän veron eräpäivään (viivekorkolain 5 b §:n 4 momentti). Viivästyskorko lasketaan verotuksen muutoksessa lisääntyneelle verolle autoverotuksen jaksokohtaisessa verotuksessa autoverolaissa säädettyä eräpäivää seuraavasta päivästä määrättävän veron eräpäivään ja ajoneuvokohtaisessa verotuksessa veron suorittamisvelvollisuuden syntypäivää seuraavan kolmannen kalenterikuukauden 25. päivästä määrättävän veron eräpäivään (viivekorkolain 5 b §:n 6 ja 7 momentit). Viivästyskorko lasketaan autoverotuksessa liikaa palautetulle määrälle sitä päivää seuraavasta päivästä, jona liikaa palautettu määrä on käytetty veron suoritukseksi tai veloitettu Verohallinnon tililtä, verotuksen oikaisun johdosta määrätyn veron eräpäivään (viivekorkolain 5 b §:n 8 momentti).

Kun verovelvollisen maksettavaksi määrätään oma-aloitteista veroa tai kun päätöstä oikaistaan verovelvollisen vahingoksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain nojalla, verovelvollisen maksettavaksi tulee veronkantolain (11/2018, VKL) 14 §:n nojalla viivästyskorkoa. Tällaisessa tilanteessa viivästyskorkoa ei erikseen määrätä maksettavaksi, vaan korko lasketaan viivekorkolain 5 b §:n nojalla sen verokauden yleistä eräpäivää seuraavasta päivästä alkaen, jolle veroa määrätään tai jota koskevaa päätöstä oikaistaan. Varainsiirtoverolle lasketaan viivästyskorkoa veron maksamiselle säädettyä määräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään (viivekorkolain 5 b §:n 3 momentti). Valmisteverotuslain 11 a §:n 1 momentissa ja 82 a §:n 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa määrätylle valmisteverolle lasketaan viivästyskorkoa veron suorittamisvelvollisuuden syntypäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään (viivekorkolain 5 b §:n 5 momentti).

Verohallinnon on viivekorkolain 7 §:n 2 momentin nojalla jätettävä viivästyskorko perimättä siltä osin kuin veron maksaminen on viivästynyt viranomaisen menettelyn vuoksi. Näin on esimerkiksi silloin, kun Verohallinnon päätös verotuksen muuttamisesta on viivästynyt aiheettomasti.

3 Yleinen määräaika verotuksen viranomaisaloitteiseen muuttamiseen ja määräaikojen laskenta

3.1 Yleistä

Verotuksen muuttamisen määräaikojen laskennan alkuajankohta on yhtenäinen eri verolajeissa. Myös muutosverotuksen määräajat ovat lähtökohtaisesti yhtä pitkiä eri verolajeissa. Määräajat lasketaan kuitenkin verolajikohtaisesti. Yhtenäisen määräaikojen laskennan tarkoituksena on mahdollistaa se, että tietyn taloudellisen tapahtuman verokysymykset voidaan käsitellä yhdenmukaisesti riippumatta siitä, mihin verolajeihin muutos kohdistuu.

Muutosverotuksen määräajat lasketaan pääsääntöisesti muutoksen kohteena olevaa verovuotta seuraavan kalenterivuoden alusta (VML 55 §:n 2 momentti ja 56 §:n 2 momentti, PerVL 31 §:n 2 momentti, VSVL 33 b §, AutoVL 82 §:n 1 momentti). Perintö- ja lahjaverotuksessa, kiinteistöverotuksessa, varainsiirtoverotuksessa ja autoverotuksessa verovuoden käsite liittyy vain muutosverotuksen laskentaan eikä sillä siten ole vastaavaa merkityssisältöä kuin tuloverotuksessa, jossa verovuodella on merkitystä myös aineellisessa verotuksessa. Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa ei kuitenkaan käytetä verovuoden käsitettä, minkä vuoksi muutosverotuksen määräaikojen laskennasta on kyseisessä laissa säädetty erikseen (OVML 4 §). Sääntelyn sisältö on kuitenkin käytännössä yhtenäinen verovuoteen perustuvien muutosverotuksen määräaikojen laskentaa koskevien säännösten kanssa.

Yleinen määräaika verotuksen muuttamiseen on kolme vuotta (VML 55 §:n 2 momentti ja 56 §:n 2 momentti, OVML 44 §, PerVL 31 §:n 2 momentti, VSVL 33 b §, AutoVL 82 §:n 1 momentti). Verotusta voidaan kuitenkin tietyin edellytyksin muuttaa yleistä määräaikaa pidemmässä ajassa (ks. luvut 4.4, 4.5 ja 4.6).

Verotuksen viranomaisaloitteista muuttamista koskeva määräaika asettaa takarajan sille, milloin päätös verotuksen muuttamisesta on viimeistään tehtävä. Verotuksen muuttaminen tapahtuu määräajassa, jos Verohallinnon päätös tehdään ennen kuin päätöksen tekemiselle säädetty määräaika on päättynyt (VML 57 §:n 2 momentti, OVML 48 §:n 2 momentti, PerVL 31 §:n 2 momentti, VSVL 34 §, AutoVL 86 §).

3.2 Verotusmenettelylain mukainen määräaikojen laskenta

Verotusmenettelylain 55 §:n 2 momentin ja 56 §:n 2 momentin mukaan verotuksen oikaisun määräaika lasketaan verovuotta seuraavan vuoden alusta. Verovuosi on tuloverotuksessa kalenterivuosi tai jos tilikausi ei ole kalenterivuosi, se tai ne tilikaudet, jotka ovat päättyneet kalenterivuoden aikana.

3.3 Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain mukainen määräaikojen laskenta

Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 4 §:n 1 momentin säännöksiä määräaikojen laskennasta sovelletaan kyseisen lain soveltamisalaan kuuluviin veroihin, kuten arvonlisäveroon, valmisteveroihin sekä ennakonpidätyksiin ja perittäviin lähdeveroihin. Säännöksen perusteella verotuksen muuttamisen määräajat lasketaan sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta asianomaisen veron verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Jos verovelvollisen tilikausi ei ole kalenterivuosi ja asianomaisen veron verokausi on kalenterikuukausi, määräajat lasketaan sen tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Säännös ei vaikuta esimerkiksi veroilmoituksen antamisen määräpäivään, josta on säädetty erikseen.

Arvonlisäverotuksen ja valmisteverotuksen veron palauttamista koskevassa asiassa verotuksen muuttamisen määräaika lasketaan sen kalenterivuoden päättymisestä, johon kuuluvaa ajanjaksoa palautuspäätös koskee (AVL 129 d §, AVL 133 c §, AVL 156 §, AVL 156 l, ValmVL 83 a §). Kuitenkin jos energiaintensiivisen yrityksen tilikausi on muu kuin kalenterivuosi, verotuksen muuttamisen määräaika lasketaan tilikauden päättymistä seuraavan kalenterivuoden alusta (sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 8 a §:n 5 momentti).

Verotuksen muuttamisen määräaika on tuloverotuksessa ja oma-aloitteisessa verotuksessa pääsääntöisesti yhtenevä. Jos oma-aloitteisen veron verokausi on muu kuin kalenterikuukausi ja samalla tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta, määräajat kuitenkin poikkeavat toisistaan.

Jos oma-aloitteisen veron verokausi on kalenterikuukausi, verotuksen muuttamisen määräaika lasketaan käytännössä tilikauden päättymisvuotta seuraavan vuoden alusta. Kaikkien samaan tilikauteen kuuluvien verokausien määräaika on tällaisessa tilanteessa yhteneväinen riippumatta siitä, mille kalenterivuodelle verokausi kohdistuu.

Jos oma-aloitteisen veron verokausi on neljänneskalenterivuosi tai kalenterivuosi, muutosverotuksen määräaika lasketaan verokauden päättymisvuoden perusteella. Määräajan laskentaan ei tällöin vaikuta se, mille tilikaudelle verokausi kuuluu, vaan kaikkien samalle kalenterivuodelle kohdistuvien verokausien määräaika on tällaisessa tilanteessa yhtenevä.

Jos verokautta ei ole lainkaan, määräaika lasketaan sen kalenterivuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, jolle verotettava tapahtuma kohdistuu. Verokautta ei ole oma-aloitteisessa verotuksessa esimerkiksi silloin, kun luonnollinen henkilö toimii satunnaisena työnantajana, eikä silloin, kun kyseessä on valmisteverotusta koskeva sääntöjenvastaisuus tai kulutukseen luovutettuja tuotteita koskeva erityistilanne.

3.4 Kiinteistöverolain mukainen määräaikojen laskenta

Kiinteistöverotuk­sen oikaisun määräajat lasketaan verotusmenettelylain 55 §:n 2 momentin ja 56 §:n 2 momentin nojalla verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Kiinteistöverolain 23 §:n mukaan kiinteistöverotuksessa verovuosi on se kalenterivuosi, jolta kiinteistövero on suoritettava.

3.5 Perintö- ja lahjaverolain mukainen määräaikojen laskenta

Perintö- ja lahjaverotuksen muuttamista koskevat määräajat las­ketaan perintö- ja lahjaverolain 31 §:n 2 momentin nojalla verovuotta seuraavan vuoden alusta. Perintö- ja lahjaverotuksessa verovuosi on kalenterivuosi, jona perinnönjättäjä on kuollut, lahjansaaja on saanut lahjan haltuunsa tai vero­velvollisuus on muutoin alkanut (PerVL 24 §). Perintöverotuksessa verovelvollisuuden katsotaan alkavan muulloin kuin perinnönjättäjän kuolinvuonna esimerkiksi eräissä testamenttisaannoissa. Rajoitetun omistusoikeustestamentin tilanteessa verovuosi on se vuosi, jona perillinen saa omaisuuden testamentissa asetetun ehdon täyttyessä. Vastaavasti verovelvollisuuden katsotaan alkavan toissijaisen perijän osalta perinnönjättäjän kuolinhetken sijaan silloin, kun hän saa perinnön ensisaajan kuoltua.

3.6 Varainsiirtoverolain mukainen määräaikojen laskenta

Varainsiirtoverolain 33 b §:n nojalla veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräajat lasketaan verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Varainsiirtoverolain 32 a §:n 1 momentin mukaan verovuodella tarkoitetaan sitä kalenterivuot­ta, jonka aikana kiinteistön tai arvopaperin omistusoikeuden luovutus on tapahtunut tai verovelvollisuus on muutoin alkanut. Varainsiirtoverolakiin sisältyy myös täsmentäviä sään­nöksiä lisävastikkeista ja rakenteilla olevan kohteen hankintatilanteista. Lisävastikkeen osalta verovuotena pidetään sitä vuotta, jonka aikana lisävastikkeen suorittamisvelvolli­suus on vahvistunut (VSVL 32 a §:n 2 momentti). Niin sanotun RS-kohteen hankinnassa verovuosi on se vuosi, jonka aikana vero on suoritettava (VSVL 32 a §:n 3 momentti).

Kiinteistön ja arvopaperin luovutuksen verovuoden määrittää lopullisen luovutussopimuksen allekirjoitushetki. Kuo­linpesäosuuden luovutuksen verovuoden määrittää perinnönjaon allekirjoitushetki. Tilanteissa, joissa tehdään erikseen esisopimus ja sen ehtojen täytyttyä lopullinen luovutussopimus, verovuosi määräytyy lopullisen luovutussopimuksen allekirjoitus­hetken mukaan. Osituksen ja perinnönjaon ulkopuolisin varoin tapahtuvissa omaisuuden siirroissa verovuoden määrittää ositus- tai perinnönjakokirjan allekirjoitushetki.

3.7 Autoverolain mukainen määräaikojen laskenta

Autoverotuksen oikaisua koskevat määräajat lasketaan autoverolain 82 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verovuodella tarkoitetaan kalenterivuotta, jonka aikana veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt (AutoVL 69 §:n 1 momentti). Autoverolain 27 tai 29 §:ssä tarkoitettua veron palauttamista koskevassa asiassa verovuosi on kuitenkin se kalenterivuosi, jonka aikana Verohallinto on tehnyt asiassa päätöksen (AutoVL 69 §:n 2 momentti).

Veron suorittamisvelvollisuus on määritelty autoverolain 3 §:ssä. Veron suorittamisvelvollisuus syntyy pääasiallisesti, kun ajoneuvo rekisteröidään, otetaan verolliseen käyttöön tai ajoneuvosta annetaan veroilmoitus. Veron suorittamisvelvollisuuden syntymisajankohta määräytyy näistä tapahtumista sen perusteella, joka tapahtuu ajallisesti ensimmäisenä. Veron suorittamisvelvollisuus syntyy myös, kun ajoneuvon rakennetta, omistusta tai käyttötarkoitusta muutetaan siten, ettei ajoneuvo enää täytä autoverolaissa säädettyjä veronalennuksen, veronpalautuksen tai verovapauden edellytyksiä, taikka kun ajoneuvo tulee lain soveltamisalaan sen rakenteen muutoksen takia.

4 Verotuksen muuttaminen verovelvollisen vahingoksi

4.1 Yleistä

Verotuksen muuttamisesta verovelvollisen vahingoksi on säädetty verotusmenettelylaissa (VML 56–56 c §), oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa (OVML 40 §, 44–47 §), varainsiirtoverolaissa (VSVL 33 §, 33 b–33 e §) ja autoverolaissa (AutoVL 80 §–85 §). Perintö- ja lahjaverotuksessa sekä kiinteistöverotuksessa verotusmenettelylain 56–56 c § tulevat sovellettavaksi viittaussäännösten nojalla.

Verohallinto muuttaa verotusta verovelvollisen vahingoksi, jos

• verovelvollinen on jäänyt osaksi tai kokonaan verottamatta
• verovelvolliselle on muuten jäänyt määräämättä säädetty vero
• veroa on ilmoitettu liian vähän tai
• veroa on muusta syystä tullut liian vähän maksettavaksi tai liikaa palautetuksi.

Verotusta voidaan muuttaa verovelvollisen vahingoksi virheen laadusta tai perusteesta riippumatta. Verotusta voidaan muuttaa riippumatta siitä, onko virhe tapahtunut verovelvollisen tai Verohallinnon menettelyssä. Verovelvollisen menettelyssä tapahtuneen virheen korjaaminen ei edellytä verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntiä. Virhe voidaan oikaista jälkikäteen silloinkin, kun Verohallinto olisi voinut käytettävissä olevien tietojen perusteella ratkaista asian oikein. Virhe voidaan oikaista, vaikka asia olisi ollut luonteeltaan tulkinnanvarainen tai epäselvä.

Kaikki verotuksessa olevat virheet voidaan lähtökohtaisesti korjata viranomaisaloitteisesti yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Verotuksen muuttaminen yleistä määräaikaa pidemmässä ajassa edellyttää, että tällaiselle menettelylle säädetyt edellytykset täyttyvät.

Jos tuloverotuksessa verovelvollisen tuloihin ollaan lisäämässä vahingoksi oikaisuna vähemmän kuin 4 000 euroa, lisäys voidaan tehdä alkuperäisen verovuoden sijasta sen verovuoden tuloon, jolta toimitettava verotus ei ole vielä päättynyt. Kun tulo lisätään avoinna olevan verovuoden verotukseen, lisätyn tulon johdosta ei määrätä viivästyskorkoa. (VML 57 a §)

Myös verotuksen muuttamista koskevassa päätöksessä oleva virhe voidaan oikaista, jos veroa on tällaisen virheen johdosta jäänyt määräämättä. Päätöstä voidaan muuttaa niin kauan kuin virheelliseen päätökseen sovellettua verolainsäädännön mukaista verotuksen muuttamisen määräaikaa on jäljellä.

Verotuksen muuttamista koskevassa päätöksessä oleva lasku- tai tallennusvirhe oikaistaan siten ensisijaisesti verolainsäädännön säännösten perusteella. Jos virheen oikaisusta ei ole säädetty lainkaan verolainsäädännössä tai verolainsäädännön mukaisen oikaisun määräaika on jo päättynyt, virhe korjataan hallintolain perusteella. Asiavirheen ja kirjoitusvirheen korjaamisesta hallintolain perusteella on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verotuksen yleiset menettelysäännökset.

4.2 Verotuksen muuttamatta jättäminen

Vaikka verotuksen muuttamiselle verovelvollisen vahingoksi ei ole säädetty erityisiä asiallisia edellytyksiä, verotuksen viranomaisaloitteinen muuttaminen ei ole kaikissa tilanteissa mahdollista. Verotusta ei voida muuttaa verovelvollisen vahingoksi, jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu tai jos Verohallinto on jo selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian (VML 56 §:n 3–4 momentti, OVML 40 §:n 2–3 momentti, AutoVL 80 §:n 2–3 momentti). Verotusta ei voida jälkikäteen muuttaa myöskään kiristyneen oikeuskäytännön perusteella tai jos luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät.

Verohallinto voi jättää muuttamatta verotuksen verovelvollisen vahingoksi myös, jos verottamatta jäänyt tulo tai veron määrä on vähäinen eikä verotuksen tasapuolisuus, verovelvollisen laiminlyöntien laatu tai laiminlyöntien toistuvuus edellytä verotuksen muuttamista (VML 58 §, OVML 50 §, AutoVL 81 §). Verohallinto on antanut tuloverotusta ja oma-aloitteista verotusta koskevat tarkemmat määräykset siitä, milloin verottamatta jäänyttä tuloa tai veroa on pidettävä vähäisenä:

• Verohallinnon päätös verotuksen oikaisun toimittamatta jättämisestä tuloverotuksessa
• Verohallinnon päätös veron määräämättä tai päätöksen oikaisun tekemättä jättämisestä oma-aloitteisessa verotuksessa

Kiinteistöverotuksessa verotuksen oikaisu verovelvollisen vahingoksi voidaan jättää toimittamatta, jos määräämättä jäänyt vero on vähäinen, eikä verotuksen tasapuolisuus tai muu syy edellytä verotuksen oikaisemista (KiVL 25 §:n 4 momentti). Veron määrää voidaan lähtökohtaisesti pitää vähäisenä, jos sen määrä on enintään 500 euroa.

Arvonlisävero voidaan lisäksi jättää määräämättä tai sitä koskeva virheellinen päätös oikaisematta, jos veroa on tullut maksettavaksi liian vähän sellaisen virheen vuoksi, jonka johdosta toisen verovelvollisen maksettavaksi on tullut veroa liikaa eikä verotuksen tasapuolisuus tai muu syy vaadi veron määräämistä tai oikaisun tekemistä. Edellytyksenä on, että verovelvollinen esittää palautukseen oikeutetun antaman sitoumuksen, jossa tämä luopuu oikeudestaan palautukseen (OVML 50 §:n 2 momentti).

Ennakkoperinnässä vero voidaan jättää määräämättä suorituksen maksajalle tai päätöksen oikaisu tekemättä osittain tai kokonaan, kun olosuhteet huomioon ottaen on todennäköistä, että veron määräämistä tai oikaisua ei tarvita veron turvaamiseksi tai muusta vastaavasta erityisestä syystä. Veronkorotus ja viivästyskorko voidaan tällöin kuitenkin määrätä maksettavaksi suorituksen maksajalle (OVML 51 §:n 2 momentti).

4.3 Uudelleen harkinnan kielto

Uudelleen harkinnan kieltoa koskeva säännös voi estää verotuksen muuttamisen verovelvollisen vahingoksi (VML 56 §:n 3 momentti, OVML 40 §:n 2 momentti, AutoVL 80 §:n 2 momentti). Verotusta ei yleensä voida viranomaisaloitteisesti muuttaa verovelvollisen vahingoksi, jos Verohallinto on jo aiemmin selvittänyt ja nimenomaisesti ratkaissut asian. Verohallinto ei voi ottaa aiemmin nimenomaisesti ratkaisemaansa asiaa uuteen harkintaan edes silloin, kun ratkaisu on lain tai oikeuskäytännön vastainen, jos asia on ratkaistu oikeiden ja riittävien tietojen perusteella.

Asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaiseminen tapahtuu aina Verohallinnon aloitteesta. Verovelvollinen ei siten verotuksen yhteydessä voi velvoittaa Verohallintoa selvittämään ja nimenomaisesti ratkaisemaan tiettyä asiaa. Verovelvollinen voi kuitenkin hakea asiasta ennakkoratkaisua Verohallinnolta. Ennakkoratkaisun hakemisesta ja antamisen edellytyksistä on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös.

Uudelleen harkinnan kieltoa arvioidaan verolajikohtaisesti. Esimerkiksi tuloverotuksessa tehty nimenomainen ratkaisu ei estä samaan taloudelliseen tapahtumaan perustuvaa veron määräämistä tai päätöksen oikaisua arvonlisäverotuksessa. Uudelleen harkinnan kieltoa arvioidaan myös itsenäisesti verotuksen eri vaiheissa. Uudelleen harkinnan kielto ei estä esimerkiksi tuloverotuksen oikaisemista verovelvollisen vahingoksi, vaikka asiassa olisi tehty päätös saman verovuoden ennakkoperinnässä. Verotusta ei kuitenkaan oikaista verovelvollisen vahingoksi luottamuksensuojasäännöksen vuoksi, jos ennakkoperinnässä asia on tutkittu ja ratkaistu ja jos myös muut luottamuksensuojan edellytykset täyttyvät. Luottamuksensuojasta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luottamuksensuoja verotusmenettelyssä.

Nimenomaisen ratkaisun ei voida katsoa syntyvän pelkästään automaatioon perustuvassa verotuksen massamenettelyssä, vaan ratkaisun tekeminen edellyttää virkailijatyötä. Jos virkailija on selvittänyt ja ratkaissut tietyt päätökseen sisältyvät seikat mutta muilta osin päätös on tehty automaattisesti, vain virkailijan ratkaiseman asian katsotaan tulleen nimenomaisesti ratkaistuksi. Nimenomaista ratkaisemista koskevan käsitteen tulkinnassa voidaan tukeutua myös oikeuskäytäntöön siitä, millainen viranomaisen aiempi ratkaisu voi olla luottamuksensuojan perusteena veroasiassa.

Asian selvittämistä osoittaa esimerkiksi se, että Verohallinto on pyytänyt verovelvolliselta tai sivulliselta selvitystä, jonka virkailija on käsitellyt. Asian selvittäminen ja nimenomainen ratkaisu kirjataan yleensä Verohallinnon tietojärjestelmään, jolloin ratkaisu on tarvittaessa jälkikäteen todennettavissa. Jos virkailija on selvittänyt asiaa ja tehnyt asiassa ratkaisun verovelvollisen antaman veroilmoituksen ja lisäselvitysten mukaisesti hänen edukseen, asia katsotaan kuitenkin nimenomaisesti ratkaistuksi, vaikka verovelvolliselle ei lähetettäisi tehdystä ratkaisusta erillistä kirjettä eikä asiasta kirjoitettaisi muistiota Verohallinnon tietojärjestelmään.

Jos virkailija on esimerkiksi tuloverotuksessa selvittänyt asiaa, mutta ei ole ehtinyt tehdä nimenomaista ratkaisua ennen kuin verotus viimeistään päättyy, verovelvolliselle lähetetään ennen verotuksen päättymistä tieto asian keskeneräisyydestä. Asia on voinut jäädä ratkaisematta esimerkiksi sen vuoksi, että verovelvollinen on antanut oman selvityksensä liian lähellä verotuksen viimeistä päättymispäivää eikä sitä ole joko ehditty käsitellä tai se ei ole ollut riittävä asian ratkaisemiseksi. Ratkaisematta jääminen on voinut johtua myös siitä, ettei verovelvollista ole ehditty kuulla verotuksesta poikkeamisesta ennen verotuksen viimeistä päättymispäivää. Kun verovelvolliselle lähetetään tieto asian keskeneräisyydestä ja tieto siitä kirjataan myös Verohallinnon tietojärjestelmän muistioon, on riidatonta, että asiaa ei ole nimenomaisesti ratkaistu toimitetussa verotuksessa ja että uudelleen harkinnan kielto ei estä verotuksen muuttamista verovelvollisen vahingoksi verotuksen päättymisen jälkeen.

Verohallinnon aiemmasta nimenomaisesta ratkaisusta huolimatta verotusta voidaan kahdessa erityistilanteessa muuttaa verovelvollisen vahingoksi. Verotusta voidaan ensinnäkin muuttaa tilanteessa, jossa aiempi ratkaisu on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka asiassa on ilmennyt uutta selvitystä, joka olisi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun. Aiempi ratkaisu ei tällöin ole perustunut oikeisiin ja riittäviin tietoihin. Verotusta voidaan muuttaa verovelvollisen vahingoksi uudelleen harkinnan kiellon estämättä myös silloin, jos päätöksessä on kirjoitusvirhe, laskuvirhe tai muu niihin verrattava erehdys. Tällaisissa tilanteissa päätöksen lopputulos ei virheen vuoksi vastaa sitä, mitä päätöksellä on tarkoitettu.

4.4 Määräajan jatkaminen

4.4.1 Yleistä

Verohallinto voi eräissä tilanteissa jatkaa verovelvollisen vahingoksi tehtävän verotuksen muuttamisen yleistä määräaikaa yhdellä vuodella (VML 56 a §, OVML 45 §, PerVL 41 a §, VSVL 33 c §, AutoVL 83 §). Jatkettu määräaika lasketaan yleisen kolmen vuoden määräajan päättymistä seuraavasta päivästä. Menettely on tarkoitettu poikkeukselliseksi ja sovellettavaksi vain niissä verointressiltään merkittävissä tilanteissa, joissa valvontatoimi on kolmen vuoden määräajan päättyessä vielä Verohallinnosta riippumattomista syistä kesken. Valvontatoimella tarkoitetaan käytännössä yleensä verotarkastusta, mutta kysymys voi olla myös muusta verotukseen liittyvästä valvontatoimesta.

Määräajan jatkamisen tarkoituksena on, että käsiteltävään verotusasiaan liittyvät tosiasiatiedot selvitetään riittävästi, päätöstä ei tehdä puutteellisin tiedoin ja asian käsittelyssä noudatetaan laissa säädettyjä menettelytapoja, kuten kuulemismenettelyä. Verotuksen muuttamisen määräaikaa on syytä jatkaa, kun Verohallinto ei pelkästään omilla toimillaan pysty varmistamaan valvontatoimen kohteena olevan asian asianmukaista selvittämistä yleisessä määräajassa.

4.4.2 Määräajan jatkamisen perusteet

Määräaikaa voidaan jatkaa esimerkiksi silloin, kun Verohallinnon valvontatoimi on alkanut toisen viranomaisen antaman tai muualta saadun tiedon perusteella poikkeuksellisen myöhään (VML 56 a §:n 1 momentin 1 kohta, OVML 45 §:n 1 momentin 1 kohta, AutoVL 83 §:n 1 momentin 1 kohta).

Tiedon katsotaan saapuneen ja sen perusteella tehtävän valvontatoimen katsotaan alkaneen poikkeuksellisen myöhään, jos valvontatoimea ei ehditä suorittaa jäljellä olevassa määräajassa asianmukaisia menettelytapoja noudattaen. Ratkaisevaa on, millaisesta asiasta on kyse ja kuinka monimutkaista sen selvittäminen on. Ratkaisevaa merkitystä ei sen sijaan ole esimerkiksi sillä, onko myöhään saatu tieto verovelvollisen ensimmäinen veroilmoitus vai onko kyse oikaisuilmoituksesta tai muusta selvityksestä tai tiedosta, vaan määräajan jatkamisen edellytyksiä arvioidaan tapauskohtaisesti asian luonteen ja laajuuden perusteella. Tiedon saapumishetki on dokumentoitava tarkasti, jotta määräajan jatkamisen edellytysten täyttymistä voidaan jälkikäteen arvioida.

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon tulee koskea asian tosiseikkoja. Tosiseikkoja koskevana tietona ei pidetä esimerkiksi laintulkintaa koskevaa ratkaisua, jonka EU-tuomioistuin, korkein hallinto-oikeus, hallinto-oikeus tai keskusverolautakunta on tehnyt toisen verovelvollisen osalta.

Määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon lähdettä ei ole säännöksessä rajattu. Tyypillisesti tieto, jonka perusteella valvontatoimi käynnistetään, saadaan toiselta viranomaiselta, kuten poliisilta. Perusteena voi olla kotimaasta saatujen vertailutietojen lisäksi myös ulkomailta saatu tieto, kuten kansainvälisessä automaattisessa tietojenvaihdossa ulkomaalaiselta viranomaiselta saatu valvontatieto. Verohallinto voi saada määräajan jatkamisen perusteena olevan tiedon myös yksittäisen kansalaisen tekemän ilmiannon perusteella tai kyse voi olla julkisesta tiedosta, kuten tiedotusvälineistä saadusta tiedosta. Muualta saatuina tietoina pidetään myös vertailutietoja, jotka Verohallinto on saanut esimerkiksi toisen verovelvollisen verotarkastuksen yhteydessä kirjanpitoaineistosta tai tiedonantovelvolliselta, kuten pankilta. 

Määräaikaa voidaan jatkaa myös silloin, kun Verohallinnon valvontatoimi vaatii viranomaisyhteistyötä riittävän selvityksen saamiseksi (VML 56 a §:n 1 momentin 1 kohta, OVML 45 §:n 1 momentin 1 kohta, AutoVL 83 §:n 1 momentin 1 kohta). Määräajan jatkamisen edellytyksenä on, että viranomaisyhteistyö on vireillä, kun Verohallinto jatkaa määräaikaa.

Verohallinto tekee viranomaisyhteistyötä esimerkiksi yhteistarkastuksissa Tullin, poliisin tai aluehallintoviraston kanssa. Viranomaisyhteistyötä tarvitaan muun muassa silloin, kun harmaan talouden verotarkastus kohdistuu samanaikaisesti useita verovelvollisia koskeviin taloudellisiin kokonaisuuksiin. Kyse voi kuitenkin olla myös yksittäistä verovelvollista koskevasta verotarkastuksesta tai muusta valvontatoimesta, joka edellyttää virka-apupyynnön tekemistä toiselle viranomaiselle.

Verovelvollisen vahingoksi tehtävän muutoksen määräaikaa voidaan myös jatkaa, jos verovelvollinen antaa asiaa koskevan ilmoituksen tai muun selvityksen poikkeuksellisen myöhään taikka verovelvollinen vaikeuttaa olennaisesti valvontatoimen suorittamista (VML 56 a §:n 1 momentin 2 kohta, OVML 45 §:n 1 momentin 2 kohta, AutoVL 83 §:n 1 momentin 2 kohta).

Poikkeuksellisen myöhään annetuissa tiedoissa kyse voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa verovelvollinen on alun perin laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa kokonaan tai osittain ja hän antaa tiedot vasta määräajan ollessa päättymäisillään. Vastaava tilanne syntyy, jos verovelvollinen muuttaa aiemmin antamiaan tietoja lähellä määräajan päättymistä. Tiedot katsotaan annetuksi poikkeuksellisen myöhään, jos Verohallinto ei ehdi kohdistaa ilmoitukseen tai muuhun selvitykseen tarvittavia valvontatoimia, kuten lähettää selvityspyyntöä tai tehdä verotarkastusta.

Kun verovelvollinen vaikeuttaa olennaisesti valvontatoimen suorittamista, kyse on siitä, että verovelvollinen on tietoisesti tai toistuvasti laiminlyönyt pyydettyjen selvitysten antamisen, antanut ne olennaisesti myöhässä tai puutteellisina, harhaanjohtavina tai virheellisinä taikka muulla tavoin olennaisesti vaikeuttanut asian selvittämistä. Näin on esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen on täysin passiivinen eikä anna pyydettyjä tietoja tai kun verovelvollinen vaikeuttaa verotarkastuksen suorittamista välttelemällä tarkastukseen liittyviä tapaamisia.

4.4.3 Päätös määräajan jatkamisesta

Verohallinnon on tehtävä päätös määräajan jatkamisesta ennen kolmen vuoden yleisen määräajan päättymistä. Jos Verohallinto on saanut asiaan liittyvän tiedon verovelvolliselta, toiselta viranomaiselta tai muulta taholta lähellä kolmen vuoden määräajan päättymistä, Verohallinto voi kuitenkin tehdä määräajan jatkamista koskevan päätöksen 60 päivän kuluessa siitä, kun tieto, ilmoitus tai muu selvitys on saapunut Verohallintoon. Jos tieto, ilmoitus tai muu selvitys on saapunut Verohallintoon vasta kolmen vuoden määräajan päätyttyä, 60 päivän poikkeusta ei voida soveltaa. Päätös annetaan tiedoksi verovelvolliselle viipymättä päätöksen tekemisen jälkeen (HL 54 §:n 1 momentti).

Päätöksellä jatketaan määräaikaa vain niiden verotustoimien osalta, joiden määräaika on päättymässä. Jos esimerkiksi verotarkastus kohdistuu useaan tilikauteen tai verovuoteen, verotuksen muuttamisen määräaikaa jatketaan vain sen vuoden osalta, jonka määräaika on päättymässä. Päätöksessä määritellään myös ne asiat, joiden osalta edellytykset määräajan jatkamiseen täyttyvät. Jos poikkeuksellisen myöhään saatu tieto, ilmoitus tai muu selvitys koskee vain yksittäistä asiaa tai tosiseikkaa, kuten yksittäistä taloudellista liiketoimea, määräaikaa voidaan kuitenkin jatkaa tätä liiketoimea vastaavasta verovelvollisen toiminnasta kokonaisuudessaan.

Päätös annetaan tiedoksi valvontatoimen kohteena olevalle verovelvolliselle ja muille verovelvollisille, joiden määräaikaa on jatkettu. Esimerkiksi elinkeinoyhtymän verotukseen liittyvässä asiassa Verohallinto antaa päätöksen tiedoksi yhtymän lisäksi niille yhtymän osakkaille, joiden verotuksessa oikaisuajan jatkamisen edellytykset täyttyvät ja joiden oikaisuaikaa jatketaan. Vastaavasti Verohallinto toimittaa päätöksen osakeyhtiölle ja sen osakkaalle, jos kysymys on yhtiön ja osakkaan välisen oikeustoimen veroseuraamuksista.

Jatkettua määräaikaa voidaan tuloverotuksessa soveltaa myös sellaisiin suorituksen saajiin, jotka eivät ole olleet Verohallinnon tiedossa, kun päätös ennakkoperinnän oikaisua koskevan määräajan jatkamisesta on tehty ja annettu tiedoksi suorituksen maksajalle. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun työnantajaan kohdistuvassa verotarkastuksessa havaitaan, että työnantaja on maksanut niin sanottuja pimeitä palkkoja, mutta palkansaajia ei ole voitu selvittää yleisen määräajan kuluessa. Tällöin pelkästään työnantajalle annettu päätös määräajan jatkamisesta mahdollistaa myös myöhemmin yksilöitävien palkansaajien verotuksen oikaisun yleisen määräajan päättymisen jälkeen. Jos suorituksen saajat ovat tiedossa määräajan jatkamista koskevaa päätöstä tehtäessä, päätös tulee antaa tiedoksi myös heille.

4.5 Pidennetty määräaika

Verohallinto voi muuttaa verotusta verovelvollisen vahingoksi tietyissä erityistilanteissa kuuden vuoden määräajan kuluessa (VML 56 b §, OVML 46 §, PerVL 41 b §, VSVL 33 d §, AutoVL 84 §:n 1 momentin 1 kohta). Verotuksen muuttaminen pidennetyssä määräajassa on mahdollista vain, jos jokin laissa säädetyistä erityisistä perusteista täyttyy eikä uudelleenharkinnan kielto estä verotuksen muuttamista. Pidennetyn määräajan tarkoituksena on varmistaa verotuspäätöksen oikeellisuus varaamalla erityistilanteiden selvittämiseen riittävästi aikaa.

Verotuksen muuttaminen pidennetyssä määräajassa on mahdollista vain verotukseen vaikuttavan asian tosiseikastoa koskevan tiedon perusteella. Esimerkiksi oikeuskäytännön muutos tai direktiivin muuttunut oikeudellinen tulkinta ei ole tällainen tieto.

Kaikissa verolajeissa pidennetyn määräajan yhtenä perusteena on kansainvälisessä tietojenvaihdossa saatu verotukseen vaikuttava tieto, jota ei ole saatu automaattisessa tietojenvaihdossa. Koska tämä peruste on kaikille verolajeille yhteinen, verotusta voidaan saadun tiedon perusteella muuttaa toisissakin verolajeissa, vaikka tieto olisi saatu esimerkiksi tuloverotuksen valvontatoimen yhteydessä. Lainkohta soveltuu tyypillisesti tilanteisiin, joissa Verohallinto saa tiedon toisesta valtiosta virka-apupyynnön johdosta tai kun toisen maan veroviranomainen tai muu viranomainen antaa tiedon Verohallinnolle oma-aloitteisesti.

Automaattisessa tietojenvaihdossa saadun tiedon perusteella verotusta voidaan muuttaa vain kolmen vuoden yleisessä määräajassa. Automaattiseen tietojenvaihtoon kuuluvat verotusta koskevat massaluonteiset tiedot, joita valtiot systemaattisesti ja säännönmukaisesti toimittavat toisilleen. Automaattisessa tietojenvaihdossa saatu tieto voi myös olla sellainen, jonka perusteella verotusta ei voida oikaista suoraan mutta jonka johdosta voidaan käynnistää Suomen pyynnöstä toisessa valtiossa esimerkiksi verotarkastus. Jos verotarkastuksen suorittamisen jälkeen toimitetaan tieto, joka ei ole kuulunut automaattisen tietojenvaihdon piiriin, verotusta voidaan muuttaa tämän tiedon perusteella pidennetyssä kuuden vuoden määräajassa.

Verotusta voidaan muuttaa kuuden vuoden määräajassa myös sellaisen tiedon perusteella, joka tavallisesti saadaan automaattisessa tietojenvaihdossa, mutta jota ei poikkeuksellisesti ollut saatavilla tässä normaalissa menettelyssä. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun verovelvollinen tai sivullisilmoittaja on laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa toisessa valtiossa eikä tietoa tästä syystä ole voitu alun perin lähettää automaattisessa tietojenvaihdossa.

Verotusmenettelylakiin ja varainsiirtoverolakiin sisältyy myös muita määräajan pidennysperusteita. Verotusmenettelylain mukaan tuloverotusta voidaan oikaista kuuden vuoden määräajassa, jos kysymys on siirtohinnoitteluoikaisua koskevan säännöksen (VML 31 §) soveltamisesta. Säännöksen soveltaminen ei esty, vaikka siirtohinnoitteluoikaisuun sovelletaan samalla myös esimerkiksi veron kiertämistä koskevaa säännöstä tai muuta verolain säännöstä.

Toinen verotusmenettelylain erityinen pidennysperuste liittyy etuyhteydessä olevien osapuolten välisen yritys- tai rahoitusrakenteita koskevan järjestelyn veroseuraamuksiin. Etuyhteydessä olevien osapuolten määritelmä vastaa verotusmenettelylain 31 §:n määritelmää. Säännös soveltuu sekä kotimaisiin että rajat ylittäviin tilanteisiin. Etuyhteydessä olevien osapuolten väliset yritys- ja rahoitusjärjestelyt liittyvät usein toisiinsa ja ne voivat olla monivaiheisia sekä ajoittua usean verovuoden ajalle. Säännöstä voidaan soveltaa myös yksittäiseen yritys- tai rahoitusrakennetta koskevaan järjestelyyn. Pidennetyssä määräajassa voidaan määrätä kaikki näistä järjestelyistä syntyvät tuloveroseuraamukset kaikille järjestelyihin liittyville verovelvollisille.

Varainsiirtoverotuksessa pidennettyä määräaikaa koskevat erityiset tilanteet ovat samantapaisia kuin verotusmenettelylain yritys- ja rahoitusrakenteita koskevat tilanteet, mutta niissä on otettu huomioon varainsiirtoverotuksen ominaispiirteet. Tyypillisesti kyse on yritysten toimitiloja ja osakeluovutuksia koskevista omistusjärjestelyistä, joissa käytetään välillisiä omistajarakenteita ja joilla on liittymäkohtia ulkomaiseen omistukseen.

Autoverolain 32 §:n 3 momentissa on erikseen säädetty, että verotusta voidaan oikaista verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi kuuden vuoden kuluessa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta myös silloin, jos ajoneuvon verotuksessa on tehty vähennys määräaikaisen vuokrasopimuksen perusteella.

Perintö- ja lahjaverolaissa on lisäksi säädetty perusteoikaisusta. Perintö- ja lahjaverolain 39 §:n 1 momentin mukaan perintöverotusta voidaan muuttaa yleistä määräaikaa pidemmässä määräajassa, kun verotuksen toimittamisen jälkeen kuolinpesään ilmaantuu uusia varoja tai velkoja. Perusteoikaisu voidaan tehdä 10 vuoden kuluessa verovelkasuhteen syntyhetkestä laskettuna eikä määräaikaa siten näissä tilanteissa lasketa verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Perusteoikaisusta ja sen tekemiseksi ilmoitettavista tiedoista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon kannanotossa Ilmoitus perintöverotuksen perusteiden muuttumisesta (perusteoikaisu).

4.6 Rikosperusteisen verotuksen muuttamisen määräaika

Verohallinto voi muuttaa verotusta verovelvollisen vahingoksi niin sanotun rikosperusteisen määräajan puitteissa, jos verovelvollista tai verovelvollisena olevan oikeushenkilön puolesta toiminutta luonnollista henkilöä syytetään rikoslain (39/1889) 29 luvun 1–3 §:ssä tarkoitetuissa rikosasioissa, joita ovat veropetos, törkeä veropetos ja lievä veropetos. Rikosperusteisen verotuksen muuttamisen määräaika on vuosi sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana syyttäjä on nostanut syytteen.

Rikosperusteisesta määräajasta on säädetty verotusmenettelylain 56 c §:ssä, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 47 §:ssä, perintö- ja lahjaverolain 41 c §:ssä, varainsiirtoverolain 33 e §:ssä ja autoverolain 85 §:ssä. Säännökset oikeuttavat, mutta eivät velvoita, Verohallintoa muuttamaan verotusta verovelvollisen vahingoksi. Verohallinto voi myös vaatia vältetyn veron määrää vahingonkorvauksena rikosprosessissa syytettynä olevalta luonnolliselta henkilöltä. Syyte ja siihen perustuva vahingonkorvausvaatimus voidaan kuitenkin kohdistaa vain luonnolliseen henkilöön, toisin kuin rikosperusteisessa verotuksen muuttamisessa, jossa veroseuraamus voidaan kohdistaa myös oikeushenkilöön. Jos oikeushenkilön verotusta muutetaan rikosperusteisesti sen vahingoksi ja samanaikaisesti yhtiön puolesta toiminut henkilö tuomitaan veropetoksesta rangaistukseen ja velvoitetaan korvaamaan rikoksella aiheuttamansa vahinko, Verohallinto ottaa veron ja vahingonkorvauksen perinnässä huomioon molemmat saatavat ja niiden mahdolliset kertymät.

Jos syyttäjä on peruuttanut syytteen tai syyte on lainvoimaisella tuomiolla tai päätöksellä hylätty tai jätetty tutkimatta, Verohallinto oikaisee rikoksen perusteella verovelvollisen vahingoksi tekemänsä päätöksen viran puolesta. Jos syyttäjä on peruuttanut syytteen vain osittain tai oikeus antaa hylkäävän tuomion vain joidenkin syytekohtien osalta, Verohallinto oikaisee verotusta vain näiltä osin. Oikaisu tehdään verovelvollisen hyväksi tehtävää verotuksen tai päätöksen oikaisua koskevan menettelyn mukaisesti.

5 Verotuksen muuttaminen verovelvollisen hyväksi

Verotuksen muuttamisesta verovelvollisen hyväksi on säädetty verotusmenettelylain 55 §:ssä, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 41 §:ssä, varainsiirtoverolain 33 a §:ssä ja autoverolain 79 §:ssä. Perintö- ja lahjaverotuksessa sekä kiinteistöverotuksessa verotusmenettelylain 55 § tulee sovellettavaksi viittaussäännösten nojalla. Lähtökohtana on, että kaikki verovelvollisen vahingoksi verotuksessa olevat virheet, joiden johdosta verovelvolliselle on määrätty liikaa veroa, voi­daan oikaista Verohallinnon aloitteesta verovel­vollisen hyväksi yleisen kolmen vuoden määräajan kuluessa. Käytännössä verotusta muutetaan verovelvollisen hyväksi viranomaisaloitteisesti, jos verovelvollinen ei ole itse tehnyt oikaisuvaatimusta tai korjannut oma-aloitteista verotusta oikaisuilmoituksella ja verotuksessa oleva virhe on selvä ja ilmeinen. Tällainen virhe on kyseessä esimerkiksi silloin, kun verovelvollisen veroilmoituksella vähennettäväksi vaatima erä on jäänyt verotusta toimitettaessa tallentamatta eikä mainitun erän vähennyskelpoisuudesta ole epäselvyyttä.

Verotusta voidaan muuttaa viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hyväksi kaikenlaisten verotuksen virheiden perusteella. Virheen syyllä tai laadulla ei ole merkitystä. Verotuksen virhe on voinut johtua esimerkiksi verovelvollisen ilmoituksesta, tiedonsiirrosta tai verotuksen toimittamisessa tapahtuneesta virheestä. Virhe voi olla asia-, kirjoitus- tai laskuvirhe tai muu virhe.

Verotuksen muuttaminen verovelvollisen hyväksi ei ole aina mahdollista. Jos asia on valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu, verotusta ei voida muuttaa.

Maksuunpantavissa veroissa viranomaisaloitteinen verotuksen oikaisu verovelvollisen hyväksi on tehtävä yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Samassa kolmen vuoden yleisessä määräajassa voidaan myös oma-aloitteista verotusta muuttaa verovelvollisen hyväksi. Esimerkiksi verovuodelta 2023 toimitettua tuloverotusta ja kiinteistöverotusta voidaan oikaista vuoden 2026 loppuun asti. Vastaavasti, jos perinnönjättäjä on kuollut vuonna 2023, perintöverotusta voidaan oikaista vuoden 2026 loppuun asti. Oma-aloitteisessa verotuksessa kalenterivuodelle 2023 ajoittuvan verokauden verotusta voidaan säädetyn pääsäännön mukaan muuttaa vuoden 2026 loppuun asti.

Myös verotuksen muuttamista koskevassa päätöksessä oleva virhe voidaan oikaista, jos veroa on tällaisen virheen johdosta tullut maksettavaksi liikaa. Päätöstä voidaan muuttaa niin kauan kuin virheelliseen päätökseen sovellettua verolainsäädännön mukaista veron määräämisen tai päätöksen oikaisun määräaikaa on jäljellä.

Verotuksen muuttamista koskevassa päätöksessä oleva lasku- tai tallennusvirhe oikaistaan siten ensisijaisesti verolainsäädännön säännösten perusteella. Jos virheen oikaisusta ei ole säädetty lainkaan verolainsäädännössä tai verolainsäädännön mukaisen oikaisun määräaika on jo päättynyt, virhe korjataan hallintolain perusteella. Asiavirheen ja kirjoitusvirheen korjaamisesta hallintolain perusteella on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verotuksen yleiset menettelysäännökset.

Verotusta voidaan eräissä poikkeustilanteissa muuttaa viranomaisaloitteisesti verovelvollisen hy­väksi myös pidemmässä kuin yleisessä kolmen vuoden määräajassa. Verohallinto korjaa verovelvollisen vahingoksi olevan virheen, jonka se havaitsee tehdessään valvontatoimea verovelvollisen vahingoksi pidennetyn, jatketun tai rikosperusteisen määräajan nojalla. Verotuksen muuttaminen edellyttää tällöin, että viranomainen ha­vaitsee verotuksessa tapahtuneen virheen itse ja että asia liittyy vireillä olevaan valvontatoimeen.

Valvontatoimen kohderajaus määrittää, mitä voidaan oikaista verovelvollisen hyväksi valvontatoimen yhteydessä. Valvontatoimen kohderajaus voi olla määräajan jatkamista koskevissa tilanteissa hyvin laaja ja käsittää jopa koko elinkeinotoiminnan. Piden­netyn määräajan ja rikosperusteisen määräajan tilanteissa verotuksen muuttamisen edellytykset ovat lähtökohtaisesti rajoitetummat, koska näissä tilanteissa valvontatoimet kohdentuvat laissa säädettyjen edellytysten perusteella tarkkarajaisemmin.

Viranomaisen valvontatoimeen liittyvässä asiassa havaitsemat virheet oikaistaan verovelvollisen hyväksi, vaikka valvontatoimen kohteena olevassa asiassa ei tehtäisi muutosta verovelvollisen vahingoksi. Mahdollista on myös, että valvontatoimi johtaa vain sellaiseen muutokseen, joka tapahtuu verovelvollisen hyväksi. Muun kuin valvontatoimen kohteena olevan verovelvollisen verotusta voidaan puolestaan muuttaa hyväksi tai vahingoksi seurannaismuutoksena, jos sitä koskevat edellytykset täyttyvät.

6 Seurannaismuutos

6.1 Yleistä

Jos verotusta on muutettu siten, että tehty muutos vaikuttaa saman verovelvollisen eri verovuosiin, verokausiin, autoverojaksoon tai verolajeihin taikka toisen verovelvollisen tai ajoneuvon verotukseen, Verohallinto muuttaa tätä toista verotusta muutosta vastaavasti eli tekee seurannaismuutoksen (VML 75 §, OVML 73 §, PerVL 50 §, VSVL 52 §, AutoVL 108 §). Vaikka seurannaismuutoksen pääperiaate on kyseisissä säännöksissä samanlainen, sääntelyssä on kuitenkin verolajikohtaisia eroavaisuuksia.

Seurannaismuutos voi perustua muutoksenhakuviranomaisen antamaan päätökseen, verotuksen muuttamista koskevaan päätökseen tai oma-aloitteisessa verotuksessa itse annettuun veroilmoitukseen tai oikaisuilmoitukseen. Myös tappioiden poikkeuslupapäätöstä (tuloverolaki (1535/1992) 122 §:n 3 momentti) voidaan pitää sellaisena Verohallinnon päätöksenä, jonka perusteella muuttuneet tappiot voidaan vähentää seuraavina verovuosina seurannaismuutoksena.

Seurannaismuutoksen tekeminen edellyttää, että verotukseen tehty muutos luo muutostarpeen toiseen veroasiaan eli muutos voidaan tehdä suoraan ja ilman erillistä harkintaa. Seurannaismuutoksella toimeenpannaan viranomaisaloitteisesti jo aiemmin tehdyn muutospäätöksen välitön vaikutus muuhun verotukseen. Säännöksen tarkoituksena on, että yksi ja sama asia tulee huomioiduksi verotuksessa vain yhden kerran mutta ei kahteen kertaan.

6.2 Seurannaismuutoksen tekeminen

Seurannaismuutoksin voidaan verovelvollisen oman verotuksen lisäksi muuttaa esimerkiksi puolison, lapsen, yhtymän ja sen osakkaan tai kuolinpesän ja sen osakkaan verotuksia.

Seurannaismuutos voi muuttaa verotusta joko verovelvollisen eduksi tai vahingoksi. Muissa oma-aloitteisissa veroissa kuin varainsiirtoverossa toisen verovelvollisen eduksi tehtävä seurannaismuutos edellyttää tämän toisen verovelvollisen vaatimusta. Verovelvollinen voi esittää tällaisen vaatimuksen myös yleisen kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen.

Seurannaismuutos tehdään, jollei sen tekeminen ole erityisestä syystä kohtuutonta. Muutos voi käytännössä olla kohtuuton vain silloin, kun se tapahtuu verovelvollisen vahingoksi. Jos verovelvollisen omaa verotusta muutetaan verovelvollisen toisen verovuoden tai toisen verolajin muutoksen perusteella seurannaismuutoksena hänen vahingokseen, seurannaismuutosta voidaan pitää kohtuuttomana vain, jos se tehdään vasta huomattavan pitkän ajan kuluttua. Toiseen verovelvolliseen kohdistuvissa tilanteissa erityiset syyt seurannaismuutoksen kohtuuttomuudelle voivat toteutua helpommin. Seurannaismuutoksen tekeminen voi esimerkiksi olla erityisestä syystä kohtuutonta, jos toisen puolison tai osakkaan verotusta muutettaisiin seurannaismuutoksena hänen vahingokseen tilanteessa, jossa puolisot ovat eronneet tai osakas on eronnut yhtymästä.

Seurannaismuutos voidaan tehdä, vaikka verotuksen muuttamisen yleiset edellytykset puuttuisivat. Seurannaismuutos on siten mahdollinen, vaikka määräaika verotuksen muuttamiselle olisi jo päättynyt. Seurannaismuutoksen tekemistä eivät myöskään estä uudelleen harkinnan kielto tai luottamuksensuoja.

Verohallinto tekee seurannaismuutoksen esimerkiksi myös silloin, kun sama asia tehdyn muutospäätöksen perusteella siirtyy toiselle verovelvolliselle tai saman verovelvollisen toiseen verolajiin tai saman verolajin toiseen verovuoteen. Muissa oma-aloitteisissa veroissa kuin varainsiirtoverossa seurannaismuutos voidaan tehdä myös saman verovelvollisen samaan verokauteen.

Seurannaismuutos tehdään esimerkiksi silloin, kun kiinteistö, rakennus, tulo, perintö tms. on verotettu virheellisesti väärällä verovelvollisella ja kyseinen omaisuus tai tulo poistetaan hänen oikaisuvaatimuksensa perusteella, jolloin omaisuus tai tulo on siirrettävä verotettavaksi oikealle verovelvolliselle.

Lähtökohtaisesti omaisuus tai tulo siirretään vastaavanlaisena ja -suuruisena kuin se oli alkuperäisen verovelvollisen verotuksessa. Jos oikea verovelvollinen ennen seurannaismuutoksen tekemistä esittää seikkoja, joiden mukaan omaisuuden arvo tai tulon määrä poikkeaa alkuperäisen verovelvollisen verotuksessa verotetusta määrästä, voidaan nämä selvitykset ottaa huomioon enemmän viivytyksen välttämiseksi jo seurannaismuutosta tehtäessä. Näin voidaan tehdä, koska verovelvollisella olisi oikeus hakea muutosta tehtyyn seurannaismuutokseen ja sen sisältöön oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Seurannaismuutosta ei säännösten mukaan ole mahdollista kuitenkaan tehdä esimerkiksi silloin, kun muutos on tehty toisen verovelvollisen toisen verolajin, toisen verokauden tai verovuoden verotukseen. Myöskään kiinteistöverotuksessa esimerkiksi kiinteistön ominaisuus- tai omistajatietojen muuttaminen ei vaikuta suoraan ja ilman erillistä harkintaa toisen verovuoden kiinteistöverotukseen. Tämän vuoksi näiden tietojen muuttaminen seurannaismuutoksena aiemman tai myöhemmän verovuoden verotukseen ei ole mahdollista.

Verotusmenettelylain mukaan Verohallinto voi muuttaa verovelvollisen verotusta silloinkin, jos verotusta on toisessa valtiossa muutettu Suomen verotukseen vaikuttavalla tavalla. Toisen valtion verotuksen muutoksen on perustuttava toisen valtion muutoksenhakuviranomaisen päätökseen tai veroviranomaisen tekemään verotuksen oikaisupäätökseen. Säännös ei velvoita Verohallintoa muuttamaan verotusta toisessa valtiossa tehdyn ratkaisun mukaisesti, vaan edellytykset seurannaismuutoksen tekemiselle tutkitaan itsenäisesti arvioimalla ulkomailla tehdyn muutoksen perusteita. Kyse voi olla esimerkiksi vastaoikaisusta, joka tehdään toisen valtion veroviranomaisen tekemän siirtohinnoitteluoikaisun perusteella. Vastaoikaisu tehdään vain, jos Verohallinto pitää toisen valtion veroviranomaisen tekemää siirtohinnoitteluoikaisua oikeutettuna eli Verohallinto arvioi markkinaehtoperiaatteen toteutumista itsenäisesti.

6.3 Seurannaismuutokseen liittyvät menettelyt

Verovelvolliselle on ennen seurannaismuutoksen tekemistä varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta. Kuuleminen on tarpeetonta yleensä silloin, kun verotusta muutetaan verovelvollisen eduksi. Kuuleminen voi olla myös tarpeetonta, jos vahingoksi tehtävä seurannaismuutos perustuu verovelvollisen omaan vaatimukseen.

Jos seurannaismuutokseen liittyy verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti, verovelvolliselle voidaan määrätä veronkorotus. Veronkorotuksen määrääminen on kuitenkin mahdollista vain, jos verotusta voitaisiin seurannaismuutoksen sijaan muuttaa verovelvollisen vahingoksi viranomaisaloitteisesti.

Jos Verohallinto ei poikkeuksellisesti olisi omasta aloitteestaan tehnyt seurannaismuutosta, verovelvollinen tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö voi pyytää Verohallinnolta seurannaismuutoksen tekemistä. Jos pyyntö hyväksytään, Verohallinto tekee seurannaismuutoksen. Lähtökohtana pyynnön hyväksymiselle on, että asia voidaan edellä kerrotun mukaisesti käsitellä seurannaismuutoksena. Jos pyyntöä ei hyväksytä, Verohallinto antaa muutoksenhakukelpoisen päätöksen siitä, ettei se tee asiassa seurannaismuutosta.

Pyyntö seurannaismuutoksen tekemiseksi ei ole muutoksenhakua verotukseen. Jos verovelvollinen on yhtä verovuotta koskevassa muutoksenhaussa saanut itselleen edullisen päätöksen verotusta koskevassa asiassa, ei seurannaismuutoksella voida muuttaa samankaltaisen asian verokohtelua muiden verovuosien verotuksessa. Pyynnöllä seurannaismuutoksen tekemiseksi ei siis voida pidentää verotuksen muutoksenhakuaikaa, vaikka pyyntö sinänsä voidaan esittää yleistä muutoksenhakua koskevan määräajan päättymisen jälkeen.

7 Uudelleen toimitettava tai käsiteltävä verotus

Verotuksen oikaisulautakunta, hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus voivat kumota verotuksen tai päätöksen osittain tai kokonaan ja palauttaa sen Verohallinnolle uudelleen toimitettavaksi tai uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi Verohallinto voi kumota verovelvollisen koko tuloverotuksen tai autoverotuksen ja toimittaa sen uudelleen, jos verovelvollisen verotus on toimitettu arvioimalla ja verovelvollinen hakee muutosta verotukseen antamalla verotuksen päättymisen jälkeen veroilmoituksen. Verohallinto voi kumota verotuksen silloinkin, jos arvioimalla toimitetussa verotuksessa vain osa veron perusteista on arvioitu.  Verotuksen kumoamisella tarkoitetaan sitä, että aiempi verotuspäätös poistuu, minkä jälkeen Verohallinto antaa asiassa uuden päätöksen. Muutokset verotukseen toteutetaan verotuksen tai päätöksen oikaisuna verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Tästä on säädetty verotusmenettelylain 78 §:ssä, oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 74 §:ssä, perintö- ja lahjaverolain 51 §:ssä, varainsiirtoverolain 52 a §:ssä ja autoverolain 110 §:ssä.

Jos verovelvollinen on oikaisuvaatimuksessaan tai valituksessaan vaatinut verotusta muutettavaksi omaksi edukseen, verotus ei muutoksenhaun johdosta voi muuttua verovelvollisen vahingoksi. Tämä perustuu yleiseen oikeusperiaatteeseen (reformatio in peius), jonka mukaan muutoksenhakuviranomainen ei saa ratkaista asiaa valittajalle alkuperäistä päätöstä epäedullisemmalla tavalla, jos valittajan vastapuoli ei ole hakenut muutosta samasta päätöksestä.

Jos verovelvollinen vaatii verotusta muutettavaksi omaksi vahingokseen, veron määrä voi uudelleen toimitettavassa tai käsiteltävässä verotuksessa muodostua aiempaa korkeammaksi. Verotusta ei kuitenkaan lähtökohtaisesti voida muuttaa verovelvollisen vahingoksi enempää kuin verovelvollinen on vaatinut. Tämän vuoksi veronkorotuksen määrääminen verovelvollisen oman oikaisuvaatimuksen johdosta edellyttää, että edellytykset verotuksen muuttamiselle verovelvollisen vahingoksi ovat olemassa. Vaikka veron määrä verovelvollisen oman oikaisuvaatimuksen johdosta nousee, lisääntyneelle verolle ei määrätä viivästyskorkoa.

Jos uudelleen toimitettavan tai käsiteltävän verotuksen yhteydessä havaitaan tarve muuttaa verotusta verovelvollisen vahingoksi enemmän kuin mitä verovelvollinen tai Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on mahdollisesti vaatinut, veron ja veronkorotuksen määrät voivat nousta ja lisääntyneelle verolle voidaan määrätä viivästyskorkoa, jos edellytykset verotuksen muuttamiselle verovelvollisen vahingoksi ovat olemassa. Verotuskäytännössä on katsottu, että tällaiset verovelvollisen vahingoksi tehtävät muutokset voidaan menettelyn yksinkertaistamiseksi tehdä verotuksen uudelleen toimittamisen tai käsittelyn yhteydessä.

Verovelvolliselle voidaan myös määrätä uudelleen toimitettavassa tai käsiteltävässä verotuksessa veronkorotus, jos verovelvollisen oikaisuvaatimuksella esittämä vähennysvaatimus on aiheeton ja verovelvollinen antaa vähennyksen saadakseen selvästi puutteellisia tai virheellisiä tietoja. Veronkorotus määrätään myös, jos verovelvollinen vaatii vähennettäväksi perusteetonta tai muutoin vähennyskelvotonta kulua ja esittää pelkän euromääräisen vähennysvaatimuksen ilman perusteluja eli ei selvitä asiaan liittyviä tosiseikkoja. Uuden veronkorotuksen määrääminen tai jo aiemmin määrätyn veronkorotuksen korottaminen on mahdollista vain silloin, kun edellytykset verotuksen muuttamiselle verovelvollisen vahingoksi ovat olemassa.

Verotuksen kumoamisen yhteydessä verotukseen liittyvät veroerät, esimerkiksi tuloverotuksen jäännösverojen erät ja autoveron erä, eivät poistu, vaan uudelleen toimitettavassa verotuksessa näitä veroeriä muutetaan muutosta vastaavasti. Verotuspäätöksen kumoamisen jälkeen Verohallinto tekee viipymättä viranomaisaloitteisesti päätöksen kyseisten veroerien täytäntöönpanon keskeyttämisestä, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Keskeytyspäätös voidaan jättää tekemättä esimerkiksi tilanteessa, jossa vero on juuri vanhenemassa. Jos täytäntöönpano keskeytetään, ulosottotoimet keskeytyvät ja jatkuvat vasta sen jälkeen, kun verotus on toimitettu uudelleen. Jos alkuperäisten veroerien johdosta on tehty ulosmittauksia, niitä ei kuitenkaan peruuteta, vaan ne pysyvät voimassa.

Koska alkuperäiset veroerät säilyvät verotuksen kumoamisen yhteydessä, uudelleen toimitettavalla tai käsiteltävällä verotuksella ei ole vaikutusta näiden veroerien vanhenemiseen. Jos verovelvollisen suoritettavaksi määrätään uudelleen toimitettavassa verotuksessa tai uudelleen käsiteltävässä verotuksessa lisää veroa, tuon veroerän vanhenemisaika lasketaan verotuksen uudelleen toimittamista seuraavan vuoden alusta.

Verohallinnon on kuultava verovelvollista ennen asian uudelleen käsittelyä tai verotuksen toimittamista uudelleen, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta. Verovelvollista on kuultava esimerkiksi silloin, kun kumoamispäätöksessä ei ole otettu kantaa asiaratkaisuun ja uudelleen toimitettavassa verotuksessa tai verotuksen uudelleen käsittelyssä aiotaan poiketa verovelvollisen esittämästä vaatimuksesta.

8 Verotuksen muuttamisen voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

8.1 Vuoden 2017 alussa voimaan tulleet verotuksen muuttamista koskevat säännökset

Muiden verolajien kuin autoverotuksen ja valmisteverotuksen verotuksen muuttamista koskevat lait tulivat voimaan 1.1.2017. Näiden lakien voimaantulo- ja siirtymäsäännösten mukaan uusia lakeja sovelletaan ensimmäistä kertaa verovuoden 2017 verotuksen sekä 1.1.2017 tai sen jälkeen alkaneen verokauden verotuksen muuttamiseen. Uusia lakeja sovelletaan ensimmäistä kertaa myös verovuoden 2017 kiinteistöverotuksen, varainsiirtoverotuksen sekä perintö- ja lahjaverotuksen muuttamiseen.

Aiempia säännöksiä, joita tässä ohjeessa ei ole käsitelty, sovelletaan vielä verovuoden 2016 ja sitä aiempien verovuosien sekä ennen 1.1.2017 alkaneiden verokausien verotuksen muuttamiseen. Aiempia säännöksiä sovelletaan näihin verovuosiin ja verokausiin silloinkin, kun päätös verotuksen muuttamisesta tehdään 1.1.2017 tai sen jälkeen.

Verotuksen muuttamisen määräajat olivat aiempien säännösten mukaan nykyistä pidempiä. Tämän vuoksi on joissain tilanteissa mahdollista, että aiempiin verovuosiin ja verokausiin kohdistuvia viranomaisaloitteisia muutoksia voidaan tehdä, vaikka myöhempien verovuosien ja verokausien viranomaisaloitteisten muutosten määräaika on jo päättynyt.

8.2 Vuoden 2021 alussa voimaan tulleet verotuksen muuttamista koskevat säännökset

Autoverotus

Autoverotuksen muuttamista koskevat säännökset tulivat voimaan 1.1.2021. Säännöksiä sovelletaan niihin ajoneuvoihin, joita koskeva veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt 1.1.2021 tai sen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa ajoneuvoja, jotka on rekisteröity tai otettu verolliseen käyttöön taikka joista on annettu veroilmoitus 1.1.2021 tai sen jälkeen. Verotuksen muuttamista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi sellaisiin autoveron palautushakemuksiin, jotka ovat tulleet vireille 1.1.2021 tai sen jälkeen.

Aiempia säännöksiä, joita ei ole käsitelty tässä ohjeessa, sovelletaan niihin ajoneuvoihin, joita koskeva veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt 31.12.2020 mennessä. Aiempia säännöksiä sovelletaan lisäksi sellaisiin autoveron palautushakemuksiin, jotka ovat tulleet vireille 31.12.2020 mennessä.

Valmisteverotus 

Valmisteverotuksen muuttamista koskevat säännökset tulivat voimaan 1.1.2021. Säännöksiä sovelletaan 1.1.2021 tai sen jälkeen alkavien verokausien verotuksen muuttamiseen. Säännöksiä sovelletaan myös, jos veron suorittamisvelvollisuus on muutoin syntynyt 1.1.2021 tai sen jälkeen. Verotuksen muuttamista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi sellaisiin valmisteveron palautushakemuksiin, jotka ovat tulleet vireille 1.1.2021 tai sen jälkeen.

Aiempia säännöksiä, joita tässä ohjeessa ei ole käsitelty, sovelletaan verokausi-ilmoittajan verotuksessa, jos verokausi on päättynyt viimeistään 31.12.2020. Muun kuin verokausi-ilmoittajan verotuksessa aiempia säännöksiä sovelletaan, jos veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt 31.12.2020 mennessä. Aiempia säännöksiä sovelletaan lisäksi sellaisiin valmisteveron palautushakemuksiin, jotka ovat tulleet vireille 31.12.2020 mennessä.

johtava veroasiantuntija Sami Varonen

johtava veroasiantuntija Raili Knuutinen