Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Kaukomyyntiä koskevat arvonlisäverosäännökset Suomessa

Antopäivä
13.5.2013
Diaarinumero
A72/200 /2013
Voimassaolo
- 30.6.2021
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
1.2.2011 päivätyn ohjeen Kaukomyyntiä koskevat arvonlisäverosäännökset Suomessa

Tämä ohje on korvattu ohjeella Tavaroiden etämyynnin arvonlisäverotus, 28.6.2021 Dnro VH/2040/00.01.00/2021.

EU:n ja Britannian erosopimus tuli voimaan 1. helmikuuta 2020. Erosopimuksella määrätään vuoden 2020 loppuun asti kestävästä siirtymäkaudesta, jonka aikana EU:n ja Britannian suhde jatkuu EU:n nykysäännöillä, ikään kuin Britannia olisi vielä EU:n jäsen. Siirtymäkauden jälkeen Britannian ja EU:n välillä liikkuvat tavarat on tulliselvitettävä ja tavarakaupassa sovelletaan vientiä ja tuontia koskevia arvonlisäverolain säännöksiä. Lisätietoa brexitin vaikutuksesta arvonlisäverotukseen ja Pohjois-Irlannin asemaan saa Verohallinnon Brexit-sivustolta.

Ohjeen lukua 2.5.2 on päivitetty valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnan verotusmenettelyn osalta tilanteessa, jossa ostaja on elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Vuodesta 2021 alkaen kyseinen ostaja ilmoittaa ja maksaa valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnan arvonlisäveron OmaVero -palvelussa valmisteveronalaisten tuotteiden yhteisöhankinnan veroilmoituksella.

Ohjetta on päivitetty 3.5.2018 Verohallinnon yhteystietojen ja EU-maiden kaukomyyntiä koskevien alarajojen osalta.

Ohjetta on päivitetty, koska verotuksen sanasto on muuttunut 1.1.2017 oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain ja uuden verokantolain voimaantulon sekä verotililain kumoamisen johdosta.

Ohjeen kohtaa 2.5.2 on päivitetty siinä mainittujen tehtävien siirtyessä 1.1.2017 Tullista Verohallinnon hoidettavaksi.

Ohje on päivitetty 1.1.2011 voimaan tulleilla arvonlisäverolain säännöksillä lämpö- ja jäähdytysenergian myynnistä kaukomyyntiin liittyen. Kappaleita 2.3 Verohallinnolle toimitettavat asiakirjat ja 2.5 Valmisteveron alaiset tavarat on täydennetty. Lisäksi ohjeeseen on lisätty kappale 4 Laskutuksesta ja laskumerkinnöistä ja 5 Ilmoittamisvelvollisuudesta.

1 Yleistä

Tavaroiden myynnit kuluttajille EU:n sisämarkkina-alueella verotetaan yleensä myyntimaassa niin sanotun alkuperämaaperiaatteen mukaisesti. Poikkeus tähän pääsääntöön on niin sanottu kaukomyynti maasta toiseen. Kaukomyynnillä tarkoitetaan myyntiä, jossa myyjä huolehtii tavaroiden kuljettamisesta määränpäämaahan yksityishenkilöille tai heihin rinnastettaville ei-verovelvollisille henkilöille (muun muassa postimyynti). Tällaista myyntiä koskee kaukomyyntisäännös: myynti verotetaan kuljetuksen määränpäämaassa, jos myynnin määrä ylittää kyseisen maan asettaman alarajan. Alarajat on lueteltu EU-maittain ohjeen lopussa. Suomessa raja on 35 000 euroa. Jos raja ylittyy, kaukomyyntiä harjoittavan elinkeinonharjoittajan on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi määränpäämaassa.

Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta uusien kuljetusvälineiden myyntiin, myyjän asentamien tai kokoamien tavaroiden myyntiin eikä sellaiseen tavaran myyntiin, johon on kuljetuksen alkamisvaltiossa sovellettu menettelyä, joka vastaa käytettyjen tavaroiden kaupan marginaaliverotusmenettelyä. Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta myöskään sähkön, EU:n alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun eikä lämpö- ja jäähdytysverkon kautta toimitettavan lämpö- ja jäähdytysenergian myyntiin.

Koska kaukomyynnissä on kyse EU:n sisämarkkina-alueella tapahtuvasta tavarakaupasta, säännöstä ei sovelleta tavarakauppaan EU:n ulkopuolelle tai EU:n ulkopuolelta. Näin ollen kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta myöskään tavaroiden myyntiin Ahvenanmaalle tai Ahvenanmaalta. Tämä koskee myös myyntiä Ahvenanmaan ja muun Suomen välillä, koska kaukomyyntisäännöksiä sovellettaessa Ahvenanmaan maakunnan ei katsota kuuluvan Suomen alueeseen Ahvenanmaan maakuntaa koskevan erityislain 5 §:n mukaan (katso Verohallinnon ohje Ahvenanmaan veroraja arvonlisäverotuksessa).

2 Kaukomyynti muista EU-maista Suomeen

Tavaran myynnin katsotaan tapahtuvan Suomessa silloin, kun myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavaran toisesta EU-maasta Suomeen ostajalle, jonka hankinta ei ole yhteisöhankinta. Tavara katsotaan kuljetetun toisesta EU-maasta silloinkin, kun kuljetus alkaa EU:n ulkopuolelta, jos kuljetus tapahtuu sen EU-maan kautta, johon tavara on maahantuotu. Pääsääntö on, että kaukomyyjän on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi, jos kaukomyynnit Suomeen ylittävät 35 000 euron rajan kalenterivuodessa. Raja ei sisällä veron osuutta.

Kaukomyyntisäännöstä sovelletaan, jos tavaran ostaja on henkilö, jonka hankinta ei ole yhteisöhankinta. Käytännössä kaukomyyntisäännös koskee siis tilanteita, joissa ostajana on yksityishenkilö tai häneen rinnastettava ei-verovelvollinen henkilö. Jos ostajana on arvonlisäverovelvollinen, hän on velvollinen suorittamaan arvonlisäveron yhteisöhankinnasta Suomessa. Yhteisöhankinnan käsitteestä on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Arvonlisäverotus EU-tavarakaupassa.

Esimerkki: Suomalainen yksityishenkilö ostaa yhden tavaran tanskalaisesta verkkokaupasta. Myyntihinta on 44 000 euroa. Määrä sisältää Tanskan arvonlisäveron (25 %) 8 800 euroa. Myynnin määrä ilman veron osuutta on 35 200 euroa. Koska kaukomyynnin raja 35 000 euroa ylittyy, tanskalaisen verkkokaupan on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi. Tanskan arvonlisäveron sijaan myynnistä suoritetaan Suomen arvonlisävero.

Yksityishenkilöön rinnastettavia henkilöitä ovat

  • elinkeinonharjoittajat, joiden toiminta ei miltään osin oikeuta vähennykseen (esimerkiksi vähäisen liiketoiminnan harjoittajat)
  • oikeushenkilöt, jotka eivät ole elinkeinonharjoittajia (esimerkiksi yhdistykset ja säätiöt, jotka eivät harjoita elinkeinotoimintaa).

Tällaisen elinkeinonharjoittajan tai oikeushenkilön (edellä mainitun yksityishenkilöön rinnastettavan henkilön) toisesta EU-maasta tekemät tavarahankinnat eivät ole yhteisöhankintoja silloin, kun seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Hankintojen arvo ilman veron osuutta on enintään 10 000 euroa kalenterivuodessa. Mukaan ei lasketa uusia kuljetusvälineitä, valmisteveron alaisia tavaroita eikä eräitä muita arvonlisäverolaissa mainittuja hankintoja (esimerkiksi verottomat vesi- ja ilma-alukset).
  • Yhteisöhankintojen määrä edellisenä kalenterivuotena on ollut enintään 10 000 euroa.
  • Ostaja ei ole tehnyt Verohallinnolle hakemusta siitä, että hänen hankintansa katsotaan yhteisöhankinnaksi, vaikka hankintojen arvo ei ylitä alarajaa.

Yksityishenkilöön rinnastettava ostaja on kuitenkin velvollinen suorittamaan veron yhteisöhankinnasta säännösten mukaisesti heti, kun 10 000 euron raja ylittyy kalenterivuoden aikana.

Esimerkki: Jos hankinnat ovat olleet alkuvuoden aikana 9 000 euroa ja seuraava hankinta saman kalenterivuoden aikana on arvoltaan 1 100 euroa, yksityishenkilöksi rinnastettavan ostajan on rekisteröidyttävä Suomessa arvonlisäverovelvolliseksi ja suoritettava vero tästä 1 100 euron yhteisöhankinnasta.

Yksityishenkilön ollessa ostajana hankinta ei ole yhteisöhankinta muussa tapauksessa kuin silloin, kun on kyse uuden kuljetusvälineen hankinnasta toisesta EU-maasta (ks. kohta 2.4).

2.1 Kaukomyynti Suomeen alle 35 000 euroa

Kaukomyyntiä ei veroteta Suomessa, jos myyjän myynnit Suomeen ovat sekä kalenterivuonna että sitä edeltävänä vuonna enintään 35 000 euroa kalenterivuodessa ilman veron osuutta. Myyntiin ei lasketa mukaan uusia kuljetusvälineitä, myyjän Suomessa asentamia tai kokoonpanemia tavaroita, valmisteveron alaisia tavaroita eikä sellaisia tavaroita, joiden myyntiin on kuljetuksen alkamisvaltiossa sovellettu menettelyä, joka vastaa käytettyjen tavaroiden kaupan marginaaliverotusmenettelyä. Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta myöskään sähkön, EU:n alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun eikä lämpö- ja jäähdytysverkon kautta toimitettavan lämpö- ja jäähdytysenergian myyntiin.

Kaukomyyntiä harjoittava elinkeinonharjoittaja voi kuitenkin tehdä kuljetuksen lähtömaan viranomaisille hakemuksen siitä, että kaukomyynti verotetaan kuljetuksen lähtömaan sijasta kuljetuksen päättymismaassa.

2.1.1 Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityminen

Vaikka kaukomyyntiä harjoittavan elinkeinonharjoittajan kaukomyynnit Suomeen olisivat alle 35 000 euroa, myyjä voi valita kaukomyynnin verotusmaaksi Suomen. Käytännössä myyjän on toimitettava Verohallinnolle kohdassa 2.3. esitetyt asiakirjat. Hakemus on suositeltavaa antaa vähintään 30 päivää ennen uuden käytännön aloittamista. Elinkeinonharjoittaja hakeutuu Suomessa verovelvolliseksi. (ks. Verohallinnon ohje Ulkomaalaisen rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa). Myyjä on kirjanpitovelvollinen eli velvollinen pitämään liiketoiminnastaan Suomessa sellaista kirjanpitoa, josta luotettavasti saadaan selville veron määräytymisen kannalta merkitykselliset seikat. Lisäksi myyjän on annettava arvonlisäveroilmoitukset verokautensa mukaisesti joko kuukausittain,neljännesvuosittain tai vuosittain.  

Rekisteröidyttyään arvonlisäverovelvolliseksi myyjä maksaa arvonlisäveron kaikesta Suomessa tapahtuvasta kaukomyynnistä myynnin määrästä huolimatta.

Päätös kaukomyynnin verottamisesta Suomessa kuljetuksen lähtömaan sijaan on voimassa vähintään lähtömaan lain määräämän ajan. Jos myyjä haluaa määräajan päätyttyä valita kaukomyynnin verotusmaaksi kuljetuksen lähtömaan, myyjän on ennen määräajan päättymistä annettava kirjallinen lopettamisilmoitus Verohallinnolle. Lopettamisilmoitus on hyvä tehdä vähintään 30 päivää ennen uuden käytännön aloittamista.

2.2 Kaukomyynti Suomeen yli 35 000 euroa

Jos elinkeinonharjoittajan Suomeen suuntautuvien kaukomyyntien määrä ilman veron osuutta on jonakin kalenterivuonna ylittänyt 35 000 euroa, verotetaan Suomeen seuraavana kalenterivuonna suuntautuvat kaukomyynnit Suomessa myynnin määrästä riippumatta.

2.2.1 Arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityminen

Jos 35 000 euron raja ylittyy kesken kalenterivuoden, myyjän on toimitettava Verohallinnolle kohdassa 2.3 luetellut asiakirjat. Myyjän on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa ja maksettava Suomen arvonlisävero siltä osin kuin myynnit ylittävät 35 000 euroa. Jos euromäärä ylittyy keskellä jotakin toimitusta, on koko toimituksesta suoritettava vero Suomeen. Rajan ylityttyä myyjä on Suomessa kirjanpitovelvollinen, ja hänen on annettava arvonlisäveroilmoitukset verokautensa mukaisesti joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain.

Mikäli euromääräinen raja ei seuraavaa vuotta seuraavana vuonna täyty, myyjän on toimitettava kirjallinen lopettamisilmoitus Verohallinnolle.

2.3 Verohallinnolle toimitettavat asiakirjat

Kun kaukomyyntiä Suomeen harjoittavan elinkeinonharjoittajan kaukomyynnit Suomeen ylittävät 35 000 euroa kalenterivuodessa, elinkeinonharjoittajan on toimitettava Verohallinnolle seuraavat asiakirjat:

  1. Perustamisilmoitus ja sen liite 6204 tai 6206 sekä  mahdollinen allekirjoittamista varten annettu valtakirja. Perustamisilmoituslomakkeita (Y-lomakkeita) saa Internet-osoitteesta: www.ytj.fi.
  2. Ulkomainen kaupparekisteriotetta vastaava ote sekä suomen- tai ruotsinkielinen käännös, joista käyvät ilmi yrityksen nimi, kotipaikka, toimiala, tilikausi sekä nimenkirjoitusoikeudet.
  3. Yhtiöjärjestys, yhtiösopimus tai muut vastaavat säännöt tai niiden oikeaksi todistettu jäljennös sekä suomen- tai ruotsinkielinen käännös. Jos Verohallinnolle on toimitettu 2 kohdassa mainittu ulkomaista kaupparekisteriotetta vastaava ote, tässä kohdassa mainittuja asiakirjoja ei tarvitse toimittaa.             

Jos kaukomyynnit Suomeen ovat sekä kalenterivuonna että edellisenä vuonna enintään 35 000 euroa ja elinkeinonharjoittaja valitsee kaukomyynnin verotusmaaksi Suomen (ks. kohta 2.1.1.), hänen on lisäksi toimitettava jäljennös lähtömaan viranomaiselle toimitetusta hakemuksesta tai lähtömaan viranomaisen antama päätös kaukomyynnin verottamisesta lähtömaan sijasta Suomessa.

Asiakirjat postitetaan osoitteeseen:

PRH – Verohallinto 
Yritystietojärjestelmä
PL 2000
00231 HELSINKI

2.3.1 Rekisteröinnistä ja valvonnasta vastaava Verohallinnon toimipiste

Ulkomaalaisten yhteisöjen arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröinti ja arvonlisäverotuksen valvonta hoidetaan Uudenmaan yritysverotoimistossa ja yhtiöiden sekä yksityisten elinkeinonharjoittajien rekisteröinti ja valvonta Pääkaupunkiseudun verotoimistossa.

Osoitteet

Etelä-Suomen yritysverokeskus  
PL 30
00052 VERO

Pääkaupunkiseudun verotoimisto
PL 400
00052 VERO

2.4 Uudet kuljetusvälineet, myyjän asentamat tai kokoamat tavarat, käytetyt tavarat sekä sähkö, verkon kautta toimitettava kaasu ja lämpö- ja jäähdytysenergia

Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta uusien kuljetusvälineiden myyntiin, myyjän asentamien tai kokoamien tavaroiden myyntiin eikä sellaisen tavaran myyntiin, johon on kuljetuksen alkamisvaltiossa sovellettu menettelyä, joka vastaa käytettyjen tavaroiden kaupan marginaaliverotusmenettelyä.

Suomeen toisesta maasta kuljetettujen uusien kuljetusvälineiden hankinta verotetaan aina yhteisöhankintana Suomessa riippumatta siitä, kuka on kuljetusvälineen ostajana tai myyjänä. Siten myös yksityishenkilöiden tekemät uusien kuljetusvälineiden ostot muista EU-maista verotetaan yhteisöhankintana Suomessa. Uudet kuljetusvälineet on määritelty ohjeen lopussa. Katso myös Verohallinnon ohjeet Uusien kuljetusvälineiden arvonlisäverosta – ohje arvonlisäverovelvollisille sekä Yksityishenkilö ostaa uuden kuljetusvälineen toisesta EU-maasta. Ohjeet löytyvät myös englanninkielisinä Verohallinnon Internet-sivuilta.

Myyjän Suomessa asentamat tai kokoamat tavarat verotetaan myyjän myyntinä Suomessa, jos myyjä on Suomessa arvonlisäverovelvollinen tai ostajana on yksityishenkilö. Muussa tapauksessa arvonlisäveron suorittaa ostaja (niin sanottu käännetty verovelvollisuus).

Kaukomyyntisäännöstä ei myöskään sovelleta sähkön, EU:n alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun eikä lämpö- ja jäähdytysenergian myyntiin.

2.5 Valmisteveron alaiset tavarat

Valmisteveron alaisten tavaroiden verotus tapahtuu kulutusmaassa. Arvonlisäverolaissa valmisteveron alaisilla tavaroilla tarkoitetaan alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain (1471/1994) 3 §:ssä, tupakkaverosta annetun lain (1470/1994) 2 §:n 1 momentissa, nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1472/1994) 2 §:n 1 momentissa sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 2 §:n 2 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitettuja tavaroita, lukuun ottamatta unionin alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavaa kaasua (arvonlisäverolaki 26 e §).

Valmisteveronalaisten tavaroiden arvonlisäverotusmenettely hankittaessa tavaroita EU-maista on erilainen riippuen siitä, onko ostajana Suomessa yksityishenkilö tai muu kuin yksityishenkilö.

2.5.1 Ostajana yksityishenkilö

Valmisteveron alaisten tavaroiden kaukomyynti Suomeen yksityishenkilöille verotetaan aina Suomessa myynnin määrästä riippumatta. Myyjän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi Suomeen ja suoritettava Suomen arvonlisävero niistä valmisteveron alaisten tavaroiden kaukomyynneistä, jotka suuntautuvat yksityishenkilöille Suomeen.

2.5.2 Ostajana muu kuin yksityishenkilö

Muille kuin yksityishenkilöille tapahtuvaan valmisteveron alaisten tavaroiden myyntiin ei sovelleta kaukomyyntisäännöstä, vaan hankintojen katsotaan olevan ostajalle aina verollisia yhteisöhankintoja Suomessa. Yhteisöhankintojen määrällä kalenterivuotta kohden ei ole merkitystä, kun kyseessä ovat valmisteveron alaiset tavarat. 10 000 euron rajaa ei siis sovelleta.

  • Arvonlisäverollista toimintaa harjoittavat käsittelevät valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnat samalla tavalla kuin muidenkin tavaroiden yhteisöhankinnat.
  • Elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, jota ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ilmoittaa ja maksaa valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnan arvonlisäveron OmaVero -palvelussa valmisteveronalaisten tuotteiden yhteisöhankinnan veroilmoituksella. Ilmoituksen antavat esimerkiksi arvonlisäveroverotonta toimintaa harjoittavat yritykset tai yleishyödylliset yhteisöt, joita ei ole merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin (ks. luku 2 yksityishenkilöön rinnastettava henkilö). Kyseisten ostajien ei tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin pelkästään valmisteveron alaisten tavaroiden yhteisöhankinnan ilmoittamista varten. (ks. myös Verohallinnon ohje Arvonlisäverotus EU-tavarakaupassa).

3 Kaukomyynti Suomesta muihin EU-maihin

Elinkeinonharjoittajan on suoritettava arvonlisävero tavaroiden kaukomyynnistä kuljetuksen päättymismaassa eli määränpäämaassa silloin, kun elinkeinonharjoittajan kaukomyynti toiseen EU-maahan ylittää kyseisen EU-maan asettaman kaukomyyntiä koskevan alarajan. Maiden alarajat löytyvät tämän ohjeen lopusta.  Alarajan ylittäviä myyntejä ei veroteta Suomessa.

3.1 Kaukomyynti yli määränpäämaan asettaman alarajan

Kun elinkeinonharjoittajan Suomesta toiseen EU-maahan suuntautuvat kaukomyynnit ylittävät määränpäämaassa sovellettavan kaukomyyntien alarajan, verotus siirtyy määränpäämaahan. Alarajan ylittävä myynti verotetaan siis määränpäämaassa eikä Suomessa. Myyjän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi kuljetuksen päättymisvaltiossa suorittaakseen arvonlisäveron siellä sovellettavien säännösten mukaan.

Jos alaraja ylittyy keskellä jotakin toimitusta, myyjän on suoritettava koko toimituksesta vero määränpäämaassa. Jos kaukomyyntien yhteismäärä jonakin kalenterivuonna on ylittänyt kyseisen alarajan, seuraavankaan kalenterivuoden myyntiä ei veroteta Suomessa miltään osin.

Kaukomyynnin verottomuuden edellytyksenä on kuitenkin se, että ostajana on ei-verovelvollinen eli

1. elinkeinonharjoittaja, jonka toiminta ei hänen kotimaassaan miltään osin oikeuta vähennykseen tai palautukseen
2. oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja
3. elinkeinonharjoittaja, johon kotimaassaan sovelletaan alkutuotannon vakiokantahyvitysmenettelyä  
4. yksityishenkilö.

Lisäksi on huomioitava kohtien 1–3 ostajia koskeva erityissäännös. Sen mukaan tavaran myynnin tällaisille ostajille katsotaan tapahtuvan kuljetuksen päättymisvaltiossa vain, jos ostajan yhteisöhankinnat eivät ylitä kyseisessä valtiossa sovellettavaa yhteisöhankintojen verollisuuden alarajaa eikä ostaja ole hakeutunut hankinnoistaan verovelvolliseksi. Jos ostajan tekemien yhteisöhankintojen arvo on kuluvana tai edellisenä vuonna enemmän kuin määränpäämaan yhteisöhankinnoille asettama alaraja, ostaja on verovelvollinen hankinnoistaan samalla tavoin kuin verovelvolliseksi rekisteröitynyt yritys.

3.2 Kaukomyynti alle määränpäämaan asettaman alarajan

Kaukomyynti voidaan kuitenkin verottaa kuljetuksen päättymisvaltiossa, vaikka myynnit jäisivät alle kyseisessä EU-maassa sovellettavan alarajan. Myyjän on tehtävä Verohallinnolle asiaa koskeva hakemus. Hakemus on tehtävä kirjallisena vähintään 30 päivää ennen uuden käytännön aloittamista. Hakemuksessa on ilmoitettava kaukomyynnin määränpäämaa. Lisäksi myyjän on esitettävä selvitys rekisteröitymisestään arvonlisäverovelvolliseksi määränpäämaassa. Verohallinto tekee päätöksen siitä, että tavaroiden kaukomyynti verotetaan Suomen sijasta kuljetuksen päättymisvaltiossa. Päätös on voimassa myyjän hakemuksessa ilmoittaman ajan, kuitenkin vähintään kaksi kalenterivuotta.

3.3 Uudet kuljetusvälineet, myyjän asentamat tai kokoamat tavarat, käytetyt tavarat sekä sähkö, verkon kautta toimitettava kaasu ja lämpö- ja jäähdytysenergia

Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta uusien kuljetusvälineiden myyntiin (ks. määritelmä ohjeen lopussa) eikä sellaisten tavaroiden myyntiin, jotka myyjä asentaa tai kokoaa määränpäämaassa. Tällaiset myynnit verotetaan määränpäämaan arvonlisäverosäännösten mukaisesti. Kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta myöskään sellaiseen tavaran myyntiin, johon on sovellettu käytettyjen tavaroiden kaupan marginaaliverotusmenettelyä. (ks. Verohallinnon ohje Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettely)

Kaukomyyntisäännöstä ei myöskään sovelleta sähkön, EU:n alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavan kaasun eikä lämpö- ja jäähdytysenergian myyntiin.

3.4 Valmisteveron alaiset tavarat

Valmisteveron alaisten tavaroiden verotus tapahtuu kulutusmaassa. Arvonlisäverolaissa valmisteveron alaisilla tavaroilla tarkoitetaan alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain (1471/1994) 3 §:ssä, tupakkaverosta annetun lain (1470/1994) 2 §:n 1 momentissa, nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1472/1994) 2 §:n 1 momentissa sekä sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetun lain (1260/1996) 2 §:n 2 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitettuja tavaroita, lukuun ottamatta unionin alueella sijaitsevan maakaasuverkon tai siihen yhdistetyn verkon kautta toimitettavaa kaasua (arvonlisäverolaki 26 e §).

Näiden tavaroiden kaukomyynti yksityishenkilöille toisiin EU-maihin verotetaan kuljetuksen päättymisvaltiossa eli määränpäämaassa myynnin määrästä riippumatta. Siten suomalaisen valmisteveron alaisten tavaroiden kaukomyyntiä yksityishenkilöille toisiin EU-maihin harjoittavan elinkeinonharjoittajan on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi määränpäämaassa ja suoritettava vero tässä EU-maassa sovellettavien arvonlisäverosäännösten mukaisesti.

Jos tavaroiden ostajana on muu kuin yksityishenkilö, kaukomyyntisäännöstä ei sovelleta. Eli tällöin myynti on myyjälle yhteisömyyntiä ja ostaja käsittelee näiden tavaroiden oston verollisena yhteisöhankintana määränpäämaassa.

4 Laskutusvaatimukset

Myyjän on arvonlisäverolain mukaan annettava verollisesta tavaran tai palvelun myynnistä ostajalle lasku, jos ostaja on elinkeinonharjoittaja tai oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja. Tästä yleissäännöstä poiketen kaukomyynnistä on myyjän annettava lasku silloinkin, kun ostaja on yksityishenkilö.

Niin sanottuja kevennettyjä laskumerkintöjä ei sovelleta kaukomyyntiin, vaan kaukomyyntiin sovelletaan yleisiä laskumerkintöjä. Katso Verohallinnon ohje Laskutusvaatimukset arvonlisäverotuksessa.

5 Ilmoittamisvelvollisuus

5.1 Myyjä harjoittaa kaukomyyntiä toisesta EU-maasta Suomeen

Jos myyjän myynnit Suomeen ylittävät 35 000 euron alarajan, myyjä rekisteröityy Suomeen arvonlisäverovelvolliseksi.  Myynti Suomeen ilmoitetaan kotimaan myyntinä myytävän tavaran verokannan mukaan arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”Vero kotimaan myynnistä verokannoittain (24 %, 14 % tai 10 %)”. 

5.2 Myyjä harjoittaa kaukomyyntiä Suomesta muihin EU-maihin

Jos myynti alittaa ostajan maan alarajan, myyjä ilmoittaa tämän myynnin kotimaan myyntinä arvonlisäveroilmoituksen kohdassa ”Vero kotimaan myynnistä verokannoittain (24 %, 14 % tai 10 %)”. Jos myynti ylittää ostajan maan alarajan, myyjän on rekisteröidyttävä tässä maassa arvonlisäverovelvolliseksi. Tämä myynti ilmoitetaan kohdassa ”0-verokannan alainen liikevaihto”. Kaukomyyntiin liittyvistä ostoista on vähennysoikeus.

Esimerkki: A Oy harjoittaa urheiluvälineiden postimyyntiä. Kalenterivuoden aikana A myy tavaroita

  • ruotsalaisille kuluttajille ja yhteenlaskettu myynnin määrä on 290 000 kruunua
  • saksalaisille kuluttajille ja yhteenlaskettu myynnin määrä on 85 000 euroa
  • slovenialaisille kuluttajille ja yhteenlaskettu myynnin määrä on 36 500 euroa. A rekisteröityy Sloveniaan arvonlisävelvolliseksi siitä toimituksesta alkaen, josta alaraja ylittyy.
  • virolaisille kuluttajille ja yhteenlaskettu myynnin määrä on 42 600 euroa. A rekisteröityy Viroon arvonlisävelvolliseksi siitä toimituksesta alkaen, josta alaraja ylittyy.

Arvonlisäveroilmoituksissaan A ilmoittaa kaikki myynnit Ruotsiin ja Saksaan kotimaan myynteinä. Myynnit Sloveniaan ja Viroon A ilmoittaa kotimaan myynteinä alarajan ylittymiseen asti. Myynnit näihin maihin, A ilmoittaa alarajan ylittymisestä alkaen kohdassa "0-verokannan alainen liikevaihto".

Neuvonta

Verohallinnon valtakunnallinen palvelunumero arvonlisäverotukseen liittyvissä kysymyksissä on 029 497 008 (pvm/mpm). Ulkomailta soitettaessa +358 29 497.

Vero-ohjeita ja lomakkeita saa Verohallinnon toimipisteistä sekä Verohallinnon Internet-osoitteesta www.vero.fi.

Kaukomyyntiä koskevat alarajat EU-maittain

jäsenvaltio valuutta rekisteröinnin alaraja
Alankomaat EUR 100 000
Belgia EUR 35 000
Bulgaria BGN 70 000
Espanja EUR 35 000
Irlanti EUR 35 000
Italia EUR 35 000
Itävalta EUR 35 000
Kreikka EUR 35 000
Kroatia HRK 270 000
Kypros EUR 35 000
Latvia EUR 35 000
Liettua EUR 35 000
Luxemburg EUR 100 000
Malta EUR 35 000
Portugali EUR 35 000
Puola PLN 160 000
Ranska EUR 35 000
Romania RON 118 000
Ruotsi SEK 320 000
Saksa EUR 100 000
Slovakia EUR 35 000
Slovenia EUR 35 000
Suomi EUR 35 000
Tanska DKK 280 000
Tšekki CZK 1 140 000
Unkari EUR 35 000
Viro EUR 35 000

Taulukon tiedot ovat Euroopan komission kotisivuilta (päivitetty viimeksi huhtikuussa 2018).

Uusien kuljetusvälineiden määritelmä

Kuljetusvälineellä tarkoitetaan henkilö- tai tavarakuljetukseen tarkoitettuja

  1. moottorikäyttöisiä maakuljetusvälineitä, joiden moottorin iskutilavuus on yli 48 cm³ tai teho yli 7,2 kW
  2. yli 7,5 metriä pitkiä vesialuksia
  3. ilma-aluksia, joiden suurin sallittu lähtömassa on yli 1 550 kg.

Kuljetusväline on uusi, jos

  1. moottorikäyttöinen maakuljetusväline on myyty enintään kuusi ja muu kuljetusväline enintään kolme kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön
    tai
  2. moottorikäyttöisellä maakuljetusvälineellä on ajettu enintään 6 000 kilometriä, vesialuksella ajettu tai purjehdittu enintään 100 tuntia tai ilma-aluksella lennetty enintään 40 tuntia.

Kuljetusvälineenä ei kuitenkaan pidetä vesi- tai ilma-aluksia, jotka voidaan myydä verotta. Veroa ei siis suoriteta sellaisten vesialusten myynnistä, joiden rungon suurin pituus on vähintään 10 metriä ja jotka eivät ole rakenteeltaan pääasiallisesti huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitettuja. Veroa ei myöskään suoriteta ilma-aluksen myynnistä sellaisen elinkeinonharjoittajan käyttöön, joka maksua vastaan harjoittaa pääasiallisesti kansainvälistä lentoliikennettä.

 

johtava veroasiantuntija Päivi Taipalus

 

johtava veroasiantuntija Paula Tulento

Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2017