Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2026

Antopäivä
7.11.2025
Diaarinumero
VH/6575/00.01.00/2025
Voimassaolo
1.1.2026 - Toistaiseksi

Verohallinto on tuloverolain (1535/1992) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä 73 §:n 1 momentti ja 75 §:n 2 momentti ovat laissa 504/2010 ja sellaisena kuin niistä 73 §:n 2 momentti on laissa 1246/2013, päättänyt:

1 §

Vuodelta 2026 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos:

  1. työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa;
  2. työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla;
  3. työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta ja
  4. verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 7, 8 ja 9 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 14 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Matkaa, jonka palkansaaja muutoin kuin 3 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekee työtehtäviensä hoitamiseksi toissijaiseen työpaikkaansa, pidetään vain 7, 8 ja 9 §:n mukaiseen matkustamiskustannusten korvaukseen ja 16 §:n mukaiseen majoittumiskorvaukseen oikeuttavana matkana. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan sellaista työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka.

Edellä 1 momentissa mainittuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana ei pidetä toissijaisen työpaikan sijainnin vuoksi tarpeellisen erillisen majoittumispaikan ja toissijaisen työpaikan välistä matkaa.

5 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

6 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

7 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

8 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

9 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

 
Kulkuneuvo Korvauksen enimmäismäärä
auto 55 senttiä kilometriltä, jota korotetaan
  • 9 senttiä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
  • 15 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 28 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan tai vastaavan raskaan kuorman kuljettamista autoon kiinnitettynä
  • 4 senttiä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
  • 4 senttiä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
  • 12 senttiä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene, enintään 50 hv 97 senttiä kilometriltä
moottorivene, yli 50 hv 141 senttiä kilometriltä
moottorikelkka 134 senttiä kilometriltä
mönkijä 126 senttiä kilometriltä
moottoripyörä 42 senttiä kilometriltä
mopo 23 senttiä kilometriltä
muu kulkuneuvo 13 senttiä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 senttiä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallinnon luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat käyttövoimakulut, hänelle korvattavien käyttövoimakulujen enimmäismäärä on 11 senttiä kilometriltä.

10 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

11 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

12 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

 
Työmatkan kestoaika Päivärahan enimmäismäärä
euro
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 25
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 54
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden  
- vähintään 2 tunnilla 25
- yli 6 tunnilla 54

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

13 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

 
Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
euro
Afganistan 58
Alankomaat 88
Albania 93
Algeria 79
Andorra 66
Angola 80
Antigua ja Barbuda 92
Arabiemiirikunnat 69
Argentiina 43
Armenia 59
Aruba 66
Australia 72
Azerbaidžan 69
Azorit 72
Bahama 85
Bahrain 73
Bangladesh 57
Barbados 75
Belgia 81
Belize 50
Benin 48
Bermuda 86
Bhutan 35
Bolivia 57
Bosnia ja Hertsegovina 64
Botswana 44
Brasilia 72
Britannia 84
- Lontoo ja Edinburgh 89
Brunei 43
Bulgaria 69
Burkina Faso 32
Burundi 62
Chile 52
Cookinsaaret 67
Costa Rica 62
Curaçao 55
Djibouti 79
Dominica 59
Dominikaaninen tasavalta 48
Ecuador 59
Egypti 55
El Salvador 55
Eritrea 100
Espanja 78
Eswatini 39
Etelä-Afrikka 53
Etelä-Sudan 134
Etiopia 39
Fidži 50
Filippiinit 66
Färsaaret 64
Gabon 97
Gambia 43
Georgia 46
Ghana 49
Grenada 70
Grönlanti 65
Guadeloupe 55
Guatemala 75
Guinea 83
Guinea-Bissau 46
Guyana 50
Haiti 98
Honduras 55
Indonesia 52
Intia 57
Irak 67
Iran 134
Irlanti 81
Islanti 102
Israel 97
Italia 78
Itä-Timor 43
Itävalta 85
Jamaika 59
Japani 64
Jemen 109
Jordania 85
Kambodža 65
Kamerun 65
Kanada 76
Kanarian saaret 75
Kap Verde 46
Kazakstan 57
Kenia 79
Keski-Afrikan tasavalta 104
Kiina 69
- Hongkong 79
Kirgisia 43
Kolumbia 63
Komorit 48
Kongo (Kongo-Brazzaville) 70
Kongon demokraattinen tasavalta (Kongo-Kinshasa) 58
Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) 64
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 78
Kosovo 62
Kreikka 72
Kroatia 74
Kuuba 70
Kuwait 82
Kypros 65
Laos 35
Latvia 76
Lesotho 37
Libanon 103
Liberia 61
Libya 44
Liechtenstein 81
Liettua 75
Luxemburg 81
Madagaskar 48
Madeira 71
Malawi 75
Malediivit 66
Malesia 53
Mali 53
Malta 74
Marokko 75
Marshallinsaaret 67
Martinique 57
Mauritania 46
Mauritius 49
Meksiko 74
Mikronesia 60
Moldova 81
Monaco 92
Mongolia 31
Montenegro 71
Mosambik 52
Myanmar (Burma) 85
Namibia 38
Neitsytsaaret (USA) 61
Nepal 47
Nicaragua 48
Niger 43
Nigeria 32
Norja 72
Norsunluurannikko 86
Oman 69
Pakistan 32
Palau 104
Palestiinalaisalue 120
Panama 57
Papua-Uusi-Guinea 62
Paraguay 36
Peru 51
Pohjois-Makedonia 69
Portugali 74
Puerto Rico 69
Puola 84
Qatar 71
Ranska 80
Romania 74
Ruanda 31
Ruotsi 70
Saint Kitts ja Nevis 62
Saint Lucia 80
Saint Vincent ja Grenadiinit 84
Saksa 78
Salomonsaaret 64
Sambia 58
Samoa 58
San Marino 61
São Tomé ja Príncipe 132
Saudi-Arabia 75
Senegal 58
Serbia 82
Seychellit 71
Sierra Leone 58
Singapore 79
Slovakia 85
Slovenia 75
Somalia 87
Sri Lanka 29
Sudan 134
Suriname 85
Sveitsi 95
Syyria 86
Tadžikistan 40
Taiwan 69
Tansania 51
Tanska 82
Thaimaa 63
Togo 63
Tonga 62
Trinidad ja Tobago 78
Tšad 50
Tšekki 94
Tunisia 69
Turkki 43
- Istanbul 44
Turkmenistan 86
Uganda 51
Ukraina 62
Unkari 72
Uruguay 56
Uusi-Seelanti 72
Uzbekistan 34
Valko-Venäjä 49
Vanuatu 69
Venezuela 107
Venäjä 87
- Moskova 108
- Pietari 100
Vietnam 63
Viro 82
Yhdysvallat 86
- New York, Los Angeles, Washington 93
Zimbabwe 122
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 52

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 12 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja määrien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 12 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 18 euroa.

14 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 13,50 euroa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 27,00 euroa.

15 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

16 §

Toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen mukainen määrä tai muuhun luotettavaan selvitykseen perustuva kohtuullinen määrä.

17 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 16 euroa.

18 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

19 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2026. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 2026.


Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2025


pääjohtajan estyneenä ollessa
strategiajohtaja Arto Pirinen

johtava asiantuntija Mia Keskinen

 

LiiteUlkomaanpäivärahat/alueiden määrittelyjä (pdf)

Sivu on viimeksi päivitetty 7.11.2025