Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Verohallinnon päätös luonnollisille henkilöille ennakonkannossa maksuunpantavan ennakkoveron laskentaperusteista vuonna 2014

Antopäivä
20.12.2013
Diaarinumero
A203/200/2013
Voimassaolo
Toistaiseksi

Verohallinto on rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978) 24 §:n 3 momentin (510/2010) sekä ennakkoperintälain (1118/1996) 2 §:n 1 momentin ja 6 §:n 1 momentin, sellaisina kuin ne ovat laissa 516/2010, nojalla vahvistanut luonnollisille henkilöille ennakonkannossa maksuunpantavan ennakkoveron laskentaperusteet seuraavasti:

1 Ennakkoveron laskeminen

Yleisesti tai rajoitetusti verovelvolliselle, jolla on ennakonkannonalaista tuloa, maksuunpannaan ennakonkannossa ennakkovero seuraavin perustein.

Verohallinto maksuunpanee verovelvollisen ennakkoveron.

1.1 Ennakkoveron laskemisen perusteena käytettävät tulot

1.1.1 Verojen laskennassa huomioitavat tulot

Ennakonkannossa maksettavaa ennakkoveroa määrättäessä tuloina otetaan huomioon verovelvollisen veronalaiset tulot, jos niiden oletetaan jatkuvan. Myös ulkomailta saadut tulot lasketaan mukaan. Suomessa verotettava ulkomaan eläke, joka on voitu ottaa huomioon jo pidätysprosenttia laskettaessa, otetaan huomioon ennakkoverojen laskennassa.

Osinkotuloja ei oteta huomioon vuoden 2012 verotuslaskennasta. Kotimaan osinkotulot otetaan mukaan laskentaan vuoden 2013 ennakkoperinnän oikaisulaskennoista tai tallennettuna vuotta 2014 varten. Ulkomaan osinkotuloista otetaan mukaan vain pääomatuloa olevat julkisesti noteeratusta yhteisöstä saadut osingot. Tuloverolain 43 §:n mukaisia puun myyntituloja ei oteta huomioon. Myöskään pääomatuloa olevia käyttökorvauksia ei oteta huomioon.

Ennakonpidätyksenalaiset tulot otetaan huomioon sen suuruisina kuin ne on otettu huomioon pidätysprosenttien laskennassa.

Ennakonkannonalaiset tulot lasketaan mukaan vuodelta 2012 toimitettavan verotuksen verotettavan tulon perusteella tai Verohallinnon päivittämien tietojen perusteella.

Verotus- ja elinkeinoyhtymien osakkaille luetaan mukaan yhtymän tulo-osuus tai jako-osuus vuoden 2012 verotuslaskennasta saatujen tietojen perusteella tai Verohallinnon päivittämien tietojen mukaisina. Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulo jaetaan pääomatuloihin ja ansiotuloihin vuoden 2012 verotuslaskennasta saatujen tietojen perusteella tai Verohallinnon päivittämien tietojen mukaisina.

Rajoitetusti verovelvollisen ennakkoveron laskennassa ei käytetä muita ennakonpidätyksen alaisia tuloja kuin eläketuloja, vaan tulot poistetaan perusteista, mikäli niitä esiintyy. Rajoitetusti verovelvollisella otetaan huomioon Suomesta saadut eläketulot ja niistä kertyvät ennakonpidätykset.

Ennakonkannon alaiset pääomatulot ja ansiotulot ulkomaantuloja lukuun ottamatta otetaan huomioon kuten yleisesti verovelvollisella. Tulot luetaan ennakonkannonalaisiin tuloihin vuodelta 2012 toimitettavan verotuksen tietojen ja tulotasokorotusten perusteella tai Verohallinnon päivittämien tietojen mukaisina. Sairaanhoitomaksu lasketaan rajoitetusti verovelvolliselle, jos hän saa eläkettä tai suoritusta Suomesta ja hänelle on saapunut tieto, että Suomi vastaa sairaanhoidon kustannuksista. Rajoitetusti verovelvollisen ennakonkannon alaisten tulojen osalta oletuksena on, ettei sairaanhoitomaksua ja päivärahamaksua määrätä.

1.1.2 Yrittäjävakuutuksen työtulo sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun laskentaperusteena

Eläkevakuutuslaitokset ilmoittavat vuodelle 2014 arvioidut työtulot, jotka ovat yrittäjäeläkevakuutuksen (YEL-työtulo) tai maatalousyrittäjän eläkevakuutuksen (MYEL-työtulo) vakuutusmaksujen ja tulevan eläkkeen perusteena. Työtuloilla korvataan sairausvakuutuslain 18 luvun 14 §:ssä luetellut veronalaiset tulot ja sairaanhoitomaksu määrätään käyttäen laskentaperusteena työtuloja ja niitä muita veronalaisia ansiotuloja, joita säännöksen mukaan ei korvata työtulolla.

Perusennakoiden laskennassa palkanluonteiset ansiotulot korvataan työtuloilla samoilla säännöillä kuin pidätysprosenttien laskennassa. Jos palkkatulotiedot ovat vuoden 2012 verotuslaskennasta, korvataan päätoimen palkkatulon, ennakonkannonalaisten palkkatulojen ja kustannusten korvausten yhteismäärästä verotuslaskennan korvattavan palkkatulon osuus (PY) ja sivutulosta korvataan verotuslaskennan korvattavan sivutulon osuus (1Y). Merityötulosta korvataan verotuslaskennan korvattavan merityötulon osuus (2Y). Jos tiedot ovat vuodelta 2013, korvataan palkanluonteisista ansiotuloista muutoslaskennassa tai seuraavalle vuodelle tallennettu yritystoiminnasta saadun palkan osuus (Y-palkka). Merityötulosta korvataan tallennettu yritystoiminnasta saadun merityötulon osuus (M-palkka).

Ansiotuloa olevat osingot korvataan YEL-työtuloilla siltä osin kuin osingot ovat mukana laskennassa.

YEL-työtulolla korvataan myös ennakonkannonalaiset henkilökohtaisen tulolähteen työkorvaukset, muun tulonhankkimistoiminnan tulo (esim. palveluraha, yksityinen perhepäivähoitaja), elinkeinotoiminnan ansiotulo ja yhtymän elinkeinotoiminnan ansiotulo.

MYEL-vakuutuksen perusteena voi olla joko maatalous, merityötulo, maatalous ja merityötulo, apuraha, apuraha ja maatalous, apuraha ja merityötulo taikka apuraha, maatalous ja merityötulo. Vakuutuksen peruste saadaan Melasta vuoden 2014 ennakkoperintää varten.

MYEL-vakuutuksen peruste vaikuttaa siihen, mitä tuloja korvataan MYEL-työtulolla sairaanhoitomaksun laskennassa.

Jos MYEL-vakuutuksen peruste on maatalous, MYEL-työtulolla korvataan myös maatalouden ansiotulo, yhtymän maatalouden ansiotulo ja porotalouden ansiotulo.

Jos MYEL-vakuutuksen peruste on merityötulo, MYEL-työtulo korvaa elinkeinotoiminnan ansiotulon ja elinkeinotoiminnan ansiotulon yhtymistä sekä omasta yrityksestä saadun merityötulon, mutta ei muita MYEL-työtulolla korvattavia tuloja. Jos tässä tarkoitettuja tuloja kuitenkin esiintyy, ne ovat mukana sellaisenaan sairaanhoitomaksun laskennassa.

Jos MYEL -vakuutuksen peruste on maatalous ja merityötulo, MYEL-työtulo korvaa kaikki edellä mainitut tulot.

Jos MYEL-vakuutuksen peruste on apuraha, MYEL-työtulo korvaa apurahan, mutta ei muita MYEL-työtulolla korvattavia tuloja. Jos tässä tarkoitettuja tuloja kuitenkin esiintyy, ne ovat mukana sellaisenaan sairaanhoitomaksun laskennassa.

Jos MYEL-vakuutuksen peruste on apuraha ja maatalous, MYEL-työtulolla korvataan apuraha, maatalouden ansiotulo, yhtymän maatalouden ansiotulo, ja porotalouden ansiotulo.

Jos MYEL-vakuutuksen peruste on apuraha, maatalous ja merityötulo, MYEL-työtulo korvaa kaikki edellä mainitut tulot ja elinkeinotoiminnan ansiotulon ja elinkeinotoiminnan ansiotulon yhtymistä sekä omasta yrityksestä saadun merityötulon.

Jos verovelvollisella on sekä YEL- että MYEL-työtuloa, korvataan kaikki veronalaiset tulot edellä olevin säännöin sairaanhoitomaksun (1,32 %) laskennassa.

Edellä mainittujen lisäksi ennakkoveron laskennassa korvataan YEL-työtulolla ennakonpidätyksen alainen työkorvaus (ALV-velvollinen) ja ennakonkannon alainen työkorvaus sairaanhoitomaksun laskennassa.

1.1.3 Yrittäjävakuutuksen työtulo sairausvakuutuksen päivärahamaksun laskentaperusteena

Eläkevakuutuslaitosten ilmoittamilla YEL- tai MYEL-työtuloilla korvataan sairausvakuutuslain 18 luvun 15 §:ssä luetellut veronalaiset tulot sairausvakuutuksen päivärahamaksun laskennassa. Päivärahamaksu 0,84 % määrätään käyttäen laskentaperusteena työtuloja ja niitä työtuloja ja palkkoja, joita säännöksen mukaan ei korvata YEL/MYEL-työtulolla.

YEL-työtulon perusteella lasketaan yrittäjän korotettu päivärahamaksu 0,13 % 18–68 -vuotiaalle.

1.1.4 Vuodelta 2012 toimitetun verotuksen ennakonkannonalaisten tulojen käyttäminen

Vuodelta 2012 toimitetun verotuksesta saatavia ennakonkannon alaisia tuloja käytetään seuraavasti:

  • maataloudesta saatua puhdasta tuloa sekä yhtymästä saatua maatalouden tuloa korotetaan 2,0 %:lla
  • muusta kuin maatalouskiinteistöstä saatua vuokratuloa sekä asunto- ja liikeosakkeista saatua vuokratuloa korotetaan 6,5 %:lla
  • luonnollisen henkilön saamaa elinkeinotoiminnan tuloa sekä yhtymän elinkeinotoiminnan ansiotuloa korotetaan 8,5 %:lla
  • ulkomaisen yhtymän pääoma- ja ansiotulo otetaan laskentaan sellaisenaan
  • muut kuin edellä mainitut tulot otetaan laskentaan sellaisenaan.

Ennakonkannon alaisia palkkatuloja ja palvelurahoja korotetaan 3,5 %:lla, jos tieto on vuodelta 2012 ja 1,5 %:lla, jos tieto on vuodelta 2013.

1.2 Ennakkoveron laskemisen perusteena käytettävät tuloista tehtävät vähennykset

Tuloverotuksessa luonnolliselle henkilölle myönnettävät vähennykset vähennetään edellä mainitulla tavalla yhteenlasketuista ansiotuloista samojen perusteiden mukaan kuin palkan ja eläkkeen pidätysprosenttien laskentaperusteista annetuissa Verohallinnon päätöksissä on erikseen vahvistettu. Ulkomaan merityötulosta laskettava merityötulovähennys ja ulkomaan eläkkeeseen liittyvät eläketulovähennykset otetaan huomioon muiden vähennysten lisäksi.

Vähennykset kohdistetaan ensisijaisesti ennakonpidätyksenalaisiin tuloihin. Jos ennakonpidätyksenalaisia tuloja ei ole tai ne eivät riitä vähennysten tekemiseen, vähennykset siirretään tehtäväksi ennakonkannonalaisista tuloista. Tulonhankkimisvähennys tehdään kuitenkin vain palkkatulosta käytettäessä tuloperusteena vuoden 2012 tietoja. Päivitetyt tulonhankkimismenot vähennetään palkkatulosta tai muusta ansiotulosta. Ennakonpidätyksen alaisiin tuloihin kohdistuvat luonnolliset vähennykset tehdään vain ennakonpidätyksen alaisista tuloista.

Pääomatuloista vähennykset tehdään samojen perusteiden mukaan kuin palkan pidätysprosenttien laskentaperusteista annetussa Verohallituksen päätöksessä on erikseen vahvistettu.

Rajoitetusti verovelvollisella kunnallisverotuksen vähennyksinä otetaan huomioon, eläketulovähennys, ansiotulovähennys, invalidivähennys ja vuoden 1982 invalidivähennys ja perusvähennys. Valtionverotuksen eläketulovähennys otetaan huomioon valtionverotuksen vähennyksenä. Pääomatulosta tehtävät vähennykset otetaan huomioon kuten yleisesti verovelvollisella. Mikäli pääomatulot eivät riitä pääomatulosta tehtävien vähennysten tekemiseen, vähentämättä jäävä osa siirretään alijäämäksi ja erityiseksi alijäämäksi samoin kuin yleisesti verovelvollisen alijäämiä laskettaessa.

1.3 Verojen laskeminen

1.3.1 Valtion tuloveron laskeminen

1.3.1.1 Ansiotulot

Valtion tulovero lasketaan yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisilla luonnollisilla henkilöillä ja kotimaisilla kuolinpesillä vuodelta 2014 toimitettavassa valtion tuloverotuksessa sovellettavan tuloveroasteikon perusteella valtionverotuksen verotettavasta ansiotulosta.

Eläketuloa saaville lasketaan lisäksi eläketulon lisävero. Luonnollisen henkilön on suoritettava eläketulostaan valtiolle eläketulon lisäveroa silloin, kun eläketulo vähennettynä valtionverotuksen eläketulovähennyksellä on suurempi kuin 45 000 euroa. Lisäveron määrä on 6 prosenttia. Eläketulolla tarkoitetaan tuloverolain 100 §:ssä tarkoitettua eläketuloa. Eläketulon lisävero määrätään kuolinvuodelta kuolinpesälle.

Eläketulon lisävero maksetaan valtionverotuksessa sovellettavan progressiivisen tuloveroasteikon perusteella määrätyn tuloveron lisäksi ja siihen sovelletaan, mitä ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta on säädetty. Eläketulon lisävero on osa valtion ansiotuloveroa.

Näin saadusta valtion tuloverosta vähennetään työtulovähennys, invalidivähennys ja elatusvelvollisuusvähennys. Työtulovähennys vähennetään ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä. Siltä osin kuin vähennys ylittää ansiotulosta valtiolle suoritettavan tuloveron määrän, se tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa ennen alijäämähyvitysten osuuksien vähentämistä.

Alijäämähyvityksestä vähennetään 3/4 valtion tuloverosta. Loput 1/4 vähennetään kunnan tuloverosta, kirkollisverosta ja sairaanhoitomaksusta niiden suhteellisten osuuksien mukaan. Erityinen alijäämähyvitys vähennetään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Jos valtion tulovero ei riitä erityisen alijäämähyvityksen vähentämiseen, niin käyttämättä jäänyt osuus erityisestä alijäämähyvityksestä suhteutetaan kunnan tuloveron, kirkollisveron ja sairaanhoitomaksun suhteessa.

Verovelvollisella käyttämätöntä alijäämähyvitystä, erityistä alijäämähyvitystä ja valtionverotuksen invalidivähennystä ei ennakkoperinnässä automaattisesti siirretä puolison hyväksi.

1.3.1.2 Pääomatulot

Verotettavasta pääomatulosta lasketaan vero pääomatuloveroprosentin (30,0) mukaisesti.
Siltä osin kuin pääomatulo ylittää 40 000 euroa, ylimenevästä osasta lasketaan veroa 32 prosentin mukaan.

1.3.2 Kunnallisveron ja kirkollisveron laskeminen

Kunnan tuloveron määrän laskemista varten lasketaan kunnallisverotuksessa verotettava ansiotulo. Vero lasketaan verovuodelle 2014 vahvistetun kunnan tuloveroprosentin mukaan ja kirkollisvero seurakunnan tuloveroprosentin mukaan.

Rajoitetusti verovelvolliselle henkilölle kunnan tulovero lasketaan kuntien keskimääräisen tuloveroprosentin 19,75 mukaan. Rajoitetusti verovelvollisen kunnallisvero menee valtiolle. Kirkollisveroa ei määrätä rajoitetusti verovelvolliselle.

1.3.3 Sairaanhoitomaksun ja päivärahamaksun laskeminen

Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu lasketaan 1,32 %:n mukaan, sairaanhoitomaksun korotus 0,17 %:n mukaan, päivärahamaksu 0,84 %:n mukaan ja yrittäjän korotettu päivärahamaksu 0,13 %:n mukaan. Päivärahamaksun perusteena olevasta tulosta vähennetään ennen ennakonpidätyksen toimittamista tehtävä vähennys ennen maksun laskemista. Lasketusta päivärahamaksusta ei tehdä mitään verosta tehtäviä vähennyksiä.

Päivärahamaksu voidaan laskea päivärahamaksun perusteena olevasta tulosta 16 vuotta täyttäneelle siihen asti kunnes verovelvollinen täyttää 68 vuotta.

Tällöin 17–67-vuotiaille lasketaan päivärahamaksu koko vuodelle päivärahamaksun perusteena olevasta tulosta.

Kesken vuoden 16 vuotta täyttävälle lasketaan päivärahamaksun perusteena oleva tulo koko vuodelta ja tulosta vähennetään elinkeinotoiminnan, maatalouden ja porotalouden ansiotulo. Saatu tulo jaetaan 12:lla ja tulos kerrotaan syntymäkuukauden jälkeisten kuukausien lukumäärällä. Tulokseksi saadaan arvioitu päivärahamaksun perusteena oleva tulo sille ajalle, jolloin verovelvollinen on 16 vuotta täyttänyt verovuonna. Tästä tulosta lasketaan päivärahamaksu. Siitä osasta kunnallisverotettavaa ansiotuloa, josta ei määrätä päivärahamaksua, muodostuu laskennassa sairaanhoitomaksun korotus.

Kesken vuoden 68 vuotta täyttävälle, joka ei ole YEL/MYEL-vakuutettu, lasketaan päivärahamaksun perusteena oleva tulo koko vuodelta ja tulosta vähennetään elinkeinotoiminnan, maatalouden ja porotalouden ansiotulo. Saatu tulo jaetaan 12:lla ja tulos kerrotaan syntymäkuukauden ja sitä edeltävien kuukausien lukumäärällä. Tulokseksi saadaan arvioitu päivärahamaksun perusteena oleva tulo sille ajalle, jolloin verovelvollinen oli alle 68-vuotias tai juuri tämän iän täyttänyt verovuonna. Tästä tulosta lasketaan päivärahamaksu. Siitä osasta kunnallisverotettavaa ansiotuloa, josta ei määrätä päivärahamaksua, muodostuu laskennassa sairaanhoitomaksun korotus.

Jos kesken vuoden 68 vuotta täyttävä on YEL/MYEL-vakuutettu, lasketaan päivärahamaksun perusteena oleva tulo siten, että YEL/MYEL-vakuutuksen työtulolla korvataan määritellyt tulot kuten kerrottu kohdissa 1.1.2 ja 1.1.3 ja tuloihin lisätään korvaamattomat päivärahamaksun perusteeseen kuuluvat tulot. Saatu tulo jaetaan 12:lla ja tulos kerrotaan syntymäkuukauden ja sitä edeltävien kuukausien lukumäärällä. Tulokseksi saadaan arvioitu päivärahamaksun perusteena oleva tulo sille ajalle, jolloin verovelvollinen oli alle 68-vuotias tai juuri tämän iän täyttänyt verovuonna. Tästä tulosta lasketaan päivärahamaksu. Siitä osasta kunnallisverotettavaa ansiotuloa, josta ei määrätä päivärahamaksua, muodostuu laskennassa sairaanhoitomaksun korotus.

Alle 16-vuotiaalle tai 68 vuotta täyttäneelle ei lasketa päivärahamaksua iän perusteella. Tällöin heille muodostuu laskennassa siitä kunnallisverotettavasta ansiotulosta, josta ei määrätä päivärahamaksua, sairaanhoitomaksun korotus.

Päivärahamaksun määrä huomioidaan puhtaasta ansiotulosta tehtävänä vähennyksenä.

Vähennettävää yrittäjän korotettua päivärahamaksua lasketaan 0,13 % YEL-työtulosta 18–68-vuotiaille.

1.3.4 Ulkomaan tuloista johtuva veron osuus

Ulkomaan tulojen veron osuus lasketaan vuodelta 2012 toimitetun verotuksen tietojen tai vuoden 2013 ennakkoperinnän oikaisulaskentojen tietojen mukaisena sellaisena kuin se saadaan oikaisulaskennasta tai Verohallinnon päivittämien tietojen mukaisena.

Ulkomaan tulojen veron osuus lasketaan merityötulosta 15 prosentin mukaan, jollei oikaisulaskennasta tai Verohallinnon päivittämistä tiedoista saada muuta tietoa veron suuruudesta.

1.3.5 Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun alentaminen

Sairaanhoitomaksun määrä on sairaanhoitomaksuprosentin (1,32) osoittama määrä sairaanhoitomaksun laskennan verotettavasta ansiotulosta. Verotettava ansiotulo saadaan, kun sairaanhoitomaksun laskennan veronalaisista ansiotuloista, jotka koostuvat mahdollisista YEL- ja MYEL-työtuloista sekä niistä veronalaisista ansiotuloista, joita ei sairausvakuutuslain 18 luvun 14 §:n mukaan ole korvattu työtulolla, vähennetään luonnolliset vähennykset sekä sairaanhoitomaksun laskennassa veronalaisen ansiotulon johdosta uudelleen lasketut vähennykset. Jos esiintyy ”ei sh - maksulliset” ulkomaan ansiotuloa, lasketaan niiden suhteellinen osuus verotettavasta sh - ansiotulosta. Kerrotaan ”ei sh - maksulliset” puhdas ulkomaan ansiotulot verotettavalla sh - ansiotulolla ja jaetaan puhtaalla sh - ansiotulolla. Tulokseksi saadaan ”ei sh - maksullisten” tulojen osuus. Verotettavasta sh - ansiotulosta vähennetään ”ei sh - maksullisten” tulojen osuus ja tulokseksi saadaan sairaanhoitomaksun laskennan verotettava ansiotulo

Laskettu sairaanhoitomaksu saadaan kertomalla sairaanhoitomaksun laskennan verotettava ansiotulo sairaanhoitomaksuprosentilla. Sairaanhoitomaksun korotus lasketaan vähentämällä sairaanhoitomaksun laskennan verotettavasta ansiotulosta päivärahamaksun perusteena oleva tulo ja kertomalla erotus sairaanhoitomaksun korotusprosentilla. Lasketaan yhteen laskettu sairaanhoitomaksu ja sairaanhoitomaksun korotus. Tulokseksi saadaan laskettu kokonaissairaanhoitomaksu. Maksusta vähennetään ulkomaan eläketulon sairaanhoitomaksuvähennys. Sairaanhoitomaksu ja sairaanhoitomaksun korotus otetaan mukaan verojen ja maksujen yhteismäärään suhteutettaessa alijäämähyvitystä. Lasketusta sairaanhoitomaksusta vähennetään alijäämähyvityksen sairaanhoitomaksun osuus, jolloin saadaan maksuunpantava sairaanhoitomaksu.

Ennakkoveron laskentaan saadaan perusverokorttien laskennasta eläkkeet ja suoritukset jaoteltuna sosiaaliturva-asetuksen tai perusasetuksen mukaisiin Suomen eläketuloihin ja Muihin eläkkeisiin tai suorituksiin, ei-asetuksen mukaiset. Samoin saadaan ulkomaan eläkkeet ja suoritukset jaoteltuna sen mukaan ovatko ne EU/ETA-maasta saatuja vai muusta maasta saatuja, verotetaanko Suomessa vai verotetaanko vain Suomessa vai eikö veroteta lainkaan Suomessa ja koskeeko niitä sairaanhoitomaksukatto vai eikö määrätä sairaanhoitomaksua lainkaan vai määrätäänkö vain sairaanhoitomaksu.

Sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun laskennassa ulkomaan eläketuloa ei huomioida lainkaan, jos se on EU/ETA-maasta saatua eläkettä, josta ei määrätä sairaanhoitomaksua. Jos EU/ETA-maasta saatua eläkettä koskee sairaanhoitomaksukatto, sairaanhoitomaksu korotuksineen ei saa ylittää Suomen asetuksen mukaisten eläkkeiden bruttomäärää.

Vertailun tekemiseksi lasketaan sairaanhoitomaksun verotettava ansiotulo eläkkeiden kanssa ja ilman eläkkeitä ja näistä lasketaan sairaanhoitomaksu ja sairaanhoitomaksun korotus. Eläkkeet mukana lasketusta sairaanhoitomaksusta korotuksineen vähennetään ilman eläkkeitä laskettu sairaanhoitomaksu korotuksineen ja tulokseksi saadaan asetuksen mukaisista eläkkeistä aiheutunut sairaanhoitomaksu korotuksineen. Tätä sairaanhoitomaksua korotuksineen verrataan Suomen asetuksen mukaisten eläkkeiden bruttomäärään. Ylittävästä osasta muodostuu sairaanhoitomaksuvähennys ulkomaan eläketulon johdosta, joka vähennetään lasketusta sairaanhoitomaksusta korotuksineen.

Muusta ulkomaan eläketulosta lasketaan täysi sairaanhoitomaksu korotuksineen.

1.3.6 Yleisradioveron laskeminen

Yleisradioveroksi lasketaan 0,68 % henkilön puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärästä tai sitä suuremmasta YEL- ja/tai MYEL -työtulon yhteismäärästä, kuitenkin enintään 143 euroa. Alle 51 euron määrää ei maksuunpanna. Yleisradiovero määrätään Suomessa yleisesti verovelvolliselle henkilölle, joka viimeistään verovuoden aikana on täyttänyt 18 vuotta. Vuonna 2014 laki koskee vuonna 1996 tai sitä ennen syntyneitä. Yleisradiovero on henkilökohtainen.

Kuolinpesä maksaa yleisradioveroa vain kuolinvuodelta. Perusteena ovat tällöin vainajan ja kuolinpesän yhteenlasketut tulot tai työtulojen yhteismäärä sen mukaan kumpi on suurempi. Yleisradioveroa ei määrätä henkilölle tai kuolinpesälle, jonka kotikunta on Ahvenanmaan maakunnassa.

Yleisradioverosta ei vähennetä verosta tehtäviä vähennyksiä. Kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi yleisradiovero jaetaan ansio- ja pääomatulosta johtuviin osiin puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon määrien suhteen perusteella. Yleisradiovero lisätään verovelvollisen verojen ja maksujen yhteismäärään.

1.3.7 Verojen ja maksujen yhdistäminen

Lasketaan verot ja maksut yhteensä. Näin saaduista veroista ja maksuista vähennetään ennakonpidätyksin kertyväksi laskettu veron määrä.

2 Ennakkoverolippu ja tilisiirtolomakkeet

Pienin kannettavan ennakon määrä on 170 euroa. Ennakkovero maksuunpannaan siten, että ensimmäinen mahdollinen kantokuukausi on tammikuu. Ennakkovero kannetaan ennakon määrästä riippuen kahdessa tai useammassa erässä.

Maksuunpantavasta ennakkoverosta verovelvolliselle valmistetaan ennakkoverolippu ja tilisiirtolomakkeet.

3 Päätöksen voimaantulo

Tätä päätöstä sovelletaan luonnolliselle henkilölle vuodelta 2014 maksuunpantavan ennakkoveron laskennassa.


Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013


pääjohtaja Pekka Ruuhonen

johtava asiantuntija Tomi Peltomäki



Sivu on viimeksi päivitetty 27.12.2013