Verohallituksen päätös ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista

Antopäivä
19.12.2007
Diaarinumero
1888/38/2007
Voimassaolo
Toistaiseksi

Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2007


Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/1995) 7 §:n 8 momentin, 8 §:n 1 momentin, 10 §:n 1 ja 4 momentin, 11 a §:n 2 ja 3 momentin, 12 §:n 2 momentin ja 13 §:n 3 ja 4 momentin, joista 7 §:n 8 momentti ja 10 §:n 1 ja 4 momentti sellaisina kuin ne ovat laissa 1145/2005 ja 8 §:n 1 momentti, 11 a §:n 2 ja 3 momentti, 12 §:n 2 momentti ja 13 §:n 4 momentti sellaisina kuin ne ovat laissa 1079/2005, sekä 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun arvonlisäverolain (1501/1993) 209 §:n 2 momentin, sellaisena kuin se on laissa 325/2003, nojalla päättänyt:

I luku

Veroilmoituksen antaminen

1 §

Ilmoittamisvelvollisuuden laajuus

Veroilmoitus annetaan verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 2 luvussa tarkoitetun ilmoit-tamisvelvollisuuden täyttämiseksi. Verovelvollisen velvollisuudesta antaa veroilmoitus ja palauttaa esitäytetty veroilmoitus säädetään verotusmenettelystä annetun lain 7 §:ssä.

2 §

Veroilmoituspaikka

Yleisesti verovelvollisen veroilmoitus sekä asuntoyhteisön 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus annetaan tai lähetetään postitse verovelvollisen verotuksen toimittavaan verovirastoon tai muuhun verovirastoon.

3 §

Rajoitetusti verovelvollisen veroilmoituspaikka

Koko verovuodelta rajoitetusti verovelvollisen on annettava tai postitettava veroilmoitus Uudenmaan verovirastolle tai, jos verovelvollinen on saanut tuloa Ahvenanmaan maakun-nasta, Lounais-Suomen veroviraston Ahvenanmaan verotoimistolle. Jos koko verovuodelta rajoitetusti verovelvollisen verotuksessa toimivaltainen viranomainen on Konserniverokeskus, veroilmoitus on kuitenkin annettava tai postitettava Konserniverokeskukselle.

Rajoitetusti verovelvollinen voi jättää veroilmoituksensa myös Suomen ulkomailla sijaitsevaan lähetystöön, jonka on viipymättä lähetettävä se Uudenmaan verovirastolle.

Osan verovuodesta yleisesti verovelvollisen veroilmoituspaikka määräytyy 2 §:n mukaan.

4 §

Ilmoittamistapa

Veroilmoitus ja muut tässä päätöksessä tarkoitetut tiedot ja selvitykset on annettava Verohallituksen kutakin tarkoitusta varten vahvistamia lomakkeita käyttäen tai muulla tavalla kirjallisesti, ellei tarkoitusta varten vahvistettua lomaketta ole.

Osakeyhtiön, osuuskunnan, elinkeinoyhtymän, asunto- ja kiinteistöyhtiön, asunto-osuuskunnan, yhdistyksen, säätiön, maataloudenharjoittajan maatalouden, metsätalouden harjoittajan metsätalouden sekä liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnan veroilmoitus voidaan antaa myös sähköisesti Verohallituksen julkaisemien sähköisten ilmoittamispalvelujen avulla.

Luonnollinen henkilö, joka on saanut esitäytetyn veroilmoituksen, voi korjata ja palauttaa sen tuloverolain (1535/1992) 93 §:ssä tarkoitettujen asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannusten osalta myös sähköisesti Verohallituksen julkaiseman sähköisen ilmoittamispalvelun avulla sinä aikana, jolloin palvelu on käytettävissä. Mitä edellä tässä momentissa on sanottu, ei kuitenkaan koske tämän päätöksen 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua verovelvollista, eikä hänen puolisoaan.

5 §

Veroilmoituksen allekirjoittaminen

Veroilmoitus, joka on palautettava verohallinnolle, on allekirjoitettava. Henkilön, joka ei asu Suomessa, sekä ulkomaisen yhteisön veroilmoitukseen on merkittävä niiden täällä olevan edustajan nimi ja osoite.

Veroilmoitus ja muu veroviranomaiselle sähköisesti toimitettava asiakirja täyttää allekirjoitusvaatimuksen, jos se on varmennettu KATSO -tunnisteilla tai muilla Verohallituksen julkaisemissa sähköisissä ilmoittamispalveluissa käytettävillä tunnisteilla tai muulla Verohallituksen erikseen hyväksymällä varmennustavalla. Edellä 4 §:n 3 momentissa tarkoitetussa ilmoittamispalvelussa tunnisteina käytetään henkilökohtaisia verkkopankkitunnisteita tai sirullista HST-korttia.

II luku

Veroilmoituksen antamisaika

LUONNOLLINEN HENKILÖ JA KOTIMAINEN KUOLINPESÄ

6 §

Veroilmoituksen antamisaikaa koskeva yleissäännös

Korjattu esitäytetty veroilmoitus on palautettava kultakin verovuodelta viimeistään seuraavan vuoden toukokuun 8 päivänä tai toukokuun 15 päivänä sen mukaan kuin verovelvollisen saamaan esitäytettyyn veroilmoitukseen on merkitty.

Jos verovelvollinen ei ole saanut esitäytettyä veroilmoitusta, hänen on annettava veroilmoitus kultakin verovuodelta viimeistään seuraavan vuoden toukokuun 15 päivänä.

Verovelvollisen, joka harjoittaa maataloutta tai elinkeinotoimintaa, on kuitenkin palautettava korjat-tu esitäytetty veroilmoitus 7–8 §:ssä määrättynä aikana.

7 §

Maataloudenharjoittajan veroilmoitus

Maatalouden veroilmoitus on annettava viimeistään verovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä. Korjattu esitäytetty veroilmoitus on palautettava viimeistään verovuotta seuraavan vuoden toukokuun 8 päivänä tai toukokuun 15 päivänä sen mukaan kuin verovelvollisen saamaan esitäytettyyn veroilmoitukseen on merkitty. Jos verovelvollinen ei ole saanut esitäytettyä veroilmoitusta, hänen on annettava muuta kuin maataloutta koskeva veroilmoituksensa viimeistään verovuotta seuraavan vuoden toukokuun 15 päivänä.

Jos verovelvollinen harjoittaa maatalouden lisäksi myös elinkeinotoimintaa ja elinkeinotoiminnan veroilmoitus on 8 §:n 1 momentin mukaisesti annettava viimeistään verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun 3 päivänä, myös maatalouden ja muun toiminnan veroilmoitus on annettava ja korjattu esitäytetty veroilmoitus on palautettava viimeistään mainittuna päivänä.

8 §

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoitus

Verovelvollisen, joka harjoittaa liikettä tai ammattia, on annettava veroilmoitus ja palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus viimeistään verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun 3 päivänä.

Jos verovelvollisen saamaan elinkeinotoiminnan veroilmoituslomakkeeseen on merkitty veroilmoituksen viimeiseksi antamisajankohdaksi muu kuin huhtikuun 3 päivä, verovelvollisen on annettava veroilmoitus viimeistään veroilmoituslomakkeeseen merkittynä päivänä ja palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus 6 §:n 1 tai 2 momentissa määrättynä aikana.

9 §

Metsätalouden veroilmoitus

Metsätalouden veroilmoitus on annettava viimeistään verovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä, jos verovelvollinen on alkutuottajana arvonlisäverovelvollinen.

Jos verovelvollinen tai hänen puolisonsa harjoittaa liikettä tai ammattia ja elinkeinotoiminnan veroilmoitus on annettava viimeistään verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun 3 päivänä, myös metsätalouden veroilmoitus on annettava viimeistään mainittuna päivänä.

Muissa tapauksissa metsätalouden veroilmoitus on annettava viimeistään silloin, kun verovelvollisen on 6 §:n 1 ja 2 momentin mukaan palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus tai annettava veroilmoitus.

10 §

Puolisoiden veroilmoituksen antamisaikaa koskeva poikkeus

Verovelvollisten, joihin tuloverolain 7 §:n mukaan sovelletaan puolisoita koskevia sään-nöksiä, on annettava veroilmoitus tai palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus samassa määräajassa. Jos määräaika 6–9 §:n mukaan päättyisi eri aikaan, puolisoiden on annettava veroilmoitus tai palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus siinä määräajassa, joka päättyy aikaisemmin.

Puolisoiden veroilmoituksen antamisaika määräytyy 1 momentin mukaisesti, jollei verovelvollisen saamaan veroilmoituslomakkeeseen ole toisin merkitty.

MUUT VEROVELVOLLISET

11 §

Verotusyhtymän veroilmoitus

Verotusyhtymän on annettava veroilmoitus kultakin verovuodelta viimeistään verovuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.

12 §

Elinkeinoyhtymän veroilmoitus

Elinkeinoyhtymän on annettava veroilmoitus kultakin verovuodelta viimeistään verovuotta seuraavan vuoden huhtikuun 3 päivänä.

13 §

Yhteisön ja yhteisetuuden veroilmoitus

Yhteisön ja yhteisetuuden on annettava veroilmoitus neljän kuukauden kuluessa tilikauden päätty-miskuukauden lopusta lukien. Ulkomaisen kuolinpesän on annettava veroilmoitus neljän kuukauden kuluessa verovuoden päättymisestä lukien.

Asuntoyhteisön on annettava verotusmenettelystä annetun lain 17 §:n 3 momentissa tarkoitetut asuntoyhteisön ja osakkaan verotusta varten annettavat tiedot kultakin kalenterivuodelta viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 31 päivänä. Tiedot annetaan Verohallituksen lomakkeella n:o 102.

Valtio, kunta, kuntayhtymä, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksisen kirkon seurakunta antavat veroilmoituksensa viimeistään huhtikuun 1 päivänä.

VEROILMOITUKSEN SAAPUMISAIKA

14 §

Postitse tai sähköisesti saapuneen veroilmoituksen antamisaika

Postitse saapunut veroilmoitus katsotaan oikeaan aikaan annetuksi, jos veroilmoituksen sisältävä postilähetys on tässä päätöksessä määrätyssä ajassa jätetty postiin verovirastolle osoitettuna.

Sähköisesti saapunut veroilmoitus katsotaan oikeaan aikaan annetuksi, jos se on saapunut Verohallituksen julkaisemalle ilmoituspalvelujen välittäjälle tässä päätöksessä määrätyssä ajassa ja lähettäjä on saanut ilmoituspalvelujen välittäjältä sähköisen kuittauksen ilmoituksen vastaanottamisesta.

III luku

Veroilmoituksessa annettavat tiedot

15 §

Tulojen, varojen, velkojen ja vähennysten ilmoittamista koskeva yleissäännös

Veroilmoituksessa tai sen liitteessä on tulolajeittain ja tulolähteittäin sekä muutoin riittävästi eriteltynä ilmoitettava veronalaiset tulot ja niistä tehtävät vähennykset, jotka verovelvollinen haluaa lukea hyväkseen ja jotka edellyttävät verovelvollisen esittämää selvitystä vähennyksen perusteesta ja suuruudesta. Veroilmoitukseen on vastaavasti eritellen merkittävä myös varat ja velat verovuoden päättyessä sekä verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetut muut verotukseen vaikuttavat tiedot. Tulo, vähennykset, velat sekä sellaiset varat, joista myös arvo on ilmoitettava, on ilmoitettava sentin tarkkuudella.

Tulosta tai varallisuudesta, joita ei voida suuruudeltaan tai arvoltaan tarkalleen määrätä, on ilmoitettava seikat, joiden nojalla sellainen tulo tai varallisuus voidaan arvioida.

Niiden verovelvollisten, joiden verotettava tulo lasketaan tulolajeittain, on ilmoitettava erikseen pääoma- ja ansiotulot. Sellaisten tulojen osalta, jotka voivat olla osittain ansio- ja osittain pääomatuloa, on annettava verolomakkeilla vaaditut tiedot perusteista, joiden avulla tulo voidaan jakaa pääoma- ja ansiotuloksi.

Verovelvollisen tai puolison, jotka vaativat elinkeinotoiminnan tai maatalouden tappion taikka verotusyhtymän maatalouden tappion vähentämistä tuloverolain 59 §:ssä tarkoitetulla tavalla pääomatuloistaan, on vaatimusta esittäessään ilmoitettava, mikä määrä vä-hennetään pääomatuloista.

Rajoitetusti verovelvollisen on ilmoitettava veroilmoituksessaan tuloistaan Suomesta saamansa eläke, Suomessa olevan kiinteän omaisuuden tai kiinteistöyhteisön osakkeen tai osuuden tuottama tulo, Suomessa olevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettava tulo, tulo Suomessa harjoitetusta liike- ja ammattitoiminnasta tai maataloudesta, muu Suomesta saatu tulo, josta ei ole suoritettava lähdeveroa, sekä muu tulo, josta vero määrätään rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978) 16 §:n 1 tai 2 momentin mukaisesti.

16 §

Tiedot eräistä varoista

Veroilmoituksessa on kunnittain ilmoitettava kiinteistöt sekä kiinteistöverolain (654/1992) 2 §:n 2 momentin 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut varat. Kiinteistöistä ilmoitetaan maapohjaa ja rakennusta koskevat tiedot. Jos kiinteistön tai kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen varojen tiedot ovat verovuoden aikana muuttuneet rakentamisen, maankäytön muuttumisen, perusparannuksen, huomattavien korjaustoimenpiteiden tai muun tällaisen syyn vuoksi, taikka kiinteistö on hankittu verovuoden aikana, kiinteistöstä on erikseen annettava veroilmoituksessa selvitys (kiinteistöselvitys), ellei selvitystä ole an-nettu jo aikaisemmin. Jos verovuosi ei ole kalenterivuosi, kiinteistön tiedoissa seuraavan verovuoden aikana kalenterivuoden loppuun mennessä tapahtuneista muutoksista on lisäksi erikseen annettava selvitys kalenterivuotta seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

Yhtymän osakkaan on omassa veroilmoituksessaan ilmoitettava yhtymän nimi, yritys- ja yhteisö-tunnus sekä osuutensa yhtymän tuloihin ja varallisuuteen.

17 §

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän varat ja velat

Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on 15 §:stä ja 16 §:n 1 momentista poiketen ilmoitettava ve-roilmoituksessaan vain seuraavat varat:

1) omistamansa kiinteistöt sekä kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut varat. Jos kiinteistön tai kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen varojen tiedot ovat verovuoden aikana muuttuneet rakentamisen, maankäytön muuttumisen, perusparannuksen, huomattavien korjaustoimenpiteiden tai muun tällaisen syyn vuoksi taikka kiinteistö on hankit-tu verovuoden aikana, kiinteistöstä on erikseen annettava veroilmoituksessa selvitys (kiinteistöselvitys), ellei selvitystä muutoksista ole annettu jo aikaisemmin;

2) asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet;

3) muun kuin 2 kohdassa tarkoitetun osakeyhtiön tai muun yhteisön osakkeet ja osuudet, sijoitusra-hastojen ja yhteissijoitusyritysten osuudet, muut arvopaperit ja arvo-osuudet, ei kuitenkaan korkotulon lähdeverosta annetussa laissa (1341/1990) tarkoitettuja joukkovelkakirjoja, niitä vastaavia yleisön merkittäväksi tarjottuja Euroopan talousalueella olevan julkisyhteisön tai kirjanpitovelvollisen koronmaksajan Euroopan talousalueella liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjoja, eikä tavanomaisten kulutustavaroiden tai -palveluiden myyntiä osuuskuntalain (1488/2001) 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla harjoittavien kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaisia osuuksia;

4) osuudet avoimeen yhtiöön, kommandiittiyhtiöön ja muuhun yhtymään;

5) omaisuuden luovutuksen yhteydessä pidätetty tai saatu tahi lahjana, perintönä tai testamentilla saatu nautinta- ja hallintaoikeus edellä 1–3 kohdassa tarkoitettuihin varoihin;

6) liike- ja ammattitoiminnan sekä maatalouden varat siten kuin tämän päätöksen 24 ja 25 §:ssä määrätään.

Edellä 1 momentin 1–5 kohdassa tarkoitetuista varoista on ilmoitettava niiden laji, lukumäärä ja varojen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot. Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista varoista on lisäksi ilmoitettava kiinteistöselvityksessä edellytetyt tiedot. Niistä joukkovelkakirjoista ja muista saamisista, jotka 1 momentin 3 kohdan mukaan on ilmoitettava, on ilmoitettava myös niiden nimellisarvo.

Luonnollisen henkilön, joka on verovuoden päättyessä rajoitetusti verovelvollinen, on ilmoitettava veroilmoituksessaan vain seuraavat varat:

1) omistamansa Suomessa sijaitsevat kiinteistöt sekä kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut varat. Jos kiinteistön tai kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen varojen tiedot ovat verovuoden aikana muuttuneet kiinteistön rakentamisen, maankäytön muuttumisen, perusparannuksen, huomattavien korjaustoimenpiteiden tai muun tällaisen syyn vuoksi taikka kiinteistö on hankittu verovuoden aikana, kiinteistöstä on erikseen annettava veroilmoituksessa selvitys (kiinteistöselvitys), ellei selvitystä muutoksista ole annettu jo aikaisemmin;

2) suomalaisen asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet, joiden lisäksi on ilmoitettava sellaisen osakeyhtiön tai osuuskunnan, jonka kokonaisvaroista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu yhdestä tai useammasta Suomessa olevasta kiinteistöstä, osakkeet tai osuudet;

3) omaisuuden luovutuksen yhteydessä pidätetty tai saatu tahi lahjana, perintönä tai testamentilla saatu hallinta- tai nautintaoikeus, joka kohdistuu edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuun omaisuuteen;

4) osuutensa suomalaisessa yhtymässä; sekä

5) Suomessa harjoittamansa liike- ja ammattitoiminnan sekä maatalouden varat siten kuin tämän päätöksen 24 ja 25 §:ssä määrätään.

Poiketen siitä, mitä 15 §:ssä säädetään, luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on annettava veroil-moituksessaan vain seuraavat velkojaan koskevat tiedot ja selvitykset:

1) luotto- ja rahoituslaitoksen sekä muun verotusmenettelystä annetun lain 16 §:n 5 momentissa tarkoitetun tahon myöntämät lainat, ei kuitenkaan muun kuin luotto- ja rahoituslaitoksen myöntämää lainaa, jos laina on muu kuin asuntolaina tai valtion taikka Ahvenanmaan maakunnan hallituksen takaama opintolaina ja lainan pääoma on enintään 1 700 euroa; sekä

2) muut lainat, joiden korko on verotuksessa vähennyskelpoinen.

Luonnollisen henkilön, joka on verovuoden päättyessä rajoitetusti verovelvollinen, on ilmoitettava veroilmoituksessaan vain velat, joiden korko on Suomessa toimitettavassa verotuksessa vähennys-kelpoinen.

Lainasta on ilmoitettava lainan käyttötarkoitus ja maksamatta oleva määrä verovuoden päättyessä. Muusta kuin verovelvollisen liike- tai ammattitoimintaan tahi maatalouteen liittyvästä lainasta on lisäksi ilmoitettava lainanantajan nimi ja mahdollinen lainan numero.

18 §

Osakeyhtiön, osuuskunnan, säästöpankin ja eräiden vakuutuslaitosten ilmoittamisvelvollisuus

Osakeyhtiön ja osuuskunnan, lukuun ottamatta 19 §:ssä tarkoitettua kiinteistöyhteisöä ja 22 §:ssä tarkoitettua osittain verovapaata yhteisöä, säästöpankin ja sellaisten keskinäisten vakuutusyhtiöiden ja vakuutusyhdistysten, joilla on takuupääomaa, on veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto siitä, onko yhteisön osoite muuttunut;

2) tieto siitä, onko yhteisöllä kiinteä toimipaikka ulkomailla ja laskelma kunkin ulkomailla sijaitsevan kiinteän toimipaikan tuloksesta;

3) tieto siitä, onko yhteisö ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (1217/1994) 4 §:ssä tarkoitettu osakas, laskelma kunkin ulkomaisen väliyhteisön tulo-osuudesta ja 29 §:ssä väliyhteisön osakkaan annettavaksi määrätyt muut selvitykset;

4) tieto siitä, onko yhteisö osakkaana ulkomaisessa yhtymässä ja selvitys ulkomaisista yhtymistä saaduista tuloverolain 16 a §:n mukaisista tulo-osuuksista;

5) tieto siitä, onko yhteisön tilinpäätös laadittu kirjanpitolain (1336/1997) 7 a luvussa tarkoitetulla tavalla kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaan;

6) tieto siitä, onko yhteisö verovuoden aikana siirtänyt liiketoimintakokonaisuuden elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 52 d §:n mukaisesti tai ollut hankkivana osapuolena tuon lain 52 f §:n mukaisessa osakevaihdossa;

7) tieto siitä, onko yhteisön toimiala tai pankkitilin numero muuttunut;

8) tiedot sellaisen osakkeenomistajan nimestä, henkilö- tai yritys- ja yhteisötunnuksesta ja omistamien osakkeiden lukumäärästä, joka omistaa vähintään 10 prosenttia yhtiön osakkeista, tai jos yhtiössä on osakkeenomistajia enintään kymmenen, tiedot jokaisesta osakkeenomistajasta sekä selvitys edellä mainituille osakkeenomistajille ja heidän puolisoilleen, lapsilleen, vanhemmilleen ja muille omaisilleen maksetuista vuokrista, koroista, luovutushinnoista ja muista suorituksista lukuun ottamatta palkkoja ja luontoisetuja samoin kuin mainituille henkilöille annetuista lainoista; niistä osakkaista, joille on annettu lainaa, on kuitenkin aina ilmoitettava tiedot henkilö- tai yritys- ja yhteisötunnuksesta ja annetun lainan määrästä;

9) selvitys osakeyhtiön varoihin kuuluvasta tuloverolain 33 b §:n 3 momentissa tarkoitetusta asunnosta;

10) tieto siitä, onko tilinpäätös vahvistettu yhtiökokouksessa ja selvitys voitonjaosta; jos tilinpäätöksen vahvistamisesta tai voitonjaosta on päätetty veroilmoituksen jättämisen jälkeen, selvitys tulee antaa kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista tai voitonjakoa koskevan päätöksen tekemisen jälkeen yhteisön kokouksen pöytäkirjanotteella; tieto vapaan oman pääoman rahastosta jaettavaksi päätetystä määrästä on ilmoitettava erikseen;

11) tieto tilikauden päättyessä yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärästä;

12) tiedot verovuoden päättymistä seuraavan tilikauden aikana tapahtuneista osakepääoman korotuksista ja alennuksista, omien osakkeiden hankkimisesta tai lunastamisesta ja omien osakkeiden luovuttamisesta; jos osakepääomaa on korotettu tai alennettu taikka omia osakkeita hankittu, lunastettu tahi luovutettu veroilmoituksen jättämisen jälkeen, on tiedot annettava verovirastolle kuukauden kuluessa siitä, jolloin osakepääoman korotus tai alennus, omien osakkeiden hankinta, lunastus tai luovuttaminen on tapahtunut;

13) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä tilikauden elin-keinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteen veronalaiset tuotot sekä verovapaat tuotot; elinkeinotoiminnan käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoitoista ja purkuvoitoista, saaduista osingoista, yhtymien voitto-osuuksista, tuloon palautuvista arvonalennuksista, satunnaisista tuotoista ja varausten vähennyksistä ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa tuloksi luettu määrä;

14) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä tilikauden elin-keinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteen verotuksessa vähennyskelpoiset kulut; elinkeinotoiminnan poistoista, käyttöomaisuuden arvonalentumisista, edustuskuluista, lahjoituksista, käyttöomaisuusosakkeiden luovutustappioista ja purkutappioista, muun rahoitusomaisuuden menetyksistä ja arvonalentumisista ja varausten lisäyksistä ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa kuluna kirjattu määrä; vähennyskelvottomista kuluista ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaisista konsernituista ja saamisten arvonalentumisista ilmoitetaan kirjan-pitoon kuluna kirjattu määrä;

15) tieto tilikauden elinkeinotoiminnan, muun toiminnan ja maatalouden tulolähteen tuloksesta tai tappiosta ja niistä eristä, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa;

16) veroilmoituslomakkeella esitetyn varallisuuslaskelmakaavan mukainen laskelma yhteisön niistä varoista ja veloista, jotka otetaan matemaattista arvoa laskettaessa huomioon, sekä näiden varojen ja velkojen erotuksesta;

17) veroilmoituksella esitetyn kaavan mukainen erittely oman pääoman muodostumisesta;

18) tieto siitä, onko tilintarkastus tilikaudelta suoritettu ja siitä, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilintarkastuslain (459/2007) 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja;

19) yhteisön, jolla on verovuoden tulosta vähennettävää tuloverolaissa tarkoitettua aikaisemmilta verovuosilta vahvistettua tappiota, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko sen omistussuhteissa tapahtunut tuloverolain 122 §:ssä tarkoitettu muutos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta; yhteisön, jolla on tuloverosta vähennettävää käyttämätöntä yhtiöveron hyvitystä, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko yhteisön omistussuhteissa tapahtunut yhtiöveron hyvityksestä annetun lain (1232/1988) 5 a §:ssä tarkoitettu omistajanvaihdos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta;

20) tieto siitä, sisältääkö veroilmoitus vapaamuotoisia liitteitä;

21) tieto siitä, onko yhteisö tehnyt liiketoimia verotusmenettelystä annetun lain 31 §:ssä tarkoitetun etuyhteydessä itsensä kanssa olevan osapuolen kanssa ja tieto siitä, onko yhteisöllä ollut velvollisuus laatia lain 14 a §:n nojalla siirtohinnoitteludokumentaatio etuyhteydessä tekemistään liiketoimista.

Luotto- ja vakuutuslaitoksiin sekä sijoituspalveluyrityksiin ei sovelleta 1 momentin 14, 15 ja 18 kohtien määräyksiä. 1 momentin 17 kohdan määräyksiä sovelletaan luotto- ja vakuutuslaitoksiin sekä sijoituspalveluyrityksiin niin, että niiden on veroilmoituksessa annettava tiedot varojen ja velkojen yhteismäärästä sekä varojen ja velkojen erotuksesta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun yhteisön on lisäksi veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) erittely kirjanpidossa tehdyistä varauksista ja arvonmuutoksista; tieto tehtyjen kehitysalueiden veronhuojennuspoistojen yhteismäärästä; selvitys käyttöomaisuuden verotuksessa poistamatta olevasta hankintamenosta verovuoden alkaessa, hankintamenon lisäyksistä ja vähennyksistä verovuoden aikana, hankintamenosta verovuonna tehdyistä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja veronhuojennuslakien mukaisista poistoista, hankintamenon kattamisesta varauksella, hankintamenosta verovuoden lopussa poistamatta olevasta määrästä, kirjanpidossa tulosta rasittavan suunnitelman mukaisten poistojen määrästä, poistoeron muutoksista ja poistoeron yhteismäärästä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaisin poistoryhmittäin eriteltynä;

2) selvitys yhteisöistä ja yhtymistä, joissa omistusosuus on vähintään 10 prosenttia; selvitys annetuista ja saaduista konserniavustuksista;

3) selvitys konserniavustuslain (825/1986) mukaisessa konsernisuhteessa olevista tytäryhteisöistä yhteisön tilinpäätöshetkellä;

4) erittely yhteisön muun toiminnan tulolähteen tuotoista ja kuluista; muun toiminnan tulolähteen luovutusvoitot ja tappiot on eriteltävä hyödykkeittäin;

5) laskelma yhteisön käyttöomaisuusosakkeiden ja yhtymäosuuksien luovutusvoitoista ja luovutus-tappioista sekä purkuvoitoista ja purkutappioista; laskelmalla on yhtiöittäin ja yhtymittäin selvitet-tävä osakkeiden verovapaiden luovutusvoittojen ja purkuvoittojen määrä, osakkeiden vähennyskelvottomien luovutustappioiden ja purkutappioiden määrä, verotettavien yhtymäosuuksien luovutusvoittojen ja purkuvoittojen määrä, käyttöomaisuusosakkeiden ja yhtymäosuuksien luovutusvoitosta vähennyskelpoisten yhtymäosuuksien luovutustappioiden ja purkutappioiden määrä, osakkeiden verotettavien luovutusvoittojen ja purkuvoittojen määrä ja käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoi-tosta vähennyskelpoisten osakkeiden luovutus- ja purkutappioiden määrä;

6) tiedot yhteisön muuhun kuin vaihto- tai sijoitusomaisuuteen kuuluvista arvopapereista ja arvo-osuuksista, niiden tuloverotuksessa poistamatta olevista hankintamenoista ja vertailuarvoista;

7) selvitys niistä kirjanpidossa tehdyistä poistoista, joita ei ole verotuksessa tehty;

8) tiedot muuhun kuin vaihto- tai sijoitusomaisuuteen kuuluvista kiinteistöistä, niiden tuloverotuksessa poistamattomista hankintamenoista ja vertailuarvosta;

9) erittely saatujen osinkojen ja muiden voitonjakoluonteisten erien kokonaismääristä, verovapaista osuuksista ja veronalaisista osuuksista;

10) jäljennös kirjanpitolain mukaisesta tilikauden tuloslaskelmasta ja taseesta tai muun erityisen lainsäädännön edellyttämästä tilinpäätöksestä;

11) tieto talletuspankkien ja luottolaitosten saamisten arvonalenemisena verovuonna kuluksi kirjatusta määrästä jaoteltuna elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 17 §:ssä tarkoitettujen lopullisiksi todettujen menetysten määrään ja todennäköisinä menetyksinä kuluksi kirjattuun määrään;

12) jäljennös suoritetun tilintarkastuksen tilintarkastuskertomuksesta, jollei veroilmoituksella ole 1 momentin 18 kohdan mukaisesti ilmoitettu siitä, että tilintarkastus tilikaudelta on suoritettu eikä tilintarkastuskertomus sisällä tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja;

13) sellaisen yhteisön, jonka on kirjanpitolain 3 luvun 1 §:n mukaan liitettävä tilinpäätökseensä toimintakertomus, on lisäksi annettava jäljennös toimintakertomuksesta;

14) sellaisen yhteisön, joka harjoittaa toimintaa Ahvenanmaan maakunnassa ja muualla Suomessa, on annettava selvitys tuottojen ja kulujen jakautumisesta Ahvenanmaan maakunnassa ja muualla harjoitetun toiminnan kesken;

15) selvitys tuloverolain 123 b §:n mukaisista tuloon lisättävistä yhtiöitetyn kiinteän toimipaikan tappioista;

16) tieto ulkomaisen veron määrästä, jota yhteisö vaatii hyvitettäväksi, ja kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain (1552/1995) 8 §:n mukainen selvitys vähennettävän veron perusteista;

17) luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen ja vakuutuslaitoksen on annettava laskelma elinkeinotoiminnan tuloksesta, joka sisältää tiedon tilikauden tuloksesta tai tappiosta ja tiedot niistä eristä, joilla tilikauden tulosta tai tappiota oikaistaan elinkeinotoiminnan tulosta laskettaessa.

Verovelvollisen on säilytettävä kuuden vuoden ajan verovuoden päättymisestä 1 momentissa tarkoitetun tuloverolaskelmakaavan mukainen laskelma tuotoista ja kuluista ja 1 momentissa tarkoitetun varallisuuslaskelmakaavan mukainen laskelma varoista ja veloista. Tuloverolaskelman tuotto- ja kuluerien ja varallisuuslaskelman varallisuus- ja velkaerien tulee perustua kirjanpitolain mukaisiin tositteisiin. Tuloverolaskelman ja varallisuuslaskelman erien yhteys kirjanpitolain mukaisiin tositteisiin tulee olla vaikeuksitta todettavissa.

19 §

Kiinteistöyhteisön ilmoittamisvelvollisuus

Asunto- ja kiinteistöosakeyhtiön ja asunto-osuuskunnan on veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto siitä, onko yhteisön osoite muuttunut;

2) tieto siitä, onko yhteisö osakkaana ulkomaisessa yhtymässä ja selvitys ulkomaisista yhtymistä saaduista tuloverolain 16 a §:n mukaisista tulo-osuuksista;

3) tieto yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärästä;

4) tieto siitä, onko yhteisön toimiala tai pankkitilin numero muuttunut;

5) laskelma verotettavasta tulosta niin, että laskelmassa on otettu huomioon ne erät, jotka lisätään tai vähennetään tilikauden voittoon taikka tappioon verotettavaa tuloa laskettaessa;

6) tieto niistä eristä, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa;

7) erittely saaduista vuokratuloista, jos kyseessä on sellainen kiinteistöosakeyhtiö, jonka osakkeet eivät oikeuta yhtiön omistamien tilojen hallintaan;

8) selvitys annetuista ja saaduista konserniavustuksista;

9) erittely saatujen osinkojen ja muiden voitonjakoluonteisten erien kokonaismääristä, verovapaista osuuksista ja veronalaisista osuuksista;

10) tiedot tilikauden tuloslaskelmasta, jos kyseessä on sellainen kiinteistöyhteisö, jonka osakkeet oikeuttavat yhtiön omistamien tilojen hallintaan;

11) tiedot yhtiön tilinpäätöshetken mukaisista varoista ja veloista, jos kyseessä on sellainen kiinteis-töosakeyhtiö, jonka osakkeet eivät oikeuta yhtiön omistamien tilojen hallintaan; muun kiinteistöyhteisön on ilmoitettava tiedot varoista ja veloista, jos yhteisö on päättänyt jakaa tilikaudelta osinkoa;

12) selvitys voitonjaosta; jos voitonjaosta on päätetty veroilmoituksen jättämisen jälkeen, selvitys tulee antaa välittömästi voitonjakoa koskevan päätöksen antamisen jälkeen yhteisön kokouksen pöytäkirjanotteella;

13) yhteisön, jolla on verovuoden tulosta vähennettävää tuloverolaissa tarkoitettua aikaisemmilta verovuosilta vahvistettua tappiota, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko sen omistussuhteissa tapahtunut tuloverolain 122 §:ssä tarkoitettu muutos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta; yhteisön, jolla on tuloverosta vähennettävää käyttämätöntä yhtiöveron hyvitystä, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko yhteisön omistussuhteissa tapahtunut yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 5 a §:ssä tarkoitettu omistajanvaihdos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta;

14) tieto siitä, onko tilintarkastus tilikaudelta suoritettu ja siitä, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja.

Kiinteistöyhteisön on lisäksi veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) jäljennös kirjanpitolain mukaisesta tilikauden taseesta;

2) jäljennös kirjanpitolain mukaisesta tilikauden tuloslaskelmasta, jos kyseessä on sellainen kiinteis-töosakeyhtiö, jonka osakkeet eivät oikeuta yhtiön omistamien tilojen hallintaan;

3) 18 §:n 3 momentin 1, 2, 6 ja 8 kohdassa tarkoitetut tiedot;

4) jäljennös suoritetun tilintarkastuksen tilintarkastuskertomuksesta, jollei veroilmoituksella ole 1 momentin 14 kohdan mukaisesti ilmoitettu siitä, että tilintarkastus tilikaudelta on suoritettu eikä tilintarkastuskertomus sisällä tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomau-tuksia tai lisätietoja.

20 §

Ilmoittamisvelvollisuudesta vapautettu asuntoyhteisö

Asunto-osakeyhtiö, kiinteistöosakeyhtiö, asunto-osuuskunta tai muu yhteisö, jonka osakkeet tai osuudet oikeuttavat määrätyn huoneiston hallintaan yhteisön omistamassa rakennuksessa, ei ole muutoin kuin vaadittaessa velvollinen antamaan veroilmoitusta muulta kuin ensimmäiseltä verovuodelta, jos

1) yhteisön omistamassa rakennuksessa on yhtiöjärjestyksen tai muun vastaavan määräyksen mukaan vain vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettuja huoneistoja ja asumiseen liittyvää tilaa (asuntoyhteisö),

2) asuntoyhteisö on verovuonna saanut vain vastiketuloja, rahastosuorituksia, käyttömaksuja, muita vähäisiä kiinteistöön liittyviä korvauksia tai vähäisiä korkotuloja taikka osinkotuloja ja

3) asuntoyhteisön verotettava tulo on edellisten vuosien tappioiden vähentämisen jälkeen alle 30 euroa.

Ilmoittamisvelvollisuudesta vapauttamisen edellytyksenä on myös, että myöhemmältä verovuodelta annettavaan veroilmoitukseen liitetään jäljennös tuloslaskelmasta ja taseesta niiltä edellisen veroilmoituksen antamisen jälkeisiltä tilikausilta, joilta veroilmoitusta ei ole annettu, ei kuitenkaan pidemmältä ajalta kuin viideltä verovuotta edeltäneeltä tilikaudelta.

Edellä 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu asuntoyhteisön ilmoitus on annettava jokaiselta verovuodelta.

21 §

Yhdistyksen ja säätiön ilmoittamisvelvollisuus

Yhdistyksen ja säätiön on, jos ne ovat verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n mukaan velvolliset antamaan veroilmoituksen, veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto siitä, onko yhteisön osoite muuttunut;

2) tieto siitä, onko yhteisö osakkaana ulkomaisessa yhtymässä ja selvitys ulkomaisista yhtymistä saaduista tuloverolain 16 a §:n mukaisista tulo-osuuksista;

3) tieto siitä, onko yhdistys tai säätiö tuloverolain 22 §:ssä tarkoitettu yleishyödyllinen yhteisö vai muu yhteisö;

4) tieto yhdistyksen henkilöjäsenten määrästä ja yhteisöjäsenten määrästä;

5) tieto siitä, onko yhteisön toimiala tai pankkitilin numero muuttunut;

6) tiedot yhteisön hallintoon kuuluville henkilöille maksettujen suoritusten perusteista ja näille henkilöille maksettujen vuokrien, korkojen, luovutushintojen ja muiden suoritusten määrästä lukuun ottamatta palkkojen ja luontoisetujen määrää;

7) tiedot yhteisön koko toiminnan tuotoista ja kuluista, jollei yhteisö ole laatinut tilikauden tuloslaskelmaa kirjanpitoasetuksen (1339/1997) 1 luvun 4 §:n mukaisesti;

8) tiedot yhteisön tilikauden taseesta;

9) tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön on annettava tieto tilikauden aikana tapahtuneesta sääntömuutoksesta ja toiminnassa tai varainhankinnassa tapahtuneesta olennaisesta muutoksesta, tieto eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista annetussa laissa (680/1976) tarkoitetusta veronhuojennuksesta, tieto yhteisön omistamista kiinteistöistä, tieto säätiön pääasiallisesta tarkoituksesta ja tieto jaetuista stipendeistä, apurahoista ja tunnustuspalkinnoista;

10) tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön on annettava erittely varsinaisen toiminnan tuotoista, erittely sellaisen muuhun varainhankintaan sisältyvän tavara- ja palvelumyynnin tuotoista ja kuluista, jota yhteisö pitää verovapaana ja erittely sekä laskelma veronalaisen elinkeinotoiminnan tuloksen tai tappion muodostumisesta;

11) koko toiminnastaan verovelvollisen yhteisön on annettava laskelma elinkeinotoiminnan tuloksesta niin, että laskelmassa on otettu huomioon ne erät, jotka lisätään tai vähennetään tilikauden ylijäämään taikka alijäämään verotettavaa tulosta laskettaessa;

12) tieto tilikauden elinkeinotoiminnan, muun toiminnan ja maatalouden tulolähteen tuloksesta tai tappiosta ja niistä eristä, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa;

13) tieto siitä, onko tilintarkastus tilikaudelta suoritettu ja siitä, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja;

14) tieto siitä, sisältääkö veroilmoitus vapaamuotoisia liitteitä.

Yhdistyksen ja säätiön on lisäksi veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) jäljennös kirjanpitolain mukaisesta tilikauden tuloslaskelmasta, taseesta ja toimintakertomuksesta; jos toimintakertomusta ei ole laadittu, yhteisön on annettava muu selvitys yhteisön toiminnasta;

2) 18 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, jos yhteisö harjoittaa elinkeinotoimintaa;

3) 18 §:n 3 momentin 4 ja 7 kohdassa tarkoitetut tiedot; tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön on annettava tiedot harjoittamaansa elinkeinotoimintaan kuuluvista arvopapereista ja arvo-osuuksista ja koko toiminnastaan verovelvollisen yhdistyksen ja säätiön on annettava 18 §:n 3 momentin 6 kohdassa tarkoitetut tiedot lukuun ottamatta arvopapereiden ja arvo-osuuksien vertailuarvoja;

4) 18 §:n 3 momentin 9 kohdassa tarkoitetut tiedot, jos verovelvollinen on muu kuin yleishyödyllinen yhteisö tai jos saadut osingot ja muut voitonjakoluonteiset erät ovat yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminnan tuloa;

5) tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön on annettava selvitys omistamiensa kiinteistöjen käyttötarkoituksesta ja laskelma tuloverolain 23 §:n mukaan veronalaisesta kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta;

6) jäljennös suoritetun tilintarkastuksen tilintarkastuskertomuksesta, jollei veroilmoituksella ole 1 momentin 13 kohdan mukaisesti ilmoitettu siitä, että tilintarkastus tilikaudelta on suoritettu eikä tilintarkastuskertomus sisällä tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja.

22 §

Osittain verovapaan yhteisön, yhteisetuuden ja rajoitetusti verovelvollisen kuolinpesän il-moittamisvelvollisuus

Tuloverolain 21 §:ssä tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön, yhteisetuuden ja rajoitetusti verovelvollisen kuolinpesän on, jos se on verotusmenettelystä annetun lain 7 §:n mukaan velvollinen antamaan veroilmoituksen, veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto siitä, onko verovelvollisen osoite muuttunut;

2) tieto siitä, onko verovelvollinen osakkaana ulkomaisessa yhtymässä ja selvitys ulkomaisista yhtymistä saaduista tuloverolain 16 a §:n mukaisista tulo-osuuksista;

3) tieto siitä, onko verovelvollisen toimiala tai pankkitilin numero muuttunut;

4) laskelma toiminnan tuloksesta tulolähteittäin niin, että laskelmassa on otettu huomioon ne erät, jotka lisätään tai vähennetään tilikauden voittoon taikka tappioon verotettavaa tulosta laskettaessa;

5) tieto niistä eristä, joita ei oteta huomioon tappiota vahvistettaessa;

6) selvitys verotettavan tulon jakaantumisesta tuloveroprosentin mukaan;

7) erittely saatujen osinkojen ja muiden voitonjakoluonteisten erien kokonaismääristä, verovapaista osuuksista ja veronalaisista osuuksista;

8) tiedot tilinpäätöshetken mukaisista varoista ja veloista;

9) tieto siitä, onko tilintarkastus tilikaudelta suoritettu ja siitä, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilin-tarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja;

10) yhteisön, jolla on verovuoden tulosta vähennettävää tuloverolaissa tarkoitettua aikaisemmilta verovuosilta vahvistettua tappiota, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko sen omistussuhteissa tapahtunut tuloverolain 122 §:ssä tarkoitettu muutos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta; yhteisön, jolla on tuloverosta vähennettävää käyttämätöntä yhtiöveron hyvitystä, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko yhteisön omistussuhteissa tapahtunut yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 5 a §:ssä tarkoitettu omistajanvaihdos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta.

1 momentissa tarkoitetun verovelvollisen on lisäksi veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) jäljennös kirjanpitolain mukaisesta tilikauden tuloslaskelmasta ja taseesta;

2) 18 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, jos yhteisö harjoittaa elinkeinotoimintaa;

3) 18 §:n 3 momentin 4, 6 ja 8 kohdassa tarkoitetut tiedot lukuun ottamatta arvopapereiden, arvo-osuuksien ja kiinteistöjen vertailuarvoja;

4) jäljennös suoritetun tilintarkastuksen tilintarkastuskertomuksesta, jollei veroilmoituksella ole 1 momentin 9 kohdan mukaisesti ilmoitettu siitä, että tilintarkastus tilikaudelta on suoritettu eikä tilintarkastuskertomus sisällä tilintarkastuslain 15 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja.

Rajoitetusti verovelvolliseen kuolinpesään sovelletaan 1 ja 2 momentin määräyksiä soveltuvin osin.

23 §

Elinkeinoyhtymän ilmoittamisvelvollisuus

Elinkeinoyhtymän on veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto elinkeinoyhtymän tilikauden muuttumisesta;

2) tieto siitä, onko yhtymä osakkaana ulkomaisessa yhtymässä ja selvitys ulkomaisista yhtymistä saaduista tuloverolain 16 a §:n mukaisista tulo-osuuksista;

3) tieto siitä, onko yhtymän osoite, toimiala tai pankkitilin numero muuttunut;

4) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä verovuoden elin-keinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteen veronalaiset tuotot sekä verovapaat tuotot; yhtymien voitto-osuuksista, tuloon palautuvista arvonalennuksista, satunnaisista tuotoista ja varausten vähennyksistä ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa tuloksi luettu määrä; elinkeinotoiminnan tuottona ilmoitetaan myös ne kirjanpidossa vähennetyt kulut, jotka kohdistuvat osakkaiden yksityiseen käyttöön otettuihin tavaroihin tai palveluihin;

5) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä verovuoden elin-keinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteen verotuksessa vähennyskelpoiset kulut; elinkeinotoiminnan poistoista, käyttöomaisuuden arvonalentumisista, edustuskuluista, korkokuluista, muista rahoituskuluista, satunnaisista kuluista ja varausten lisäyksistä ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa kuluna kirjattu määrä; vähennyskelvottomista kuluista ilmoitetaan kirjanpitoon kuluna kirjatut määrät;

6) tieto verovuoden elinkeinotoiminnan, muun toiminnan ja maatalouden tulolähteen tuloksesta tai tappiosta;

7) selvitys yhtymän käyttöomaisuuteen kuuluvien ja leasingsopimuksella vuokralle ottamien henkilö- ja pakettiautojen kuluista sekä muiden osittain yksityiskäytössä olleiden ajoneuvojen kuluista, ja laskelma ajoneuvokulujen kohdistumisesta yhtiömiesten yksityiseen käyttöön;

8) tiedot yhtymän osakkaille ja heidän omaisilleen maksamista vuokrista, koroista ja muista suorituksista lukuun ottamatta palkkoja, luontoisetuja, voitto-osuuksia ja yksityisnostoja;

9) selvitys yhtymän elinkeinotoiminnan varoihin kuuluvasta tuloverolain 41 §:n 4 momentissa tarkoitetusta asunnosta;

10) laskelma niistä korkokuluista, jotka eivät ole elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 2 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa vähennyskelpoisia;

11) veroilmoituslomakkeella esitetyn varallisuuslaskelmakaavan mukainen laskelma yhtymän niistä varoista ja veloista, jotka otetaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähteen nettovarallisuutta laskettaessa huomioon, sekä näiden varojen ja velkojen erotuksesta; muun toiminnan tulolähteen varoista on ilmoitettava varallisuuslaskelmakaavan mukainen laskelma ja muun toiminnan tulolähteen veloista velkojen yhteismäärä;

12) veroilmoituksella esitetyn kaavan mukainen erittely oman pääoman muodostumisesta;

13) selvitys elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopapereiden luovu-tusvoitoista;

14) tieto verovuoden päättymistä edeltäneen 12 kuukauden aikana maksetuista tuloverolain 41 §:n 6 momentissa tarkoitetuista palkoista;

15) tieto siitä, onko tilintarkastus tilikaudelta suoritettu ja siitä, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilintarkastuslain 19 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, muistutuksia tai lisätietoja;

16) yhtymän, jolla on verovuoden tulosta vähennettävää tuloverolaissa tarkoitettua aikaisemmilta verovuosilta vahvistettua tappiota, on veroilmoituksessaan annettava tieto siitä, onko sen omistussuhteissa tapahtunut tuloverolain 122 §:ssä tarkoitettu muutos ja tieto muutoksen tapahtumisvuodesta;

17) tieto siitä, sisältääkö veroilmoitus vapaamuotoisia liitteitä;

18) tieto siitä, vaatiiko yhtymä maksamansa ulkomaisen veron hyvittämistä.

Elinkeinoyhtymän on lisäksi veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) jäljennös tilikauden tuloslaskelmasta ja taseesta, jos tilinpäätös on kirjanpitolain 3 luvun 9 §:n mukaan ilmoitettava rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle;

2) jäljennös toimintakertomuksesta, jos yhtymän on kirjanpitolain 3 luvun 1 §:n mukaan liitettävä tilinpäätökseensä toimintakertomus ja tämä toimintakertomus on lain 3 luvun 9 §:n mukaan ilmoitettava rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle;

3) tieto siitä, harjoittaako kommandiittiyhtiö yksinomaan pääomasijoitustoimintaa;

4) tieto avoimen yhtiön sekä kommandiitti- ja laivanisännistöyhtiön osakkaiden nimistä, henkilötunnuksista tai yritys- ja yhteisötunnuksista, kunkin osakkaan osuudesta yhtiössä, kunkin osakkaan rahan nostoista ja sijoituksista tilikauden ja kalenterivuoden aikana sekä kunkin osakkaan muista yksityisnostoista ja yksityissijoituksista tilikauden ja kalenterivuoden aikana;

5) erittely kirjanpidossa tehdyistä varauksista ja arvonmuutoksista; tieto tehtyjen kehitysalueiden veronhuojennuspoistojen yhteismäärästä; selvitys käyttöomaisuuden verotuksessa poistamatta olevasta hankintamenosta verovuoden alkaessa, hankintamenon lisäyksistä ja vähennyksistä verovuoden aikana, hankintamenosta verovuonna tehdyistä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja veronhuojennuslakien mukaisista poistoista, hankintamenon kattamisesta varauksella, hankintamenosta verovuoden lopussa poistamatta olevasta määrästä, kirjanpidossa tulosta rasittavan suunnitelman mukaisten poistojen määrästä, poistoeron muutoksista ja poistoeron yhteismäärästä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaisin poistoryhmittäin eriteltynä;

6) erittely yhtymän muun toiminnan tulolähteen tuotoista ja kuluista; muun toiminnan tulolähteen luovutusvoitot ja tappiot on eriteltävä hyödykkeittäin;

7) tiedot yhtymän elinkeinotoiminnan käyttö- tai rahoitusomaisuuteen kuuluvista arvopapereista ja arvo-osuuksista, niiden tuloverotuksessa poistamatta olevista hankintamenoista ja vertailuarvoista;

8) selvitys niistä kirjanpidossa tehdyistä poistoista, joita ei ole verotuksessa tehty;

9) tiedot yhtymän käyttö- tai rahoitusomaisuuteen kuuluvista kiinteistöistä, niiden tuloverotuksessa poistamattomista hankintamenoista ja vertailuarvosta;

10) erittely tulolähteittäin saaduista osingoista ja osuuspääoman koroista;

11) jäljennös suoritetun tilintarkastuksen tilintarkastuskertomuksesta, jollei veroilmoituksella ole 1 momentin 15 kohdan mukaisesti ilmoitettu siitä, että tilintarkastus tilikaudelta on suoritettu eikä tilintarkastuskertomus sisällä tilintarkastuslain 19 §:ssä tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, muistutuksia tai lisätietoja;

12) erittely yhtymän maatalouden tulolähteen tuotoista ja kuluista sekä varoista ja veloista.

24 §

Liikkeenharjoittajan ja ammatinharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus

Liikkeenharjoittajan ja ammatinharjoittajan on elinkeinotoiminnan veroilmoituksessa tai sen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto siitä, onko verovelvollinen pitänyt kahdenkertaista kirjanpitoa;

2) tieto tilikauden muuttumisesta;

3) tieto toimialan muuttumisesta;

4) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä verovuoden elin-keinotoiminnan veronalaiset tuotot sekä verovapaat tuotot; saaduista osingoista ja osuuspääoman koroista ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa tuloksi luettu määrä; elinkeinotoiminnan tuottona ilmoitetaan myös ne kirjanpidossa vähennetyt kulut, jotka kohdistuvat verovelvollisen yksityiseen käyttöön otettuihin tavaroihin tai palveluihin;

5) veroilmoituslomakkeella esitetyn tuloverolaskelmakaavan mukaan eriteltyinä verovuoden elin-keinotoiminnan verotuksessa vähennyskelpoiset kulut; poistoista, edustuskuluista ja korkokuluista ilmoitetaan lisäksi kirjanpidossa kuluna kirjattu määrä; vähennyskelvottomista kuluista ilmoitetaan kirjanpitoon kuluna kirjatut määrät;

6) tieto verovuoden elinkeinotoiminnan tuloksesta tai tappiosta;

7) selvitys verovelvollisen ja hänen puolisonsa työskentelystä elinkeinotoiminnassa sekä heidän osuuksistaan elinkeinotoiminnan nettovarallisuuteen;

8) erittely kirjanpidossa tehdyistä varauksista ja arvonmuutoksista; tieto tehtyjen kehitysalueiden veronhuojennuspoistojen yhteismäärästä; selvitys käyttöomaisuuden verotuksessa poistamatta olevasta hankintamenosta verovuoden alkaessa, hankintamenon lisäyksistä ja vähennyksistä verovuoden aikana, hankintamenosta verovuonna tehdyistä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja veronhuojennuslakien mukaisista poistoista, hankintamenon kattamisesta varauksella, hankintamenosta verovuoden lopussa poistamatta olevasta määrästä, kirjanpidossa tulosta rasittavan suunnitelman mukaisten poistojen määrästä, poistoeron muutoksista ja poistoeron yhteismäärästä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaisin poistoryhmittäin eriteltynä;

9) selvitys elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien ja leasingsopimuksella vuokralle otettujen henkilö- ja pakettiautojen kuluista sekä muiden osittain yksityiskäytössä olleiden elinkeinotoimintaan kuuluvien ajoneuvojen kuluista, ja laskelma ajoneuvokulujen kohdistumisesta verovelvollisen yksityiseen käyttöön;

10) selvitys kalenterivuonna liikkeestä tai ammatista nostetun rahan määrästä ja liikkeeseen tai ammattiin sijoitetun rahan määrästä, jos verovelvollinen ei ole yhdenkertaista kirjanpitoa pitävä ammatinharjoittaja;

11) selvitys yksityisiin varoihin kuuluvan asunnon käyttämisestä elinkeinotoiminnassa;

12) selvitys elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 55 §:n mukaisten vähennysten perusteista;

13) laskelma niistä korkokuluista, jotka eivät ole elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 2 momentin mukaan elinkeinotoiminnassa vähennyskelpoisia, jos verovelvollinen ei ole yhdenkertaista kirjanpitoa pitävä ammatinharjoittaja;

14) veroilmoituslomakkeella esitetyn varallisuuslaskelmakaavan mukainen laskelma niistä varoista ja veloista, jotka otetaan elinkeinotoiminnan tulolähteen nettovarallisuutta laskettaessa huomioon, sekä näiden varojen ja velkojen erotuksesta;

15) veroilmoituksella esitetyn kaavan mukainen erittely oman pääoman muodostumisesta, jos verovelvollinen ei ole yhdenkertaista kirjanpitoa pitävä ammatinharjoittaja;

16) tieto verovuoden päättymistä edeltäneen 12 kuukauden aikana maksetuista tuloverolain 41 §:n 6 momentissa tarkoitetuista palkoista;

17) selvitys elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoitoista;

18) tieto siitä, sisältääkö veroilmoitus vapaamuotoisia liitteitä;

19) tieto toimipaikan osoitteen muuttumisesta.

Lisäksi liikkeenharjoittajan ja ammatinharjoittajan on elinkeinotoiminnan veroilmoituksen liitteessä annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) jäljennös tilikauden tuloslaskelmasta ja taseesta, jos tilinpäätös on kirjanpitolain 3 luvun 9 §:n mukaan ilmoitettava rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle;

2) jäljennös toimintakertomuksesta, jos verovelvollisen on kirjanpitolain 3 luvun 1 §:n mukaan liitettävä tilinpäätökseensä toimintakertomus ja tämä toimintakertomus on lain 3 luvun 9 §:n mukaan ilmoitettava rekisteröitäväksi patentti- ja rekisterihallitukselle;

3) selvitys niistä kirjanpidossa tehdyistä poistoista, joita ei ole verotuksessa tehty;

4) tiedot käyttö- tai rahoitusomaisuuteen kuuluvista kiinteistöistä, niiden tuloverotuksessa poistamattomista hankintamenoista ja vertailuarvosta;

5) tiedot elinkeinotoiminnan käyttö- tai rahoitusomaisuuteen kuuluvista arvopapereista ja arvo-osuuksista, niiden tuloverotuksessa poistamatta olevista hankintamenoista ja vertailuarvoista.

25 §

Maataloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus

Maataloutta harjoittavan luonnollisen henkilön, kotimaisen kuolinpesän ja verotusyhtymän on maatalouden veroilmoituksessaan ilmoitettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) laskelma maatalouden verotettavasta tulosta niin, että laskelmassa on otettu huomioon ne erät, jotka lisätään tai vähennetään 38 §:n mukaisen muistiinpanokaavan voittoon tai tappioon verotettavaa tuloa taikka tappiota laskettaessa;

2) laskelma maatalouden tuloksesta niin, että verovuoden tulot ja menot on eritelty 38 §:ssä olevan muistiinpanokaavan mukaisesti;

3) tiedot saatujen maatalouden osinkojen ja osuuspääoman korkojen kokonaismäärästä ja niiden verovapaista osista;

4) selvitys poistoina vähennettävien rakennusten, rakennelmien, koneiden ja kaluston, siltojen ynnä muiden vastaavien hyödykkeiden ja salaojien verotuksessa poistamatta olevien hankintamenojen määristä verovuoden alussa, hankinta- ja perusparannusmenoista verovuoden aikana, näiden hyödykkeiden hankintamenoon käytetystä tasausvarauksesta, niistä saaduista myyntihinnoista ja korvauksista, niiden hankkimiseen saaduista avustuksista ja tuista, verovuonna tehtyjen poistojen määristä ja verovuoden lopussa olevien poistamattomien hankintamenojen määristä;

5) selvitys verovuonna käyttöönottamattomien koneiden ja rakennusten hankintamenosta ja niiden hankintamenoon käytetystä tasausvarauksesta;

6) selvitys maatalouden ajoneuvojen käytöstä aiheutuvien menojen jakaantumisesta maatalouden menoiksi ja verovelvollisen yksityismenoiksi;

7) selvitys maatilatalouden tuloverolain (543/1967) 10 e §:n mukaisten vähennysten perusteista;

8) laskelma verovuoden päättymishetken mukaisista maatalouden varoista ja veloista;

9) tieto verovuoden päättymistä edeltäneen 12 kuukauden aikana maksetuista tuloverolain 41 §:n 6 momentissa tarkoitetuista palkoista;

10) selvitys maatalouteen kuuluvien arvopapereiden luovutusvoitoista;

11) selvitys verovelvollisen ja hänen puolisonsa työskentelystä maataloudessa sekä heidän osuuksistaan maatalouden nettovarallisuuteen;

12) tiedot purkamattomista varauksista verovuoden lopussa;

13) tieto siitä, sisältääkö veroilmoitus vapaamuotoisia liitteitä;

14) tieto toimialan muuttumisesta.

26 §

Metsätalouden harjoittajan ilmoittamisvelvollisuus

Metsätaloutta harjoittavan muun kuin rajoitetusti verovelvollisen luonnollisen henkilön, kotimaisen kuolinpesän ja verotusyhtymän on metsätalouden veroilmoituksessaan annettava seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) laskelma metsätalouden pääomatulosta niin, että laskelmassa on otettu huomioon ne erät, jotka lisätään tai vähennetään metsätalouden pääomatuloon metsätalouden puhdasta pääomatuloa tai metsätalouden tappiollista pääomatuloa laskettaessa;

2) selvitys poistoina vähennettävien koneiden ja kaluston, rakennusten, metsäteiden ja metsäojien verotuksessa poistamatta olevien hankintamenojen määristä verovuoden alussa, näiden hyödykkeiden hankinta- ja perusparannusmenoista sekä luovutushinnoista verovuoden aikana, verovuonna tehtyjen poistojen määristä ja verovuoden lopussa olevien poistamattomien hankintamenojen määristä;

3) selvitys hankintatyön arvosta ja hankintatyön veronalaisesta arvosta työntekijäkohtaisesti eriteltynä;

4) selvitys metsävähennyspohjasta ja metsävähennyksen käytöstä kiinteistöittäin eriteltynä;

5) selvitys menovarauksen ja tuhovarauksen tekemisestä ja käytöstä.

27 §

Verotusyhtymän ilmoittamisvelvollisuus

Verotusyhtymän on annettava veroilmoituksessaan tai sen liitteessä maataloutta ja metsätaloutta koskevien ilmoitusten lisäksi seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) tieto osakkaiden nimistä, henkilötunnuksista tai yritys- ja yhteisötunnuksista, kunkin osakkaan osuudesta yhtymän tuloihin ja varallisuuteen ja osuuksissa tapahtuneista muutoksista;

2) selvitys saaduista vuokratuloista vuokrauskohteittain ja vuokralaisittain.

28 §

Vuokraustoimintaa harjoittavan ilmoittamisvelvollisuus

Vuokraustoiminnasta tuloa saavan verovelvollisen, joka ei lain mukaan ole kirjanpitovelvollinen, on annettava verovirastolle tarvittavat vuokralaisia koskevat tiedot sekä eritelty selvitys näiltä verovuoden aikana perityistä vuokrista. Vuokratuloon kohdistuvat vähennykset tulee esittää vuokrauskohteittain.

29 §

Ulkomaisen väliyhteisön osakkaan ilmoittamisvelvollisuus

Verovelvollisen, joka on ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain 4 §:ssä tarkoitettu osakas tai edunsaaja, on liitettävä veroilmoitukseensa seuraavat tiedot ja selvitykset:

1) eritelty luettelo välittömistä ja ulkomaisista välillisistä omistusosuuksista ulkomaisiin väliyhteisöihin;

2) selvitys edunsaaja-asemasta ulkomaisessa väliyhteisössä;

3) riittävä ja luotettava selvitys muista mainitun lain nojalla verotettavan tulon laskemista varten tarvittavista tiedoista sekä ulkomaisen väliyhteisön voitonjaosta, tilikauden tappiosta ja yhteisön maksamista mainitun lain 6 §:ssä tarkoitetuista veroista.

Jos ulkomainen väliyhteisö on kirjanpitolain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettu verovelvollisen tytäryritys tai 1 luvun 8 §:ssä tarkoitettu osakkuusyritys, verovelvollisen on liitettävä veroil-moitukseensa oikeaksi todistettu jäljennös ulkomaisen yhteisön tilikautta koskevasta tulos-laskelmasta ja taseesta samoin kuin tilikautta edeltäneestä taseesta taikka vastaavista tilinpäätösasiakirjoista. Vieraskielisestä asiakirjasta on lisäksi kehotuksesta annettava vi-rallisen kääntäjän tai muun pätevän henkilön tekemä suomen- tai ruotsinkielinen käännös.

Muussa kuin 2 momentissa mainitussa tapauksessa verovelvollisen on annettava 2 momentissa tarkoitetut asiakirjat kehotuksesta, jollei verovelvollinen tee todennäköiseksi, ettei asiakirjojen hankkiminen ole mahdollista.

30 §

Toimintamuodon muutokseen liittyvät tiedot

Tuloverolain 24 §:n 5 momentissa tarkoitetun osakeyhtiötä edeltävän verovelvollisen tai yhtymän tuloslaskelma tai tuloslaskelman tiedot on annettava viimeiseltä verovuodelta ja taseen tiedot viimeisen verovuoden päättymisajankohdalta. Osakeyhtiön on annettava tu-loslaskelman tiedot toimintamuodon muutoksesta alkavalta verovuodeltaan. Osakeyhtiön, johon sovelletaan poistojen enimmäismäärää koskevaa tuloverolain 24 §:n 2 momentin säännöstä, on annettava selvitys, josta ilmenee, että poistot ovat mainitun lainkohdan mu-kaiset.

31 §

Sulautumiseen ja jakautumiseen liittyvät tiedot

Yhteisöjen tai yhtymien sulauduttua tai yhteisön jakauduttua vastaanottaneen yhteisön tai yhtymän on annettava selvitys:
1) vastaanottaneen yhteisön tai yhtymän tulosta vähennettävistä sulautuneen tai jakautuneen yhteisön tai sulautuneen yhtymän menoista ja muista verotuksessa vähennyskelpoisista eristä sekä fuusioerotuksen käsittelystä kirjanpidossa;

2) tuloverolain 123 §:ssä tarkoitetut tiedot, jos sulautuneen tai jakautuneen yhteisön tappiota vaaditaan vähennettäväksi vastaanottaneen yhteisön tulosta; sekä

3) yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 5 a §:ssä tarkoitetut tiedot.

32 §

Konserniverokeskuksen asiakkaiden tiedonantovelvollisuus

Konserniverokeskuksen asiakkaana olevan kirjanpitolain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetun konsernin emoyhtiön on ilmoitettava vuosittain erillisellä ilmoituksella konsernissa 30 päivänä kesäkuuta olevat yhtiöt ja yhtymät. Ilmoitus on annettava Konserniverokeskukselle viimeistään 31 päivänä elokuuta ja siinä on mainittava konserniin kuuluvien yhtiöiden ja yhtymien nimet, yritys- ja yhteisötunnukset sekä kotipaikat. Ilmoituksessa ei anneta tietoja konserniin kuuluvista asunto-osakeyhtiöistä eikä keskinäisistä kiinteistöosakeyhtiöistä.

33 §

Tonnistoverovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus

Tonnistoverovelvollisen yhtiön on annettava Konserniverokeskukselle seuraavat tiedot;

1) kunkin aluksen nimi, IMO-numero tai tunnuskirjaimet, kansallisuus ja se alusrekisteri, johon alus on merkitty, aluksen bruttovetoisuus, nettovetoisuus, tieto aluksen strategisesta ja kaupallisesta johtopaikasta, tiedot aluksen käytöstä kansainvälisessä meriliikenteessä verovuoden aikana sekä tieto aluksen merkitsemisestä ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon;

2) sellaisten yhtiön omistamien alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus, joilla yhtiö itse liikennöi;

3) sellaisten yhtiön omistamien alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus, jotka yhtiö on antanut vuokralle miehistöineen;

4) sellaisten alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus, jotka yhtiö on ottanut vuokralle bareboatehdoin ilman miehistöä;

5) sellaisten alusten yhteenlaskettu bruttovetoisuus, jotka yhtiö on ottanut vuokralle miehistöineen.

Tonnistoverokauden ensimmäiseltä verovuodelta yhtiön on lisäksi annettava seuraavat tiedot:

1) tonnistoverolain (476/2002) 13 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla laskettu tonnistoverotettavan toiminnan menojäännös ja tuloverotettavan toiminnan menojäännös;

2) tonnistoverolain 12 §:ssä tarkoitettuun tonnistoverotettavan toiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 30 §:ssä tarkoitetun käyttöomaisuuden todennäköinen luovutushinta.

Yhtiön on annettava selvitys tonnistoverolain 15 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitetun tonnistoverotettavan toiminnan jälleenhankintavarauksen vähentämisestä verovuoden aikana hankitun käyttöomaisuuden hankintamenosta sekä verovuoden päättyessä käyttämättä olevasta määrästä.

34 §

Tiedot tilikauden muutoksista

Kirjanpitovelvollisen, joka muuttaa tilikautensa päättymisajankohtaa, on ilmoitettava siitä verovirastolle. Jos tilikauden päättymisen ajankohta muutetaan myöhäisemmäksi, ilmoitus on tehtävä kahta kuukautta ennen sitä päivää, jona tilikausi olisi päättynyt. Jos tilikauden päättymisen ajankohta muutetaan aikaisemmaksi, ilmoitus on tehtävä kahta kuukautta ennen sitä päivää, jona tilikausi tulee päättymään.

Ilmoitukseen on liitettävä selvitys muutoksen toteuttamisen edellyttämistä toimenpiteistä, kuten sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen muutoksesta, viranomaisen hyväksymisestä sääntöjen tai yhtiöjärjestyksen muutokselle ja muutoksen merkitsemisestä rekisteriin. Jos selvityksiä ei voida liittää ilmoitukseen, ne tulee toimittaa verovirastolle kuukauden kuluessa siitä, kun ilmoitus verovirastolle tehtiin.

IV luku

Muistiinpanot ja tositteet

35 §

Muistiinpanovelvollisuus

Tämän päätöksen määräykset muistiinpanovelvollisuudesta ja muistiinpanoista koskevat maataloutta, metsätaloutta, vuokraustoimintaa, sijoitustoimintaa tai muuta sellaista muuna kun elinkeinotoimintana pidettävä tulonhankkimistoimintaa harjoittavaa verovelvollista, joka ei ole kirjanpitovelvollinen. Verovelvollisen velvollisuudesta säilyttää muistiinpanot ja niihin liittyvät tositteet säädetään verotusmenettelystä annetun lain 12 §:ssä.

36 §

Muistiinpanot

Muistiinpanovelvollisen verovelvollisen on tehtävä tuloista ja menoista sellaiset muistiinpanot, joista ja joihin liitettävistä tositteista riittävästi eriteltyinä käyvät selville tulot ja niistä johtuvat menot, arvonlisäveron määrät ja veron perusteet sekä tulonhankkimistoimintaa varten saadut tuet.

Muistiinpanot kirjataan aikajärjestyksessä. Tulo kirjataan saaduksi silloin, kun se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. Meno kirjataan tapahtuneeksi silloin, kun se on maksettu.

Tulo- ja menoeriä sekä arvonlisäveron määriä ja veron perusteita osoittavien merkintöjen tulee perustua päivättyihin ja numeroituihin tositteisiin sekä, milloin vähennetään maahantuonnin yhteydessä kannettua arvonlisäveroa, tullauspäätökseen ja siihen liittyviin asiakirjoihin.

Muistiinpanovelvollisen verovelvollisen, joka antaa arvonlisäveroilmoituksen kuukausittain, on kirjattava suoritettavan ja vähennettävän veron määrään vaikuttavat liiketapahtumat kuukausikohtaisesti kalenterikuukautta seuraavan toisen kuukauden 15 päivään mennessä.

37 §

Maatalouden muistiinpanoja koskevat määräykset

Maataloutta harjoittavan verovelvollisen on 36 §:n lisäksi muistiinpanoissa erikseen selvitettävä seuraavat asiat:

1) verovuoden aikana myytyjen maatalous- ja puutarhatuotteiden sekä kotieläinten ja tilalla olevan tuotantolaitoksen tuotteiden ostajat;

2) maataloudesta johtuneet saamiset sekä maataloudesta johtuneet pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset velat, joista on mainittava velkojain nimet ja osoitteet, kunkin velkojan osalta selvitys velan määrästä ja velan kohdistumisesta maatalouteen ja muuhun kuin maatalouteen sekä velasta suoritettu korko ja velasta johtuneet indeksi- ja kurssitappiot;

3) verovuoden päättyessä tilalla olleet kotieläimet;

4) verovuoden aikana luovutettujen kotieläinten luovutushinta tai korvaus ja siitä verovuoden tuotoksi jaksotettu osuus sekä aiempina verovuosina luovutettujen kotieläinten verovuoden tuotoksi jaksotettu osuus;

5) verovuoden aikana hankittujen kotieläinten hankintameno ja siitä verovuoden poistoksi jaksotettu osuus sekä aiempina verovuosina hankittujen kotieläinten verovuoden poistoksi jaksotettu osuus;

6) rakennusten ja rakennelmien hankintamenot, menojäännökset sekä menojäännöksistä tehdyt poistot;

7) koneiden, kaluston ja laitteiden hankintamenot ja menojäännökset sekä erikseen salaojien, siltojen, patojen ja muiden sellaisten hyödykkeiden hankintamenot ja menojäännökset sekä näiden menojäännöksistä tehdyt poistot;

8) maataloudessa työskennelleille henkilöille, ennen verovuoden alkua 14 vuotta täyttäneet perheenjäsenet mukaan luettuina, rahana maksetut palkat, niistä pidätetyt ennakot ja suoritetut sosiaaliturvamaksut ja muut työnantajasuoritukset;

9) verovelvollisen ja hänen puolisonsa työskentely maataloudessa sekä heidän osuutensa maatalouden nettovarallisuuteen sekä tuloverolain 38 §:n 2 momentissa tarkoitetut luovutusvoitot ja niiden jakautuminen puolisoiden kesken;

10) maataloudessa vähennyskelvottomat meno-osuudet maatilalla olevien rakennusten, rakennelmien tai niiden osien käytöstä yksityistaloudessa, metsätaloudessa tai muussa elinkeinotoiminnassa sekä laskentaperusteet, joiden mukaan menot on eroteltu maatalouden kuluista;

11) maataloudessa vähennyskelvottomat meno-osuudet maataloutta varten palkattujen työntekijöiden sekä maatalouteen kuuluvien koneiden sekä muun kohdassa 7 mainitun omaisuuden ja muun omaisuuden käytöstä yksityistaloudessa, metsätaloudessa tai muussa elinkeinotoiminnassa sekä laskentaperusteet, joiden mukaan menot on eroteltu maatalouden kuluista;

12) verovelvollisen kulkuneuvot sekä laskentaperusteet, joiden mukaan kulkuneuvoista johtuneet menot on jaettu maatalouden kuluiksi ja maataloudessa vähennyskelvottomaksi menoksi;

13) peruste maatilatalouden tuloverolain 10 e §:n mukaisten tilapäisten työmatkojen aiheuttamien lisääntyneiden elantokustannusten vähentämiseen ja yksityisiin varoihin kuuluvalla autolla tehtyjen maatalouteen liittyvien matkojen aiheuttamien menojen vähentämiseen;

14) maatiloittain muodostettavan tasausvarauksen peruste;

15) CAP-maatilatukioikeuksien hankintamenot ja niistä verotuksessa vähennetyt määrät sekä CAP-maatilatukioikeuksista saadut luovutushinnat; sekä

16) maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetussa laissa (603/2006) tarkoitetun veronalaiseksi tuloksi luettavan valmisteveron palautuksen perusteet.

38 §

Laskelma maatalouden tuloksesta

Laskelma maatalouden tuloksesta on laadittava kaikilta maatiloilta yhteensä seuraavan muistiinpanokaavan mukaisesti:
TULOT
Verollinen myynti 22 %
1. Eläinten myyntitulot
2. Verovuoden tuotoksi jaksotetut kotieläinten myyntitulot
3. Muut myyntitulot
Verollinen myynti 17 %
4. Kotieläintuotteiden myyntitulot
5. Kasvinviljelytuotteiden myyntitulot
Verollinen myynti 8 %
6. Majoituspalvelut yms. myyntitulot
Arvonlisäveroton myynti
7. Valtiolta saadut tuet
8. Muut arvonlisäverottomat tuet ja korvaukset
9. Tasausvarauksen suora tuloutus
10. Muut maatalouden arvonlisäverottomat tulot
MENOT
11. Palkkamenot
12. Arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoiset ostot 22 %
13. Verovuoden poistona vähennettävät kotieläinten jaksotetut hankintamenot
14. Arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoiset ostot 17 % / 8 %
15. Muut maatalouden menot
16. Poistot
17. Verovuodelta tehty tasausvaraus
EROTUS (Voitto / Tappio).

Tulot ja menot merkitään ilman arvonlisäveron osuutta.

39 §

Metsätaloutta harjoittavan muistiinpanoja koskevat määräykset

Metsätaloutta harjoittavan verovelvollisen, jota verotetaan tuloverolain 43 §:n mukaisesti metsätalouden pääomatulosta, on muistiinpanoissa 35 §:n lisäksi erikseen selvitettävä seuraavat asiat:

1) selvitys maatalouteen, elinkeinotoimintaan ja omaan yksityiskäyttöön otetun puutavaran arvosta;

2) selvitys metsätalouden vuosimenoista eriteltyinä työntekijäin palkkauksesta aiheutuviin menoihin, metsätalouden matkakuluihin ja muihin vuosimenoihin sekä matkakulujen osalta perusteet yksityisiin varoihin kuuluvalla autolla tehtyjen metsätalouteen liittyvien matkojen aiheuttamien menojen vähentämiselle;

3) selvitys menovarauksen ja metsätuhoalueen menovarauksen (tuhovaraus) tekemisestä ja käyttämisestä;

4) kiinteistöittäin eritelty selvitys metsävähennyksen perusteesta ja käytöstä;

5) selvitys koneiden, kaluston ja laitteiden, rakennusten ja rakennelmien sekä metsäojien ja metsäteiden hankintamenoista, hankintamenon poistosta ja menojäännöksestä;

6) selvitys metsätien rakentamismenon jakautumisesta metsätalouden ja tien muun käytön kesken;

7) maatilakohtainen selvitys tuloverolain 63 §:ssä tarkoitetun hankintatyön arvon arvioimisperusteista.

Tuloverolain 55 §:ssä tarkoitettua metsävähennystä varten verovelvollisen tulee liittää muistiinpanoihinsa pystykaupassa puun ostajan antama selvitys ja hankintakaupassa metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antama tai muu luotettava selvitys puun myyntitulon kohdistumisesta metsävähennykseen oikeutettuun kiinteistöön tai määräalaan.

Tuloverolain 111 §:n 2 momentissa tarkoitettua tuhovarausta varten verovelvollisen tulee liittää muistiinpanoihinsa metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antama tai muu luotettava selvitys tuhoutuneen metsän uudistamismenojen arvioidusta määrästä.

40 §

Muuta tulonhankkimistoimintaa harjoittavan muistiinpanoja koskevat määräykset

Verovelvollisen, joka saa tuloa kiinteistöstä tai kalastuksesta tahi muusta toiminnasta kuin liikkeen tai ammatin harjoittamisesta ja joka ei lain mukaan ole kirjanpitovelvollinen, on 35 §:n lisäksi pidettävä luetteloa toiminnassa käytetyistä koneista, kalustosta ja laitteista sekä rakennuksista ja rakennelmista.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta toiminnasta saaduiksi tuloiksi katsotaan viran sivutulot ja palvelurahat sekä tulot tekijänoikeudesta, keksinnöstä, patentista ja tavaraleimasta, katsastusten ja tarkastusten toimittamisesta, velaksiannosta, toimeksisaannista, vuokrauksesta, kurssien järjestämisestä ja yksityistuntien antamisesta sekä muusta sellaisesta toiminnasta. Muistiinpanoja ei kuitenkaan tarvitse pitää, milloin tulo on saatu vain yhdestä vuokraukseen käytetystä asuinhuoneistosta tai tällaisen huoneiston alivuokralaisilta.

Verotusmenettelystä annetun lain 12 §:ssä tarkoitettua sijoitustoimintaa harjoittavan verovelvollisen on pidettävä sijoitustoiminnastaan sellaisia muistiinpanoja, joista ja joihin liittyvistä tositteista käyvät selville luovutusvoiton verotusta varten tarpeelliset tiedot arvopapereiden, arvo-osuuksien, sijoitusrahasto-osuuksien ja muun tällaisen sijoitustoimintaan kuuluvan omaisuuden hankinta-ajankohdasta, saantotavasta, hankintamenosta, luovutusajankohdasta, luovutushinnasta ja muista hankintaan ja luovutukseen liittyvistä kustannuksista. Tiedot on säilytettävä siinä muodossa, että verovelvollinen voi esittää ne tarvittaessa kirjallisina veroviranomaisen tai muutoksenhakuviran-omaisen kehotuksesta.

Edellä 3 momentissa mainitulla sijoitustoiminnalla tarkoitetaan muuna kuin elinkeinotoimintana pidettävää varojen sijoittamista arvopapereihin, sijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin ja muuhun vastaavaan omaisuuteen ja kaupankäyntiä tällaisella omaisuudella.

41 §

Ammattiautoilijan ajopäiväkirja

Verovelvollisen, joka harjoittaa ammattimaista henkilötilausliikennettä muulla autolla kuin linja-autolla tai sairasautolla, on pidettävä kultakin kuukaudelta ajovuoroittain, tai jos ajovuoroa ei ole vahvistettu, vuorokausittain ajopäiväkirjaa. Jos verovelvollisella on käytössään kuitinantolaitteella varustettu taksamittari, ajopäiväkirja muodostuu kuitinantolaitteen raporteista.

Ajopäiväkirjasta tai 1 momentissa tarkoitetuista raporteista on käytävä ilmi seuraava erittely:

1) ajotulot, jotka on jaettava käteisajotuloihin, luottoajotuloihin ja muihin tuloihin; sekä

2) verovuoden alusta yhteenlasketut tiedot ajokilometreistä, jotka on jaettava ammattiajoihin, tuloa tuottamattomiin ammattiajoihin, yksityisajoihin ja muihin ajoihin.

Ajopäiväkirja ja 1 momentissa tarkoitetut raportit on säilytettävä kuusi vuotta verovuoden päättymisestä lukien siten, että alkuperäiset tiedot ovat todennettavissa.

42 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Tällä päätöksellä kumotaan Verohallituksen 22 joulukuuta 2006 antama päätös ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista (1379/2006) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Päätöksen määräyksiä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2007 annettaviin veroilmoituksiin sekä verovuodelta 2008 pidettäviin muistiinpanoihin. Yhteisöjen veroilmoitusta koskevia määräyksiä sovelletaan kuitenkin vasta verovuodelta 2008 annettaviin veroilmoituksiin. Verovuodelta 2007 annettaviin yhteisöjen veroilmoituksiin sovelletaan Verohallituksen 22 joulukuuta 2006 antamaa päätöstä ilmoittamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista (1379/2006). Verovuotta 2008 edeltäneiltä verovuosilta pidettäviin muistiinpanoihin ja niiden säilyttämiseen sovelletaan aikaisemmin voimassa olleita säännöksiä.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2007


Pääjohtaja   Mirjami Laitinen


Veroasiantuntija  Matti Merisalo