Ne bis in idem -kiellon vaikutuksista veroasioissa
- Antopäivä
- 21.12.2010
- Voimassaolo
- veronkorotus on määrätty ennen 1.12.2013
Menettelyä sovelletaan, kun veronkorotus on määrätty ennen 1.12.2013
Korkein oikeus on muuttanut tulkintaansa Ne bis in idem –kiellon vaikutuksesta veroasiassa (korkeimman oikeuden ratkaisu 5.7.2013 2013:59).
Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan veropetossyytettä ei tutkita, jos verotusmenettelyssä on jo käytetty veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä ja syyte perustuisi samaan veronkorotuksen aiheuttaneeseen menettelyyn (esimerkki: luonnollinen henkilö on jättänyt ilmoittamatta saamansa veronalaisen tulon ja hänelle määrättäisiin veronkorotus ja häntä vastaan nostettaisiin syyte tästä samasta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä). Korkeimman oikeuden uuden tulkinnan mukaan verokorotuksen lopullisuudella ei ole tällöin merkitystä: syytettä ei em. tilanteessa tutkita, vaikka veronkorotusta koskeva päätös ei olisikaan lopullinen silloin kun syyte tulee vireille.
Korkeimman oikeuden nyt antama ratkaisu ei koskenut tilannetta, jossa veronkorotuksen määräämisen jälkeen oli saatu näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 2 kappaleen mukaan Ne bis in idem –kielto ei estä ottamasta asiaa uudelleen tutkittavaksi asianomaisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti, jos on näyttöä uusista tai vasta esiin tulleista tosiseikoista taikka jos aiemmassa prosessissa on tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva virhe, joka voisi vaikuttaa lopputulokseen.
Verohallinto päivittää Ne bis in idem –kiellon vaikutuksia veroasioissa koskevan ohjeistuksensa myöhemmin.
Ks. myös Verohallinnon tiedote 5.7.2013: .
Artikkelissa käsitellään Ne bis in idem -kieltoa eli kahdesti syyttämisen ja tuomitsemisen kieltoa veroasioissa Verohallinnon kannalta (ne bis in idem eli ei kahdesti samassa asiassa). Kysymys on pääasiassa siitä, voidaanko saman verotukseen liittyvän ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta määrätä sekä hallinnollinen veronkorotus että rikosoikeudellinen rangaistusseuraamus. Verohallinnon kannalta Ne bis in idem -kielto voi vaikuttaa toisaalta veronkorotuksen määräämiseen ja toisaalta verorikosasioiden käsittelyyn, etenkin rikosilmoitusten tekemiseen.
Verolainsäädännön mukaan veronkorotus on pääsääntöisesti määrättävä, kun verotusta koskeva ilmoittamisvelvollisuus on olennaisemmin laiminlyöty. Korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella syytettä ei voida nostaa eikä rikosseuraamusta määrätä, jos samalle henkilölle on saman teon tai laiminlyönnin perusteella jo määrätty veronkorotus ja veronkorotus on ehtinyt tulla lopulliseksi ennen kuin syyte on pantu vireille. Jos veronkorotus on jo tullut lopulliseksi, ei myöskään rikosilmoitusta samasta teosta tule tehdä. Jos syyte on pantu vireille ennen kuin veronkorotus on tullut lopulliseksi, syyte voidaan korkeimman oikeuden päätösten mukaan tutkia. Tällöin lopputuloksena voi olla sekä veronkorotus että rikosseuraamus, kuten tähänkin saakka. Tähän nähden myös rikosilmoitus epäillystä verorikoksesta voidaan tehdä, jos veronkorotus ei ole tullut lopulliseksi.
Yleistä
Verotus perustuu olennaisilta kohdin verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuuteen. Jos verovelvollinen ei täytä ilmoittamisvelvollisuuttaan, hänelle voidaan määrätä veronkorotus. Veronkorotus voidaan määrätä esimerkiksi, jos verovelvollinen jättää ilmoittamatta veronalaisen tulon tuloveroilmoituksella tai maksettavan arvonlisäveron kausiveroilmoituksella. Veronkorotuksen määräämisen perusteista ja suuruudesta on säädetty eri verolaeissa. Tuloverotuksen veronkorotuksesta on esimerkiksi säännökset verotusmenettelystä annetussa laissa ja arvonlisäverotuksen veronkorotuksesta arvonlisäverolaissa. Veronkorotuksen määrääminen ei yleensä edellytä, että verovelvollinen on tahallaan laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa
Verotukseen liittyvän ilmoittamisvelvollisuuden olennaisempi laiminlyönti voi olla myös rangaistava rikoksena. Rikoslain 29 luvun mukaan veropetoksesta voidaan rangaista muun muassa silloin, kun verotusta varten annetussa ilmoituksessa on annettu vääriä tietoja tai salattu veron määräämiseen vaikuttava seikka. Veropetoksesta voidaan tuomita vain silloin, kun ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti on ollut tahallista. Lievästä veropetoksesta voidaan jättää rikosilmoitus tekemättä, syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos veron korotus harkitaan riittäväksi seuraamukseksi (rikoslain 3 §:n 2 momentti).
Suomen lainsäädännössä on lähdetty siitä, että samasta verotukseen liittyvän ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä voi olla seuraamuksena sekä hallinnollinen veronkorotus että rikosoikeudellinen rangaistus. Veronkorotusta ei ole pidetty rikosseuraamuksena, vaan hallinnollisena sanktiona, jonka yleisempänä tarkoituksena on verotusmenettelyn turvaaminen. Jos samasta teosta on tullut määrättäväksi sekä veronkorotus että rikosseuraamus, rikosseuraamusta on voitu lieventää ottamalla veronkorotus huomioon tekijälle rikoksesta johtuneena muuna seuraamuksena (rikoslain 6 luvun 7 §).
Ne bis in idem -kieltoa koskevasta oikeuskäytännöstä
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) viime vuosien ratkaisukäytännössä on todettu, että Suomen lainsäädännön mukaisen veronkorotuksen määrääminen voi olla Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu rikosasia (Jussila v. Suomi tuomio 23.11.2006, kohta 35, ja tuomio 16.9.2009 Ruotsalainen v. Suomi). Tämän johdosta voi tulla sovellettavaksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukainen kahdesti rankaisemisen kielto:
”Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.”
Korkein oikeus antoi kesäkuussa 2010 kaksi ennakkopäätöstä, jossa on otettu kantaa Ne bis in idem -kiellon merkitykseen veroasioissa. Päätöksessä 2010:45 korkein oikeus katsoi, että veropetosta koskevaa syytettä ei voitu tutkia, kun samasta ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä määrätyt veronkorotukset olivat tulleet lopullisiksi ennen kuin syyte oli pantu vireille. Veropetoksesta tuomittu rangaistus poistettiin:
”A:lle oli 13.12.2001 annetuilla jälkiverotuspäätöksillä määrätty jälkiveroja verovuosilta 1995 - 1998 sekä yli 100 000 euron veronkorotukset. A oli tehnyt jälkiverotuspäätöksistä oikaisuvaatimuksen mutta peruuttanut sen 28.12.2001 sekä vuoden 2002 aikana maksanut määrätyt verot ja veronkorotukset. Sen jälkeen syyttäjä vaati 19.2.2004 vireille tulleessa syytteessä A:lle samaan veronkorotukset aiheuttaneeseen menettelyyn perustuen rangaistusta törkeästä veropetoksesta.
Tällainen veronkorotusten määrääminen katsottiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamisen kannalta rikosasiaksi ja veronkorotusten määräämisessä katsottiin olleen kysymys samasta asiasta kuin törkeää veropetosta koskevassa syytteessä.
Mainitun määräyksen mukainen kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on lopullinen ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Koska veronkorotuspäätökset olivat tulleet lopullisiksi ennen syytteen vireilletuloa, A:lle määrätyt veronkorotukset estivät veropetosta koskevan syytteen tutkimisen.”
Toisessa päätöksessä 2010:46 korkein oikeus katsoi, että veropetossyyte voitiin tutkia, kun veronkorotukset eivät olleet tulleet lopullisiksi ennen syytteen vireille tuloa. Veropetoksesta tuomittu rangaistus pysytettiin:
”A:lle oli määrätty 26.3.2007, 2.5.2007 ja 14.11.2007 annetuissa jälkiverotuspäätöksissä jälkiveroa sekä yhteensä noin 28 000 euron veronkorotukset. A ei ole tehnyt jälkiverotuspäätöksistä oikaisuvaatimusta. Syyttäjä vaati A:lle 3.4.2008 vireille tulleessa syytteessä samaan veronkorotukset aiheuttaneeseen menettelyyn perustuen rangaistusta törkeästä veropetoksesta.
Tällainen veronkorotusten määrääminen katsottiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamisen kannalta rikosasiaksi ja veronkorotusten määräämisessä katsottiin olleen kysymys samasta asiasta kuin törkeää veropetosta koskevassa syytteessä.
Mainitun määräyksen mukainen kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on lopullinen ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Korkein oikeus katsoi, ettei lopulliseen ratkaisuun voitu tässä suhteessa rinnastaa vireilläolevaa tai muuten lopullista ratkaisua vailla olevaa asiaa.
Koska veronkorotuspäätökset eivät olleet olleet lopullisia syytteen vireille tullessa, eivät A:lle määrätyt veronkorotukset olleet sanotun artiklan perusteella esteenä veropetosta koskevan syytteen tutkimiselle.”
Korkein oikeus totesi päätösten perusteluissa Ne bis in idem- kiellon tarkoituksesta, että ”kielto koskee siis yllä todetuin tavoin peräkkäisiä menettelyitä ja suojaa yksilöä sitä vastaan, että asian tultua kertaalleen käsitellyksi ja lopullisesti ratkaistuksi häntä vastaan ryhdyttäisiin saman teon vuoksi uuteen menettelyyn.” Ne bis in idem-kiellon soveltamisalasta korkein oikeus totesi, että kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on lopullinen ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Lopulliseen ratkaisuun ei voida tässä suhteessa rinnastaa vireillä olevaa tai muuten lopullista ratkaisua vailla olevaa asiaa.
Korkeimman oikeuden päätöksillä on siis vahvistettu, että Suomen lainsäädännön mukaan hallinnollisen veronkorotuksen määrääminen voi olla ihmisoikeussopimuksen tarkoittama rikosasia ja että veronkorotuksen määrääminen voi olla Ne bis in idem -kiellon kannalta sama asia kuin rikossyyte. Tästä voi seurata, että aikaisemmin määrätty veronkorotus voi estää saman teon tai laiminlyönnin käsittelemisen rikosoikeudenkäynnissä.
Vaikka korkeimman oikeuden ratkaisut 2010:45 ja 2010:46 koskevat tuloverotusta, niistä ilmeneviä periaatteita voidaan Verohallinnon käsityksen mukaan soveltaa myös muiden verolajien, kuten arvonlisäveron ja perintö- ja lahjaveron, veronkorotuksiin.
Ratkaisujen perusteella Ne bis in idem -kielto estää jälkimmäisen seuraamuksen (rikosseuraamus) määräämisen vain silloin, kun samasta teosta tai laiminlyönnistä on jo aikaisemmin määrätty samalle henkilölle seuraamus (veronkorotus), joka on ehtinyt tulla lopulliseksi sinä ajankohtana, kun toisen seuraamuksen määrääminen (rikossyyte) tulee vireille. Jos taas ensin määrätty seuraamus (veronkorotus) ei ole ehtinyt tulla lopulliseksi sinä ajankohtana, kun jälkimmäisen seuraamuksen määrääminen (rikossyyte) tulee vireille, jälkimmäinen seuraamus (rikosseuraamus) voidaan määrätä normaalisti.
Esimerkiksi tuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa veronkorotus määrätään yleensä ennen rikosseuraamusta. Eräissä muissa verotusmuodoissa, kuten polttoainemaksua koskevissa asioissa, järjestys voi olla päinvastainen: rikosseuraamus (esimerkiksi rangaistusmääräysmenettelyssä määrätty sakko) voi olla määrätty ennen hallinnollista seuraamusta (polttoainemaksun korotus). Ne bis in idem -kielto estää tällöin hallinnollisen seuraamuksen määräämisen, jos rikosseuraamus (sakkorangaistus) on ehtinyt tulla lopulliseksi ennen kuin hallinnollisen seuraamuksen (polttoainemaksun korotus) määrääminen on tullut vireille.
Milloin veronkorotus on lopullinen?
Korkeimman oikeuden päätösten 2010:45 ja 2010:46 mukaan veronkorotus on tullut lopulliseksi, kun siihen ei enää voida hakea muutosta säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin. Päätöksessä 2010:82 korkein oikeus otti kantaa myös verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain mukaisen perustevalituksen merkitykseen:
”A:lle oli määrätty elokuussa ja syyskuussa 2006 annetuissa jälkiverotuspäätöksissä jälkiveroa sekä veronkorotuksia. Syyttäjä vaati A:lle 25.4.2007 vireille tulleessa syytteessä samaan menettelyyn perustuen rangaistusta törkeästä veropetoksesta. Syytteen vireille tulon jälkeen A teki verovuotta 2001 koskevasta jälkiverotuspäätöksestä perustevalituksen ja verovuosia 2002 ja 2003 koskevista jälkiverotuspäätöksistä oikaisuvaatimukset.
Veronkorotusten määrääminen katsottiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan soveltamisen kannalta rikosasiaksi ja veronkorotusten määräämisessä katsottiin olleen kysymys samasta asiasta kuin törkeää veropetosta koskevassa syytteessä.
Mainitun artiklan mukainen kielto syyttää tai tuomita kahdesti samassa asiassa koskee tilannetta, jossa ensimmäinen ratkaisu on lopullinen ennen jälkimmäisen menettelyn alkamista. Arvioitaessa sitä, oliko ensimmäinen ratkaisu lopullinen, ratkaiseva merkitys oli oikaisuvaatimusajalla eikä perustevalituksen tekemistä koskevalla määräajalla. A:lle määrätyt veronkorotukset eivät olleet tulleet lopullisiksi oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetyn määräajan umpeen kulumisen vuoksi tai muutoksenhaun johdosta annetun lopullisen ratkaisun perusteella ennen syytteen vireille tuloa. (Ään.)
Näin ollen A:lle määrätyt veronkorotukset eivät olleet sanotun artiklan perusteella esteenä veropetosta koskevan syytteen tutkimiselle.”
Päätöksen 2010:82 perusteluissa (kohta 28) korkein oikeus totesi, että ”veronkorotuksen lopullisuutta arvioitaessa merkitystä ei näin ollen ole sillä, onko perustevalitusaika vielä avoinna tai onko perustevalitus kenties vireillä syytteen tullessa vireille.” Vaikka verovelvollinen olisi tehnyt perustevalituksen veronkorotuksesta, veronkorotusta pidetään siis korkeimman oikeuden kannan mukaan lopullisena, jos säännönmukainen muutoksenhaku ei ole enää mahdollinen.
Tämän mukaisesti veronkorotus on pääsääntöisesti lopullinen, jos
- Verovelvollisen määräaika hakea muutosta veronkorotukseen säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin on kulunut umpeen, eikä hän ole hakenut muutosta veronkorotukseen ennen määräajan päättymistä; tai
- Veronkorotuksesta on jo annettu hallinto-oikeuden päätös (asiaratkaisu), johon ei ole haettu muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta tai korkein hallinto-oikeus ei ole myöntänyt valituslupaa; tai
- Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja antanut veronkorotuksesta päätöksen
Säännönmukaisesta muutoksenhakuajasta ja -menettelystä on säädetty eri verolaeissa (laki verotusmenettelystä laki, arvonlisäverolaki, ennakkoperintälaki jne.) Esimerkiksi tuloverotuksessa verovelvollinen saa hakea muutosta verotukseen viiden vuoden ajan verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Verotuksen muuttamista koskevasta päätöksestä saa tämän määräajan estämättä hakea muutosta vielä 60 päivän ajan päätöksen tiedoksi saannista (ks. laki verotusmenettelystä 5 luku).
Veronkorotus ei tule lopulliseksi sen johdosta, että verovelvollinen on tehnyt veronkorotuksesta oikaisuvaatimuksen tai valituksen hallinto-oikeudelle, mutta on peruuttanut vaatimuksensa ennen asian ratkaisemista (korkeimman oikeuden päätös 2010:45 perustelujen kohta 47). Veronkorotus ei tule lopulliseksi myöskään sen johdosta, että verovelvollinen muuten ilmoittaa, ettei hän tule hakemaan muutosta veronkorotukseen.
Milloin on kyse samasta asiasta?
Ne bis in idem -kielto voi tulla sovellettavaksi, jos veronkorotus ja rikosseuraamus määrättäisiin
- Samasta teosta tai laiminlyönnistä; ja
- Samalle henkilölle
Samasta teosta tai laiminlyönnistä on esimerkiksi kyse, jos sekä veronkorotus että rikosseuraamus määrättäisiin saman tulon ilmoittamatta jättämisestä.
Esimerkki: Henkilö A ei ole ilmoittanut vuonna 2005 saamaansa osakkeiden myyntivoittoa 500 000 euroa veroilmoituksessaan. Asia tulee ilmi säännönmukaisessa verotuksessa. Tulo verotetaan ja A:lle määrätään 47 400 euron suuruinen veronkorotus. A ei hae muutosta veronkorotukseen, minkä johdosta veronkorotus tulee lopulliseksi 31.12.2011.
Jos A tuomittaisiin (törkeän) veropetoksen yrityksestä rangaistukseen sen johdosta, että hän on jättänyt em. myyntivoiton 500 000 euroa ilmoittamatta vuodelta 2005 antamassaan veroilmoituksessa veronkorotus ja rikosseuraamus kohdistuisivat samaan tekoon tai laiminlyöntiin. Jotta syyte voitaisiin tutkia, syyte olisi pantava vireille ennen kuin veronkorotus tulee lopulliseksi eli viimeistään 31.12.2011.
Edellisessä esimerkissä sekä veronkorotus että rikosseuraamus määrättäisiin samalle luonnolliselle henkilölle hänen ollessaan itse verovelvollinen. Tämä on tyypillinen tilanne, jossa Ne bis in idem -kielto voi tulla sovellettavaksi.
Sen sijaan ne bis in idem -kielto ei voine tulla sovellettavaksi, jos veronkorotus ja rikosseuraamus määrätään eri henkilöille (subjekteille).
Veronkorotus tulee lopulliseksi rikosprosessin aikana
Korkeimman oikeuden päätöksissä 2010:45 ja 2010:46 ei ole ollut ratkaistavana, mikä vaikutus on sillä, että veronkorotus tulee lopulliseksi rikosoikeudenkäynnin ollessa kesken alioikeudessa tai muutoksenhakuasteissa. Edellä olevat korkeimman oikeuden päätösperustelut Ne bis in idem -kiellon tarkoituksesta ja soveltamisalasta viittaavat kuitenkin Verohallinnon käsityksen mukaan siihen, että seuraamuksen tulo lopulliseksi toista seuraamusta koskevan prosessin ollessa kesken, ei vaikuta jälkimmäiseen prosessiin, vaan asia voidaan tutkia ja seuraamus voidaan määrätä normaalisti, jolloin lopputuloksena voi siis olla tähänastisen käytännön tapaan kaksi seuraamusta, sekä veronkorotus että rikosseuraamus.
Tätä näkemystä tukee myös edellä oleva korkeimman oikeuden ratkaisu 2010:82. Tuossa tapauksessa verovelvolliselle oli määrätty veroa ja veronkorotuksia vuosilta 2001 - 2003 elo-syyskuussa 2006 tehdyillä jälkiverotuspäätöksillä ja häntä syytettiin törkeästä veropetoksesta kaikkien verovuosien osalta. Verovelvollinen ei ollut hakenut muutosta vuodelta 2001 toimitettuun jälkiverotukseen säännönmukaisella muutoksenhaulla, minkä johdosta veronkorotus oli tullut korkeimman oikeuden kannan mukaan lopulliseksi vuoden 2001 osalta verovelvollisen säännönmukaisen muutoksenhakuajan päättyessä 31.12.2007. Syyte veropetoksesta oli tullut vireille 25.4.2007, mutta alioikeuden tuomio oli annettu 20.3.2008 eli vasta sen jälkeen, kun veronkorotus oli tullut lopulliseksi vuoden 2001 osalta. Korkein oikeus pysytti veropetostuomion myös verovuoden 2001 osalta, vaikka veronkorotus oli siis tullut lopulliseksi jo ennen alioikeuden päätöstä (verovuosien 2002 ja 2003 osalta veronkorotus ei ollut lopullinen, koska verovelvollinen oli hakenut siihen muutosta säännönmukaisin muutoksenhakukeinoin ja asian käsittely hallinto-oikeudessa oli kesken, kun korkeimman oikeuden päätös annettiin).
Menettely verotuksessa
Verolain säännösten mukaan veronkorotus on yleensä määrättävä niissä tapauksissa, joissa ilmoittamisvelvollisuus on olennaisesti laiminlyöty. Veronkorotusmahdollisuus on tarpeen verotusmenettelyn turvaamiseksi muissakin kuin rikosluonteisissa tapauksissa, joita on vain pieni osa niistä tapauksista, joissa veronkorotusta käytetään. Verotusvaiheessa ei monesti ole käytettävissä sellaista selvitystä ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä, että rikosluonteiset tapaukset voitaisiin tunnistaa. Näistä syistä verotuksessa tulee määrätä veronkorotus normaalisti niissäkin tapauksissa, joissa ne bis in idem -kielto voi periaatteessa tulla sovellettavaksi. Jos ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönti tulee myöhemmin käsiteltäväksi myös rikosasiana, on tutkittava estääkö veronkorotuksen määrääminen rikosasian käsittelyn. Jo määrättyä veronkorotusta ei poisteta sillä perusteella, että verovelvollinen on sittemmin tuomittu samasta teosta tai laiminlyönnistä myös rikosoikeudelliseen seuraamukseen.
Menettely verorikosasioissa
Korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella syytettä ei voida nostaa eikä rikosseuraamusta määrätä, jos samalle henkilölle on saman teon tai laiminlyönnin perusteella jo määrätty veronkorotus ja veronkorotus on ehtinyt tulla lopulliseksi ennen kuin syyte on pantu vireille. Jos veronkorotus on jo tullut lopulliseksi, ei myöskään rikosilmoitusta samasta teosta tule tehdä. Veronkorotuksen lopullisuus ei kuitenkaan estä vaatimasta vahingonkorvausta teon tai laiminlyönnin johdosta aiheutetusta vahingosta.
Jos syyte on pantu vireille ennen kuin veronkorotus on tullut lopulliseksi, syyte voidaan korkeimman oikeuden päätösten mukaan tutkia ja lopputuloksena voi olla sekä veronkorotus että rikosseuraamus, kuten tähänkin saakka. Tähän nähden myös rikosilmoitus epäillystä verorikoksesta tulee nykytilanteessa tehdä, jos veronkorotus ei ole tullut lopulliseksi ja edellytykset rikosilmoituksen tekemiselle muutoinkin täyttyvät. Rikosilmoitusta harkittaessa on kuitenkin arvioitava ehdittäisiinkö mahdollinen syyte panna vireille ennen kuin veronkorotus tulee lopulliseksi. Tarvittaessa tätä on selviteltävä esitutkintaviranomaisten kanssa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n mukaan rikosasia tulee vireille, kun haastehakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan tai jos syyttäjä antaa haasteen, kun haaste annetaan tiedoksi
Lainmuutoksen tarve
Korkein oikeus totesi ratkaisuissaan 2010:45 ja 2010:46, että kansalaisten aseman kannalta ei ollut ongelmatonta, että mahdollisuus joutua syytteeseen riippuu siitä, onko veronkorotuspäätös lopullinen. Korkein oikeus katsoi, että lainkäyttöratkaisulla seuraamusjärjestelmien suhdetta ei ole mahdollista järjestää kattavasti ja tyydyttävästi. Tällaisen yhteensovittamisen katsottiin ratkaisuissa kuuluvan toimeenpano- ja lainsäädäntövallan piiriin. Uutta lainsäädäntöä ei ole tässä vaiheessa vielä annettu.