Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa

Tässä ohjeessa käsitellään palkansaajan oikeutta vähentää työstä aiheutuneita matkakustannuksia verotuksessa. Palkansaajalle aiheutuneiden kustannusten vähentämiseen vaikuttaa se, ovatko kustannukset asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja vai työmatkasta aiheutuneita matkakustannuksia. Erityisalan matkakustannuksista on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Erityisalalla työskentelevän matkakustannukset.

Ohjeeseen on päivitetty euromääräiset muutokset, jotka on tehty Verohallinnon päätöksiin ja yhtenäistämisohjeeseen. Lukuja 2.5 (Työsuhdematkalippu) ja 3.1 (Työmatka) on päivitetty lakimuutosten seurauksena.

1 Johdanto 

Palkansaaja voi vähentää verotuksessaan työstä aiheutuneita matkoista johtuvia kustannuksia. Vähennykseen vaikuttaa se, ovatko kustannukset asunnon ja työpaikan välisiä matkakuluja vai työmatkasta aiheutuneita matkakustannuksia.

Asunnon ja työpaikan välisten matkojen vähentämisestä palkansaajan verotuksessa on säädetty tuloverolain (1535/1992, TVL) 93 §:ssä ja 95 §:n 1 momentin 3 kohdassa. Työmatkasta aiheutuneet matkakustannukset ja muut kustannukset palkansaaja voi vähentää TVL 29 §:n ja TVL 95 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisina tulonhankkimiskuluina.

Verohallinto antaa vuosittain kaksi matkakustannuksia koskevaa päätöstä:

• Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2020 (jäljempänä kustannuspäätös). Päätöksessä kerrotaan muun muassa enimmäismäärät, jotka työnantaja voi maksaa työntekijälle työmatkasta verovapaana korvauksena. Verohallinto antaa tulevan vuoden päätöksen marras–joulukuussa. (Linkki vuoden 2021 päätökseen)
• Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa (jäljempänä matkakuluvähennyspäätös). Päätöksestä ilmenee, miten asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävä vähennys lasketaan silloin, kun halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa. Verohallinto antaa kuluvan vuoden päätöksen loka–marraskuussa eli noin vuoden myöhemmin kuin kustannuspäätöksen.

Lisäksi Verohallinto antaa vuosittain niin sanotut yhtenäistämisohjeet, joilla edistetään oikeaa ja yhdenmukaista verotusta:

• Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2020 toimitettavaa verotusta varten (jäljempänä yhtenäistämisohje). Ohjeissa kerrotaan muun muassa se, minkä suuruisen vähennyksen verovelvollinen voi saada, kun työmatka on lisännyt hänen elantokustannuksiaan. Vähennys on erisuuruinen kuin se määrä, jonka työnantaja voi maksaa työntekijälle verovapaasti päivärahana. Verohallinto antaa kuluvan vuoden yhtenäistämisohjeet yleensä joulukuussa.

Tämän ohjeen liitteenä on taulukko, jossa esitetään yhteenveto matkakustannusten korvaamisesta ja vähentämisestä. Taulukossa on kerrottu, minkä suuruisia matkakustannusten korvauksia työnantaja voi maksaa työntekijälle verovapaasti. Siinä on myös kerrottu, minkä suuruisia kustannuksia työntekijä voi vaatia vähennettäväksi omassa verotuksessaan, jos työnantaja ei ole korvannut matkoista hänelle aiheutuneita kustannuksia.

2 Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset

2.1 Varsinainen työpaikka

Asunnon ja työpaikan välisellä matkalla tarkoitetaan kodin ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa. Varsinainen työpaikka on paikka, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee (TVL 72 b §:n 1 momentti). Esimerkiksi työn liikkuvuuden vuoksi tällaista vakituista työskentelypaikkaa ei kuitenkaan välttämättä ole. Silloin varsinaisena työpaikkana pidetään paikkaa, josta työntekijä hakee työmääräykset tai jossa hän säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita. Varsinaisena työpaikkana voidaan pitää myös muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa. (TVL 72 b §:n 2 momentti)

2.2 Päivittäiset asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat

Palkansaaja voi vähentää verotuksessaan asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ansiotulon hankkimisesta aiheutuneina menoina. Myös toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan väliset matkakulut vähennetään asunnon ja työpaikan välisinä matkakustannuksina (katso luku 5).

Verovelvollinen voi vähentää matkakustannuksensa vain halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan ja halvimman lipun hinnan mukaan riippumatta siitä, mitä kulkuneuvoa hän on todellisuudessa käyttänyt matkaansa. Palkansaajan matkakustannusten omavastuuosuus on 750 euroa vuodessa. Matkakuluista saa siis vähentää vain sen osan, joka ylittää 750 euroa. Vähennyksen enimmäismäärä on 7 000 euroa vuodessa. (TVL 93 §:n 1 momentti.)

Osan vuotta työttömänä olleen työnhakijan omavastuuta pienennetään 70 eurolla jokaiselta täydeltä korvauskuukaudelta, jolta työnhakija on saanut työttömyysturvalain mukaista työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai päivärahaa toimeentulon turvaamiseksi. Tällaisissa tapauksissa matkakustannusten omavastuuosuus on kuitenkin aina vähintään 140 euroa. Täyteen korvauskuukauteen katsotaan kuuluvan 21,5:ta korvauspäivää vastaava määrä. (TVL 93 §:n 4 momentti.)

Palkansaaja voi vähentää asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia vain työssäoloajalta ja toteutuneen matkustuksen perusteella. Yleensä vähennys voidaan myöntää 11 työssäolokuukauden ajalta. Etätyöpäiviltä ja loma-, vuorotteluvapaa-, työkomennus- tai muulta matkustamisen katkaisevalta ajalta vähennystä ei saa.

2.3 Varsinainen työpaikka toisella paikkakunnalla

Palkansaajan varsinainen työpaikka ja hänen työn vuoksi hankkimansa asunto voivat sijaita toisella paikkakunnalla kuin hänen ja hänen perheensä varsinainen asunto. TVL 93 §:n 1 momentissa ei ole määritelty, mitä asunnolla tarkoitetaan.

Asunnon ja työpaikan välisenä matkana pidetään vakiintuneen verotus- ja oikeuskäytännön mukaan myös matkaa, jonka toisella paikkakunnalla työskentelevä ja asuva verovelvollinen tekee käydäkseen viikonloppuisin tai muina vapaapäivinään perheensä luona. Palkansaaja voi vähentää perheensä luona käynnistä aiheutuvat matkakulut asunnon ja työpaikan välisinä matkakuluina. Vähennykseen oikeuttavan matkan voi yleensä tehdä kerran viikossa. Vähennys lasketaan halvimman kulkuneuvon mukaan.

Verotus- ja oikeuskäytännön mukaan vain perheellinen henkilö voi vähentää nämä matkakustannukset. Perheellisenä pidetään verotuksessa henkilöä, joka on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Perheellinen on myös henkilö, jolla on avopuoliso, jonka kanssa hän on aiemmin ollut avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tai jonka kanssa hänellä on tai on ollut yhteinen lapsi. Lapsettomat aviopuolisot eivät voi vähentää puolison luona käynneistä aiheutuneita kuluja, jos heillä on eri kotikunnat.

Jos perheettömällä palkansaajalla on kaksi asuntoa, hänen varsinaisena asuntonaan pidetään verotuksessa varsinaisen työpaikan läheisyydessä sijaitsevaa asuntoa. Toista asuntoa pidetään verotuksessa sellaisena muuna asuntona (esimerkiksi vapaa-ajan asunto, kakkosasunto tms.), jonne tehdyiltä matkoilta palkansaaja ei voi vähentää matkoista aiheutuneita kustannuksia. 

Oikeuskäytännön mukaan (katso esimerkiksi KHO 2016:188) eronneella puolisolla on oikeus vähentää asunnon ja toisella paikkakunnalla sijaitsevan työpaikan väliset matkakustannukset silloin, kun yhteishuoltajuudessa olevat lapset asuvat välillä hänen asunnossaan. Silloin matkat katsotaan tehdyksi asuntoon, jossa eronnut puoliso asuu osan ajastaan perheensä kanssa.

2.4 Halvin kulkuneuvo

2.4.1 Vähennys julkisilla kulkuneuvoilla tehdyistä matkoista

Palkansaaja voi vähentää asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset halvimman kulkuneuvon ja halvimman lipun hinnan mukaan laskettuna. Halvimpana kulkuneuvona pidetään yleensä julkista kulkuneuvoa ja halvimpana lippuna sarja-, seutu- tai muuta sellaista lippua. Myös viikonloppumatkojen kustannukset vähennetään julkisten kulkuneuvojen taksojen mukaisesti.

2.4.2 Vähennys muilla kuin julkisilla kulkuneuvoilla tehdyistä matkoista

Vain joissakin poikkeustapauksissa vähennykseen oikeuttava matka voidaan tehdä muuta kuin julkista kulkuneuvoa käyttäen. Vakiintuneessa verotuskäytännössä palkansaaja voi vähentää asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset muun kuin julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan esimerkiksi seuraavissa tapauksissa:

• Julkista kulkuneuvoa ei ole lainkaan käytettävissä.
• Kävelymatka yhteen suuntaan (esimerkiksi asunnolta linja-autopysäkille) on vähintään 3 kilometriä.
• Odotusaika meno-paluumatkalla (esimerkiksi julkisen kulkuneuvon vaihto) on yhteensä vähintään 2 tuntia.
• Matka alkaa tai päättyy yöllä (klo 00.00–05.00).

Omaa autoa ei pidetä halvimpana kulkuneuvona sen perusteella, että palkansaaja tarvitsee autoa työssään, hän kuljettaa samalla lapsia päivähoitoon tai matka julkisilla kulkuneuvoilla kestäisi kauemmin kuin omalla autolla.

Jos halvimpana pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, vähennys lasketaan matkakuluvähennyspäätöksen mukaisesti (TVL 93 §:n 2 momentti). Vuosina 2019-2020 kulkuneuvokohtaiset vähennysten määrät ovat matkakuluvähennyspäätöksen mukaan seuraavat:

Kun palkansaaja käyttää asunnon ja työpaikan väliseen matkaansa muuta kuin matkakuluvähennyspäätöksessä mainittua kulkuneuvoa, vähennys myönnetään kustannuksista esitetyn luotettavan selvityksen perusteella.

2.4.3 Vähennys osin julkisella kulkuneuvolla ja osin omalla autolla tehdyistä matkoista

Jos julkinen kulkuneuvo on käytettävissä vain osalla asunnon ja työpaikan välistä matkaa, palkansaaja voi vähentää matkakulut osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna ja osaksi muun kuin julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan laskettuna.

Esimerkiksi auto voi olla halvin kulkuneuvo matkalla asunnolta rautatieasemalle ja juna rautatieasemalta työpaikalle. Jos palkansaaja voi tällaisessa tilanteessa pysäköidä auton asemalle tai sen läheisyyteen, matkakulut vähennetään osaksi oman auton ja osaksi julkisen kulkuneuvon kustannusten mukaan. Jos vaihtopaikassa ei ole pysäköintimahdollisuutta, voidaan matkakulut vähentää koko matkalta muun kuin julkisen kulkuneuvon mukaan laskettuna.

Liityntäpysäköinnistä aiheutuneet kustannukset eivät ole TVL 93 §:ssä tarkoitettuja vähennyskelpoisia kulkuneuvon käyttökustannuksia. Niitä ei tästä syystä pidetä myöskään TVL 95 §:ssä tarkoitettuina tulonhankkimiskuluina. Liityntäpysäköinnistä aiheutuneet kulut ovat palkansaajan elantomenoja, joita ei voi vähentää verotuksessa.

2.4.4 Vähennys kimppakyydillä tehdyistä matkoista

Palkansaaja vähentää matkakustannukset halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan myös silloin, kun hän kulkee asunnon ja työpaikan välisen matkan kimppakyydillä.

Kimppakyydin tarjoaja saa normaaliin tapaan halvimman kulkuneuvon mukaan lasketun vähennyksen. Vähennys kuitenkin pienenee, jos hän saa muille tarjoamastaan kyydistä korvauksen.

Jos kyydissä kulkeva ei maksa kyydistä mitään, hän ei voi vähentää verotuksessa asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannuksia. Jos kyydissä oleva maksaa kyydistä vähemmän kuin käytettävissä olevan julkisen kulkuneuvon taksa olisi, on kimppakyyti hänen halvin kulkuneuvonsa.

2.5 Työsuhdematkalipun vaikutus kustannusten vähentämiseen

Jos työntekijä on saanut työnantajaltaan työsuhdematkalipun, hän saa vähentää matkakustannuksina vain itse maksamansa määrän tai itse maksamansa määrän ja sen osuuden työsuhdematkalipusta, joka on verotettavaa etua. Työsuhdematkalipun verovapaata osuutta ei saa vähentää. Työsuhdematkalippu on verovapaata tuloa 3 400 euroon asti.

Lisätietoja työsuhdematkalipusta on Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa.

2.6 Luontoisetuauto (työsuhdeauto) ja kustannusten vähentäminen

Palkansaaja voi vähentää matkakustannukset halvimman kulkuneuvon mukaan myös silloin, kun hänellä on vapaa autoetu tai auton käyttöetu ja hän käyttää luontoisetuautoa asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin. Kun halvinta kulkuneuvoa ratkaistaan, luontoisetuauton kustannuksena pidetään Verohallinnon matkakuluvähennyspäätöksen 2 §:n mukaista arvoa. Tämä arvo on myös vähennyksen määrä, jos luontoisetuauto on halvin käytettävissä oleva kulkuneuvo.

2.7 Työnantajan järjestämä yhteiskuljetus

Jos työntekijä on saanut asunnon ja työpaikan välisille matkoille verovapaan yhteiskuljetuksen, hän ei saa näistä matkoista matkakuluvähennystä.

3 Työmatkasta aiheutuneet matkakustannukset

3.1 Työmatka

TVL 72 §:n 1 momentin mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee erityiselle työntekemispaikalle työtehtäviensä vuoksi. Erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan työhön kuuluvien tehtävien tilapäistä suorituspaikkaa.

Työmatkana ei pidetä päivittäistä asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa (katso luku 2.2). Työmatkana ei pidetä myöskään matkaa toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan välillä (katso luku 5) eikä työkomennuksen kestäessä tehtyä viikonloppu- ja muuta vastaavaa matkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä (katso luku 3.3).

TVL 72 §:n 2 momentin mukaan työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

1. Työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa.
2. Työskentely on tilapäistä jäljempänä esitetyllä tavalla.
3. Työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta.
4. Verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa.

Työskentelyä erityisellä työntekemispaikalla pidetään tilapäisenä, jos se kestää korkeintaan kolme vuotta (TVL 72 a §). Vuoden 2018 alusta lähtien tilapäisen työskentelyn yleistä määräaikaa pidennettiin kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. Lakia sovelletaan kuitenkin myös työskentelyyn, joka on alkanut ennen lain voimaantuloa. Esimerkiksi jos henkilö on aloittanut kahden vuoden työkomennuksen erityisellä työntekemispaikalla ennen lain voimaantuloa ja hänelle voidaan maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia komennuksen ajan, hänelle voidaan maksaa lain voimaantulon jälkeen verovapaita matkakustannusten korvauksia myös kolmannelta vuodelta samalla työntekemispaikalla työskentelystä.

Jos työskentely on sovittu ennen lain voimaantuloa kolmen vuoden ajaksi tilanteessa, johon soveltuisi kahden vuoden määräaika, työntekijälle ei voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia ennen lain voimaantuloa.

Koronapandemiasta seuranneet rajoitukset ja toimenpiteet ovat voineet hidastaa työmaiden etenemistä, jolloin kolmen vuoden määräaika saattaa ylittyä. Tämän vuoksi TVL 72 a §:n 4 momenttiin on säädetty väliaikainen poikkeus, jonka mukaan tilapäisenä työskentelynä erityisellä työntekemispaikalla pidetään enintään kolmen vuoden ja kuuden kuukauden työskentelyä samassa työntekemispaikassa, jos kolmen vuoden määräaika päättyy 1.1.–31.12.2021 välisenä aikana. Säännöstä sovelletaan myös vuoden 2022 verotuksessa, jos kolmen ja puolen vuoden määräaika jatkuu vuoden 2022 puolelle. Edellytyksenä on, että työskentelypaikka katsotaan edelleen työntekijän erityiseksi työntekemispaikaksi. Sellaisesta ei ole kyse esimerkiksi silloin, jos työskentelyn jatkosta sovitaan niin, että kolmen ja puolen vuoden määräaika ylittyy.

TVL 72 a §:n  määräaikoja sovelletaan, jos työntekemispaikka on sinä aikana ollut verovelvollisen pääasiallinen työskentelypaikka. Työskentely on pääasiallista, jos palkansaaja työskentelee samalla työskentelypaikalla yli puolet työpäivistään. Pääasiallista työskentelyä arvioitaessa otetaan huomioon myös osatyöpäivät ja työtunnit, jotka palkansaaja on työskennellyt kyseisessä paikassa. Jos työntekijä on työskennellyt yli puolet yhteenlasketusta työajastaan kyseisessä työskentelypaikassa, työskentelyä voidaan pitää TVL 72 a §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla pääasiallisena.

Määräajan laskenta alkaa alusta, jos työskentely on keskeytynyt vähintään kuudeksi kuukaudeksi ja palkansaaja työskentelee keskeytyksen aikana muulla työskentelypaikalla.

3.2 Työnantaja korvaa työmatkasta aiheutuneet kustannukset

Jos työnantaja on korvannut palkansaajalle työmatkasta aiheutuneet kustannukset, palkansaaja ei voi vähentää kustannuksia verotuksessaan tulonhankkimismenoina.

Työnantaja voi korvata työntekijälle verovapaasti työmatkasta aiheutuneet kustannukset Verohallinnon kustannuspäätöksen mukaisesti. Jos palkansaajalle työmatkasta aiheutuneet todelliset kustannukset ovat suuremmat kuin työnantajan verovapaasti korvaama määrä, palkansaaja voi vähentää yli menevän osan verotuksessaan TVL 29 §:ssä ja TVL 95 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna tulonhankkimiskuluna. Tämä edellyttää, että tulonhankkimismenot ovat suuremmat kuin se summa, jonka Verohallinto myöntää kaavamaisesti tulonhankkimisvähennyksenä.

Työnantajan korvaamien työmatkakustannusten verotusta on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa.

3.3 Työnantaja ei korvaa työmatkasta aiheutuneita kustannuksia

Jos työnantaja ei ole korvannut työmatkasta aiheutuneita kustannuksia, työntekijä voi vähentää kustannukset verotuksessaan tulonhankkimiskuluina (TVL 29 § ja TVL 95 §:n 1 momentin 4 kohta).

Työmatkasta aiheutuneet matka- ja majoituskustannukset vähennetään todellisten kustannusten suuruisina ilman omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Vähennyksen voi kuitenkin saada vain, jos kustannukset ylittävät viran puolesta myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen määrän.

Jos palkansaaja on tehnyt työmatkan muulla kuin julkisella kulkuneuvolla tai luontoisetuautolla eikä todellisten matkakustannusten määrästä ole selvitystä, hän voi vähentää kustannukset Verohallinnon matkakuluvähennyspäätöksen suuruisena (katso myös luku 2.4.2).

Jos työntekijä käyttää vapaan autoedun autoa työmatkaansa, vähennystä ei myönnetä, koska palkansaajalle ei aiheudu vähennyskelpoisia kuluja. Palkansaaja voi vähentää verotuksessaan sellaiset käyttöetuautolla tehdystä työmatkasta aiheutuneet polttoainekustannukset, jotka hän on itse maksanut ja joista hän ei ole saanut korvausta työnantajalta. Vähennyksen enimmäismäärä on määritelty Verohallinnon yhtenäistämisohjeessa. Vähennyksen määrä on arvioitu vastaamaan työntekijän itsensä maksamia käyttöetuauton kustannuksia.

3.4 Työkomennus ja viikonloppumatkat

Kun työntekijällä on erityinen työntekemispaikka toisella paikkakunnalla ja hän tilapäisen työkomennuksen aikana tekee matkan asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä, pidetään matkaa niin sanottuna viikonloppumatkana.

Työkomennuksen aikana tehdyt viikonloppumatkat rinnastetaan asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiin matkoihin. Palkansaaja saa vähentää matkoista aiheutuneet kulut vain halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan. Halvimpana kulkuneuvona pidetään julkista kulkuneuvoa, jos palkansaaja sitä käyttäen ehtii käydä kotonaan viikonlopun aikana. Asunnon ja työpaikan välisen matkan vuosittainen 750 euron omavastuuosuus ja 7 000 euron enimmäismäärä koskevat myös viikonloppumatkojen kulujen vähentämistä.

Työnantaja ei voi korvata verovapaasti kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet työkomennuksen aikana tehdyistä viikonloppumatkoista. Jos työnantaja korvaa tällaisen matkan kustannuksia, työntekijän saama korvaus on veronalaista palkkatuloa. Palkansaaja voi kuitenkin tässäkin tapauksessa vähentää kotona käymisestä aiheutuneet matkakulut halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuna.

Sen sijaan työkomennuksen katkeamisen vuoksi tehtyä viikonloppumatkaa asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä ei pidetä viikonloppumatkana vaan työmatkana. Työkomennus katkeaa esimerkiksi juhlapyhien, vuosiloman ja sairausloman ajaksi sekä silloin, kun työnantaja ei ole järjestänyt majoitusta viikonlopuksi. Työkomennus katkeaa myös silloin, kun työnantaja ja työntekijä ovat nimenomaisesti sopineet komennuksen katkeamisesta ja työntekijä poistuu työskentelypaikkakunnalta. (Lue myös Verohallinnon ohje Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa.)

Myös komennuksen alkaessa tai päättyessä tai työmaalta toiselle siirryttäessä tehty matka rinnastetaan työmatkaan. Palkansaaja voi vähentää näistä matkoista aiheutuneet matkakustannukset samalla tavoin kuin muistakin työmatkoista aiheutuneet kustannukset. Vähennyksen voi siis tehdä todellisten kustannusten mukaan. Vähennykselle ei ole asunnon ja työpaikan välisiä matkoja koskevaa omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Edellytyksenä on kuitenkin, että kustannukset ylittävät viran puolesta kaavamaisesti myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen määrän.

Työntekijän perhesuhteet eivät vaikuta siihen, voiko hän vähentää asunnon ja toisella paikkakunnalla olevan erityisen työntekemispaikan välisten viikonloppumatkojen kustannukset. Siten esimerkiksi perheetön henkilö voi vähentää tällaisten viikonloppumatkojen kustannukset.

4 Lisääntyneiden elantokustannusten vähentäminen 

Erityiselle työntekemispaikalle tehty tilapäinen työmatka voi lisätä työntekijän elantokustannuksia. Lisääntyneitä elantokustannuksia ovat esimerkiksi työmatkasta aiheutuneet kohtuulliset ylimääräiset ruokailukustannukset, ylimääräiset kulut yhteydenpidosta kotiin ja muut vastaavat kulut. Jos työnantaja ei ole maksanut palkansaajalle verovapaita korvauksia lisääntyneistä elantokustannuksista, palkansaaja voi vähentää kustannukset tulonhankkimiskuluina omassa verotuksessaan.

Vähennyksen edellytyksenä on, että palkansaajan erityinen työntekemispaikka sijaitsee yli 15 kilometrin päässä hänen asunnoltaan tai varsinaiselta työpaikaltaan sen mukaan, kummasta paikasta matka tehdään. Lisäksi etäisyyden on oltava yli 5 kilometriä sekä palkansaajan asunnolta että varsinaiselta työpaikalta.

Vähennys myönnetään ensisijaisesti niiden todellisten lisääntyneiden elantomenojen suuruisena, jotka palkansaaja on ilmoittanut. Palkansaajan menojen on ilmettävä kuiteista tai muista tositteista.

Jos palkansaaja ei pysty selvittämään todellisten lisääntyneiden elantokustannusten tarkkaa euromäärää, hän voi arvioida määrän Verohallinnon yhtenäistämisohjetta käyttäen. Vuonna 2020 niin sanottu päivärahavähennys oli enintään 16 euroa yli 6 tuntia kestäneeltä matkalta ja 29 euroa yli 10 tuntia kestäneeltä matkalta vuorokaudessa. Palkansaajan vaatimuksesta vähennys voidaan myöntää etäisyys- ja aikarajojen täyttyessä myös tätä pienempänä.

Verovelvollinen voi osoittaa elantomenojensa lisääntymisen antamalla Verohallinnolle selvityksen. Riittävänä osoituksena pidetään selvitystä, jossa palkansaaja antaa tiedot työnantajasta, työmatkojen kohteista ja niiden etäisyydestä varsinaiseen työpaikkaan tai asuntoon, työmatkan kestosta sekä siitä, mistä tai miten vähennysvaatimuksen perusteena olevat lisääntyneet elantomenot ovat syntyneet.

Jos työnantaja on maksanut kulukorvausta erityiselle työntekemispaikalle tehdyn tilapäisen työmatkan aiheuttamista lisääntyneistä elantokustannuksista ja kustannuksia on ollut korvattua enemmän, työntekijä voi vaatia vähennystä kulujen siitä osasta, jota työnantaja ei ole korvannut. Tällöin palkansaajan on annettava selvitys, että lisääntyneitä elantokustannuksia on aiheutunut korvattua enemmän. (Katso KHO 2003:81 ja KHO 27.10.2003 taltio 2634, joissa päivärahan ja työnantajan maksaman kulukorvauksen erotusta ei näytön puuttuessa myönnetty vähennykseksi.)

5 Matkat toissijaiselle työpaikalle

Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan toimipaikkaa, jossa palkansaaja työskentelee säännöllisesti vakituisen työpaikkansa ohella. Toissijaisen työpaikan on sijaittava eri paikkakunnalla tai eri maassa kuin työntekijän ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka. Toissijainen työpaikka voi olla joko työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituinen toimipaikka. Työnantajan intressipiiriin kuuluvat esimerkiksi saman konsernin yritykset.

Palkansaaja voi vähentää kulut asunnoltaan toissijaiselle työpaikalle tehdyistä matkoista tulonhankkimiskuluina. Matkakulut vähennetään todellisten kustannusten suuruisina, eikä vähennykselle ole omavastuuosuutta, enimmäismäärää tai halvimman kulkuneuvon vaatimusta. Vähennyksen voi kuitenkin saada vain niistä kuluista, joita työnantaja ei ole korvannut verovapaasti. Jos palkansaaja tekee matkan muulla kuin julkisella kulkuneuvolla, hän saa vähennyksen Verohallinnon matkakuluvähennyspäätöksen mukaisesti.

Matkat toissijaisen työpaikan ja sen sijainnin vuoksi tarpeellisen majoittumispaikan välillä vähennetään kuitenkin samalla tavalla kuin asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat (katso luku 2).

Matka toissijaiselle työpaikalle ei oikeuta verovapaaseen päivärahaan, yömatkarahaan tai ateriakorvaukseen. Palkansaaja ei voi myöskään vähentää lisääntyneitä elantokustannuksia verotuksessaan. Kohtuulliset majoituskulut saa vähentää, jos työnantaja ei ole korvannut niitä verovapaasti.

Toissijaista työpaikkaa on käsitelty tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa.

Liite 1

Taulukko: Matkakustannusten korvaaminen ja vähentäminen vuonna 2020

johtava veroasiantuntija Tero Määttä

ylitarkastaja Minna Palomäki