Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Arvonlisäveron alarajahuojennus

Antopäivä
15.1.2021
Diaarinumero
VH/8129/00.01.00/2020
Voimassaolo
15.1.2021 - 12.4.2023
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
VH/2106/00.01.02/2018, 1.1.2019

Tässä ohjeessa käsitellään yleisimpiä arvonlisäveron alarajahuojennukseen liittyviä kysymyksiä.

Arvonlisäverotuksessa sovellettavan vähäisen liiketoiminnan ja siihen liittyvän alarajahuojennuksen euromääräisiä rajoja korotettiin 1.1.2021 siten, että arvonlisäverovelvollisuuden alaraja nostettiin 10 000 eurosta 15 000 euroon. Alarajahuojennuksen yläraja pysyi ennallaan 30 000 eurossa. Korotettua 15 000 euron alarajaa sovelletaan 1.1.2021 tai sen jälkeen alkaviin tilikausiin. Tässä ohjeessa on esitetty euromääräiset rajat siten kuin ne ovat lakimuutoksen astuessa voimaan 1.1.2021.

Tähän ohjeeseen on lisätty esimerkit 11, 19 ja 20. Ohjeen edellisen version esimerkki 18 on poistettu vanhentuneena asiana. Lisäksi ohjeeseen on tehty muita tarkennuksia.

1. Milloin yritys on oikeutettu alarajahuojennukseen?

Arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa korotettiin 1.1.2021 alkaen 10 000 eurosta 15 000 euroon. Korotettua 15 000 euron rajaa sovelletaan 1.1.2021 tai sen jälkeen alkaviin tilikausiin. Tässä ohjeessa euromääräiset rajat on esitetty siten kuin ne ovat 1.1.2021 alkavista tilikausista lukien.

Arvonlisäveron alarajahuojennuksen keskeisenä tarkoituksena on pienyritysten kasvumahdollisuuksien edistäminen. Huojennuksen myötä arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityneen yrityksen ei yleensä ole maksettava arvonlisäveroa lainkaan liikevaihdosta, joka on enintään vähäisen liiketoiminnan rajan suuruinen. Rajan ylittävästä liikevaihdosta on maksettava arvonlisäveroa, mutta tällöin yritys saa hyväkseen asteittain pienenevän huojennuksen. Tilitettävän arvonlisäveron määrä kasvaa siten, että se on täysimääräinen vuosittaisen liikevaihdon ollessa 30 000 euroa. Yrityksen liikevaihto ratkaisee, saako yritys huojennusta ja mikä on huojennuksen määrä. Yritysmuoto ei vaikuta huojennukseen.

Liiketoiminta katsotaan vähäiseksi, jos 12 kuukauden mittaisen tilikauden arvonlisäverolain (AVL) 3 §:n mukaan laskettava liikevaihto on enintään 15 000 euroa. Yrityksen ei tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi, jos tilikauden liikevaihto on enintään vähäisen liiketoiminnan rajan 15 000 euroa suuruinen. Jos 15 000 euron raja ylittyy tai yritys on rekisteröitynyt vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi vaikka raja ei ylity, on arvonlisäveroa maksettava kaikesta tilikauden myynnistä arvonlisäverolain mukaan. Tällöin arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyt pienyritys voi kuitenkin saada arvonlisäverovelvollisuuden alarajaan liittyvän veronhuojennuksen arvonlisäverosta.

Jos liikevaihto on enintään 15 000 euroa, arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyt yritys saa huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron.

Jos liikevaihto on yli 15 000 euroa mutta alle 30 000 euroa, huojennuksen saa osasta arvonlisäveroa.

Huojennusta laskettaessa liikevaihtoon ei lueta kaikkia myyntejä eikä tilitettävään arvonlisäveroon kaikkia veroja. Asiasta kerrotaan tarkemmin jäljempänä ohjeessa.

2. Miltä ajalta liikevaihto lasketaan?

Arvonlisäveron verokauden pituus vaikuttaa siihen, miltä ajalta huojennukseen oikeuttava liikevaihto lasketaan.

  • Jos yrityksen verokausi on kalenterikuukausi, liikevaihdon määrä lasketaan tilikaudelta.
  • Jos verokausi on neljänneskalenterivuosi tai kalenterivuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §) ja myös liikevaihto lasketaan kalenterivuodelta.
  • Jos yritys ei ole kirjanpitovelvollinen, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §) ja liikevaihto lasketaan kalenterivuodelta.
  • Paliskuntaryhmän tilikausi on poronhoitovuosi ja liikevaihto lasketaan poronhoitovuodelta.

Jos yrityksen tilikausi on pidempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta, tilikauden liikevaihto muunnetaan vastaamaan 12 kuukauden liikevaihtoa. Tämä tehdään kertomalla huojennukseen oikeuttava liikevaihto luvulla 12 ja jakamalla näin saatu luku tilikauden kuukausien lukumäärällä. Kuukausiksi lasketaan täydet kalenterikuukaudet. Tätä sanotaan jäljempänä liikevaihdon suhteuttamiseksi.

Suhteuttaminen koskee vain liikevaihtoa. Arvonlisäveroa ei suhteuteta koskaan.

Liikevaihdon suhteuttamisesta kerrotaan tarkemmin jäljempänä ohjeen luvussa 14.

Jos yritys aloittaa toiminnan kesken kalenterivuoden, alarajahuojennuksen tiedot ilmoitetaan verokauden mukaisesti joko kalenterivuoden tai tilikauden viimeisellä arvonlisäveroilmoituksella.

Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään verokautta seuraavan toisen kalenterikuukauden 12. päivä. Jos 12. päivä on lauantai tai pyhäpäivä, siirtyy ilmoituspäivä seuraavalle arkipäivälle. Jos verokausi on kalenterivuosi, on arvonlisäveroilmoitus annettava kuitenkin vasta verokautta seuraavan helmikuun loppuun mennessä (tai seuraavana arkipäivänä, jos helmikuun viimeinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä).

Esimerkki 1:

Yrityksen toiminta alkaa kesken kalenterivuoden ja sen ensimmäinen, kirjanpitolain mukainen tilikausi on 1.9.2020–31.12.2021. Yrityksen verokausi on kalenterikuukausi.

Yritys ilmoittaa alarajahuojennuksen tiedot tilikauden 1.9.2020–31.12.2021 viimeisellä arvonlisäveroilmoituksella (joulukuu 2021). Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään 14.2.2022 (yleinen eräpäivä 12.2.2022 osuu lauantaille, jolloin arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään seuraavana arkipäivänä eli maanantaina 14.2.2022). Liikevaihto suhteutetaan vastaamaan 12 kuukauden liikevaihtoa, koska tilikausi on pidempi kuin 12 kuukautta.

Esimerkki 2:

Yrityksen toiminta alkaa kesken kalenterivuoden ja sen ensimmäinen, kirjanpitolain mukainen tilikausi on 1.9.2020–31.12.2021. Yrityksen verokausi on neljänneskalenterivuosi. Koska yrityksen verokausi on neljänneskalenterivuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §).

Alarajahuojennuksen tiedot ajalta 1.9.2020–31.12.2020 yritys ilmoittaa kalenterivuoden 2020 viimeisen neljänneksen arvonlisäveroilmoituksella (loka–joulukuu 2020). Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään 12.2.2021. Liikevaihto suhteutetaan vastaamaan 12 kuukauden liikevaihtoa.

Alarajahuojennuksen tiedot ajalta 1.1.2021–31.12.2021 yritys ilmoittaa kalenterivuoden 2021 viimeisen neljänneksen arvonlisäveroilmoituksella (loka–joulukuu 2021). Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään 14.2.2022. Liikevaihtoa ei suhteuteta, koska yrityksen tilikausi on 12 kuukauden pituinen.

Jos yritys lopettaa toiminnan kesken kalenterivuoden, alarajahuojennuksen tiedot ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella, joka annetaan toiminnan viimeiseltä verokaudelta. Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään toiminnan viimeistä verokautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivänä.

Jos yrityksen verokausi on kalenterivuosi, verokauden katsotaan päättyvän lopettamispäivään ja arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään lopettamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivänä. Jos yrityksen verokausi on kalenterivuosi ja toiminta loppuu joulukuussa, arvonlisäveroilmoitus on kuitenkin annettava vasta helmikuun loppuun mennessä.

Esimerkki 3:
Yrityksen verokausi on kalenterikuukausi. Yrityksen toiminta päättyy helmikuussa. Arvonlisäveroilmoitus annetaan viimeistään 12. päivänä huhtikuuta.

Esimerkki 4:
Yrityksen verokausi on neljänneskalenterivuosi. Yrityksen toiminta päättyy helmikuussa. Arvonlisäveroilmoitus annetaan viimeistään 12. päivänä toukokuuta.

Esimerkki 5:
Yrityksen verokausi on kalenterivuosi. Yrityksen toiminta päättyy helmikuussa. Arvonlisäveroilmoitus annetaan viimeistään 12. päivänä huhtikuuta.

3. Miten huojennus lasketaan?

Arvonlisäverovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto ylittää 15 000 euroa, mutta jää alle 30 000 euron, laskee alarajahuojennuksen seuraavan kaavan mukaisesti:

vero -  (liikevaihto – 15 000 e) x vero
                           15 000 e

Laskukaavassa liikevaihto tarkoittaa huojennukseen oikeuttavaa liikevaihtoa ja vero huojennukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa.

Jos huojennukseen oikeuttava liikevaihto on enintään 15 000 euroa, laskukaavaa ei käytetä. Alarajahuojennuksen määrä on tällöin sama kuin huojennukseen oikeuttava arvonlisävero.

Ohjeeseen lisätty 28.5.2021: Huojennuksen laskemiseen voit käyttää alarajahuojennuksen laskuria. Laskuri, kun tilikausi on alkanut vuonna 2021 tai myöhemmin.

4. Miten huojennukseen oikeuttava liikevaihto määritellään?

Huojennusta laskettaessa ei oteta huomioon koko liikevaihtoa. Huojennukseen oikeuttavaan liikevaihtoon luetaan vain arvonlisäverolliset myynnit ilman arvonlisäveron osuutta, käännetyn verovelvollisuuden alaiset myynnit (AVL 8 a–8 d §) sekä seuraavat arvonlisäverottomat myynnit:

  • tavaran myynti muihin EU-maihin (yhteisömyynti, AVL 72 a–72 c §)
  • vientimyynti (AVL 70 §)
  • veroton matkailijamyynti (AVL 70 b §)
  • verottomien palveluiden myynti (AVL 71 ja 72 §)
  • verottomien vesialusten ja niihin kohdistuvien työsuoritusten myynti (AVL 58 §)
  • vähintään neljä kertaa vuodessa ilmestyvän sanoma- tai aikakauslehden painoksen myynnit yleishyödylliselle yhteisölle (AVL 56 §)
  • verottomat myynnit diplomaattisille edustustoille ja kansainvälisille järjestöille (AVL 72 d §)
  • verottomat moottoriajoneuvojen myynnit (AVL 72 e §)
  • muiden kuin liitännäisluonteisten rahoitus- ja vakuutuspalveluiden myynnit (AVL 41 § ja 44 §)
  • kiinteistön tai siihen kohdistuvien oikeuksien luovutukset (jollei kysymys ole AVL 30 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, eli tilanteesta, jossa verovelvollinen on vapaaehtoisesti hakeutunut kiinteistön vuokrauksesta arvonlisäverovelvolliseksi).

Muita arvonlisäverottomia myyntejä ei oteta huomioon, kun liikevaihtoa lasketaan.

Käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverojärjestelmää ja matkatoimistopalvelujen marginaaliverojärjestelmää sovellettaessa liikevaihtoon luetaan ostajalta veloitettu myyntihinta vähennettynä myynnistä suoritetun arvonlisäveron osuudella.

Saadut ennakkomaksut lasketaan sen tilikauden liikevaihtoon, jona ne on saatu. Saaduista ennakkomaksuista tilitettävä arvonlisävero otetaan huomioon siltä tilikaudelta, jona ne on maksettu.

Esimerkki 6:

Yritys laskuttaa käännetyn verovelvollisuuden alaisia rakentamispalveluja 11 000 euroa/tilikausi. Lisäksi yritys myy palveluja kuluttajille ja kotitalouksille 10 500 eurolla/tilikausi (ilman arvonlisäveron osuutta). Rakentamispalvelun myynti luetaan mukaan myyjän liikevaihtoon alarajahuojennuslaskelmassa silloinkin, kun siihen sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta. Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 21 500 euroa.

Esimerkki 7:

Fysioterapeutin liikevaihto muodostuu arvonlisäverottoman fysioterapian (20 000 euroa) lisäksi arvonlisäverollisesta vyöhyketerapiasta (17 000 euroa ilman arvonlisäveron osuutta). Aiemmin mainittuja arvonlisäverottomia myyntejä ei oteta huomioon, kun alarajahuojennuksen liikevaihtoa lasketaan. Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on siis 17 000 euroa.

5. Mitä ei oteta huomioon liikevaihtoa laskettaessa?

Huojennukseen oikeuttavaan tilikauden liikevaihtoon lasketaan vain yllä olevassa luettelossa mainitut myynnit. Liikevaihtoon ei lueta mukaan mm. seuraavia eriä:

  • arvonlisäveron osuus
  • metsätaloudesta saatu vastike (turpeen tai turpeen nosto-oikeuden myynti ei ole metsätalouden myyntiä ja nämä tulot lasketaan siten mukaan liikevaihtoon)
  • kiinteistön käyttöoikeuden luovutuksesta (AVL 30 §) saatu vastike silloin, kun verovelvollinen on vapaaehtoisesti hakeutunut kiinteistön vuokrauksesta arvonlisäverovelvolliseksi
  • käyttöomaisuuden myynnistä saatu vastike ja käyttöomaisuuden oman käytön arvo
  • palveluiden myynti, kun myyntimaa ei ole Suomi (AVL 65 §)
  • veikkausasiamiehen palkkiot
  • arvonlisäverottomat tuet.

Esimerkki 8:

Yritys myy konsultointipalveluita sekä Suomeen että ulkomaille sijoittautuneille elinkeinoharjoittajille. Konsultointipalvelu on arvonlisäverolain yleissäännön 65 §:n mukainen palvelu. Tilikauden myynti ilman arvonlisäveron osuutta Suomessa on 18 000 euroa. Myynti toisiin EU-maihin sijoittautuneille elinkeinonharjoittajille on 20 000 euroa ja myynti EU:n ulkopuolelle sijoittautuneille elinkeinonharjoittajille on 30 000 euroa. Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 18 000 euroa

6. Miten huojennukseen oikeuttava arvonlisävero lasketaan?

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on arvonlisäverovelvollisen omasta myynnistä suoritettavien arvonlisäverojen ja ostosta vähennettävien arvonlisäverojen erotus.

Huojennukseen oikeuttavaan arvonlisäveroon eivät kuulu seuraavat:

1) EU-tavaraostoista eli yhteisöhankinnoista tai EU-palveluostoista suoritettava arvonlisävero (yhteisöhankinnasta tai EU-palveluostosta suoritettava arvonlisävero ei ole alarajahuojennusta hakevan verovelvollisen omasta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa. Yhteisöhankinnan ja EU-palveluoston vähennettävä arvonlisävero otetaan kuitenkin huomioon).

Esimerkki 9:

Yrityksen tilikausi on 1.1.–31.12.2021. Yrityksellä on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä (ilman arvonlisäveron osuutta) 15 500 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 3 720 euroa. Yritys on tehnyt tilikauden aikana yhteisöhankintoja, joista sen on maksettava arvonlisäveroa 250 euroa. Yritys saa vähentää yhteisöhankinnan arvonlisäveron. Yrityksellä on ollut vähennyskelpoisia ostoja myös kotimaassa. Näiden ostojen arvonlisäverot ovat olleet tilikauden aikana yhteensä 150 euroa. Vähennyskelpoisia arvonlisäveroja on siis ollut yhteensä 400 euroa: yhteisöhankinnasta vähennettävä vero 250 euroa ja kotimaan ostoista vähennettävä vero 150 euroa.

Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 15 500 euroa.

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on kotimaan myynneistä suoritettavien (3 720 euroa) ja tilikaudelta vähennettävien arvonlisäverojen (400 euroa) erotus 3 320 euroa.

Arvonlisäveron huojennus lasketaan seuraavasti:

3 320 - (15 500 – 15 000) x 3 320  = 3 209,33  
                        15 000 

Esimerkki 10:

Yrityksen tilikausi on 1.1.–31.12.2021. Yrityksellä on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä (ilman arvonlisäveron osuutta) 17 000 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 4 080 euroa. Yritys on tehnyt tilikauden aikana yhteisöhankintoja, joista sen on maksettava arvonlisäveroa 2 500 euroa. Yritys saa vähentää yhteisöhankintojen arvonlisäveron. Yrityksellä on ollut vähennyskelpoisia ostoja myös kotimaassa. Näiden ostojen arvonlisäverot ovat olleet tilikauden aikana yhteensä 1 600 euroa. Vähennyskelpoisia arvonlisäveroja on siis ollut yhteensä 4 100 euroa: yhteisöhankinnoista vähennettävä arvonlisävero 2 500 euroa ja kotimaan ostoista vähennettävä arvonlisävero 1 600 euroa.

Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 17 000 euroa.

Yrityksellä ei kuitenkaan ole oikeutta alarajahuojennukseen, koska huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on negatiivinen (kotimaan myynneistä suoritettava vero 4 080 euroa - tilikaudelta vähennettävät verot 4 100 euroa = -20 euroa).

Esimerkki 11:

Yrityksen tilikausi on 1.1.–31.12.2021. Yrityksellä on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä (ilman arvonlisäveron osuutta) 8 000 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 1 920 euroa.

Yritys on tehnyt tilikauden aikana EU-palveluostoja, joista sen on maksettava arvonlisäveroa 400 euroa. Yritys saa vähentää EU-palveluostojen arvonlisäverot. Yrityksellä on ollut vähennyskelpoisia ostoja myös kotimaassa, joiden arvonlisäverot ovat olleet yhteensä 500 euroa. Vähennyskelpoisia arvonlisäveroja on siis ollut yhteensä (400 + 500 =) 900 euroa.

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on kotimaan myynneistä suoritettavien arvonlisäverojen ja ostoista vähennettävien arvonlisäverojen erotus (1 920 - 900 =) 1 020 euroa. Yritys saa huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron 1 020 euroa, koska sen liikevaihto on alle 15 000 euroa.

EU-palveluostosta suoritettava arvonlisävero ei ole yrityksen omasta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa, joten se ei kuulu huojennukseen oikeuttavaan arvonlisäveroon. Yritykselle jää siten tilikaudelle 1.1.–31.12.2021 maksettavaa arvonlisäveroa 400 euroa.

2) Arvonlisävero, jonka ostaja maksaa käännetyn verovelvollisuuden perusteella (AVL 2 a, 8 a–8 d ja 9 §) (ei lueta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa, mutta ostosta vähennettävä arvonlisävero otetaan huomioon).

Ostaja on verovelvollinen rakentamispalvelujen myynnistä sekä työvoiman vuokrauksesta rakentamispalveluja varten (AVL 8 c §). Tarkempia tietoja rakennusalan käännetystä verovelvollisuudesta on Verohallinnon ohjeessa Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus.

Tarkempia tietoja romukaupan käännetystä verovelvollisuudesta on Verohallinnon ohjeessa Metalliromun ja -jätteen myynnin käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Esimerkki 12:

Yrityksellä on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä ilman arvonlisäveron osuutta 17 500 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 4 200 euroa. Vähennyskelpoisten ostojen arvonlisäverot ovat 150 euroa. Lisäksi yrityksen on maksettava 250 euroa arvonlisäveroa käännetyn verovelvollisuuden perusteella. Vähennyskelpoisia arvonlisäveroja on tilikauden ajalta yhteensä 400 euroa: käännetyn verovelvollisuuden perusteella vähennettävä vero 250 euroa ja kotimaan ostoista vähennettävä vero 150 euroa.

Yrityksen huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 17 500 euroa.

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on kotimaan myynneistä suoritettavien verojen (4 200 euroa) ja tilikaudelta vähennettävien verojen (400 euroa) erotus 3 800 euroa.

Arvonlisäveron huojennus lasketaan seuraavasti:

3 800 - (17 500 – 15 000) x 3 800  = 3 166,67
                         15 000

Esimerkki 13: 

Yritys ostaa rakentamispalveluja, joihin sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta. Yritys ottaa rakentamispalveluostojen osalta alarajahuojennuslaskelman tilitettävässä arvonlisäverossa huomioon ainoastaan ostojen perusteella vähennettävän arvonlisäveron, ei ostoista käännetyn verovelvollisuuden perusteella suoritettavaa arvonlisäveroa.

Yrityksen tilikausi on 1.1.–31.12.2021. Yrityksellä on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä ilman arvonlisäveron osuutta 20 000 euroa (arvonlisävero 4 800 euroa). Lisäksi yrityksen on maksettava arvonlisäveroa rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden perusteella 500 euroa. Tämän arvonlisäveron yritys saa vähentää. Muiden vähennyskelpoisten ostojen arvonlisäverot ovat olleet tilikauden aikana 300 euroa. Vähennyskelpoisia arvonlisäveroja on siis tilikauden ajalta yhteensä 800 euroa.

Yrityksen huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 20 000 euroa.

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on kotimaan myynneistä suoritettavien verojen (4 800 euroa) ja tilikaudelta vähennettävien verojen (800 euroa) erotus 4 000 euroa. Käännetyn verovelvollisuuden perusteella suoritettavia arvonlisäveroja ei oteta huomioon suoritettavien verojen yhteismäärää laskettaessa.

Yrityksen arvonlisäveron huojennus lasketaan seuraavasti:

4 000 - (20 000 – 15 000) x 4 000  = 2 666,67
                       15 000

3) Metsätaloudesta tilitettävä arvonlisävero (mukaan ei lueta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa eikä ostoista vähennettävää arvonlisäveroa).

Esimerkki 14:

Tilikaudella 1.1.–31.12.2021 verovelvollisen huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 16 900 euroa ja suoritettava arvonlisävero (24 %) 4 056 euroa. Liiketoiminnan vähennettävät arvonlisäverot ovat yhteensä 4 190 euroa. Tähän summaan sisältyy metsätalouden vähennettäviä arvonlisäveroja 1 500 euroa. Metsätaloudesta ei ole suoritettavia veroja.

Tilikaudelta tilitettävä arvonlisävero on 134 euroa negatiivinen. Laskukaavassa käytettävä huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on 1 366 euroa: suoritettavat verot 4 056 euroa miinus muut kuin metsätaloudesta vähennettävät arvonlisäverot 2 690 euroa. Huojennuksen määrä on 1 192,97 euroa.

1 366 - (16 900 - 15 000) x 1 366  = 1 192,97  
                      15 000

4) Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta (AVL 30 §) tilitettävä arvonlisävero silloin, kun verovelvollinen on vapaaehtoisesti hakeutunut kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi (mukaan ei lueta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa eikä ostoista vähennettävää arvonlisäveroa).

5) Käyttöomaisuuden myynnistä ja käyttöomaisuuden omasta käytöstä suoritettava arvonlisävero (mukaan ei lueta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa, mutta ostosta vähennettävä arvonlisävero otetaan huomioon).

6) Tavaran maahantuonnista suoritettava arvonlisävero (maahantuonnista suoritettava arvonlisävero ei ole alarajahuojennusta hakevan verovelvollisen omasta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa. Maahantuonnista vähennettävä arvonlisävero otetaan kuitenkin huomioon).

7. Miten huojennus ilmoitetaan ja saadaan palautuksena?

Alarajahuojennuksen tiedot ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella. Arvonlisäveron verokausi ratkaisee, ilmoitetaanko tiedot kalenterivuoden vai tilikauden viimeisen verokauden arvonlisäveroilmoituksella.

Jos arvonlisäveron verokausi on

  • kalenterikuukausi, tiedot ilmoitetaan tilikauden viimeisen verokauden eli tilikauden viimeisen kalenterikuukauden arvonlisäveroilmoituksella
  • neljänneskalenterivuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §) ja tiedot ilmoitetaan tilikauden viimeisen verokauden eli kalenterivuoden viimeisen neljänneksen arvonlisäveroilmoituksella (loka-joulukuun ilmoituksella)
  • kalenterivuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §) ja tiedot ilmoitetaan kalenterivuodelta annettavalla arvonlisäveroilmoituksella.

Alarajahuojennusta voi vaatia ainoastaan arvonlisäveroilmoituksella. Tarkempia tietoja alarajahuojennusta koskevien tietojen ilmoittamisesta arvonlisäveroilmoituksella on arvonlisäveroilmoituksen täyttöohjeessa.

Esimerkki 15: 
 
Yrityksen arvonlisäveron verokausi on kalenterivuosi. Yrityksen liikevaihto on alle 15 000 euroa. Yritykselle alarajahuojennuksena palautettava määrä on sama kuin alarajahuojennukseen oikeuttava arvonlisävero, joten maksettavaa arvonlisäveroa ei jää. Yritys ottaa alarajahuojennuksen huomioon antamalla alarajahuojennusta koskevat tiedot kyseisen kalenterivuoden arvonlisäveroilmoituksessa.

Jos yritys lopettaa toiminnan kesken kalenterivuoden, alarajahuojennuksen tiedot ilmoitetaan arvonlisäveroilmoituksella, joka annetaan toiminnan viimeiseltä verokaudelta. Arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään toiminnan viimeistä verokautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivänä.

Jos yrityksen verokausi on kalenterivuosi, verokauden katsotaan päättyvän toiminnan lopettamispäivään ja arvonlisäveroilmoitus on annettava viimeistään lopettamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden 12. päivänä. Jos yrityksen verokausi on kalenterivuosi ja toiminta loppuu joulukuussa, arvonlisäveroilmoitus on kuitenkin annettava vasta helmikuun loppuun mennessä.

Esimerkki 16:
 
Yrityksen verokausi on ollut kalenterivuosi. Yrityksen kirjanpitolain mukainen tilikausi on 1.2.2020–31.1.2021. Investointitilanteessa yritys siirtyy kuukausittaiseen verokauteen 1.10.2020 alkaen. Yritys antaa arvonlisäveroilmoituksen ajalta 1.1–30.9.2020 ja ilmoittaa siinä tämän ajan alarajahuojennustiedot. Liikevaihto suhteutetaan vastaamaan 12 kk:n liikevaihtoa. Lokakuusta alkaen yritys antaa arvonlisäveroilmoitukset kuukausittain. Alarajahuojennuksen ajalta 1.10.2020–31.1.2021 yritys ilmoittaa tammikuun 2021 arvonlisäveroilmoituksella. Liikevaihto suhteutetaan vastaamaan 12 kk:n liikevaihtoa.

Katso myös luku 14 "Liikevaihdon suhteuttaminen".

8. Milloin huojennus on viimeistään ilmoitettava?

Alarajahuojennusta koskevat tiedot on ilmoitettava kolmen vuoden kuluessa sen tilikauden päättymisestä, jota huojennus koskee. Tiedot on annettava saman verokauden arvonlisäveroilmoituksella kuin ne olisi muutenkin annettu (ks. kohta ”Miten huojennus ilmoitetaan ja saadaan palautuksena”).

Esimerkki 17: 

Yrityksen tilikausi on 1.1.2019–31.12.2019 ja verokausi on neljännesvuosi. Vuoden 2021 aikana yrityksessä havaitaan, että alarajahuojennusta koskevat tiedot ovat jääneet ilmoittamatta kyseiseltä tilikaudelta 1.1.2019–31.12.2019. Yritys korjaa tiedot antamalla korvaavan arvonlisäveroilmoituksen kyseisen tilikauden viimeiselle verokaudelle (loka–joulukuu 2019). Tiedot on korjattava viimeistään 31.12.2022.

Jos yrityksen tilikausi ei ole kalenterivuosi ja verokausi on kalenterikuukausi, lasketaan kolmen vuoden määräaika sen tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, jota huojennus koskee. Jos verokausi on poronhoitovuosi, kolmen vuoden määräaika lasketaan sen poronhoitovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta, jota huojennus koskee.

Esimerkki 18:

Yrityksen tilikausi on 1.7.2018–30.6.2019 ja verokausi on kuukausi. Vuoden 2021 aikana yrityksessä havaitaan, että alarajahuojennusta koskevat tiedot ovat jääneet ilmoittamatta kyseiseltä tilikaudelta 1.7.2018–30.6.2019. Yritys korjaa tiedot antamalla korvaavan arvonlisäveroilmoituksen kyseisen tilikauden viimeiselle verokaudelle (kesäkuu 2019). Tiedot on korjattava viimeistään 31.12.2022.

9. Missä tapauksissa huojennusta ei saa?

Huojennusta ei saa, jos

  • tilikauden (12 kk) huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 30 000 euroa tai enemmän
  • tilikausi poikkeaa 12 kuukaudesta ja suhteutettu liikevaihto on 30 000 euroa tai enemmän
  • tilikaudelta tilitettävä arvonlisävero on negatiivinen, eli tilikauden ostoihin sisältyvä arvonlisävero on suurempi kuin myynneistä suoritettava arvonlisävero lukuun ottamatta tilannetta, jossa negatiivisuus johtuu metsätalouden tai kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisen vähennettävistä arvonlisäveroista. Huojennukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa laskettaessa mukaan otetaan vain huojennukseen oikeuttavan toiminnan suoritettavat ja vähennettävät arvonlisäverot.
  • koko liikevaihto muodostuu toiminnasta, josta alarajahuojennusta ei voi saada (esim. metsätalous tai AVL 30 §:n mukainen kiinteistöjen vuokraustoiminta, ks. luku 5 "Mitä ei oteta huomioon liikevaihtoa laskettaessa?")
  • kyseessä on kunta tai sellainen ulkomaalainen elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa.

Esimerkki 19:

Yritys harjoittaa liikehuoneistojen vuokraustoimintaa ja on hakeutunut kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta arvonlisäverovelvolliseksi. Yrityksellä on 12 kuukauden mittaisen tilikauden aikana arvonlisäverollisia vuokratuloja ilman arvonlisäveron osuutta yhteensä 25 000 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 6 000 euroa.

Yrityksellä on ollut myös harjoittamaansa toimintaan kohdistuvia vähennyskelpoisia ostoja. Arvonlisävero näistä ostoista on 1 500 euroa.

Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta (AVL 30 §) tilitettävästä arvonlisäverosta ei saa huojennusta, joten yrityksen on maksettava kyseiseltä tilikaudelta arvonlisäveroa
(6 000 - 1 500 =) 4 500 euroa.

Esimerkki 20:

Rakennusalalla toimivalla yrityksellä on 12 kuukauden mittaisella tilikaudella kotimaan arvonlisäverollisia myyntituloja ilman arvonlisäveron osuutta yhteensä 9 000 euroa. Arvonlisävero (24 %) näistä myynneistä on 2 160 euroa. Yrityksellä on lisäksi kotimaan myyntejä, joihin sovelletaan rakennusalan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta, yhteensä 4 000 euroa.

Yrityksellä on ostoja, joista sen on suoritettava arvonlisäveroa rakennusalan käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden johdosta yhteensä 1 200 euroa. Tämän arvonlisäveron yritys saa vähentää. Muiden vähennyskelpoisten ostojen arvonlisäverot ovat olleet tilikauden aikana yhteensä 500 euroa. Vähennettäviä arvonlisäveroja on tilikauden ajalta siten yhteensä (1 200 + 500 =) 1 700 euroa.

Yrityksen huojennukseen oikeuttavan liikevaihdon määrä on (9 000 + 4 000 =) 13 000 euroa. Koska huojennukseen oikeuttava liikevaihto on alle 15 000 euroa, yritys saa huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron.

Huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron määrä on kotimaan myynneistä suoritettavien arvonlisäverojen (2 160 euroa) ja ostoista vähennettävien arvonlisäverojen (1 700 euroa) erotus 460 euroa. Yritys saa tämän määrän huojennuksena.

Rakennusalan käännetyn verovelvollisuuden perusteella ostoista suoritettava arvonlisävero ei ole yrityksen omasta myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa, joten se ei kuulu huojennukseen oikeuttavaan arvonlisäveroon. Yritykselle jää tilikaudelle maksettavaa arvonlisäveroa 1 200 euroa.

10. Palautettavalle arvonlisäverolle maksetaan korkoa

Huojennuksena palautettavalle arvonlisäverolle maksetaan korkoa veronkantolain mukaisesti.

11. Alarajahuojennus tuloverotuksessa

Arvonlisäveron alarajahuojennus on tuloverotuksessa verotettavaa tuloa.

Tarkempia tietoja alarajahuojennuksesta tuloverotuksessa

12. Alkutuottajien alarajahuojennuksessa on erikoispiirteitä

Puun myyntituloa ei lasketa mukaan alarajahuojennukseen oikeuttavaan liikevaihtoon. Vastaavasti metsätalouden tilitettävää arvonlisäveroa ei oteta huomioon, kun alarajahuojennukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa lasketaan.

Peltojen vuokrauksesta saadut tulot ovat yleensä arvonlisäverottomia, ja ne lasketaan mukaan alarajahuojennukseen oikeuttavaan liikevaihtoon. Jos asiakas on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi pellon vuokrauksesta, tuloja ei lueta mukaan liikevaihtoon, eikä tilitettävää arvonlisäveroa huomioida alarajahuojennukseen oikeuttavaa arvonlisäveroa laskettaessa.

Esimerkki 21:

Verovelvollinen on kalenterivuonna 2021 harjoittanut maa- ja metsätaloutta.

Myynnit:

Verolliset maatalouden myynnit ovat ilman arvonlisäveron osuutta 20 000 euroa (alv 24 % = 4 800 euroa). Metsätalouden myynnit ovat 7 000 euroa ilman arvonlisäveron osuutta (alv 24 % = 1 680 euroa). Maa- ja metsätalouden myyntien arvonlisävero on yhteensä 6 480 euroa.

Ostot:

Maatalouden vähennyskelpoisiin ostoihin sisältyneet arvonlisäverot ovat 600 euroa ja metsätalouden vähennyskelpoisiin ostoihin sisältyneet arvonlisäverot 200 euroa. Ostojen vähennyskelpoinen arvonlisävero on yhteensä 800 euroa.

Kalenterivuodelta tilitettävä arvonlisävero on yhteensä 5 680 euroa (4 800 e + 1 680 e - 800 e).

Arvonlisäveron huojennus lasketaan seuraavasti:

Tilikauden huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 20 000 euroa (maatalouden myynnit).

Tilikaudelta tilitettävä huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on 4 200 euroa. Tämä saadaan niin, että kalenterivuoden tilitettävästä arvonlisäverosta vähennetään metsätalouden tilitettävä arvonlisävero (5 680 e - 1 480 e). Metsätalouden tilitettävä arvonlisävero on saatu vähentämällä metsätalouden myynnin arvonlisäverosta (1 680 euroa) metsätalouden ostoihin sisältynyt arvonlisävero (200 euroa).

Metsätalouden myynnin vero                   1 680

Metsätalouden ostojen vero                       -200

Metsätalouden tilitettävä vero                  1 480

                

Kalenterivuodelta tilitettävä vero              5 680

Metsätalouden tilitettävä vero                 -1 480

Huojennukseen oikeuttava vero               4 200

                

Huojennuksen määrä = 

4 200 - (20 000 - 15 000) x 4 200 = 2 800   
                      15 000

 

Arvonlisäveroilmoituksen täyttäminen edellä olevan esimerkin perusteella:

Vero kotimaan myynnistä (24 %)          6 480

Verokauden vähennettävä vero               800

Alarajahuojennuksen määrä                 2 800

Maksettava vero                                   2 880

                

Alarajahuojennukseen oikeuttava liikevaihto               20 000

Alarajahuojennukseen oikeuttava vero                          4 200

Alarajahuojennuksen määrä                                          2 800

13. Esimerkki alarajahuojennuksen laskemisesta

Esimerkki 22: 

Elinkeinonharjoittajan tilikausi on 1.1.–31.12.2021. Elinkeinonharjoittajalla on arvonlisäverollisia kotimaan myyntejä ilman veron osuutta 9 000 euroa. Arvonlisävero näistä myynneistä on 2 160 euroa. Lisäksi elinkeinonharjoittajalla on arvonlisäverottomia vientimyyntejä 3 000 euroa ja yhteisömyyntejä 6 000 euroa. Hän on myynyt tilikauden aikana käyttöomaisuutta 4 000 eurolla (sis. alv). Vähennyskelpoisten ostojen arvonlisäverot ovat 150 euroa. Lisäksi hänen on käännetyn verovelvollisuuden perusteella maksettava arvonlisäveroa 250 euroa. Vähennyskelpoisten ostojen arvonlisäverot ovat olleet tilikauden aikana yhteensä 400 euroa (250 e +150 e).

Huojennukseen oikeuttava liikevaihto on 18 000 euroa (9 000 e + 6 000 e + 3 000 e). Liikevaihto muodostuu arvonlisäverollisista myynneistä sekä arvonlisäverottomista vienti- ja yhteisömyynneistä. Käyttöomaisuuden myyntejä ei oteta huomioon.

Huojennukseen oikeuttava arvonlisävero on kotimaan myynneistä suoritettavien ja tilikaudelta vähennettävien arvonlisäverojen erotus 1 760 euroa (2 160 e - 400 e). Käyttöomaisuuden myynnistä suoritettavia ja käännetyn verovelvollisuuden perusteella suoritettavia arvonlisäveroja ei oteta huomioon.

Elinkeinonharjoittajan arvonlisäveron huojennus lasketaan seuraavasti:

1 760 - (18 000 – 15 000) x 1 760 = 1 408  
                         15 000

14. Liikevaihdon suhteuttaminen

Liikevaihdon suhteuttamisella tarkoitetaan tilikauden liikevaihdon muuntamista vastaamaan 12 kuukauden mittaisen tilikauden liikevaihtoa. Liikevaihto on suhteutettava, jos yrityksen tilikausi on lyhyempi tai pidempi kuin 12 kuukautta. Liikevaihto on suhteutettava myös eräissä muissa tilanteissa arvonlisäverolain mukaisen tilikauden poiketessa kirjanpitolain mukaisesta tilikaudesta. Suhteuttaminen tehdään kertomalla huojennukseen oikeuttava liikevaihto luvulla 12 ja jakamalla näin saatu luku tilikauden täysien kalenterikuukausien lukumäärällä. Vajaita kalenterikuukausia ei siis lasketa mukaan liikevaihtoa suhteutettaessa. Suhteuttaminen koskee vain liikevaihtoa. Arvonlisäveroa ei suhteuteta koskaan.

Liikevaihtoa ei suhteuteta seuraavissa tapauksissa:

  • Yrityksen tilikausi on 12 kuukauden pituinen.
  • Yrityksen tilikausi on 12 kk ja arvonlisäverovelvollisuus alkaa kesken tilikauden.
Esimerkki 23:

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi ja tilikaudelta 1.1.–31.12.2021 yhtiön liikevaihto on 4 200 euroa. Yhtiö on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin tuolta tilikaudelta ajaksi 1.12.–31.12.2021. Koska yhtiön tilikausi ei ole lyhyempi tai pidempi kuin 12 kuukautta ja yhtiön tilikauden liikevaihto on pienempi kuin 15 000 euroa, yhtiöllä on oikeus saada takaisin koko tilikaudelta tilitetty arvonlisävero (AVL 149 a §:n 2 momentin mukaisesti). Sillä ei ole merkitystä, että yhtiö on ollut merkittynä arvonlisäverollisten rekisteriin vasta 1.12.2021 alkaen. (KHO 21.8.2007 taltio 2060)
  • Yrityksen tilikausi on 12 kk ja arvonlisäverovelvollisuus päättyy kesken tilikauden mutta liiketoiminta jatkuu. Vain arvonlisäverollinen toiminta siis päättyy. Liikevaihtoa ei suhteuteta, koska tilikauteen ei tule muutoksia.

Liikevaihto suhteutetaan seuraavissa tapauksissa:

  • Toimintansa aloittavan yrityksen ensimmäinen tilikausi on muun mittainen kuin 12 kuukautta.

Esimerkki 24:

Yrityksen koko liiketoiminta, tilikausi ja arvonlisäverovelvollisuus alkavat 1.3. Tilikausi päättyy 31.12. Liikevaihto on suhteutettava vastaamaan 12 kuukauden mittaista tilikautta.

Esimerkki 25: 

Yrityksen ensimmäinen tilikausi on 4.8.2021–31.12.2021. Liikevaihto ensimmäiseltä tilikaudelta on 10 500 euroa ja verokausi on kalenterikuukausi.

Liikevaihto on suhteutettava vastaamaan 12 kuukauden liikevaihtoa, koska ensimmäinen tilikausi on lyhyempi kuin 12 kuukautta. Yrityksen ensimmäisellä tilikaudella on neljä täyttä kalenterikuukautta (syys–joulukuu). Elokuu ei ole täysi kalenterikuukausi.

Liikevaihto suhteutetaan seuraavasti: 10 500 e x 12 kk / 4 kk = 31 500 euroa.

Yrityksellä ei ole oikeutta alarajahuojennukseen, koska suhteutettu liikevaihto on yli 30 000 euroa.

  • Toimintansa lopettavan yrityksen viimeinen tilikausi on muun mittainen kuin 12 kuukautta

Esimerkki 26:

Yrityksen tilikausi on ollut 1.1.–31.12. Yrityksen koko liiketoiminta, tilikausi ja arvonlisäverovelvollisuus päättyvät 30.9. Liikevaihto on suhteutettava vastaamaan 12 kuukauden mittaista tilikautta.

  • Yritys muuttaa toiminta-aikana tilikautta.

  • Verokausi muuttuu AVL149 f §:ssä tarkoitetulla tavalla

Jos verovelvollisen tilikausi muuttuu AVL 216 §:n perusteella kalenterivuodeksi, verovelvollisella on oikeus saada huojennus kirjanpitolain mukaiselta tilikaudelta, joka päättyy tilikauden muutospäivänä tai sen jälkeen (AVL 149 f § 1 momentti). Huojennuksen saa arvonlisäverosta, joka tilitetään tähän tilikauteen kuuluvilta tilikauden muutosta edeltäneiltä kalenterikuukausilta. Tilikautena pidetään niitä tilikauden muutosta edeltäviä kalenterikuukausia, jotka kuuluvat kirjanpitolain mukaiseen tilikauteen.

Esimerkki 27:

Yrityksen kirjanpitolain mukainen tilikausi on 12 kuukautta. Tilikausi alkaa 1.7. ja päättyy 30.6. Yrityksen verokausi muuttuu 1.1. neljännesvuodeksi. Koska verokausi on neljännesvuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta. Huojennus lasketaan seuraavasti

  • Ajalta 1.7.–31.12. liikevaihto suhteutetaan.
  • Tämän jälkeen huojennus lasketaan ajalta 1.1.–31.12. eikä liikevaihtoa suhteuteta.

Tilikauden muutoksesta katsotaan olevan kyse myös silloin, kun arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavan yrityksen kirjanpitolain mukainen tilikausi poikkeaa kalenterivuodesta, yritys aloittaa arvonlisäverollisen toiminnan ja arvonlisäveron verokausi on neljänneskalenterivuosi tai kalenterivuosi.

Esimerkki 28:

Arvonlisäverottomia sosiaalihuoltopalveluja tuottavan yrityksen kirjanpitolain mukainen tilikausi on 1.6.–31.5. Yritys alkaa 1.10. harjoittaa arvonlisäverottoman toiminnan lisäksi myös arvonlisäverollista toimintaa ja se merkitään arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Yritys valitsee sovellettavaksi verokaudeksi neljännesvuoden arvonlisäverollisen toiminnan alkamisesta lukien.

Koska yrityksen verokausi on neljännesvuosi, tilikautena pidetään kalenterivuotta (AVL 216 §). Tässä tilanteessa kirjanpitolain mukainen tilikausi poikkeaa arvonlisäverolaissa tarkoitetusta tilikaudesta, tilikauden muutoshetki on 1.10. ja liikevaihto on suhteutettava.

Yritys suhteuttaa liikevaihdon ajalta 1.10.–31.12. vastaamaan 12 kuukauden liikevaihtoa. Tämän jälkeen huojennus lasketaan ajalta 1.1.–31.12. eikä liikevaihtoa suhteuteta.

Jos verovelvollisen tilikausi muuttuu kalenterivuodesta (AVL 216 §) kirjanpitolain mukaiseksi tilikaudeksi, verovelvollisella on oikeus saada huojennus tilikauden muutospäivän jälkeen päättyvältä kirjanpitolain mukaiselta tilikaudelta (AVL 149 f § 2 momentti). Huojennuksen saa arvonlisäverosta, joka tillitetään tähän tilikauteen kuuluvilta tilikauden muutoksen jälkeisiltä kalenterikuukausilta. Tilikautena pidetään niitä tilikauden muutoksen jälkeisiä kalenterikuukausia, jotka kuuluvat kirjanpitolain mukaiseen tilikauteen.

Esimerkki 29:

Yrityksen verokausi on neljännesvuosi ja tilikausi kalenterivuosi (AVL 216 § perusteella). Yrityksen kirjanpitolain mukainen tilikausi on 1.7.–30.6. Yritys siirtyy kuukauden mittaiseen verokauteen 1.10. alkaen. Huojennus lasketaan seuraavasti:

  • Ajalta 1.1.–30.9., liikevaihto suhteutetaan.
  • Ajalta 1.10.–30.6., liikevaihto suhteutetaan.
  • Tämän jälkeen huojennus lasketaan ajalta 1.7.–30.6. eikä liikevaihtoa suhteuteta.

15. Lisätietoja alarajahuojennuksesta

Lisätietoja saa Verohallinnon arvonlisäverotuksen palvelunumeroista 029 497 008 (oy, yhdistys) ja 029 497 014 (tmi, ay, ky). Voit tarkistaa numeron ja palveluajan osoitteesta vero.fi/palvelunumerot. Puhelun hinta on lankaliittymästä paikallisverkkomaksu (pvm) ja matkapuhelinliittymästä matkapuhelinmaksu (mpm). Ulkomailta soittaessa hinnan määrittelee paikallinen puhelinoperaattori.

johtava veroasiantuntija Mika Jokinen

veroasiantuntija Juha Pamppunen

Sivu on viimeksi päivitetty 15.1.2021