Euroopan unionin asetus 282/2011 yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin tulkintaa

Antopäivä
11.11.2014
Diaarinumero
A186/200/2014
Voimassaolo
1.1.2015−
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
Euroopan unionin asetus 282/2011 yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin tulkintaa Dnro A39/200/2013, 21.3.2013

Ohjetta on päivitetty, koska verotuksen sanasto on muuttunut 1.1.2017 oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain ja uuden verokantolain voimaantulon sekä verotililain kumoamisen johdosta.

Ohjeeseen on valmisteilla päivitys säännöksistä, jotka koskevat kiinteistöön liittyvien palvelujen myyntimaata. 

Neuvoston täytäntöönpanoasetusta on muutettu 7.10.2013 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksen muutoksella 1042/2013. Muille kuin elinkeinonharjoittajille myytävien tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen sekä pitkäaikaisen kuljetusvälineen vuokrauspalvelun käsitteitä on yhdenmukaistettu ja lisätty olettama. Lisäksi säännöksillä vahvistetaan välittäjän nimissä myytävien kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien pääsylippujen myyntimaa. Säännökset tulevat voimaan 1.1.2015.

Säännöksistä, jotka koskevat kuluttajille myytävien tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen, palvelujen verotuspaikkaa on annettu erillinen ohje Tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen arvonlisäverotus. Lisäksi on annettu ohje mainittuihin palveluihin liittyvästä erityisjärjestelmästä Arvonlisäveron erityisjärjestelmä. Aiemmassa ohjeessa olleet näiden palvelujen myyntiä koskeva ohjeistus on poistettu tästä päivityksestä.

Lisäksi muutettuun asetukseen sisältyy säännöksiä, jotka koskevat kiinteään omaisuuteen liittyvien palvelujen myyntimaata. Ne tulevat voimaan 1.1.2017. Säännökset eivät sisälly tähän ohjeeseen.

Vuoden 2015 alusta voimaan tulevalla lailla (505/2014) ostajan sijoittautumiseen liittyvät käsitteet yhdenmukaistetaan arvonlisäverodirektiivissä 2006/112/EY ja täytäntöönpanoasetuksessa käytetyn terminologian kanssa. Lisäksi käsite kotipaikka muutetaan käsitteeksi liiketoiminnan kotipaikka. Säännöksen tosiasiallinen soveltamisala säilyy ennallaan.

Asetuksen tausta ja sisältö

Euroopan unionin neuvosto on antanut täytäntöönpanoasetuksen 15.3.2011 yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä. Asetuksen tarkoituksena on yhdenmukaistaa arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY perusteella laadittujen kansallisten arvonlisäverolakien säännösten tulkintaa. Asetuksen uudistamisella oli erityisesti tarkoitus varmistaa vuonna 2010 voimaan tulleiden palvelujen myyntimaasäännösten yhdenmukainen tulkinta. Asetusta on muutettu 7.10.2013 annetulla neuvoston täytäntöönpanoasetuksen muutoksella 1042/2013. Asetuksen säännökset ovat sitovia vain niissä esitetyissä erityistilanteissa.

Myyntimaasäännökset määrittelevät, minkä valtion arvonlisävero myynnistä suoritetaan. Suurin osa palvelujen myyntimaasäännösten muutoksista tuli voimaan 2010. Vuoden 2011 alusta opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksien, messujen ja muiden vastaavien tilaisuuksien pääsymaksujen ja näiden tilaisuuksien järjestämiseen liittyvien palvelujen myyntimaat muuttuivat. Merkittävä muutos vuoden 2015 alusta on EU:ssa kuluttajille myytävien tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myyntimaan vaihtuminen myyjän sijaintimaasta kuluttajan sijaintimaaksi.

Tässä ohjeessa arvonlisäverodirektiivin täytäntöönpanoasetuksen 282/2011 säännökset ja siihen tulleet muutokset asetuksella 1042/2013 esitetään Suomen arvonlisäverolain (AVL) mukaisessa järjestyksessä. Siltä osin kuin säännökset koskevat tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen myyntimaata ohjeistus löytyy erillisestä ohjeesta Tele-, lähetys- ja sähköisten palvelujen arvonlisäverotus.

Verovelvollisuus

AVL 2 §

Artikla 5
Asetuksen (ETY) No:2137/85 mukaisesti perustettu eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä (ETEY), joka luovuttaa tavaroita tai suorittaa palveluja vastikkeellisesti jäsenilleen tai kolmansille, on direktiivin 2006/112/EY 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu verovelvollinen.

Etuyhtymää koskevat säännökset ovat neuvoston asetuksessa (ETY) nro 2137/85. ETEY on Euroopan yhdentymisen myötä kehitetty yhteisömuoto. Etuyhtymä on vähintään kahden Euroopan unionin eri EU-maassa sijaitsevan, taloudellista toimintaa harjoittavan yrityksen tai luonnollisen henkilön yhteistoimintaansa varten perustama yhtymä.

Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä on normaalisti arvonlisäverovelvollinen.

AVL 9 §

53 artikla

1. Sovellettaessa direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklaa verovelvollisen kiinteä toimipaikka otetaan huomioon ainoastaan, jos sillä on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy toteuttamaan sen tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen, johon se osallistuu.

2. Jos verovelvollisella on kiinteä toimipaikka sen jäsenvaltion alueella, jossa arvonlisävero on maksettava, tämän toimipaikan ei katsota osallistuvan tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, paitsi jos verovelvollinen käyttää kyseisen kiinteän toimipaikan henkilöstö-resursseja ja teknisiä resursseja kyseisten tavaroiden luovutuksen tai suorituksen toteuttamiseen olennaisesti liittyviin liiketoimiin kyseisessä jäsenvaltiossa ennen tätä luovuttamista tai suorittamista tai niiden aikana.

Jos kiinteän toimipaikan resursseja käytetään ainoastaan hallinnollisiin tukitehtäviin, kuten kirjanpitoon, laskutukseen ja saatavien perintään, niitä ei katsota käytettävän tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen toteuttamiseen.

Jos kuitenkin laaditaan lasku, jossa käytetään kiinteän toimipaikan sijaintijäsenvaltion antamaa arvonlisäverotunnistetta, kiinteän toimipaikan katsotaan osallistuneen tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen kyseisessä jäsenvaltiossa, jollei toisin todisteta.

54 artikla

Jos verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka on sen jäsenvaltion alueella, jossa arvonlisävero on maksettava, direktiivin 2006/112/EY 192 a artiklaa ei sovelleta, riippumatta siitä, osallistuuko liiketoiminnan kotipaikka verovelvollisen kyseisessä jäsenvaltiossa tekemään tavaroiden luovutukseen tai palvelujen suoritukseen.

AVL 9 § 4 mom. mukaan myyntiin sovelletaan käännettyä verovelvollisuutta, jos ulkomaisen verovelvollisen myyjän Suomessa oleva kiinteä toimipaikka ei osallistu tavaran tai palvelun myyntiin ja myyntimaa on ostajan maa

Kiinteältä toimipaikalta edellytetään riittävää pysyvyyttä. Kiinteän toimipaikan ei katsota osallistuvan myyntiin, jos sen teknisiä resursseja ja henkilökuntaa ei käytetä palvelun suorittamiseen. Toimitukseen osallistumisena ei pidetä sitä, että kiinteä toimipaikka hoitaa laskutusta, kirjanpitoa, velkojen perintää tai muita sellaisia hallinnollisia tehtäviä.

Jos myyjä merkitsee palvelun myynnistä annettuun laskuun Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan Y-tunnuksen, kiinteä toimipaikka on osallistunut palvelun suorittamiseen. Käännettyä verovelvollisuutta ei tällöin sovelleta ja myyjä on velvollinen suorittamaan veron myynnistä.

Käännettyä verovelvollisuutta ei sovelleta, jos myyjällä on liiketoimintansa kotipaikka Suomessa, vaikka Suomessa oleva toimipaikka ei mitenkään osallistuisi palvelun suorittamiseen.

Verollinen myynti

AVL 17 §

Laitteen kokoaminen

8 artikla

Jos verovelvollinen ainoastaan panee kokoon laitteen, jonka kaikki eri osat asiakas on hänelle toimittanut, tämä liiketoimi on direktiivin 2006/112/EY 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu palvelujen suoritus.

Koneen tai laitteen kokoonpaneminen asiakkaan toimittamista osista on palvelun myynti.

Katso myös 34 artikla 69 b §:n kohdalla.

Optiot

9 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan kuuluva option myynti on mainitun direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu palvelujen suoritus. Tämä palvelujen suoritus on erillinen niistä perustana olevista liiketoimista, joihin palvelut liittyvät.

Asetuksen mukaan sellaista option luovutusta, joka on veroton rahoituspalvelu, kohdellaan erillisenä palvelusuoritteena niistä taustalla olevista liiketoimista, joihin se liittyy. Esimerkiksi, jos option kohde-etuutena on öljy, option luovutus vastiketta eli preemiota vastaan on erillinen palvelun suoritus tulevaisuudessa tapahtuvasta kohde-etuuden myynnistä eli öljykaupasta.

Tavaran yhteisöhankinta

AVL 26 c §

2 artikla

Seuraavia ei pidetä direktiivin 2006/112/EY 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuina yhteisöhankintoina:

a) ei-verovelvollisen asuinpaikan vaihdon yhteydessä suorittama uuden kulkuneuvon siirto, jos direktiivin 2006/112/EY 138 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä vapautusta ei voitu soveltaa luovutushetkellä;

b) ei-verovelvollisen suorittama uuden kulkuneuvon takaisintuonti jäsenvaltioon, josta se on alun perin luovutettu hänelle direktiivin 2006/112/EY 138 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädettyä vapautusta soveltaen.

Arvonlisäverolain 26 c §:n mukaan uudet kuljetusvälineet (autot, moottoripyörät, veneet ja lentokoneet) verotetaan siinä maassa, missä niitä käytetään. Jos yksityishenkilö ostaa uuden auton toisesta EU-maasta käyttääkseen sitä Suomessa, myyjällä on oikeus myydä auto ilman arvonlisäveroa.

Kuljetusväline on uusi, jos se on

  • moottorikäyttöinen maakuljetusväline, jonka moottorin iskutilavuus on yli 48 cm3 tai teho yli 7,2 kw
  • yli 7,5 metriä pitkä vesialus
  • ilma-alus, jonka suurin sallittu lähtömassa on yli 1 550 kg

ja jos

  • moottorikäyttöinen maakuljetusväline on myyty enintään kuusi kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on ajettu enintään 6 000 km
  • vesialus on myyty enintään kolme kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on ajettu tai purjehdittu enintään 100 tuntia tai
  • ilma-alus on myyty enintään kolme kuukautta sen jälkeen, kun se ensimmäisen kerran otettiin käyttöön tai sillä on lennetty enintään 40 tuntia.

Asetuksen säännös koskee kahta käytännön tilannetta, jossa henkilö, joka on ostanut arvonlisäverotuksessa tarkoitetun uuden kuljetusvälineen, vaihtaa asuinpaikkaa.

a) Yksityishenkilö on muuttamassa EU-maasta toiseen. Ennen muuttoa hän ostaa uuden kuljetusvälineen. Ostomaan veroviranomainen katsoo, ettei kysymys ole yhteisömyynnistä vaikka yksityishenkilö muuttoon liittyen vie kuljetusvälineen mukanaan toiseen EU-maahan. Kuljetusvälineen myyjä myy kuljetusvälineen verollisena. Yksityishenkilö ottaa käyttöön kuljetusvälineen toiseen EU-maahan ja se täyttää edelleen arvonlisäverotuksen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska myyntiä ei ostomaassa katsottu yhteisömyynniksi, ei toinen EU-maa saa käsitellä siirtoa yhteisöhankintana.

Esimerkki: Ruotsissa asuva yksityishenkilö ostaa uuden moottoripyörän siellä tammikuussa. Ruotsin veroviranomainen katsoo, ettei kysymys ole yhteisömyynnistä, koska moottoripyörää käytetään Ruotsissa ennen muuttoa Suomeen. Henkilö muuttaa Suomeen helmikuussa ja tuo moottoripyörän mukanaan tänne. Moottoripyörällä on ajettu 500 km. Koska myynti Ruotsissa ei ollut yhteisömyynti, ei Suomen Verohallinto voi katsoa Ruotsissa tapahtunutta ostoa yhteisöhankinnaksi Suomessa vaikka moottoripyörä on edelleen uusi vaikka sen käyttöönotosta on vähemmän kuin kuusi kuutta tai sillä on ajettu vähemmän kuin 6 000 km.

b) Yksityishenkilö on muuttanut EU-maasta toiseen. Muuttoon liittyen hän vei uuden kuljetusvälineen uuteen asuinmaahansa. Kuljetusvälineen myynti käsiteltiin yhteisömyyntinä. Henkilö otti kuljetusvälineen käyttöön uudessa asuinmaassaan ja ilmoitti siitä uuden asuinmaansa veroviranomaiselle. Kun henkilö palaa lähtömaahan hän tuo kuljetusvälineen takaisin tähän maahan. Kuljetusväline täyttää edelleen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska lähtömaa katsoi maastaviennin yhteisömyynniksi, se ei voi katsoa takaisintuontia yhteisöhankinnaksi.

Esimerkki: Suomessa asunut yksityishenkilö muutti Suomesta toiseen EU-maahan. Henkilö oli muuttoon liittyen ostanut uuden henkilöauton, jonka hän vei mukanaan uuteen asuinpaikkaansa toisessa EU-maassa. Suomen Verohallinto katsoi, että kysymys oli yhteisömyynnistä ja autoliike sai myydä auton arvonlisäverotta. Henkilö palaa Suomeen ja muuttohetkellä henkilöauto täyttää edelleen arvonlisäverotuksen uuden kuljetusvälineen määritelmän. Koska Verohallinto maastamuuton ajankohtana katsoi, että kysymys on yhteisömyynnistä, josta arvonlisäverotuksen säännösten mukaan suoritetaan yhteisöhankinnan vero käyttöönottomaassa, Verohallinto ei voi takaisin muuton perusteella määrätä autolle Suomessa arvonlisäveroa.

4 artikla

Verovelvollisella, jolla on direktiivin 2006/112/EY 3 artiklan mukaan oikeus tehdä tavaroiden yhteisöhankintoja verotta, on edelleen sama oikeus, vaikka kyseiselle verovelvolliselle on mainitun direktiivin 214 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan nojalla annettu arvonlisäverotunniste sellaisia saamiaan palveluja varten, joista kyseisen verovelvollisen on maksettava arvonlisäveroa, tai sellaisia palveluja varten, jotka kyseinen verovelvollinen suorittaa toisen jäsenvaltion alueella ja joista ainoastaan vastaanottajan on maksettava arvonlisäveroa.

Jos tämä verovelvollinen kuitenkin ilmoittaa tämän arvonlisäverotunnisteensa tavaroiden luovuttajalle tavaroiden yhteisöhankinnan yhteydessä, hänen katsotaan käyttäneen mainitun direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädettyä valintaoikeutta.

Elinkeinonharjoittajat, joiden toiminta ei miltään osin oikeuta vähennykseen tai palautukseen, eivät ole verovelvollisia yhteisöhankinnasta, jos AVL 26 c §:ssä mainitut kynnysrajat eivät ylity. Tällaisen toimijan on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvollisten rekisteriin kun se myy toiseen EU-maahan sijoittautuneelle ostajalle tai ostaa toiseen EU-maahan sijoittautuneelta myyjältä AVL 65 §:n yleissäännön piiriin kuuluvan palvelun. Tästä arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröinnistä huolimatta, verovelvollisen tekemät yhteisöhankinnat ovat edelleen verottomia.

Jos toimija kuitenkin käyttää arvonlisäverotunnistetta yhteisöhankinnassa, kyseinen hankinta on verollinen yhteisöhankinta.

Poikkeukset myynnin verollisuudesta

Koulutus

AVL 39 ja 40 §

44 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 132 artiklan 1 kohdan i alakohdassa esitetyin edellytyksin suoritettava ammattikoulutus tai ammatillinen uudelleenkoulutus käsittää alaan tai ammattiin suoraan liittyvän koulutuksen sekä koulutuksen, joka tarjotaan ammattitaidon hankkimiseksi tai ylläpitämiseksi. Ammattikoulutuksen tai ammatillisen uudelleenkoulutuksen kestolla ei ole merkitystä tässä asiassa.

Arvonlisäverodirektiivin 132 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaan EU-maan on vapautettava arvonlisäverosta lasten ja nuorten opetus, koulu- ja yliopisto-opetus, ammattikoulutus ja ammatillinen uudelleenkoulutus, sekä niihin suoraan liittyvien palvelujen suoritukset ja tavaroiden luovutukset, joita suorittavat näitä tehtäviä saaneet julkisoikeudelliset laitokset tai muut laitokset, joilla kyseisen EU-maan mukaan on vastaavia päämääriä.

Ammattikoulutukseen ja ammatilliseen uudelleenkoulutukseen kuuluu alaan tai ammattiin suoraan liittyvä opetus sekä sellainen opetus, jolla pyritään hankkimaan tai saattamaan ajan tasalle ammatillisia tietoja, opetuksen kestosta riippumatta.

AVL 39 ja 40 §:n mukaan arvonlisäverotonta on koulutus, joka on joko lain nojalla järjestettyä tai lain nojalla valtion varoin avustettua. Verotonta on lainsäädäntöön perustuva koulutus yleisesti. Opetuksen kestolla ei ole merkitystä.

Sijoituskullan määritelmä

AVL 43 b §

56 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 344 artiklan 1 kohdan l alakohdassa tarkoitettu ilmaisu ”jonka paino on hyväksytty kultamarkkinoilla” käsittää ainakin tämän asetuksen liitteessä III esitetyn mukaiset yksiköt ja kaupanteossa käytetyt painot.

57 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 345 artiklassa tarkoitetun kultakolikoita koskevan luettelon vahvistamista varten kyseisen direktiivin 344 artiklan 1 kohdan 2 alakohdassa tarkoitetut ”hinta” ja ”käypä markkina-arvo” ovat kunkin vuoden huhtikuun 1 päivän hinta ja käypä markkina-arvo. Jos näitä arvoja ei vahvisteta 1 päivänä huhtikuuta, käytetään seuraavan vahvistamispäivän arvoja.

Artiklassa luetellaan kultamarkkinoiden tavallisimmat kauppapainot.

Yksikkö     Käytetyt painot
Kilogramma 12,5 ja 1
Gramma 500, 250, 100, 50, 20, 10, 5, 2,5, ja 2
Unssi (1 unssi= 31,1035 grammaa) 100, 10, 5, 1, ½ ja ¼
Tael (1 tael = 1,193 unssia) 10, 5 ja 1
Tola (10 tolaa = 3,75 unssia) 10

Komissio julkaisee luettelon sijoituskultakolikon edellytykset täyttävistä kolikoista Euroopan unionin virallisen lehden C sarjassa ennen kunkin vuoden joulukuun 1 päivää. Julkaistussa luettelossa olevien kolikoiden katsotaan täyttävän sijoituskultakolikon edellytykset koko sen vuoden ajan, jota varten luettelo on julkaistu. Luettelo ei kuitenkaan ole tyhjentävä.

Artiklassa vahvistetaan, että sijoituskultakolikkoluetteloa laadittaessa kullan arvona käytetään huhtikuun 1 päivän hintaa ja käypää markkina-arvoa. Jos mainittu päivä on pyhäpäivä tai lauantai käytetään seuraavaa ensimmäistä arkipäivää.

Maksuväline

AVL 59 § 1 kohta

45 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädettyä vapautusta ei sovelleta platinakolikoihin (”platinum nobles”).

Platinum nobles ovat Mansaaren liikkeellelaskemia jalometallikolikoita, joiden platinan puhtaus on 99,9 %. Nobles sarjaan kuuluu platinakolikoita 1/20 -10 nobleen. Vaikka nämä kolikot ovat käypää rahaa Mansaarella, niitä on yleensä pidetty keräilyrahoina.

Artiklan mukaan platinum nobles (platinakolikot) eivät ole verovapaita seteleitä tai kolikoita.

Myynti ja yhteisöhankinta Suomessa

Kaukomyynnin raja-arvon ylittyminen

AVL 63 a §

14 artikla

Jos jäsenvaltion direktiivin 2006/112/EY 34 artiklan mukaisesti soveltama raja-arvo ylittyy kalenterivuoden aikana, mainitun direktiivin 33 artikla ei muuta tavaroiden luovutuspaikkaa muiden kuin valmisteveron alaisten tavaroiden osalta, jotka on luovutettu saman kalenterivuoden aikana ennen kuin jäsenvaltion kuluvan kalenterivuoden osalta soveltama raja-arvo ylittyi, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) tavaroiden luovuttaja ei ole käyttänyt mainitun direktiivin 34 artiklan 4 kohdassa säädettyä valintaoikeutta;

b) tavaroiden luovuttajan suorittamien tavaroiden luovutusten arvo ei ole ylittänyt raja-arvoa edellisen kalenterivuoden aikana.

Sitä vastoin direktiivin 2006/112/EY 33 artikla muuttaa seuraavien lähetyksen tai kuljetuksen määräjäsenvaltioon tehtyjen luovutusten luovutuspaikan:

a) tavaroiden luovutus, joka johti kuluvan kalenterivuoden osalta jäsenvaltioiden kyseisen kalenterivuoden aikana soveltaman raja-arvon ylittymiseen;

b) kaikki myöhemmät saman kalenterivuoden aikana kyseisessä jäsenvaltiossa suoritetut tavaroiden luovutukset;

c) tavaroiden luovutukset kyseisessä jäsenvaltiossa sitä kalenterivuotta seuraavana kalenterivuonna, jona a alakohdassa tarkoitettu luovutus tapahtui.

Kaukomyynnillä tarkoitetaan tavaran myyntiä, jossa myyjä tai joku muu myyjän toimeksiannosta kuljettaa tavaran yksityishenkilölle tai muulle kuluttajan asemassa olevalle ostajalle toiseen EU-maahan, esimerkiksi postimyynti.

EU-maiden on asetettava kaukomyynnille kynnysraja, jonka ylittymisestä alkaen kaukomyyjän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi tavaran kuljetuksen päättymisvaltiossa. EU-maan asettama kynnysraja voi olla joko 35 000 tai 100 000 euroa tai vastaava määrä maan omassa valuutassa kalenterivuodessa ilman veron osuutta. Kaukomyyntiä harjoittavalla elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus tehdä kuljetuksen lähtömaan viranomaiselle hakemus siitä, että kaukomyynti verotetaan kuljetuksen lähtömaan sijasta kuljetuksen päättymismaassa vaikka kynnysraja ei ylity.

Asetuksessa vahvistetaan, että tilanteessa jossa kynnysraja ylittyy kesken kalenterivuoden, myyjän on rekisteröidyttävä ja maksettava vero tavaran kuljetuksen päättymisvaltiossa siitä toimituksesta alkaen, jonka johdosta raja ylittyy. Tämä myynti ja sen jälkeiset myynnit kynnysrajan ylittymisvuodelta ja seuraavalta kalenterivuodelta verotetaan kuljetuksen päättymisvaltiossa.

Myynti kuljetusvälineissä EU:n alueella

AVL 63 c §

15 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 37 artiklassa tarkoitettu yhteisössä suoritetun matkustajakuljetuksen osuus määräytyy kulkuneuvon kulkeman matkan perusteella eikä kunkin matkustajan suorittaman matkan perusteella.

Arvonlisäverolain 63 c §:n mukaan vesi- tai ilma-aluksessa taikka junassa EU:n alueella suoritettavan henkilökuljetuksen aikana myytävät tavarat katsotaan myydyiksi kuljetusvälineen lähtöpaikassa eikä siellä, mistä matkustaja nousee kuljetusvälineeseen.

Yhteisöhankinta

AVL 63 e §

16 artikla

Kun on suoritettu direktiivin 2006/112/EY 20 artiklassa tarkoitettu tavaroiden yhteisöhankinta, tavaralähetyksen tai -kuljetuksen määräjäsenvaltio käyttää verotusvaltaansa riippumatta liiketoimeen tavaralähetyksen tai -kuljetuksen lähtöjäsenvaltiossa sovelletusta arvonlisäverokohtelusta.

Tavaralähetyksen tai -kuljetuksen lähtöjäsenvaltio käsittelee tavaroiden luovuttajan laskuttamien ja tälle jäsenvaltiolle ilmoittamien arvonlisäverojen oikaisua koskevan mahdollisen pyynnön omien kansallisten sääntöjensä mukaisesti.

Yhteisömyynti ja yhteisöhankinta vastaavat yleensä toisiaan. Käytännössä on kuitenkin tilanteita, joissa jäsenvaltiot arvioivat myyntiä ja hankintaa eri tavalla.

Asetuksessa vahvistetaan, että EU-maa, jossa tavaran kuljetus päättyy, määrittelee sen, onko kyse tässä valtiossa tapahtuvasta tavaran yhteisöhankinnasta riippumatta siitä, mitä arvonlisäverokohtelua tavaran lähtöjäsenvaltio soveltaa myyntiin. EU-maa johon tavaran kuljetus päättyy, ratkaisee siis itsenäisesti onko kysymys yhteisöhankinnasta vai ei.

Tilanteessa, jossa myyjä on alun perin käsitellyt myynnin verollisena mutta toinen EU-maa käsittelee sen yhteisöhankintana, myyjä voi pyytää oikaisua omaan arvonlisäverotukseensa. Myyjän maa käsittelee oikaisupyynnön kansallisten sääntöjensä mukaisesti (esimerkiksi oikaisulle säädetyssä määräajassa).

Palvelujen myyntimaa

AVL 64, 65 ja 66 §

Verovelvollisen sijaintipaikan määrittely

10 artikla

1. Direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklaa sovellettaessa verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka on paikka, jossa yrityksen keskushallinnon tehtävät suoritetaan.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun paikan määrittämiseksi otetaan huomioon paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään ja jossa on yrityksen liiketoiminnan sääntömääräinen kotipaikka ja jossa yrityksen johto kokoontuu.

Kun liiketoiminnan kotipaikkaa ei ole mahdollista määrittää varmuudella näiden perusteiden avulla, ensisijaisena perusteena on paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään.

3. Pelkkä postiosoitteen olemassaolo ei voi määrittää paikkaa, jossa on verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka.

AVL 65 §:n mukaan elinkeinonharjoittajalle, joka toimii tässä ominaisuudessaan, luovutettu palvelu on myyty Suomessa, jos se luovutetaan ostajan täällä sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan, ellei jäljempänä toisin säädetä. Jos tällaista palvelua ei luovuteta kiinteään toimipaikkaan, se on myyty Suomessa, jos ostajan liiketoiminnan kotipaikka on täällä.

AVL 66 §:n mukaan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle eli kuluttajalle luovutettu palvelu on myyty Suomessa, jos se luovutetaan täällä sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta, ellei jäljempänä toisin säädetä. Jos tällaista palvelua ei luovuteta kiinteästä toimipaikasta, se on myyty Suomessa, jos myyjän liiketoiminnan kotipaikka on täällä.

Asetuksessa on säännökset siitä, millä edellytyksillä verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka määritellään sovellettaessa palvelujen myyntimaasäännöksiä. Pelkkä postiosoite ei ole riittävä näyttö kotipaikasta.

11 artikla

1. Direktiivin 2006/112/EY 44 artiklaa sovellettaessa ”kiinteä toimipaikka” on tämän asetuksen 10 artiklassa tarkoitettua liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja.

2. Seuraavia artikloja sovellettaessa ”kiinteä toimipaikka” on tämän asetuksen 10 artiklassa tarkoitettua liiketoiminnan kotipaikkaa lukuun ottamatta mikä tahansa toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstöresurssien ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut:

a) direktiivin 2006/112/EY 45 artikla
b) direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan toinen alakohta 1 päivästä tammikuuta 2013
c) direktiivin 2006/112/EY 58 artikla 31 päivään joulukuuta 2014
d) direktiivin 2006/112/EY 192 a artikla.

3. Verovelvolliselle myönnetty arvonlisäverotunniste ei sinällään riitä osoittamaan, että verovelvollisella on kiinteä toimipaikka.

Ensimmäisessä kohdassa selvennetään mitä edellytyksiä ostajan kiinteän toimipaikan on täytettävä, jotta palvelun katsotaan luovutetun sinne. Palvelu on luovutettu kiinteään toimipaikkaan, jos toimipaikka on riittävän pysyvä ja siellä olevat tekniset resurssit ja henkilökunta ovat riittävät palvelun vastaanottamiseen. Esimerkiksi, kiinteän toimipaikan voidaan katsoa vastaanottavan ohjelmistolisenssejä, jos siellä on riittävästi työntekijöitä ja tietoteknisiä laitteita niiden käyttämiseksi.

Artiklan toisessa kohdassa on lueteltu ne tilanteet, joissa mikä tahansa myyjän kiinteä toimipaikka voi olla palvelun luovutuspaikka, jos se on riittävän pysyvä ja siellä on tarvittava henkilökunta ja tekniset resurssit, jonka avulla se pystyy suorittamaan tarjoamansa palvelut. Tilanteet ovat:

a) arvonlisäverolain 66 §:ssä tarkoitettu palvelun myynti kuluttajan asemassa olevalle ostajalle

b) arvonlisäverolain 69 c §:ssä tarkoitettu pitkäaikainen kuljetusvälineen vuokraus kuluttajan asemassa olevalle ostajalle 1.1.2013 alkaen

c) arvonlisäverolain 69 i §:ssä tarkoitettu radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen sekä telepalvelujen myynti kuluttajan asemassa olevalle ostajalle 31.12.2014 asti

d) tavaran tai palvelun myyntiin sovelletaan arvonlisäverolain 9 §:n 3 mom. mukaista käännettyä verovelvollisuutta vaikka ulkomaisella myyjällä on Suomessa kiinteä toimipaikka kun tämä toimipaikka ei osallistu myyntiin. Jos ulkomainen myyjä kuitenkin on hakeutunut verovelvolliseksi, käännettyä verovelvollisuutta ei sovelleta.

Kolmannessa kohdassa todetaan, ettei arvonlisäverotunniste itsessään ole näyttö siitä, että myyjällä on kiinteä toimipaikka siinä maassa missä tunniste on annettu.

12 artikla

Direktiiviä 2006/112/EY sovellettaessa luonnollisen henkilön ”kotipaikalla” tarkoitetaan, riippumatta siitä, onko henkilö verovelvollinen, osoitetta, joka on merkitty väestörekisteriin tai vastaavaan rekisteriin, taikka osoitetta, jonka kyseinen henkilö on ilmoittanut veroviranomaisille, paitsi jos on näyttöä siitä, että tämä osoite ei vastaa todellisuutta.

13 artikla

Direktiivissä 2006/112/EY tarkoitetulla luonnollisen henkilön ”vakinaisella asuinpaikalla” tarkoitetaan, riippumatta siitä, onko henkilö verovelvollinen, paikkaa, jossa kyseinen luonnollinen henkilö asuu vakinaisesti henkilökohtaisten ja ammatillisten siteiden vuoksi.

Jos ammatilliset siteet ovat eri maahan kuin henkilökohtaiset siteet tai jos ammatillisia siteitä ei ole, vakinainen asuinpaikka määräytyy niiden henkilökohtaisten siteiden perusteella, jotka osoittavat läheisen yhteyden luonnollisen henkilön ja hänen asuinpaikkansa välillä.

Artikloissa määritellään kotipaikan ja vakinaisen asuinpaikan käsitteitä, kun luonnolliselle henkilölle myyty palvelu tai tavara luovutetaan kotipaikkaan tai vakinaiseen asuinpaikkaan.

13 a artikla

Direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa sekä 58 ja 59 artiklassa tarkoitettu paikka, johon oikeushenkilö, joka ei ole verovelvollinen, on sijoittautunut, on

a) paikka, jossa sen keskushallinnon tehtävät suoritetaan, tai

b) joku muu toimipaikka, jolla on riittävä pysyvyysaste sekä henkilöstö- ja teknisten resurssien osalta soveltuva rakenne, jotta se pystyy vastaanottamaan ja käyttämään sen omia tarpeita varten suoritettavia palveluja.

Asetuksessa tarkennetaan arvonlisäverodirektiivin 56 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kuljetusvälineen pitkäaikaisen vuokrauksen myyntimaa kun palvelun ostaja on oikeushenkilö, joka ei ole elinkeinonharjoittaja.

Oikeushenkilön, joka ei ole verovelvollinen katsotaan, ensi sijassa sijoittautuneen paikkaan, jossa sen keskushallinnon tehtävät suoritetaan. Jos palvelu luovutetaan muuhun toimipaikkaan, on tämän oltava riittävän pysyvä ja siellä on oltava tarpeelliset resurssit, että se voi itse käyttää palvelua.

17 artikla

1. Jos palvelujen suorituspaikka riippuu siitä, onko hankkija verovelvollinen vai ei-verovelvollinen, hankkijan asema on määritettävä direktiivin 2006/112/EY 9–13 artiklan ja 43 artiklan perusteella.

2. Oikeushenkilöä, joka ei ole verovelvollinen ja jolle on annettu tai jolla on oltava direktiivin 2006/112/EY 214 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti arvonlisäverotunniste, koska kyseisen oikeushenkilön suorittamista tavaroiden yhteisöhankinnoista on maksettava arvonlisäveroa tai koska kyseinen oikeushenkilö on käyttänyt valintaoikeutta saattaa nämä liiketoimet arvonlisäveron alaisiksi, pidetään kyseisen direktiivin 43 artiklassa tarkoitettuna verovelvollisena.

Kun palvelun myyntimaahan vaikuttaa ostajan asema, myyjän on tarvittavaa huolellisuutta noudattaen tarkastettava, onko ostaja kuluttaja vai elinkeinonharjoittaja tai sellainen oikeushenkilö, johon sovelletaan elinkeinonharjoittajia koskevia myyntimaasäännöksiä.

Palvelun myyntimaasäännöksiä sovellettaessa elinkeinonharjoittajina pidetään kaikkia arvonlisäverovelvollisia. Elinkeinonharjoittajan pidetään myös ei-verovelvollista oikeushenkilöä, joka on rekisteröity arvonlisäverovelvolliseksi tai jonka olisi pitänyt rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi.

18 artikla

1. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisöön sijoittautunut hankkija on verovelvollinen:

a) kun hankkija on ilmoittanut palvelujen suorittajalle yksilöllisen arvonlisäverotunnisteensa ja palvelujen suorittaja saa vahvistuksen arvonlisäverotunnisteen sekä siihen liittyvän nimen ja osoitteen pätevyydestä hallinnollisesta yhteistyöstä ja petosten torjunnasta arvonlisäverotuksen alalla 7 päivänä lokakuuta 2010 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 904/2010 31 artiklan mukaisesti;

b) kun hankkija ei vielä ole saanut yksilöllistä arvonlisäverotunnistetta mutta ilmoittaa palvelujen suorittajalle pyytäneensä sellaista, jos palvelujen suorittaja saa minkä tahansa muun todisteen, joka osoittaa, että hankkija on verovelvollinen tai oikeushenkilö, joka ei ole verovelvollinen, mutta jolla on oltava arvonlisäverotunniste, ja jos palvelujen suorittaja suorittaa kohtuullisessa määrin tarkistuksia hankkijan toimittamien tietojen paikkansapitävyydestä esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

2. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisöön sijoittautunut hankkija on ei-verovelvollinen, jos hän voi osoittaa, ettei kyseinen hankkija ole toimittanut hänelle arvonlisäverotunnistettaan.

3. Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, katsoa, että yhteisön ulkopuolelle sijoittautunut hankkija on verovelvollinen:

a) jos hän saa hankkijalta todistuksen, jonka hankkijan toimivaltaiset veroviranomaiset ovat antaneet vahvistuksena siitä, että hankkija harjoittaa taloudellista toimintaa oikeuttaen hankkijan saamaan jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteisön alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille suoritettavaa arvonlisäveron palautusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt – 17 päivänä marraskuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/560/ETY nojalla arvonlisäveron palautuksen;

b) siinä tapauksessa, että hankkijalla ei ole kyseistä todistusta, jos palvelujen suorittajalla on käytettävissään hankkijan arvonlisäverotunniste tai vastaava numero, jonka hankkijan sijoittautumismaa on antanut kyseiselle hankkijalle ja jota käytetään yritysten tunnistamiseen, tai mikä tahansa muu todiste, joka osoittaa, että hankkija on verovelvollinen, ja jos palvelujen suorittaja suorittaa kohtuullisessa määrin tarkistuksia hankkijan toimittamien tietojen paikkansapitävyydestä esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

Asetus sisältää yksityiskohtaiset periaatteet siitä, miten myyjä tunnistaa ostajan verovelvollisuusaseman. Myyjän on aina varmistettava ostajalta, onko ostaja elinkeinonharjoittaja vai kuluttaja. Myyjän on noudatettava elinkeinonharjoittajan normaalia huolellisuusvelvoitetta varmistaessaan, että ostajan asemastaan antamat tiedot pitävät paikkansa.

Ensimmäisen kohdan mukaan myyjä voi päätellä, että EU:n alueelle sijoittautunut ostaja on arvonlisäverovelvollinen, jos ostaja on antanut arvonlisäverotunnisteensa, ja myyjä saa vahvistuksen, että tunniste on voimassa ja se vastaa ostajan nimeä ja osoitetta.

Arvonlisäverotunnisteen tarkistamisesta on Verohallinnon ohje VAT-numeroiden tarkistus. Ohjeessa luetellaan muun muassa ne EU-maat, joiden arvonlisäverovelvollisten elinkeinonharjoittajien osalta Internet-sivulla voi tarkistaa arvonlisäverotunnisteen ja siihen liittyvän nimen yhteenkuuluvuuden.

Käytännössä voi olla yksittäisiä tilanteita, joissa palvelun ostajan maan veroviranomainen ei vielä ole antanut ostajalle arvonlisäverotunnistetta, vaikka ostaja selkeästi harjoittaa arvonlisäverollista liiketoimintaa. Näyttönä voi olla esimerkiksi veroviranomaisen kirje, jossa veroviranomainen vahvistaa, että ostajan rekisteröinti arvonlisäverovelvolliseksi on kesken. Myyjän on myöhemmin hankittava ostajan alv-numero voidakseen antaa yhteenvetoilmoituksen.

Toisen kohdan mukaan myyjä voi pitää ostajaa EU:n alueelle sijoittautuneena kuluttajana, jos ostaja ei ilmoita arvonlisäverotunnistetta eikä hänellä ole aihetta epäillä, että ostaja on todellisuudessa elinkeinonharjoittaja.

Kolmannen kohdan mukaan myyjä voi päätellä, että ostaja on elinkeinonharjoittaja EU:n ulkopuolisessa maassa, jos ostaja esittää sellaisen veroviranomaisen todistuksen, joka annetaan 13. direktiivin ulkomaalaispalautusta varten. Vaihtoehtona voi olla muu asiakirjatodiste esimerkiksi kaupparekisteriote. Se, että ostaja on elinkeinonharjoittaja, voidaan näyttää myös veroviranomaisen myöntämällä arvonlisäverotunnisteella tai vastaava veronumerolla, joka yksilöi ostajan.

19 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan mukaisia palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä sovellettaessa verovelvollista tai sellaista oikeushenkilöä, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi ja joka vastaanottaa palveluja yksinomaan yksityiskäyttöön, mukaan lukien tämän henkilöstön yksityiskäyttö, pidetään ei-verovelvollisena.

Palvelujen suorittaja voi, ellei hänellä ole päinvastaista tietoa, esimerkiksi tietoa suoritettujen palvelujen luonteesta, katsoa, että palvelut on tarkoitettu hankkijan taloudellisen toimintaan, jos hankkija on tämän liiketoimen osalta ilmoittanut palvelujen suorittajalle arvonlisäverotunnisteensa.

Jos yksi ja sama palvelu on tarkoitettu sekä yksityiskäyttöön, mukaan lukien hankkijan henkilöstön yksityiskäyttö, että liiketoiminnan käyttöön, tämän palvelun suorittaminen kuuluu yksinomaan direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan edellyttäen, että väärinkäyttöä ei esiinny.

Elinkeinonharjoittajalle tapahtuvan palvelun myynnin yleissäännöstä (AVL 65 §) sovelletaan vain sellaiseen elinkeinonharjoittajaan, joka toimii tässä ominaisuudessa. Elinkeinonharjoittaja ei toimi tässä ominaisuudessa, jos palvelu tulee ostajan tai hänen henkilökuntansa yksityiskäyttöön. Jos palvelua käytetään osittain yksityiskäyttöön ja osittain muuhun käyttöön, palvelun myyntiin sovelletaan elinkeinonharjoittajia koskevaa myynnin yleissäännöstä. Elinkeinonharjoittaja toimii tässä ominaisuudessa, jos palvelut tulevat esimerkiksi edustuskäyttöön tai yleishyödyllisen yhteisön yleishyödylliseen toimintaan.

Jos myyjällä on syytä epäillä, että palvelu on tarkoitettu ostajan tai hänen henkilökuntansa yksityiskäyttöön ja ostaja on ilmoittanut arvonlisäverotunnisteensa tai esittänyt muuta näyttöä, että hän on arvonlisäverovelvollinen, myyjän on saatava ostajalta vahvistus siitä, mihin tarkoitukseen ostettava palvelu käytetään. Perusteltuna syynä epäilyyn voidaan pitää esimerkiksi sitä, että palvelujen luonne ei vastaa liiketoiminnan luonnetta.

Ostajalla ei ole vähennysoikeutta palvelusta, jonka hän on ostanut elinkeinonharjoittajan ominaisuudessa mutta jota hän kuitenkin käyttää muuhun kuin liiketoimintaan.

20 artikla

Jos palvelun suoritus verovelvolliselle tai sellaiselle oikeushenkilölle, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan ja kyseinen verovelvollinen on sijoittautunut yhteen ainoaan maahan tai, jos liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa ei ole, hänen kotipaikkansa ja vakinainen asuinpaikkansa ovat yhdessä ainoassa maassa, palvelun suorituksesta on maksettava veroa kyseisessä maassa.

Palvelun suorittajan on määritettävä kyseinen paikka hankkijan antamien tietojen perusteella ja tarkistettava tiedot esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

Tällaisissa tiedoissa voidaan mainita hankkijan sijoittautumisjäsenvaltion myöntämä arvonlisäverotunniste.

Jos arvonlisäverovelvollinen ostaja on sijoittautunut vain yhteen maahan, vero maksetaan kyseiseen maahan. Jos arvonlisäverovelvollisella ostajalla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa, kotipaikkana pidetään paikkaa, jossa hän asuu vakinaisesti tai jatkuvasti oleskelee. Palvelun myyjän on elinkeinonharjoittajan normaalia huolellisuusvelvoitetta noudattaen varmistettava, että ostajan antamat tiedot sijoittautumispaikasta pitävät paikkansa.

21 artikla

Jos palvelun suoritus verovelvolliselle tai sellaiselle oikeushenkilölle, joka ei ole verovelvollinen mutta joka katsotaan sellaiseksi, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan ja verovelvollinen on sijoittautunut useampaan kuin yhteen maahan, tästä suorituksesta on maksettava veroa maassa, jossa on kyseisen verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka.

Jos palvelu kuitenkin suoritetaan verovelvollisen kiinteään toimipaikkaan, joka sijaitsee muussa paikassa kuin siinä, jossa on hankkijan liiketoiminnan kotipaikka, suorituksesta on maksettava veroa siellä, missä sijaitsee kiinteä toimipaikka, joka vastaanottaa tämän palvelun ja käyttää sitä omiin tarpeisiinsa.

Jos verovelvollisella ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa, palvelusta on maksettava veroa paikassa, jossa tämän kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on.

22 artikla

1. Hankkijan sen kiinteän toimipaikan määrittämiseksi, johon palvelu suoritetaan, palvelun suorittajan on tarkasteltava suoritetun palvelun luonnetta ja käyttötarkoitusta.

Kun palvelun suorittaja ei suoritetun palvelun luonteen ja käyttötarkoituksen perusteella pysty määrittämään kiinteää toimipaikkaa, johon palvelu suoritetaan, palvelun suorittajan on kiinteää toimipaikkaa määrittäessään tarkasteltava erityisesti sitä, ilmoitetaanko kiinteä toimipaikka sopimuksessa, tilauslomakkeessa ja hankkijan palvelun suorittajalle toimittamassa hankkijan jäsenvaltion antamassa arvonlisäverotunnisteessa palvelun hankkijaksi ja onko kiinteä toimipaikka se yksikkö, joka maksaa palvelusta.

Jos hankkijan kiinteää toimipaikkaa, johon palvelu suoritetaan, ei voida määrittää tämän kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan nojalla tai jos direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan kuuluvat palvelut suoritetaan verovelvolliselle sellaisen sopimuksen perusteella, joka koskee yhtä tai useampaa yksilöimättömällä ja määrittämättömällä tavalla käytettävää palvelua, palvelujen suorittaja voi perustellusti katsoa palvelut suoritetuiksi paikassa, joka on hankkijan liiketoiminnan kotipaikka.

2. Tämän artiklan soveltaminen ei vaikuta hankkijan velvoitteisiin.

Arvonlisäverolain 65 §:n mukaan palvelun myynnit arvonlisäverovelvolliselle ostajalle, jolla on toimipaikkoja useammassa kuin yhdessä maassa verotetaan paikassa, jossa ostajalla on liiketoimintansa kotipaikka. Jos palvelu kuitenkin luovutetaan ostajan toisessa EU-maassa olevaan kiinteään toimipaikkaan tämän toimipaikan omiin tarpeisiin, palvelu verotetaan maassa, jossa tämä kiinteää toimipaikka sijaitsee.

Kun ostajalla on useampia kiinteitä toimipaikkoja eri EU-maissa, eikä myyjä palvelun luonteen tai käyttötarkoituksen perusteella osaa määritellä mihin palvelu on luovutettu, tarkastellaan myyntimaan selvittämiseksi asianomaista palvelukauppaa koskevaa sopimusta, palvelun tilausta koskevia asiakirjoja ja sitä, missä EU-maassa myönnettyä arvonlisäverotunnistetta ostaja on käyttänyt sekä mistä palvelu on maksettu.

Jos myyjä toteaa, että kiinteä toimipaikka ottaa vastaan ja käyttää palvelun omiin tarpeisiinsa, palvelu verotetaan maassa, jossa kiinteä toimipaikka sijaitsee. Jos palvelun luovutuspaikkaa ei voida muutoin vahvistaa tai olosuhteista ei muuta ilmene, myyjä voi katsoa, että palvelun luovutuspaikka on ostajan ilmoittaman arvonlisäverotunnisteen antanut EU-maa.

Myöhemmät muutokset ostajan asemassa

25 artikla

Palvelujen suorituspaikkaa koskevia sääntöjä sovellettaessa huomioon otetaan ainoastaan olosuhteet, jotka vallitsevat verotettavan tapahtuman toteutumishetkellä. Mahdolliset myöhemmät muutokset vastaanotetun palvelun käytössä eivät vaikuta sen suorituspaikan määrittämiseen edellyttäen, että väärinkäyttöä ei esiinny.

Muutokset palvelun myöhemmässä käytössä eivät vaikuta alkuperäisen myyntimaahan. Myyntimaata määritettäessä vain palvelun luovutushetkellä olemassa olevat olosuhteet otetaan huomioon, ellei kysymys ole veronkierrosta. Myyntimaahan ei vaikuta esimerkiksi se, että elinkeinonharjoittaja myöhemmin ryhtyy käyttämään liiketoiminnassaan alun perin yksityiskäyttöön ostettua palvelua.

Jalkapallo-ottelun televisiointioikeus

26 artikla

Liiketoimi, jolla verovelvollinen saa jalkapallo-ottelujen televisiointioikeudet niitä hallinnoivalta elimeltä, kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan.

Jalkapallo-ottelun televisiointioikeus on AVL 65 §:n yleissäännön mukainen palvelu.

Ulkomaalaispalautuksen hakeminen

27 artikla

Palvelujen suoritukset, joissa on kyse yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi palautusjäsenvaltioon sijoittautumattomille mutta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille verovelvollisille 12 päivänä helmikuuta 2008 annetun neuvoston direktiivin 2008/9/EY mukaisen arvonlisäveropalautuksen hakemisesta tai vastaanottamisesta, kuuluvat direktiivin 2006/112/EY 44 artiklan soveltamisalaan.

Palvelu, jossa myyjä huolehtii ulkomaalaispalautuksen hakemisesta, on AVL 65 §:n yleissäännön mukainen palvelu.

Hautajaispalvelut

28 artikla

Jos hautajaisten järjestämisen yhteydessä tehtävät palvelujen suoritukset muodostavat yhden kokonaispalvelun, ne kuuluvat direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan soveltamisalaan.

Artiklan mukaan, niiden hautajaisiin liittyvien palvelujen, joiden katsotaan muodostavan yhden palvelun, myyntimaasäännös on AVL 65 tai 66 §. Jos palvelut ovat erillisiä, kuhunkin palveluun sovelletaan asianomaisen palvelun myyntimaasäännöstä.

Käännöspalvelu

29 artikla

Tekstien käännöspalvelujen suoritus kuuluu direktiivin 2006/112/EY 44 ja 45 artiklan soveltamisalaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 41 artiklan soveltamista.

Tekstin käännöspalvelun myyntiin sovelletaan AVL 65 ja 66 §:n yleissääntöjä. Jos tekstin käännöspalvelu myydään kuluttajan asemassa olevalle ostajalle ja palvelu luovutetaan ostajalle EU:n ulkopuolelle, myyntiin sovelletaan AVL 69 h §:ä (palvelua ei veroteta EU:ssa).

Kuljetukseen liittyvät palvelut ja irtaimeen omaisuuteen kohdistuvat palvelut

AVL 69 b §

Laitteen kokoaminen

34 artikla

Sellaisten ei-verovelvolliselle suoritettavien palvelujen suorituspaikka, joissa verovelvollinen ainoastaan panee kokoon laitteen, jonka kaikki eri osat hankkija on hänelle toimittanut, määräytyy direktiivin 2006/112/EY 54 artiklan mukaan lukuun ottamatta tapauksia, joissa koottavista tavaroista tulee osa kiinteää omaisuutta.

Kun myyjä suorittaa kuluttajan asemassa olevalle ostajalle sellaisen palvelun, jossa myyjä ainoastaan kokoonpanee laitteen, jonka kaikki osat ostaja on hänelle toimittanut, kyse on irtaimeen esineeseen kohdistuvasta palvelusta. Palvelun myyntimaa on maa, jossa kokoonpano tapahtuu. Säännös ei koske tilanteita, jossa laitteesta tulee osa kiinteää omaisuutta.

Katso myös 8 artikla 17 §:n kohdalla.

Kuljetusvälineen vuokraus

AVL 69 c §

38 artikla

1. Direktiivin 2006/112/EY 56 artiklassa ja 59 artiklan ensimmäisen kohdan g alakohdassa tarkoitettuihin ”kulkuneuvoihin” kuuluvat moottorikäyttöiset ja moottorittomat ajoneuvot sekä muut varusteet ja laitteet, jotka on suunniteltu henkilöiden tai tavaroiden kuljettamiseen paikasta toiseen ja joita ajoneuvot voivat vetää, hinata tai työntää ja jotka on tavallisesti suunniteltu käytettäväksi kuljetustarkoitukseen ja joita voidaan tosiasiallisesti käyttää siihen.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja kulkuneuvoja ovat erityisesti seuraavat ajoneuvot:

a) maa-ajoneuvot, kuten autot, moottoripyörät, polkupyörät, kolmipyörät ja matkailuperävaunut
b) perävaunut ja puoliperävaunut
c) junavaunut
d) vesialukset
e) ilma-alukset
f) ajoneuvot, jotka on erityisesti suunniteltu sairaiden tai loukkaantuneiden henkilöiden kuljetukseen
g) maataloustraktorit ja muut maatalousajoneuvot
h) mekaanis- tai sähkötoimiset liikuntarajoitteisten kulkuvälineet.

3. Liikenteestä pysyvästi poistetut ajoneuvot ja kontit eivät ole 1 kohdassa tarkoitettuja kulkuneuvoja.

Asetuksessa selvennetään, mitkä ovat AVL 69 c §:ssä tarkoitettuja kuljetusvälineitä. Näitä ovat sekä moottorikäyttöiset että moottorittomat kuljetusvälineet, jotka suunniteltu käytettäväksi kuljetukseen kuten henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autot, vesi- ja ilma-alukset, perävaunut, puoliperävaunut sekä junavaunut. Kontit ja ajoneuvot, jotka on pysyvästi poistettu liikenteestä, eivät ole kuljetusvälineitä.

39 artikla

1. Direktiivin 2006/112/EY 56 artiklaa sovellettaessa vuokrauksen kohteena olevan kulkuneuvon jatkuvan hallussapidon tai käytön kesto määritetään osapuolten välillä tehdyn sopimuksen perusteella.

Sopimusta on pidettävä olettamana, joka voidaan kumota tosiasia- tai oikeusperustein, joilla voidaan vahvistaa jatkuvan hallussapidon tai käytön todellinen kesto.

Direktiivin 2006/112/EY 56 artiklassa tarkoitetun lyhytaikaisen vuokrauksen sopimukseen perustuvan keston pitkittyminen ylivoimaisen esteen vuoksi ei vaikuta kulkuneuvon jatkuvan hallussapidon tai käytön keston määrittämiseen.

2. Jos saman kulkuneuvon vuokrauksesta on tehty samojen osapuolten välillä peräkkäisiä sopimuksia, huomioon otettava kesto on kulkuneuvon jatkuvan hallussapidon tai käytön kaikkien sopimusten mukainen kesto.

Ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa sopimus ja sen voimassaolon pidennykset ovat peräkkäisiä sopimuksia.

Lyhytaikaisen vuokrasopimuksen tai lyhytaikaisten vuokrasopimusten, joka edeltää tai jotka edeltävät pitkäaikaisena pidettävää sopimusta, kestoa ei kuitenkaan aseteta kyseenalaiseksi, ellei väärinkäyttöä esiinny.

3. Ellei väärinkäyttöä esiinny, samojen osapuolten välisiä peräkkäisiä mutta eri kulkuvälineitä koskevia sopimuksia ei katsota peräkkäisiksi sopimuksiksi 2 kohtaa sovellettaessa.

Kuljetusvälineen vuokraukseen sovellettavat säännökset riippuvat kuljetusvälineen hallussapidon tai käytön kestosta. Artiklassa otetaan kantaa siihen, miten määritellään sopimuksen pituus ja selvennetään, miten vuokrauspalvelua käsitellään silloin, kun kyse on useammasta peräkkäisestä sopimuksesta.

Kuljetusvälineen vuokrauspalvelun myyntimaahan vaikuttaa se onko kysymyksessä lyhyt- vai pitkäaikainen vuokraus. Lyhytaikaisena vuokrauksena pidetään kuljetusvälineen jatkuvaa hallintaa tai käyttöä, joka kestää enintään 30 päivää. Vesialuksien osalta aikaraja on enintään 90 päivää. Nämä aikarajat ylittävää vuokrausta pidetään pitkäaikaisena vuokrauksena (AVL 69 c §).

Palvelujen myyntimaasäännösten mukaan kuljetusvälineen lyhytaikainen vuokrauspalvelu on myyty Suomessa, jos kuljetusväline luovutetaan ostajan käyttöön täällä (AVL 69 c §).

Elinkeinonharjoittajalle luovutettuun kuljetusvälineen pitkäaikaiseen vuokrauspalveluun sovelletaan yleissäännöstä (AVL 65 §) eli palvelu on myyty Suomessa, kun kuljetusväline luovutetaan tänne sijoittautuneelle vuokralleottajalle.

Kuluttajan asemassa olevalle vuokralleottajalle myydyn kuljetusvälineen pitkäaikaisen vuokrauspalvelun myyntimaa määräytyi ajalla 1.1.2010 – 31.12.2012 kuluttajalle myyntiä koskevan AVL 66 §:n yleissäännön mukaan. Palvelu oli myyty Suomessa, jos se luovutettiin myyjän täällä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai jos palvelua ei luovutettu kiinteästä toimipaikasta, jos myyjän kotipaikka oli täällä. Jos pitkäaikainen vuokrauspalvelu oli yleissäännön mukaan myyty EU:n ulkopuolella, mutta jos se tosiasiassa kulutettiin yksinomaan Suomessa, myynnin katsottiin tapahtuneen täällä. Jos pitkäaikainen vuokrauspalvelu yleissäännön mukaan tapahtui Suomessa, mutta se tosiasiallisesti kulutettiin yksinomaan EU:n ulkopuolella, myynnin ei katsottu tapahtuneen täällä.

Kuluttajan asemassa olevalle vuokralleottajalle luovutettu muun kuljetusvälineen kuin huvikäyttöön tarkoitetun vesialuksen pitkäaikainen vuokrauspalvelu on myyty Suomessa, jos ostaja on sijoittautunut tänne tai ostajan kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka on täällä (AVL 69 c §).

Kuluttajan asemassa olevalle luovutetun huvikäyttöön tarkoitetun vesialuksen pitkäaikainen vuokrauspalvelu on myyty Suomessa, jos vesialus luovutetaan vuokralleottajan käyttöön täällä ja se luovutetaan myyjän täällä sijaitsevasta liiketoiminnan kotipaikasta tai kiinteästä toimipaikasta. Jos tällainen vesialus luovutetaan vuokralleottajan käyttöön toisessa maassa ja se luovutetaan myyjän tässä maassa sijaitsevasta liiketoiminnan kotipaikasta tai kiinteästä toimipaikasta, palvelua ei ole myyty Suomessa (AVL 69 c §).

Myyntimaan määrittäminen perustuu kuljetusvälineen hallussapidon kestoon tai käyttöön ja arvioidaan osapuolten tekemän sopimuksen perusteella, jos tämä vastaa sopimusosapuolten todellisia aikeita. Kun lyhytaikaista sopimusta pidennetään tavalla joka aiheuttaa sen, että vuokra-aika ylittää 30 tai 90 päivän rajan, sopimus tulee uudelleenarvioitavaksi. Jos pidentäminen kuitenkin selkeästi johtuu ulkopuolisista olosuhteista, jotka eivät ole osapuolten hallittavissa (force majeure), sopimuksen uudelleenarviointia ei tehdä.

Jos samojen osapuolten välillä saman kuljetusvälineen vuokrauksesta on tehty peräkkäisiä sopimuksia, vuokrauksen kestoksi lasketaan kokonaisaika. Lyhytaikaista sopimusta liitettynä myöhäisempään sopimukseen, jotka yhdessä täyttäisivät pitkäaikaisen sopimuksen vaatimuksen, ei kuitenkaan arvioida jälkikäteen uudelleen, jos näyttöä väärinkäytöstä ei ole.

Esimerkki: Yksityishenkilö vuokraa auton 25 päivän ajaksi, jolloin kysymys on ajoneuvon lyhytaikaisesta vuokrauksesta. Vuokraus verotetaan paikassa, jossa ajoneuvo annetaan asiakkaan käyttöön. Tämän jälkeen henkilö päättää vielä tehdä erillisen sopimuksen 10 lisäpäiväksi. Koska koko ajanjakso on 35 päivää, se täyttää pitkäaikaisen vuokrauksen määritelmän. Kuitenkin, jos ensimmäisen sopimuksen oli tarkoitus olla 25 päivän mittainen eikä jatkosta tiedetty sopimuksen tekohetkellä, ensimmäistä sopimusta pidetään lyhytaikaisena eikä vuokrauksen myyntimaata arvioida uudelleen.

40 artikla

Paikka, jossa kulkuneuvo direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tosiasiallisesti annetaan asiakkaan käyttöön, on se paikka, jossa asiakas tai hänen lukuunsa toimiva kolmas osapuoli ottaa sen fyysisesti haltuunsa.

Kuljetusvälineen luovutuspaikka on paikka, jossa kuljetusväline tosiasiallisesti luovutetaan asiakkaalle tai hänen asiamiehelleen ja tämä ottaa sen fyysisesti haltuunsa. Vuokrasopimuksen tekopaikalla tai paikalla, jossa esimerkiksi auton avaimet luovutetaan, ei ole merkitystä myyntimaata määriteltäessä.

Kulttuuri-, viihde- ja muut vastaavat palvelut

AVL 69 d §

32 artikla

1. Palveluihin, joissa on kyse direktiivin 2006/112/EY 53 artiklassa tarkoitettuihin kulttuuri-, taide-, urheilu-, tiede-, koulutus-, viihde- tai vastaaviin tapahtumiin pääsystä, sisältyvät sellaisten palvelujen suoritukset, joiden keskeinen ominaisuus on myöntää pääsylippua tai maksua vastaan, mukaan lukien ennakkomaksun, kausilipun tai kausimaksun muodossa oleva maksu, pääsyoikeus tapahtumaan.

2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan erityisesti seuraaviin:

a) pääsyoikeus näytöksiin, teatteriesityksiin, sirkusnäytöksiin, messuille, huvipuistoihin, konsertteihin, näyttelyihin sekä muihin vastaaviin kulttuuritilaisuuksiin
b) pääsyoikeus urheilutapahtumiin, kuten peleihin tai kilpailuihin
c) pääsyoikeus koulutus- ja tiedetapahtumiin, kuten konferensseihin ja seminaareihin.

3. Edellä olevan 1 kohdan soveltamisalaan ei kuulu laitosten, esimerkiksi voimistelusalien tai vastaavien, käyttö maksua vastaan.

33 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 53 artiklassa tarkoitettuihin liitännäispalveluihin sisältyvät palvelut, jotka liittyvät suoraan kulttuuri-, taide-, urheilu-, tiede-, koulutus-, viihde- tai vastaaviin tapahtumiin pääsyyn ja jotka suoritetaan tapahtumaan osallistuvalle henkilölle erillistä vastiketta vastaan.

Näihin liitännäispalveluihin sisältyy erityisesti vaatesäilöjen tai saniteettitilojen käyttö, mutta niihin eivät sisälly pelkät lippujen myyntiin liittyvät välittäjäpalvelut.

AVL 69 d §:n mukaan elinkeinonharjoittajalle luovutettu oikeus pääsyyn opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuteen, messuille ja näyttelyyn ja muuhun vastaavaan tilaisuuteen sekä pääsyyn välittömästi liittyvä palvelu on myyty Suomessa, jos tilaisuus järjestetään täällä.  Kuluttajan asemassa olevalle ostajalle luovutetut palvelut, jotka liittyvät opetukseen, tieteellisiin palveluihin, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksiin, messuihin ja näyttelyihin ja muihin vastaaviin palveluihin sekä niiden järjestämiseen, on myyty Suomessa, jos toiminta tapahtuu täällä.

Jos elinkeinonharjoittajalle tapahtuvaan palvelun myyntiin ei sovellu AVL 69 d §:n 1 mom., palvelun myyntiin sovelletaan AVL 65 §:n yleissääntöä tai kyseistä palvelua koskevaa erityssäännöstä. Esimerkiksi ravintola- ja ateriapalvelujen myyntiin sovelletaan AVL 69 e tai 69 f §:ä.

Tilaisuuden määritelmä

AVL 69 d §:n 1 mom. tarkoitettu tilaisuus tapahtuu tietyssä paikassa ja tilaisuuteen osallistumisesta peritään pääsymaksu.

Osallistujan näkökulmasta tilaisuus on erityinen tapahtuma. Tilaisuus voi olla yksittäinen tai satunnaisesti järjestettävä. Tilaisuuksia ovat myös jatkuvasti tarjolla olevat elokuva- ja teatterinäytökset ja huvipuistot. Tilaisuudelle on tyypillistä, että se on tarkoitettu laajahkolle ennalta määräämättömälle osallistujajoukolle. Tilaisuus on avoin, joko kaikille tai tietyt edellytykset täyttäville henkilöille, esimerkiksi ammattilaisryhmälle. Tilaisuus voi olla esimerkiksi yhdistyksen vuosittain järjestämä vain yhdistyksen jäsenille tarkoitettu seminaari.

Pääsyyn välittömästi liittyvillä palveluilla tarkoitetaan palveluja, jotka myydään erikseen tilaisuuden osallistujalle. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi naulakkopalvelut, wc:n ja Internetin käyttöoikeuden luovuttaminen. Sen sijaan esimerkiksi ateriapalvelut eivät ole pääsyyn liittyviä palveluja.

Opetus- ja tiedetilaisuudella tarkoitetaan muun muassa seminaareja ja konferensseja.  Seminaarilla tarkoitetaan määräaihetta käsittelevää esitelmä- ja keskustelusarjaa. Konferenssi on tapahtuma, joka sisältää esitelmiä, kollegoiden tapaamista tai keskustelemista valikoidusta aiheesta.

Opetustilaisuutena ei pidetä esimerkiksi koulutuspalvelun myyntiä. Koulutuspalvelussa osallistujien kannalta olennaista on aiheen oppiminen käytännössä. Koulutuksessa osallistuja osallistuu aktiivisesti. Koulutusta on esimerkiksi kielikurssi tai atk-kurssi, jossa osallistujat tekevät tehtäviä. Osallistujan ei tarvitse tehdä tehtäviä paikan päällä vaan tehtävät voidaan tehdä myös etätehtävinä. Osallistuja saa usein koulutuksesta todistuksen. Koulutuksen kestolla ei ole merkitystä.

Esimerkki: Yhtiö järjestää henkilökunnalleen sisäistä koulutusta konsernin koulutussuunnitelman mukaan. Koko konsernille tarkoitettua keskitettyä koulutusta järjestävät kaikki konsernin Pohjoismaissa toimivat yhtiöt. Yhtiön järjestämät kurssit kestävät yhdestä päivästä useampaan. Kurssi on joko oma koulutuskokonaisuus tai osa laajempaa koulutusohjelmaa. Kurssit on suunniteltu konsernin tarpeita vastaavaksi. Kurssit edellyttävät osallistujalta aktiivisuutta ja ne sisältävät usein erilaisia tehtäviä, kuten ryhmätöitä. Kursseja ja koulutuksia ei pidetä AVL 69 d §:n 1 momentissa tarkoitettuina pääsyinä opetustilaisuuteen. Kun yhtiö veloittaa Suomessa järjestetyistä konsernin sisäisistä koulutustilaisuuksista saman konsernin ulkomaisia yhtiöitä, sovelletaan kurssimaksujen laskutukseen AVL 65 §:n yleissääntöä.

Urheilutapahtumia ovat esimerkiksi erilaiset ottelut ja kilpailut. Palvelu, jolla annetaan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, esimerkiksi kuntosalin tai vastaavan käyttöön, ei pidetä säännöksessä tarkoitettuna pääsynä tilaisuuteen.

Esimerkki: Ulkomainen elinkeinonharjoittaja on Suomessa liikematkalla. Hän osallistuu jumppatunnille. Pääsymaksuun ei sovellu AVL 69 d §:n 1 mom. koska se ei ole pääsymaksu urheilutilaisuuteen. Myöskään AVL 65 §:n yleissäännös ei sovellu, koska elinkeinonharjoittaja ei toimi tässä ominaisuudessaan ostaessaan liikuntatunnin. Pääsymaksuun sovelletaan AVL 66 §:ää. Pääsymaksu sisältää arvonlisäveron eikä elinkeinonharjoittajalla ole oikeutta ulkomaalaispalautukseen, koska osto on tehty yksityiskäyttöön.

Pääsymaksu

Tilaisuuden pääsymaksun tulee oikeuttaa tosiasialliseen osallistumiseen tilaisuuteen. Merkitystä ei ole sillä, miten pääsymaksu suoritetaan, toisin sanoen maksetaanko se sisäänpääsyn yhteydessä tai etukäteen. Pääsymaksuina pidetään muun muassa osallistumismaksuja seminaareihin ja konferensseihin.

Pääsymaksuja kulttuuri- ja viihdetilaisuuksiin sekä messuille ovat esimerkiksi sisäänpääsymaksut elokuvanäytöksiin, teatteriesityksiin, sirkukseen, urheilutapahtumiin, viihdetilaisuuksiin, konsertteihin, näyttelyihin ja vastaaviin tilaisuuksiin myös silloin kun sisäänpääsy tapahtuu kausikortilla.  Pääsy huvipuiston laitteeseen rinnastetaan huvipuistoon pääsyyn.

Messujen näytteilleasettajalle myydyt palvelut

Pääsyä tilaisuuksiin eivät ole esimerkiksi näytteilleasettajan messujen järjestäjälle maksama osallistumismaksu. Osallistumismaksu sisältää rekisteröintimaksun messuille ja messupaikalta varatun näyttelytilan vuokran. Maksu ei siten ole palvelu, jolla annetaan mahdollisuus käydä messuilla.

Pääsyä eivät myöskään ole järjestäjän näytteilleasettajalle myymät palvelut. Näitä palveluja ovat esimerkiksi messuosaston suunnittelu-, rakentamis- ja somistamispalvelut, näyttelyn markkinointipalvelut, ständien vuokraus- ja purkupalvelut, tietoliikennepalvelut ja ateriapalvelut.  Edelleen näitä ovat esimerkiksi tilan tai kaiuttimien vuokraus ja luennoitsijoiden palvelut. Näihin myynteihin sovelletaan AVL 65 §:n yleissääntöä tai kyseisen palvelun myyntiin sovellettavaa erityssäännöstä.

Ravintola- ja ateriapalvelut

AVL 69 e § ja 69 f §

35 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 57 artiklassa tarkoitettu yhteisössä suoritetun matkustajakuljetuksen osuus määräytyy kulkuneuvon kulkeman matkan eikä kunkin matkustajan suorittaman matkan perusteella.

36 artikla

Yhteisössä suoritetun matkustajakuljetuksen osuuden aikana suoritetut ravintola- ja ateriapalvelut kuuluvat direktiivin 2006/112/EY 57 artiklan soveltamisalaan.

Tällaisen matkustajakuljetuksen osuuden ulkopuolella mutta jonkin jäsenvaltion tai kolmannen maan alueella taikka kolmannella alueella suoritetut ravintola- ja ateriapalvelut kuuluvat mainitun direktiivin 55 artiklan soveltamisalaan.

37 artikla

Sellaisen ravintola- tai ateriapalvelun suorituspaikka, jonka suoritus yhteisön alueella tapahtuu osittain yhteisössä suoritetun matkustajakuljetuksen osuuden aikana ja osittain tällaisen osuuden ulkopuolella mutta jonkin jäsenvaltion alueella, on määritettävä kokonaisuudessaan niiden suorituspaikan määrittelyä koskevien sääntöjen mukaisesti, joita sovelletaan ravintola- tai ateriapalvelujen suorituksen alkaessa.

Artikloissa 36-37 täsmennetään useiden maiden alueella suoritetun kuljetuksen aikana tapahtuvan ravintola- ja ateriapalvelujen myynnin kohtelua.

AVL 69 e §:n mukaan ravintola- ja ateriapalvelu on myyty Suomessa, jos se suoritetaan täällä. Myös vesi- tai ilma-aluksessa tai junassa EU:n alueella tapahtuvan henkilökuljetuksen aikana suoritettu ravintola- ja ateriapalvelu on myyty Suomessa, jos kuljetuksen lähtöpaikka on täällä (AVL 69 f §).

AVL 71 §:n 3 kohdan mukaan ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä olevalla vesi- tai ilma-aluksella tapahtuva tarjoilu ulkomaille matkustavalle on arvonlisäverotonta.

Immateriaalipalvelut

AVL 69 h §

41 artikla

Tekstien käännöspalvelujen suoritus yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneelle ei-verovelvolliselle kuuluu direktiivin 2006/112/EY 59 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdan soveltamisalaan.

Tekstin käännöspalvelun myyntiä kuluttajan asemassa olevalle ostajalle, joka on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle tai jolla on kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka EU:n ulkopuolella ei veroteta Suomessa (AVL 69 h §).

Kuljetusvälineen vuokraus ja immateriaalipalvelut

AVL 69 c § ja 69 h §

3 artikla

Seuraavien palvelujen suorituksesta ei ole maksettava arvonlisäveroa, jos palvelujen suorittaja osoittaa, että tämän asetuksen V luvun 4 jakson 3 ja 4 alajakson mukaisesti määritetty palvelun suorituspaikka sijaitsee yhteisön ulkopuolella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2006/112/EY 59 a artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan soveltamista:

a) direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut palvelut 1 päivästä tammikuuta 2013
b) direktiivin 2006/112/EY 58 artiklassa luetellut palvelut 1 päivästä tammikuuta 2015
c) direktiivin 2006/112/EY 59 artiklassa luetellut palvelut.

Arvonlisäverodirektiivin 59 a artiklan mukaan EU-maa voi eräissä tilanteissa verottaa palvelun siellä, missä se tosiasiallisesti kulutetaan, jos tämä on tarpeen kaksinkertaisen verotuksen, verottamatta jättämisen tai kilpailun vääristymisen välttämiseksi. Suomi on soveltanut tätä mahdollisuutta ennen 1.1.2013 kuluttajan asemassa olevalle ostajalle suoritettuun kuljetusvälineen pitkäaikaiseen vuokrauspalveluun.

23 artikla

1. Kun 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen palvelujen suorituksesta on direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan maksettava veroa hankkijan sijoittautumispaikassa tai, jos toimipaikkaa ei ole, paikassa, jossa on hankkijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka, palvelujen suorittajan on määritettävä kyseinen paikka hankkijan toimittamien asiatietojen perusteella ja tarkistettava tiedot esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

2. Jos palvelujen suorituksesta on direktiivin 2006/112/EY 58 ja 59 artiklan mukaan maksettava veroa hankkijan sijoittautumispaikassa tai, jos toimipaikkaa ei ole, paikassa, jossa on hankkijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka, palvelujen suorittajan on määritettävä kyseinen paikka hankkijan toimittamien asiatietojen perusteella ja tarkistettava tiedot esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkastuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

24 artikla

Kun direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan tai 58 ja 59 artiklan soveltamisalaan kuuluvia palveluja suoritetaan ei-verovelvolliselle, joka on sijoittautunut useampaan kuin yhteen maahan tai jonka kotipaikka on yhdessä maassa ja vakinainen asuinpaikka toisessa maassa, palvelujen suorituspaikkaa määritettäessä etusija on annettava:

a) jos kyse on oikeushenkilöstä, joka ei ole verovelvollinen, tämän asetuksen 13 a artiklan a alakohdassa tarkoitetulle paikalle, ellei ole näyttöä siitä, että palvelua käytetään mainitun artiklan b alakohdassa tarkoitetussa toimipaikassa;

b) jos kyse on luonnollisesta henkilöstä, hänen vakinaiselle asuinpaikalleen, ellei ole näyttöä siitä, että palvelua käytetään hänen kotipaikassaan.

Oikeushenkilöllä, joka ei ole verovelvollinen, voi olla toimipaikkoja useassa maassa. Vastaavasti luonnollinen henkilö voi asua yhdessä maassa, mutta hänellä voi olla vakinainen asuinpaikka toisessa maassa. Tällaisissa tapauksissa etusijalle annetaan paikalle joka parhaiten varmistaa että verotus tapahtuu maassa, jossa palvelu kulutetaan. Tämän vuoksi artiklaa on uudelleen muotoiltu siten, että etusija annetaan eri toimipaikoille ja toisessa tapauksessa asuinpaikalle ja vakinaiselle asuinpaikalle.

Oikeushenkilön, joka ei ole verovelvollinen, katsotaan ensi sijassa sijoittuneen paikkaan, jossa sen hallinnollisia tehtäviä hoidetaan, ellei ole näyttöä sille, että palvelua käytetään toisessa toimipaikassa joka on riittävän pysyvä ja jossa on sopiva rakenne henkilö- ja teknisiä resursseja, joilla voidaan vastaanottaa ja käyttää palvelut omiin tarpeisiin.

Kuljetusvälineen pitkäaikainen vuokrauspalvelu oikeushenkilölle, joka ei ole verovelvollinen, on myyty Suomessa, jos oikeushenkilön keskushallinto sijaitsee Suomessa. Myös siinä tapauksessa, että vuokrauspalvelu luovutetaan Suomessa sijaitsevaan muuhun toimipaikkaan, joka on riittävän pysyvä ja jossa on tarpeelliset resurssit, jotka käyttävät vuokrauspalvelun, on palvelu myyty täällä.

Kuljetusvälineen pitkäaikainen vuokrauspalvelu kuluttajan asemassa olevalle on myyty Suomessa, jos palvelu luovutetaan ostajan täällä olevaan pysyvään toimipaikkaan tai ellei palvelua luovuteta pysyvään toimipaikkaan, jos ostajan kotipaikka on täällä.

Kuluttajalle luovutetun huvikäyttöön tarkoitetun vesialuksen pitkäaikainen vuokrauspalvelu on myyty Suomessa, jos vesialus luovutetaan ostajan käyttöön myyjän täällä sijaitsevasta kotipaikasta tai kiinteästä toimipaikasta.

Kuluttajalle luovutettua huvialuksen pitkäaikaista vuokrauspalvelua ei ole myyty Suomessa, jos tällainen vesialus luovutetaan ostajan käyttöön toisessa valtiossa ja se luovutetaan myyjän tässä valtiossa sijaitsevasta kotipaikasta tai kiinteästä toimipaikasta.

Jos vero tulee maksettavaksi ostajan sijoittautumispaikassa tai, jos toimipaikkaa ei ole, ostajan kotipaikassa tai vakinaisessa asuinpaikassa, palvelun myyjän on määriteltävä kyseinen paikka ostajan toimittamien asiatietojen perusteella ja tarkistettava tiedot esimerkiksi henkilöllisyys- tai maksutarkistuksiin liittyvien tavanomaisten kaupallisten turvatoimenpiteiden avulla.

Jos ostaja on sijoittautunut useampaan maahan tai ostajan kotipaikka on eri maassa kuin hänen vakituinen asuinpaikkansa, myyntimaata määrättäessä etusija on annettava sille maalle, jossa voidaan parhaiten varmistaa palvelujen verottaminen niiden tosiasiallisessa kulutuspaikassa. Myyjän on tarkistettava ostajan sijoittautumispaikka ja säilytettävä asiakirjat, joilla hän on varmistanut ostajan sijoittautumispaikan.

Artikloiden 2 kohdat koskevat EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden sähköisten palvelujen myyjien myyntiä EU:n alueelle sijoittautuneille kuluttajan asemassa oleville ostajille ja EU:n alueelle sijoittautuneiden myyjien immateriaali-, radio- ja televisiolähetyspalvelujen, sähköisten palvelujen ja telepalvelujen myyntiä EU:n ulkopuolelle kuluttajan asemassa oleville ostajille.

Palvelut verotetaan ostajan maassa. Jos ostaja on sijoittautunut useampaan maahan tai ostajan kotipaikka on eri maassa kuin hänen vakituinen asuinpaikkansa, myyntimaata määrättäessä etusija on annettava sille maalle, jossa voidaan parhaiten varmistaa palvelujen verottaminen niiden tosiasiallisessa kulutuspaikassa. Myyjän on varmistettava ostajan sijoittautumispaikka. Useimmissa sähköisten palvelujen myynneissä ostajan sijoittautumispaikan määrittelemiseksi riittää IP osoite sekä ostajan antama ja myyjän varmistama osoite. Myyjän on säilytettävä asiakirjat, joilla hän on varmistanut ostajan sijoittautumispaikan.

24 c artikla

Sovellettaessa direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohtaa, kun kulkuneuvo vuokrataan muuten kuin lyhytaikaisesti ei-verovelvolliselle, olettamana on, että palvelujen hankkija on sijoittautunut paikkaan tai että hankkijan kotipaikka tai vakinainen asuinpaikka on paikassa, jonka palvelujen suorittaja on tällaiseksi määrittänyt kahden tämän asetuksen 24 e artiklassa luetellun keskenään ristiriidattoman todisteen perusteella.

24 d artikla 2 kohta

2. Veroviranomainen voi kumota tämän asetuksen 24 a, 24 b tai 24 c artiklan mukaiset olettamat, jos on viitteitä siitä, että palvelujen suorittaja on syyllistynyt väärinkäytöksiin.

24 e artikla

Sovellettaessa direktiivin 2006/112/EY 56 artiklan 2 kohdan sääntöjä ja täytettäessä tämän asetuksen 24 c artiklan vaatimuksia voidaan näyttönä käyttää erityisesti seuraavia:

a) palvelujen hankkijan laskutusosoite
b) pankkitiedot, kuten maksun suoritukseen käytetyn pankkitilin sijaintipaikka tai kyseisen pankin tiedossa oleva hankkijan laskutusosoite
c) hankkijan vuokraaman kulkuneuvon rekisteröintitiedot, jos sen rekisteröintiä edellytetään paikassa, jossa sitä käytetään, tai muut vastaavat tiedot
d) muut kaupallisesti merkittävät tiedot.

Asetuksessa vahvistetaan säännöt, joiden tarkoituksena on selventää kuljetusvälineen pitkäaikaisen vuokrauspalvelun myyntimaa, kun palvelu myydään muulle kuin elinkeinonharjoittajalle tilanteessa, jossa ostajan sijoittautumispaikkaa, kotipaikkaa tai vakituista asuinpaikkaa on käytännössä mahdotonta määrittää tai sitä ei voida määrittää varmasti. Säännöt perustuvat olettamiin.

Olettamina käytetään kahta näytöksi luettavaa keskenään riidatonta todistetta. Luettelo ei ole tyhjentävä, koska mitä voidaan pitää kaupallisesti merkittävänä tietona, riippuu myyjän liiketoiminnasta. Näyttö arvioidaan siis tapauskohtaisesti.

Verohallinto voi kumota olettamat, jos on viitteitä siitä, että palvelujen myyjä on syyllistynyt väärinkäytöksiin. Väärinkäytökseksi voidaan tulkita esimerkiksi tilanne, jossa myyjä järjestelmällisesti määrittelee myyntimaaksi muun maan kuin sen, jossa palvelu tosiasiallisesti kulutetaan. Vilpittömässä mielessä toiminut myyjä ei ole vastuussa ostajan antamista vääristä tiedoista.

Eräitä välityspalveluja koskevat säännökset

AVL 69 l ja 65 §

30 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 46 artiklassa tarkoitetut välittäjien palvelut kattavat sekä palvelujen hankkijan nimissä ja lukuun toimivien välittäjien suorittamat palvelut että palvelujen suorittajan nimissä ja lukuun toimivien välittäjien suorittamat palvelut.

AVL 69 l §:n mukaan muulle kuin elinkeinonharjoittajalle luovutettu välityspalvelu on myyty Suomessa, jos välitetty palvelu tai tavara on myyty täällä. Tätä säännöstä sovelletaan sekä osto- että myyntitoimeksiantoon.

31 artikla

Toisen nimissä ja lukuun toimivien välittäjien suorittamat palvelut, joissa on kyse hotellialalla tai vastaavilla aloilla suoritettavien majoituspalvelujen välityksestä, kuuluvat seuraavien säännösten soveltamisalaan:

a) direktiivin 2006/112/EY 44 artikla, jos ne suoritetaan verovelvolliselle, joka toimii tässä ominaisuudessaan, tai ei-verovelvolliselle oikeushenkilölle, joka katsotaan verovelvolliseksi
b) mainitun direktiivin 46 artikla, jos ne suoritetaan ei-verovelvolliselle.

Hotellimajoitukseen liittyvien välittäjän suorittamiin palveluihin, jotka välittäjä myy arvonlisäverovelvolliselle, sovelletaan elinkeinonharjoittajien välisiä myyntejä koskevaa yleisäännöstä (AVL 65 §). Kun välittäjä myy välityspalvelun elinkeinonharjoittajalle, välityspalvelun myyntimaa on ostajan sijoittautumismaa. Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut eri EU-maahan kuin välittäjä, elinkeinonharjoittaja ilmoittaa ja maksaa arvonlisäveron käännetyn verovelvollisuuden perusteella.

Hotellimajoitukseen liittyviin kuluttajan asemassa oleville suoritettuihin välittäjän palveluihin sovelletaan AVL 69 l §:ä. Myyntimaa on hotellimajoituksen myyntimaa eli hotellin sijaintimaa. Välittäjän on rekisteröidyttävä arvonlisäverovelvolliseksi maassa, jossa se myy palveluja.

Esimerkki: Suomalainen yritys välittää majoituspalvelun suomalaiselle yksityishenkilölle espanjalaisessa hotellissa. Yritys myy yksityishenkilölle majoituspalvelun välityspalvelun. Välityspalvelun myyntimaa on Espanja, koska majoitus tapahtuu Espanjassa.

33 a artikla

Välittäjän omissa nimissään mutta järjestäjän tai muun verovelvollisen kuin järjestäjän lukuun suorittamaan pääsylippujen luovutukseen kulttuuri-, taide-, urheilu-, tiede-, kasvatus-, viihde- tai vastaaviin tapahtumiin, sovelletaan direktiivin 2006/112/EY 53 artiklaa ja 54 artiklan 1 kohtaa.

Kun tilaisuuden järjestäjä itse myy pääsylippuja järjestämäänsä tilaisuuteen osallistuville kuluttajille, arvonlisävero lipuista maksetaan paikassa, jossa tilaisuus järjestetään. Tilaisuuden järjestäjä voi myydä pääsylippuja myös välittäjän kautta. Elinkeinonharjoittaja, joka välittää liput, voi ostaa ja myydä liput omissa nimissään ja omaan lukuunsa. Välittäjä voi myös toimia järjestäjän nimissä ja lukuun (disclosed agent) tai omissa nimissään mutta järjestäjän lukuun (undisclosed agent).

Asetuksessa vahvistetaan, että kuluttajan asemassa olevalle ostajalle luovutettu oikeus pääsyyn opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksiin, messuihin ja näyttelyihin on myyty Suomessa, jos tilaisuus järjestetään täällä, myös siinä tapauksessa, että liput myydään välittäjän kautta.

Asetuksessa selvennetään, että tilanteessa, jossa välittäjä toimii tilaisuuden järjestäjän nimissä ja lukuun katsotaan, että järjestäjä myy liput.  Tilanteessa, jossa välittäjä toimii omissa nimissään mutta järjestäjän lukuun, kysymys on komissiokaupasta (AVL 19 § 1 mom.). Tällöin välittäjän katsotaan ostaneen palvelun, joka sisältää pääsyn tilaisuuteen, ja myyvän pääsyliput itse.

Asetuksen 7 artiklan 3 kohdassa vahvistetaan, että verkossa tapahtuva pääsylippujen myynti opetus-, tiede-, kulttuuri-, viihde- ja urheilutilaisuuksiin tai vastaaviin tapahtumiin ei ole sähköinen palvelu.

Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa pääsylippujen myyntimaa on se maa, jossa tapahtuma järjestetään.

Kansainväliseen kauppaan liittyvät verottomuudet

Tavaroiden myynti

AVL 70 §

47 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 146 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut ”yksityiskäytössä olevat kulkuneuvot” käsittävät myös muiden kuin luonnollisten henkilöiden, kuten yhdistysten ja mainitun direktiivin 13 artiklassa tarkoitettujen julkisoikeudellisten yhteisöjen, muuhun kuin liiketoimintaan käyttämät kulkuneuvot.

Arvonlisäverodirektiivin 146 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että EU:n ulkopuolelle sijoittautuneelle ostajalle voidaan myydä tavara verotta kun tavara luovutetaan ostajalle EU:n ulkopuolella. Tästä poikkeuksena tavarat, jotka käytetään huvialusten ja yksityislentokoneiden tai muiden yksityiskäytössä olevien kuljetusvälineiden varustamiseen, polttoaineen tankkaukseen ja varastojen täydennykseen. Asetuksessa selvennetään, että myöskään ulkomaalaiselle yleishyödylliselle tai julkioikeudelliselle yhteisölle muuhun kuin liiketoimintaan käytetyn huvipurren, yksityislentokoneen tai kuljetusvälineen varustamiseen, tankkaukseen ja varastojen täydennykseen liittyvää tavaraa ei voi myydä verotta kun ostaja itse kuljettaa tavaran yhteisön ulkopuolelle.

Matkailijamyynti

AVL 70 b §

48 artikla

Laskelma sen määrittämiseksi, onko matkustajien henkilökohtaisissa matkatavaroissa kuljetettavien tavaroiden verosta vapauttamisen edellytys eli jäsenvaltiossa direktiivin 2006/112/EY 147 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaisesti säädetty raja-arvo ylittynyt, perustuu laskutusarvoon. Useiden tavaroiden yhteenlaskettua arvoa voidaan käyttää ainoastaan, jos kaikki nämä tavarat on merkitty samalle asiakkaalle tavaroita luovuttavan saman verovelvollisen laatimaan samaan laskuun.

Asetuksessa määritellään EU-maiden verottoman matkailijamyynnin vähimmäisarvon laskentasäännökset.

AVL 70 b §:n mukaan verottoman matkailijamyynnin edellytyksenä on, että matkailijalta tavaroista peritty arvonlisäverollinen hinta on vähintään 40 euroa.

Vähimmäisarvo voi sisältää useita tavaroita. Yhteenlaskettua arvoa voi kuitenkin käyttää vain, jos kaikki tavarat on merkitty samalle asiakkaalle tavaroita luovuttavan saman myyjän laatimaan samaan laskuun.

Palvelun myynti

AVL 71 § 2 kohta

46 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 144 artiklassa säädettyä vapautusta sovelletaan kuljetuspalveluihin, jotka liittyvät irtaimen omaisuuden maahantuontiin asuinpaikan vaihdon yhteydessä.

Maahantuontiin liittyvän kuljetuspalvelun myynti, jos palvelun arvo on AVL 91 §:n mukaan sisällytettävä maahan tuodun tavaran veron perusteeseen, on arvonlisäveroton AVL 71 §:n 2 kohdan mukaan myös silloin, kun tavaran maahantuonti liittyy asuinpaikan vaihtoon.

Eräät muut myynnit

AVL 72 d §

49 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 151 artiklassa säädettyä vapautusta sovelletaan myös sähköisiin palveluihin, kun niitä suorittaa verovelvollinen, johon sovelletaan mainitun direktiivin 357–369 artiklassa säädettyä sähköisesti suoritettavia palveluja koskevaa erityisjärjestelmää.

AVL 72 d §:n mukaan verotonta on tavaroiden tai palvelujen myynti toisissa EU-maissa sijaitseville diplomaateille, Euroopan unionin elimille ja henkilökunnalle, kansainvälisille järjestöille ja Pohjois-Atlantin Liittoon kuuluvien valtioiden yhteiseen puolustustoimintaan osallistuvien puolustusvoimien tai puolustusvoimien siviilihenkilöstön käyttöön tai niiden messien taikka kanttiinien tarpeisiin. AVL 72 d §:n verottomuus kattaa myös erityisjärjestelmää käyttävien EU:n ulkopuolelle sijoittautuneiden yritysten suorittamat sähköisten palvelujen myynnit.

AVL 72 d § 3 mom.

50 artikla

1. Jotta eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortion (ERIC) muodossa perustettava organisaatio, sellaisena kuin sitä tarkoitetaan eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuuri-konsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta kehyksestä 25 päivänä kesäkuuta 2009 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 723/2009, voitaisiin tunnustaa kansainväliseksi järjestöksi direktiivin 2006/112/EY 143 artiklan 1 kohdan g alakohtaa ja 151 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa sovellettaessa, sen on täytettävä kaikki seuraavat edellytykset:

a) sillä on oltava erillinen oikeushenkilöllisyys ja täysi oikeuskelpoisuus;

b) se on perustettava unionin oikeuden mukaisesti ja siihen on sovellettava Euroopan unionin oikeutta;

c) sen jäseniin on kuuluttava jäsenvaltioita ja tapauksen mukaan kolmansia maita ja hallitustenvälisiä järjestöjä, muttei yksityisiä elimiä;

d) sillä on oltava erityiset ja lailliset tavoitteet, joihin pyritään yhteisesti ja jotka ovat luonteeltaan pääasiallisesti muita kuin taloudellisia.

2. Direktiivin 2006/112/EY 143 artiklan 1 kohdan g alakohdassa ja 151 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa säädettyä vapautusta sovelletaan 1 kohdassa tarkoitettuun ERIC-konsortioon, jos sen sijaintijäsenvaltio tunnustaa sen kansainväliseksi järjestöksi.

Vapautuksen rajoitukset ja edellytykset vahvistetaan ERIC-konsortion jäsenten välisessä sopimuksessa asetuksen (EY) N:o 723/2009 5 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti. Jos tavaroita ei lähetetä tai kuljeteta tavaroiden luovutusjäsenvaltion ulkopuolelle ja kun on kyse palvelujen suorituksesta, vapautus voidaan myöntää direktiivin 2006/112/EY 151 artiklan 2 kohdan mukaisesti arvonlisäveron palautusmenettelyä noudattaen.

EU:n eurooppalainen tutkimusinfrastruktuurikonsortio (ERIC) on organisaatiomuoto, jonka tarkoituksena on helpottaa eurooppalaista etua palvelevien tutkimusrakenteiden yhteistä perustamista ja käyttöä usean EU-maan ja assosioituneiden maiden kesken.

Asetuksessa luetellaan edellytykset, jotka eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortion (ERIC) on täytettävä, jotta sitä voidaan pitää AVL 72 d §:ssä tarkoitettuna kansainvälisenä järjestönä. Kun säännöksessä mainitut edellytykset täyttyvät, suomalainen myyjä voi myydä toisessa EU-maassa sijaitsevalle eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortiolle tavaroita ja palveluita arvonlisäverotta AVL 72 d §:n 3 mom. nojalla.  Kansainvälisenä järjestönä pidettävän tutkimusinfrastruktuurikonsortion EU:n ulkopuolelta maahantuomat tavarat ovat arvonlisäverottomia ja sen muista EU-maista tekemät tavarahankinnat eivät ole yhteisöhankintoja.

51 artikla

1. Jos tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen vastaanottaja on sijoittautunut yhteisöön muttei siihen jäsenvaltioon, jossa luovutus tai suoritus tapahtuu, tämän asetuksen liitteen II mukaista arvonlisä- ja/tai valmisteverosta vapauttamista koskevaa todistusta on, jollei kyseisen todistuksen liitteessä olevista selityksistä muuta johdu, käytettävä vahvistuksena siitä, että liiketoimi oikeuttaa direktiivin 2006/112/EY 151 artiklan mukaiseen vapautukseen.

Kyseistä todistusta käyttäessään jäsenvaltio, johon tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen vastaanottaja on sijoittautunut, voi päättää, käyttääkö se arvonlisä- ja valmisteveroa koskevaa yhteistä todistusta vai kahta erillistä todistusta.

2. Sijaintijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on leimattava 1 kohdassa tarkoitettu todistus. Jos tavarat tai palvelut on kuitenkin tarkoitettu virkakäyttöön, jäsenvaltiot voivat vahvistamillaan edellytyksillä vapauttaa niiden vastaanottajan todistuksen leimauttamisvaatimuksesta. Tämä vapautus voidaan peruuttaa, jos väärinkäyttöä esiintyy.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle yhteyspiste, jonka tehtävänä on määrittää todistusten leimaamisesta vastaavat yksiköt, sekä se, missä määrin ne ovat myöntäneet vapautuksen todistusten leimauttamisvaatimuksesta. Komissio ilmoittaa jäsenvaltioilta saamansa tiedot muille jäsenvaltioille.

3. Jos jäsenvaltiossa, jossa tavaroiden luovutus tai palvelujen suoritus tapahtuu, sovelletaan suoraa vapautusta, luovuttajan tai suorittajan on saatava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todistus tavaroiden tai palvelujen vastaanottajalta ja säilytettävä se kirjanpitotositteenaan. Jos vapautus myönnetään direktiivin 2006/112/EY 151 artiklan 2 kohdan nojalla arvonlisäveron palautusmenettelyä noudattaen, todistus on liitettävä asianomaiselle jäsenvaltiolle toimitettavaan palautushakemukseen.

Arvonlisäverolain 72 d §:n mukaan verotonta on tavaroiden tai palvelujen myynti toisissa EU-maissa sijaitseville diplomaateille, Euroopan unionin elimille ja henkilökunnalle, kansainvälisille järjestöille ja Pohjois-Atlantin Liittoon kuuluvien valtioiden yhteiseen puolustustoimintaan osallistuvien puolustusvoimien tai puolustusvoimien siviilihenkilöstön käyttöön tai niiden messien taikka kanttiinien tarpeisiin on verotonta siinä laajuudessa kuin sijaintivaltio myöntää verovapauden.

Suomi soveltaa myyntiin suoraa vapautusta. Näin ollen suomalaisen myyjän myynti on verotonta, jos ostaja antaa myyjälle sijaintivaltion ulkoasiainministeriön vahvistaman selvityksen lomakkeella ”Todistus arvonlisä- ja valmisteverosta vapauttamisesta”. Selvitys on todiste siitä, että tavaroiden tai palvelujen myynti olisi veroton tai niiden hankinta oikeuttaisi veron palautukseen, jos myynti tapahtuisi ostajan sijaintivaltiossa.

Tarkempia ohjeita myyjille on Verohallinnon ohjeessa Myynti diplomaateille, kansainvälisille järjestöille, Euroopan unionin elimille sekä Pohjois-Atlantin liittoon kuuluvien valtioiden puolustusvoimille.

Veron peruste

AVL 73 §

42 artikla

Jos tavaroiden luovuttaja tai palvelujen suorittaja vaatii luotto- tai pankkikortilla maksamisen edellytyksenä asiakasta maksamaan tietyn määrän itselleen tai toiselle yritykselle ja jos maksutapa ei vaikuta asiakkaalta veloitettavaan kokonaishintaan, myös kyseinen määrä kuuluu direktiivin 2006/112/EY 73–80 artiklan mukaiseen tavaroiden luovutuksen tai palvelujen suorituksen veron perusteeseen.

Tavaran tai palvelun veron peruste on asiakkaalta veloitettu kokonaismäärä myös siinä tapauksessa, että myyjä pidättää itsellään tai toiselle yritykselle maksun kortin käytöstä.

Asetus edellyttää, että hinta on maksutavasta huolimatta sama. Ratkaisussaan 18.12.2012 2012:117 korkein hallinto-oikeus kuitenkin tulkitsi, että maksutavasta huolimatta AVL 73 §:n veron perusteeseen on luettava lisämaksu, joka veloitetaan maksu- tai luottokortilla maksavalta asiakkaalta vaikka lisämaksua ei veloiteta käteisellä maksavalta asiakkaalta.

Esimerkki: Vähittäiskauppana toimivassa laukkuliikkeessä on laukku myytävänä hintaan 429 euroa. Jos asiakas maksaa laukun luottokortilla, myynnin verollinen vastike on 429 euroa myös siinä tapauksessa, että laukkuliike veloittaa 427 euroa laukusta ja 2 euroa luottokortilla maksamisesta.

Verokanta

AVL 85 §

6 artikla

1. Ravintola- ja ateriapalveluilla tarkoitetaan palveluja, jotka koostuvat valmistettujen tai sellaisenaan nautittavien ruokien tai juomien taikka niiden molempien luovuttamisesta ihmisen kulutettaviksi ja joihin liittyy riittävästi tukipalveluja, jotka mahdollistavat niiden välittömän kulutuksen. Ruokien tai juomien taikka niiden molempien luovuttaminen on vain osa kokonaisuutta, jossa keskeinen merkitys on palveluilla. Ravintolapalvelut ovat tällaisten palvelujen suorittamista suorittajan tiloissa, ja ateriapalvelut ovat tällaisten palvelujen suorittamista muualla kuin suorittajan tiloissa.

2. Valmistettujen tai sellaisenaan nautittavien ruokien tai juomien taikka niiden molempien luovuttamista, johon saattaa sisältyä niiden kuljetus mutta ei muita tukipalveluja, ei pidetä 1 kohdassa tarkoitettuina ravintola- ja ateriapalveluina.

Asetuksessa määritellään olosuhteet, milloin palvelu on ravintola- tai ateriapalvelu.

Jotta kysymys olisi ravintola- tai ateriapalveluista tulee ruoan ja/tai juoman ohella samanaikaisesti olla tarjolla myös muita palveluja. Näillä palveluilla on oltava välitön yhteys ruoan ja juoman myyntiin. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi kattaminen, tarjoilu, astioiden kerääminen ja tiskaus. Lisäksi tällaisia palveluja ovat oikeus käyttää erityistä tilaa ja varusteita, kuten pöytiä ja tuoleja. Ravintola- ja ateriapalvelut eroavat toisistaan sen paikan osalta, jossa palvelun myynti tapahtuu. Ravintolapalvelu myydään ravintolayrityksen tiloissa eli myyjän tiloissa. Ravintoloita ovat myös ruokalat ja kahvilat. Ateriapalvelu (pitopalvelu, cateringpalvelu) suoritetaan ostajan määräämissä muissa tiloissa esimerkiksi ostajan kotona tai seurakuntatalon salissa.

Ateria- ja ravintolapalvelun myynnistä ei sitä vastoin ole kyse, kun ruoat myydään mukaan otettaviksi ja niihin ei liity paikan päällä tapahtuvaa ruokailuun liittyviä tukipalveluja. Ateria- ja ravintolapalveluna ei pidetä sellaisen ruoan myyntiä, jonka ostaja itse noutaa tai jonka myyjä kuljettaa ostajalle. Tällainen myynti on tavaroiden myyntiä.

AVL 85 a §

43 artikla

Direktiivin 2006/112/EY liitteessä III olevassa 12 kohdassa tarkoitettu ”lomamajoituksen tarjoaminen” sisältää leirintäalueille sijoitettujen ja majoitukseen käytettävien telttojen, asuntovaunujen tai matkailuautojen vuokrauksen.

Majoituspalveluna, johon voidaan soveltaa AVL 85 a §:n alennettua verokantaa, pidetään leirintäalueille sijoitettujen lomamajoitukseen käytettävien telttojen, asuntovaunujen ja matkailuautojen vuokrausta.

Vähennettävä vero

AVL 102 §

Sähköiset maahantuontiasiakirjat

52 artikla

Jos tuontijäsenvaltio on ottanut käyttöön sähköisen järjestelmän tullimuodollisuuksien täyttämiseksi, sana ”tuontiasiakirja” direktiivin 2006/112/EY 178 artiklan e alakohdassa käsittää myös kyseisen asiakirjan sähköiset versiot edellyttäen, että vähennysoikeuden käyttämistä on niiden avulla mahdollista valvoa.

Sähköiset tuontiasiakirjat hyväksytään näyttönä maahantuonnista.

Ilmoittamisvelvollisuus

Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 4 luku

55 artikla

Direktiivin 2006/112/EY 262 artiklassa tarkoitettujen liiketoimien osalta verovelvollisten, joille on annettu arvonlisäverotunniste mainitun direktiivin 214 artiklan mukaisesti, ja ei-verovelvollisten oikeushenkilöiden, joilla on arvonlisäverotunniste, on tässä ominaisuudessaan toimiessaan viipymättä ilmoitettava arvonlisäverotunnisteensa niille, jotka luovuttavat heille tavaroita tai suorittavat heille palveluja.

Direktiivin 2006/112/EY 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen verovelvollisten, joilla on tämän asetuksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan mukainen oikeus tavaroiden yhteisöhankintoihin verotta, ei tarvitse ilmoittaa arvonlisäverotunnistettaan niille, jotka luovuttavat heille tavaroita, kun heille on annettu mainitun direktiivin 214 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukainen arvonlisäverotunniste.

Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkityn ostajan on ilmoitettava arvonlisäverotunnisteensa myyjälle, jolta se ostaa tavaran yhteisöhankintana tai AVL 65 §:n yleissäännön mukaisen palvelun. Vähäisen toiminnan harjoittaja (AVL 3 §), joka on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sen takia, että hän ostaa tai myy AVL 65 §:n yleissäännön mukaisia palveluja, ei tavaroita ostaessaan tarvitse ilmoittaa arvonlisäverotunnistetta.

Arvonlisäverotunnisteilla varmistetaan, että kaupan osapuolet ovat arvonlisäverovelvollisia.  Myyjä tarvitsee tiedon ostajan arvonlisäverovelvollisuudesta, jotta hän voi täyttää EU:ssa tapahtuvaan tavara- ja palvelukauppaan liittyvät ilmoitusvelvollisuutensa (arvonlisävero- ja yhteenvetoilmoitusten antaminen).

 

Päivi Taipalus
johtava veroasiantuntija
 

Iris Kavonius
ylitarkastaja