Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuus rajat ylittävistä maksuista

Tässä ohjeessa käsitellään maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuutta rajat ylittävistä maksuista. Ohjeessa käsitellään muun muassa sitä, mitä tietoja maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava ja millä maksupalveluntarjoajalla on ilmoitusvelvollisuus.

1 Tausta

1.1 Ohjeen tarkoitus

Tämä on Verohallinnon ohje seuraavien direktiivin voimaanpanolakien soveltamiseen ja tulkintaan:

• Euroopan unionin neuvoston antama direktiivi (EU) 2020/284 direktiivin 2006/112/EY muuttamisesta tiettyjen maksupalveluntarjoajia koskevien vaatimusten käyttöön ottamiseksi, jäljempänä maksutietodirektiivi
• Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 29 ja 31 §, jäljempänä OVML.
• Laki rajat ylittäviä maksuja koskevasta maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta, jäljempänä maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki

Ohjeessa käsitellään sitä, ketkä ovat laissa tarkoitettuja maksupalveluntarjoajia, mitä maksuja maksunpalveluntarjoajan ilmoitusvelvollisuus koskee, mitä tietoa maksuista maksupalveluntarjoajilla on velvollisuus säilyttää ja ilmoittaa Verohallinnolle neljännesvuosittain ja millä maksupalveluntarjoajalla on tiedonanto- ja säilytysvelvollisuus missäkin tilanteessa.

1.1.1 Maksutietodirektiivi ja sen toimeenpano

Maksutietodirektiivi velvoittaa maksupalveluntarjoajat säilyttämään tietoja tietyistä rajat ylittäviksi katsottavista maksuista ja ilmoittamaan ne jäsenvaltioiden veroviranomaisille. Jäsenvaltion viranomaiset toimittavat kerätyt tiedot komission ylläpitämään sähköiseen keskusrekisteriin (Central Electronic System of Payments, CESOP-järjestelmä). Maksutietodirektiivin mukaiset vaatimukset ovat saatettu voimaan lailla rajat ylittäviä maksuja koskevasta maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta sekä muuttamalla oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettua lakia. Maksutietoasetus asettaa jäsenvaltioille maksutietodirektiivissä tarkoitettuja maksunsaajia ja maksuja koskevien tietojen keräämisvelvollisuuden ja tietojen toimittamisvelvollisuuden CESOP-järjestelmään. Maksutietoasetus on suoraan velvoittava ja sellaisenaan jäsenvaltioissa sovellettava.

Maksutietoasetuksen mukaan jäsenvaltio voi tallentaa maksutietodirektiivin mukaisesti keräämänsä tiedot kansalliseen sähköiseen tietokantaan verovalvontaansa varten.

Euroopan unionin komission verotuksen ja tulliliiton pääosasto (DG TAXUD) on julkaissut tulkintasuosituksen EU-lainsäädännöstä. Tulkintasuositus, Guidelines for the reporting of payment data from payment service providers and transmission to the Central Electronic System of Payment information (CESOP), löytyy sivustolta Central Electronic System of Payment information (CESOP). Komission tulkintasuositus on huomioitu tässä ohjeessa. Ohjeessa on huomioitu se, että Suomen voimaanpanolaissa on täsmällisesti säädetty, että Suomella tarkoitetaan myös Ahvenanmaata.

Maksupalveluntarjoajan on annettava tiedot rajat ylittävistä maksuista Suomessa tarjoamiensa maksupalveluiden osalta. Tiedot on annettava OVML 29 §:n 7 momentin mukaisesti.

Verohallinnolla on velvollisuus varmistaa, että tiedonantovelvolliset maksupalveluntarjoajat noudattavat direktiivin mukaisia säilytys- ja tiedonantovelvollisuuksia.

1.2 Maksupalveluntarjoajan ilmoitusvelvollisuus tiivistetysti

OVML 29 § 7 momentin mukaan rajat ylittäviä maksuja koskevasta maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa tarkoitetun maksupalveluntarjoajan on sen Suomessa tarjoamien maksupalveluiden osalta annettava Verohallinnolle mainitussa laissa säädetyt tiedot rajat ylittävistä maksuista.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee laissa määriteltyjä maksupalveluntarjoajia. Maksupalveluntarjoajalla tarkoitetaan maksulaitosta tai luottolaitosta, jolla on yleensä toimintaan myönnetty toimilupa. Lisäksi maksupalveluntarjoajalla tarkoitetaan sähköisen rahan liikkeellelaskijaa sekä postiyritystä, jolla on yleispalveluvelvollisuus.

Maksupalveluntarjoajan tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaiset maksupalveluntarjoajat ovat lähtökohtaisesti tiedonantovelvollisia laissa säädetyistä rajat ylittävistä maksuista, jos ne tarjoavat laissa tarkoitettuja maksupalveluita Suomessa.

Maksupalveluntarjoajalla on ilmoitusvelvollisuus Verohallinnolle Suomessa tarjoamiensa maksupalveluiden osalta. Maksupalvelulla tarkoitetaan esimerkiksi tilisiirtoa, suoraveloitusta, korttimaksua pankki- tai luottokortilla, rahanvälitystä sekä sähköisiä lompakkopalveluja.

Ilmoitusvelvollisuus koskee ainoastaan sellaisia rajat ylittäviä maksuja, joissa maksaja sijaitsee EU-valtiossa ja maksunsaaja joko toisessa EU-valtiossa tai EU:n ulkopuolella. Ilmoitusvelvollisuus ei sen sijaan koske esimerkiksi sellaisia maksuja, joissa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat Suomessa.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee vain tilanteita, joissa maksupalveluntarjoaja tarjoaa maksupalvelua vuosineljänneksen aikana samalle maksunsaajalle yli 25 rajat ylittävän maksun osalta. Tiedot on annettava kultakin kalenterivuoden neljännekseltä neljännestä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Tiedot on annettava sähköisesti Ilmoitin.fi-palvelussa. 

2 Määritelmät

2.1 Maksupalveluntarjoajan määritelmä

Maksulaitoslain mukainen toimija

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaisella maksupalveluntarjoajalla tarkoitetaan ensinnäkin sellaista toimijaa, joka tarvitsee maksulaitoslain mukaisen toimiluvan. Tällainen maksupalveluntarjoaja on esimerkiksi maksulaitos.

Maksulaitoksella tarkoitetaan osakeyhtiötä, osuuskuntaa, kommandiittiyhtiötä, avointa yhtiötä, eurooppayhtiölaissa tarkoitettua eurooppayhtiötä tai eurooppaosuuskuntalaissa tarkoitettua eurooppaosuuskuntaa, jolla on tämän lain mukainen lupa tarjota maksupalvelua (Maksulaitoslaki 5 §).

Maksupalvelua saa tarjota vain, jos toimintaan on saatu tässä laissa tarkoitettu Euroopan talousalueella myönnetty toimilupa (Maksulaitoslaki 6 § 1 mom.). Suomessa Finanssivalvonta myöntää hakemuksesta maksulaitoksen toimiluvan. Myös maksulaitos, joka on saanut ETA-alueella toimiluvan, voi tarjota Suomessa maksupalveluja, mikäli muut lainmukaiset edellytykset täyttyvät.

Ulkomaisen maksulaitoksen oikeudesta tarjota maksupalveluja Suomessa säädetään ulkomaisen maksulaitoksen toiminnasta Suomessa annetussa laissa (Maksulaitoslain 6 § 2 mom.). Mainitun lain 2 §:n mukaan ulkomaisella maksulaitoksella tarkoitetaan maksupalvelun tarjoamista harjoittavaa oikeushenkilöä, joka on saanut maksulaitoslain 6 §:ssä tarkoitettua toimilupaa vastaavan toimiluvan muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa. Tällainen ulkomainen maksulaitos voi tarjota Suomessa maksupalvelua ilman toimilupaa, jos se on saanut toimiluvan ETA-maassa.

Maksulaitoslaissa on säädetty poikkeus luvanvaraisuudesta ja maksupalveluntarjoaja voi tiettyjen edellytysten täyttyessä tarjota maksupalvelua ilman toimilupaa. (Maksulaitoslaki 7 §).  Edellytyksenä on muun muassa se, että oikeushenkilön toteuttamien maksutapahtumien yhteismäärä on arviota edeltäneiden 12 kuukauden aikana ollut keskimäärin enintään kolme miljoonaa euroa kuukaudessa ja luonnollisen henkilön osalta vastaavasti hänen toteuttamiensa maksutapahtumien yhteismäärä on arviota edeltäneiden 12 kuukauden aikana ollut keskimäärin enintään 50 000 euroa kuukaudessa.  Tällaisen ilman toimilupaa toimivan, on tehtävä ilmoitus Finanssivalvonnalle, joka tekee päätöksen siitä, täyttääkö palveluntarjoaja toiminnan harjoittamiselle säädetyt edellytykset. Maksupalvelua ilman toimilupaa tarjoava maksupalveluntarjoaja on kuitenkin maksupalvelujen tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaan tiedonantovelvollinen, mikäli muut lain edellytykset täyttyvät.

Maksulaitoslain mukainen sähköisen rahan liikkeeseenlaskija

Maksulaitoslain 1 §:n mukaan mitä laissa säädetään maksupalvelusta ja maksulaitoksesta, sovelletaan myös sähköisen rahan liikkeeseenlaskuun ja sähkörahayhteisöön, jollei toisin säädetä.

Sähkörahayhteisöllä tarkoitetaan maksulaitosta, jonka toimilupaan sisältyy lupa laskea liikkeeseen sähköistä rahaa (Maksulaitoslaki 5 §). Maksupalvelun tarjoajia ovat sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitokset mukaan lukien niiden sivukonttorit, jos tällaiset sivukonttorit sijaitsevat unionissa ja niiden päätoimipaikat sijaitsevat unionin ulkopuolella, siltä osin kuin näiden sivukonttoreiden maksupalvelut liittyvät sähköisen rahan liikkeeseen laskemiseen. Sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksiin kuuluvat kaikki maksupalveluja sähköisen rahan välityksellä tarjoavat maksupalveluntarjoajat, kuten verkkolompakkojen tarjoajat tai sähköisten arvosetelien ja -korttien tarjoajat.

Maksulaitoslaissa on säädetty poikkeuksia luvanvaraisuudesta ja tietyin edellytyksin esimerkiksi sähköistä rahaa voidaan laskea liikenteeseen ilman toimilupaa (Maksulaitoslaki 7a §). Edellytyksenä on muun muassa se, jos laskettu liikkeessä olevan rahan määrä ei ylitä viittä miljoonaa euroa. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi sähköisiä lompakkopalveluja tai sähköistä rahaa tarjoavat maksupalveluntarjoajat. Tällaisen ilman toimilupaa toimivan on tehtävä ilmoitus Finanssivalvonnalle, joka tekee päätöksen siitä, täyttääkö palveluntarjoaja toiminnan harjoittamiselle säädetyt edellytykset. Nämäkin maksupalveluntarjoajat ovat maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaan tiedonantovelvollisia, mikäli muutkin lain edellytykset täyttyvät.

Luottolaitoslain mukainen toimija

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaisella maksupalveluntarjoajalla tarkoitetaan myös sellaista toimijaa, joka tarvitsee luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaisen toimiluvan.

Suomessa luottolaitosten toimintaa säännellään luottolaitostoiminnasta annetussa laissa (jäljempänä luottolaitoslaki). Luottolaitoslain mukaan luottolaitostoimintaa ei saa harjoittaa ilman laissa tarkoitettua toimilupaa (luottolaitoslaki 2 luku 1 §). Toimilupa haetaan Suomessa Finanssivalvonnalta ja Finanssivalvonta valvoo luottolaitostoimintaa. Luottolaitoslain mukaan luottolaitostoiminnalla tarkoitetaan liiketoimintaa, jossa yleisöltä vastaanotetaan takaisinmaksettavia varoja sekä tarjotaan omaan lukuun luottoja tai muuta rahoitusta (luottolaitoslaki 1 luku 5 §).

Luottolaitoslain mukaan ulkomainen ETA-luottolaitos ja tällaisen rahoituslaitoksen tytäryritys saa perustaa sivuliikkeen Suomeen tai muuten tarjota Suomessa 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja palveluja, jotka sisältyvät sen toimilupaan (luottolaitoslaki 16 luku 1§ 1 mom.). Tällaisia palveluja ovat muun muassa maksupalvelut.

Myös Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleva luottolaitos voi perustaa sivuliikkeen Suomeen, jos se saa Finanssivalvonnalta luottolaitoslain mukaisen toimiluvan (luottolaitoslaki 17 luku 1 §).

Yleispalveluvelvoitteen mukainen postiyritys

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 2 §:n mukaisella maksunpalveluntarjoajalla tarkoitetaan myös yleispalveluvelvoitteen alaisia postiyrityksiä.

Postilain 2 §:n 8 kohdan mukaan yleispalvelun tarjoajalla tarkoitetaan postiyritystä, jolle on asetettu postilaissa tarkoitettu yleispalveluvelvollisuus.

2.2 Maksupalvelun määritelmä

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukainen tiedonanto- ja säilytysvelvollisuus on rajattu laissa säädettyihin maksupalveluihin.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaisella maksupalvelulla tarkoitetaan maksupalvelulaissa tarkoitettua seuraavaa liiketoimintaa:

1. maksutapahtuman toteuttaminen tilisiirtona, varojen siirtona palveluntarjoajan maksutilille, suoraveloituksena taikka maksukortilla tai muulla maksuvälineellä;
2. maksuvälineen liikkeeseenlasku;
3. maksunsaajan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva maksutapahtuman hyväksyminen ja käsitteleminen, joka johtaa varojen siirtämiseen maksunsaajalle;
4. rahanvälitys.

Kohdan 1 soveltamisalaan kuuluu myös sellaisten maksutapahtumien toteuttaminen, joissa varojen katteena on maksupalvelun käyttäjän luottosopimus.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaista tietojen säilytys- ja ilmoitusvelvoitteita on sovellettava myös tapauksissa, joissa maksupalveluntarjoaja vastaanottaa varoja tai maksutapahtumia maksunsaajan puolesta eikä pelkästään silloin, kun maksupalveluntarjoaja siirtää varoja tai myöntää maksuvälineitä maksunsaajalle.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaisen maksupalvelun soveltamisalaan kuuluvia maksupalveluja ovat siis esimerkiksi tilisiirrot, suoraveloitus, korttimaksut sekä pankki- että luottokortilla, rahanvälitys ja sähköiset lompakkopalvelut.

Sen sijaan maksupalveluntarjoajat, jotka tarjoavat esimerkiksi maksutilien hoitamiseen, käteisen tallettamiseen tai käteisen nostamiseen liittyviä palveluja tai tilitietopalveluja, eivät ole ilmoitusvelvollisia.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaista maksupalvelujen määritelmää on tulkittava yhdessä maksupalveluntarjoajan määritelmän kanssa. Edellä kappaleessa 2.1 kerrottu maksupalveluntarjoajien määritelmä on melko laaja ja kattaa suurimman osan maksumarkkinoista, mutta sitä on kuitenkin tarkasteltava yhdessä lain soveltamisalaan kuuluvan maksupalvelun määritelmän kanssa.

Koska kaikki maksupalvelut eivät kuulu tiedonantovelvollisuuden piiriin, on mahdollista, että yhteisö on lain mukainen maksupalveluntarjoaja, mutta se ei tarjoa mitään laissa tarkoitetuista maksupalveluista. Tällainen maksupalveluntarjoaja ei ole tiedonantovelvollinen.

Liitteessä 1 kuvataan esimerkinomaisesti tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvien keskeisten maksutapojen toimintaa, osallistujia ja tietovirtoja.

2.3 Maksun määritelmä

2.3.1 Soveltamisalaan kuuluvat maksut

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukainen maksun käsite on määritelty viittaamalla maksupalvelulain maksutapahtuman ja rahanvälityksen käsitteisiin (Maksupalvelulain 8 §:n 3 ja 8 kohdat).

Maksutapahtumalla tarkoitetaan toimenpidettä, jolla varoja siirretään, nostetaan tai asetetaan käytettäväksi (Maksupalvelulaki 8 §:n 3 kohta).

Rahanvälityksellä tarkoitetaan palvelua, jossa palveluntarjoaja vastaanottaa maksajalta varoja perustamatta maksutiliä maksajan tai maksunsaajan nimiin ainoana tarkoituksena siirtää vastaanotettuja varoja vastaava määrä maksunsaajalle tai maksunsaajan puolesta toimivalle toiselle palveluntarjoajalle taikka jossa palveluntarjoaja vastaanottaa varat maksunsaajan puolesta ja asettaa ne tämän käyttöön (Maksupalvelulaki 8 §:n 8 kohta).

Yksinkertaistettuna maksu tarkoittaa varojen siirtämistä maksajalta (maksun käynnistäjältä) maksunsaajalle (varojen saajalle). Usein maksajan ja maksunsaajan väliseen maksuun osallistuu maksuketjun molemmissa päissä useita maksupalveluntarjoajia, jotka vaihtavat tietoja ja siirtävät varoja keskenään maksun toteuttamiseksi maksajan ja maksunsaajan välillä.

2.3.2 Mitä maksun käsitteeseen ei sisälly

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaan maksun käsitteeseen ei sisälly maksupalvelulain 2 ja 3 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet.

Maksun käsitteeseen kuulumattomat palvelut

Maksupalvelulain 2 §:n mukaan lakia ei sovelleta seuraaviin palveluihin:

1. rahankuljetuspalvelu;
2. palvelu, jossa tavaraa, palvelua tai muuta hyödykettä hankittaessa maksunsaaja antaa maksajalle käteistä osana maksamista koskevaa maksutapahtumaa;
3. erityisiin rajoitetusti käytettäviin maksuvälineisiin perustuva palvelu, jos:

1. maksuvälineitä voidaan käyttää tavaran, palvelun tai muun hyödykkeen hankkimiseksi ainoastaan välineen liikkeeseenlaskijan käyttämissä tiloissa taikka liikkeeseenlaskijan kanssa suoraan tehdyn sopimuksen nojalla hyödykkeen tarjoajien rajatussa verkossa;
2. maksuvälineitä voidaan käyttää ainoastaan valikoimaltaan erittäin rajattujen hyödykkeiden hankkimiseksi; tai
3. maksuvälineitä, jotka tarjotaan yrityksen taikka julkisoikeudellisen yhteisön tai laitoksen pyynnöstä ja jotka ovat voimassa vain yhdessä Euroopan talousalueen valtiossa, säännellään erityisistä sosiaalisista tai verotuksellisista syistä tiettyjen hyödykkeiden hankkimiseksi liikkeeseenlaskijan kanssa sopimuksen tehneiltä toimittajilta.

Kohdassa 3 mainittujen maksutapojen käyttö on rajoitettu joko tiettyihin paikkoihin tai tiettyihin hyödykkeisiin.  Yleisimmät maksutavat, joiden käyttö on rajoitettua ja jotka jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle, ovat arvosetelit tai lahjakortit, jotka ostetaan tietyllä summalla ja joita käyttämällä arvosetelin / lahjakortin haltija voi ostaa arvosetelin / liikkeeseenlaskijan tai sen kumppaneiden tarjoamia tavaroita ja palveluja.   

Sellaiset maksut, jotka maksaja suorittaa maksunsaajalle tällaista arvoseteliä käyttäen jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle. Sen sijaan sellainen maksu, jonka maksaja suorittaa arvosetelin ostamiseksi kuuluu lain soveltamisalaan muiden edellytysten täyttyessä, koska kyseessä on maksupalvelun tarjoajan toteuttama maksu.

Tuotetta ostettaessa ensimmäinen maksutapahtuma maksajalta markkinapaikalle kuuluu tiedonantovelvollisuuden piiriin (jos se suoritetaan lain soveltamisalaan kuuluvaa maksutapaa käyttäen). Jos maksaja palauttaa tuotteen, on myös maksunpalautus ilmoitettava.

Maksupalveluntarjoajan ei pidä ilmoittaa tietoja maksajalle myönnetystä arvosetelistä eikä myöhemmistä maksuista, jotka maksaja suorittaa arvosetelillä ostaakseen tavaroita myyjältä.

Maksun käsitteeseen kuulumattomat maksutapahtumat

Maksupalvelulain 3 §:n mukaan lakia ei sovelleta seuraaviin maksutapahtumiin:

1. kauppaedustajista ja myyntimiehistä annetussa laissa (417/1992) tarkoitetun kauppaedustajan tai muun vastaavan edustajan päämiehensä puolesta neuvottelemaan tai tekemään tavaraa, palvelua tai muuta hyödykettä koskevaan myynti- tai ostosopimukseen liittyvän maksun välittäminen, jos edustaja toimii ainoastaan maksajan tai maksunsaajan puolesta;
2. maksutapahtuma, jonka perustana on palveluntarjoajan maksettavaksi asetettu paperinen shekki, asete, maksukuponki, matkashekki, velkakirja tai postiosoitus ja jonka tarkoituksena on asettaa varoja maksunsaajan käytettäväksi;
3. maksujärjestelmässä tai arvopaperien selvitysjärjestelmässä toteutettavat maksutapahtumat palveluntarjoajien ja selvitysosapuolten, keskusvastapuolen, selvitysyhteisöjen tai keskuspankkien sekä muiden järjestelmään osallistuvien välillä;
4. sijoituspalveluyritysten, luottolaitosten, sellaisten yhteissijoitusyritysten, rahastoyhtiöiden ja vaihtoehtorahastojen hoitajien, jotka tarjoavat sijoituspalvelulain (747/2012) 1 luvun 15 §:ssä tarkoitettua sijoituspalvelua, ja 3 kohdassa tarkoitettujen tai sellaisten muiden yritysten, jotka voivat säilyttää arvopapereita, omaisuudenhoitoon taikka arvopaperien lunastukseen tai myyntiin liittyvät maksutapahtumat; (28.12.2017/1087)
5. maksutapahtumat ja niihin liittyvät palvelut emoyrityksen ja sen tytäryrityksen tai saman emoyrityksen tytäryritysten välillä, jos maksupalvelun välittäjä kuuluu samaan maksulaitoslain (297/2010) 5 §:n 8 kohdassa tarkoitettuun ryhmään;
6. tietoyhteiskuntakaaressa (917/2014) tarkoitetun teleyrityksen viestintäpalvelun käyttöön perustuvan laskutuksensa yhteydessä käyttäjältä perimät enintään 50 euron määräiset maksutapahtumat, joiden yhteenlaskettu määrä on enintään 300 euroa kuukaudessa käyttäjää kohden, jos kysymys on:

1. maksutapahtumista digitaalisen sisällön tai ääniperusteisten palvelujen ostamista varten; tai
2. maksutapahtumista, jotka toteutetaan sähköisestä laitteesta tai sen välityksellä joko hyväntekeväisyystoiminnan yhteydessä tai matka-, pysäköinti- tai pääsylippujen taikka muiden sen kaltaisten lippujen ostamista varten.

Kohdan 1 mukaan maksun käsitteeseen eivät sisälly maksut, jotka toteutetaan yhden tai useamman sellaisen kaupallisen asiamiehen välityksellä, joka toimii ainoastaan maksajan tai maksunsaajan puolesta. Sen sijaan maksut, jotka toteutetaan sellaisten kaupallisten asiamiesten välityksellä, jotka toimivat sekä maksajan että maksunsaajan puolesta, kuuluvat maksun käsitteen soveltamisalaan. Esimerkiksi sähköisessä kaupankäynnissä se merkitsee sitä, että asiakkaidensa varoja hallussaan pitävien verkkoalustojen ja markkinapaikkojen on rekisteröidyttävä maksupalveluntarjoajiksi (joko maksulaitoksiksi tai muihin ryhmiin tarjoamansa palvelun perusteella) ja ne ovat siten myös ilmoitusvelvollisia. Tällaisia ovat esimerkiksi markkinapaikat, jotka keräävät varoja maksajalta, pitävät niitä hallussaan ja jakavat ne sitten maksunsaajalle.

Lisäksi käytännössä esimerkiksi käteisenä suoraan maksajalta maksunsaajalle maksaminen, käteisen tallettaminen, käteisen nostaminen, shekit ja paperiset arvosetelit jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle.

2.4 Maksaja

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa viitataan maksajan määritelmän osalta maksupalveludirektiivin mukaiseen maksajan määritelmään.

Maksajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka on maksutilin haltija ja joka antaa luvan maksutoimeksiantoon kyseiseltä maksutililtä tai, jos maksutiliä ei ole, luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka antaa maksutapahtumaa koskevan toimeksiannon (Maksupalveludirektiivi 4 artiklan 8 alakohta).

Maksaja on se, jonka varoja siirretään maksun toteuttamisen yhteydessä. Vaikka maksaja on useimmiten myös maksun käynnistäjä, esimerkiksi suoraveloituksessa maksunsaaja käynnistää maksun maksajan antaman suoraveloitusvaltuutuksen perusteella.

2.5 Maksunsaaja

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa viitataan maksunsaajan määritelmän osalta maksupalveludirektiivin mukaiseen maksunsaajan määritelmään.

Maksunsaajalla tarkoitetaan luonnollista tai oikeushenkilöä, joka on tarkoitettu maksutapahtuman kohteena olevien varojen vastaanottajaksi (Maksupalveludirektiivi 4 artiklan 9 alakohta).

Maksunsaaja on näin ollen maksun toteuttamisen yhteydessä siirrettyjen varojen lopullinen saaja.

Maksujen käsittelyyn saattaa liittyä monia eri toimijoita ja liiketoimintamalleja, joten siirrettävät varat saattavat siirtyä ensin eri maksupalveluntarjoajien välillä, jotka voivat pitää varoja hallussaan tietyn ajan ennen kuin ne siirretään maksunsaajalle. Nämä maksupalveluntarjoajat eivät ole maksunsaajia, koska ne eivät ole maksajan käynnistämän maksun tarkoitettuja vastaanottajia vaan pelkkiä maksun välittäjiä.

2.6 Muut määritelmät

Maksutili

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaisella maksutilillä tarkoitetaan maksupalvelulaissa tarkoitettua maksutiliä, jota voidaan käyttää maksutapahtumiin. Maksutili voi olla yhden tai useamman maksupalvelun käyttäjän nimissä.

IBAN-tilinumero

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa viitataan IBAN-tilinumeron osalta SEPA-asetuksessa määriteltyyn IBAN-tilinumeroon.

IBAN-tilinumerolla tarkoitetaan kansainvälistä maksutilin numeroa, joka yksilöi yksittäisen tilin tietyssä maksulaitoksessa tietyssä maassa ja jonka osat Kansainvälinen standardisoimisjärjestö (ISO) on eritellyt.

BIC-koodi

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa viitataan BIC-koodin osalta SEPA-asetuksessa määriteltyyn BIC-koodiin.

BIC-koodilla tarkoitetaan koodia, jolla maksupalveluntarjoaja yksilöidään yksiselitteisesti ja jonka osat ISO on eritellyt.

Jäsenvaltio, Suomi ja kolmas maa

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaan jäsenvaltiolla tarkoitetaan Euroopan unionin jäsenvaltion aluetta, johon sovelletaan unionin lainsäädäntöä.

Suomella tarkoitetaan Euroopan unionin lainsäädännön mukaista Suomen arvonlisäveroaluetta ja Ahvenanmaan maakuntaa.

Kolmannella maalla tarkoitetaan valtiota tai aluetta, johon ei sovelleta Euroopan unionin lainsäädäntöä.

3 Tietojen antaminen ja säilytttäminen

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 3 §:n mukaan maksupalveluntarjoajien on annettava Suomessa tarjoamiensa maksupalveluiden osalta laissa tarkoitetut tiedot Verohallinnolle sähköisesti. Tiedot on annettava Ilmoitin.fi-palvelussa joko selaimen tai rajapinnan kautta, CESOP XML -skeemaan perustuvana tiedostona. Lisätietoa sähköisestä asioinnista Verohallinnossa Asioi verkossa.

Tiedot on annettava kultakin kalenterivuoden neljännekseltä neljännestä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä.

Ilmoitusvelvollisuutta tarkastellaan vuosineljänneksittäin. Jos maksupalveluntarjoaja toteuttaa yli 25 laissa tarkoitettua rajat ylittävää maksua samalle maksunsaajalle kalenterivuosineljänneksen aikana, maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava lain edellyttämät tiedot. Jos sama maksupalveluntarjoaja toteuttaa seuraavan kalenterivuosineljänneksen samalle maksunsaajalle enintään 25 rajatylittävää maksua, ei ilmoitusvelvollisuutta tällä vuosineljänneksellä ole. Jos sama maksunsaaja ylittää 25 rajatylittävän maksun kynnysarvon jälleen seuraavan vuosineljänneksen aikana, maksupalveluntarjoajan on taas tältä vuosineljännekseltä ilmoitettava lain mukaiset tiedot.

Maksuja ei ilmoiteta ajanjaksolta, jolloin kaikki ilmoitusvelvollisuuden edellytykset eivät täyty.

Maksupalveluntarjoajien raportointikaudet ovat seuraavat:

• Ensimmäinen kausi (tammi–maaliskuu): tiedot annettava 30. huhtikuuta mennessä
• Toinen kausi (huhti–kesäkuu): tiedot annettava 31. heinäkuuta mennessä.
• Kolmas kausi (heinä–syyskuu): tiedot annettava 31. lokakuuta mennessä.
• Neljäs kausi (loka–joulukuu): tiedot annettava 31. tammikuuta mennessä.

Maksupalveluntarjoajan on säilytettävä tiedot sähköisessä muodossa kolmen kalenterivuoden ajan sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana maksu on päivätty. Kyseessä on lisäedellytys eikä direktiivi poista maksupalveluntarjoajan kirjanpitolain tai muun lainsäädännön ja määräysten edellyttämiä säilytysaikoja tai -tapoja.

Direktiivin edellyttämä kolmen vuoden säilytysaika sähköisessä muodossa koskee niitä tietoja, jotka maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava. Jos esimerkiksi maksajan maksupalveluntarjoajan ei tarvitse ilmoittaa tietoja, koska maksunsaajan maksupalveluntarjoaja sijaitsee jäsenvaltiossa ja on tiedoista ilmoitusvelvollinen, ei maksajan maksupalveluntarjoajan tarvitse säilyttää tällaisia tietoja, joita se käyttää ainoastaan 25 rajatylittävän maksun kynnysarvon laskentaan, direktiivin edellyttämässä sähköisessä muodossa.  Tiedonantovelvollisen maksupalveluntarjoajan on kuitenkin pystyttävä tarvittaessa osoittamaan, ettei sillä ole ollut ilmoitettavia tietoja.

4 Tiedonanto- ja säilytysvelvollisuus

Tiedonanto- ja säilytysvelvollisuus Verohallinnolle koskee maksupalveluntarjoajien Suomessa tarjoamia rajat ylittäviä maksupalveluita (Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki 1 ja 3 §).

4.1 Tiedonanto- ja säilytysvelvollisuuden rajaukset

Tiedonanto- ja erityinen säilytysvelvollisuus on rajattu oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 29 § 7 momentin sekä maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 1 §:n mukaan ensinnäkin ainoastaan rajat ylittäviin maksuihin.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain mukaan tiedonanto- ja säilytysvelvollisuus on olemassa vain silloin, jos maksupalveluntarjoaja toteuttaa Suomessa kalenterivuosineljänneksen aikana maksajalle tai maksunsaajalle yli 25 rajat ylittävää samalle maksunsaajalle menevää maksua.

Maksajan maksupalveluntarjoajalla ei ole tämän lain mukaista tiedonanto- ja säilytysvelvollisuutta sellaisesta tarjoamaansa maksupalveluun liittyvästä maksusta, johon osallistuu vähintään yksi jonkin jäsenvaltion alueella sijaitseva maksunsaajan maksupalveluntarjoaja (Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki 4 §). Maksajan maksupalveluntarjoajalla ei siis ole tiedonantovelvollisuutta sellaisista maksuista, joista maksunsaajan maksupalveluntarjoajan katsotaan olevan tiedonantovelvollinen.

4.1.1 Rajat ylittävät maksu

4.1.1.1 Maksajan ja maksunsaajan sijaintivaltio

Tiedonantovelvollisuus koskee ainoastaan rajat ylittäviä maksuja. Maksua pidetään rajat ylittävänä maksuna, jos maksaja sijaitsee yhdessä jäsenvaltiossa ja maksunsaaja toisessa jäsenvaltiossa, kolmannella alueella tai kolmannessa maassa. Jos maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, kyseessä ei ole rajat ylittävä maksu.

Maksajan katsotaan sijaitsevan siinä jäsenvaltiossa, joka vastaa maksajan maksutilin IBAN-tilinumeroa tai muuta tunnistetta, joka yksiselitteisesti yksilöi maksajan ja antaa hänen sijaintinsa. Jos tällaisia tunnisteita ei ole, maksajan katsotaan kuitenkin sijaitsevan siinä jäsenvaltiossa, joka vastaa BIC- tai muuta tunnistekoodia, joka yksiselitteisesti yksilöi maksajan puolesta toimivan maksupalveluntarjoajan ja antaa sen sijainnin (Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki 1 §).

Maksunsaajan katsotaan sijaitsevan jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, joka vastaa maksunsaajan maksutilin IBAN-tilinumeroa tai muuta tunnistetta, joka yksiselitteisesti yksilöi maksunsaajan ja antaa hänen sijaintinsa. Jos tällaisia tunnisteita ei ole, maksunsaajan katsotaan kuitenkin sijaitsevan siinä jäsenvaltiossa, joka vastaa BIC- tai muuta tunnistekoodia, joka yksiselitteisesti yksilöi maksunsaajan puolesta toimivan maksupalveluntarjoajan ja antaa sen sijainnin (Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki 1 §).

Lähtökohtaisesti siis maksajan ja maksunsaajan katsotaan sijaitsevan siinä jäsenvaltiossa, joka vastaa maksajan ja maksunsaajan maksutilin IBAN-tilinumeroa tai sen puuttuessa muuta tunnistetta. Jos maksutilin IBAN-tilinumero ja muu tunnistetieto ovat keskenään ristiriitaisia, voi maksupalveluntarjoaja käyttää sitä tunnistetta, joka määrittää tosiasiallisen sijainnin parhaiten. Jos esimerkiksi IBAN-tilinumero ja osoite asuinvaltiossa ovat keskenään ristiriitaisia, on maksupalveluntarjoajan käytettävä luotettavaksi todettua osoitetiedon mukaista sijaintia.

4.1.1.2 Käytännön esimerkkejä

Esimerkki tilisiirto/suoraveloitus: maksaja, maksunsaaja ja niiden maksupalveluntarjoajat eri jäsenvaltioissa

Tilanteessa, jossa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat kahdessa eri jäsenvaltiossa ja käyttävät kukin omaan jäsenvaltioonsa sijoittautunutta maksupalveluntarjoajaa tilisiirron/suoraveloituksen toteuttamiseen, tärkein tunniste on maksajan ja maksunsaajan maksutilien IBAN-tilinumero. Silloin kun maksajan ja maksunsaajan maksutilien IBAN-tilinumerot viittaavat kahteen eri jäsenvaltioon, maksu katsotaan rajat ylittäväksi maksuksi.

Esimerkki tilisiirto/suoraveloitus: maksaja ja maksunsaaja samassa jäsenvaltiossa

Tilanteessa, jossa maksaja, maksajan maksupalveluntarjoaja ja maksunsaaja sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, mutta maksunsaaja käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen maksupalveluntarjoajan palveluja, viittaa maksunsaajan maksutilin IBAN-tilinumero maksunsaajan maksupalveluntarjoajan sijaintiin eikä maksunsaajan omaan sijaintiin. Tällöin maksajan ja maksunsaajan välinen maksu katsotaan rajat ylittäväksi maksuksi ja se on tiedonantovelvollisuuden piirissä. Jos maksupalveluntarjoajalla on käytettävissään IBAN-tilinumeron lisäksi muu tunniste, jonka avulla maksupalveluntarjoaja voi luotettavasti määrittää maksunsaajan sijainnin samaan jäsenvaltioon maksajan kanssa, ei kyseessä ole rajat ylittävä maksu.

Esimerkki korttimaksu: maksaja, maksunsaaja ja maksupalveluntarjoajat eri jäsenvaltioissa

Tilanteessa, jossa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat eri jäsenvaltioissa ja käyttävät kukin korttimaksun toteuttamiseen omaan jäsenvaltioonsa sijoittautuneen maksupalveluntarjoajan palveluja, maksajan kortin BIN-tunniste ja kauppiaan eli maksunsaajan osoite paikantavat maksajan ja maksunsaajan eri jäsenvaltioihin. Kyseiset tunnisteet ovat korttimaksujen osalta tärkeimmät tunnisteet. BIN (Bank Identification Number) on pankkitunniste, jolla tarkoitetaan luotto-, pankki- ja prepaid-korttinumeroiden kuutta ensimmäistä numeroa.  Maksu katsotaan rajat ylittäväksi maksuksi.

Esimerkki korttimaksu: maksaja ja maksunsaaja samassa jäsenvaltiossa

Tilanteessa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, mutta maksunsaaja käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen maksupalveluntarjoajan palveluja korttimaksun toteuttamiseen.

Koska BIN-tunniste viittaa maksajan todelliseen sijaintiin ja kauppiaan tunniste / osoite viittaa maksunsaajan todelliseen sijaintiin, maksu katsotaan kotimaanmaksuksi.

Esimerkki korttimaksu: kortin myöntäjä ja maksaja eri jäsenvaltioissa

Tilanteessa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat eri jäsenvaltioissa, mutta sekä maksunsaajan että maksajan maksupalveluntarjoajat ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon. Jos maksaja käyttää maksunsaajan jäsenvaltioon sijoittautuneen kortin myöntäjän palveluja korttimaksun toteuttamiseen, on sijainnin määrittämiseen käytettävä BIN-tunnisteen kortin myöntämispaikan osoittavia tietoja eikä kortin myöntäjän sijainnin osoittavia tietoja. Koska BIN-tunniste osoittaa, että maksaja sijaitsee eri jäsenvaltiossa kuin maksunsaaja, maksu on katsottava rajat ylittäväksi.

Esimerkki sähköinen raha / markkinapaikka: maksaja ja maksunsaaja eri jäsenvaltioissa

Tilanteessa, jossa maksaja ja maksunsaaja ovat eri jäsenvaltioista, sähköisen rahan liikkeellelaskija tai markkinapaikka paikantaa maksajan ja maksunsaajan tunnisteen perusteella kahteen eri jäsenvaltioon. Maksu on silloin rajat ylittävä. Sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksilla ja markkinapaikoilla voi olla käytettävissään useita eri tunnisteita ja tietoja, joiden perusteella maksaja ja maksunsaaja voidaan paikantaa (kuten IBAN-tilinumero, kortin BIN-tunniste, sisäinen tunniste tai asiakkaan rekisteröinnin yhteydessä kirjattu osoite). Ne voivat vapaasti valita sellaisen tunnisteen, jonka perusteella maksajan ja maksunsaajan tosiasiallinen sijainti voidaan parhaiten paikantaa.

Esimerkki sähköinen raha / markkinapaikka: maksaja ja maksunsaaja samassa jäsenvaltiossa

Tilanteessa, jossa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa ja käyttävät sähköisen rahan liikkeeseenlaskijalaitoksen tai markkinapaikan palveluja maksun toteuttamiseen, maksupalveluntarjoaja määrittää maksajan ja maksunsaajan sijainnin käyttämällä tunnisteita, jotka osoittavat maksajan ja maksunsaajan todellisen sijainnin. Tunnisteiden perusteella maksu on katsottava kotimaanmaksuksi.

Esimerkki rahansiirto: maksaja ja maksunsaaja samassa jäsenvaltiossa

Tilanteessa maksaja ja maksunsaaja sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa, mutta ne käyttävät eri jäsenvaltioihin sijoittautuneita rahansiirtopalveluja rahansiirron toteuttamiseen.

Koska rahansiirrossa on mahdollista siirtää varoja ilman, että maksunsaajalla on oltava maksutili, maksajan ja maksunsaajan sijainti määritetään maksajan ja maksunsaajan käyttämien rahansiirtopalvelujen BIC-koodien mukaan. Koska nämä palvelut sijaitsevat eri jäsenvaltioissa, maksu katsotaan rajat ylittäväksi, vaikka maksaja ja maksunsaaja sijaitsevatkin samassa jäsenvaltiossa.

4.2 Kalenterivuosineljänneksen aikana yli 25 rajat ylittävää maksua

4.2.1 Kynnysarvon laskenta

Tiedonantovelvollisuus on olemassa vain, jos maksupalveluntarjoaja tarjoaa Suomessa kalenterivuosineljänneksen aikana maksajalle tai maksunsaajalle maksupalvelua toteuttamalla yli 25 rajat ylittävää maksua samalle maksunsaajalle.

Jokaisen maksupalveluntarjoajan on tehtävä oma kynnysarvon laskenta. Esimerkiksi konsernissa jokaisen yhtiön tulee laskea, ylittyykö kynnysarvo sen tarjoamien rajat ylittäviä maksuja koskevien maksupalvelujen osalta.

Jos maksupalveluntarjoaja on toteuttanut samalle maksunsaajalle enintään 25 rajat ylittävää maksua vuosineljänneksen aikana, kyseisestä maksunsaajasta ei tarvitse ilmoittaa mitään tietoja. Jos kynnysarvo ylittyy, maksupalveluntarjoajan on ilmoitettava tiedot kaikista kyseiselle maksunsaajalle toteutetuista maksuista, eikä ainoastaan kynnysarvon ylittävistä maksuista.

Maksujen lukumäärää koskeva laskenta tehdään maksunsaaja-, maksupalveluntarjoaja- ja jäsenvaltiokohtaisesti. Laskelma tarjotuista maksupalveluista on tehtävä erikseen kunkin jäsenvaltion osalta. Jos maksupalveluntarjoajalla on toimipaikkoja useissa jäsenvaltioissa, kunkin toimipaikan on tehtävä erillinen laskelma. Maksutapahtumia ei yhdistetä esimerkiksi konsernitasolla.

Jos ilmoitettavia rajat ylittäviä maksuja on yli 25, kaikki maksunsaajan saamat maksut ilmoitetaan Verohallinnolle. Esimerkiksi jos maksunsaajan IBAN-tilille on tehty 200 erillistä maksua neljänneskalenterivuoden aikana, maksuja samalle maksunsaajan IBAN-tilille on enemmän kuin 25, joten asetettu kynnysarvo ylittyy ja näiden 200 maksun tiedot ilmoitetaan Verohallinnolle.

Jos maksupalveluntarjoaja on tietoinen, että kyseessä on palautus, ei tällaista palautusta huomioida 25 kynnysarvon laskennassa. Sillä ei ole merkitystä, kohdistuuko palautus samaan vuosineljännekseen kuin alkuperäinen maksu vai kohdistuuko palautus esimerkiksi seuraavaan vuosineljännekseen kuin alkuperäinen maksu.

4.2.2 Rajat ylittävien maksujen määrän laskeminen tunnistekohtaisesti

Pääsäännön mukaan maksunsaajan vastaanottamien rajat ylittävien maksujen määrä lasketaan kunkin maksunsaajan osalta laissa tarkoitetun maksunsaajan tunnisteen perusteella. Tällöin maksajan ja maksunsaajan maksupalveluntarjoajien on laskettava rajat ylittävien maksujen kokonaismäärä esimerkiksi kaikkien tietylle IBAN-tilinumerolle suoritettujen rajat ylittävien maksujen perusteella. Jos tämä määrä on suurempi kuin 25 rajat ylittävää maksua, kaikki kyseiselle IBAN-tilinumerolle vuosineljänneksen aikana suoritetut maksut on ilmoitettava.

4.2.3 Rajat ylittävien maksujen määrän laskeminen maksunsaajakohtaisesti

Jos maksupalveluntarjoajan tiedossa on, että maksunsaajalla on useita tunnisteita, edellä mainittu laskenta suoritetaan maksunsaajakohtaisesti eli yhdistämällä saman maksunsaajan saamat maksut.

Maksajilla voi olla käytössään esimerkiksi monia eri maksutapoja, joihin voi liittyä eri tunnisteita (esimerkiksi IBAN-tilinumero tilisiirroissa, kauppiaan tunniste korttimaksuissa tai sähköisen rahan tilitiedot sähköisen rahan maksuissa). Tällöin maksupalveluntarjoajien on yhdistettävä eri tunnisteiden perusteella toteutetut maksut, jos ne tietävät, että nämä tunnisteet viittaavat samaan maksunsaajaan.

Maksupalveluntarjoajien on aina pyrittävä selvittämään käytettävissään olevien tietojen avulla, liittyvätkö kaksi eri maksutiliä tosiasiallisesti samaan maksunsaajaan.

Maksutilit on näin ollen yhdistettävä laskentaa varten, kun ne ovat saman henkilön tai yhtiön. Yhdistämistä ei tehdä silloin, kun maksutilien omistajat ovat erillisiä yhteisöjä, vaikka ne olisivat sidoksissa toisiinsa kuten esimerkiksi konserniyhtiöt.

Jos yhdellä tilillä on kaksi tai monta tilinhaltijaa, maksunsaajana pidetään kaikkia tilinhaltijoita yhteensä. Jos yhdellä tällaisella tilinhaltijalla on myös toinen maksutili, yhdistämistä ei tehdä, elleivät kaikki molempien maksutilien haltijat ole samoja.

Maksupalveluntarjoajat on käytettävä kaikkia käytettävissään olevia tietoja määrittääkseen, ovatko useat maksutilit yhden maksunsaajan.

Maksupalveluntarjoajan tiedonantovelvollisuuteen sisältyy tietoja, joita maksupalveluntarjoaja voi käyttää myös määrittääkseen sitä, että maksunsaaja on sama:

1. Alv-tunniste: Tunniste toimii vahvana viitteenä siitä, että kahden eri maksutilin maksunsaajat ovat tosiasiassa yksi ja sama yhteisö. Jos maksupalveluntarjoaja toteaa, että kahden maksutilin maksunsaajilla on sama alv-tunniste, on hyvin todennäköistä, että maksunsaaja on sama.
2. Nimi: Maksunsaajan nimi voi auttaa tunnistamaan, että kyseessä on sama maksunsaaja. Nimissä voi olla virheitä ja yritykset saattavat muuttaa nimeään ,mutta varsinkin jos nimi yhdistetään osoitetietoihin tai muihin maksupalveluntarjoajan käytettävissä oleviin tietoihin.
3. Osoite: Osoite voi olla hyödyllinen tieto maksutilien yhdistämisessä muiden saatavilla olevien tietojen lisäksi.
4. Muut tiedot: Maksupalveluntarjoajat voivat vapaasti käyttää kaikkia saatavillaan olevia tietoja maksutilien yhdistämisessä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yritystunnus, IP-osoite, sähköpostiosoite ja sopimukset.

4.3 Tiedonantovelvollinen maksupalveluntarjoaja

4.3.1 Pääsääntö

Maksupalveluntarjoajan on sen Suomessa tarjoamien maksupalveluiden osalta annettava Verohallinnolle maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetussa laissa säädetyt tiedot rajat ylittävistä maksuista.

Direktiivi ei rajoita tiedonantovelvollisten maksupalveluntarjoajien määrää eli saattaa olla tilanteita, joissa useampi kuin yksi maksupalveluntarjoaja on raportointivelvollinen. Riippuen maksupalveluntarjoajien liiketoimintamalleista, jos esimerkiksi useampi kuin yksi maksupalveluntarjoaja osallistuu maksuun maksunsaajan puolelta, saattaa raportointivelvollisuus olla useammalla maksupalveluntarjoajalla saman maksun osalta.

4.3.2 Maksunsaajan maksupalveluntarjoaja toisessa jäsenvaltiossa

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 4 §:ssä maksajan maksupalveluntarjoajien säilytys- ja tiedonantovelvollisuutta on rajattu. Lain mukaan maksajan maksupalveluntarjoajan tiedonanto- ja säilytysvelvollisuutta on rajattu tilanteissa, joissa vähintään yksi maksunsaajan maksupalveluntarjoajista sijaitsee jossakin jäsenvaltiossa. Jos maksunsaajan maksupalveluntarjoaja sijaitsee jäsenvaltiossa, se on yksin vastuussa tietojen ilmoittamisesta. Tällöin maksajan maksupalveluntarjoajalla ei ole ilmoitusvelvollisuutta niistä maksuista, joista maksunsaajan maksupalveluntarjoajan katsotaan olevan ilmoitusvelvollinen.

Maksupalveluntarjoajan sijainti määritetään maksupalveluntarjoajan ja sen sijainnin yksiselitteisesti yksilöivän BIC- tai muun tunnistekoodin perusteella (Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annettu laki 4 §).

Vaikka maksajan maksupalveluntarjoajien ilmoitus- ja säilytysvelvollisuutta on rajattu tilanteissa, joissa maksunsaajan maksupalveluntarjoaja sijaitsee jäsenvaltiossa, maksajan maksupalveluntarjoajan on kuitenkin sisällytettävä kyseiset maksupalvelut edellä tarkoitettuun 25 rajat ylittävän maksun raja-arvon laskelmaan.

Maksajan maksupalveluntarjoajan ei tarvitse säilyttää eikä ilmoittaa tietoja maksunsaajasta, jos vähintään yksi maksunsaajan maksupalveluntarjoaja sijaitsee jäsenvaltiossa. Maksajan maksupalveluntarjoajan on säilytettävä ja ilmoitettava tiedot ainoastaan silloin, kun yksikään maksunsaajan maksupalveluntarjoaja ei ole sijoittautunut mihinkään jäsenvaltioon.

4.3.3 Maksunsaajan maksupalveluntarjoaja sijaitsee kolmannessa maassa

Silloin, kun maksajan maksupalveluntarjoaja tarjoaa maksupalveluita jäsenvaltiossa ja maksunsaajan maksupalveluntarjoaja ei sijaitse jäsenvaltiossa, vaan kolmannessa maassa tai kolmannella alueella, tietojen ilmoittamisesta vastaa maksajan maksupalveluntarjoaja.

5 Annettavat ja säilytettävät tiedot

Maksupalveluntarjoajan on annettava ja säilytettävä tiedot, joiden avulla voidaan tunnistaa tiedonantovelvollinen maksupalveluntarjoaja. Maksupalveluntarjoajan on lisäksi annettava tiedot maksunsaajan tunnistamiseksi sekä tiedot maksunsaajan saamista maksuista.

Maksupalveluntarjoajien tiedonantovelvollisuudesta annetun lain 5 §:n mukaan maksupalveluntarjoajien on annettava ja säilytettävä seuraavat tiedot:

1. maksupalveluntarjoajan yksiselitteisesti yksilöivä BIC- tai muu tunnistekoodi;
2. maksunsaajan nimi tai toiminimi, sellaisena kuin se on maksupalveluntarjoajan tiedoissa;
3. jos saatavilla, maksunsaajan arvonlisäverotunniste tai muu kansallinen veronumero;
4. IBAN-tilinumero, tai jos sitä ei ole saatavilla, muu tunniste, joka yksiselitteisesti yksilöi maksunsaajan ja antaa hänen sijaintinsa;
5. BIC- tai muu tunnistekoodi, joka yksiselitteisesti yksilöi maksunsaajan puolesta toimivan maksupalveluntarjoajan ja antaa tämän sijainnin, jos maksunsaaja ottaa vastaan varoja ilman maksutiliä;
6. jos saatavilla, maksunsaajan osoite sellaisena kuin se on maksupalveluntarjoajan tiedoissa;
7. 1 §:ssä tarkoitettuja rajat ylittäviä maksuja koskevat tiedot;
8. 1 §:ssä tarkoitettujen rajat ylittävien maksujen tunnistettuja maksunpalautuksia koskevat tiedot.

Edellä 1 momentin 7 ja 8 kohdassa tarkoitetut tiedot ovat:

1. maksun tai maksunpalautuksen päivämäärä ja kellonaika;
2. maksun tai maksunpalautuksen määrä ja valuutta;
3. tapauksen mukaan maksunsaajan vastaanottaman tai hänen puolestaan vastaanotetun maksun alkuperäjäsenvaltio tai palautuksen määräpaikkana oleva jäsenvaltio sekä tiedot, joita on käytetty maksun tai maksunpalautuksen alkuperän tai määräpaikan määrittämiseen 1 §:n 3 ja 4 momentin mukaisesti;
4. viite, joka yksiselitteisesti yksilöi maksun;
5. tapauksen mukaan tieto siitä, että maksu on käynnistetty kauppiaan fyysisissä tiloissa.

Pykälän 1 kohdan mukaan annettaviin tietoihin kuuluu maksupalveluntarjoajan yksiselitteisesti yksilöivä BIC- tai muu tunnistekoodi. Tunnisteen tulee olla sellainen, että Verohallinto pystyy yksiselitteisesti sen avulla tunnistamaan tiedonantovelvollisen maksupalveluntarjoajan. Silloin, kun maksupalveluntarjoajien yhteenliittymä käyttää vain yhtä yhteistä BIC-tunnistetta, kukin tiedonantovelvollinen maksupalveluntarjoaja tulee yksilöidä muulla koodilla, kuten y-tunnuksella.

Pykälän 3 ja 6 kohtien mukaan tiedot on annettava aina silloin, jos ne ovat maksupalveluntarjoajan saatavilla.

6 Säilytys- ja tiedonantovelvoitteiden laiminlyönti

Velvoitteiden laiminlyönteihin sovelletaan verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:n laiminlyöntimaksusäännöstä. Mikäli maksupalveluntarjoaja laiminlyö laissa edellytetyt säilytys- ja tiedonantovelvoitteensa, voidaan maksupalveluntarjoajalle määrätä laiminlyöntimaksu. Lisätietoa sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksusta löytyy Verohallinnonohjeesta Sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksu maksupalveluntarjoajien rajat ylittävistä maksuista

Ennakkoperintälain 26 §:n 2 momentin mukaan Verohallinto voi poistaa ennakkoperintärekisteristä tai jättää rekisteriin merkitsemättä sen, joka olennaisesti laiminlyö veronmaksun, kirjanpitovelvollisuuden, verotusta koskevan ilmoittamis- tai muistiinpanovelvollisuuden taikka muut velvollisuutensa verotuksessa.

7 Hallinnolliset menettelyt sen tarkistamiseksi, noudattavatko maksupalveluntarjoajat tietojen säilytys- ja tiedonantovelvoitteita

Tiedonantovelvollisen maksupalveluntarjoajan on annettava Verohallinnon kehotuksesta Verohallinnon lakisääteistä tehtävää varten tarvittavat yksilöidyt lisätiedot (VML 19 §, OVML 30 §), sekä esitettävä tarkastettavaksi se aineisto (VML 23 §, OVML  8 §,31 § ja VMA 3 §), jotka ovat tarpeen maksupalveluntarjoajan menettelyjen ja raportoinnin oikeellisuuden tarkastamiseksi. Tiedonantovelvollisen maksupalveluntarjoajan on annettava tiedot Verohallinnolle salassapitosäännösten ja muiden tietojen saantia koskevien rajoitusten estämättä (VML 22 §).

johtava erityisasiantuntija Kalle Hirvonen

ylitarkastaja Elina Väinölä

veroasiantuntija Elina Kajander