Kun hoidat veroasioita elinkeinonharjoittajana, maataloudenharjoittajana tai metsätaloudenharjoittajana, valitse OmaVeroon kirjautumisen jälkeen linkki Hoida omia veroasioita. Tämän linkin kautta pääset hoitamaan kaikkia veroasioitasi. Lue lisää: Uutta OmaVerossa
Yhdysvaltalaisen Y Inc.:n tarkoituksena oli perustaa uusi C-lajin osake ja jakaa yksi C-lajin osake jokaiselle ulkona olevalle yhtiön osakkeelle. C-lajin osakkeilla ei ollut lainkaan äänioikeuksia, mutta muilta oikeuksiltaan osake vastasi A-lajin osaketta. Yhtiöoikeudellisten säännösten mukaan järjestelyä pidettiin Yhdysvalloissa osinkona, mutta verotuksessa siitä ei siellä syntynyt veronalaista tuloa.
Suomessa yleisesti verovelvollinen X sai jokaista omistamaansa pörssissä noteerattua A-osaketta vastaan vastikkeetta yhden C-osakkeen, joka myös tultiin noteeraamaan pörssissä.
Järjestelyssä ei ollut kysymys yhtiön varojen jakamisesta eikä X:n omistusosuus yhtiöstä järjestelyn johdosta muuttunut. X:lle ei siten muodostunut tuloverolain 33c §:ssä tarkoitettua osinkoa tai muuta verotettavaa tuloa sen johdosta, että hän sai järjestelyssä osakkeenomistajana vastikkeetta yhden C-lajin osakkeen jokaista omistamaansa A-lajin osaketta vastaan.
X:n verotuksessa osakkeiden hankintamenon katsottiin muodostuvan siten, että A-lajin osakkeen hankintameno jaettiin tuloverolain 47 §:n 2 momentista ilmenevän periaatteen mukaisesti aikaisemmin omistetun A-osakkeen ja sen perusteella saadun C-osakkeen hankintamenoksi. Kun kysymys oli erilajisista osakkeista, hankintameno jaettiin osakkeiden kesken niiden käyvän arvon mukaisessa suhteessa. Ennakkoratkaisu vuosille 2013 ja 2014.
Tuloverolaki 33c § ja 47 § 2 mom
LAINVOIMAINEN