Kun hoidat veroasioita elinkeinonharjoittajana, maataloudenharjoittajana tai metsätaloudenharjoittajana, valitse OmaVeroon kirjautumisen jälkeen linkki Hoida omia veroasioita. Tämän linkin kautta pääset hoitamaan kaikkia veroasioitasi. Lue lisää: Uutta OmaVerossa
S:2.17.02
Hakija työskenteli A Oyj:n tytäryhtiön B Oy:n palveluksessa. B Oy hoiti matkustajapalveluita A-yhtymän liikennöimissä suomalaisissa ja saksalaisissa aluksissa. A Oyj:n saksalainen tytäryhtiö omisti Saksan alusrekisteriin merkityn X-aluksen, joka liikennöi Suomen ja Saksan välillä. Saksan merilain mukaan aluksen saksalainen omistajayhtiö oli laivanisäntä. B Oy oli vuokrannut aluksen matkustajatilat saksalaiselta yhtiöltä ns. bareboat-ehdoin. Aluksen mukana seurasi kuitenkin kuljetushenkilökuntaa 16 henkilöä, jotka olivat työsuhteessa saksalaiseen yhtiöön. Matkustajapalvelusta vastasi 13 suomalaisen B Oy:n työntekijää. Koska hakija, joka työskenteli aluksella, ei ollut laivanisännän palveluksessa, eikä kyseessä myöskään ollut suomalaiseen alukseen rinnastettavissa oleva alus, ei hakijan saama palkkatulo ollut merityötuloa.
TVL_74_§
LAINVOIMAINEN