Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Vapaa-ajan asunnon yksityiskäyttö

Antopäivä
11.9.2008
Diaarinumero
ad. 1359/345/2008
Voimassaolo
Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki verohallinnosta (237/08) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
29.8.2008 annetun ohjeen Dnro 1359/345/2008  kohdan 1 vastausta

Korkein hallinto-oikeus on 13.8.2008 antanut päätöksen (t.1881, finlex.fi), joka koskee kiinteistöyhtymän omistaman mökin vuokraukseen kohdistuvien menojen vähentämistä verotuksessa. KHO katsoi, ettei asiassa ollut esitetty riittävää selvitystä siitä, että Lapissa sijaitsevaa kiinteistöä olisi pyritty vuokraamaan myös talvisesongin ulkopuolella. Yhtymä sai vähentää vuokraukseen kohdistuvia menoja 21 viikon vuokrauskäytön ja muun ajan yksityiskäytön perusteella suhteessa 21/52. Yhtymä oli ilmoittanut yksityiskäytön osuudeksi yhden viikon vuodessa. Päätös merkitsee sitä, että mökin katsottiin olleen yksityiskäytössä kaikkien niiden 31 viikon aikana, jolloin mökki ei ollut vuokrattuna.

Päätöksen johdosta Verohallinto muuttaa 29.8.2008 antamassaan ohjeessa Dnro 1359/345/2008 olevaa vastausta kysymykseen nro 1 siltä osin, kuin vastaus koski vapaa-ajan asunnon käyttöajan laskemista. Verohallinto katsoo, että osakeyhtiön ainoan osakkaan määräysvallassa oli se, missä määrin hän käytti yhtiön omistamaa vapaa-ajan asuntoa silloin, kun asunto ei ollut vuokrattuna tai edustuskäytössä. Kiinteistö ei ollut tulonhankkimistoiminnan piirissä siitäkään huolimatta, että osakas oli oman ilmoituksensa mukaan käyttänyt kiinteistöä vain 2 viikon ajan. Näin ollen osakeyhtiön omistaman huvilakiinteistön käytön voidaan katsoa jakautuvan seuraavasti:

  alkuperäinen ohje uusi ohje
edustustilaisuuksien osuus 1/6 1/52
vuokraustoiminta 3/6 3/52
yksityiskäyttö 2/6 48/52

Apulaisjohtaja Anneli Kukkonen

Ylitarkastaja Tuula Hakola

Sivu on viimeksi päivitetty 11.9.2008