Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki

Voimassaolo
- 4.1.2018

Tämä ohje on päivitettävänä. Mm. työnantajasuoritusten ja muiden oma-aloitteisten verojen ilmoittamiseen on tullut muutoksia vuoden 2017 alusta. Myös kotitalousvähennyksen määrä on muuttunut.

Tässä ohjeessa käsitellään Kelan ja kunnan maksaman lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen sekä osittaisen hoitorahan verotusta. Ohjeessa käsitellään lisäksi lapsen vanhemman tai muun huoltajan maksamis- ja ilmoittamismenettelyä silloin, kun tämä maksaa lastenhoidosta palkkaamalleen hoitajalle taikka yksityiselle päivähoidon tuottajalle.

1 Lasten kotihoidon tuki

Lasten kotihoidon tukea voidaan maksaa lapsen vanhemmalle tai muulle huoltajalle, kun lasta hoitaa perheenjäsen, perheeseen työsuhteessa oleva hoitaja tai yksityinen päivähoidon tuottaja (esim. hoitopalvelua myyvä yrittäjä tai yritys). Kotihoidon tuki koostuu Kansaneläkelaitoksen maksamasta hoitorahasta ja hoitolisästä. Kunta voi tämän lisäksi maksaa harkinnanvaraista kuntalisää.

Kotihoidon tuki maksetaan sille vanhemmalle, joka lasta pääasiallisesti hoitaa ja se on hänen veronalaista ansiotuloaan. Kela toimittaa maksamastaan kotihoidon tuesta ennakonpidätyksen korottamalla päätoimen palkan pidätysprosenttia 2 prosenttiyksiköllä, kuitenkin aina vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos tuensaajalla on portaikkoverokortti, korotusta ei tehdä, mutta ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Ennakonpidätys voidaan toimittaa myös verotoimiston etuutta varten antaman muutosverokortin mukaan, jolloin siinä olevaa pidätysprosenttia ei koroteta.

Kuntalisän maksaa käytännössä vanhemman tilille joko kunta tai Kela. Jos kuntalisän maksaa kunta, se toimittaa ennakonpidätyksen maksamastaan kuntalisästä sivutuloverokortin tietojen mukaan. Jos kuntalisän maksaa Kela, toimittaa se ennakonpidätyksen samalla tavalla kuten muustakin maksamastaan kotihoidon tuesta.

Kela ja kunnat ilmoittavat Verohallinnolle antamallaan vuosi-ilmoituksella 7803, tiedot maksamastaan kotihoidon tuesta. Kotihoidon tuki ja mahdollinen kuntalisä ilmoitetaan suorituslajilla X ”Lapsen kotihoidon tuki ja osittainen hoitoraha”.

2 Lasten yksityisen hoidon tuki

Lasten yksityisen hoidon tukea voidaan maksaa vanhemman palkkaamalle hoitajalle (vanhempaan työsuhteessa oleva hoitaja) tai yksityiselle päivähoidon tuottajalle. Poikkeustapauksessa yksityisen hoidon tuki voidaan tilapäisesti maksaa lapsen vanhemmille. Yksityisen hoidon tuki koostuu Kelan maksamasta hoitorahasta ja hoitolisästä. Tämän lisäksi kunta voi maksaa harkinnanvaraista kuntalisää. Yksityisen hoidon tuen verotukseen vaikuttaa se, kenelle tuki maksetaan.

Vanhempaan työsuhteessa olevalle hoitajalle maksettu yksityisen hoidon tuki on hoitajan veronalaista palkkatuloa. Kela toimittaa maksamastaan yksityisen hoidon tuesta ennakonpidätyksen päätoimen palkan pidätysprosentin mukaan. Jos kunta maksaa lisäksi hoitajalle kuntalisää, toimitetaan siitä ennakonpidätys sivutuloverokortin tietojen mukaan. Työnantajan sosiaaliturvamaksun yksityisen hoidon tuesta maksaa kuitenkin yleensä vanhempi (ks. kohta 4.1).

Yksityiselle päivähoidon tuottajalle maksettu yksityisen hoidon tuki on tuensaajan veronalaista työkorvausta. Kela ja kunnat eivät toimita ennakkoperintärekisteriin merkitylle yksityiselle päivähoidon tuottajalle maksamastaan yksityisen hoidon tuesta ennakonpidätystä. Jos yksityistä päivähoidon tuottajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin, toimitetaan sille maksetusta yksityisen hoidon tuesta ennakonpidätys.

Jos yksityisen hoidon tuki poikkeuksellisesti maksetaan vanhemmalle, se on hänen veronalaista ansiotuloaan. Kela toimittaa tällöin ennakonpidätyksen sivutuloverokortin tietojen mukaan. Ilman verokorttia pidätys toimitetaan 60 prosentin suuruisena.

Kunnat voivat maksaa vanhempaan työsuhteessa olevalle hoitajalle tai yksityisen hoidon tuottajalle erilaisia lakiin perustumattomia tukia esimerkiksi palvelurahan tai palvelusetelin nimellä. Tukia käsitellään verotuksessa yksityisen hoidon tuen tapaan. Hoitajalle tai yksityisen hoidon tuottajalle maksettu tuki on tämän veronalaista tuloa, josta kunta toimittaa tarvittaessa ennakonpidätyksen kuten yksityisen hoidon tukeen liittyvästä kuntalisästä.

Kela ja kunnat ilmoittavat Verohallinnolle antamallaan vuosi-ilmoituksella 7801 tiedot ennakkoperintärekisteriin merkitsemättömälle yksityisen päivähoidon tuottajalle maksamastaan yksityisen hoidon tuesta. Lapsen vanhempaan työsuhteessa olevalle hoitajalle maksettu yksityisen hoidon tuki ilmoitetaan vuosi-ilmoituksen saajakohtaisessa erittelyssä suorituslajilla 6 ”Sijaismaksajan maksama palkka ja palkkaturva” ja työkorvausta oleva tuki suorituslajilla H ”työkorvaus”. Yksityisen hoidon tuen määrä ilmoitetaan kohdassa 14 ja toimitetun ennakonpidätyksen määrä kohdassa 15.

3 Osittainen hoitoraha

Kela voi maksaa osittaista hoitorahaa vanhemmalle, joka lyhentää työpäiväänsä. Osittainen hoitoraha on vanhemman veronalaista ansiotuloa ja siitä toimitetaan ennakonpidätys joko sivutulon pidätysprosentin tai verotoimiston etuutta varten antaman muutosverokortin pidätysprosentin mukaan. Ilman verokorttia ennakonpidätys toimitetaan 60 prosentin suuruisena. Kela ilmoittaa maksamansa osittaisen hoitorahan Verohallinnolle antamallaan vuosi-ilmoituksella suorituslajilla X ”Lapsen kotihoidon tuki ja osittainen hoitoraha”.

4 Vanhemman palkkaama hoitaja

Kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea saava vanhempi voi palkata hoitajan taikka maksaa hoitopalvelusta yksityiselle päivähoidon tuottajalle. Jos vanhempi palkkaa hoitajan, muodostuu vanhemman ja hoitajan välille työsuhde. Vanhempi on tällöin työnantaja ja häntä koskevat pääsääntöisesti samat velvoitteet kuin muitakin työnantajia.

Jos hoitaja ei ole työsuhteessa lapsen vanhempaan, on hoidosta maksettu korvaus työkorvausta. Työkorvauksen maksamista käsitellään tämän ohjeen kohdassa 5.

4.1 Ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu

Jos hoitaja on työsuhteessa vanhempaan, on tämä pääsääntöisesti velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen ja maksamaan työnantajan sosiaaliturvamaksun hoitajalle maksamastaan palkasta. Ennakonpidätys toimitetaan hoitajan verokorttiin merkityn pidätysprosentin mukaan. Ilman verokorttia ennakonpidätys tulee toimittaa 60 prosentin suuruisena.

Työnantajan sosiaaliturvamaksu määräytyy prosenttiosuutena maksetuista palkoista. Sen suuruus vaihtelee vuosittain. Vuonna 2011 maksu on 2,12 prosenttia palkoista. Vuonna 2010 maksu oli 2,23 prosenttia. Vanhemman tulee maksaa työnantajan sosiaaliturvamaksu sekä itse maksamastaan palkasta että hoitajalle maksetusta yksityisen hoidon tuesta.

Työnantajan sosiaaliturvamaksua ei vuodesta 2011 alkaen tarvitse maksaa, jos työntekijä ei ole ennen palkan maksukuukautta täyttänyt 16 vuotta. Esimerkiksi jos työntekijä täyttää 16 vuotta 8.6.2011, työnantajan sosiaaliturvamaksu on maksettava ensimmäistä kertaa heinäkuussa maksetuista palkoista.

Ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu maksetaan Verohallinnon tilille kohdassa 4.3 olevien ohjeiden mukaan.

Ennakonpidätystä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos palkka ei ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa. Työnantajan sosiaaliturvamaksua ei puolestaan tarvitse maksaa, jos vanhemman maksama palkka ja yksityisen hoidon tuki eivät yhteensä ylitä 1 500 euroa kalenterivuodessa. Vaikka palkasta ei toimitettaisi ennakonpidätystä, siitä tulee yleensä antaa kohdan 4.4 mukainen vuosi-ilmoitus.

Esimerkki: Vanhempi maksaa vuonna 2009 hoitajalle palkkaa 700 euroa ja Kela yksityisen hoidon tukea 1 000 euroa. Vanhemman ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä maksamastaan palkasta. Hänen tulee kuitenkin maksaa työnantajan sosiaaliturvamaksu, sillä palkan ja yksityisen hoidon tuen yhteismäärä 1 700 euroa ylittää 1 500 euron rajan. Vanhemman tulee myös antaa työnantajan vuosi-ilmoitus.

Jos 1 500 euron rajan ylittyminen varmistuu työsuhteen alkamisen jälkeen, tulee ennakonpidätyksen toimittaminen aloittaa sen palkanmaksun yhteydessä, jolloin 1 500 euron rajan ylittyminen käy selväksi. Aikaisemmin samana vuonna maksetuista palkoista ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä. Työnantajan sosiaaliturvamaksu tulee kuitenkin suorittaa myös aikaisemmin samana vuonna maksetuista palkoista.

Työnantaja on lain mukaan vastuussa ennakonpidätyksen toimittamisesta. Jos vanhempi on jättänyt ennakonpidätyksen toimittamatta yli 1 500 euron suuruisesta palkasta, voidaan toimittamatta tai maksamatta jätetty ennakonpidätys määrätä hänen maksettavakseen.

Hoitajalle maksettu palkka on aina hänen veronalaista tuloaan riippumatta siitä, onko palkasta toimitettu ennakonpidätystä. Jos palkasta ei toimiteta ennakonpidätystä, on vaarana, että verovuonna ennakkoon maksetut verot eivät vastaa verovuoden lopullisen veron määrää ja hoitaja joutuu maksamaan jäännösveroa. Siksi on suositeltavaa, että vanhempi toimittaisi palkoista ennakonpidätyksen, vaikka palkan määrä ei ylittäisi 1 500 euroa kalenterivuodessa. Hoitaja voi myös itse pyytää vanhempaa toimittamaan ennakonpidätyksen. Työnantajan sosiaaliturvamaksua ei näissä tilanteissa tarvitse maksaa.

4.2 Vakuutetun sairausvakuutusmaksu

Verojen ohella hoitaja maksaa palkastaan vakuutetun sairausvakuutusmaksun. Vakuutetun sairausvakuutusmaksu koostuu päivärahamaksusta ja sairaanhoitomaksusta, joiden suuruus vaihtelee vuosittain. Vuonna 2011 päivärahamaksu on 0,82 prosenttia ja sairaanhoitomaksu 1,19 prosenttia palkasta. Vuonna 2010 maksut olivat 0,93 prosenttia ja 1,47 prosenttia.

Vakuututun sairausvakuutusmaksu sisältyy hoitajan verokorttiin merkittyyn ennakonpidätysprosenttiin ja se maksetaan Verohallinnolle työntekijän palkasta toimitetussa ennakonpidätyksessä.

4.3 Vuosi-ilmoitus

Vanhempi on velvollinen ilmoittamaan häneen työsuhteessa olevalle hoitajalle maksamansa palkat Verohallinnolle annettavalla vuosi-ilmoituksella 7801. Vuosi-ilmoitus tulee antaa kaikista työntekijöistä, joille on maksettu vähintään 200 euroa palkkaa kalenterivuoden aikana.

Vanhempi ilmoittaa vuosi-ilmoituksen palkan/suorituksen saajakohtaisissa tiedoissa vain itse maksamansa palkan ja toimittamansa ennakonpidätyksen määrän. Palkka ilmoitetaan kohdassa 10 suorituslajilla P ”Palkka päätoimesta”.  Maksetun palkan määrä ilmoitetaan kohdassa 14, toimitetun ennakonpidätyksen määrä kohdassa 15 ja työntekijältä perityt eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut kohdassa 16.

Kelan ja kunnan maksaman yksityisen hoidon tuen yhteismäärä ilmoitetaan vuosi-ilmoituksen maksajakohtaisen yhteenvedon tiedoissa kohdassa 650 ”Työnantaja ilmoittaa sijaismaksajan (esim. Kela) maksamat palkat yhteensä, joista työnantaja maksaa sosiaaliturvamaksun”.

4.4 Työntekijän vakuuttaminen

Vanhempi on yleensä velvollinen ottamaan häneen työsuhteessa olevalle hoitajalle työeläke- ja tapaturmavakuutuksen sekä työttömyysvakuutuksen. Vanhempi voi lisäksi ottaa hoitajalle ryhmähenkivakuutuksen. Vakuuttamisvelvollisuuteen ei vaikuta se, toimitetaanko hoitajalle maksetusta palkasta ennakonpidätystä tai maksetaanko sosiaaliturvamaksut.

Työeläkevakuutusmaksu jakautuu työnantajan ja työntekijän maksuosuuteen, jotka molemmat määräytyvät prosenttiosuutena palkoista. Työntekijän osuus lasketaan vanhemman maksaman bruttopalkan ja Kelan maksaman yksityisen hoidon tuen yhteismäärän perusteella, mutta vanhempi pidättää koko työntekijän osuuden hoitajalle maksamastaan palkasta. Vanhempi maksaa työeläkevakuutusyhtiölle työntekijän osuuden samassa yhteydessä kuin työnantajan osuuden.

Lisätietoa vakuuttamisesta saa eläkevakuutusyhtiöistä, eläketurvakeskukselta ja tapaturmavakuutusyhtiöiltä.

4.5 Työntekijälle annettava tosite

Vanhemman tulee antaa häneen työsuhteessa olevalle hoitajalle tosite maksamistaan palkoista. Tosite on vapaamuotoinen. Siinä tulee kuitenkin olla ainakin seuraavat tiedot:

  • Työnantajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero
  • Työntekijän nimi, henkilötunnus ja osoite
  • Palkan ja siitä mahdollisesti toimitetun ennakonpidätyksen määrä
  • Palkanmaksun ajankohta
  • Työntekijältä perityn työntekijän eläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun määrä
  • Päivärahamaksun määrä.

Tosite on annettava aina riippumatta siitä, onko hoitajalle maksetusta palkasta toimitettu ennakonpidätystä. Tosite on annettava viimeistään palkanmaksuvuotta seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä. Työsuhteen päättyessä tosite on palkansaajan vaatimuksesta annettava välittömästi.

4.6 Muistiinpanovelvollisuus

Vanhemman on pidettävä muistiinpanoja niistä palkoista, joita hän on maksanut häneen työsuhteessa olevalle hoitajalle. Muistiinpanoista tulee käydä ilmi hoitajan nimi, henkilötunnus, palkanmaksupäivä, maksetun rahapalkan määrä ja luontoisedun raha-arvo, maksetut kustannusten korvaukset sekä aika, jolta palkka on maksettu. Muistiinpanot ja tositteet (laskut, kuitit ja tiliotteet) on säilytettävä palkanmaksuvuotta seuraavat 6 vuotta.

5 Yksityiselle päivähoidon tuottajalle maksettu työkorvaus

Jos hoitaja ei ole työsuhteessa vanhempaan, hoidosta maksettu korvaus on työkorvausta. Työkorvauksen maksajalla ei ole työnantajan velvoitteita. Työkorvausta maksanut vanhempi on kuitenkin velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen maksamastaan työkorvauksesta ja ilmoittamaan sen vuosi-ilmoituksella, jos työkorvauksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin ja samalle saajalle maksettu työkorvauksen määrä ylittää 1 500 euroa kalenterivuodessa.

Ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalle luonnolliselle henkilölle (esim. liikkeen- ja ammatinharjoittaja) maksetusta työkorvauksesta toimitetaan ennakonpidätys verokortille merkityn ennakonpidätysprosentin mukaan. Ilman verokorttia ennakonpidätys toimitetaan 60 prosentin suuruisena. Ennakkoperintärekisteriin kuulumattomalle yritykselle (esim. osakeyhtiö) maksetusta työkorvauksesta toimitetaan verokortin mukainen ennakonpidätys tai ilman verokorttia 13 prosentin suuruinen ennakonpidätys.

Vanhemman tulee ilmoittaa maksamansa työkorvaus Verohallinnolle annettavalla vuosi-ilmoituksella 7801. Työkorvaus ilmoitetaan suorituslajilla H ”työkorvaus”. Vuosi-ilmoituksen kohtaan 14 merkitään maksetun työkorvauksen määrä ja kohtaan 15 siitä toimitettu ennakonpidätys.

Esimerkki: Vanhempi maksaa vuonna 2009 ennakkoperintärekisteriin merkitylle yksityiselle päivähoidon tuottajalle 2 000 euroa työkorvausta ja Kela yksityisen hoidon tukea 1 000 euroa. Vanhempi ei toimita maksamastaan työkorvauksesta ennakonpidätystä eikä maksa työnantajan sosiaaliturvamaksua. Hän ei myöskään anna työnantajan vuosi-ilmoitusta.

Vanhempi ja hoitaja eivät voi täysin vapaasti päättää, milloin hoitaja on työsuhteessa vanhempaan. Työsuhteen muodostuminen ratkaistaan muun muassa sellaisten seikkojen perusteella, kuten kenellä on työn johto- ja valvontaoikeus ja kenen tiloissa työ tehdään. Lisätietoa palkan ja työkorvauksen käsitteistä.

Ennakkoperintärekisteriin merkitylle yksityisen päivähoidon tuottajalle (esim. yksityinen päiväkoti) maksetusta työkorvauksesta ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä eikä antaa vuosi-ilmoitusta.

6 Maksaminen ja kausiveroilmoitus

6.1 Ennakonpidätysten ja työnantajan sosiaaliturvamaksun maksaminen

Vanhempi maksaa ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksun Verohallinnon tilille palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä. Jos 12. päivä ei ole pankkipäivä, eräpäivä siirtyy seuraavaksi pankkipäiväksi.

Ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu maksetaan jollekin seuraavista Verohallinnon tileistä:

Pankki IBAN BIC
Nordea 166030-117625 FI64 1660 3000 1176 25 NDEAFIHH
Pohjola Pankki 500001-2253504 FI35 5000 0120 2535 04 OKOYFIHH
Sampo Pankki 891997-10000724 FI56 8919 9710 0007 24 DABAFIHH

Maksun saajaksi merkitään Verohallinto/Veronkantokeskus.

Maksettaessa on aina käytettävä Verohallinnon antamaa henkilökohtaista viitenumeroa (verotiliviitettä), joka pysyy samana maksukerrasta toiseen. Henkilökohtaisen viitenumeron saa Palkka.fi tai Verotili-palvelusta taikka ottamalla yhteyttä verotilin neuvontanumeroon 029 497 056 (pvm/mpm).

6.2 Kausiveroilmoitus maksetuista palkoista ja työkorvauksista

Vanhemman tulee ilmoittaa maksamansa palkat ja työkorvaukset kausiveroilmoituksella, jos niistä on toimitettu ennakonpidätys tai maksettu työnantajan sosiaaliturvamaksua. Kausiveroilmoitus annetaan Internetissä Verotili-, Palkka.fi-, Ilmoitin.fi- tai Tyvi -palvelussa. Kausiveroilmoituksen voi antaa myös paperilla.

Kausiveroilmoitukselle merkitään seuraavat tiedot:

kohta 601 Palkat ja työkorvaukset, joita vanhempi on maksanut hoitajalle
kohta 602 Ennakonpidätys, joka on toimitettu vanhemman maksamista palkoista ja työkorvauksista
kohta 604 Maksettava ennakonpidätys (yleensä sama määrä kuin kohdassa 602)

Jos hoitajan palkasta on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu, merkitään kausiveroilmoitukselle lisäksi seuraavat tiedot:

kohta 609 Maksettujen palkkojen ja vanhemman palkkaamalle hoitajalle maksetun yksityisen hoidon tuen yhteismäärä
kohta 610 Maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu

Kausiveroilmoituksen tulee olla saapunut Verohallintoon maksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivänään mennessä. Määräaika on sama kuin maksamiselle. Jos kausiveroilmoitus annetaan paperilla, sen tulee olla perillä jo palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 7. päivänä. Jos ilmoituksen eräpäivä osuu muulle kuin arkipäivälle, tulee ilmoitus antaa seuraavana arkipäivänä.

Vanhempi antaa yleensä kausiveroilmoituksen vain niiltä kuukausilta, joina on maksettu palkkaa tai työkorvausta. Jos vanhempi maksaa kalenterivuoden aikana palkkaa enemmän kuin yhdelle kokoaikaiselle tai viidelle osa-aikaiselle työntekijälle, tulee kausiveroilmoitus kuitenkin antaa kalenterivuoden jokaiselta kuukaudelta.

7 Takaisinperintä ja vuosi-ilmoituksen korjaaminen

Vanhempi saattaa joutua palauttamaan saamaansa kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea Kelalle tai kunnalle (etuuden takaisinperintä). Takaisinperintämenettelyyn vaikuttaa se, onko takaisinperinnän kohteena kotihoidon tuki vai yksityisen hoidon tuki.

Takaisinperityn kotihoidon tuen määrä vähennetään vanhemman veronalaisesta ansiotulosta. Kela korjaa tällöin antamaansa vuosi-ilmoitusta.

Yksityisen hoidon tuen takaisinperintä kohdistuu lapsen vanhempaan. Palautetun yksityisen hoidon tuen määrä vähennetään kuitenkin sen henkilön veronalaisesta tulosta, jolle tuki on maksettu. Kela ei tällöin korjaa antamiaan vuosi-ilmoituksia, minkä vuoksi tukea palauttaneen vastuulle jää ilmoittaa takaisinperinnästä Verohallinnolle.

Lisätietoa takaisinperinnästä

8 Kotitalousvähennys

Vanhempi ei ole oikeutettu kotitalousvähennykseen lastenhoidosta maksamastaan palkasta tai työkorvauksesta, jos hän on saanut lastenhoitoa varten kotihoidon tukea tai yksityisen hoidon tukea. Osittaisen hoitorahan saaminen ei sen sijaan estä kotitalousvähennyksen saamista.

Lisätietoa kotitalousvähennyksestä

9 Ulkomailta tuleva hoitaja

Ulkomailta tulevan hoitajan verotus saattaa poiketa Suomessa asuvan hoitajan verotuksesta. Sosiaaliturvassa ja vakuuttamisessa saattaa myös olla eroja. Ulkomailta tulevan palkansaajan verotuksesta lisätietoa: Kansainväliset tilanteet.

10 Palkka.fi -palvelu

Työnantajasuoritusten maksaminen ja ilmoittaminen hoituu helpoiten Palkka.fi-palvelun kautta. Palkka.fi-palvelu on kotitalouksille ja muille pientyönantajille suunnattu maksuton palvelu, jonka avulla palkanmaksaja voi muun muassa laskea palkkojen ja sivukulujen määrät sekä tehdä vaadittavat ilmoitukset ja tulostaa muistiinpanojen tositteet.

Palkka.fi-palvelun avulla voi myös maksaa työkorvauksen (www.palkka.fi).



Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2017