Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallinnon päätös veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta

Antopäivä
25.11.2020
Diaarinumero
VH/7485/00.01.00/2020
Voimassaolo
1.1.2021 - Toistaiseksi

Verohallinto on oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (768/2016) 25 §:n 5 momentin nojalla päättänyt:

1 §

Veroilmoituksessa olevan virheen korjaaminen oikaisuilmoituksella

Verovelvollinen korjaa veroilmoituksessa olevan virheen antamalla oikaisuilmoituksen sille verokaudelle, jolle virhe kohdistuu. Verovelvollisen on ilmoitettava oikaisuilmoituksella korjauksen syy silloin, kun korjataan arvonlisäveron tai valmisteverojen tietoja.

Oikaisuilmoitus annetaan verolajeittain erikseen. Ennakonpidätykset ja lähdeverot eläkkeistä ja etuuksista katsotaan yhdeksi verolajiksi samalla tavalla kuin määrättäessä myöhästymismaksua oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 35 §:n nojalla. Eläkkeiden ja etuuksien oikaisuilmoituksella on ilmoitettava uudelleen sekä ennakonpidätysten että lähdeverojen määrä

Oikaisuilmoitus annetaan Verohallinnon vahvistamalla veroilmoituksella, jolla ilmoitetaan korjattavan verolajin verokauden oikeat tiedot kokonaisuudessaan sekä korjauksen syy tälle varatussa kohdassa.

Oikaisuilmoitus korvaa verokaudelle aiemmin annetun kyseistä verolajia koskevan veroilmoituksen.

Kun korjataan sekä veroilmoituksella ilmoitetun veron määrää, että sen perustetta, kohdistetaan molemmat korjaukset samalle verokaudelle.

Niissä tilanteissa, joissa oikaisuilmoituksella ilmoitettu korjattu veron määrä johtaa negatiiviseen veron määrään, Verohallinto kohdistaa muuta kuin arvonlisäveroa koskevan korjauksen sellaiselle verokaudelle, jolta verovelvollisella on saman verolajin maksettavaa veroa. Verohallinto kohdistaa veron ensisijaisesti niille oikaisuilmoituksella korjattua verokautta aikaisemmille verokausille, joilta verovelvollisella on saman verolajin maksettavaa veroa.

Jos veroilmoituksella ilmoitettu veron määrä on oikein, mutta sen perusteessa tai muussa tiedossa on virhe, virhe korjataan oikaisuilmoituksella sille verokaudelle, jolle virhe kohdistuu.

Korjaukset, joilla muutetaan verolajia, on aina korjattava oikaisuilmoituksella sille verokaudelle, jolle virhe kohdistuu.

2 §

Vähäisen virheen korjaaminen

Verovelvollinen voi korjata oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun taloudelliselta merkitykseltään vähäisen virheen viimeistään virheen havaitsemiskuukautta seuraavana veroilmoituksen määräpäivänä annettavalla veroilmoituksella. Virhe tulee korjata riippumatta siitä, onko verovelvollisella kyseisellä ilmoituksella muuta ilmoitettavaa.

Vähäisen virheen korjaamisesta ei saa seurata muussa verolajissa kuin arvonlisäverossa negatiivisen veron määrää.

Jos virhettä ei 2 momentista johtuvista syistä voi korjata siten kuin 1 momentissa säädetään, muun kuin arvonlisäveroa koskevan vähäisen virheen voi ilman aiheetonta viivytystä korjata seuraavilta verokausilta annettavissa veroilmoituksissa sitä mukaa kuin verovelvollisella on seuraaville verokausille ilmoitettavana saman verolajin maksettavaa veroa.

3 §

Vähäisen virheen määrä

Virhe on taloudelliselta merkitykseltään vähäinen, jos verokaudelle liikaa ilmoitetun tai ilmoittamatta jääneen veron määrä on enintään 500 euroa. Verovelvollinen voi korjata samalla kertaa useaa verokautta koskevan saman verolajin virheen, jos yhdelle verokaudelle kohdistuneiden virheiden määrä on enintään 500 euroa.

Vähäisen virheen euroraja arvioidaan jokaisen verolajin osalta erikseen.

4 §

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021.

Päätöksellä kumotaan Verohallinnon päätös veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta (928/2018).

Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran 1.1.2021 alkavalta verokaudelta annettavien tietojen korjaamiseen.

Aikaisemmilta verokausilta annettujen tietojen korjaamiseen sovelletaan päätöksen voimaan tullessa voimassa olleita määräyksiä.

Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2020

 

Pääjohtaja Markku Heikura

Johtava asiantuntija Soili Sinisalo

Sivu on viimeksi päivitetty 26.11.2020