Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista.

Verohallituksen päätös ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä

Antopäivä
16.1.2007
Diaarinumero
35/31/2007
Voimassaolo
Toistaiseksi

Annettu Helsingissä 16 päivänä tammikuuta 2007


Verohallitus on 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun ennakkoperintälain (1118/96)
6 §:n 3 momentin 2 ja 4 kohdan nojalla määrännyt:

1 luku

Ennakonpidätyksen yleissäännös

1 §

Ennakonpidätys palkasta ja muusta ennakonpidätyksen alaisesta tulosta toimitetaan siten kuin 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun ennakkoperintäasetuksen (1124/96) 3 – 10 ja 12 – 15 §:ssä on säädetty ja tällä päätöksellä määrätään.

2 luku

Ennakonpidätys yhteissuorituksesta, merityötulosta ja ulkomaantyötulosta

2 §   

Suorituksesta, joka maksetaan kahdelle tai useammalla yhteisesti, ennakonpidätys toimitetaan 50 %:n suuruisena. Verovirasto jakaa tulon ja ennakonpidätyksen suorituksen saajien kesken, jos verovirastolle toimitetaan asiasta selvitys.

3 §   

Tuloverolain (1535/92) 74 ja 75 §:ssä tarkoitetusta merityötulosta ennakonpidätys toimitetaan merityötuloa varten verokorttiin merkittyjen pidätysprosenttien mukaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5, 6 §:ssä sekä 8 §:n 2 ja 3 momentissa on säädetty. Näin saadusta ennakonpidätyksen määrästä vähennetään 34 euroa jokaiselta kalenterikuukaudelta, jolta palkansaaja on oikeutettu tuloverolain 97 §:n 4 momentissa tarkoitettuun vähennykseen (cross-trade -vähennys).

3a §

Ennakonpidätys tuloverolain 77 §:ssä tarkoitetusta ulkomaantyötulosta toimitetaan Suomessa vakuutetun palkasta 2,03 %:n suuruisena. Ennakonpidätyksen perusteena käytetään ulkomaantyötulon sijasta työeläkelaeissa tarkoitettua vakuutuspalkkaa, edellyttäen, että vakuutetun eläketurva on järjestetty joko pakollisesti tai vapaaehtoisesti työntekijäin eläkelain (395/2006) perusteella. Muussa tapauksessa perusteena käytetään rahapalkkaa.

3 luku

Ennakonpidätys eläkkeestä, elinkorosta ja eläketuesta

4 §   

Ansiotuloa olevasta eläkkeestä, määräaikaisena työkyvyttömyyseläkkeenä maksettavasta kuntoutustuesta, elinkorosta ja eläketuesta ennakonpidätys on toimitettava verovelvolliselle eläkettä varten määrätyn henkilökohtaisen prosenttiluvun mukaan, jos verovelvollinen esittää verokortin tai muun määräyksen henkilökohtaisesta pidätysprosentista. Jos maksaja on saanut tiedon eläkkeestä toimitettavasta pidätysprosentista ennakkoperintälain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tahi erikseen verotoimistosta, ennakonpidätys toimitetaan tämän tiedon mukaan.

Jos yleisesti verovelvolliselle ei ole määrätty eläkkeestä toimitettavaa ennakonpidätystä varten henkilökohtaista pidätysprosenttia eläkkeen alkaessa, ennakonpidätys 1 momentissa tarkoitetusta suorituksesta on toimitettava siten kuin palkasta ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on säädetty.

Jos rajoitetusti verovelvolliselle ei ole määrätty henkilökohtaista pidätysprosenttia alkavasta eläkkeestä, ennakonpidätys toimitetaan 40 prosentin suuruisena. Ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta Kansaneläkelaitoksen maksamasta kansaneläkkeestä ja yleisestä perhe-eläkkeestä. Jos kansaneläkkeelle tai yleiselle perhe-eläkkeelle ei ole määrätty ennakonpidätysprosenttia kahden kuukauden kuluttua eläkkeen myöntämisestä, ennakonpidätys toimitetaan 20 prosentin suuruisena.

Maksettaessa 1 momentissa tarkoitettua suoritusta aikaisemmin maksetun 1 momentissa tarkoitetun suorituksen lisäksi tahi kertasuorituksena taikka taannehtivasti useammalta maksukaudelta ennakonpidätys toimitetaan 50 %:n suuruisena. Ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta, jos tässä tarkoitettu suoritus on enintään 20 euroa.

Edellä 1 momentissa tarkoitetun kuntoutustuen ja toistaiseksi myönnetyn työkyvyttömyyseläkkeen korotuksesta ennakonpidätys toimitetaan 40 %:n suuruisena.

5 §   

Kansaneläkkeestä ja perhe-eläkelain mukaisesta perhe-eläkkeestä sekä eläketuesta ennakonpidätys on toimitettava jäljempänä esitetyin rajoituksin siten kuin 4 §:ssä on määrätty.

Perhe-eläkelain mukaisesta lesken eläkkeestä ennakonpidätys toimitetaan 30 %:n suuruisena, ellei maksajalla ole 4 §:ssä tarkoitettuja verovelvollisen ennakonpidätystietoja.

Kansaneläkkeestä, perhe-eläkelain mukaisesta perhe-eläkkeestä sekä eläketuesta ennakonpidätys toimitetaan 4 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa 40 prosentin suuruisena. Jos 4 §:n 4 momentissa tarkoitettua eläkettä maksetaan rajoitetusti verovelvolliselle, toimitetaan ennakonpidätys 20 prosentin suuruisena. Ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta, jos tässä tarkoitettu suoritus on enintään 20 euroa.

Jos kansaneläke tai perhe-eläkelain mukainen muu eläke kuin lesken alkueläke on enintään 75 euroa kuukaudessa tai verovelvollinen saa perhe-eläkelain mukaista ennen 1.7.1990 alkanutta lapsen eläkettä tahi pelkästään perhe-eläkelain mukaista muuta eläkettä kuin lesken alkueläkettä, eläkkeestä ei ole toimitettava ennakonpidätystä, ellei kansaneläkelaitokselle ole annettu ennakonpidätykseen velvoittavaa määräystä ennakkoperintälain 10 §:ssä määrätyllä tavalla tai erikseen verotoimistosta. Ennakonpidätystä ei myöskään toimiteta täysimääräistä kansaneläkettä tai enintään vastaavan määräistä eläketukea taikka ennen 1.7.1990 alkanutta perhe-eläkelain mukaista lapsen eläkettä tahi pelkkää perhe-eläkelain mukaista muuta eläkettä kuin lesken alkueläkettä saavalle maksettavasta 4 §:n 4 momentissa tarkoitetusta kansaneläkkeestä, perhe-eläkkeestä tai eläketuesta, joka on kertynyt vain maksuvuodelta.

Kansaneläkelaitoksen maksaessa takautuvasti muulta kuin maksuvuodelta veronalaista eläkettä samalta ajalta, jolta verovelvollinen on saanut kansaneläkelaitoksen maksamaa verovapaata eläkettä, ennakonpidätys toimitetaan eläkkeiden erotuksesta 15 %:n suuruisena. Maksuvuodelta takautuvasti maksettavasta eläkkeestä ennakonpidätys on 15 % koko takautuvan eläkkeen määrästä kuitenkin enintään eläkkeiden erotus. Jos aikaisemmin maksettu eläke on ollut veronalaista, ennakonpidätys eläkkeiden erotuksesta toimitetaan siten kuin 4 §:n 4 momentissa on säädetty.

4 luku

Ennakonpidätys päivärahaetuudesta, kuntoutusrahasta, vakuutus- ja vahingonkorvauksista sekä vakuutusmaksujen palautuksesta

6 §

Vakuutetulle suoritettavasta sairausvakuutuslain mukaisesta päivärahaetuudesta, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) 30, 32, 33 ja 35 §:n mukaisesta ja muusta kuin eläkkeen lisäksi maksettavasta kuntoutusrahasta, sekä muusta sairausvakuutuslain tai kansaneläkelain nojalla tulojen tai elatuksen vähentymisestä maksettavasta korvauksesta ennakonpidätys on toimitettava ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 2 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos suorituksen saajalla on portaikkoverokortti, niin ennakonpidätysprosenttia ei koroteta 2 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla, tässä tarkoitettuja etuuksia varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei koroteta.

Vakuutetulle suoritettavasta sairausvakuutuslain mukaisesta osittaisesta vanhempainrahasta ja osasairauspäivärahasta ennakonpidätys on toimitettava ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan.

Jos suorituksen maksaja ei ole saanut ennakkoperintälain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla pidätyksen toimittamista varten tietoja eikä verovelvollinen esitä suorituksen maksajalle verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan edellä olevasta poiketen seuraavan prosenttimäärän mukaan:

Sairausvakuutuslain mukainen päivärahaetuus
ja muu kuin eläkkeen lisäksi maksettava
kuntoutusraha euroa/päivä
Ennakonpidätysprosentti
0,17 - 26 20
26,01 - 41 25
41,01 - 56  30
56,01 - 78  35
78,01 - 92  40
92,01 - 123 45
123,01 -  50

Ennakonpidätys sairausvakuutuslain nojalla maksettavasta enintään 15,20 euron määräisestä päivärahaetuudesta on toimitettava 1 ja 3 momentista poiketen 20 %:n suuruisena. Ansiotyössä olevalle verovelvolliselle vähimmäismääräisenä maksettavasta äitiys- tai vanhempainrahasta ennakonpidätys on kuitenkin toimitettava 40 %:n suuruisena. Ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta edellä tässä momentissa tarkoitetuista suorituksista, osasairauspäivärahasta eikä kuntoutusrahasta, jos suoritus on enintään 4 euroa päivää kohti.

Tartuntatautilain (583/86) nojalla maksettavasta päivärahasta ja ansionmenetyskorvauksesta ennakonpidätys toimitetaan edellä 1,3 ja 4 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Eläkkeensaajan saadessa lisäksi kuntoutusrahaa, toimitetaan kuntoutusrahasta ennakonpidätys 40 %:n suuruisena. Jos eläke, jonka lisäksi kuntoutusrahaa maksetaan, on enintään 75 euroa kuukaudessa, eikä siitä ole 5 §:n 3 momentin nojalla toimitettava ennakonpidätystä, ei ennakonpidätystä ole toimitettava myöskään kuntoutusrahasta, ellei maksajalle ole annettu ennakonpidätyksen toimittamiseen velvoittavaa määräystä erikseen verotoimistosta.

Kun edellä 1, 2, 4 ja 5 momentissa tarkoitettuja korvauksia maksetaan aikaisemmin maksettujen korvausten lisäksi tai kertasuorituksena tahi useammalta kaudelta yhdellä kertaa taikka muulta ajalta kuin verovuodelta, ennakonpidätys toimitetaan 3 momentissa olevan taulukon osoittaman pidätysprosentin suuruisena. Ennakonpidätys toimitetaan tämän taulukon mukaan myös sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/91) mukaisista päivärahoista.

7 §

Vakuutuskassalaissa (1164/92) tarkoitetun kassan jäsenelleen maksamista muista kuin lakisääteisistä etuuksista ennakonpidätys toimitetaan seuraavasti:

  1. Työnantajan yhteydessä toimivan sairauskassan maksamasta täydennyspäivärahasta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan.
  2. Vakuutuskassan maksamasta muusta kuin 1 kohdassa tarkoitetusta päivärahasta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 2 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos suorituksensaajalla on portaikkoverokortti, niin ennakonpidätysprosenttia ei koroteta 2 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla, tässä tarkoitettuja etuuksia varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei koroteta.
  3. Jos vakuutuskassa ei ole saanut ennakkoperintälain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla pidätyksen toimittamista varten tarvittavia tietoja eikä verovelvollinen esitä vakuutuskassalle verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista suorituksista 6 §:n 3 momentissa olevan taulukon osoittaman prosenttiluvun suuruisena.

8 §   

Kun vahingoittuneelle suoritetaan pakollisen tapaturma- tai liikennevakuutuksen, potilasvakuutuksen tai rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain (935/73) nojalla muuta korvausta kuin eläkettä tai elinkorkoa, ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 2 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena.  Jos suorituksen saajalla on portaikkoverokortti, niin ennakonpidätysprosenttia ei koroteta 2 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena.  Verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla, tässä tarkoitettuja etuuksia varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei koroteta.

Kun maksetaan 1 momentissa tarkoitettuja suorituksia aikaisemmin maksettujen korvausten lisäksi tai kertasuorituksena tahi taannehtivasti muulta ajalta kuin verovuodelta, ennakonpidätys toimitetaan 50 %:n suuruisena.

Ennakonpidätys toimitetaan 50 %:n suuruisena tai siten kuin ennakkoperintäasetuksen 6 §:ssä on sivutuloista määrätty:

  1. tuloverolain (1535/92) 78 §:ssä tarkoitetuista henkilövahingon johdosta maksettavista korvauksista;
  2. tuloverolain 79 §:ssä tarkoitetuista vapaaehtoisten vakuutusten vakuutussuorituksista; 
  3. vapaaehtoisten eläkevakuutusten vakuutusmaksujen palautuksena tai takaisinostolla taikka muutosarvona saaduista suorituksista; 
  4. tuloverolain 81 §:n 2 momentissa tarkoitetusta kertamaksullisen eläkevakuutuksen tuotosta ja 
  5. sairaalavakuutuksen nojalla saaduista veronalaisista hoitopäiväkorvauksista.

Jos edellä tässä pykälässä tarkoitettu suoritus on pääomatuloa, ennakonpidätys siitä toimitetaan ennakkoperintäasetuksen (957/2004) 15 §:n nojalla 28 %:n suuruisena.

9 §   

Tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (625/91) ja liikennevakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta annetun lain (626/91) nojalla kuntoutusajalta maksettavista ansionmenetyskorvauksista ennakonpidätys toimitetaan siten kuin 4 §:ssä ja 8 §:n 1 ja 2 momentissa on määrätty.

5 luku

Ennakonpidätys työttömyysturvaetuuksista, lakkoavustuksesta ja
vuorottelukorvauksesta

10 §   

Työttömyysturvalain (1290/2002) nojalla maksettavasta ansiopäivärahasta sekä ansiopäivärahan suuruisesta koulutuspäivärahasta, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) nojalla maksettavasta ansiopäivärahan suuruisesta koulutustuesta sekä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisesta starttirahasta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4, 5 tai 6 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 2 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos ansiopäiväraha, koulutuspäiväraha tai koulutustuki maksetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 6 luvun 3 §:n mukaisesti korotettuna, korotetaan palkkaa varten määrättyjä pidätysprosentteja edellisestä poiketen 4 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Myös työttömyysturvalain (459/2005) 6 luvun 3a §:n mukaisesta ansiopäivärahaan ja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (458/2005) 9 luvun 2 §:n mukaisesta koulutustukeen liittyvästä työllistymisohjelmalisästä ennakonpidätys toimitetaan palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 4 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos suorituksen saajalla on portaikkoverokortti, ei ennakonpidätysprosenttia koroteta 2 tai 4 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla tässä tarkoitettuja etuuksia varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei koroteta.

Ennakonpidätys toimitetaan 20 prosentin suuruisena:

  1. työttömyysturvalain (1290/2002) nojalla maksettavasta peruspäivärahasta, peruspäivärahaan liittyvästä työttömyysturvalain (459/2005) 6 luvun 1 §:n mukaisesta korotusosasta ja työllistymisohjelmalisästä sekä peruspäivärahan suuruisesta koulutuspäivärahasta;
  2. työttömyysturvalain (1290/2002) nojalla maksettavasta työmarkkinatuesta, matka-avustuksesta, työmarkkinatuen suuruisesta koulutuspäivärahasta ja koulutustuesta sekä koulutustukeen liittyvästä työllistymisohjelmalisästä sekä työelämävalmennukseen osallistuvalle työttömälle työnhakijalle maksettavasta työllistämistuesta;
  3. julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisesta peruspäivärahan suuruisesta koulutustuesta;
  4. julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun asetuksen (1346/2002) mukaisesta ammatinvalinta- ja urasuunnittelun henkilöasiakkaalle sekä vajaakuntoiselle henkilöasiakkaalle maksettavasta päivärahasta.

Ennakonpidätystä ei kuitenkaan toimiteta edellä 2 momentissa tarkoitetuista suorituksista, jos suoritus on enintään 4 euroa päivää kohti.

Jos suorituksen maksaja ei ole saanut ennakkoperintälain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla pidätyksen toimittamista varten tarvittavia tietoja eikä verovelvollinen esitä maksajalle verokorttia, ennakonpidätys toimitetaan seuraavasti:

Työttömyysturvalain mukainen korvaus euroa/päivä Ennakonpidätysprosentti
0,17      -   26 20
26,01    -   39 25
39,01    -   51 30
51,01    -   66 35
66,01    - 100 40
100,01  - 156 45
156,01  - 50

Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) nojalla maksettavasta osa-aikalisästä ennakonpidätys toimitetaan seuraavasti:

Osa-aikalisä euroa/kuukausi Ennakonpidätysprosentti
0,17 - 505 20
505,01 - 673 25
673,01 - 30

11 §   

Työtaistelun johdosta asianomaisen työmarkkinajärjestön suorittamasta veronalaisesta lakkoavustuksesta tai muusta siihen rinnastettavasta avustuksesta ennakonpidätys toimitetaan 10 §:n 4 momentissa olevan taulukon osoittaman prosenttiluvun suuruisena.

12 §   

Vuorotteluvapaalaissa (1305/2002) sekä vuorotteluvapaakokeilusta annetussa laissa (1663/1995) tarkoitetusta vuorottelukorvauksesta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan alennettuna 3 prosenttiyksiköllä.  Portaikkoverokortin eikä verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla, tässä tarkoitettua etuutta varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei alenneta.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta vuorottelukorvauksesta ennakonpidätys toimitetaan 20 %:n suuruisena, jos sen määrä perustuu työttömyysturvalain mukaiseen peruspäivärahaan.

6 luku

Ennakonpidätys lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta sekä omaishoidon tuesta 

13 §   

Lasten kotihoidon tuesta ja sairaan tai vammaisen lapsen vanhemmalle maksettavasta omaishoidon tuesta ennakonpidätys toimitetaan ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan korotettuna 2 prosenttiyksiköllä kuitenkin vähintään 20 prosentin suuruisena. Jos suorituksen saajalla on portaikkoverokortti, niin ennakonpidätysprosenttia ei koroteta 2 prosenttiyksiköllä, vaan ennakonpidätys toimitetaan vähintään 20 prosentin suuruisena. Verotoimiston ennakkoperintälain 18 §:n nojalla, tässä tarkoitettua etuutta varten antaman muutosverokortin pidätysprosenttia ei koroteta.

Jos verovelvollinen saa samanaikaisesti muuta ennakonpidätyksen alaista tuloa, josta ennakonpidätys toimitetaan 1 §:ssä tarkoitetun päätoimen tuloa varten määrätyn pidätysprosentin mukaan, ennakonpidätys toimitetaan kotihoidon tuesta ja edellä 1 momentissa tarkoitetusta omaishoidon tuesta siten kuin sivutulosta ennakkoperintäasetuksen 6 §:ssä on säädetty.

Kansaneläkelaitos toimittaa ennakonpidätyksen lapsen vanhempaan tai muuhun huoltajaan työsuhteessa olevalle lapsen hoitajalle maksamastaan lasten yksityisen hoidon tuesta ennakkoperintäasetuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyllä tavalla palkkaa varten määrättyjen pidätysprosenttien mukaan. 

Kansaneläkelaitos toimittaa ennakonpidätyksen osittaisesta hoitorahasta siten kuin sivutulosta ennakkoperintäasetuksen 6 §:ssä on säädetty. 

Kunta toimittaa ennakonpidätyksen kunnallisesta lisästä, jota se maksaa kotihoidon tukeen tai työsuhteessa olevalle hoitajalle maksettavaan yksityisen hoidon tukeen, siten kuin sivutulosta ennakkoperintäasetuksen 6 §:ssä on säädetty. 

Kansaneläkelaitos ja kunta toimittavat ennakonpidätyksen hoidon tuottajalle maksamastaan yksityisen hoidon tuesta ja kunnallisesta lisästä ennakkoperintäasetuksen 10 §:ssä ja 15 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla jos hoidon tuottaja on yrittäjä tai yritys, joka ei kuulu ennakkoperintärekisteriin.

7 luku

Ennakonpidätys opintotuesta ja aikuiskoulutustuesta

14 §   

Opintotukilain (65/94) 2 §:ssä tarkoitetusta opintorahasta ennakonpidätys toimitetaan 10 prosentin suuruisena. Ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin vain, jos opintorahan suuruus on vähintään 170 euroa kuukaudessa.

15 §

Aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukaisesta aikuiskoulutustuesta ennakonpidätys toimitetaan 20 prosentin suuruisena.

8 luku

Ennakonpidätys palkkaturvalain ja valtion virkamieslain nojalla maksettavasta suorituksesta

16 §   

Palkkaturvalain (866/98) ja palkkaturva-asetuksen (868/98) 7 §:n nojalla työntekijälle palkkaturvana maksettavasta suorituksesta ennakonpidätys toimitetaan
prosenttimääräisenä seuraavasti:

Jos suoritus on vähintään 20 euroa ja enintään 5 000 euroa, ennakonpidätys on 30 prosenttia. Suorituksen siitä osasta, joka ylittää 5 000 euroa, ennakonpidätys on 50 prosenttia.
 
Jos maksajana on palkkaturvalain 3 a §:n 2 momentissa (1587/92) tarkoitettu konkurssipesä, ennakonpidätys toimitetaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on säädetty.

Valtion virkamieslain (750/94) nojalla maksettavasta toistuvasta korvauksesta ennakonpidätys toimitetaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on säädetty.

9 luku

Ennakonpidätys urheilijan palkkiosta

17 §

Urheilijan palkkiosta ennakonpidätys on toimitettava siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on säädetty.

10 luku

Ennakonpidätys maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta  
 
18 §
   

Maatalousyrittäjien luopumiskorvauksesta annetun lain (1330/92) mukaisesta luopumiskorvauksesta ennakonpidätys toimitetaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on määrätty.

11 luku

Muut ennakonpidätyksen toimittamista koskevat määräykset  

19 §   

Työministeriön alaisen Pientyönantajien Palvelukeskuksen toimiessa kotitalouden asiamiehenä, ennakonpidätys toimitetaan seuraavan taulukon osoittaman prosenttimäärän suuruisena:

Palkka euroa/päivä  Ennakonpidätysprosentti
4,00 - 22,00 30
22,01 - 27,80 35
27,81 -  38,90 40
38,91 -  55,60 45
55,61 -   50

20 §  

Ennakonpidätys muusta kuin edellä tässä päätöksessä mainituista ansiotuloista toimitetaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 4, 5 ja 6 §:ssä on säädetty.
 
Jos maksajalla ei ole käytettävissään suorituksen saajan ennakonpidätyksen toimittamisessa tarvittavia tietoja, ennakonpidätys toimitetaan siten kuin ennakkoperintäasetuksen 3 §:ssä säädetään.

21 §

Luotto- tai rahoituslaitos voi ennakonpidätyksen alaista korkoa tai jälkimarkkinahyvitystä maksaessaan alentaa ennakonpidätyksen rahamäärää lopullisessa verotuksessa hyvitettävällä, ulkomailla perityn veron määrällä.

22 §   

Ennakonpidätys on toimitettava pienempänä kuin tässä päätöksessä on määrätty, jos verovelvollinen hyvissä ajoin ennen suorituksen maksua esittää kyseistä suoritusta varten määrätyn muutosverokortin tai verotoimiston antaman muun vastaavan määräyksen.  

Verovelvollisen pyynnöstä ennakonpidätys on toimitettava suurempana kuin tässä päätöksessä on määrätty.

12 luku

Voimaantulo

23 § 

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2007. Päätöksellä kumotaan Verohallituksen 25 päivänä tammikuuta 2006 antama päätös (83/2006).

Helsingissä 16 päivänä tammikuuta 2007

Pääjohtaja   Jukka Tammi

Ylitarkastaja   Ilona Pellinen



Sivu on viimeksi päivitetty 18.1.2007