Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus

Tässä ohjeessa käsitellään yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta yhteisöjen tuloverotuksessa. Ohjeessa tarkastellaan erityisesti ulkomaisten yhteisöjen verovelvollisuusasemaa ja tosiasiallisen johtopaikan muodostumista. Ohjeessa on huomioitu 1.1.2021 voimaan tulleiden, hallituksen esitykseen HE 136/2020 vp perustuvien tuloverolain (TVL), elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) ja konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain (KonsAvL) muutosten vaikutus ulkomaisten yhteisöjen verovelvollisuusaseman määräytymiseen. Verovuoteen 2020 asti ulkomaiset yhteisöt on katsottu aina Suomessa rajoitetusti verovelvollisiksi. Verovuodesta 2021 lähtien ulkomainen yhteisö voidaan katsoa Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, jos sillä on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka. Tästä poiketen uutta TVL 9 §:n 8 momenttia sovelletaan toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, sijoitusrahastolain (213/2019) 1 luvun 2 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritykseen sekä toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vaihtoehtorahastoon ensimmäisen kerran vasta vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa.

Ohjetta on päivitetty 25.08.2022 kirjanpitolain (KPL) muutosten johdosta siten, että ohjeeseen on lisätty luku 4.5. KPL:n uudessa 1 luvun 1 b §:ssä (167/2022) säädetään ulkomaisen oikeushenkilön kirjanpitovelvollisuudesta. Uutta säännöstä sovelletaan 1.4.2022 alkaen.

Ohjeessa käsitellään vain yhteisöjen verovelvollisuusasemaan liittyviä kysymyksiä. Luonnollisten henkilöiden verovelvollisuusasemasta kerrotaan Verohallinnon ohjeessa Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus sekä verosopimuksen mukainen asuminen - luonnolliset henkilöt.

1 Johdanto

Verovelvollisuus jakautuu TVL 9 §:n 1 momentin mukaan yleiseen ja rajoitettuun verovelvollisuuteen. Yhteisön verovelvollisuusasema vaikuttaa siihen, missä laajuudessa Suomi voi verottaa yhteisön saamia tuloja.

TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yleisesti verovelvollisena yhteisönä pidetään kotimaista yhteisöä sekä sellaista ulkomailla perustettua tai rekisteröityä yhteisöä, jonka tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Yleisesti verovelvolliset yhteisöt ovat velvollisia suorittamaan Suomessa veroa täältä ja muualta saamastaan tulosta. Yleisesti verovelvollinen on siis Suomessa verovelvollinen maailmanlaajuisista tuloistaan.

TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rajoitetusti verovelvollisena yhteisönä pidetään muuta kuin TVL 9 §:n 1 kohdassa tarkoitettua ulkomaista yhteisöä. Rajoitetusti verovelvollisia yhteisöjä ovat siis sellaiset ulkomaiset yhteisöt, joiden tosiasiallinen johtopaikka ei sijaitse Suomessa. Rajoitetusti verovelvolliset yhteisöt ovat velvollisia suorittamaan Suomessa veroa täältä saamastaan tulosta. TVL 10 §:ssä on luettelo tuloista, jotka katsotaan Suomesta saaduiksi.

TVL 9 §:n 3 momentin mukaan jos rajoitetusti verovelvollisella yhteisöllä on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka, yhteisö on velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella kaikesta tähän kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettavasta tulosta.

Suomella on tuloverotusta koskeva verosopimus yli 70 valtion kanssa. Tuloverotusta koskevissa verosopimuksissa valtiot ovat sopineet verotusoikeuden jakamisesta ja kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta, kun toisessa valtiossa asuva henkilö saa tuloa toisesta sopimusvaltiosta. Suomen tekemät verosopimukset voivat rajoittaa Suomen sisäisen verolainsäädännön mukaista verotusoikeutta, mutta ne eivät kuitenkaan muuta kansalliseen lainsäädäntöön perustuvaa verovelvollisasemaa. Yhteisö voi kuitenkin olla yleisesti verovelvollinen kahdessa eri valtiossa. Verosopimuksissa on sovittu myös siitä, miten henkilön asuinvaltio ratkaistaan tällaisissa niin sanotuissa kaksoisasumistilanteissa. Suomen verosopimukset perustuvat pääosin OECD:n (Organisation for Economic Co-operation and Development) malliverosopimukseen. Vero.fi-sivulla on luettelo Voimassa olevista verosopimuksista.

2 Yhteisön käsite

Tuloverolain 3 §:n mukaan yhteisöllä tarkoitetaan:

• valtiota ja sen laitosta;
• kuntaa ja kuntayhtymää;
• seurakuntaa ja muuta uskonnollista yhdyskuntaa;
• osakeyhtiötä, osuuskuntaa, säästöpankkia, sijoitusrahastoa, erikoissijoitusrahastoa, yliopistoa, keskinäistä vakuutusyhtiötä, lainajyvästöä, aatteellista tai taloudellista yhdistystä, säätiötä ja laitosta;
• ulkomaista kuolinpesää
• edellä tarkoitettuihin yhteisöihin verrattavaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta.

TVL 8 a §:n mukaan tuloverolain osakeyhtiöitä koskevia säännöksiä sovelletaan myös eurooppayhtiöön ja osuuskuntia koskevia säännöksiä eurooppaosuuskuntaan.  Siten myös eurooppayhtiöt ja eurooppaosuuskunnat ovat Suomessa yhteisöjä.

Ulkomaista verovelvollista pidetään Suomen verotuksessa yhteisönä silloin, kun sen katsotaan rinnastuvan johonkin TVL 3 §:n 1-7 kohdissa mainittuun yhteisöön. Kun tarkastellaan sitä, onko ulkomainen yhteisö tai varallisuusmassa rinnastettavissa TVL 3 §:ssä lueteltuihin yhteisöihin, lähtökohtana on se, vastaako ulkomaisen yhteisön siviilioikeudellinen asema pääosin kotimaisen yhteisömuodon asemaa.

Yhteisöiksi katsotaan esimerkiksi sellaiset ulkomaiset oikeushenkilöt, jotka rinnastuvat suomalaiseen osakeyhtiöön, kuten ruotsalainen aktiebolag (AB) ja virolainen osaühing (Oü). Yhteisöiksi ei katsota TVL 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun elinkeinoyhtymään, kuten kommandiittiyhtiöön tai avoimeen yhtiöön rinnastuvia ulkomaisia oikeushenkilöitä.

Ulkomaiset rahastot rinnastuvat yleensä joko osakeyhtiöön, sijoitusrahastoon tai yhtymään. Jos ulkomainen rahasto rinnastuu TVL 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettuun kotimaiseen osakeyhtiöön, sijoitusrahastoon tai erikoissijoitusrahastoon, kyseessä on yhteisö. Jos rahasto sen sijaan rinnastuu TVL 4 §:ssä tarkoitettuun yhtymään, sitä ei pidetä Suomen verotuksessa yhteisönä.

Ulkomaisen verovelvollisen juridinen muoto riippuu sen kotivaltion kansallisesta lainsäädännöstä. Eri valtioiden kansallisen lainsäädännön eroista johtuen vieraissa valtioissa saatetaan tuntea sellaisia oikeudellisia muotoja, joita vastaavia ei lainkaan tunneta Suomen lainsäädännössä. Tällaisia ovat esimerkiksi yhdysvaltalaiset ja isobritannialaiset trustit. Jos trustin katsotaan rinnastuvan lähinnä johonkin TVL 3 §:n 1-7 kohdissa tarkoitettuun yhteisöön, se katsotaan Suomen verotuksessa yhteisöksi. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2015:9 yhdysvaltalaisen Delaware Statutory Trust -tyyppisen yhtiön katsottiin rinnastuvan lähimmin suomalaiseen osakeyhtiöön. Ulkomaisen trustin rinnastumista suomalaisiin yhteisömuotoihin on kuitenkin arvioitava aina tapauskohtaisesti.

3 Yhteisön rajoitettu verovelvollisuus

3.1 Rajoitettu verovelvollisuus tuloverolain mukaan

TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella rajoitetusti verovelvollisia ovat sellaiset ulkomailla perustetut tai rekisteröidyt yhteisöt, joiden tosiasiallinen johtopaikka ei sijaitse Suomessa ja joita ei sen vuoksi voida pitää Suomessa yleisesti verovelvollisina.

Kotimaiset yhteisöt eivät tuloverolain säännösten mukaan voi olla rajoitetusti verovelvollisia. Kotimaisella yhteisöllä tarkoitetaan TVL 9 §:n 7 momentin mukaan Suomen lainsäädännön nojalla perustettua tai rekisteröityä yhteisöä.

3.2 Suomesta saatu tulo

Rajoitetusti verovelvolliset yhteisöt ovat TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella velvollisia suorittamaan Suomeen veroa täältä saamistaan tuloista. Suomesta saaduista tuloista on luettelo TVL 10 §:ssä. Suomesta saatuina tuloina pidetään esimerkiksi Suomessa sijaitsevasta kiinteistöstä saatuja tuloja, Suomessa harjoitetusta liikkeestä saatuja tuloja, suomalaiselta osakeyhtiöltä saatuja osinkoja ja suomalaisen sijoitusrahaston voitto-osuuksia. TVL 10 §:n luettelo ei ole tyhjentävä, mutta vakiintuneen käytännön mukaan sitä on pidetty tyhjentävänä niiden tulojen osalta, jotka luettelossa on mainittu.

TVL 9 §:n 2 momentin mukaan rajoitetusti verovelvollinen ei kuitenkaan ole verovelvollinen täältä saamastaan korkotulosta, joka on maksettu ulkomaankaupassa syntyneelle tilisaamiselle, pankkiin tai muuhun rahalaitokseen talletetuille varoille, obligaatiolle, debentuurille, muulle joukkovelkakirjalainalle taikka sellaiselle ulkomailta Suomeen otetulle lainalle, jota ei ole katsottava lainansaajan omaan pääomaan rinnastettavaksi pääomansijoitukseksi.

Suomen solmimat verosopimukset voivat rajoittaa Suomen verotusoikeutta rajoitetusti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön Suomesta saamiin tuloihin.

Rajoitetusti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön verotuksesta kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön tuloverotus Suomessa − Liiketulo ja muut Suomesta saadut tulot.

3.3 Kiinteän toimipaikan saamat tulot

Jos rajoitetusti verovelvollisella ulkomaisella yhteisöllä on Suomessa elinkeinon harjoittamista varten kiinteä toimipaikka, kyseinen ulkomainen yhteisö on velvollinen suorittamaan veroa kaikesta tähän kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettavasta tulosta TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin estämättä (TVL 9 §:n 3 momentti). Rajoitetusti verovelvollinen ulkomainen yhteisö on siis verovelvollinen kaikista kiinteälle toimipaikalle kohdistuvista tuloista riippumatta siitä, onko ne saatu Suomesta vai muualta.

Kiinteällä toimipaikalla tarkoitetaan TVL 13 a §:n mukaan paikkaa, jossa elinkeinon pysyvää harjoittamista varten on erityinen liikepaikka tai jossa on ryhdytty erityisiin järjestelyihin, kuten paikkaa, jossa sijaitsee liikkeen johto, sivuliike, toimisto, teollisuuslaitos, tuotantolaitos, työpaja tai myymälä taikka muu pysyvä osto- tai myyntipaikka.

Kiinteäksi toimipaikaksi luetaan TVL 13 a §:n mukaan myös käytössä oleva kaivos tai muu löydös, kivilouhos, turvesuo, soranotto- tai muu siihen verrattava paikka taikka palstoitettujen tai palstoitettaviksi tarkoitettujen kiinteistöjen elinkeinotoimintaan kuuluvassa myynnissä nämä kiinteistöt ja rakennusurakoinnissa paikka, jossa sellaista urakointia on huomattavassa määrässä harjoitettu, sekä linjaliikenteen harjoittamisessa myös liikkeen huoltopaikka tai muu erityinen, liikennettä palveleva pysyvä liikepaikka.

Verosopimukset eivät normaalisti rajoita Suomen verotusoikeutta ulkomaisen yhteisön kiinteän toimipaikan tuloihin, jos yhteisölle muodostuu Suomeen verosopimuksessa tarkoitettu kiinteä toimipaikka (OECD:n malliverosopimuksen 5 artikla).

3.4 Rajoitetusti verovelvollisen yhteisön verotuksen toimittaminen

Jos rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle muodostuu Suomeen kiinteä toimipaikka, verotus toimitetaan kiinteään toimipaikkaan kuuluvien tulojen osalta verotusmenettelystä annetun lain (VML) säännösten mukaisesti. Ulkomaisen yhteisön on tällöin annettava kiinteän toimipaikan tuotoista ja kuluista veroilmoitus. Kiinteän toimipaikan verotettava tulo lasketaan vastaavalla tavalla kuin kotimaisen yhteisön verotettava tulo. Tulon kohdistamisessa kiinteälle toimipaikalle on noudatettava markkinaehtoperiaatetta. Verohallinnon ohjeessa Yleistä tulon kohdistamisesta kiinteälle toimipaikalle kerrotaan tarkemmin siitä, miten ulkomaisen yhteisön tulot kohdistetaan sen Suomessa sijaitsevalle kiinteälle toimipaikalle.

Jos rajoitetusti verovelvollinen yhteisö saa tuloja Suomessa olevasta kiinteistöstä tai osakehuoneistosta, ja Suomella on verosopimuksen määräykset huomioiden oikeus verottaa kyseistä tuloa, yhteisön tulee ilmoittaa kyseiset tulot ja niihin kohdistuvat menot veroilmoituksella. Verotus toimitetaan myös tältä osin VML:n säännösten mukaan. Jos kiinteistöstä tai osakehuoneistosta syntyneet tuotot ja kulut kohdistuvat ulkomaisen yhteisön Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan, ne ilmoitetaan kyseisen kiinteän toimipaikan veroilmoituksella.

Rajoitetusti verovelvollisen yhteisön saamien osinkojen, korkojen ja rojaltien osalta verotus toimitetaan lähdeverotuksena, elleivät kyseiset tulot kohdistu yhteisön Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan. Näiden tulojen osalta suorituksen maksaja perii tulosta lopullisen lähdeveron, jonka suuruus määräytyy kansallisen lainsäädännön tai verosopimuksen perusteella. Edellä mainittujen tulojen verotusta on kuvattu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit.

4 Yhteisön yleinen verovelvollisuus

4.1 Yleinen verovelvollisuus tuloverolain mukaan

Yleisesti verovelvollisia yhteisöjä ovat kotimaiset yhteisöt sekä sellaiset ulkomailla perustetut tai rekisteröidyt yhteisöt, joiden tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa (TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohta).

Kotimaisella yhteisöllä tarkoitetaan Suomen lainsäädännön nojalla perustettua tai rekisteröityä yhteisöä (TVL 9 §:n 7 momentti). Suomen lainsäädännön mukaan perustetut yhteisöt, kuten Suomen osakeyhtiölain mukaan perustetut osakeyhtiöt, ovat siis aina Suomessa yleisesti verovelvollisia. Eurooppayhtiö ja eurooppaosuuskunta ovat Suomessa yleisesti verovelvollisia, jos niillä on rekisteröity kotipaikka Suomessa.

Ulkomainen yhteisö voi olla Suomessa yleisesti verovelvollinen vain, jos sen tosiasiallinen johtopaikka on Suomessa. Ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee paikassa, jossa yhteisön hallitus tai muu päätöksentekoelin tekee yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset. Tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muut yhteisön organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet (TVL 9 §:n 8 momentti.)

4.2 Yleisesti verovelvollisen yhteisön verotuksen toimittaminen

Suomessa yleisesti verovelvollinen yhteisö on velvollinen suorittamaan veroa täältä ja muualta saamastaan tulosta (TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohta). Suomessa yleisesti verovelvollinen yhteisö on siis lähtökohtaisesti velvollinen suorittamaan Suomeen veroa kaikista saamistaan tuloista, riippumatta siitä, onko ne saatu Suomesta vai ulkomailta.

Yleisesti verovelvollisen yhteisön verotus toimitetaan VML:n säännösten mukaisesti. Yleisesti verovelvollisen yhteisön tulee antaa veroilmoituksellaan selvitys kaikista Suomesta ja ulkomailta saamistaan tuloista.  Veronalaisen tulon määrä lasketaan veronalaisten tuottojen ja verotuksessa vähennyskelpoisten kulujen perusteella.

TVL 9 §:n 9 momentin mukaan mitä muussa tuloverolainsäädännössä säädetään suomalaisista yhteisöistä tai kotimaisista yhteisöistä, sovelletaan TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja TVL 9 §:n 8 momentissa tarkoitettuihin ulkomaisiin yhteisöihin. Tosiasiallisen johtopaikan perusteella yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön tuloverovelvollisuus määräytyy siis kuten muillakin yleisesti verovelvollisilla yhteisöillä.

Kun ulkomainen yhteisö on Suomessa yleisesti verovelvollinen, sen verotuksessa sovelletaan samoja tuloverolain säännöksiä kuin kotimaisen yhteisön verotuksessa. Yleisesti verovelvolliseen ulkomaiseen yhteisöön sovelletaan siis samoja tulolähdettä, tulojen veronalaisuutta ja menojen vähennyskelpoisuutta koskevia säännöksiä kuin kotimaiseen yhteisöön. Yleisesti verovelvolliseen ulkomaiseen yhteisöön sovelletaan myös esimerkiksi ennakkoperintärekisteriin ja muihin Verohallinnon rekistereihin hakeutumisen osalta samoja säännöksiä kuin kotimaisiin yhteisöihin. Verohallinnon rekistereihin hakeutumisesta kerrotaan Verohallinnon ohjeessa Toiminnan aloittaminen Suomessa.

Tietyt yhteisöt on TVL 20 §:n säännösten perusteella vapautettu kokonaan tuloverosta. TVL 20 a §:n säännösten perusteella tuloverosta on lisäksi vapautettu tietyin edellytyksin sijoitusrahastolain mukaiset sijoitusrahastot, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitetut erikoissijoitusrahastot sekä niitä vastaavat sopimusperusteiset ulkomaiset rahastot. Tuloverolain 21, 21 a, 21 b, 21 c sekä 22 §:ssä tarkoitetut yhteisöt ovat osittain verovapaita. Jos ulkomainen yhteisö katsotaan tosiasiallisen johtopaikan perusteella Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, voi olla tarpeen arvioida, rinnastuuko yhteisö johonkin kokonaan tai osittain verovapaaseen yhteisöön.

Kotimaisten ja ulkomaisten sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Sijoitusrahastojen verotuksesta ja TVL 20 a §:n sääntely. Yleishyödyllisen yhteisön verotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Verotusohje yleishyödyllisille yhteisöille.

4.3 Yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön maksamat suoritukset

TVL 9 §:n 9 momentin mukaan ulkomaisiin yleisesti verovelvollisiin yhteisöihin sovelletaan, mitä tuloverolainsäädännössä säädetään suomalaisista yhteisöistä tai kotimaisista yhteisöistä. Tuloverolain 10 §:n mukaan tulo on Suomesta saatua, jos maksaja, tai koron ollessa kyseessä velallinen, on suomalainen yhteisö. Siten myös ulkomaisen yhteisön maksamat osingot, korot ja rojaltit ovat TVL 10 §:n nojalla rajoitetusti verovelvollisen tulon saajan Suomesta saamia tuloja, jos yhteisöllä on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka.

Myös muita yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön maksamia suorituksia pidetään Suomesta saatuina, jos niitä tuloverolain säännösten perusteella pidettäisiin Suomesta saatuina silloin, kun suorituksen maksaja on kotimainen yhteisö. Siten esimerkiksi yleisesti verovelvollisen ulkomaisen rahaston voitto-osuutta pidetään TVL 10 §:n 9 kohdan perusteella Suomesta saatuna tulona. TVL 9 §:n 8 momenttia koskevan siirtymäsäännöksen perusteella säännöstä sovelletaan kuitenkin ETA-alueella perustettuihin rahastoihin pääsääntöisesti aikaisintaan verovuoden 2023 verotuksessa.

Koska yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö rinnastuu tuloverolakia sovellettaessa kotimaiseen yhteisöön, ulkomaisen yhteisön jakamaan osinkoon sovelletaan TVL 33 a ja 33 b §:n säännöksiä, kun osingonsaaja on Suomessa yleisesti verovelvollinen luonnollinen henkilö. Yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön nettovarallisuuden ja osakkeen matemaattisen arvon laskemiseen sovelletaan soveltuvin osin varojen arvostamisesta verotuksessa annettua lakia.

Osinkoa jakavaa yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä pidetään EVL 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettuna kotimaisena yhteisönä. Jos osingonsaaja on Suomessa yleisesti verovelvollinen yhteisö tai rajoitetusti verovelvollisen yhteisön kiinteä toimipaikka, osingon verotukseen sovelletaan EVL 6 a §:n säännöksiä. Osinkotulojen verotusta käsitellään tarkemmin verohallinnon ohjeessa Osinkotulojen verotus.

Jos yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö maksaa osinkoa, korkoa tai rojalteja rajoitetusti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle tai yhteisölle, kyseisestä tulosta on perittävä lähdevero. Lähdeveron määrä riippuu rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (lähdeverolaki) säännöksistä sekä mahdollisen verosopimuksen määräyksistä. Lähdeveron perimiseen ja perittävän veron määrään voi vaikuttaa se, katsotaanko Suomi myös verosopimusta sovellettaessa osinkoa, korkoa tai rojalteja maksavan yhteisön asuinvaltioksi (ks. luku 7). Lisäksi lähdeveron määrää voivat rajoittaa EU:n säästödirektiivi, korko-rojaltidirektiivi tai emo-tytäryhtiödirektiivi. Lähdeveron määräytymisestä kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit.

Koska yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön jakama tulo katsotaan Suomesta saaduksi, sovelletaan tällaiselta yhteisöltä saatuun tuloon Suomen ja tulon saajan asuinvaltion välisen verosopimuksen määräyksiä.

4.4 Yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö työnantajana

TVL 10 §:n 4 kohdan mukaan Suomesta saatua tuloa on muu kuin edellä 3 kohdassa tarkoitettu palkkatulo, jos työ, tehtävä tai palvelus on yksinomaan tai pääasiallisesti suoritettu Suomessa täällä olevan työn- tai toimeksiantajan lukuun. Täällä olevana työnantajana voidaan pitää tosiasiallisen johtopaikan perusteella yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä. Siten yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön yksinomaan tai pääasiallisesti Suomessa suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksama palkka on rajoitetusti verovelvolliselle henkilölle Suomesta saatua tuloa.

Yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä, jolla on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka, voidaan lähtökohtaisesti pitää verosopimusten 15 artiklaa sovellettaessa Suomessa asuvana työnantajana.

Kun Suomessa yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö rinnastuu kotimaiseen työnantajaan, sitä ei koske verotusmenettelylain 15 a §:n ilmoittamisvelvollisuus. Työnantajana toimivalla yleisesti verovelvollisella ulkomaisella yhteisöllä on samat ilmoittamiseen liittyvät velvollisuudet kuin kotimaisella työnantajalla.

4.5 Yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön kirjanpitovelvollisuus

KPL 1 luvun 1 b §:n 1 momentin mukaan ulkomainen oikeushenkilö, jonka tosiasiallinen johtopaikka on Suomessa, on kirjanpitovelvollinen harjoittamastaan liike- ja ammattitoiminnasta. Säännöstä sovelletaan pykälän 2 momentin mukaan oikeushenkilön lisäksi myös ulkomaiseen kuolinpesään, ulkomaiseen sijoitusrahastoon ja erikoissijoitusrahastoon, ulkomaiseen trustiin ja sen kaltaiseen oikeudelliseen järjestelyyn sekä muuhun erityiseen tarkoitukseen varattuun ulkomaiseen varallisuuskokonaisuuteen.

Kirjanpitovelvollisen on laadittava tilinpäätös, jonka jäljennös on toimitettava Verohallinnolle veroilmoituksen liitteenä. KPL 1 luvun 1 b §:n 6 momentin mukaan Verohallinnon pyynnöstä on myös toimitettava ilman aiheetonta viivytystä sellaiset tilinpäätöstä täydentävät tiedot, joita Verohallinto tarvitsee lakisääteisen tehtävänsä hoitamisessa. Jollei tieto ole suomeksi tai ruotsiksi, se on toimitettava käännöksenä Verohallinnon näin pyytäessä.

Kirjanpitolain tarkoittamana tilinpäätöksenä pidetään KPL 1 luvun 1 b §:n 3 momentin mukaan Euroopan unionin tilinpäätösdirektiivin (2013/34/EU) mukaisesti laadittua tilinpäätöstä. Siten ETA-alueeseen kuuluvan valtion lain mukaan laadittu tilinpäätös on riittävä. KPL:n tarkoittamana tilinpäätöksenä pidetään mainitun lainkohdan mukaan myös kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti laadittua tilinpäätöstä. Näiden lisäksi KPL:n tarkoittamana tilinpäätöksenä pidetään isobritannialaista tilinpäätöstä, Amerikan Yhdysvaltain tilinpäätösnormiston (US GAAP) mukaista tilinpäätöstä ja Japanin tilinpäätösnormiston (Japan GAAP) mukaista tilinpäätöstä (HE 221/2021, s. 10).

Jos ulkomainen oikeushenkilö, jonka tosiasiallinen johtopaikka on Suomessa, on laatinut tilinpäätöksensä jonkin edellä mainitun tilinpäätösnormiston mukaisesti, sen ei tarvitse laatia erillistä tilinpäätöstä Suomen kirjanpitosäännösten mukaisesti.

Kirjanpitolain mukaisena tilinpäätöksenä pidetään KPL 1 b §:n 3 momentin mukaan myös sellaista ulkomaista tilinpäätöstä, joka ei perustu välittömästi edellä mainittuihin tilinpäätösnormistoihin, mutta joka oikean ja riittävän kuvan saamisen kannalta muutoin vastaa mainittujen normistojen mukaista tilinpäätöstä.  Vastaavuuden arvioinnin tueksi ulkomainen oikeushenkilö tai viranomainen voi pyytää vastaavuudesta kirjanpitolautakunnan lausunnon.

Jos Euroopan talousalueen ulkopuolelta oleva oikeushenkilö ei ole laatinut tilinpäätöstä tai sen tilinpäätös ei täytä KPL 1 luvun 1 b §:n 3 momentissa säädettyjä edellytyksiä, sen tulee laatia Suomessa harjoittamastaan liike- ja ammattitoiminnasta erillinen tilinpäätös noudattaen soveltuvin osin, mitä KPL 3 luvussa säädetään.

5 Tosiasiallinen johtopaikka

5.1 Tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arviointi

TVL 9 §:n 8 momentin mukaan ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee paikassa, jossa yhteisön hallitus tai muu päätöksentekoelin tekee yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset. Tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muut yhteisön organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet.

Lähtökohtaisesti kaikilla yhteisöillä on jossakin tosiasiallinen johtopaikka. Tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arviointi perustuu tosiseikkojen ja todellisten olosuhteiden perusteella tehtävään kokonaisharkintaan. Arvioinnissa voidaan hyödyntää esimerkiksi hallituksen tai muiden yhteisön päätöksentekoelinten kokousten pöytäkirjoja sekä muuta relevanttia dokumentaatiota.

Tosiasialliselta johtopaikalta edellytetään riittävää pysyvyyttä ja siten lyhytaikainen tai tilapäinen, vaikkakin koko yhteisön toiminnan kattava, tärkeimmän ylintä päivittäistä johtamista koskevan päätöksenteon harjoittaminen ei luo Suomeen tosiasiallista johtopaikkaa. Siten jos yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään esimerkiksi koronaviruspandemian vuoksi lyhytaikaisesti tai tilapäisesti Suomessa, yhteisölle ei muodostu Suomeen tosiasiallista johtopaikkaa.

5.1.1 Perustamisvaltion lainsäädännön ja yhteisön sääntöjen merkitys

Ulkomaisten yhteisöjen johtorakenteet voivat vaihdella esimerkiksi yhteisön perustamisvaltiosta ja yhteisötyypistä riippuen. Perustamisvaltion lainsäädäntö ja yhteisön säännöt osoittavat yleensä, kuka yhteisöä johtaa. Tämän vuoksi tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arvioinnissa on tarpeen huomioida ulkomaisen yhteisön perustamisvaltion lainsäädäntö ja yhteisön säännöt. Yhteisön perustamisvaltion lainsäädännön tarkastelu on tarpeen erityisesti silloin, jos yhteisön säännöissä tai muussa tahdonilmaisussa ei ole määrätty, kuka tekee yhteisön tärkeimmät, ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset ja missä päätökset tehdään.

Yleensä yhteisön hallituksen tai muun ylimmän päätöksentekoelimen vastuulla on yleistoimivaltansa perusteella järjestää yhteisön hallinto ja toiminta. Tätä toimivaltaansa hallitus tai muu ylin päätöksentekoelin käyttää sen kokouksissa. Joidenkin valtioiden yhteisölainsäädännön mukaan kuitenkin esimerkiksi osakkeenomistajat voivat vastata johtamistoiminnoista.

5.1.2 Ylimmän päätöksentekoelimen päätöksentekopaikka

Kun arvioidaan yhteisön tosiasiallisen johtopaikan sijaintia, lähtökohtana pidetään TVL 9 §:n 8 momentin perusteella hallituksen tai muun vastaavan ylimmän päätöksentekoelimen päätöksentekopaikkaa. Jos yhteisön tosiasiallista päätösvaltaa käytetään hallituksen tai muun vastaavan päätöksentekoelimen kokouksissa videoyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä käyttäen, tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa tarkastellaan paikkaa, josta videokokoukseen on maantieteellisesti liitytty.  Hajautetun johtorakenteen tilanteissa, joissa yhteisön hallituksen tai vastaavan päätöksentekoelimen jäsenet, pääkonttori ja toimeenpaneva johto ovat eri valtioissa, tosiasiallisen johtopaikan sijainnin määrittämisessä painotetaan paikkaa, jossa hallituksen tai muun vastaavan päätöksentekoelimen kokoukset pidetään. Tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arvioinnissa ei oteta huomioon yhteisön hallituksen tai vastaavan päätöksentekoelimen jäsenten tai muun johdon asuinvaltiota (HE 136/2020 vp, jäljempänä HE, s. 49).

Siten jos hallituksen tai vastaavan ylimmän päätöksentekoelimen kokoukset pidetään Suomessa tai päätöksentekoelimen jäsenet liittyvät kokouksiin teknistä apuvälinettä käyttäen Suomesta, tämä on yleensä merkittävä osoitus siitä, että yhteisön tärkeimpien, ylintä päivittäistä johtamista koskevien päätösten osalta päätöksenteko tapahtuu Suomessa, ja tosiasiallisen johtopaikan voidaan katsoa sijaitsevan Suomessa. Tällöin on kuitenkin edellytyksenä se, että hallituksella tai vastaavalla päätöksentekoelimellä on koko yhteisön toiminnan kannalta kokonaisharkinnan perusteella yhteisön tärkeimpien, ylintä päivittäistä johtamista koskevien päätösten osalta päätösvalta, ja hallitus myös käyttää tuota oikeutta yksinomaan tai pääasiallisesti mainituissa kokouksissa. (HE s. 47-48.)

Jos olosuhteista voidaan päätellä, että yhteisön tärkeimpien ylintä päivittäistä johtamista koskevien päätösten osalta päätösvaltaa käyttävän hallituksen tai muun päätöksentekoelimen päätöksentekopaikka on muodollinen ja päätökset tosiasiallisesti tehdään muualla, ratkaisevana pidetään todellista päätöksentekopaikkaa eikä muodollista hallituksen tai muun päätöksentekoelimen päätösten tekopaikkaa (HE s. 48).

Hallituksen tai muun ylimmän päätöksentekoelimen kokousten pitopaikka ei yleensä ole ratkaiseva myöskään silloin, jos hallituksen tai muun päätöksentekoelimen jäsenet toimivat jonkin muun tahon antaman ohjeistuksen nojalla. Siten ratkaisevaa ei ole lähtökohtaisesti se, mikä taho valmistelee, esittelee tai toimeenpanee päätettävän asian, vaan se, kuka tekee asiassa lopullisen päätöksen. Kokonaisarvioinnissa on tarpeen ottaa huomioon myös se, mitä tapahtuu hallituksen tai sitä vastaavan päätöksentekoelimen kokousten välillä.

Kansainvälisesti on melko yleistä, että yhteisön hallintoneuvosto tai muu vastaava elin valvoo ja ohjeistaa yhteisön hallitusta osakkeenomistajien puolesta, ja hallitus vastaa liiketoiminnan johtamisesta. Yhteisön hallintoneuvoston tai muun vastaavan, yhteisön valvonnasta ja ohjeistamisesta vastaavan elimen päätöksentekopaikka ei ole tosiasiallisen johtopaikan sijainnin tarkastelussa ratkaisevaa (HE s. 48).

5.1.3 Muut organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet

Tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arvioinnissa otetaan TVL 9 §:n 8 momentin mukaisesti huomioon myös muut yhteisön organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet, joilla tarkoitetaan hallituksen esityksen mukaan pääkonttorin sijaintia tai muuta sijaintia, jossa yhteisön toimeenpaneva johto toimii. Pääkonttorilla tarkoitetaan vakiintuneesti fyysistä rakennusta, jossa yhteisön keskushallintopaikka tai muu vastaava tosiasiallinen hallintopaikka sijaitsee. Toimeenpanevana johtona pidetään vakiintuneesti toimitusjohtajaa tai muuta vastaavaa johtajaa sekä toimitusjohtajan tai muun vastaavan johtajan välittömässä alaisuudessa toimivia henkilöitä, jotka toimivat yhteisön ylimmissä johtotehtävissä. (HE s. 24.)

Jos esimerkiksi hallituksen kokoukset pidetään eri valtioissa tai kokouksiin liitytään teknistä apuvälinettä käyttäen useammasta kuin yhdestä valtiosta, otetaan tosiasiallisen johtopaikan sijainnin tarkastelussa huomioon pääkonttorin sijainti sekä paikka, jossa toimeenpaneva johto toimii. Arviossa painotetaan maantieteellistä paikkaa, jossa yhteisön organisatorisesti ja taloudellisesti tosiasiallinen toiminnan painopiste sijaitsee (HE s. 48).

Tosiasiallisen johtopaikan ei voida katsoa syntyvän Suomeen pelkästään yhteisön kirjanpidon tai tilintarkastuksen hoitamisen perusteella. Myöskään pelkät rutiininomaisesti hoidettavat tehtävät, yhteisöjen rahavarojen hallinta ja juoksevien maksujen hoitaminen tai pankkitili eivät yksinään luo tosiasiallista johtopaikkaa. Esimerkiksi pelkkä asiakirjojen toimittaminen viranomaisille ei ole sellaista toimintaa, jonka katsottaisiin muodostavan tosiasiallisen johtopaikan.

Myöskään yhteisön yhtiökokousten tai muiden vastaavien kokousten pitopaikka ei pääsääntöisesti määritä yhteisön tosiasiallista johtopaikkaa. Siten pelkkä osakkeiden omistukseen perustuvan vallan käyttäminen yhtiökokouksessa ei ole ratkaisevaa tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arvioinnissa (HE s. 49). Jos osakkeenomistaja kuitenkin tosiasiassa käyttää ylintä päivittäistä päätösvaltaa yhteisössä, voidaan paikka, jossa osakkeenomistaja käyttää päätösvaltaansa, ottaa huomioon tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa.

5.2 Tosiasiallisen johtopaikan arviointia koskevia erityistilanteita

5.2.1 Konserniyhtiöt

Ulkomainen yhteisö, jonka tosiasiallisen johtopaikan muodostumista Suomeen arvioidaan, voi kuulua konserniin. Konsernin emoyhtiö voi sijaita Suomessa tai jossain muussa valtiossa. Konsernitilanteessa voi olla vaikeaa erottaa osakkeenomistajan ominaisuudessa toimivan emoyhtiön toimia niistä emoyhtiön toimista, jotka koskevat tytäryhtiön liiketoiminnan johtamista ja valvontaa, sillä emoyhtiöltä odotetaan yleensä jonkinasteista tytäryhtiön toiminnan valvontaa esimerkiksi raportoinnin muodossa.

Pääsääntöisesti tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa tarkastellaan kunkin yksittäisen yhteisön oman liiketoiminnan johtamista. Arvioinnissa otetaan huomioon se, milloin kyseessä on konsernin toiminta ja milloin ulkomaisen tytäryhtiön toiminta. Kattavat, lähinnä strategiset päätökset konsernitasolla tai governance-tyyppinen konserniohjaus tai -hallinnointi eivät ole tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arvioinnissa merkityksellisiä. Esimerkiksi pörssilistattujen konsernien ulkomaisten tytäryhtiöiden hallituksen jäsenet valitaan usein pääosin konsernijohdosta sen varmistamiseksi, että tytäryhtiön paikallinen johto toimii konserniohjauksen mukaisesti ja ettei johto tee konsernin menettelytapojen eli niin kutsuttujen code of conduct -sääntöjen vastaisia päätöksiä. Tavanomaisen konserniohjauksen intressissä tapahtuvaa, emoyhtiön konsernijohtoon kuuluvien henkilöiden hallitustyöskentelyä ulkomaisen tytäryhtiön hallituksessa ei pidetä tosiasiallisen johtopaikan luovana päätöksentekona. (HE s. 49-50.)

5.2.2 Holdingyhtiöt ja sijoitusyhtiöt

Holdingyhtiöllä tarkoitetaan vakiintuneesti yhtiötä, joka ei itse harjoita yritystoimintaa, vaan palvelee lähinnä omistajiensa tarpeita omistusten hallinnointiyhtiönä. Holdingyhtiössä päätöksiä saatetaan tehdä paljon vähemmän kuin varsinaista liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä.

Vaikka holdingyhtiön toiminta olisi passiivisluonteista ja päätöksiä olisi tarpeen tehdä harvoin, eikä toiminta siten edellyttäisi vastaavassa määrin päivittäistä päätöksentekoa kuin varsinaista liiketoimintaa harjoittavissa yhteisöissä, holdingyhtiön tosiasiallisen johtopaikan katsotaan sijaitsevan Suomessa, jos holdingyhtiön toiminnan kannalta olennaiset päätökset tehdään Suomessa. Jos holdingyhtiön ainoana toimintona on osakkeiden omistus, tosiasiallisen johtopaikan arvioinnissa huomioidaan tämän toiminnan johtamiseen liittyvät päätökset, kuten missä yhtiön osakkeiden omistusta koskevien toimintojen rahoittamista koskevat päätökset tehdään, missä päätökset holdingyhtiön osakkeisiin liittyvien oikeuksien käyttämisestä tehdään, missä holdingyhtiön varoihin liittyvät investointipäätökset tehdään, ja missä holdingyhtiön varojen käyttämiseen sekä voitonjakoon liittyvät päätökset tehdään (HE s. 50).

Ulkomaisen holdingyhtiön tosiasiallinen johtopaikka ei voi perustua pelkästään omistajuuteen. Jos holdingyhtiön omistaja kuitenkin tosiasiassa käyttää päätösvaltaansa holdingyhtiön toimintoihin liittyvässä päätöksenteossa, merkityksellinen on se paikka, jossa holdingyhtiön omistaja käyttää osakkeiden suomaa päätösvaltaa (ks. HE s. 50). Holdingyhtiössä päätösvaltaa käyttävän omistajan ajoittainen matkustaminen ulkomaille ei estä tosiasiallisen johtopaikan muodostumista Suomeen (VaVM 33/2020 vp).

Jos konserniin kuuluvaa holdingyhtiötä koskevassa päätöksenteossa on selvästi kyse konsernitason strategisen päätöksenteon tai governance-tyyppisen konserniohjauksen tai hallinnoinnin alaisuuteen kuuluvista päätöksistä, hallituksen esityksen perusteluissa otetun linjauksen mukaisesti tämänkaltaiset toimet eivät ole merkityksellisiä tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa. (VaVM 33/2020 vp.).

Jos Suomessa asuvalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on toisessa valtiossa sijoitusyhtiö, on sijoitusyhtiön tosiasiallinen johtopaikka Suomessa, jos ulkomaille perustetun sijoitusyhtiön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään Suomessa (HE s. 51).

5.2.3 Ulkomaiset rahastot

Tosiasiallista johtopaikkaa koskevia säännöksiä sovelletaan lähtökohtaisesti myös yhteisöiksi katsottaviin ulkomaisiin rahastoihin. Lailla 1188/2020 voimaan tulleisiin tuloverolain muutoksiin on kuitenkin rahastojen osalta otettu siirtymäsäännös, jonka mukaan TVL 9 §:n 8 momenttia sovelletaan toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, sijoitusrahastolain (213/2019) 1 luvun 2 §:n 17 kohdassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritykseen sekä toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vaihtoehtorahastoon ensimmäisen kerran vasta vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa.

Sijoitusrahastolain 1 luvun 2 §:n 17 kohdan mukaan yhteissijoitusyrityksellä tarkoitetaan kyseisessä laissa sellaista muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää sijoitusrahastodirektiivin edellytykset. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n mukaan vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan yhteisöä tai muuta yhteistä sijoittamista, jossa varoja hankitaan useilta sijoittajilta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua lupaa.

Myös rahaston tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee TVL 9 §:n 8 momentin mukaisesti paikassa, jossa hallitus tai muu päätöksentekoelin tekee rahaston tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset ottaen huomioon myös muut rahaston organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet. Myös rahastojen osalta tosiasiallisen johtopaikan sijainnin arviointi perustuu tapauskohtaiseen arviointiin.

Rahastojen hallinnointi voidaan järjestää usealla eri tavalla. Esimerkiksi rahastojen hoitamiseen liittyviä tehtäviä, kuten salkunhoitoa, voidaan ulkoistaa myös ulkopuoliselle taholle, kuten varainhoitajayhteisölle tai rahaston toiminnassa voidaan käyttää apuna erilaisia neuvonantoyhtiöitä. Rahaston toimintaan saattaa siten liittyä useita eri tahoja eri valtioista. Esimerkiksi rahastoja koskevien UCITS- ja AIFM-direktiivien perusteella on mahdollista, että Suomesta hoidetaan toiseen jäsenvaltioon perustettua rahastoa.

Rahastojen toimintaan liittyvät päätökset ovat myös moninaisia, ja niitä voivat tehdä monet eri tahot rahastorakenteessa. Rahastojen sijoitustoimintaan liittyviin päätöksiin kuuluvat esimerkiksi päätökset sijoitusstrategiasta ja sen muutoksista sekä varsinaiset sijoitus- ja myyntipäätökset ja niitä edeltävät ja valmistelevat toimet. Hallinnolliseen toimintaan liittyy päätöksiä esimerkiksi palveluntarjoajien valinnasta. Kun tarkastellaan sitä, missä rahaston tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään, on huomioitava ulkomaisen rahaston perustamisvaltion lainsäädäntö sekä rahaston säännöt, jotka on kirjattu yhtiöjärjestykseen, perustamiskirjaan tai muuhun vastaavaan dokumenttiin (HE s. 25-26).

Sijoitusstrategiaa koskevat päätökset ovat tyypillisesti ylimmän päätösvaltaa käyttävän tahon tekemiä, vaikka rahaston käytännön toimintaa olisi sopimuksin siirretty ulkopuoliselle taholle esimerkiksi UCITS- tai AIFM-direktiivin mahdollistamalla tavalla. Sijoitusstrategian ja -sääntöjen mukaisesti toteutettavaa salkunhoitoa ei siten lähtökohtaisesti voida pitää ylimpänä johtamisena, vaikka esimerkiksi salkunhoitoon kuuluvia sijoituskohteiden osto- ja myyntipäätöksiä tai niiden valmistelua sinänsä tehtäisiin päivittäin (HE s. 26).

Lähtökohtana on, että TVL 9 §:n 8 momentin tosiasiallista johtopaikkaa koskevia säännöksiä sovelletaan käytännössä harvoin ulkomaisiin rahastoihin (HE s. 26). Jos kuitenkin ulkomaisen rahaston tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset, esimerkiksi sijoitusstrategiaa koskevat päätökset, tehdään Suomessa, myös ulkomaiselle rahastolle voi muodostua Suomeen tosiasiallinen johtopaikka.

Vaikka ulkomaisella rahastolla olisi Suomessa tosiasiallinen johtopaikka ja se olisi sen vuoksi Suomessa yleisesti verovelvollinen, rahasto voi kuitenkin olla vapautettu kokonaan tuloverosta, jos se täyttää TVL 20 a §:ssä asetetut verovapauden edellytykset. Sijoitusrahastojen verovapauden edellytyksiä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Sijoitusrahastojen verotuksesta ja TVL 20 a §:n sääntely.

5.2.4 Trustit

Trustimuotoisia oikeudellisia yksiköitä voidaan perustaa muun muassa Yhdysvaltojen tai Ison-Britannian lainsäädännön perusteella. Trusti on kolmen osapuolen, eli perustajan (settlor), edunvalvojan (trustee) ja edunsaajan (beneficiary) välinen taloudellinen rakenne. Trustissa perustajan ja edunsaajan välille on edunvalvojan suostumuksella perustettu yksipuolisella oikeustoimella järjestely, jossa perustaja siirtää trustin kohteena olevan omaisuuden täysin omistusoikeuksin ja määräysvaltuuksin edunvalvojalle. Trustimuotoisia yksiköitä ei tunneta Suomen lainsäädännössä.

Jos ulkomainen trusti rinnastuu johonkin TVL 3 §:ssä tarkoitettuun yhteisömuotoon, myös trusti voidaan katsoa tosiasiallisen johtopaikan perusteella Suomessa yleisesti verovelvolliseksi yhteisöksi, jos trustin tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset tehdään Suomessa. Ratkaistaessa sitä, syntyykö trustille tosiasiallinen johtopaikka Suomeen, on merkityksellistä arvioida, kenellä on toimivalta päättää trustin varoihin liittyvistä investoinneista, niiden käyttämisestä sekä jakamisesta ja missä tätä päätösvaltaa käytetään (HE s. 50).

5.2.5 Varustamotoiminta

Varustamotoimintaa voidaan verottaa normaalin tuloverotuksen sijaan tonnistoverotuksena, josta säädetään tonnistoverolaissa (476/2002). Lain 1 §:n mukaan Suomessa yleisesti verovelvollinen, kansainvälistä meriliikennettä harjoittava osakeyhtiö voi valita tonnistoverotettavan toiminnan tuottaman voiton verottamisen sijasta alusten vetoisuuteen perustuvan tonnistoverotuksen tonnistoverokaudeksi siten kuin tonnistoverolaissa säädetään.

Tosiasiallista johtopaikkaa koskevia säännöksiä sovelletaan myös varustamotoimintaa harjoittaviin ulkomaisiin yhteisöihin. Jos varustamotoimintaa harjoittavan ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa, se katsotaan TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella Suomessa yleisesti verovelvolliseksi yhteisöksi.

Tonnistoverolain soveltamisedellytyksenä on lain 2 §:n mukaan se, että yhtiötä tosiasiallisesti johdetaan Suomessa. Jos ulkomainen varustamotoimintaa harjoittava yhteisö katsotaan Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, koska sen tosiasiallisen johtopaikan katsotaan olevan Suomessa, on kyseisellä yhteisöllä mahdollisuus valita tonnistoverotus verotuksen perusteeksi, jos tonnistoverolain muut edellytykset täyttyvät.

Tonnistoverotusta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Tonnistoverotus.

5.3 Tosiasiallinen johtopaikka vai kiinteän toimipaikan muodostava johtopaikka

Ulkomaiselle yhteisölle voi muodostua TVL 13 a §:n perusteella Suomeen kiinteä toimipaikka, jos yhteisöllä on Suomessa johtopaikka. Myös OECD:n malliverosopimuksen 5 artiklan 2 kappaleen mukaan kiinteä toimipaikka voi muodostua johdon sijaintipaikan perusteella.

Kiinteän toimipaikan muodostava johtopaikka ja yleisen verovelvollisuuden luova tosiasiallinen johtopaikka ovat kaksi eri käsitettä. Yhteisöllä voi olla useita johtopaikan perusteella muodostuvia kiinteitä toimipaikkoja useissa eri valtioissa, mutta tosiasiallisia johtopaikkoja on vain yksi. Lähtökohtana on, että kaikilla yhteisöillä on jossakin tosiasiallinen johtopaikka. Tosiasiallinen johtopaikka on pääsääntöisesti ylemmän johdon, kuten hallituksen tai muun ylemmän johdon, päätöksentekopaikka, mutta kiinteän toimipaikan muodostava johtopaikka voi olla myös muun toimivan johdon päätöksentekopaikka. (HE s. 15.)

Jos ulkomaisella yhteisöllä on Suomessa johtopaikka, on ensin ratkaistava se, onko kyseessä yhteisön tosiasiallinen johtopaikka, eli paikka, jossa tehdään yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset. Jos kyseessä on tosiasiallinen johtopaikka, yhteisö on Suomessa yleisesti verovelvollinen. Jos yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön asuinvaltio on myös verosopimusta sovellettaessa Suomi, ei kiinteän toimipaikan muodostavaa johtopaikkaa ole tällöin tarvetta tarkastella erikseen. Jos Suomessa yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön ei verosopimusta sovellettaessa katsota asuvan Suomessa, voi yhteisölle kuitenkin muodostua Suomeen kiinteä toimipaikka.

Jos yhteisöllä on Suomessa johtopaikka, joka ei kuitenkaan täytä tosiasiallisen johtopaikan kriteereitä, on mahdollista, että johtopaikka muodostaa Suomeen kiinteän toimipaikan. Tällöin ulkomainen yhteisö on Suomessa rajoitetusti verovelvollinen.

Ennen lailla 1188/2020 voimaan tulleita TVL 9 §:n muutoksia ulkomaiset yhteisöt ovat olleet Suomessa aina rajoitetusti verovelvollisia. Ulkomainen yhteisö ei ole voinut olla Suomessa yleisesti verovelvollinen, vaikka sillä olisi ollut Suomessa tosiasiallinen johtopaikka. Ulkomaiselle yhteisölle on tällöin voinut muodostua johtopaikan perusteella ainoastaan kiinteä toimipaikka. On mahdollista, että ulkomaisen yhteisön johtopaikka, joka on aiemmin muodostanut kiinteän toimipaikan, täyttää TVL 9 §:n 8 momentissa säädetyt tosiasiallisen johtopaikan edellytykset. Tällöin kyseinen ulkomainen yhteisö muuttuu rajoitetusti verovelvollisesta yhteisöstä yleisesti verovelvolliseksi yhteisöksi verovuodesta 2021 alkaen.

6 Ulkomaisen yhteisön yleiseen verovelvollisuuteen liittyviä erityistilanteita

6.1 Yleisen verovelvollisuuden alkaminen

TVL 9 §:n 8 momentin mukaan yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä pidetään yleisesti verovelvollisena perustamis- tai rekisteröitymishetkestä tai tosiasiallisen johtopaikan muodostumishetkestä. Perustamis- ja rekisteröintihetkellä tarkoitetaan hetkeä, jolloin yhteisö ilmoittaa ja rekisteröityy tosiasiallisen johtopaikan osalta oma-aloitteisesti Verohallinnon rekistereihin (HE s. 51).

Tosiasiallisen johtopaikan muodostumishetkenä pidetään hetkeä, jolloin edellytykset tosiasiallisen johtopaikan olemassaololle Suomessa voidaan kokonaisharkinnan perusteella katsoa olevan olemassa. Ulkomainen yhteisö katsotaan yleisesti verovelvolliseksi tosiasiallisen johtopaikan muodostumishetkestä lähtien, jos yhtiö ei ole ilmoittautunut ja rekisteröitynyt Verohallinnon rekistereihin tosiasiallisen johtopaikan johdosta oma-aloitteisesti. Ulkomainen yhteisö voi kuitenkin olla yleisesti verovelvollinen aikaisintaan verovuodesta 2021 alkaen.

Yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä ja sen ennen yleisen verovelvollisuuden alkua Suomessa sijainnutta TVL 13 a §:ssä tarkoitettua kiinteää toimipaikkaa verotetaan yhtenä verovelvollisena ulkomaisen yhteisön yleisen verovelvollisuuden alkamishetkestä. Kiinteän toimipaikan tulos luetaan ulkomaisen yhteisön EVL 1 §:n 1 momentin mukaisesti laskettavaan tulokseen yleisen verovelvollisuuden alkaessa (EVL 51 g §).  Jos siis muutos rajoitetusti verovelvollisesta yleisesti verovelvolliseksi tapahtuu kesken verovuoden, muodostuu ulkomaisen yhteisön muutosverovuoden Suomessa verotettava tulos kiinteänä toimipaikkana ja yleisenä verovelvollisena toimimisen ajalta kertyneiden tulosten yhteismäärästä.

Jos ulkomainen yhteisö haluaa saada ennakollisesti tiedon siitä, tullaanko yhteisö katsomaan Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, yhteisö voi esimerkiksi hakea asiasta ennakkoratkaisua Verohallinnolta. Ennakkoratkaisun hakemisesta kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös.

6.2 Varojen arvostaminen yleisen verovelvollisuuden alkaessa

6.2.1 Varojen arvostaminen kotipaikan siirtyessä toisesta valtiosta Suomeen

Ulkomainen yhteisö on voinut ennen yleisen verovelvollisuuden alkamista olla yleisesti verovelvollinen jossakin toisessa valtiossa. Kun ulkomaisesta yhteisöstä tulee Suomessa yleisesti verovelvollinen, yhteisön kotipaikan katsotaan siirtyneen Suomeen. Tällöin on määriteltävä, miten yhteisön varallisuus arvostetaan yleisen verovelvollisuuden alkaessa. Varojen arvostaminen vaikuttaa esimerkiksi siihen, kuinka suuria poistoja yhteisö saa verotuksessaan vähentää. Varojen arvostamisella on merkitystä myös omaisuuden luovutuksista syntyvien voittojen laskemisessa.

Siihen, mitä säännöksiä varojen arvostamiseen yleisen verovelvollisuuden alkaessa sovelletaan, vaikuttaa se onko ulkomaisen yhteisön kotipaikka siirtynyt Suomeen toisesta EU-jäsenvaltiosta vai EU:n ulkopuolisesta valtiosta. Lisäksi merkitystä voi olla sillä, onko ulkomaisen yhteisön varojen todennäköinen luovutushinta luettu veronalaiseksi tuloksi lähtövaltion verotuksessa.

Varojen arvostamisesta silloin, kun yhteisön kotipaikka siirtyy Suomeen toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta, säädetään EVL 51 f §:n 1 momentissa. Säännöksen mukaan siirrettäessä verotuksellinen kotipaikka Suomeen siirtyneiden varojen hankintamenoksi katsotaan lähtöjäsenvaltiossa vahvistettu EVL 51 e §:n 3 momentissa tarkoitettu arvo, jos siirtävässä jäsenvaltiossa varat on arvostettu mainitun momentin mukaiseen arvoon.

EVL 51 e §:n 3 momentin mukaan maastapoistumisarvolla tarkoitetaan sitä määrää, jolla varat voidaan vaihtaa tai keskinäiset velvoitteet täyttää suorassa liiketoimessa sellaisten liiketoimeen halukkaiden ostajien ja myyjien välillä, jotka eivät ole 18 b §:n 2 momentin 3–5 kohdan tarkoittamalla tavalla etuyhteydessä toisiinsa.

Varojen arvostamisesta silloin, kun yhteisön kotipaikka siirtyy Suomeen toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta, säädetään EVL 51 f §:n 2 momentissa. Säännöksen mukaan, jos aiemmin muussa kuin Euroopan unionin jäsenvaltiossa verotuksellisesti asuneesta ulkomaisesta yhteisöstä tulee tuloverolain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 8 momentin nojalla Suomessa yleisesti verovelvollinen, siirtyvien varojen hankintamenoksi katsotaan niiden hankintamenon poistamatta oleva osa siinä valtiossa, josta varat katsotaan siirretyn. Jos siinä valtiossa, josta varat katsotaan siirretyksi, EVL 51 e §:n 3 momentissa tarkoitettua maastapoistumisarvoa vastaava arvo on luettu veronalaiseksi tuloksi, siirtyneiden varojen hankintamenoksi katsotaan tämä arvo. Mitä EVL 52 f §:n 2 momentissa säädetään, ei kuitenkaan sovelleta varoihin, jotka kuuluvat ulkomaisen yhteisön tuloverolain 13 a §:ssä tarkoitettuun, Suomessa ennen yleisen verovelvollisuuden alkua sijainneeseen kiinteään toimipaikkaan.

Jos ulkomaisella yhteisöllä on ennen yleisen verovelvollisuuden alkua sijainnut Suomessa TVL 13 a §:ssä tarkoitettu kiinteä toimipaikka, kyseisen kiinteän toimipaikan verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut menot vähennetään ulkomaisen yhteisön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty kiinteän toimipaikan verotuksessa (EVL 51 g §).

Varojen arvostamisesta yhteisön verotuksellisen asuinpaikan siirtyessä toisesta valtiosta Suomeen kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Maastapoistumisverotus.

6.2.2 Varojen arvostaminen, kun yhteisö on perustamisesta alkaen Suomessa yleisesti verovelvollinen

On mahdollista, että ulkomainen yhteisö katsotaan Suomessa yleisesti verovelvolliseksi ja myös verosopimuksen mukaan Suomessa asuvaksi jo siitä hetkestä alkaen, kun yhteisö on rekisteröimis- tai perustamisvaltionsa lainsäädännön mukaisesti perustettu. Tällöin yhteisö ei ennen yleisen verovelvollisuuden alkamista Suomessa ole ollut yleisesti verovelvollinen missään toisessa valtiossa. Tällöin yhteisön varallisuudelle ei ole määritetty hankintamenoa tai maastapoistumisarvoa vastaavaa arvoa toisessa valtiossa.

Edellä mainitussa tilanteessa ulkomaisen yhteisön varallisuus arvostetaan vastaavalla tavalla kuin varallisuus arvostetaan suomalaisten yhteisöjen verotuksessa niiden toiminnan alkaessa. Tällöin varallisuuserien hankintamenot määritellään EVL:n, TVL:n tai maatilatalouden tuloverolain (MVL) säännösten mukaisesti.

6.3 Verotuksessa vahvistetut tappiot

6.3.1 Toisessa valtiossa vahvistetut tappiot

Ulkomainen yhteisö on voinut ennen yleisen verovelvollisuuden alkua olla yleisesti verovelvollinen esimerkiksi siinä valtiossa, jossa se on perustettu tai rekisteröity tai sellaisessa toisessa valtiossa, jossa sillä on katsottu olleen tosiasiallinen johtopaikka. Ulkomaista yhteisöä on siis voitu verottaa sen maailmanlaajuisista tuloista jossain toisessa valtiossa ennen kuin se on katsottu Suomessa yleisesti verovelvolliseksi. Ulkomaiselle yhteisölle on voitu myös vahvistaa tappioita sen aiemman verotuksellisen asuinvaltion verotuksessa.

Yhteisön aiemman asuinvaltion verotuksessa vahvistetut tappiot, jotka ovat syntyneet ennen kuin yhteisö on katsottu Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, eivät ole vähennyskelpoisia veronalaisesta tulosta Suomessa tuloverolain V osan säännösten mukaisesti (HE s. 29). Tämä perustuu EU-tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, jossa on otettu kantaa oikeuteen vähentää lähtövaltiossa syntyneet tappiot, kun yhteisön verotuksellinen kotipaikka on siirtynyt toiseen jäsenvaltioon. EU-tuomioistuin on ratkaisussaan asiassa C-405/18 Aures Holding katsonut, ettei lähtöjäsenvaltion vahvistettuja tappioita tarvitse hyväksyä vähennettäväksi uudessa kotipaikassa, sillä jäsenvaltio, johon yhtiö siirtää tosiasiallisen johtonsa sijaintipaikan, ei voi olla velvollinen ottamaan huomioon ennen kyseistä siirtämistä aiheutuneita tappioita, jotka liittyvät sellaisiin verokausiin, joiden osalta tällä jäsenvaltiolla ei ole ollut verotusvaltaa kyseiseen yhtiöön nähden.

6.3.2 Suomessa sijainneen kiinteän toimipaikan tappiot

Ulkomaisella yhteisöllä on ennen yleisen verovelvollisuuden alkua voinut olla Suomessa kiinteä toimipaikka. Tällöin yhteisö on katsottu rajoitetusti verovelvolliseksi, ja sitä on verotettu kaikista kiinteälle toimipaikalle kohdistuvista tuloista. Kiinteälle toimipaikalle on voitu vahvistaa Suomen verotuksessa tappioita.

Jos yleisesti verovelvollisella ulkomaisella yhteisöllä on ennen verovelvollisuuden alkua sijainnut Suomessa kiinteä toimipaikka, jolle on verotuksessa vahvistettu tappioita, vahvistetut tappiot vähennetään yleisesti verovelvollisen yhteisön verotuksessa tuloverolain tappiontasausta koskevien säännösten mukaisesti. Tappioiden vähennysoikeus edellyttää, että ulkomainen yhteisö esittää selvityksen siitä, että kiinteän toimipaikan tappioita ei ole vähennetty ulkomaisen yhteisön aiemmassa verotuksellisessa asuinvaltiossa toimitetussa verotuksessa. (TVL 123 c §.)

Jos ulkomaisen yhteisön aiemmassa verotuksellisessa asuinvaltiossa kaksinkertainen verotus poistetaan ulkomaisten kiinteiden toimipaikkojen osalta hyvitysmenetelmällä, on ulkomaisen yhteisön Suomessa sijainneen kiinteän toimipaikan tappiot tulleet lähtökohtaisesti vähennetyksi osana pääliikkeenä pidettävän ulkomaisen yhteisön tuloa aiemmassa verotuksellisessa asuinvaltiossa. Siten kiinteän toimipaikan tappiot voidaan yleensä vähentää vain, jos yhteisön entisessä asuinvaltiossa on sovellettu kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen Suomessa sijainneen kiinteän toimipaikan osalta vapautusmenetelmää.

Vapautusmenetelmää sovellettaessa kiinteän toimipaikan tuottoja ja kuluja ei ole luettu osaksi pääliikkeen tuottoja ja kuluja. Tällöin yhteisön entinen asuinvaltio ei ole lainkaan verottanut yhteisön Suomessa sijainneesta kiinteästä toimipaikasta saamia tuloja, eikä kiinteän toimipaikan tappiota ole vähennetty pääliikkeen tuloksesta. Vapautusmenetelmä on päämenetelmänä vain muutamassa Suomen solmimista verosopimuksista, mutta yhteisön asuinvaltiossa on voitu soveltaa vapautusmenetelmää sisäisen lainsäädännön perusteella.

Jos TVL 123 c §:ssä asetetut edellytykset täyttyvät ja yleisesti verovelvollisella yhteisöllä on oikeus vähentää sen kiinteälle toimipaikalle ennen yleisen verovelvollisuuden alkua vahvistetut tappiot, sovelletaan tappioiden vähentämiseen muutoin lähtökohtaisesti samoja säännöksiä kuin kotimaiseen yhteisöön. Tappioiden vähentämiseen sovelletaan siten esimerkiksi omistajanvaihdostilanteita koskevia vähennysoikeuden rajoituksia. Lisäksi tappioiden vähentämiseen sovelletaan TVL 119 ja 120 §:n säännöksiä, joiden perusteella eri tulolähteiden tappiot voidaan vähentää tappiovuotta seuraavan 10 verovuoden aikana. Omistajanvaihdosten vaikutusta tappioiden vähentämiseen käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Vahvistettu tappio ja omistajanvaihdos.

6.4 Konserniavustus

Laki konserniavustuksesta verotuksessa (KonsAvL) mahdollistaa avoimen tulontasauksen konsernissa siten, että yhden konserniyhtiön tappio voidaan käyttää toisen konserniyhtiön voittoa vastaan. Konserniyhtiöt voivat konserniavustuslain mukaisten edellytysten täyttyessä vaikuttaa siihen, missä yhtiössä tulo verotetaan. Laissa säädetyin edellytyksin konserniavustuksen antaja saa vähentää suorittamansa avustuksen verotuksessaan ja se luetaan avustuksen saajan veronalaiseksi tuloksi.

KonsAvL 2 §:n 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään osakeyhtiöstä ja osuuskunnasta, sovelletaan myös sellaiseen TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun yleisesti verovelvolliseen ulkomaiseen yhteisöön, joka rinnastuu TVL 3 §:n 4 kohdassa tarkoitettuun osakeyhtiöön tai osuuskuntaan. Jos yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö rinnastuu osakeyhtiöön tai osuuskuntaan, se voi olla konserniavustuksen antajana tai saajana, jos muut KonsAvL:n edellytykset täyttyvät.

Konserniavustuksen saajan ja antajan välillä tulee vallita KonsAvL 3 §:ssä määritelty konsernisuhde. Konsernisuhde muodostuu, jos kotimainen osakeyhtiö tai osuuskunta (emoyhteisö) omistaa vähintään 90 prosenttia toisen kotimaisen osakeyhtiön tai osuuskunnan (tytäryhteisö) osakepääomasta tai osuuksista. Tytäryhteisönä pidetään myös sellaista osakeyhtiötä tai osuuskuntaa, jonka osakepääomasta tai osuuksista emoyhteisö yhden tai useamman tytäryhtiönsä kanssa omistaa vähintään yhdeksän kymmenesosaa.

KonsAvL 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan KonsAvL 3 §:ssä tarkoitettu konsernisuhde antajan ja saajan kesken tulee olla kestänyt koko verovuoden. KonsAvL 7 §:n 2 momentin mukaan yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön osalta konsernisuhteen katsotaan olleen olemassa vain sen ajan, jona ulkomainen yhteisö oli Suomessa yleisesti verovelvollinen.

Yleisesti verovelvollisella ulkomaisella yhteisöllä on voinut ennen yleisen verovelvollisuuden alkua olla Suomessa kiinteä toimipaikka. KonsAvL 7 §:n 2 momentin perusteella kiinteää toimipaikkaa ei kuitenkaan oteta huomioon 7 §:n 1 kohdan mukaisen konsernisuhteen keston arvioinnissa.

KonsAvL 5 §:n mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää antamansa konserniavustus kuluna vain, mikäli vastaavat meno- ja tulokirjaukset on tehty antajan ja saajan kirjanpidossa. Kirjanpitosidonnaisuuden vaatimusta sovelletaan myös yleisesti verovelvolliseen ulkomaiseen yhteisöön konserniavustuksen antajana tai saajana. Konserniavustuksen tulosvaikutteista kirjaamista koskevien vaatimusten täyttymistä arvioidaan vastaavalla tavalla kuin kotimaisten yhtiöiden osalta arvioidaan (HE s. 32). Jos konserniavustuksen antaja ei voi kirjata annettua konserniavustusta tilinpäätökseensä tulosvaikutteisesti, johtuen esimerkiksi sovellettavista tilinpäätössäännöksistä, ei annettua konserniavustusta voida vähentää antajan verotuksessa.

Konserniavustuksen antamisen edellytyksiä käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Konserniavustus.

6.5 Väliyhteisölain soveltaminen

Ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (VYL) perusteella ulkomaisen yksikön saamaa tuloa voidaan tietyin edellytyksin verottaa yksikön Suomessa verovelvollisen osakkaan tai edunsaajan tulona. Ulkomaisen yksikön tuloa voidaan verottaa yksikön osakkaan tai edunsaajan tulona, jos ulkomainen yksikkö on VYL:ssa tarkoitettu väliyhteisö.

Jos ulkomainen yhteisö katsotaan TVL 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, kyseistä ulkomaista yhteisöä ei voida pitää väliyhteisönä, eikä sen tuloa voida verottaa sen Suomessa verovelvollisten osakkaiden tai edunsaajien tulona VYL:n nojalla, vaan ulkomainen yhteisö on itse Suomessa verovelvollinen maailmanlaajuisista tuloistaan.

Jos ulkomainen yhteisö katsotaan Suomessa yleisesti verovelvolliseksi, se voi olla velvollinen suorittamaan veroa omistamansa väliyhteisön tulon perusteella. Jos siis Suomessa yleisesti verovelvollinen ulkomainen yhteisö on osakkaana tai edunsaajana sellaisessa ulkomaisessa yksikössä, jota pidetään VYL:n säännösten perusteella väliyhteisönä, väliyhteisön tuloa voidaan verottaa yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön saamana tulona Suomessa väliyhteisölaissa tarkoitetulla tavalla.

Väliyhteisölain soveltamisedellytyksistä kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Väliyhteisötulon verotus Suomessa.

6.6 Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Suomessa yleisesti verovelvollisen yhteisön ulkomailta saamiin tuloihin voi kohdistua myös toisen valtion verotus (lähdevaltio), jos toisella valtiolla on tuloon verotusoikeus kyseisen valtion sisäisen lainsäädännön ja sovellettavan tuloverosopimuksen perusteella. Tuloon kohdistuu kaksinkertaista verotusta, kun tuloa verotetaan sekä asuin- että lähdevaltiossa. Lähtökohtana on tällöin se, että lähdevaltiossa suoritettu vero hyvitetään verovelvollisen asuinvaltiossa.

Jos yleisesti verovelvollisen ulkomaisen yhteisön katsotaan yhteisön perustamis- tai rekisteröitymisvaltion ja Suomen välisen verosopimuksen 4 artiklan mukaan asuvan Suomessa, yhteisön perustamis- tai rekisteröitymisvaltio katsotaan kyseisestä valtiosta saatujen tulojen osalta lähdevaltioksi.

Suomen solmimissa verosopimuksissa on sovittu siitä, miten kaksinkertainen verotus poistetaan. Kaksinkertainen verotus poistetaan verosopimuksen määräyksistä riippuen joko hyvitysmenetelmällä tai vapautusmenetelmällä. Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annettu laki (18.12.1995/1552, menetelmälaki) sisältää tarkemmat menettelysäännökset kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta. Menetelmälakia sovelletaan verosopimustilanteissa verosopimuksen sallimissa rajoissa. Jos Suomella ei ole tuloverosopimusta lähdevaltion kanssa, sovelletaan ainoastaan menetelmälakia.

Kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen yhteisöjen verotuksessa.

6.7 Yleisen verovelvollisuuden päättyminen

Jos niiden tosiseikkojen, joiden nojalla tosiasiallisen johtopaikan on katsottu syntyneen, olemassaolo päättyy, tosiasiallisen johtopaikan ei voida katsoa enää sijaitsevan Suomessa. Ulkomaista yhteisöä ei enää tosiasiallisen johtopaikan päättymishetkestä alkaen voida pitää yleisesti verovelvollisena.

Jos yhteisöllä katsotaan yleisen verovelvollisen päättymisen jälkeen edelleen olevan Suomessa TVL 13 a §:ssä tarkoitettu kiinteä toimipaikka, ulkomainen yhteisö on kiinteän toimipaikan perusteella Suomessa rajoitetusti verovelvollinen. Tällaisessa tilanteessa yhteisön kiinteällä toimipaikalla on pääsääntöisesti oikeus vähentää verotuksessaan yhteisölle sen yleisen verovelvollisuuden aikana vahvistetut tappiot.

EVL 51 e §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan varojen maastapoistumisarvo vähennettynä varojen verotuksessa poistamattomalla hankintamenolla luetaan veronalaiseksi tuloksi, jos yhteisön verotuksellinen kotipaikka siirtyy Suomen lainsäädännön tai kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan sopimuksen mukaan toiseen valtioon, lukuun ottamatta niiden varojen osalta, jotka edelleen tosiasiallisesti liittyvät Suomessa olevaan kiinteään toimipaikkaan. Yhteisön maastapoistumisverotuksesta kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Maastapoistumisverotus.

7 Verosopimusten vaikutus verotusoikeuden jakautumiseen

7.1 Asuinvaltion määräytyminen verosopimustilanteissa

Suomen verotusoikeus perustuu kansalliseen lainsäädäntöön, eikä verotusoikeutta voida laajentaa verosopimuksen perusteella. Verosopimuksella voidaan vain rajoittaa kansallisen lainsäädännön perusteella määräytyvää verotusoikeutta. Verosopimus voi rajoittaa Suomen verotusoikeutta yleisesti verovelvollisen yhteisön saamiin tuloihin esimerkiksi silloin, kun yhteisön katsotaan verosopimusta sovellettaessa asuvan Suomen sijaan toisessa sopimusvaltiossa.

Verosopimusta sovellettaessa on ratkaistava, kumpi sopimusvaltioista katsotaan yhteisön asuinvaltioksi ja kumpi lähdevaltioksi. Verosopimuksissa on eri tulojen osalta ratkaistu, onko tulon lähdevaltiolla oikeus verottaa tuloja, vai onko verotusoikeus kyseiseen tuloon vain asuinvaltiolla. Asuinvaltion määrittelemisellä on lisäksi merkitystä sen kannalta, kummassa valtiossa mahdollinen kaksinkertainen verotus poistetaan. Jos lähdevaltiolla on verosopimuksen mukaan oikeus verottaa tuloa, pääsääntöisesti asuinvaltio poistaa kaksinkertaisen verotuksen.

Määräykset, joiden perusteella ratkaistaan se, mitä valtiota pidetään verosopimusta sovellettaessa yhteisön asuinvaltiona ja mitä valtiota tulojen lähdevaltiona, sisältyvät OECD:n malliverosopimuksen 4 artiklaan. OECD:n malliverosopimuksen 4 artiklan 1 kappaleen mukaan ilmaisulla "sopimusvaltiossa asuva" tarkoitetaan henkilöä, joka tämän valtion lainsäädännön mukaan on siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen, johdon sijaintipaikan tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin nojalla. Ilmaisu ei kuitenkaan käsitä henkilöä, joka on tässä valtiossa verovelvollinen vain tässä valtiossa olevista lähteistä saadun tulon tai siellä olevan varallisuuden perusteella.

Verosopimustilanteissa lähtökohtana on siis se, että yhteisö asuu siinä valtiossa, joka on sopimusvaltion kansallisen verolainsäädännön mukainen asuinvaltio, eli siinä valtiossa, jossa yhteisö on velvollinen maksamaan veroja maailmanlaajuisista tuloistaan. Esimerkiksi Suomessa yleisesti verovelvolliset yhteisöt katsotaan siis malliverosopimuksen 4 artiklan 1 kappaleen mukaista määräystä sovellettaessa Suomessa asuviksi.

Jos vain toinen sopimusvaltioista katsoo sisäisen lainsäädäntönsä perusteella olevansa yhteisön asuinvaltio, katsotaan kyseinen valtio yhteisön asuinvaltioksi verosopimusta sovellettaessa. On kuitenkin mahdollista, että yhteisö on molempien sopimusvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaan kyseisessä valtiossa verotuksellisesti asuva, eli yleisesti verovelvollinen maailmanlaajuisista tuloistaan. Tällaisessa tilanteessa ensimmäinen valtio voi olla esimerkiksi yhteisön perustamisvaltio ja toisessa valtiossa sijaitsee yhteisön tosiasiallinen johtopaikka. Tällöin on kyse niin sanotusta kaksoisasujasta, ja on ratkaistava, kumpaa valtiota pidetään verosopimusta sovellettaessa yhteisön asuinvaltiona.

7.2 Asuinvaltion ratkaiseminen kaksoisasumistilanteissa

Jos verotusoikeutta ei ole kaksoisasumistilanteessa jaettu verosopimusvaltioiden kesken tai valtioiden välillä ei ole verosopimusta, yhteisöä verotetaan sen maailmanlaajuisista tuloista molemmissa valtioissa. Verosopimuksissa on yleensä erillinen määräys siitä, miten yhteisön asuinvaltio ratkaistaan tilanteessa, jossa yhteisö katsotaan kummankin sopimusvaltion sisäisen lainsäädännön perusteella kyseisessä valtiossa asuvaksi. OECD:n malliverosopimuksessa määräykset siitä, miten kaksoisasumistilanteet ratkaistaan muiden kuin luonnollisten henkilöiden osalta, sisältyvät 4 artiklan 3 kappaleeseen.

Vuoden 2017 OECD:n malliverosopimuksen 4 artiklan 3 kappaleen mukaan milloin muu kuin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu kummassakin sopimusvaltiossa, sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisellä sopimuksella määrittämään, kummassa sopimusvaltiossa henkilön katsotaan verosopimusta sovellettaessa asuvan. Ennen vuoden 2017 muutosta malliverosopimuksen 4 artiklan 3 kappaleessa oli määrätty, että milloin muu kuin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan on kummassakin sopimusvaltiossa asuva, sen katsotaan olevan vain siinä valtiossa asuva, jossa sen tosiasiallisen johdon sijaintipaikka on.

Suomen solmimissa verosopimuksissa yhteisön kaksoisasumistilanne ratkaistaan tosiasiallisen johtopaikan perusteella 36 sopimuksessa, toimivaltaisten viranomaisten keskinäisellä sopimuksella 36 sopimuksessa ja perustamispaikan perusteella yhdessä verosopimuksessa. Lisäksi yhdessä sopimuksessa asuinvaltio ratkaistaan sopimuksen asuinpaikka-artiklan perusteella määrättyjen kriteereiden mukaisessa järjestyksessä. Toimivaltaisten viranomaisten välistä ratkaisua verosopimuksen mukaisesta asuinvaltiosta ei ole sidottu sopimusvaltioiden sisäisen lainsäädännön määritelmiin.

Jos verosopimuksen erilainen tulkinta sopimusvaltioissa on johtanut verosopimusmääräysten vastaiseen verotukseen tai jos verosopimuksen mukaan kaksoisasumistilanne ratkaistaan viranomaisten keskinäisellä sopimuksella, voidaan kaksoisasumistilanne pyrkiä ratkaisemaan verovelvollisen tekemän hakemuksen johdosta käynnistettävässä verosopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisessä sopimusmenettelyssä. Viranomaisten keskinäisestä sopimusmenettelystä kerrotaan tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Kansainvälisten veroriitojen ratkaisumenettely.

Sekä niiden verosopimusten osalta, joissa kaksoisasumistilanne ratkaistaan viranomaisten keskinäisellä sopimuksella, että niiden verosopimusten osalta, joissa kaksoisasumistilanne ratkaistaan tosiasiallisen johdon sijaintipaikan perusteella, on mahdollista, että ulkomaisen yhteisön ei verosopimusta sovellettaessa katsota asuvan Suomessa, vaikka yhteisö katsottaisiin Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan tosiasiallisen johtopaikan perusteella Suomessa yleisesti verovelvolliseksi. Tällöin ulkomainen yhteisö on Suomessa yleisesti verovelvollinen, mutta Suomi voi lähtökohtaisesti verottaa yhteisön saamia tuloja vain, kun Suomi on tulojen lähdevaltio tai kun yhteisöllä on Suomessa kiinteä toimipaikka.

 

johtava veroasiantuntija Lauri Savander

veroasiantuntija Annamari Tapioharju