Yritysjärjestelyt ja verotus –jakautuminen

Ohje on päivitettävänä yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen vuoksi.

Tässä ohjeessa käsitellään varsinaisista yritysjärjestelyistä pelkästään jakautumista.

Tämä ohje korvaa ohjeen Yritysjärjestelyt ja verotus - jakautuminen 4.1.2016 ja ohjeen Verohallituksen kannanottoja yritysverokysymyksiin, 2.6.2003, kohdan 23) Jakautumisen jälkeen tapahtuva osingonjako.

Ohjetta on päivitetty veron kiertämistä koskevan luvun osalta lähinnä korkeimman hallinto oikeuden ratkaisujen KHO:2016:115 ja KHO:2017:78 johdosta. Lisäksi ohjetta on päivitetty keskusverolautakunnan ratkaisun KVL 26/2016 johdosta. Ohjeeseen on tehty myös pieniä rakenteellisia muutoksia.

Verojen maksamiseen, palauttamiseen ja perintään on tullut muutoksia 1.11.2017. Muutosten vuoksi ohjeen lukua 4.4.7 on päivitetty.

1 Yleistä yritysjärjestelyistä

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (EVL) sulautumista, jakautumista, osittaisjakautumista, liiketoimintasiirtoa, osakevaihtoa, kotipaikan siirtoa toiseen Euroopan Unionin (EU) jäsenvaltioon koskeva säännöstö, tuloverolain (TVL) sulautumista ja jakautumista koskeva säännös ja yritysjärjestelyihin liittyvä veron kiertämistä koskeva säännös perustuvat Neuvoston direktiiviin 2009/133/EY, annettu 19 päivänä lokakuuta 2009, eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä (myöhemmin yritysjärjestelydirektiivi).

Yritysjärjestelydirektiivin tavoitteena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan uudelleenjärjestelyiltä Euroopan Unionin alueella. Direktiiviä sovelletaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden lisäksi muissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa.  Suomen sisäisissä yritysjärjestelyissä on sallittu samat veroedut, jotka direktiivi edellyttää annettavaksi rajat ylittävissä järjestelyissä.

EU-vero-oikeuden tulkinnassa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (EYT), 1.12.2009 alkaen EU-tuomioistuimen (EUT), ratkaisuilla korostunut asema sekä kotimaisissa että rajat ylittävissä tilanteissa.

Lähtökohtana on, että yritysjärjestelydirektiivin mukaan toteutetusta yritysjärjestelystä ei aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia järjestelyihin osallistuville yrityksille tai niiden omistajille. Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen. Verotuksessa hankintamenot säilyvät yri-tysjärjestelyissä ennallaan.

Yritysjärjestelyjä toteutettaessa on otettava huomioon myös asiaa sääntelevä yhtiölainsäädäntö. Yksityisoikeudellisilla säännöksillä on merkitystä verotuksessa muun muassa sen vuoksi, että sulautumista ja jakautumista voidaan pitää EVL:ssä tarkoitettuna sulautumisena ja jakautumisena vain, jos se on täytäntöön pantu yksityisoikeudellisten säännösten mukaisesti. Toisaalta kaikki osakeyhtiölain (OYL) vaatimukset täyttävät sulautumiset ja jakautumiset eivät ole EVL:ssä tarkoitettuja sulautumisia ja jakautumisia. Tämän vuoksi sulautumista ja jakautumista koskevia verolainsäädännön säännöksiä ei tällöin voida soveltaa. Liiketoimintasiirrosta ja osakevaihdosta ei yhtiöoikeudessa ole erityissäännöksiä.

1.1 Yritysjärjestelysäännösten soveltamisala

EVL 52 – 52 f §:ssä olevia säännöksiä sovelletaan kotimaisten osakeyhtiöiden sulautumi-seen, jakautumiseen, liiketoiminnan siirtoon ja osakkeiden vaihtoon. Lain 52 a – 52 e §:ää sovelletaan lisäksi muiden tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen kuin osakeyhtiöiden sulautumiseen, jakautumiseen ja liiketoiminnan siirtoon. Sulautumista koskevia säännöksiä sovelletaan lisäksi kotimaisten elinkeinoyhtymien sulautumiseen.

Vastaavat yritysjärjestelysäännökset liiketoimintasiirtoa lukuun ottamatta sisältyvät myös tuloverolakiin (TVL 28 §). Oikeuskäytännön (KHO:2012:24) mukaan myös TVL:n mukaan verotettavaan yhtiöön sovelletaan EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. TVL 45 §:n 5 momentin mukaan osakevaihdon johdosta ei synny veronalaista voittoa tai vähennyskelpoista tappiota osakevaihdon verovuonna. Rahavastikkeen osalta syntyvä luovutusvoitto tai -tappio lasketaan luovutusvoittoverosäännösten mukaisesti.

EVL 52 h § on yritysjärjestelyihin liittyvä veron kiertämistä koskeva säännös. Sen mukaan yritysjärjestelyjä koskevia verosäännöksiä ei sovelleta, jos on ilmeistä, että järjestelyn yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen.

1.2 Kansainväliset yritysjärjestelyt

Yritysjärjestelydirektiivistä ilmeneviä periaatteita sovelletaan yritysrakenteiden uudelleenjärjestelyihin, kun osapuolina on yhteisöjä, joilla on kotipaikka EU:n eri jäsenvaltioissa sekä EU-valtioiden lisäksi muissa ETA-valtioissa.  EVL 52 a - 52 f §:ää sovelletaan tietyin edellytyksin myös rajat ylittäviin yritysjärjestelyihin ETA-alueella asuvien yhteisöjen osalta sekä eurooppayhtiöön (SE) ja eurooppaosuuskuntaan (SCE) (näin myös KVL:38/2007).

Samoja periaatteita on oikeuskäytännössä (KHO 1997 T 2531), sovellettu myös ETA-alueiden ulkopuolisten yhtiöiden sulautumistilanteissa, jos sulautuminen ulkomailla vastaa juridisesti suomalaista sulautumista.

EVL 52 e §:n sulautumista, jakautumista ja liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun vastaanottava yhteisö on toisessa ETA-valtiossa asuva yhteisö, jos siirtyvät varat jäävät tosiasiallisesti liittymään vastaanottavan yhteisön kiinteään toimipaikkaan Suomessa. Yhteisöllä on säännöksen tarkoittama kiinteä toimipaikka Suomessa, jos sillä on täällä kiinteä toimipaikka TVL 13 a §:n ja ao. verosopimuksen mukaan. Jos varat eivät liity Suomeen muodostuvaan kiinteään toimipaikkaan tai lakkaavat myöhemmin liittymästä siihen, varojen todennäköinen luovutushinta sekä varaukset luetaan tällöin veronalaiseksi tuloksi. Varaukset tuloutetaan viimeistään sinä verovuonna, jolloin kiinteä toimipaikka lakkaa.

EVL 52 e §:n 4 momentti koskee tilannetta, jossa toisessa ETA-valtiossa asuvan yhteisön Suomessa sijaitseva kiinteä toimipaikka muuttuu toisen yhtiön kiinteäksi toimipaikaksi yritysjärjestelydirektiivissä tarkoitetun ulkomaisen sulautumisen, jakautumisen tai liiketoimintasiirron seurauksena. Siitä tulee yritysjärjestelyn kautta uuden, joko tuossa toisessa tai kolmannessa ETA-valtiossa asuvan, yhteisön kiinteä toimipaikka. Tällöin kiinteään toimipaikkaan kohdistuvat varaukset eivät purkaudu, vaan ne luetaan veronalaiseksi tuloksi samalla tavalla kuin ne olisi luettu tuloksi, jos yritysjärjestelyä ei olisi tapahtunut. Kiinteän toimipaikan verotuksessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta.

2 Jakautumissäännöksen soveltamisala

2.1 Yleistä

EVL 52 c §:n mukaan jakautumisella tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö purkautuu selvitysmenettelyttä siten, että sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien saadessa vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa.

EVL 52.1 §:n mukaan osakeyhtiön lisäksi jakautumissäännöstä sovelletaan muiden TVL:n 3 §:ssä tarkoitettujen kotimaisten yhteisöjen jakautumisiin. TVL:n 3 §:ssä mainittuja yhteisöjä ovat muun muassa valtio ja sen laitos, kunta ja kuntayhtymä, seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, sijoitusrahasto, yliopisto, keskinäinen vakuutusyhtiö, aatteellinen tai taloudellinen yhdistys, säätiö ja laitos. Käytännössä eri yhteisöjen jakautumisia voivat rajoittaa muut kuin vero-oikeudelliset säännökset. Jakautumissäännöstä sovelletaan myös tilanteissa, joissa jakautuva yhtiö on tavallinen kiinteistöosakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö.

Jakautumisessa vastaanottavana yhtiönä voi olla joko jakautumisen yhteydessä perustettava tai jo toimiva yhteisö. Yhtymä (TVL 4 §) ei voi olla jakautumisessa vastaanottavana osapuolena.

EVL 52 c §:n 1 kohdan mukaan kokonaisjakautumisessa osakeyhtiö purkautuu selvitys-menettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle osakeyhtiölle. EVL 52 c §:n 2 kohdan mukaan osittaisjakautumisessa osakeyhtiö selvitysmenettelyttä siirtää, ilman että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden siirtävään yhtiöön.

Jakautumisessa sovelletaan jatkuvuusperiaatetta. Jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot vähennetään siis vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Vastaavasti EVL 52 c §:n mukainen jakautuminen ei aiheuta veronalaista tuloa jakautuvassa yrityksessä.

Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta.

TVL:n mukaan verotettavien yhteisöjen jakautumisessa noudatetaan TVL 28 §:n mukaan soveltuvin osin EVL 52, 52 c ja 52 h §:n säännöksiä. EVL:n jakautumista koskevia periaatteita voidaan soveltaa myös MVL:n mukaan verotettaviin yhteisöihin (KVL 42/2009).

2.2 Jakautuminen ja yhteisölainsäädäntö

2.2.1 EVL:n ja yhteisölainsäädännön mukaisten jakautumisten eroavuudet

Osakeyhtiölain (OYL) 17 luvussa säädetään jakautumisesta. OYL 17 luvun 2 §:n mukaan jakautuminen voi tapahtua siten, että jakautuvan yhtiön kaikki varat ja velat siirtyvät kahdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle ja jakautuva yhtiö purkautuu (kokonaisjakautuminen) tai siten, että osa jakautuvan yhtiön varoista ja veloista siirtyy yhdelle tai useammalle vastaanottavalle yhtiölle (osittaisjakautuminen). Osuuskuntalain (OKL) 21 luvun 2 § sisältää vastaavankaltaisen säännöksen koskien osuuskuntien jakautumisia.

Yhteisölainsäädännön (OYL ja OKL) jakautumissäännökset ja EVL:n jakautumissäännös poikkeavat eräiltä osin toisistaan. Ensinnäkin EVL:n mukaan jakautumisvastike voi olla osakkeiden sijaan rahaa enintään 10 prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta. Yhteisölainsäädännön mukaan vastikkeelle ei ole asetettu vastaavaa rajoitusta, ja yhteisölainsäädännön mukaan jakautumisvastike voi olla muutakin kuin rahaa tai osakkeita. Toiseksi EVL:n mukaan jakautumisessa osakkeenomistajien omistussuhteiden tulee säilyä ennallaan kun taas yhteisölainsäädäntö mahdollistaa omistussuhteiden muutokset. Kolmanneksi yhteisölainsäädännön mukaisessa osittaisjakautumisessa ei vaadita liiketoimintakokonaisuusedellytyksen täyttymistä kuten EVL:n mukaisessa osittaisjakautumisessa.

Mikäli jakautuminen täyttää OYL:n tai OKL:n jakautumisedellytykset, mutta ei EVL:n jakautumiselle asettamia edellytyksiä, voi jakautumisesta aiheutua veroseuraamuksia sekä yhtiölle että sen osakkeenomistajille (Luku 6).

2.2.2 Jakautumisen jälkeen tapahtuva osingonjako

OYL 13 luvun 3 §:n mukaan varojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Lisäksi jaossa on lainkohdan mukaan otettava huomioon tilinpäätöksen laatimisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa tapahtuneet olennaiset muutokset.

Osingonjakopäätös tehdään siis vahvistettuun tilinpäätökseen perustuen. Lainkohdan sanamuodon mukaan voitonjako ei ole sallittua, ellei yhtiön viimeksi vahvistettu tilinpäätös osoita, että yhtiössä on jakokelpoisia varoja ja suunniteltu jako täyttää maksukykyisyysedellytyksen.

Käytännössä esiintyy tilanteita, joissa jakautumisen yhteydessä perustetut uudet yhtiöt haluavat jakaa osinkoa pian jakautumisen jälkeen, jo ennen kuin niiden ensimmäinen tilikausi on päättynyt. Yhtiöoikeudessa on tulkinnanvaraista, onko uusien yhtiöiden ylipäätänsä sallittua jakaa osinkoa ensimmäisen tilikauden aikana. Ensimmäisen tilikauden tilinpäätöstähän ei tässä vaiheessa ole vahvistettu, ja kun kyseessä on uusi yhtiö, ei yhtiölle ole vahvistettu tilinpäätöstä aiemmiltakaan vuosilta.

Jakautumista varten laaditaan jakautumissuunnitelma, jonka jakautuvan yhtiön yhtiökokous hyväksyy. Jakautumissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä yhtiökokous hyväksyy myös mahdollisten uusien yhtiöiden yhtiöjärjestykset. Jakautumissuunnitelma sisältää muun muassa esityksen varojen ja velkojen jakautumisesta vastaanottavien yhtiöiden kesken. Tässä yhteydessä siis vahvistetaan myös kullekin vastaanottavalle yhtiölle siirtyvä sidottu ja vapaa oma pääoma.

Verotuksessa jakautumiseen sovelletaan yleisseuraanto- ja jatkuvuusperiaatetta. Vaikka uusi yhtiö ei yleensä voikaan jakaa osinkoa ennen ensimmäisen tilinpäätöksen vahvistamista, voidaan jakautumisessa syntyneitä yhtiöitä esitetyn perusteella tältä osin käsitellä verotuksessa voitonjaon suhteen toisin, ja katsoa, että ne voivat jakaa jakautumisessa siirtyneet jakokelpoiset varat jo ennen ensimmäisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistamista. Jatkuvuusperiaatteen mukaisesti jako voisi tapahtua samoin edellytyksin kuin jakautuva yhtiökin olisi voinut päättää osingonjaosta.

Jakautuminen voi tapahtua myös toimivaan yhtiöön. Jakautuminen ei verotuksessa vaikuta vastaanottavan, toimivan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa vahvistetun tilinpäätöksen perusteella.

Osittaisjakautuminen ei vaikuta verotuksessa myöskään jakautuvan yhtiön mahdollisuuteen jakaa osinkoa verovuodelta, jona jakautuminen pannaan täytäntöön.

3 Jakautumisen verovaikutukset

EVL 52 c §:n mukaisesti toteutettu jakautuminen ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia jakautumiseen osallistuville yhtiöille. Jakautumisessa jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Osakkaan verotuksessa jakautumista ei katsota osakkeiden luovuttamiseksi.

EVL 52 c §:n 4 momentin mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt varaukset, jotka kohdistuvat tiettyyn toimintaan, siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu.

EVL 52 c §:n 3 momentin mukaan jakautumisessa noudatetaan poistojen osalta samoja periaatteita kuin sulautumisessa. Vastaanottava yhtiö saa siten vähentää jakautumisvuoden verotuksessa jakautumisessa siirtyneen käyttöomaisuuden hankintamenosta ja muista pitkävaikutteisista menoista poistoina enintään määrän, joka vastaa verovuoden enimmäispoistoa vähennettynä jakautuneen yhtiön verotuksessa verovuonna hyväksyttävän poiston määrällä. Säännös siis estää poistojen kaksinkertaisen vähentämisen jakautumisen seurauksena.

Jakautuvan yhteisön tappiot siirtyvät TVL 123 §:n mukaan vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Tällaisena toimintana ei voida yleensä pitää esimerkiksi yksittäisten varallisuuserien omistamista. Toiminnalta edellytetään tietynasteista jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä erotettavuutta jakautuvan yhteisön muista toiminnoista. Toiminnalla ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoiteta yksinomaan EVL:ssä määriteltyä liiketoimintakokonaisuutta. Lainkohdan sisältämä ilmeisyysedellytys voi täyttyä esimerkiksi sen johdosta, että jakautuva yhtiö on ylläpitänyt toimintokohtaista kirjanpitoa ja esittää tähän perustuvan selvityk-sen tappioiden jakautumisesta. Ilmeisyysedellytys voi täyttyä myös tilanteissa, joissa tappioiden kohdistumista eri toiminnoille on tappioiden muodostumisen syyt huomioon ottaen pidettävä selvänä (ks. esim. KHO 2017:8).

Muilta osin tappiot siirtyvät samassa suhteessa kuin jakautuvan yhteisön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhteisöille. Vastaavalla tavalla siirtyvät myös vähennyskelvottomat nettokorkomenot (EVL 18 a § 7 mom.). Lisäksi TVL 123 a § 1 momentin mukaan yhteisöllä, joka on jakautumisen yhteydessä perustettu jatkamaan toisessa EU:n jäsenvaltiossa asuvan yhteisön Suomessa olevassa kiinteässä toimipaikassa harjoittamaa toimintaa, on oikeus vähentää tulostaan kiinteän toimipaikan verotuksessa vahvistettu tappio TVL 119 ja 122 §:ssä säädetyllä tavalla.

Myös varainsiirtoverolaissa viitataan jakautumiseen. Varainsiirtoveroa ei ole suoritettava siirrettäessä kiinteistö tai arvopapereita toimintaa jatkavalle yhteisölle EVL 52 c §:n mukaisen jakautumisen perusteella, jos järjestely toteutetaan asianomaista yhteisöä koskevan yhteisölainsäädännön mukaisesti. Varainsiirtoverotuksesta yritysjärjestelyissä on ohjeistettu tarkemmin Verohallinnon antamassa varainsiirtoverotuksen yhtenäistämisohjeessa.

4 Jakautumisen edellytykset

4.1 Jakautumisen verotusperiaatteet

4.1.1 Jatkuvuus

Jakautumisessa noudatetaan jatkuvuusperiaatetta. Jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut pitkävaikutteiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Jakautuminen ei siten muuta menojäännöksiä eikä jakautuminen aiheuta verotettavaa tuloa jakautuvassa yhtiössä.

Pääsääntöisesti jakautumisessa noudatetaan kirjanpidollista jatkuvuutta. EVL 52 c §:n jakautumista koskevat säännökset eivät edellytä kirjanpidollista jatkuvuutta ja jakautumisen yhteydessä varat ja velat voidaan kirjanpidossa arvostaa käypään arvoon. Tällöin kuitenkin edellytetään, että vastaanottava yhtiö vähentää verotuksessa poistot ja muut kulut samoista arvoista kuin ne olisi vähennetty jakautuneen yhtiön verotuksessa.

Jakautumista ei katsota osakkaan verotuksessa osakkeiden luovuttamiseksi, vaan osakkeiden omistusaika lasketaan siitä ajankohdasta, jolloin jakautuvan yhtiön osakkeet oli hankittu. Kun jakautumisvastikkeena saadaan vastaanottavan yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita, osakkaan ei siis katsota luovuttavan jakautuvan yhtiön osakkeita. Luovutusvoittoverotus lykkääntyy siihen, kunnes osakas luovuttaa saamansa vastaanottavan yhtiön osakkeet. Tällä voi olla merkitystä esimerkiksi arvioitaessa EVL 6 b §:n mukaista käyttöomaisuusosakkeiden verovapaata luovutusta koskevaa omistusaikaedellytystä.

Jos jakautumisessa annetaan osakkaille käteisvastiketta, katsotaan tältä osin kyseessä olevan luovutusvoittoverotuksen realisoiva luovutus.

Konserniavustuslain 7 § edellyttää lähtökohtaisesti konserniavustukselta muun muassa, että konsernisuhde yhtiöiden välillä on kestänyt koko verovuoden ja että sekä antajan että saajan tilikaudet päättyvät samanaikaisesti. Jatkuvuusperiaate vaikuttaa konserniavustuslain mukaisen konsernisuhteen olemassaoloon, joka voi joissakin tilanteissa syntyä samana verovuonna kuin jakautuminen pannaan täytäntöön (KHO 18.5.2009/1202). Jos esimerkiksi jakautumisessa siirtyy tytäryhtiöiden osakkeita ja konsernin emoyhtiöksi tulee vastaanottava yhtiö, konserniavustus voi olla mahdollinen jo heti jakautumisen jälkeen (KVL 190/1998). Myöskään jakautuminen toimivaan yhtiöön tai perustettaviin yhtiöihin ei ole esteenä konserniavustuksen antamiselle jakautumisvuonna (KVL 38/2008, ei muutosta KHO 18.5.2009 T 1202).

Jos emoyhtiö jakautuu siten, että jakautuminen tulee voimaan kesken tilikautta, ei se voi olla konserniavustuksen saajana tai antajana. Emoyhtiön jakautuessa se voi kuitenkin olla konserniavustuksen saajana tai antajana, jos jakautumisen täytäntöönpano tapahtuu tilikauden viimeisenä päivänä.

4.1.2 Varojen, velkojen ja varausten jakaminen yhtiöiden kesken kokonaisjakautumisessa

Kokonaisjakautuminen ei edellytä liiketoimintakokonaisuuden siirtämistä varoineen, velkoineen ja varauksineen vastaanottavalle yhtiölle. Siten kokonaisjakautumisen avulla on mahdollista esimerkiksi eriyttää yhtiön sijoitusvarallisuus ja rahavarat yhtiön varsinaisesta liiketoiminnasta, kun yrityksellä on tarve keventää tasettaan (KVL 30/2001, ei muutosta KHO 17.10.2001 T 2512).

Varauksista säädetään erikseen EVL 52 c §:ssä, jonka mukaan jakautuvan yhtiön verotuksessa vähennetyt, tiettyyn toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvät sille vastaanottavalle yhtiölle, jolle siirrettyyn toimintaan varaus kohdistuu. Kokonaisjakautumisessa muut varaukset siirtyvät vastaanottaville yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille. Osittaisjakautumisessa muut varaukset kohdistuvat jakautuvalle ja vastaanottavalle yhtiöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhtiön nettovarallisuus jakautuu yhtiöille. Nettovarallisuudella tarkoitetaan yhtiön varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 2 luvussa tarkoitettua nettovarallisuutta jakautumisajankohtana. Varallisuus siirtyy vastaanottaville yhtiöille jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä ilman erillisiä luovutustoimia.

4.2 Osittaisjakautumiseen liittyvä liiketoimintakokonaisuusedellytys

4.2.1 Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen

Osittaisjakautumisessa siirrettävän varallisuuden tulee muodostaa jakautuvassa  yhtiössä liiketoimintakokonaisuus, jotta EVL 52 c § soveltuu. Lisäksi jakautuvaan yhtiöön tulee jäädä vähintään yksi liiketoimintakokonaisuus. Säännöstä ei sovelleta, jos vastaanottavaan yhtiöön siirretään ainoastaan yksittäiset varallisuuserät tai jos jakautuvaan yhtiöön jää ainoastaan yksittäisiä varallisuuseriä.

Liiketoimintakokonaisuuden käsite esiintyy myös EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevassa lainkohdassa. Liiketoimintasiirron ja osittaisjakautumisen liiketoimintakokonaisuuskäsitteiden merkityssisällöt ovat samat.

Hallituksen esityksen (247/2006) mukaan liiketoimintakokonaisuudella tarkoitetaan liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka organisatorisesti muodostaa itsenäisesti toimeentulevan taloudellisen yksikön. Itsenäisesti toimeentulevalla taloudellisella yksiköllä tarkoitetaan pääsääntöisesti sellaista varojen ja velkojen kokonaisuutta, joka pystyy harjoittamaan itsenäistä elinkeinotoimintaa. Varoihin katsotaan kuuluvan irtaimen ja kiinteän käyttöomaisuuden lisäksi muut aineelliset ja aineettomat hyödykkeet, jotka ovat toiminnan ylläpitämiseksi tarpeen.

Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät, jotka ovat tarpeen toiminnan toteuttamiseksi. Liiketoimintakokonaisuuden muodostavaa varallisuuskokonaisuutta ei voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa jakaa eri yhtiöihin.

Liiketoimintakokonaisuudesta ei voida jättää ulkopuolelle siihen kuuluvia varallisuuseriä. KVL:n ratkaisussa 40/2007 rakennustarvikkeiden valmistustoiminnasta ei voitu jättää pois koneita eikä tuotantotiloja. KVL:n ratkaisussa 32/2008 sairaala- ja kuntoutustoimintaan liittyviä informaatioteknologiapalveluja ei voitu jättää pois liiketoimintakokonaisuudesta. Mainituilla palveluilla tarkoitetaan tapauksessa tietokoneita, palvelimia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevää kuutta henkilöä.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioitaessa tulee siis huomioida, kykeneekö siirtyvä liiketoiminta tulemaan taloudellisesti itsenäisesti toimeen. EY-tuomioistuimen ratkaisussa C-43/00 Andersen og Jensen ApS on otettu kantaa itsenäisen toiminnan käsitteeseen. Mainitun ratkaisun mukaan itsenäisen liiketoiminnan käsitettä on tarkasteltava ensisijaisesti toiminnalliselta kannalta ja toissijaisesti rahoituksen kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että siirrettyjen varojen on muodostettava siirron hetkellä sellainen kokonaisuus, joka voi toimia itsenäisesti.

Osittaisjakautumisessa kyse on liiketoiminnallisista kokonaisuuksista. Kyse on siis toiminnasta, eikä säännöstä sovelleta, jos osittaisjakautumisella eriytetään yksittäisiä varallisuuseriä (ks. esim. KVL 22/2016). Liiketoimintakokonaisuuden muodostuminen arvioidaan jakautuvan yhtiön kannalta. EVL 52 c §:n mukaan osittaisjakautumisella ei siis ole mahdollista eriyttää yksittäisiä varallisuuseriä, jotka muodostavat liiketoimintakokonaisuuden vasta vastaanottavassa yhtiössä tai jakautuvassa yhtiössä järjestelyn jälkeen.

Jos jakautumisessa siirtyy liiketoimintakokonaisuuden lisäksi ko. liiketoimintakokonaisuuteen kuulumatonta varallisuutta, näiden ns. ylimääräisten erien siirtymiseen ei sovelleta EVL 52 c §:ää. Näiden erien osalta jakautuvan yhtiön katsotaan verotuksessa luovuttavan siirtyvän omaisuuden osakkaalleen omaisuuden käyvästä arvosta, mikä realisoi luovutusvoittoverotuksen.

Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki aineelliset ja aineettomat tuotannontekijät henkilöstö mukaan lukien. Joissakin tilanteissa esimerkiksi konsernin johto-, talous- ja hallintotoiminnoista vastaava henkilöstö voidaan eriyttää yhtiön omaisuudesta. Nämä tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksellisia ja taustalla voi olla esimerkiksi konsernijohdon keskittämistarkoitus laajassa konsernissa.

Liiketoimintakokonaisuuden muodostumista arvioidaan aina tapauskohtaisten seikkojen perusteella. Esimerkiksi tapauksessa KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti tuotantoyhtiöt kahdessa ulkomaisessa valtiossa ja myyntiyhtiöt seitsemässä eri maassa. Yhtiön oli tarkoitus liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy hoitaisi muun muassa konsernin johto-, talous- ja rahoitustoiminnot. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäisivät A Oy:n omistukseen. Kun siirrettävän toiminnan johto jätettiin siirtävään yhtiöön, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin.

Itsenäinen liiketoimintakokonaisuus muodostuu selkeimmin yhtiöissä, jotka toimivat usealla toimialalla. Yksi tai useampi toimiala voidaan tällöin eriyttää osittaisjakautumisella. Myös esimerkiksi tuotantotoiminta ja myyntitoiminta voivat osittaisjakautumisen seurauk-sena päätyä omiin yhtiöihinsä. Erillisiä liiketoimintakokonaisuuksia voivat olla esimerkiksi tukkukauppa/vähittäiskauppa, kehitys- ja tutkimustoiminta, koneiden ja laitteiden suunnittelu ja liiketoiminnan tukipalvelut (ICT, markkinointi, hallinto).

Lähtökohtaisesti liiketoimintakokonaisuuden voi määrittää luontevimmin verovelvollinen itse. Tämä edellyttää kuitenkin verovelvollisen perusteltua selvitystä liiketoimintakokonaisuudesta ja siitä, mitä varoja ja velkoja kohteena olevaan liiketoimintakokonaisuuteen kuuluu.

4.2.2 Arvopaperikauppa ja sijoitustoiminta

Arvopaperikauppa- ja sijoitustoiminnan tulee olla yrityksessä aktiivista, pääsääntöisesti elinkeinotoiminnan tunnusmerkit täyttävää toimintaa, jotta toiminta voitaisiin katsoa erilliseksi liiketoimintakokonaisuudeksi. Mikäli sijoitustoiminta ei ole ollut jakautuvassa yhtiössä aktiivista ja jos varallisuus käsittää esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä rahavaroja ja rahastosijoituksia, ei kyseessä ole liiketoimintakokonaisuus (KHO:2008:74).

4.2.3 Tytäryhtiön osakkeet

Jos osittaisjakautuvan yhtiön koti- tai ulkomaiset tytäryhtiöt liittyvät johonkin liiketoimintakokonaisuuteen, tulee niiden myös osittaisjakautumisen jälkeen olla samassa yhtiössä kuin ko. liiketoimintakokonaisuus. Liiketoimintasiirtoa koskevassa tapauksessa KVL 110/1996 verovelvollinen oli katsonut, että koti- ja ulkomaiset tytäryhtiöt liittyivät siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Kun siirrettävä toiminta siihen liittyvine koti- ja ulkomaisine tytäryhtiöineen siirrettiin vastaanottavalle yhtiölle, kyseessä oli EVL 52 d §:n mukainen liiketoimintasiirto.

Tytäryhtiön osakkeet eivät lähtökohtaisesti itsessään muodosta liiketoimintakokonaisuutta. Oikeuskäytännössä liiketoimintakokonaisuuden on kuitenkin katsottu tietyissä olosuhteissa muodostuneen pelkästään tytäryhtiön osakkeista (KHO:2010:9). Tapauksessa tytäryhtiön harjoittama liiketoiminta oli täysin erillistä suhteessa emoyhtiön harjoittamaan tuotannolliseen valmistustoimintaan.

4.3 Kiinteistöt ja toimitilat osittaisjakautumisessa

4.3.1 Kiinteistöjen ja toimitilojen muodostama liiketoimintakokonaisuus

Kiinteistöt ja muut yrityksen toimitilat ovat osa liiketoimintakokonaisuutta, eikä niitä pääsääntöisesti voi osittaisjakautumisessa eriyttää liiketoimintakokonaisuudestaan. Kiinteistöjen ohella samaa periaatetta sovelletaan myös kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden perusteella omistettuihin toimitiloihin.

Yksittäinen suurikaan liikekiinteistö ei lähtökohtaisesti muodosta EVL 52 c §:n mukaista liiketoimintakokonaisuutta (KHO 2010 T 323). Jos kyseiset varat koostuvat kiinteistöistä, jotka ovat siirtävän yhtiön yksittäisiä varallisuuseriä, ne eivät muodosta liiketoimintakokonaisuutta (KVL 40/2014). Laajahkon kiinteistöomaisuuden, kiinteistönhallinnointi- ja vuokraustoiminnan voidaan katsoa muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Kiinteistöliiketoimintakokonaisuuden tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi kiinteistönjalostustoiminta, kiinteistöliiketoimintaan kuuluva henkilöstö ja kiinteistöomaisuuden vuokraaminen konsernin ulkopuolelle.

Jos kiinteistöä voidaan pitää itsenäisesti toimeentulevana taloudellisena yksikkönä, voidaan osittaisjakautumista koskevaa säännöstä soveltaa, vaikka luovutus koskisi kiinteistöoikeudellisesti vain yhtä kiinteistöä ja sillä olevaa rakennusta. Pelkästään se, että kohteena on vain yksi kiinteistö, ei siten ole säännöksen soveltamisen esteenä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa KHO:2015:155 ja KHO:2015:156 yhden kiinteistön katsottiin muodostavan liiketoimintakokonaisuuden. Ratkaisuissa merkitystä annettiin vuokraus-toiminnan laajuudelle ja järjestelyn luonteelle konsernin kannalta tarkasteltuna.

Liiketoimintakokonaisuuden rajaamisessa laajoissa kiinteistöomistuksissa voidaan huomioida rakennusten ja kiinteistöjen toiminnallisuus ja sijainti.  Ratkaisussa KHO:2008:73 yhtiö omisti satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. Yhtiön yhden kaupungin alueella omistamat kolmen keskinäisen kiinteistöyhtiön liiketilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen, liiketoimintakokonaisuutena pidettävän vuokrauskohteen. Ratkaisussa KVL 26/2016 yksi yhtiön omistamasta ja hallinnoimasta asunto-osakeyhtiöstä vapautui aravarajoituslain alaisuudesta, jolloin sen katsottiin muodostavan yhtiön muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden.

4.3.2 Konsernin toimitilojen keskittäminen

Useiden yhtiöiden muodostamassa konsernirakenteissa, laajan kiinteistöomistuksen keskittämistarkoituksessa tehdyssä jakautumisessa voidaan järjestelyn tarkoituksen katsoa tukevan liiketoimintakokonaisuusedellytyksen täyttymistä (KVL 346/1996, KVL 185/1997). Tavallisesti tällaisissa tilanteissa laajan konsernin koko kiinteistöhallinto keskitetään emoyhtiöstä erilliseen yhtiöön, joka vuokraa kiinteistöjä useille muille konserniyhtiöille.

4.3.3 Vuokrasopimusten siirtäminen

Kiinteistöliiketoiminnan siirtyminen toiseen yhtiöön edellyttää, että myös kiinteistöliiketoimintaan liittyvät vuokrasopimukset siirretään vastaanottavalle yhtiölle. Jos vuokrasopimusta ei siirretä kiinteistön ohella, ei liiketoimintakokonaisuuden edellytys lähtökohtaisesti täyty eikä järjestelyä voida pitää osittaisjakautumisena. Tyypillisesti tällainen tilanne syntyy, kun vastaanottavana yhtiönä on asunto-osakeyhtiö tai muu keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Koska näissä yhtiöissä huoneistojen hallinta on osakkaalla, vuokrasopimuksia ei ole käytännössä mahdollista siirtää.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO:2015:156 katsottiin, että liiketoimintakokonaisuuden vaatimus kuitenkin täyttyi, kun aravakiinteistöjä omistava yhtiö aikoi siirtää osittaisjakautumisella 91 huoneistoa käsittävän vuokratalokiinteistön B Oy:lle, vaikka B Oy oli tarkoitus muuttaa järjestelyn jälkeen asunto-osakeyhtiöksi osakehuoneistojen myyntiä varten ja vuokraustoiminnan tulot kanavoituvat osittaisjakautumisen ja yhtiöjärjestyksen muutoksen jälkeen A Oy:n emoyhtiölle A-yhtymä Oy:lle.

Myös liiketoimintasiirtoa koskevassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO:2015:155 katsottiin, että liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä voitiin kuitenkin soveltaa, kun keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö (A Oy) aikoi siirtää yhden kiinteistön uuteen yhtiöön (B Oy) ja tästä uudesta yhtiöstä muodostettiin myös keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö.

A Oy:n emoyhtiö AA Oyj hallitsi A Oy:n omistamia tiloja yhtiöjärjestyksen nojalla ja näin ollen vastasi vuokraus- ja hallinnointitoiminnan sekä näihin liittyvien asiakasyritysten liiketoimintaa tukevien palveluiden järjestämisestä. Asiassa tuli arvioitavaksi, estääkö liiketoimintasiirtoa koskevan säännöksen soveltamisen se, että A Oy ei muodollisesti harjoita itse sitä liiketoimintaa, jonka siirtämisestä oli kysymys. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tapauksessa voitiin soveltaa EVL 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. Tapauksessa annettiin merkitystä järjestelyn luonteelle konsernin kannalta tarkasteltuna.

4.4 Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat

Liiketoimintakokonaisuuden muodostava varallisuuskokonaisuus ei siis voi EVL 52 c §:n mukaisessa osittaisjakautumisessa pirstoutua eri yhtiöihin. Liiketoimintaan kohdistuvia velkoja ei voida erottaa niistä varoista, joihin velat liittyvät.

Jos omaisuuserä on useamman liiketoimintakokonaisuuden käytössä tai työntekijä työskentelee useammassa liiketoimintakokonaisuudessa, menetellään asiassa pääasiallisuuden mukaisesti. Jos esimerkiksi kiinteistö palvelee pääasiallisesti vastaanottavaan yhtiöön siirtyvää liiketoimintakokonaisuutta, tulee myös kiinteistö siirtää.

Omaisuus voi olla vaikeasti eroteltavissa. Jos omaisuus on sen tyyppistä, että se on vaikeasti eroteltavissa ja se ei ole luontevasti pilkottavissa osiin, voidaan omaisuuserä jättää osittaisjakautumisen yhteydessä jakamatta, jos sen merkitys suhteessa järjestelyyn on vähäinen.

4.4.1 Liikearvo, sopimukset, aineettomat oikeudet ja henkilöstö

Taseen pysyvissä vastaavissa olevat liiketoimintakokonaisuuteen liittyvät varat tulee huomioida osittaisjakautumisessa. Esimerkiksi, jos jakautuvan yhtiön taseessa on jakautumisessa vastaanottavalle yhtiölle siirtyvään toimintaan liittyvää liikearvoa, tulee siirto tältäkin osin tehdä. Verotuksessa fuusioaktiiva on katsottu sellaiseksi eräksi, joka tulee siirtää jos se liittyy siirtyvään toimintaan. Asiassa ei ole merkitystä sillä, onko erä verotuksessa vähennyskelpoinen vai ei. Yhtiön omassa toiminnassa syntynyt liikearvo ei tavallisesti näy taseen eränä.

Liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvat lisäksi siihen liittyvät sopimukset, henkilöstö, patentit, tavaramerkit ja muut aineettomat oikeudet.

4.4.2 Ennakkomaksut

Taseen vastaavissa olevat ennakkomaksut ovat taloudelliselta luonteeltaan saamisia. Ennakkomaksut tulee osittaisjakautumisessa siirtää siltä osin, kun ne liittyvät siirrettävään liiketoimintaan.

4.4.3 Myyntisaamiset

Myyntisaamisten osalta noudatetaan myös pääsääntöä. Osittaisjakautumisessa saamisten tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan ne liittyvät (KVL 39/1996). Jos saamisten siirto ei sopimusten perusteella ole siviilioikeudellisesti mahdollista, tulee jakautuvan yhtiön ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastaavat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja (KVL 89/1998).

4.4.4 Rahoitusomaisuus

Liiketoimintakokonaisuuteen liittyvä rahoitusomaisuus muodostuu kohtuullisesta käyttöpääomaa vastaavasta määrästä, jolla yhtiö tulee itsenäisesti toimeen. Kohtuullinen määrä rahoitusomaisuutta voidaan osittaisjakautumisessa siirtää vastaanottavaan yhtiöön tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esimerkiksi ratkaisussa KVL 80/1996 siirrettiin hieman alle kuukauden säännöllisten menojen määrä rahoitusomaisuutta. 

4.4.5 Poistot ja poistoero

Poistoero syntyy, kun verotuksessa tehdyt poistot ylittävät kirjanpidon suunnitelman mukaiset poistot. Osittaisjakautumisessa poistoeron tulee päätyä sille yhtiölle, jonka toimintaan poistoero kohdistuu. (KVL 243/1996).

Hyllypoistoja syntyy, kun kirjanpidossa tehdyt poistot ylittävät verotuksessa tehdyt poistot. Hyllypoistot siirtyvät osana liiketoimintakokonaisuutta ja vastaanottava yhtiö voi hyödyntää siirrettävään käyttöomaisuuteen kohdistuvat hyllypoistot (KVL 126/2000).

4.4.6 Varaukset

Jos varaukset liittyvät selkeästi johonkin toimintaan, varausten tulee päätyä osittaisjakautumisessa samalle yhtiölle kuin kyseinen toimintakin. Tällaisia varauksia ovat esimerkiksi jälleenhankintavaraus, takuuvaraus, luottotappiovaraus (KVL 243/1996) ja asuintalovaraus (KVL 69/2008).

4.4.7 Velat

Toimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat tulee jakautumisessa päätyä yhtiölle, jonka liiketoimintaan ne liittyvät. Oikeuskäytännön mukaan myös toimintaan kohdistuva osuus yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista on osa liiketoimintakokonaisuutta (KVL 39/1996 sekä KVL 110/1996). Mainituissa liiketoimintasiirtoa koskevissa tapauksissa siirtävän ja vastaanottavan yhtiön välille muodostettiin keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin siirtävällä yhtiöllä siirtohetkellä olevien kyseisten lainojen ehtoja. Muun selvityksen puuttuessa siirrettävän yleislainan määrä voi vastata siirrettävien varojen osuutta siirtävän yhtiön taseen loppusummasta.

Maksettavaksi määrätyt kotimaan ja ulkomaan tuloverovelat tulee huomioida osittaisjakautumisessa, jos erät liittyvät liiketoimintaan, joka siirtyy vastaanottavalle yhtiölle. Koska verovelvollinen ei voi siirtää itse velkasuhdetta vastaanottavalle yhtiölle, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde siltä osin kuin erät liittyvät siirrettävään toimintaan. Koska myös verovelka, jota ei ole määrätty maksettavaksi, on taloudelliselta luonteeltaan yrityksen velkaa ja se kuuluu nettovarallisuuslaskennassa velkana pidettäviin eriin, sitä tulee käsitellä velkana myös osittaisjakautumisen yhteydessä. Tarvittaessa tuloverovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle luomalla jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvän tilittämättömän arvonlisäveron osalta tulee luoda jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille keskinäinen velkasuhde.

Siirtyvään toimintaan liittyvät ostovelat tulee siirtää (KVL 39/1996).

Vastaanottavaan yhtiöön siirtyvään henkilöstöön kohdistuvista palkoista, vuosilomapalkoista ja TEL:stä muodostuvat siirtovelat tulee siirtää vastaanottavalle yhtiölle. Siltä osin kuin itse velkasuhdetta ei voida siirtää, tulee jakautuvan ja vastaanottavan yhtiön välille muodostaa keskinäinen velkasuhde.

4.5 Vastike

4.5.1 Vastikeosakkeiden omistussuhteet

EVL 52 c §:n mukaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajille on jakautumisvastikkeena annettava vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Vastike saa olla myös rahaa, kuitenkin enintään kymmenen prosenttia vastikkeena annettavien osakkeiden nimellisarvosta tai nimellisarvon puuttuessa osakkeita vastaavasta osuudesta yhtiön maksettua osakepääomaa. Muuta vastiketta kuin rahaa tai vastaanottavan yhtiön osakkeita ei voida käyttää. Yksittäisen osakkaan osalta 10 prosentin raja voidaan ylittää tai hänelle voidaan maksaa koko vastike rahana. Jos sallitun rahavastikkeen enimmäismäärä ylittyy, jakautumista ei voida käsitellä EVL 52 c §:stä ilmenevän jatkuvuusperiaatteen mukaisesti.

EVL 52 c §:ssä edellytetään lisäksi, että jakautuvan yhtiön osakkaat saavat vastaanotta-vien yhtiöiden osakkeita samassa suhteessa kuin mitä he omistivat jakautuvan yhtiön osakkeita. Tämä edellytys vaikeuttaa jakautumista esimerkiksi keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta, joissa omistuksen muuttaminen voisi olla yksi järjestelyn tavoitteista. Ratkaisun KVL 70/2001 perusteluissa painotetaan, että kaikkien osakkeenomistajien on saatava kunkin vastaanottavan yhtiön osakkeita samassa suhteessa kuin he omistavat jakautuvan yhtiön osakkeita.

Lähtökohtaisesti jakautumisessa voidaan käyttää vastikkeena esimerkiksi erilajisia osakkeita. Jos erilajisuudella on kuitenkin esimerkiksi tosiasiallista huomattavaa vaikutusta osakkeen käypään arvoon, tulee erilajisuus huomioida jakautumisessa (ks. esim. KHO:2009:98).

Yritysjärjestelydirektiivin mukainen jakautuminen edellyttää, että jakautumisvastikkeena annetaan suhteellisuussäännön mukaisesti vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita. Jos osakkeet tuottavat esimerkiksi rajoitetun äänioikeuden, eikä lainkaan oikeuksia yhtiön varallisuuteen voidaan katsoa, että kyseessä eivät ole direktiivin edellyttämät yhtiöpääomaa edustavat arvopaperit (KVL 25/2009, ei muutosta KHO 1.12.2009 T 3451).

Kun jakautuminen tapahtuu keskinäiseen kiinteistöosakeyhtiöön, omistussuhteiden muuttumattomuus voidaan saavuttaa siten, että vastaanottavan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet tulevat jakautuvan yhtiön osakkeenomistajien yhteisomistukseen (KHO 2004 T 3068, KVL 49/2004).

Vastiketta ei voida jättää antamatta sellaisessakaan tilanteessa, jossa jakautuvan yhtiön osakekannan omistaa kokonaan vastaanottava yhtiö. Ratkaisun KHO:2008:65 perustelujen mukaan on huomattava, että yritysjärjestelydirektiivikään ei sisällä säännöksiä jakautumisen vastikkeettomuudesta sellaisessa tilanteessa, jossa yhtiö jakautuisi sellaiseen yhtiöön, joka omistaa koko jakautuvan yhtiön osakekannan. Toisin kuin sulautumisessa, yritysjärjestelydirektiivin jakautumisen verotusta koskevia säännöksiä ei ole tarkoitettukaan sovellettavaksi tällaisessa tilanteessa. Ratkaisun KHO:2008:65 perustelujen mukaan lainvalmisteluaineistoa (HE 247/2006 vp) voidaan tulkita siten, ettei vastikkeettomuus ole mahdollista kokonaisjakautumisessa eikä osittaisjakautumisessa.

Jos kaikki osakkeenomistajat eivät ole yhtä mieltä jakautumisen toteuttamisesta, tilanteessa voidaan tukeutua esimerkiksi OYL:n 17 luvun 13 §:n mukaiseen lunastusmenettelyyn. Näin meneteltäessä jakautumista vastustaneille osakkeenomistajille OYL:n säännösten mukaisesti maksettavaa lunastushintaa ei pidetä EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena. Jos vastaanottava yhtiö puolestaan ostaisi jakautumista vastustavilta jakautuvan yhtiön osakkailta heidän osakkeensa ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta, osakkeenomistajille jakautumisen yhteydessä tällä tavoin maksettavaa vastiketta pidetään EVL 52 c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena (KVL 33/2013).

Jos jakautuminen tehdään toimivaan yhtiöön, ratkaistavaksi tulee siirtävän yhtiön osakeomistuksen suuruus verrattuna aikaisemman osakkeenomistajan osakeomistukseen. Tällöin vastikeosakkeiden määrä perustuu siirtyvän liiketoiminnan ja vastaanottavan yhtiön muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaisen suhteeseen (KVL 94/2001). Käypien arvojen laskemisessa voidaan lähtökohtaisesti tukeutua kulloinkin voimassa olevaan Verohallinnon antamaan ohjeeseen varojen arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa.

Esimerkki osakkeiden määrästä kun jakautuminen tapahtuu toimivaan yhtiöön:

A Oy:n jakautumisessa siirtyy B Oy:lle yksi liiketoimintakokonaisuus, jonka käypä arvo on 400.000 euroa. B Oy:n ulkona olevien osakkeiden määrä on 90 ja yhtiön käypä arvo ennen A Oy:n jakautumista on 600.000 euroa. A Oy:n osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi jakautumisessa 60 B Oy:n liikkeelle laskemaa uutta osaketta. Siten osakkeiden suhde 90/60 on sama kuin siirtyvän liiketoimintakokonaisuuden ja vastaanottavan yhtiön käypien arvojen 600.000/400.000 suhde.

4.5.2 Vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintameno

Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön osakkeiden hankintamenoksi katsotaan se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa vastaanottavalle yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Jos on kuitenkin ilmeistä, että vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaa näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta, hankintamenon jakoperusteena käytetään osakkeiden käypien arvojen suhdetta.

Ratkaisussa KVL 48/1999 on vähintään 20 %:n poikkeamaa käypien arvojen suhteesta pidetty olennaisena. Mainittu 20 %:n raja ei ole kuitenkaan ehdoton sääntö, vaan huomioon tulee ottaa tapauskohtaiset olosuhteet. Ratkaisussa KVL 91/2000 vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhteen ei olennaisesti katsottu poikkeavan yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta. Tässä ratkaisussa edellä mainittu 20 %:n raja ylittyi vain sellaisen yhtiön osalta, jonka osuus koko järjestelystä oli vähäinen.

Verotuskäytännössä on noin 20 prosenttiyksikön poikkeamaa siirrettyjen nettovarallisuuksien ja käypien arvojen suhteessa katsottu olleen sillä tavoin olennainen, että uusien osakkeiden hankintamenojen laskennassa jakosuhteena tuli käyttää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 4 momentin mukaisesti osakkeiden käypien arvojen suhdetta. Kynnys käypien arvojen mukaisen suhteen käyttämiseen on kuitenkin korkea ja on käytännössä erittäin harvinaista. Kun vastaanottavan yhtiön osakkeet ovat julkisen kau-pankäynnin kohteena, voi tällainen menettely olla luontevaa.

EVL 52 c §:ssä ei aseteta erityisiä kirjanpitokäsittelyyn liittyviä edellytyksiä (KVL 40/2010). Jakautumisessa siirtyvien varojen kirjanpitoarvo voi olla pienempi kuin siirtyvien velkojen ja osakepääoman yhteenlaskettu arvo. Jakautumisessa vastaanottavan yhtiön nettovarallisuuden tulee olla positiivinen joko käyvillä arvoilla tai verotuksessa vähentämättömillä olevilla määrillä (KVL 28/2011). Osittaisjakautumisessa tulee tällöin kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että siirtyvät varat ja velat muodostavat itsenäisen taloudellisen yksikön.

5 Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä

Yritysjärjestelyyn voidaan EVL 52 h §:n nojalla olla soveltamatta EVL 52-52g §:ien säännöksiä, jos on ilmeistä, että sulautumisen, jakautumisen, liiketoimintasiirron tai osakevaihdon yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista on veron kiertäminen tai veron välttäminen.

EVL 52 h § perustuu yritysjärjestelydirektiivin (90/434/ETY, nykyisin 2009/133/EY) 15 artiklaan. Yritysjärjestelydirektiivin tarkoituksena on poistaa verotuksellisia esteitä yritystoiminnan järjestelyiltä Euroopan unionin alueella vaarantamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden taloudellisia intressejä. Veron kiertämistä koskevan EVL 52 h §:n tarkoitus ei ole estää normaalia verosuunnittelua, vaan torjua yritysjärjestelysäännöksiin sisältyvien etujen myöntäminen silloin, kun verotukselliset tekijät ovat yksinomainen tai yksi pääasiallisista tarkoituksista koko järjestelylle.

EVL 52 h §:n tulkinnassa on otettava huomioon yritysjärjestelydirektiivi, direktiivin tarkoitus sekä direktiivin soveltamista koskeva Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisukäytäntö. Ratkaisukäytännön mukaan kansallisten viranomaisten valvoessa sitä, onko järjestelyn ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen, on kussakin tapauksessa tutkittava järjestely kokonaisuudessaan (ks. esim. C-28/95 Leur-Bloem ja C-126/10 Foggia). Ratkaisun C-126/10 Foggia mukaan yritysjärjestelydirektiivin 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännös heijastaa unionin oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan oikeuden väärinkäyttö on kiellettyä. Unionin lainsäädännön soveltamista ei voida laajentaa väärinkäyttönä pidettäviin menettelytapoihin eli toimiin, joita ei toteuteta tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä vaan yksinomaan unionin oikeudessa säädettyjen etujen väärinkäyttämiseksi.

Ratkaisussa C-28/95 Leur-Bloem EUT totesi mm., että jäsenvaltiot voivat yritysjärjestelydirektiiviin 15 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuen säätää sellaisesta olettamasta, että jos liiketoimia ei ole suoritettu hyväksyttävistä taloudellisista syistä, kyseessä on veropetos tai veron kiertäminen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2017:78 on kuitenkin katsottu, että direktiiviä ei voida asiassa C-126/10 Foggia annettu tuomio huomioon ottaen tulkita niin, että verovelvollisen esittämien liiketaloudellisten perusteiden ohuus loisi tällaisen olettaman.

Veron kiertämistä koskeva EVL 52 h §:n säännös voi siten tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Säännöstä ei sen vuoksi voida soveltaa, jos järjestelyssä ei synny konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja. Tällaisia järjestelmälle vieraita veroetuja eivät ole esimerkiksi osinkojen verokohtelun muuttuminen tai hankkivan yhtiön nettovarallisuuden kasvaminen osakevaihdon seurauksena (KHO 2017:78) tai sulautuvan yhteisön tappioiden siirtyminen vastaanottavalle yhteisölle TVL 123 § 2 momentin nojalla (KHO 2013:126). Sen sijaan järjestelmälle vieraana veroetuna on pidetty osakkaiden käytössä olevan asunnon siirtymistä jakautumisessa asunto-osakeyhtiölle siten, että asuntoa on voitu jakautumisen jälkeen käyttää osakkaiden asumiseen ilman vuokranmaksuvelvollisuutta (KHO 2013:44).

Jos järjestelyssä syntyy konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, on järjestelylle esitettyjä liiketaloudellisia perusteita punnittava veroetuja vasten sen selvittämiseksi, onko veron kiertäminen tai välttäminen ollut lain tarkoittamalla tavalla järjestelyn pääasiallisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista (ks. esim. KHO 2017:78 sekä C-126/10 Foggia).

Hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on EUT:n ratkaisukäytännön mukaan tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua. Hyväksyttävinä liiketaloudellisina perusteina voidaan pitää muun muassa konsernirakenteen uudelleenjärjestämistä, synergiaetuja, yrityskoon kasvattamista, yrityksen myyntikuntoon saattamista, yrityksen oston jälkeistä sopeuttamista konserniin, uusien osakkaiden saamisen varmistamista, henkilöstön sitouttamista, sukupolvenvaihdoksen helpottamista ja rahoitusjärjestelyjä. Myös sitä, että yritysjärjestely johtaa toimeen osallistuvien yhtiöiden toimintojen uudelleenjärjestelyyn, voidaan pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä liiketaloudellisena syynä.

Yritysjärjestely voi yhdessä sitä tosiasiallisesti edeltävien ja/tai seuraavien toimien kanssa muodostaa verotuksen näkökulmasta kokonaisuuden. Tällaiseen kokonaisuuteen voi tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella soveltua edellä kuvattujen edellytysten täyttyessä EVL 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös. Eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen voidaan tapauskohtaisen kokonaisharkinnan perusteella puuttua myös verotusmenettelystä annetun lain (VML) 28 §:n yleisellä veron kiertämistä koskevalla säännöksellä, jos olosuhteelle tai toimenpiteelle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, taikka jos kauppahinta, muu vastike tai suoritusaika on kauppa- tai muussa sopimuksessa määrätty taikka muuhun toimenpiteeseen on ryhdytty ilmeisesti siinä tarkoituksessa, että suoritettavasta verosta vapauduttaisiin. Veron kiertämistä koskevat säännökset voivat tulla sovellettavaksi eri toimien muodostamaan kokonaisuuteen, vaikka yritysjärjestelyyn ei sovellettaisi EVL 52 h §:ää (ks. esim. KHO 2014:66, jossa sovellettiin VML 28 §:ää osakkaiden saamiin etuuksiin).

Veron kiertämistarkoitukseen voivat viitata esimerkiksi erilaisten keinotekoisten apuyhtiö- ja sivuliikerakenteiden käyttäminen, useat perättäiset yritysjärjestelytoimenpiteet tai liiketoimintasiirron tai osakkeiden vaihdon jälkeen tapahtuva siirrossa saatujen varojen tai osakkeiden nopea edelleen myynti. Edellä mainitut tilanteet voivat antaa viitteitä veron välttämistarkoituksesta, mutta eivät sellaisenaan merkitse veron kiertämistä koskevien säännösten soveltamisedellytysten täyttymistä.  Esimerkiksi vastaanottavan yhtiön purkaminen jakautumisen jälkeen voi tietyissä olosuhteissa aiheuttaa sen, että jakautumisen yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista katsotaan olevan veron kiertäminen (ks. esim. KHO 1999:63, jossa sovellettiin nykyistä EVL 52 h §:ää vastaavaa EVL 52 g §:ää). Kuitenkaan tilanteessa, jossa jakautuminen oli tehty aidosti liiketaloudellisin syin eikä jakautumista seuraavaa purkautumista ollut suunniteltu etukäteen, purkautumiseen ei voitu soveltaa VML 28 §:n veron kiertämistä tai VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä (KHO 2016:115).

6 Jakautuminen, johon ei sovelleta EVL 52 c §:ää

Jos jakautuminen ei täytä EVL 52 c §:n edellytyksiä, on kyse jakautuvan yhtiön purkautumisesta.

Varojen siirtämistä vastaanottavaan yhtiöön käsitellään silloin käypään arvoon tapahtuneena luovutuksena EVL 51 d §:n mukaisesti. Myös varaukset purkautuvat yhtiön tuloon. Vastaanottavan yhtiön verotuksessa omaisuuden hankintamenoksi luetaan käypä arvo, joka on tuloutettu jakautuvassa yhtiössä.

Verollisen luovutuksen tilanteessa jakautuvan yhtiön osakkaiden luovutusvoittoverotus ei lykkäänny kuten EVL 52 c §:n mukaisessa jakautumisessa vaan osakkaiden katsotaan järjestelyssä luovuttaneen vastikkeellisesti osakkeensa. Vastaanottavan yhtiön osakkeiden omistusaikaa laskettaessa hankintahetkeksi katsotaan hetki, jolloin osakkaat saavat osakkeensa.

Verollisessa kokonaisjakautumisessa jakautuvan yhtiön osakkeet katsotaan luovutettavan vastikkeeksi saatujen osakkeiden ja mahdollisen muun vastikkeen yhteenlaskettua käypää arvoa vastaan.

Jos osittaisjakautuminen ei täytä EVL:n asettamia edellytyksiä, jakautuvan yhtiön katsotaan purkautuvan verotuksessa siltä osin kuin varallisuutta siirretään vastaanottavaan yhtiöön. Jakautuvan yhtiön katsotaan verotuksessa luovuttavan siirtyvän omaisuuden osakkaalleen omaisuuden käyvästä arvosta, mikä realisoi luovutusvoittoverotuksen (KVL 77/2004). Verollisessa osittaisjakautumisessa osakkeenomistajien katsotaan saavan pääomanpalautuksen siten, että he sijoittavat saamansa varat vastaanottavaan yhtiöön saaden vastikkeena vastaanottavan yhtiön osakkeita.

Varainsiirtoverotuksessa järjestelyn verovapaus edellyttää, että järjestely toteutetaan sekä EVL 52 c §:n että OYL 17 luvun säännösten mukaisesti.

7 Oikeuskäytäntöä

7.1 Kansallista oikeuskäytäntöä

Yritysjärjestelysäännöksen soveltamisala

KHO:2012:24 Kun otettiin huomioon Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2009/133/EY säännökset ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, voitiin tuloverolain mukaan verotettavaan yhtiöön soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevasta säännöksestä ilmeneviä periaatteita. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu verovuosille 2011–2013.

KVL 42/2009 Kahden henkilöomistajaperheen omistama A Oy harjoitti maataloutta ja yhtiön verotus oli toimitettu maatilatalouden tuloverolain mukaisesti. A Oy:n oli tarkoitus jakaa yhtiön omistamat maa-alueet, rakennukset ja muu omaisuus puoliksi kahdelle osakeyhtiölle. Järjestely oli tarkoitus tehdä niin, että A Oy purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyvät kahdelle osakeyhtiölle A Oy:n osakkaiden saadessa vastikkeena vain kummankin vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Kun otettiin huomioon verotuksessa sovellettavia yleisiä säännöksiä sisältävän tuloverolain 28 §, jossa viitataan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ään, hakemuksessa tarkoitettuun jakautumiseen voitiin soveltaa viimeksi mainitussa lainkohdassa säädettyjä periaatteita jakautumisesta.

Jakautumisen verovaikutukset

KHO:2017:8 Arvopapereita omistanut X Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisessa siten, että sen varat ja velat, jotka kaikki olivat kuuluneet elinkeinotoiminnan tulolähteeseen, siirrettiin B Oy:lle ja A Oy:lle. B Oy oli vastaanottanut varoista Y AB:n osakkeet ja A Oy muut arvopaperit. X Oy:llä oli ollut vahvistettuja tappioita, joista osa oli syntynyt Y AB:n osakkeiden hankinnasta johtuneista korkomenoista.

Tuloverolain 123 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan yhteisön jakauduttua jakautuvan yhteisön tappiot siirtyvät vastaanottavalle yhteisölle siltä osin kuin on ilmeistä, että tappiot ovat syntyneet vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei säännöksessä mainitulla toiminnalla tarkoitettu yksinomaan elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa määriteltyä liiketoimintakokonaisuutta. Toiminnalta oli kuitenkin edellytettävä tietynasteista jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä erotettavuutta jakautuvan yhtiön muista toiminnoista. Säännöksen soveltaminen edellytti lisäksi, että tappioiden kohdistumista siirtyvälle toiminnalle oli pidettävä selvänä.

Korkein hallinto-oikeus totesi päätöksestään ilmenevillä perusteilla, että tulove-rolain 123 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen soveltamisedellytykset tässä tapauksessa täyttyivät eikä X Oy:n elinkeinotoiminnan tulolähteen tappioita tullut jakaa A Oy:n vaatimalla tavalla mainitun momentin toisen virkkeen mukaisesti nettovarallisuuksien suhteessa. Verovuodet 2009–2011.

Jakautumisen edellytykset

KVL 30/2001 (ei muutosta KHO 17.10.2001 T 2512) Asianajotoimintaa harjoit-tava A Oy oli jakautunut EVL 52 c:ssä tarkoitetulla tavalla niin, että sen varat ja velat olivat siirtyneet kahdelle uudelle osakeyhtiölle. Niistä toinen jatkoi asianajotoimintaa ja toinen (B Oy) sijoitustoimintaa. Jakautuneeseen yhtiöön oli kertynyt toiminnan aikana varallisuutta, jolla yhtiö oli harjoittanut sijoitustoimintaa. Asianajotoimintaa jatkava yhtiö oli saanut jakautumisessa kaikki siihen toimintaan välittömästi liittyvät varat, kuten käyttöomaisuuden, muut pitkävaikutteiset menot, osan myyntisaamisista, lainasaamiset ja siirtosaamiset. Sille oli siirretty myös kaikki vanhan asianajoyhtiön velat. Uuden yhtiön alkavan taseen loppusumma oli 3,4 Mmk. Loput varoista, kuten sijoitusrahastoissa ja osakkeissa olevat varat, pääosa myyntisaamisista sekä rahat ja pankkisaamiset oli siirretty sijoitustoimintaa harjoittavalle B Oy:lle. Tämän yhtiön alkavan taseen loppusumma oli 12,9 Mmk, ja siihen sisältyivät kaikki jakautuneen yhtiön jakamattomat voittovarat 12,7 Mmk. 

Liiketoimintakokonaisuus

KHO:2008:74 Kun A Oy, jonka toimialaksi yhtiöjärjestykseen oli merkitty puutarhaliiketoimintaan liittyvän toiminnan lisäksi arvopaperikauppa ja muu sijoitustoiminta, aikoi siirtää sijoitusvarallisuutensa perustettavalle uudelle osakeyhtiölle, ei näin toteutettavaan yritysjärjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevaa säännöstä. Siirrettävä varallisuus käsitti pankkitalletuksia 1 602 000 euroa, indeksilainan 100 000 euroa sekä rahastosijoituksia 828 696 euroa. Kysymys ei ollut liiketoimintakokonaisuuden siirtämisestä, kun sijoitustoiminta ei ollut ollut siirtävässä yhtiössä aktiivista ja kun siirrettävä varallisuus käsitti vain yksittäisiä varallisuuseriä eli rahavaroja ja rahastosijoituksia.

KHO:2010:9 A Oy omisti B Oy:n osakekannan. A Oy harjoitti tuotannollista valmistustoimintaa kahdessa tuotantolaitoksessaan ja B Oy harjoitti tästä toiminnasta erillistä liiketoimintaa. A Oy:n oli tarkoitus tehdä osakeyhtiölain 17 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen osittaisjakautuminen siten, että siirron kohteena oli pelkästään B Oy:n osakekanta. Siirrettävään kokonaisuuteen ei liittynyt muita varoja tai vastuita kuin tytäryhtiön osakkeet.

Kun otettiin huomioon, että B Oy:n harjoittama toiminta muodosti A Oy:n muusta liiketoiminnasta erillisen ja omavaraiseen toimintaan kykenevän yksikön, katsottiin B Oy:n osakekannan muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitetun liiketoimintakokonaisuuden. Järjestelyyn sovellettiin mainitun lain 52 c §:n säännöksiä osittaisjakautumisesta.

KVL 22/2016 Yhdeksän paikallista sähköyhtiötä omistivat yhdessä 99 prosenttia A Oy:stä, joka harjoitti niiden toiminnasta erillistä alueverkkotoimintaa. Sähköyhtiöiden omistusosuudet A Oy:stä vaihtelivat 1,5 prosentista 20,5 prosenttiin.

Paikallisten sähköyhtiöiden oli tarkoitus siirtää omistamansa A Oy:n osakkeet perustettavalle yhtiölle. Kunkin sähköyhtiön omistamaa yksittäistä osake-erää ei pidetty sellaisena itsenäisenä liiketoiminnan osana, jota EVL 52 d §:n 1 momentissa tarkoitetaan liiketoimintakokonaisuutena. Tämän vuoksi järjestelyyn ei sovellettu EVL 52 d §:ää.

KVL 110/1996 Kansainvälisen konsernin suomalaisen emoyhtiön A Oy:n toiminta jakaantui toimialoiltaan neljään eri teollisuusryhmään. A Oy harjoitti X-teollisuusryhmään kuuluvaa toimintaa itse ja suoraan omistettujen tytäryhtiöiden sekä eri maihin perustettujen holdingyhtiöiden kautta. A Oy:n tarkoituksena oli siirtää X- teollisuusryhmään kuuluvat varat ja tähän toimintaan liittyvät velat perustettavalle B Oy:lle. Siirrettävät varat käsittäisivät vaihtoehtoisesti joko a) A:Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista sekä viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä, tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan. X-toimintaa harjoitettiin myös ulkomaille perustetuissa tytäryhtiöissä, joiden osakekannat A Oy omisti ulkomaisten holdingyhtiöiden kautta. Ulkomaiset holdingyhtiöt omistivat myös muilla toimialoilla toimivia muuta kuin X-toimintaa harjoittavia tytäryhtiöitä. Velkoina A Oy:n tarkoitus oli siirtää kaikki siirtyviin varoihin ja liiketoimintaan kohdistuvat lyhyt- ja pitkäaikaiset velat ja tämän lisäksi A Oy:n yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista määrän, joka vastasi siirtyvän käyttöomaisuuden ja muun pitkäaikaisen omaisuuden suhdetta A Oy:n siirtohetken taseen mukaiseen koko käyttöomaisuuden ja pitkäaikaisen omaisuuden arvoon. Yleistä rahoitusta varten otetuista pitkäaikaisista veloista muodostettiin A Oy:n ja B Oy:n välinen keskinäinen laina, joka ehdoiltaan vastasi keskimäärin A Oy:lle siirtohetkellä olevien pitkäaikaisten yleisrahoitusta varten otettujen velkojen ehtoja. Jos A Oy siirtää X-teollisuusryhmään kuuluvat varat, jotka käsittävät a) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi suomalaista ja viisi ulkomaista X-toimintaa harjoittavaa suoraan omistettua tytäryhtiötä ja kohdistaa siirrettävät velat edellä selostetulla tavalla, siirron kohteen katsottiin muodostavan sellaisen liiketoiminnallisen kokonaisuuden, jota EVL 52d §:ssä tarkoitetaan ja sanottuun järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä. Jos A Oy sen sijaan siirtää varoina vain b) A Oy:n itse harjoittaman X-toiminnan ja kaksi X-toimintaa harjoittavaa kotimaista tytäryhtiötä tai c) A Oy:n itse harjoittaman X- toiminnan, siirron kohteen ei katsottu muodostavan sellaista kokonaisuutta kuin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52d §:ssä edellytetään. Näin ollen b) ja c) -tavalla toteutettaviin varojen siirtoihin ei voitu soveltaa EVL 52d §:ää.

KVL 40/2007 Rakennusalan tarvikkeiden valmistusta harjoittava A Oy aikoi siirtää rakennustarvikkeiden valmistustoiminnan perustettavalle uudelle yhtiölle siten, että A Oy:n osakkaat saisivat vastikkeena perustettavan yhtiön uusia osakkeita. Varoina siirtyisivät keskeneräiset työt sekä valmistukseen liittyvät aineet ja tarvikkeet. Perustettavan yhtiön palvelukseen oli tarkoitus siirtää koko tuotantohenkilöstö. Tuotteiden suunnittelu ja myynti jäisivät A Oy:öön. Valmistustoiminnassa tarvittavat koneet ja laitteet sekä tuotantotilat ja kaikki muu omaisuus jäisivät A Oy:n omistukseen.

Koska A Oy:n oli tarkoitus siirtää uuteen yhtiöön vain osa yhteen liiketoimintakokonaisuuteen kuuluvista varoista ja jättää olennainen osa tätä liiketoimintakokonaisuutta jakautuvaan yhtiöön, ei järjestelyyn voitu soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

Jos A Oy vaihtoehtoisesti toteutti hakemuksessa tarkoitetun järjestelyn kokonaisjakautumisena, jossa yhtiö purkautuisi selvitysmenettelyttä siten, että kaikki sen varat ja velat siirtyisivät kahdelle uudelle osakeyhtiölle, järjestelyyn voitiin soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n kokonaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KVL 32/2008 Sääntöjensä perusteella yleishyödyllisenä yhteisönä pidettävä säätiö harjoitti sairaala- ja kuntoutustoimintaa sekä ylläpiti ammattiopistoa. Säätiön oli tarkoitus siirtää liiketoimintasiirtona harjoittamansa kuntoutus- ja sairaalatoiminta joko yhdelle tai kahdelle perustettavalle elinkeinotoimintaa harjoittavalle osakeyhtiölle. Siirtämättä aiottiin jättää toiminnoissa tarvittavat toimitilat, jotka sijaitsivat samassa kiinteistössä säätiölle jäävien toimintojen kanssa, sekä siirrettäviin toimintoihin liittyvät informaatioteknologiapalvelut eli niin sanottu IT-infra. Viimeksi mainittu tarkoitti tietokoneita, palvelemia ja erilaisia sovelluksia sekä toiminnassa työskentelevät kuusi henkilöä.

IT-infran katsottiin olevan olennainen osa järjestelyissä siirrettäviä toimintoja. Koska liiketoimintasiirrossa näin ollen siirrettäisiin vain osa siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin kuuluvista varoista, ei järjestelyihin sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä. Mikäli myös siirrettäviin toimintoihin liittyvä IT-infra siirrettiin, voitiin järjestelyihin soveltaa edellä mainittuja säännöksiä.

Säätiön oli tarkoitus edellä mainittujen liiketoimintasiirtojen jälkeen myydä sairaala- ja kuntoutustoimintaa harjoittavalle tytäryhtiölle tai tytäryhtiöille taloushallinto- ja muita niin sanottuja management -palveluita. Kun palvelut myytiin säätiön kokonaan omistamalle tytäryhtiölle tai tytäryhtiöille, ei näistä palveluista saatavaa tuloa katsottu säätiön elinkeinotuloksi.

Säätiö harjoittaisi liiketoimintasiirtojen jälkeen oppilaitostoimintaa sekä tutkimus- ja koulutustoimintaa. Säätiö katsottiin liiketoimintasiirtojen jälkeen sääntöjensä sekä säätiölle jäävien toimintojen perusteella tuloverolain 22 §:ssä tarkoitetuksi yleishyödylliseksi yhteisöksi.

Kiinteistöt ja toimitilat

KHO:2015:155 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö A siirsi yhden kiinteistön, jolla toimi 133 vuokralaista ja josta kertyneet vuokratulot olivat noin 2,5 miljoonaa euroa, uuteen yhtiöön, B Oy:öön. B Oy:stä muodostettiin myös keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö. Järjestelyyn sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitettua liiketoimintasiirtoa koskevaa säännöstä.

KHO:2015:156 Aravakiinteistöjä omistava A Oy aikoi siirtää osittaisjakautumisella 91 huoneiston käsittävän vuokratalokiinteistön B Oy:lle siten, että A Oy:n kokonaan omistava konsernin emoyhtiö sai vastikkeeksi B Oy:n osakkeita. B Oy oli sen jälkeen tarkoitus muuttaa asunto-osakeyhtiöksi, minkä jälkeen emoyhtiö myisi yksittäiset osakehuoneistot. Järjestelyn katsottiin kohdistuvan liiketoimintakokonaisuuteen, ja siihen sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitettua osittaisjakautumista koskevaa säännöstä.

KHO:2008:73 Suomalainen holdingyhtiö A Oy, joka on kansainvälisen kiinteistörahastoryhmän välillisesti omistama yhtiö, esitti ennakkoratkaisuhakemuksessa omistavansa satojen keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden ja tavallisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita Suomessa. A Oy:n omistamat kiinteistöt ja kiinteistöyhtiöt ovat erilaisia paitsi sijainniltaan myös arvoltaan, käyttötarkoitukseltaan sekä tuotoiltaan. A Oy siirtää varoineen ja velkoineen kolme keskinäistä kiinteistöosakeyhtiötä, joiden osakkeet oikeuttavat X:n kaupungin keskustassa sijaitsevien liiketilojen hallintaan, perustettavalle uudelle yhtiölle. Uusi yhtiö hallinnoi keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeita ja saa oikeuden kiinteistöjen vuokratuottoihin. Uuden yhtiön toiminta on itsenäistä ja voittoa tavoittelevaa. Katsottiin, että siirrettävät keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt muodostivat alueellisesti ja toiminnallisesti yhtenäisen vuokrauskohteen, jota voitiin pitää elinkeinoverolain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena ja kysymyksessä olevaan osittaisjakautumiseen sovellettiin sanotun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KHO 23.2.2010 T 323 A Oy oli suunnittelu-, valmistus- ja myyntiliiketoimintaa sekä konsultointia harjoittava yhtiö. A Oy omisti toiminnassaan käytettävän kiinteistön, jonka pinta-ala oli 9 000 m2. Kiinteistöllä sijaitsi A Oy:n omassa liiketoiminnassa käytettävä teollisuushalli. Halli oli rakennettu kahteen tasoon ja tilat jakautuivat halli- ja toimisto-osaan.

Yhtiössä oli suunniteltu toteutettavaksi järjestely, jossa edellä mainittu kiinteistö rakennuksineen siirrettäisiin uuteen kiinteistöyhtiöön osittaisjakautumisella. Siirrettävään kokonaisuuteen kuuluisivat tontti, rakennus sekä tonttiin ja rakennukseen liittyvät muut varat ja velat. Jakautumisessa siirrettävä kiinteistö muodostaisi uuden kiinteistöosakeyhtiön, joka olisi tavallinen kiinteistöosakeyhtiö. Jakautumisen jälkeen A Oy jatkaisi liiketoimintaansa vuokralaisena kiinteistöosakeyhtiön omistamalla kiinteistöllä.

Suunniteltuun osittaisjakautumiseen ei sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä osittaisjakautumisesta, koska A Oy:n harjoittaman liiketoiminnan käytössä olevan yksittäisen kiinteistön ei katsottu muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta.

KVL 26/2016 A Oy oli aravayhtiö, joka omisti ja hallinnoi neljää aravarajoituslain alaista asunto-osakeyhtiötä, joista kukin omisti vuokrakerrostalon. Näistä asunto-osakeyhtiöistä As Oy B oli vapautumassa aravarajoituslain alaisuudesta vuoden 2016 aikana. A Oy:n oli tarkoitus siirtää As Oy B osakkeet ja tähän toimintaan liittyvät muut varat sekä velat perustettavalle uudelle asunto-osakeyhtiölle.

Järjestelyssä siirrettävän, aravarajoituslain alaisuudesta vapautuvan vuokrauskohteen katsottiin aravarajoituslain sääntely huomioon ottaen muodostavan A Oy:n muusta vuokraustoiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden ja osittaisjakautumiseen sovellettiin EVL 52 c §:n säännöksiä.

KVL 346/1996 A Oy harjoitti teollista valmistustoimintaa n. 9 000 neliömetrin suuruisessa teollisuusrakennuksessa. A Oy:n tarkoituksena oli siirtää koko teollinen valmistustoiminta liiketoimintasiirtona A-konsernin toiselle yhtiölle sanottua kiinteistöä lukuunottamatta. Teollisuusrakennuksen oli ilmoitettu olevan liian suuri siirtyvän liiketoiminnan omassa käytössä. Ulkopuolisille oli tarkoitus vuokrata n. 20 %. A Oy:n emoyhtiö AX Oy:n omistuksessa on myös A-konsernin liiketoiminnan käytössä oleva teollisuusrakennus. Liiketoimintasiirto palveli myös konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä, joka tuli muodostamaan oman liiketoimintayksikkönsä. Näissä oloissa A Oy:n omistaman teollisuuskiinteistön ei katsottu kohdistuvan siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen siten kuin ElinkVL 52 d §:ssä tarkoitetaan. Näin ollen yritysjärjestelyyn voitiin soveltaa ElinkVL 52 d §:n säännöstä.

KVL 185/1997 A Oy harjoitti koneiden valmistustoimintaa Suomessa. Se omisti myös tuotantoyhtiöt USA:ssa ja Sveitsissä sekä myyntiyhtiöt 7 eri maassa. Se omisti lisäksi tutkimustoimintaa harjoittavan A Kehitys Oy:n sekä Kiinteistö Oy A:n osakkeet. A Oy omisti myös 5 eri rakennusta, joista 3 oli yhtiöitettävän tuotantotoiminnan käytössä. A Oy:n tarkoituksena oli liiketoimintasiirtona yhtiöittää Suomen tuotanto- ja myyntitoiminnot omiin yhtiöihinsä. Liiketoimintasiirron jälkeen A Oy toimi ns. konsernielinyhtiönä, jonka palvelukseen jäi 59 työntekijää 154:stä. A Oy:n toimialaan kuuluivat konsernin johto, talous- ja rahoitustoiminnot, tuotannon ja logistiikan konsernitason johto, keskitetyt rahoituspalvelut, henkilöstöpalvelut, markkinoinnin ja myynnin koordinointipalvelut, Suomesta harjoitettava varaosa- ja huoltotoiminta sekä kiinteistöjen ja rakennusten vuokraus ja hallinta. Ulkomaiset tuotanto- ja myyntiyhtiöt jäivät A Oy:n omistukseen. Kun A-alakonsernin johto keskitettiin siirtävään yhtiöön em. tavalla, ulkomaisten tytäryhtiöiden ei katsottu liittyvän siirrettäviin liiketoimintakokonaisuuksiin. Kiinteistöjen jättäminen siirtävään yhtiöön palveli konsernin kiinteistöomistuksen keskittämistä. Tämän vuoksi myöskään tuotantokäytössä olevien kiinteistöjen ei katsottu liittyvän liiketoimintasiirron kohteena olevaan tuotantotoiminnan yhtiöittämiseen siten, että ElinkVL 52 d § edellyttäisi konetuotannon käytössä olevien kiinteistöjen siirtämistä.

KVL 57/2011 Yleishyödyllinen säätiö omisti tontin, jonka pinta-ala oli noin 50 000 m2. Tällä kiinteistöllä sijaitsi kymmenen erillistä rakennusta, joista osa oli säätiön omassa sekä sen omistaman B Oy:n käytössä ja osa rakennuksista oli vuokrattu ulkopuolisille vuokralaisille. Kiinteistön oli verotuksessa katsottu olevan elinkeinotoiminnan käytössä. Säätiön vuokratuotot olivat verovuonna olleet B Oy:ltä noin 50 000 euroa ja ulkopuolisilta vuokralaisilta noin 850 000 euroa. Säätiön tarkoituksena oli siirtää kiinteistö rakennuksineen sekä kaikki siihen liittyvät varat ja velat perustettavalle osakeyhtiölle. Perustettavan yhtiön palvelukseen siirtyi säätiöstä kiinteistön ylläpidosta ja huollosta sekä asumispalveluista vastaava henkilökunta.

Siirrettävä kiinteistö muodosti säätiön koko kiinteistöomaisuuden. Kun perustettavaan yhtiöön siirtyi säätiön kiinteistöomaisuuden lisäksi sen harjoittama kiinteistönhallinnointi- ja vuokraustoiminta, luovutettavan toiminnan katsottiin sen laajuus huomioon ottaen muodostavan sellaisen itsenäisesti toimeen tulevan taloudellisen yksikön, jota oli pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitettuna liiketoimintakokonaisuutena. Järjestelyyn voitiin soveltaa liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä.

KVL 40/2014 A Oy ja sen ulkomainen tytäryhtiö harjoittivat tuotannollista toimintaa. A Oy omisti toiminnassaan käytettävän kiinteistön, jolla sijaitsi yhtiön omassa käytössä oleva teollisuus- ja varastorakennus. Lisäksi A Oy omisti puolet ulkomaisen kiinteistön omistavan keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeista. A Oy:n tytäryhtiö harjoitti toimintaansa tuolla kiinteistöllä sijaitsevassa teollisuusrakennuksessa.

A Oy:n tarkoituksena oli toteuttaa järjestely, jossa A Oy:n toimitilakiinteistö sekä puolet mainitun keskinäisen kiinteistöyhtiön osakkeista siirrettäisiin perustettavaan keskinäiseen kiinteistöyhtiöön osittaisjakautumisella. Jakautumisen jälkeen A Oy jatkaisi liiketoimintaansa vuokralaisena perustettavan kiinteistöyhtiön omistamalla kiinteistöllä. Perustettavalla kiinteistöyhtiöllä ei olisi henkilökuntaa. Kun suunnitellussa järjestelyssä perustettavaan yhtiöön ei siirretty aktiivista toimintaa ja siirtyvät varat koostuivat yksittäisistä varallisuuseristä, niiden ei katsottu muodostavan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 2 momentissa tarkoitettua liiketoimintakokonaisuutta. Tämän vuoksi järjestelyyn ei sovellettu mainitun lain 52 c §:n osittaisjakautumista koskevia säännöksiä.

Liiketoimintakokonaisuuteen kohdistuvat varat ja velat

KHO 1996 B 511 A Oy siirsi koko kojeistotarvikeliiketoimintansa liiketoimintasiirtona B Oy:lle. A Oy:n taseessa oleva siirtymävaraus oli muodostettu yhtiön aikanaan tekemästä varastovarauksesta ja toimintavarauksesta. Varastovaraus ja toimintavaraus oli muodostettu kojeistotarvikeliiketoimintaan kuuluneesta omaisuudesta ja siihen liittyneen henkilökunnan palkkamenoista eli sellaisen toiminnan perusteella, jonka A Oy siirsi B Oy:lle. Kun siirtymävaraus näin ollen kohdistui siirtyvään kojeistotarvikeliiketoimintaan, varaus siirtyi vastaanottavalle B Oy:lle.

KVL 39/1996 A Oy aikoi siirtää osan liiketoiminnastaan apporttina B Oy:lle. Siirrettävä kokonaisuus käsitti siirtyvään toimintaan liittyvän vaihto-omaisuuden, käyttöomaisuuden ja pitkävaikutteiset menot sekä ne tähän toimintaan liittyvät velat ja vastuut, jotka olivat yksilöitävissä ja kohdistettavissa siirtyvään toimintaan. A Oy:llä oli pitkäaikaisia lainoja, jotka eivät olleet kohdistettavissa määrätylle liiketoimintayksikölle. Siirtyvään toimintaan kohdistuvina velkoina oli pidettävä myös siihen kohdistuvaa osaa A Oy:n pitkäaikaisista lainoista. Tämä osa lainoista voitiin muun selvityksen puuttuessa määrittää A Oy:n lainojen keskimääräisten lainaehtojen perusteella. Jos A Oy:n ja sen tytäryhtiön B Oy:n välille liiketoiminnan siirron yhteydessä muodostettiin keskinäinen laina, jonka määrä vastasi siirrettävien varojen osuutta emoyhtiön taseen loppusummasta ja joka lainaehdoiltaan vastasi em. lainojen keskimääräisiä ehtoja, liiketoiminnan siirtoon sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää. Jos emoyhtiö jätti siirtämättä tämän osan pitkäaikaisista lainoistaan tai jos se antoi tytäryhtiölleen liiketoiminnan siirron yhteydessä lainan, jonka määrä ja ehdot perustuivat yhtiöiden keskinäiseen sopimukseen, ei toiminnan siirtoon sovellettu em. lainkohtaa. Jos kaikki myyntisaamiset ja ostovelat jätettiin siirtämättä, ei toiminnan siirtoon sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ää.

KVL 243/1996 Keskinäinen Vakuutusyhtiö A harjoitti henkivakuutus- ja sijoitus-sidonnaista vakuutustoimintaa sekä tapaturma- ja sairausvakuutustoimintaa. Yhtiön tarkoituksena oli siirtää kaikki eläkevakuutukset sijoitussidonnainen eläkevakuutus mukaan lukien uudelle perustettavalle vakuutusosakeyhtiö B:lle. Kaikki muut vakuutukset jäivät A:lle. Kun A siirsi kaikki tähän toimintaan liittyvät varat, velat ja varaukset B:lle, A:n katsottiin siirtävän sellaisen liiketoimintakokonaisuuden, jota ElinkVL 52 d §:ssä tarkoitetaan. Luovutettujen varojen veronalaiseksi luovutushinnaksi luetaan omaisuuden verotuksessa poistamatta oleva hankintamenon osa edellyttäen, että siirto on tapahtunut kirjanpidossa poistamatta olevista arvoista. Kirjanpidossa poistamattomilla arvoilla tarkoite-taan sekä suunnitelman mukaisten poistojen että verosopeutettujen poistojen jälkeisiä arvoja. A:n taseessa oli luottotappiovaraus, joka oli muodostettu ElinkVL 46 §:n 3 momentin nojalla. Siltä osin kun A:n liikesaamisia siirretään siirtyviin varoihin liittyvinä vastaanottavalle B:lle, varausta oli pidettävä siirtyvään toimintaan kohdistuvana varauksena, joka tulee liiketoimintasiirron yhteydessä siirtää vastaanottavalle yhtiölle.

KVL 89/1998 A Oy:n toimintaan sisältyi sekä sidosryhmien että ostaja- asiakkaiden rahoitusta, mikä toiminta muodosti oman erillisen liiketoiminnan osa-alueen. Konsernin pääkirjanpito, ostoreskontra, kassanhallinta ja budjetointi hoidettiin A Oy:n erillisessä yksikössä. A Oy perusti erillisen yhtiön, johon siirrettiin kaikki A Oy:n rahoitustoimintaan ja taloushallintopalveluihin liittyvät varat ja velat. Ennen 1.12.1997 syntyneiden saamisten siirto uudelle yhtiölle ei olemassa olevien sopimusten perusteella ollut siviilioikeudellisesti mahdollista. Tämän ongelman hoitamiseksi muodostettiin uuden yhtiön ja A Oy:n välille keskinäiset saamiset, jotka ehdoiltaan vastasivat olemassa olevien myyntisaamisten ehtoja. Liiketoimintasiirrossa siirrettävinä varoina oli pidettävä myös näitä ennen 1.12.1997 syntyneitä saamisia. Uuden yhtiön ja A Oy:n välille voitiin muodostaa saamissuhde, jonka ehdot vastasivat A Oy:n ennen 1.12.1997 syntyneiden myyntisaamisten ehtoja. Liiketoimintasiirtoon voitiin soveltaa EVL 52 d §:ä.

KVL 126/2000 A Oy siirsi B Oy:lle lehtien kustannustoiminnan siinä käytettyine koneineen, kalustoineen ja immateriaalioikeuksineen. A Oy oli vaatinut autojen ja konttorikoneiden hankintamenosta tehtäväksi verotuksessa pienempiä poistoja kuin A Oy oli tehnyt kirjanpidossaan. A Oy:lle oli syntynyt näin niin sanottuja hyllypoistoja. A Oy jäi harjoittamaan kustannustoiminnan siirron jälkeen konsernipalveluiden, kuten talous-, rahoitus-, tietohallinto-, lakiasiain- ja henkilöstöpalveluiden, tuottamista. A Oy:n palvelukseen jäi 25–30 henkilöä. Kustannustoiminnan siirtoon sovellettiin elinkeinoverolain 52 d §:n säännöstä liiketoimintasiirrosta. B Oy saattoi verotuksessaan liiketoimintasiirron jälkeen tehdä siirrettävästä käyttöomaisuudesta A Oy:n kirjanpidossa tehtyjä hyllypoistoja vastaavat poistot. A Oy oli liiketoimintasiirron jälkeen EVL-yhtiö.

KVL 69/2008 Asuntosijoittamista ja -rakennuttamista harjoittavaan B-konserniin kuuluvan A Oy:n toimialalana oli asuntojen vuokraus- ja sijoitustoiminta. Yhtiöön oli keskitetty ennen 1.1.1998 aravalainoitettujen asuntojen omistus. A Oy:n oli tarkoitus siirtää perustettavalle yhtiölle ne kiinteistöt, asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt, jotka olivat vapautuneet aravarajoituslain alaisuudesta. Perustettava yhtiö jatkoi asuntojen vuokraus- ja sijoitustoimintaa. Aravarajoituslain alaisuudesta vapautuneiden vuokrauskohteiden katsottiin aravarajoituslain sääntely huomioon ottaen muodostavan A Oy:n muusta toiminnasta erillisen liiketoimintakokonaisuuden. A Oy:n elinkeinotulostaan vähentämät asuintalovaraukset siirrettiin perustettavalle yhtiölle sikäli kuin varaukset kohdistuivat siirrettävään liiketoimintakokonaisuuteen. Asuintalovarausten katsottiin kohdistuvan niihin asuinrakennuksiin, joiden perusteella kyseiset varaukset oli muodostettu. Näin toteutettuun liiketoimintasiirtoon sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n säännöksiä liiketoimintasiirrosta.

Vastaanottavalla yhtiöllä oli oikeus käyttää sille liiketoimintasiirrossa siirtyvät asuintalovaraukset siten kuin mainitun lain 4 §:ssä säädetään siitä riippumatta, että yhtiöllä ei ollut asuintalovarauksesta verotuksesta annetun lain 1 §:n mukaan oikeutta muodostaa uusia asuintalovarauksia.

Jatkuvuus

KHO 18.5.2009 T 1202 A Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisella 1.1.2008 ja siirtänyt pääosan varoistaan ja veloistaan toimivaan yhtiöön B Oyj:öön loppuosan siirtyessä uudelle perustetulle yhtiölle. Jakautumisessa B Oyj:lle siirtyivät muun muassa A Oy:n kokonaan omistamien tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n osakkeet. Kaikkien yhtiöiden tilikaudet päättyivät samanaikaisesti 31.12.2008. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisessa vastikkeena omistamiensa A Oy:n osakkeiden mukaisessa suhteessa B Oyj:n uusia osakkeita siten, että jakautumisen jälkeen A Oy:n osakkeenomistajat omistivat noin 80 prosenttia B Oyj:n osakkeista.

Jakautuneen A Oy:n ja sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n välillä ennen jakautumista vallinnut konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitettu konsernisuhde vallitsi jakautumisen jälkeen B Oyj:n ja mainittujen tytäryhtiöiden välillä. Kun otettiin huomion jakautumiseen verotuksessa sovellettava jatkuvuusperiaate, voivat X Oy ja Y Oy antaa B Oyj:lle konserniavustusta jakautumisvuonna 2008.

KVL 190/1998 Verovuonna 1998 jakautuneen P Oy:n täysin omistamat tytäryhtiöt S Oy ja H Oy, joiden emoyhtiöksi jakautumisessa oli tullut sama vastaanottava yhtiö X Oyj, aikoivat antaa verovuonna 1998 toisilleen tai uudelle emoyhtiölleen X Oyj:lle konserniavustuksen. Kaikki yhtiöt olivat liiketoimintaa harjoittavia yhtiöitä, joiden tilikausi päättyi 31.12.1998. X Oyj omisti S Oy:n ja H Oy:n osakekannat kokonaan. Näissä olosuhteissa konsernisuhde antajana olevan S Oy:n ja saajina olevien H Oy:n tai X Oyj:n kesken oli kestänyt koko verovuoden 1998. S Oy saattoi konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain mukaisesti vähentää vuonna 1998 verotettavasta tulostaan sisaryhtiölleen H Oy:lle tai emoyhtiölleen X Oyj:lle antamansa konserniavustuksen.

KVL 38/2008 A Oy oli jakautunut kokonaisjakautumisella 1.1.2008 ja siirtänyt pääosan varoistaan ja veloistaan olemassa olevalle vastaanottavalle yhtiölle B Oyj:lle loppuosan siirtyessä uudelle perustetulle yhtiölle. Jakautumisessa B Oyj:lle siirtyivät mm. A Oy:n kokonaan omistamien tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n osakkeet. Kaikkien yhtiöiden tilikaudet päättyivät samanaikaisesti 31.12.2008. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisessa vastikkeena omistamiensa A Oy:n osakkeiden mukaisessa suhteessa B Oyj:n uusia osakkeita siten, että jakautumisen jälkeen A Oy:n osakkeenomistajat omistivat noin 80 % B Oyj:n osakkeista.

Jakautuneen A Oy:n ja sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n välillä ennen jakautumista vallinnut konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitettu konsernisuhde vallitsi jakautumisen jälkeen B Oyj:n ja mainittujen tytäryhtiöiden välillä. Kun otettiin huomioon jakautumiseen verotuksessa sovellettava jatkuvuusperiaate, voivat X Oy ja Y Oy antaa B Oyj:lle konserniavustusta jakautumisvuonna 2008.

Jatkuvuusperiaate huomioon ottaen jakautumisessa ei katsottu tapahtuneen X Oy:n ja Y Oy:n kannalta TVL 122 §:n 1 momentissa tarkoitettua välitöntä omistajanvaihdosta.

Uusien osakkeiden antamisen seurauksena B Oyj:n omistussuhteet olivat jakautumisessa muuttuneet siten, että yhtiön aikaisemmat osakkaat omistivat alle puolet yhtiön osakkeista. B Oyj:n osakkeet olivat Pohjoismaisessa pörssissä Pienet yhtiöt -listalla noteerattuja. B Oyj oli siten TVL 122 §:n 2 momentissa tarkoitettu pörssilistalle otettu yhtiö. Kun yhtiön muista kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista ei yli puolet ollut vaihtanut omistajaa, sen tytäryhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n kannalta ei ollut tapahtunut TVL 122 §:n 1 momentissa tarkoitettua välillistä omistajanvaihdosta. Näin ollen X Oy ja Y Oy saivat vähentää vuodelta 2008 toimitettavassa verotuksessa vahvistettavat tappiot.

Vastike

KHO 2004 T 3068 A Oy:n tarkoituksena oli jakautua kahdeksi uudeksi yhtiöksi, joista toinen harjoitti A Oy:n aikaisemmin harjoittamaa liiketoimintaa. Toinen uusi yhtiö omisti A Oy:n aikaisemmin omistamat rakennukset ja rakennelmat sekä niihin liittyvän omaisuuden keskinäisenä kiinteistöosakeyhtiönä, jonka osakkeet tulivat A Oy:n osakkeenomistajien yhteisomistukseen heidän osakeomistustaan A Oy:ssä mukaisessa suhteessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että se seikka, että jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat tulivat saamaan määräosaisessa yhteisomistussuhteessa vastikkeeksi vastaanottavan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön liikkeelle laskemia osakkeita, ei ollut esteenä soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n jakautumista koskevaa säännöstä.

KHO:2008:65 Kun A Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö MG Oy purkautui siten, että kiinteistöjen omistus ja hallinnointi siirtyi perustettavaan uuteen yhtiöön, joka antoi vastikkeeksi omia uusia osakkeitaan, ja muu liiketoiminta siirtyi vastikkeetta A Oy:lle, ei kysymyksessä ollut elinkeinotulon verottamisesta annetussa laissa tarkoitetusta kokonaisjakautumisesta, johon voitiin soveltaa mainitun lain 52 c ja 52 b §:iä.

KHO:2009:98 Kun A Oyj olisi suunnitellussa jakautumisessa saanut vastikkeena sellaisia kiinteistöyhtiön osakkeita, jotka eivät oikeuttaneet minkään huoneiston tai tilan hallintaan eikä osakkeilla ollut äänioikeutta tai muutoinkaan mitään oikeutta yhtiön varallisuuteen, ei jakautumisen katsottu täyttävän elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n jakautumisella asettamia edellytyksiä.

KVL 48/1999 X:n A Oy:n jakautumisessa saamien B Oy:n ja C Oy:n osakkeiden hankintamenon jakoperusteena käytettiin osakkeiden käypien arvojen suhdetta, jos vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen mukainen suhde poikkesi vähintään 20 % vastaanottaville yhtiöille siirtyneiden nettovarallisuuksien suhteesta. Vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden käypä arvo oli niiden todennäköistä luovutushintaa vastaava määrä heti jakautumisen tultua voimaan. Jos osakkeet noteerattiin pörssissä, osakkeiden käyvän arvon voitiin katsoa muodostuvan viitenä ensimmäisenä päivänä noteerattujen pörssikurssien keskiarvon mukaan.

KVL 91/2000 Osakeyhtiön jakautumisessa muodostettiin kolme yhtiötä. A Oy:lle siirtyvän nettovarallisuuden suhteellinen osuus oli 81,3 prosenttia, B Oy:n osuus 15,7 prosenttia ja C Oy:n osuus 3,0 prosenttia jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Hakijan mukaan vastaanottavien yhtiön osakkeiden hankintamenot jakautuisivat käypien arvojen perusteella suhteessa 80,7 prosenttia, 15,6 prosenttia ja 3,7 prosenttia. Tällöin C Oy:n osuus käypien arvojen suhteesta olisi yli 20 prosenttia suurempi kuin yhtiön osuus nettovarallisuuksien mukaisesta suhteesta. Kun otettiin huomioon jakautumisessa muodostettavien yhtiöiden nettovarallisuuksien määrät ja erityisesti se, että järjestelyyn osallistuvan pienimmän yhtiön osuus oli hakijan arvion mukaan 3-4 prosenttia kokonaisuudesta, ei ollut ilmeistä, että vastaanottaville yhtiöille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaisi näiden yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta. Näissä olosuhteissa vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden hankintamenoiksi katsottaisiin se osa jakautuvan yhtiön osakkeiden hankintamenosta, joka vastasi vastaanottaville yhtiölle siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta.

KVL 94/2001 A Oyj luovutti kahteen eri liiketoimintansa osaan kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle X Oy:lle, jonka osakekannasta A Oyj omisti 40 % ja B Oyj 60 %. X Oy:n liiketoimintasiirrossa antamien vastikeosakkeiden määrä laskettiin siirrettävän liiketoiminnan ja vastaanottavan X Oy:n muun liiketoiminnan käypien arvojen mukaisessa suhteessa.

KVL 25/2009, ei muutosta KHO 1.12.2009 T 3451 Kahden henkilön omistaman A Oy:n oli tarkoitus jakautua osakeyhtiölain 17 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti kolmeksi uudeksi osakeyhtiöksi. A Oy:n osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena vastaanottavien yhtiöiden liikkeeseen laskemia uusia osakkeita omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa. Kahdella vastaanottavalla yhtiöllä oli erilajisia osakkeita. Näiden yhtiöiden yhtiöjärjestysten mukaan toisen osakkeenomistajan saamat osakkeet tuottivat pelkästään erikseen määritellyn rajoitetun äänioikeuden. Kyseiset osakkeet eivät tuottaneet mitään oikeuksia vastaanottavan yhtiön varallisuuteen.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksillä on pantu Suomessa täytäntöön Euroopan yhteisöjen yritysjärjestelydirektiivi 90/434/ETY jakautumisen osalta. Direktiivin mukainen jakautuminen edellyttää muun ohessa, että jakautumisvastikkeena annetaan suhteellisuussäännön mukaisesti vastaanottavien yhtiöiden yhtiöpääomaa edustavia arvopapereita.

Kun A Oy:n osakkaat saivat jakautumisvastikkeena osakkeita, jotka eivät tuottaneet mitään oikeuksia vastaanottavan yhtiön varallisuuteen, ei osakkaiden katsottu saavan jakautumisvastikkeena kunkin vastaanottavan yhtiön liikkee-seen laskemia uusia osakkeita elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen jakautumiseen ei sovellettu mainitun lainkohdan säännöksiä jakautumisesta.

Mikäli jakautumissa annettiin jakautumisvastikkeena sellaisia vastikeosakkeita, joilla oli yhtäläiset varallisuus- ja äänioikeudet vastaanottavaan yhtiöön, jakautumiseen sovellettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n säännöksiä jakautumisesta.

KVL 40/2010 A Oy aikoi purkautua selvitysmenettelyttä ja siirtää kaikki varansa ja velkansa viiteen uuteen yhtiöön. Siirretyt varat aiottiin mahdollisesti merkitä vastaanottavien yhtiöiden taseeseen varojen käyvän arvon suuruisena.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n mukaisessa jakautumisessa jakautuvan yhtiön verotuksessa vähentämättä olevat hankintamenot ja muut vähennyskelpoiset menot vähennetään vastaanottavan yhtiön verotuksessa samalla tavalla, kuin ne olisi vähennetty jakautuvan yhtiön verotuksessa. Jakautuvan yhtiön verotuksessa poistamattomat hankintamenot siirtyvät siten sellaisinaan vähennettäväksi vastaanottavan yhtiön verotuksessa.

Edellä mainitun lainkohdan soveltamiselle ei ole säädetty erityisiä kirjanpitokäsittelylle asetettavia edellytyksiä. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n soveltamisen kannalta ei ollut merkitystä sillä, merkittiinkö siirtyvät varat vastaanottavan yhtiön kirjanpitoon jakautuvan yhtiön taseessa olleeseen arvoon vai varojen käypään arvoon.

KVL 28/2011 A Oy aikoi purkautua selvitysmenettelyttä ja siirtää kaikki varansa ja velkansa kahteen uuteen yhtiöön. Toiseen yhtiöön siirrettiin varsinaiseen liiketoimintaan liittyvät varat ja velat, toiseen yhtiöön siirtyi toimitilakiinteistö ja siihen liittyvät velat.

Jakautuvan yhtiön osakkeenomistaja sai jakautumisvastikkeena vastaanottavien yhtiöiden osakkeita. Rahavastiketta ei annettu. Jakautumisessa syntyvään kiinteistöyhtiöön siirtyvien velkojen määrä ylitti sekä varojen verotuksessa vähentämättä olevan määrän että varojen kirjanpitoarvon. Käypään arvoon arvostettuna varat kuitenkin ylittivät velkojen määrän siten, että siirtyvät varat riittivät kattamaan vastaanottavan yhtiön osakepääoman. Jakautumiseen voitiin verotuksessa soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n kokonaisjakautumista koskevia säännöksiä.

KVL 33/2013 A Oy:n oli tarkoitus jakautua osakeyhtiölain 17 luvun mukaisesti perustettavaan uuteen B Oy:öön ja C Oy:öön siten, että A Oy:n osakkeenomistajille annettaisiin vastikkeena B Oy:n ja C Oy:n osakkeita. Näitä jakautumisvastikkeita tultaisiin mahdollisesti lunastamaan osakeyhtiölain 17 luvun 13 §:n mukaisessa lunastusmenettelyssä noin 3-10 osakkeenomistajalta, joiden omistamat osakkeet edustivat noin 2-4 prosenttia yhtiön osakepääomasta. Jakautumista vastustaneille osakkeenomistajille osakeyhtiölain säännösten mukaisesti maksettavaa lunastushintaa ei pidetty elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena.

Hakemuksen mukaan oli myös mahdollista, että C Oy ostaisi jakautumista vastustavilta A Oy:n osakkailta heidän osakkeensa ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta. Kun kyse ei tässä tapauksessa ollut lain nojalla syntyneestä velvollisuudesta lunastaa osakkeita, osakkeenomistajalle jakautumisen yhteydessä tällä tavoin maksettavaa vastiketta pidettiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c §:n 1 momentissa tarkoitettuna rahavastikkeena.

Veron kiertäminen yritysjärjestelyiden yhteydessä

KHO:1999:63 Tilintarkastusta ja verokonsultointia harjoittava yhtiö aikoi jakau-tua osakeyhtiölain 14 a luvun jakautumista koskevien säännösten mukaisesti kahdeksi uudeksi yhtiöksi. Toinen uusista yhtiöistä tulisi harjoittamaan samaa liiketoimintaa kuin jakautuva yhtiö ennen jakautumista. Toiseen yhtiöön siirrettäisiin sellainen omaisuus, jota ei välttämättä tarvita liiketoiminnassa. Viimeksi mainittu yhtiö realisoisi sille siirtyneen kiinteistöomaisuuden, minkä jälkeen yhtiö purettaisiin viimeistään viiden vuoden kuluessa jakautumisesta. Jakautuminen oli yhtiön mukaan tarpeen muun ohessa yhtiön pääomarakenteen muuttamiseksi sellaiseksi, että yhtiöön voitaisiin saada uusia asiantuntijaosakkaita. Tuosta tavoitteesta huolimatta esitetyin tavoin toteutettavien järjestelyjen pääasiallisena tarkoituksena katsottiin olevan veron kiertäminen tai verotuksen välttäminen, minkä vuoksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain jakautumista koskevat säännökset eivät tulleet järjestelyyn sovellettaviksi. Ennakkoratkaisu vuodelle 1999.

KHO:2013:44 A Oy:n matkailupalveluihin liittyvä liiketoiminta oli päättynyt vuonna 2003, minkä jälkeen yhtiö oli ryhtynyt realisoimaan omistukseensa jääneitä vapaa-ajan asuntoja ja kahta rakentamatonta tonttia. A Oy oli jakautunut kokonaan Kiinteistö Oy L ja Asunto Oy R -yhtiöiksi 31.1.2008. Yhtiölle oli ennen sen jakautumista kertynyt tuloa kiinteistöjen myynnistä ja vuokrauksesta.

Jakautumishetkellä A Oy:llä ei ollut enää liiketoimintaa ja sillä oli vain kaksi 130 kilometrin päässä toisistaan sijaitsevaa kiinteistöä. Yhtiön kahden osakkaan tarkoituksena oli pitää R:n kunnassa sijaitseva kiinteistö itsellään eläkeasuntona ja helpottaa jakautumisella K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön realisointia. Osakkaat myivät Kiinteistö Oy L:n osakkeet 29.8.2008.  

Kyseiseen, osaltaan liiketoiminnan lopettamiseen liittyneeseen järjestelyyn ei ollut sovellettava elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n veron kiertämistä koskevaa säännöstä pelkästään sillä perusteella, että yhtiö ei ollut enää harjoittanut aktiivista liiketoimintaa. Säännöstä ei ollut sovellettava myöskään sillä perusteella, että järjestelyn yhtenä keskeisenä tarkoituksena oli ollut K:n kunnassa sijaitsevan kiinteistön nopea realisoiminen.

Jakautuneen yhtiön osakkaat ovat kuitenkin voineet alkaa käyttää Asunto Oy R:n omistukseen siirtynyttä asuntoa tuloverolain 53 §:n 1 kohdan mukaisella tavalla ilman vuokranmaksuvelvollisuutta, mikä ei ole ollut mahdollista ennen jakautumista. Asunto voi lisäksi myöhemmin olla myytävissä oman asunnon myyntivoittosäännösten puitteissa siten, että jakautuneen yhtiön omistusaikana kertynyt arvonnousu jää verovapaaksi. Kun järjestelyyn liittyi tällaiset jakautumissäännösten tarkoituksen vastaiset veroedut, oli ilmeistä, että yhtenä järjestelyn pääasiallisista tarkoituksista oli ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:ssä tarkoitetulla tavalla.

KHO:2013:126 B Oy oli sulautunut 30.4.2007 A Oy:öön, joka oli omistanut B Oy:n osakkeet vuodesta 1996 lähtien. B Oy:öön oli 27.4.2007 sulautunut C Oy, jonka osakkeet B Oy oli omistanut vuodesta 1995. C Oy oli omistanut 40 % A Oy:n osakkeista.

C Oy:llä oli vahvistettuja tappioita verovuosilta 1998 - 2001 yhteensä 623 138,15 euroa, josta verovuodelta 1999 vahvistettu tappio oli ollut 619 847,86 euroa. Asiassa oli kysymys siitä, onko A Oy:llä oikeus vähentää verotettavasta tulostaan nämä tappiot.

A Oy:n keskeisiä perusteluja sulautumisille olivat ristiinomistuksen purkamisella aikaan saatava konsernirakenteen selkiyttäminen, hallintokustannuksista saavutettavat säästöt sekä pääosin A Oy:n osakkaiden C Oy:lle antamien pääomalainojen siirtäminen ja turvaaminen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy oli esittänyt sulautumisjärjestelyille verotuksesta riippumattomia syitä eikä ollut ilmeistä, että järjestelyiden yksinomaisena tai yhtenä pääasiallisista tarkoituksista olisi ollut veron kiertäminen tai veron välttäminen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:ssä tarkoitetulla tavalla. Ne C Oy:n vahvistetut tappiot, joiden siirtymisestä oli kysymys, olivat syntyneet A Oy:n omistusaikana konsernissa harjoitetusta liiketoiminnasta. Vahvistettujen tappioiden siirtymistä vastaanottavalle yhtiölle ei ollut pidettävä yritysjärjestelysäännösten kannalta vieraana veroetuna.

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n soveltamiselle sulautumisiin ei ollut perusteita. Korkein hallinto-oikeus kumosi Turun hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen, jonka mukaan A Oy:lle oli siirtynyt sulautumisten seurauksena 623 138,15 euroa C Oy:lle vahvistettuja tappioita.

KHO:2014:66 N oli eräiden muiden A Oyj:n johtoon kuuluvien henkilöiden kanssa perustanut B Oy:n, jonka koko osakekannan he omistivat. B Oy oli hankkinut A Oyj:n osakkeita, joiden hankinta oli rahoitettu noin yhden viidesosan osuudelta B Oy:n osakepääomalla ja muutoin sen A Oyj:ltä näiden osakkeiden hankintaa varten saamalla lainalla. Lainan vakuutena olivat sillä hankitut A Oyj:n osakkeet ja lainan ehdot sisälsivät muun muassa mahdollisuuden lisätä lainan korko sen pääomaan mikäli B Oy ei pystynyt maksamaan korkoa sekä mahdollisuuden lykätä lainan takaisinmaksua, mikäli järjestelyn purkamista lykätään osakassopimuksen perusteella. Osakassopimuksen osapuolina olivat B Oy:n osakkeenomistajat ja A Oyj. Osakassopimuksen mukaan B Oy:llä ei ollut muuta toimintaa kuin A Oyj:n osakkeiden omistaminen B Oy:n osakkeenomistajien puolesta. Osakassopimuksessa oli sovittu muun ohessa järjestelyyn osallistuneen henkilön ja A Oyj:n välisen työsuhteen päättymisen vaikutuksesta sekä B Oy:n osakkeisiin ja sen omistamiin A Oyj:n osakkeisiin sovellettavista panttaus- ja luovutusrajoituksista. Osakassopimuksessa oli myös sovittu, että osakassopimuksen tarkoittama A Oyj:n osakkeiden omistusta koskeva järjestely puretaan tietyn ajankohdan jälkeen A Oyj:n hallituksen ja B Oy:n osakkeenomistajien 2/3:n päätöksellä siten, että järjestelyn mahdollinen tuotto maksetaan B Oy:n osakkeenomistajille A Oyj:n osakkeina ensisijaisesti siten, että B Oy sulautuu A Oyj:öön osakeyhtiölain mukaisesti. Järjestely voitiin purkaa myös siten, että B Oy myy omistamiaan A Oyj:n osakkeita joko A Oyj:lle tai kolmannelle ja maksaa näin saamillaan varoilla A Oyj:ltä saamansa lainan takaisin, minkä jälkeen B Oy puretaan siten, että sen osakkeenomistajat saavat jako-osuutena A Oyj:n osakkeita. Järjestelyn purkamisessa voitiin käyttää myös muita keinoja. Osakassopimuksessa oli sovittu järjestelyn purkamisen lykkäämisestä siinä tapauksessa, että A Oyj:n osakkeiden kurssi purkamiseen suunniteltuna ajankohtana alitti järjestelmään hankittujen A Oyj:n osakkeiden keskihinnan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymyksessä olevaa järjestelyä, kun otettiin huomioon järjestely kokonaisuutena, oli arvioitava veronkiertosäännösten perusteella. Tämä merkitsi sitä, että N:n järjestelystä saamaa tuloa voitiin tietyin rajoituksin pitää työsuhteen perusteella saatuna ansiotulona.

KHO:2016:115 Rakennusalan liiketoimintaa harjoittaneiden yhtiöiden X Oy:n ja Y Oy:n kokonaisjakautumiset oli toteutettu vuonna 2005 elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:n mukaisesti. Jakautumisille oli katsottu olleen verotuksessa hyväksyttävät liiketaloudelliset syyt. Jakautumisissa syntyneet Z Oy ja R Oy oli purettu noin kahden vuoden kuluttua jakautumisten jälkeen. A oli ollut osakkaana sekä jakautuneissa että puretuissa yhtiöissä.

Asiassa oli kysymys siitä, tuleeko A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamien jako-osuuksien verotukseen soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä vai VML 28 §:n veron kiertämistä ja VML 29 §:n peiteltyä osinkoa koskevia säännöksiä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että verovelvollinen voi lopettaa omistamansa yhtiön toiminnan ja purkaa yhtiön, eikä yhtiön purkamiselle lähtökohtaisesti tarvitse esittää liiketaloudellisia syitä. Tässä tapauksessa asiaa oli kuitenkin arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon aiemmat yhtiöiden jakautumiset, joiden seurauksena nyt kysymyksessä olevat yhtiöt olivat syntyneet. X Oy:n ja Y Oy:n jakautumisten keskeisenä syynä oli ollut tavoite myydä yhtiöt, joten jakautumisille oli ollut verotuksesta riippumaton liiketaloudellinen syy.

Nyt Z Oy:n ja R Oy:n purkamisen jälkeen tarkasteltaessa järjestelyjä kokonai-suutena ei voitu pitää ilmeisenä, että jakautumiset olisivat olleet vain välivaihe ja että järjestelyjen todellisena syynä olisi ollut jakautumisissa syntyneiden yhtiöiden myöhempi purkaminen ja sen seurauksena osingonjaon verotusta lievempi luovutusvoiton verotus. Näin ollen yhtiöiden purkamisiin ei voitu soveltaa VML 28 §:n veronkiertosäännöstä.

A:n Z Oy:stä ja R Oy:stä saamia jako-osuuksia ei tullut katsoa peitellyksi osingoksi, vaan niiden verottamiseen tuli soveltaa luovutusvoittoverotusta koskevia säännöksiä.

KHO:2017:78 A Oy harjoitti sijoitustoimintaa, ja X omisti sen koko osakekannan. B Oy toimi puualalla, ja X omisti sen osakekannasta 50,60 prosenttia. Tarkoituksena oli järjestää osakevaihto siten, että A Oy toteutti osakeannin ja X merkitsi osakeannissa kaikki osakkeet omistamillaan B Oy:n osakkeilla. Osakevaihdon jälkeen A Oy omistaisi 50,60 prosenttia B Oy:n osakkeista. Järjestelyssä ei käytettäisi rahavastiketta. Ennakkoratkaisuhakemuksessa järjestelyn liiketaloudelliseksi syyksi oli esitetty muun ohessa se, että tavoitteena oli keskittää X:n sijoitus- ja osakevarallisuuden omistaminen ja hallinnointi A Oy:öön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että toiminnan uudelleenjärjestely oli lähtökohtaisesti hyväksyttävä taloudellinen syy järjestelylle. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 h §:n veron kiertämistä koskeva säännös voi tulla sovellettavaksi vain, jos kysymys on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetusta oikeuden väärinkäytöstä. Koska asiassa ei näytetty syntyvän konkreettisia ja järjestelmälle vieraita veroetuja, järjestelyn tueksi esitetyt liiketaloudelliset perusteet eivät tulleet enemmälti punnittaviksi. Edellytyksiä mainitun säännöksen soveltamiselle ei ollut. Luovutukseen sovellettiin tuloverolain 45 §:n 5 momentin ja elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 f §:n osakevaihtoa koskevia säännöksiä, joiden perusteella osakevaihdossa mahdollisesti syntyvää voittoa ei katsota ennakkoratkaisun hakijan X:n verotuksessa veronalaiseksi tuloksi eikä tappiota vähennyskelpoiseksi menoksi.

Jakautuminen, johon ei sovelleta EVL 52 c §:ää

KVL 77/2004 A Oy jakautuu osakeyhtiölain 14 a luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä perustettavalle yhtiölle B Oy:lle. A Oy:n sidottua omaa pääomaa alennetaan jakautumisen yhteydessä määrällä, joka tulee vastaanottavana yhtiönä olevan B Oy:n osakepääomaksi. A Oy:n osakkeenomistajille annetaan vastikkeena perustettavan B Oy:n osakkeita samassa suhteessa kuin he omistavat A Oy:n osakkeita.

Hakemuksessa tarkoitetussa osittaisessa jakautumisessa varallisuuden siirtämistä vastaanottavalle yhtiölle pidettiin A Oy:n verotuksessa tulon realisoivana luovutuksena. Siirrettyjen varojen luovutushintana pidettiin niiden käypää arvoa. Osittaisessa jakautumisessa A Oy ei purkautunut verotuksessa. Osittainen jakautuminen aikaansai A Oy:n osakkaan X:n verotuksessa tulon realisoivan luovutuksen. X sai hänelle siirtyneiden B Oy:n osakkeiden käyvän arvon suuruisen pääomatulon, jota vastaavan osan omistamiensa A Oy:n osakkeiden hankintamenosta hän sai vähentää.

7.2 Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

C - 28/95 Leur Bloem tiivistelmä

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojen siirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annettua direktiiviä 90/434/ETY on tulkittava siten, että sillä käyttöön otettua yhteistä verojärjestelmää, joka sisältää erilaisia verotuksellisia etuja, sovelletaan erotuksetta kaikkiin liiketoimiin, joissa on kyse sulautumisesta, diffuusiosta, varojen siirrosta ja osakkeiden vaihdosta, ottamatta huomioon niiden syitä, olivatpa ne sitten rahoituksellisia, taloudellisia tai pelkästään verotuksellisia.

Tästä seuraa, että direktiivin 2 artiklan d alakohdassa, jossa määritellään osak-keiden vaihdolla suoritettavan sulautumisen käsite, ei vaadita, että direktiivin 2 artiklan h alakohdassa tarkoitettu hankkiva yhtiö itse harjoittaa yritystoimintaa tai että kyseessä on kahden yhtiön yritystoiminnan pysyvä yhdistäminen rahoitukselliseksi ja taloudelliseksi kokonaisuudeksi. Se, että siitä luonnollisesta henkilöstä, joka oli hankittujen yhtiöiden ainoa osakkeenomistaja ja johtaja, tulee hankkivan yhtiön ainoa osakkeenomistaja ja johtaja, ei myöskään estä katsomasta kyseistä liiketointa osakkeiden vaihdolla suoritettavaksi sulautumiseksi.

Direktiivin 90/434/ETY 11 artiklaa on tulkittava siten, että kun kansalliset viranomaiset valvovat, onko suunnitellun liiketoimen ainoana tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena veropetos tai veron kiertäminen, niiden on joka tapauksessa tutkittava liiketoimi kokonaisuudessaan. Tällainen tutkinta on voitava saattaa tuomioistuinten harjoittaman valvonnan kohteeksi.

Direktiivin 90/434/ETY 11 artiklassa tarkoitetun hyväksyttävän taloudellisen syyn käsitettä on tulkittava siten, että sillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun, kuten horisontaalisen tappiontasauksen, tavoittelua.

C - 126/10 Foggia

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeidenvaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun direktiivin 90/434 11 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että kun kyse on liiketoimesta, jossa kaksi samaan konserniin kuuluvaa yhtiötä sulautuu, olettamaan siitä, ettei kyseistä liiketointa ole toteutettu edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla ”hyväksyttävästä taloudellisesta syystä”, voi johtaa se, ettei sulautuva yhtiö sulautumisen ajankohtana harjoita minkäänlaista toimintaa, sillä ei ole yhtäkään rahoitusosuutta muista yhtiöistä ja se pelkästään siirtää vastaanottavaan yhtiöön sellaisia verotuksessa huomioitavia tappioita, joiden määrä on suuri ja joiden alkuperää ei ole määritetty, vaikka kyseisellä liiketoimella on positiivinen vaikutus konsernin rakenteellisten kustannusten kannalta. Kansallisen tuomioistuimen asiana on tarkistaa kaikki sen ratkaistavana olevalle oikeusriidalle ominaiset olosuhteet huomioon ottaen, täyttyvätkö kyseisessä oikeusriidassa sellaiset tekijät, joiden perusteella mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla oletetaan, että kyse on veropetoksesta tai veron kiertämisestä.

Direktiivin 90/434 11 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetut uudelleenjärjestelyn ja järkeistämisen käsitteet on näin ollen ymmärrettävä siten, että niillä tarkoitetaan muuta kuin pelkän verotuksellisen edun tavoittelua ja että uudelleenjärjestely tai järkeistäminen, jolla tavoitellaan ainoastaan tällaista päämäärää, ei voi olla mainitussa säännöksessä tarkoitettu hyväksyttävä taloudellinen syy. Mikään ei näin ollen ole lähtökohtaisesti esteenä sille, että sulautuminen, joka johtaisi konsernin sellaiseen uudelleenjärjestelyyn tai järkeistämiseen, joka mahdollistaa konsernin hallinto- ja hallinnointikulujen vähentämisen, on hyväksyttävä taloudellinen syy. Näin ei kuitenkaan ole sellaisen absorbtiosulautumisen tapauksessa, jonka osalta ilmenee, että kun otetaan huomioon saavutettu verotuksellinen etu, konsernin rakenteellisissa kustannuksissa saavutetut säästöt ovat täysin marginaalisia.

C-43/00 Andersen og Jensen ApS tiivistelmä

Eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, diffuusioihin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun direktiivin 90/434/ETY 2 artiklan c ja i alakohtaa on tulkittava siten, että kyseessä ei ole tässä direktiivissä tarkoitettu varojensiirto, joka toteutetaan siirtämällä toimiala, mikäli liiketoimen yhteydessä siirtävälle yhtiölle jää sen ottaman huomattavan lainan rahamäärä ja siihen liittyvät vastuut siirtyvät vastaanottavalle yhtiölle. Jotta direktiivi koskisi varojensiirtoa, on välttämätöntä, että tiettyyn toimialaan liittyvät varat ja vastuut siirretään kokonaisuudessaan.

Tältä osin on merkityksetöntä, jääkö siirtävään yhtiöön pieni osakeomistus kolmannessa yhtiössä, sillä tämä ei estä sellaisen toimialan siirtämistä, joka ei liity mitenkään tähän osakeomistukseen.

Sitä, koskeeko varojensiirto direktiivin 90/434/ETY 2 artiklan i alakohdassa tarkoitettua itsenäistä toimintaa, toisin sanoen omavaraiseen toimintaan kykenevää yksikköä, on arvioitava ensiksi toiminnalliselta kannalta - siirretyillä varoilla on voitava toimia itsenäisen yrityksen tavoin tarvitsematta turvautua investointeihin tai uusiin varojensiirtoihin - ja vasta toiseksi taloudelliselta kannalta, ja tämä arvioiminen on jätettävä kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on otettava huomioon kunkin yksittäistapauksen erityiset olosuhteet. Näin on etenkin silloin, kun vastaanottavan yhtiön tulevaa likviditeettitarvetta varten rahoitusyhtiön on myönnettävä tälle käyttöluotto, jonka vakuudeksi annetaan tämän yhtiön osakepääomaa edustavia osakkeita.

 

johtava veroasiantuntija Lauri Savander 

veroasiantuntija Hannu Luukela