Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista

Perustajaurakointiliiketoiminta verotuksessa – Soveltamisajankohtaa koskeva tarkistus ohjeeseen

Antopäivä
19.12.2008
Diaarinumero
2162/345/2008
Voimassaolo
Toistaiseksi
Valtuutussäännös
Laki Verohallinnosta (237/08) 2 § 2 momentti
Korvaa ohjeen
1447/345/2008 luvun 6

Verohallinto antoi ohjeen perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta 10.9.2008 (Dnro 1447/345/2008) mm. sen vuoksi, että verotuskäytännössä on vallinnut epäyhtenäinen tulkinta perustajaurakointitoiminnasta saatujen tulojen jaksottamisesta. Epäyhtenäisyyttä verotuksessa on erityisesti aiheuttanut Kirjanpitolautakunnan (KILA) 17.1.2006 antama ohje, perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. Koska Verohallinnon ohje saattaa aikaistaa perustajaurakoinnista saatujen tulojen verottamista, luottamuksensuojaan vedoten Verohallinto on katsonut, että KILA:n ohjeen mukainen jaksotus hyväksytään verovuonna 2008 päättyvien tilikausien verotuksessa, jos verovelvollinen on noudattanut sitä verotuksessa aikaisempina vuosina.

Siihen nähden, että Verohallinnon ohje on annettu vasta syyskuussa 2008 ja että rakennusurakat ovat pitkäkestoisia, yrityksille ei ole jäänyt riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen verovuoden 2008 aikana. Lisäksi taloudellisen tilanteen äkillinen heikkeneminen ei ole mahdollistanut yritysten sopeutumista odotetulla tavalla. Tämän vuoksi Verohallinto muuttaa ohjeen kohtaa 6.  Soveltamisajankohta ja katsoo, että Verohallinnon ohjetta Dnro 1447/345/2008 noudatetaan verotuksessa vasta verovuodesta 2010 lähtien, niiden verovelvollisten osalta, jotka ovat noudattaneet KILA:n ohjeen mukaista tulojen jaksottamista.

Apulaisjohtaja  Anneli Kukkonen

Ylitarkastaja  Anniina Korhonen



Sivu on viimeksi päivitetty 19.12.2008